Vissiin halusi sitten pistää kisaksi Bantskun mussukan kanssa
Greta syntyi siis sunnuntaina 08.02 klo 13.22! Kaksi viikkoa siis etuajassa lasketusta ajasta, strategiset mitat 3450g (meni parilla sadalla grammalla pieleen paria päivää aiemmin tehty painoarvio), 49cm ja pipo 34cm. Siis suomalaisittain siro typy mutta italialaisittain tietty iso, varsinkun ottaa huomioon, että syntyi rv38+0. Voi kun minä olen täällä onnessani. Toipuminen on ollut nopeaa, oltiin jo eilen kotona, mutta koska yöunet ovat jääneet viime aikoina pariin tuntiin, niin sain koneen auki vasta nyt, kun Greta nukahti!
Nyt tulee pitkä tarina:
Mulla alkoi supistukset la ja su välisenä yönä, yhdeltä yöllä sain ripulikohtauksen, joka oli eka merkki siitä, että jotain oli tekeillä. Supistukset olivat ihan erilaisia kuin aiemmin ja Greta liikkui vilkkaasti toisin kuin yleensä yöllä. Kaksi lämmintä suihkua ei auttanut lainkaan.
Kuuden maissa herätin miehen ja sanoin, että "jos olisin sinä, niin kävisin pikaisesti suihkussa". On se vaan outoa, kuinka naisen vaisto tosiaan sanoo, koska on tosi kyseessä. Mies arvasi, että saattaa olla tosi kyseessä, kun kieltäydyin aamupalasta, mikä on toooodella outoa meikäläisen tapauksessa.
Ensin kävimme näytillä lähisairaalassa, kohdunkaula oli sormelle auki, mutta supistukset olivat kymmenen minuutin välein ja kun kätilä tunsi ne mahan päältä, sanoi hän, että synnytän joko illalla tai seuraavana päivänä.
Soitimme sitten omalle gynelle, joka käski miedät klinikalle Roomaan, meillä oli tietty sairaalakassit mukana jne.
Moottoritiellä oli tietenkin onnettomuus ja jäimme kokonaan jumiin 20 minuutiksi tunneliin. Supparit olivat silloin 6 minuutin välein, niin että voitte arvata oliko kiva miettiä miltä tuntuu synnyttää autossa
Olimme klinikalla klo 12, kaikki tiesivät jo tulostamme,supparit olivat viiden minuutin välein, anestesialääkäri haastatteli pikaisesti ja sanoi ettei ole ongelmia spinaalipuudutukselle (pitäisi olla kuulemma suunnilleen syöpä, ettei saisi laitettua) ja 13.00 minut kärrättiin leikkaussaliin.
Mies oli hiukan pökertynyt kaiken nopeudesta, ei raukka sitten kuitenkaan osannut kuvitella, että Greta voisi syntyä näin paljon etuajassa. Onneksi mies sai kuin saikin todistaa Gretan syntymää, ensimmäisten kahden hän ei ole nähnyt syntyvän.
Kun näin Gretan ensimmäisen kerran gynen käsissä pää alaspäin, en voinut kuin soperrella että "mammman kulta, mamman kulta...". Se oli kertakaikkiaan maaginen hetki. Spinaalipuuditus sinänsä on tosi epämiellyttävä, tärisin kylmästä kuin horkassa, eikä siellä lakanoiden alla mitenkään miellyttävää ole, Mies oli upea, piti kädestä ja rauhoitteli.
Gretaa en saanut heti rinnalle (ei siinä kyllä ole tilaa), mutta mies sai hänet heti syliinsä (kun olin itse ensin laulanut Gretalle pienen laulun, jota kuulemma koko leikkaussali oli kuunnellut liikuttuneena). Kovasti alkoi kuulemma heti imeskellä käsiä ja peittoa.
Gyne kursi minut nopeasti kokoon ja 40 minuuttia Gretan syntymästä sain hänet jo sitten rinnalle, ei puhettakaan mihinkään heräämöön viemisestä, vaan lastenlääkäri sanoi, että heti vaan rinnalle, niin alkaa maitoakin tulla.
