"Lievästi kuumeilevat" eli hieman yleisempää keskustelua vauvakuumeesta.

Kiitos paljon! Oon aina ollut tosi positiivisesti ajatteleva, vaikka viimeajat on aika raskaita ollutkin. Kiitos ihanille ystäville, joita mulla on paljon.
No ei teilläkään sitten alku ihan parhaiten oo lähtenyt käyntiin, mutta uskon et vaikeat kokemukset ja haasteiden ylipääsy auttaa tulevaisuudessa selviämään niistä kans, eroamatta. Ihanaa, että ootte menneet kihloihin. Paljon onnea! Kyllä teillekki vielä lapsi tulee
Mun mies ihme kyllä esitteli mut niiden vanhemmille oikeestaan sen puolenvuoden tapaamisen jälkeen. Ollaan säännöllisesti käyty niillä kylässä ja vietetty aikaa mökkeillen jne. Hänen isovanhemmatkin on aivan ihania ja hyväkuntoisia ihmisiä ja mietin aina et on se kumma et miehellä ei oo tullu sitä perheviettiä, kun hällä on niin läheinen suhde etenkin isään, mutta myöskin äitiin, veljeensä ja isovanhempiin. Et eikö se neljäskin sukupolvi olis kiva, vielä kun isovanhemmat tosiaan on niin hyvänkuntoisia.
Tiedän et omalla kohdallani on vaan parasta olla puhumatta vauvoista tai ylipäätään tulevasta. Keskityttävä hetkiin ja nauttia niistä. Ehkä pidemmällä aikavälillä se vois itse alkaa pohtimaan ja miettimään et onko tää erillään asuminen oikeesti kivaa ja tää kysymysmerkissä eläminen?! Luulis et hänkin haluais tietyn suunnan elämässään. Hän on kuitenkin rakastava,fiksu ja järkevästi ajatteleva. Onhan hän sanonut, ettei hän koskaan tuu sitä hehkuttamaan samallatavalla kun naiset, mutta se riittää et on itse just valmis ottamaan sen vastuun ja tarjota hyvä elämä sille lapselle.
Vaikeeltahan tää tilanne nyt näyttää kun oon tästä sille varmaan liikaa jauhanut, mutta nyt pakko keskittyä vaan muuhun ja jättää noi haaveet hetkeksi sikseen. En usko ainakaan vuoteen tän asian muuttuvan. Valitettavasti.
Miten teillä on sit ollu tää perhetilanne avoimena ja ootko kauankin joutunut pohtimaan asiaa? Onneks sulla on vielä paljon aikaa, vaikkei se kuumetta poistakkaan. Mut ei lisästressinä päälle oo ainakaa se et apua kello juoksee. Tosin onhan mullakin vielä 10v aikaa siinä ajassa ehtii tapahtua vaikka mitä. Tiedän ihmisiä, jotka ovat kärsineet lapsettomuudesta kauan, mutta ovat saaneet ihmeen vielä ennen 40v, aivan kuin olis tarkoitettu et viimeinen yritys on se kaikkein ratkaisevin ja mullistavin monen vuoden surun ja epätoivon jälkeen. Niitä tarinoita kuullessani omat ongemat tuntuvat hyvin pieniltä.

Sulla danissa on ainakin ihana asenne elämään voi kun itsekin muistaisi pysyä noin positiivisena
Mun mielestä miehet kyllä odottaa liikaa, siis sillä, että eihän niille välttämättä tuu sellasta kuumetta, tai "oikeaa hetkeä". Pitäs kaikki miehet käyttää psykologilla

Me ollaan miehen kans aikoinaan kakskin kertaa meinattu taukoa pitää, periaatteessa ulkopuolisten tekiöiden takia. On molempien elämässä vaikeat ajat osunu just ensimmäisen kahden vuoden sisään.. Mutta ei sitte kumminkaan taukoon loppujen lopuksi koskaan päädytty.
Ja kyllä mun mielestä mun mies ei oo "oikeutettu" ajattelemaan, että ollaan edetty liian nopeaa.. Ensimmäiset kolme vuotta mentiin TODELLA rauhassa. Kaks vuotta oltiin seurusteltu, kun tapasin appiukon, anoppia en ehtinyt tavata, kun nukkui pois kun meillä oli yhteistä taivalta puolitoista vuotta. Kyllä ne tiesi, että mun miehellä on joku, mutta vasta viikkoa ennen anopin kuolemaa, niin mun mies oli sen kans koko yön musta sairaalassa puhunu. En sitten kerinnyt tapaamaan, mutta onneksi muu suku tuli sitten nopeaa tutuksi sitten kolmantena vuotena tapahtuikin paljon, muutettiin yhteen ja mentiin kihloihin
Ja kyllähän mä sen vauvan vielä saan, tottakai olis kiva kun pääsis heti yrittämään, mutta kun ei toista voi pakottaakkaan onneksi saa täälä muiden tärppejä kuumeilla!!

 

Mä oon aina kyllä halunnu nuorena lapsia, mutta nyt suunnilleen viimesen vuoden on ollut kova kuume, ja oon enemmän ja vähemmän yrittäny miehelle puhua mutta onhan täs aikaa, meilläki ikää vasta 22 ja 24

 

Eilen kävi huono tuuri,kun jäin odottamaan että esikoinen nukahtaa.No enköhän nukahtanut sitten itsekin.Ei kuitenkaan harmita ihan kamalasti,kun ovulaation pitäisi olla ti niin tässähän pitäisi hyvin keretä vielä On niin omituinen olo kyllä.Vielä muutama päivä sitten kuumeilin yksin ja nyt tiedän että mieskin haluaa vielä lapsen <3 Matkustelu mietityttää,koska jo viiden kanssa kestää aikaa ennenkuin saa tarpeeksi rahaa kasaan ja pääsee reissuun.Ja niin isoja huoneistoja joihin viiden lapsen kanssa mahtuu on vähän.Kuuden kanssa ei takuulla päästä edes samaan huoneistoon.Se harmittaa,mutta ei kuitenkaan niin paljon että kuudes jäisi tekemättä.Täytyy sitten ottaa vaikka kaksi huoneistoa että päästään reissaamaan.Meidän perheelle kun tuo ulkomailla käyminen on tärkeä yhteinen juttu.Nautittiin mielettömästi viime kesän 2viikon Kreikan matkastakin.Seuraavaa matkaa saa nyt todella odotella,mutta säästäminen on jo aloitettu Samalla säästän laajennukseen joka todella tulee nyt tarpeeseen,jos perhe vielä kasvaa.Mies olikin eilen pistänyt vauhtia sisävaraston siivoamiseen ja nytt siellä mahtuu jo kävelemään lattioilla kun tavarat on hyllyillä tai kaatopaikalle/roskiin lähdössä.Ihanaa kun saa isoille tytöille vihdoin oman huoneen Pienimmät kyllä joutuu alussa olemaan kumpikin meidän makuuhuoneessa(ahdasta tulee olemaan)jollei sitten siirretä kohta 2-vuotiasta poikien huoneeseen.Pienillekin tähän on mahdollista tehdä oma huone,mutta rahaa tarvitaan niin paljon enempi,että sitä ei varmaan ihan lähivuosina saa tehtyä. ....Iih ihanaa nyt voi jopa uskaltaa ostaa jossain vaiheessa niitä pikkunuttujakin Annimaria niin näyttää kierto kulkevan samaa tahtia

 