Ja maitoa on tosiaan tullut kivasti, kolostrumia oli heti aika lailla ja kolmannen päivän aamuna maito oli jo noussut, pienikin äännähdys Gretalta ja minulla alkoi tippumaan heti, huoneen lattialla maitoläikkiä joka puolella :lol:
Greta oli meillä huoneessa koko ajan, en yksin olisi varmaan voinut pitää, kun en päässyt aluksi edes ylös, mutta mies oli enkeli ja vaihtoi vaipat, auttoi rinnalle ja piteli Gretaa sylissä.
Sunnuntaina olin kohdun supistusten vuoksi ihan pihalla, maanantaina minut autettiin pesulle ja illalla jo kävelin kumarassa yksin miehen vahtiessa vieressä. Tiistaina jo peseydyin jo osin yksin, kävelin selkä suorassa ja sain syödäkin.
Keskiviikkona kävelin kuin ei mitään, vähensin kipulääkityksen puoleen (kuuden tunnin välin sijaan kahdentoistatunnin välein) ja sain vaihdettua Gretalle itse vaipatkin. Torstaiaamulla pääsimme lähtemään kotiin, kun sekä minä että mikä tärkeintä Greta olimme kunnossa.
Yöllä valvotaan, Greta syö tunnin kahden välein, pari kertaa päivässä nukkuu kolme tuntia putkeen. Yritän antaa miehen nukkua mahd. paljon, että minä nukun sitten päikkäreitä päivällä, mutta kun Greta itkee mahakipuja (ei kuulemma vielä koliikkia, mutta kummasti helpottaa, kun Greta saa työnnettyä kovaäänisen prutkun ulos ), niin mies hieroo piikuisen masua sen verran, että saamme rauhoittumaan rinnalle.
Enpä olisi arvannut, että jotakuta voisi rakastaa näin syvästi, ihan ihme juttu.
Tästäpä romaani tuli...
Tv Onnellinen äiti ja Greta 5 päivää
Greta syntyi siis sunnuntaina 08.02 klo 13.22! Kaksi viikkoa siis etuajassa lasketusta ajasta, strategiset mitat 3450g (meni parilla sadalla grammalla pieleen paria päivää aiemmin tehty painoarvio), 49cm ja pipo 34cm. Siis suomalaisittain siro typy mutta italialaisittain tietty iso, varsinkun ottaa huomioon, että syntyi rv38+0. Voi kun minä olen täällä onnessani. Toipuminen on ollut nopeaa, oltiin jo eilen kotona, mutta koska yöunet ovat jääneet viime aikoina pariin tuntiin, niin sain koneen auki vasta nyt, kun Greta nukahti!
Nyt tulee pitkä tarina:
Mulla alkoi supistukset la ja su välisenä yönä, yhdeltä yöllä sain ripulikohtauksen, joka oli eka merkki siitä, että jotain oli tekeillä. Supistukset olivat ihan erilaisia kuin aiemmin ja Greta liikkui vilkkaasti toisin kuin yleensä yöllä. Kaksi lämmintä suihkua ei auttanut lainkaan.
Kuuden maissa herätin miehen ja sanoin, että "jos olisin sinä, niin kävisin pikaisesti suihkussa". On se vaan outoa, kuinka naisen vaisto tosiaan sanoo, koska on tosi kyseessä. Mies arvasi, että saattaa olla tosi kyseessä, kun kieltäydyin aamupalasta, mikä on toooodella outoa meikäläisen tapauksessa.
Ensin kävimme näytillä lähisairaalassa, kohdunkaula oli sormelle auki, mutta supistukset olivat kymmenen minuutin välein ja kun kätilä tunsi ne mahan päältä, sanoi hän, että synnytän joko illalla tai seuraavana päivänä.
Soitimme sitten omalle gynelle, joka käski miedät klinikalle Roomaan, meillä oli tietty sairaalakassit mukana jne.