Mulla oli 20v kans sellanen ajatus et 25v oon naimisissa ja mulla on lapsi mut enpä ois uskonut et tapaisin siinä välissä aivan vääränlaisia miehiä, alussa olivat kyllä aivan erilaisia, mut sit kun oikeesti ois pitäny keskustella perheenperustamisesta niin koko suhde kaatui sit lopulta siihen et molemmat ei antanu tän asian kanssa periksi. Eroja heistä en koskaan kadu mut nykyisessä suhteessa tiedän tän kaiken hyvän tässä ja tän mielettömän huuman vielä 2v jälkeenkin ja jos tää odottaminen vielä mut palkitsee niin oon ainakin onnellinen et saan lapsia just tän unelmieni miehen kans joka on sisäisesti kuin ulkoisestikkin niin mulle tehty et jos 35v menessä tosiaan sais ne lapset niin elämä on ihanaa ja siihen on hyvä hetkeksi pysähtyä. Toivossa on hyvä elää ja tosiaan mua lohduttaa se et jos me ei jostain syystä oltais tulevaisuudessa yhdessä niin nainen voi saada yksinkin lapsen. Sen jälkeen on vaan niin sellanen olo et otan ohjat omiin käsiini ja olen valmis vaikka yksin äidiksi, se on parempi vaihtoehto kuin lopunelämää epäonnistua suhteissa ja hoksaatkin olevas jo 40v. Tiedän et surisin tätä suhdetta niin kauan ja paljon, etten pystyis edes kuvittelemaan ketään muuta miestä elämääni.
Jos muuten haluaa välillä turruttaa vauvakuumetta niin kannattaa ajatella omaa elämää myös toiselta kantilta, ettei kaikki kiva aika mene siihen. Mä oon miettinyt myös niitä ihmisiä, jotka on nopeesti tehneet suhteissa lapsen ja sit 6-12kk lapsen syntymän jälkeen eronneet. Tiedän lukuisia tapauksia. Sellanen tilanne olis aivan hirvee, vaikka jokainen toki itse tekee valinnat elämässään. Mut ajattelen mieheni myös toimivan harkiten ja fiksusti, jotta erolta vältyttäisiin tulevaisuudessa. Hän on sanonut myös, ettei halua juosten kusta asioita. Ei se lapsen kans aina niin ruusuista ole ja parisuhde siinä varmana eniten on koetuksella. Oon onneksi tässä 20v-30v välillä reissaillut paljon, nautin niin paljon matkalla olosta et sillon en oo edes miettinyt vauvoja vaan nauttinut just niistä hetkistä ystävien tai mieheni kanssa ja ne matkat on aina niin ihania muistoja jota muistella pitkään hymyssä suin. Et tavallaan kun on saanu matkustella ennen lapsia, kun elämänkäsikirjotusta ei voi itte päättää, niin jotenki ihana sit pysähtyä paikoilleen elämään sitä perhe-elämää, kun on elänyt ensin myös itselle. Koitan löytää positiivisia puolia miksi tulen 30v jälkeen vasta äidiksi tai toivottavasti tulen onko teillä jokin yhteinen harrastus tai matkusteletteko yhdessä? Mä suosittelen jos tykkää matkustella et kun ootte noin nuoria niin lähdette reissuun yhdessä. Se oikeesti lähentää vielä enemmän ja yhdes pääsee selviytymään 'vaikeistakin' tilanteista matkalla. Reppureissuissa on aina omat haasteensa, mut suurinosa ajasta toki siel on vaan yhtä nautintoa Se, et on yhdessä tehnyt paljon asioita niin tuo varmasti nopeammin myös perhe-elämään ja varsinkin miehet myös kokee tekevänsä ja kokevansa sitä ennen muitakin kivoja juttuja. Onko sulla muuten sisaruksia tai heillä lapsia? Itselläni on paljon vanhempi sisko, jolla on kaks pientä lasta. Niitä oon saanu hoidella ja ne rakastaa mua ihan älyttömästi. Nyt niiden kans onneks voi jo tehdäkkin kaikkee ja on kiva jutella heidän kans. Vaikkei ne ookkaan niitä omia, mutta tällähetkellä on ihana ajatella et perhepiirissä on jotain lapsia joille itse on hyvin tärkeä. Lapsikeskusteluissa lapsellisten ystävien kans ei oo aina ihan ulkopuolinen, kun on ne siskon muksut joista kertoa
Mulla on itellä muutenkin sellainen fiilis et kun esikoisen masuuni saan, musta tulee sellanen hullu fiilistelijä ja superäiti, jolla ei hetkeen muita juttuja tulekkaan kun vauvajuttuja. Oon varmaan aivan höperö sen jälkeen kun pitkän odotuksen jälkeen saa sitä mitä aina toivonutkin

Mä oon aina kyllä halunnu nuorena lapsia, mutta nyt suunnilleen viimesen vuoden on ollut kova kuume, ja oon enemmän ja vähemmän yrittäny miehelle puhua mutta onhan täs aikaa, meilläki ikää vasta 22 ja 24

 

Rakastava äiti: miehesi on kuitenkin suostunut 6:teen eli ovulaatoista riippumatta kyllä se kuudes sieltä vielä ennemmin tai myöhemmin tulee se on niin jännä, kun meitä ihmisiä on erilaisia. Musta taas tuntuu etten 3:kaa kans pärjäis kun ykskin tuntuis jo niin isolta mutta ihanalta muutokselta. Oletko muuten minkä ikäinen ja minkä ikäiset sulla on vanhimmat lapset? Kyl sitä varmaan jaksa jos vanhemmat lapset on jo itsenäisiä ja voi vähän auttaakkin kotihommissa.
Pienenä itse haaveilin suuresta perheestä, kun elin lapsuden lestadiolaisystävien ympäröimänä mut näin 30v täyttävänä se 2 ois aivan täydellinen. Haluan aivan perätysten ne ja sit ois kaks vauvaa kerralla. Siinä uskon varmasti riittävän työtä moneksi vuodeksi heh.
Mua itseäni huolettaa synnytykset tosi paljon vaikkei raskautta vielä olekkaa. Tuntuu et jos yhdestä selviän niin ehkä vielä toisestakin. En edes varmaan tiedä pystynkö pienen kokoni vuoksi alateitse synnyttämään, kun oon niin siro ja pieniluinen. Lantiokin on samallainen ku 16 kesäsenä ja saan kuulla koostani jokapaikassa. Et miten sä voit olla ton kokonen ja näytät ihan 20v geenit varmana syynä ja ei vaan jää kehoon mitään mitä syön. Oon miettinyt et voinko tulla edes raskaaksi kun painoindeksi on se 18. Syön kuitenkin aivan normaalisti mut aineenvaihdunta ja keho on vaan tän mallinen ettei se paino vaan nouse. Toivotaan ainakin ettei raskautumisessa olis joskus mitään ongelmaa vaikken synnyttäjänlanteita omaakkaan.

 

Mulla on veli ja kaks puolikasta sisarusta, kenelläkään ei oo lapsia. Poikaystävän sisaruksilla on lapsia, mutta ne on kaikki jo yli 12v
Meillä ei tällä hetkellä oo mahdollisuutta matkustella, enkä mä toisaalta kaipaakaan. Toki jos se olis mahdollista, niin tottakai tarttuisin tilaisuuteen, mutta nyt kun ei ole, niin en myöskään kaipaa. Jotenkin mulla on vaan sellanen fiilis koko ajan, että oon tehny kaiken mitä haluan, ja koko ajan vaan haaveilen siitä perheenä tekemisestä. En haluaisi enää yksin tai kaksin lähteä reissuun, vaan haluaisin tehdä sen perheenä. Ja muutkin asiat. Mutta ei auta kun odottaa :/ kyllä tuli taas eilen selväksi

 