Moottoritiellä oli tietenkin onnettomuus ja jäimme kokonaan jumiin 20 minuutiksi tunneliin. Supparit olivat silloin 6 minuutin välein, niin että voitte arvata oliko kiva miettiä miltä tuntuu synnyttää autossa
Olimme klinikalla klo 12, kaikki tiesivät jo tulostamme,supparit olivat viiden minuutin välein, anestesialääkäri haastatteli pikaisesti ja sanoi ettei ole ongelmia spinaalipuudutukselle (pitäisi olla kuulemma suunnilleen syöpä, ettei saisi laitettua) ja 13.00 minut kärrättiin leikkaussaliin.
Mies oli hiukan pökertynyt kaiken nopeudesta, ei raukka sitten kuitenkaan osannut kuvitella, että Greta voisi syntyä näin paljon etuajassa. Onneksi mies sai kuin saikin todistaa Gretan syntymää, ensimmäisten kahden hän ei ole nähnyt syntyvän.
Kun näin Gretan ensimmäisen kerran gynen käsissä pää alaspäin, en voinut kuin soperrella että "mammman kulta, mamman kulta...". Se oli kertakaikkiaan maaginen hetki. Spinaalipuuditus sinänsä on tosi epämiellyttävä, tärisin kylmästä kuin horkassa, eikä siellä lakanoiden alla mitenkään miellyttävää ole, Mies oli upea, piti kädestä ja rauhoitteli.
Gretaa en saanut heti rinnalle (ei siinä kyllä ole tilaa), mutta mies sai hänet heti syliinsä (kun olin itse ensin laulanut Gretalle pienen laulun, jota kuulemma koko leikkaussali oli kuunnellut liikuttuneena). Kovasti alkoi kuulemma heti imeskellä käsiä ja peittoa.
Gyne kursi minut nopeasti kokoon ja 40 minuuttia Gretan syntymästä sain hänet jo sitten rinnalle, ei puhettakaan mihinkään heräämöön viemisestä, vaan lastenlääkäri sanoi, että heti vaan rinnalle, niin alkaa maitoakin tulla.
Ja maitoa on tosiaan tullut kivasti, kolostrumia oli heti aika lailla ja kolmannen päivän aamuna maito oli jo noussut, pienikin äännähdys Gretalta ja minulla alkoi tippumaan heti, huoneen lattialla maitoläikkiä joka puolella :lol:
Greta oli meillä huoneessa koko ajan, en yksin olisi varmaan voinut pitää, kun en päässyt aluksi edes ylös, mutta mies oli enkeli ja vaihtoi vaipat, auttoi rinnalle ja piteli Gretaa sylissä.
Sunnuntaina olin kohdun supistusten vuoksi ihan pihalla, maanantaina minut autettiin pesulle ja illalla jo kävelin kumarassa yksin miehen vahtiessa vieressä. Tiistaina jo peseydyin jo osin yksin, kävelin selkä suorassa ja sain syödäkin.
Keskiviikkona kävelin kuin ei mitään, vähensin kipulääkityksen puoleen (kuuden tunnin välin sijaan kahdentoistatunnin välein) ja sain vaihdettua Gretalle itse vaipatkin. Torstaiaamulla pääsimme lähtemään kotiin, kun sekä minä että mikä tärkeintä Greta olimme kunnossa.
Yöllä valvotaan, Greta syö tunnin kahden välein, pari kertaa päivässä nukkuu kolme tuntia putkeen. Yritän antaa miehen nukkua mahd. paljon, että minä nukun sitten päikkäreitä päivällä, mutta kun Greta itkee mahakipuja (ei kuulemma vielä koliikkia, mutta kummasti helpottaa, kun Greta saa työnnettyä kovaäänisen prutkun ulos ), niin mies hieroo piikuisen masua sen verran, että saamme rauhoittumaan rinnalle.
Enpä olisi arvannut, että jotakuta voisi rakastaa näin syvästi, ihan ihme juttu.
Tästäpä romaani tuli...
Tv Onnellinen äiti ja Greta 5 päivää