Ymmärrän sua aivan täydellisesti! Oon 3v itsekkin käyny tota tunneskaalaa ja lukuisia pettymyksiä ja se erovaihe edellisestä miehestä saman asian vuoksi ja toiveikkaana kun luotti et seuraavassa eli nykyisessä suhteessa tästä ei tarvitse "tapella". Mutta kuinkas kävikään sama tilanne vauvajuttuihin liittyen eli yksin saa kuumeilla. Mä kans ajattelen et perheenä haluaisin tehdä nyt kaikki, mut se halu on niin turhaa kun ei tää vaan viel toteudu.
Välillä tätä olitilaa voi kutsua ihan masennukseksi, kun saattaa monta pv olla tosi äkänen ja allapäin. Sit taas tulee niitä positiivisiakin päiviä. Mä ajattelen kans et perhe on se tapa elää ja olla. Mä oon painostanu ja kyselly mun mieheltä ihan tarpeeksi tosta. Hän on 30v kans ja voin sanoa et pahentaa vaan asiaa. Ei ne miehet väkisin sitä vauvakuumetta saa. Jos nainen painostaa niin ne saattaa alkaa inhoamaan koko keskusteluita, koska kokevat ettei me kunnioiteta heidän vapautta päättää itse milloin haluavat lapsia.
Välillä oon niin turhautunut et helpompi ois etsiä uusi mies, mutta ei se oikeesti taida niin helppoa ollakkaan et siihen pystyis. Mut pahimpina hetkinä sitä vaan itkee ja potee omaa pahaa oloa.
Sekin on mahdollista, et jos miestä tavallaan väkisin painostaa siihen lapseen ja hän ei oo sitä itse halunnut niin onko se perhe-elämä sit sitä mitä itse on toivonut. Mies varmana rakastaa lastaan, kuten munkin mies on sanonut. On myös sanonut et pakottamalla hän ei sitä takais että olis onnellisesti mun kans ja eläis onnellista perhe elämää. Et jos hän itse saa tuntea ennen sitä raskautta jo sen fiiliksen lapsesta ja kokonaisuudesta niin se on ehdoton edellytys onnistumiselle myös tulevaisuudessa.
Tottakai me naiset ajatellaan et ihanaa sit elämä on täydellistä, kun on se perhe jne. Mut miehet ei ajattele noin ruusuisesti ainakaan kaikki miehet. He myös ajattelee realiteetit huomioiden ja ottavat paineita perheen elättämisestä jne. Kokevat jopa suurempaa vastuuta siitä mihin ryhtyy, kun taas nainen on jotenki luotu jo ennen raskautta siihen ajatukseen ja tunteeseen joka on niin paljon vahvempaa ettei sitä pysty selittämään. Ei muuten niin paljon tulisi eroja pikkulapsiperheissä, mikäli se prosessi ei molemmille olis haasteellista. Koskaan ei voi tietää miten se vaikuttaa parisuhteeseen ennenkuin sen on kokenut. Tää pelottaa muakin, kun itsellä kovin ruusuinen kuva kaikesta.
Voimia sulle aivan sikana. Se pettymys lukuisten keskusteluiden jälkeen on niin suuri et tekis mieli juosta ja kauas. Oon vaan todennut tässä vuosien aikana et ei pidä alottaa sitä keskustelua. Olla vaan hiljaa. Se vaan pahentaa asiaa ja oikeesti voi saada vaan kauemmas siitä asiasta. Se on vaan totuus niin oman kokemuksen myötä. Se tuntuu pahalta ja väärältä, mutta jos asiat ei muutu esim 2v sisällä omalla kohdallani niin tää tyttö marssii klinikalle ja alottaa uuden elämän, ilman miestä. Sen jälkeen mulla ei oo mitään intoa löytää ketään, koska pelkään tän saman tilanteen jatkuvan seuraavassa suhteessa. Sen jälkeen tiedän mikä on itselleni parasta. Tottakai toivon sydämestäni et sais ehjän perheen oman rakkaan mieheni kanssa ja että tekin vielä saatte. Mutta tie on pitkä ja vaikea. Ainakin tällähetkellä.

Mulla on veli ja kaks puolikasta sisarusta, kenelläkään ei oo lapsia. Poikaystävän sisaruksilla on lapsia, mutta ne on kaikki jo yli 12v
Meillä ei tällä hetkellä oo mahdollisuutta matkustella, enkä mä toisaalta kaipaakaan. Toki jos se olis mahdollista, niin tottakai tarttuisin tilaisuuteen, mutta nyt kun ei ole, niin en myöskään kaipaa. Jotenkin mulla on vaan sellanen fiilis koko ajan, että oon tehny kaiken mitä haluan, ja koko ajan vaan haaveilen siitä perheenä tekemisestä. En haluaisi enää yksin tai kaksin lähteä reissuun, vaan haluaisin tehdä sen perheenä. Ja muutkin asiat. Mutta ei auta kun odottaa :/ kyllä tuli taas eilen selväksi

 

Kiitos danissa <3 sä jotenki saat mut paremmalle tuulelle, kun nuo sun kuvailemat tunteet osuu niin kohdalle..
Mulla on vaan hankala tilanne, kun olisin puhumatta asiasta, mutta kun on niin paha olla, niin en pysty esittää että kaikki olis kunnossa. Ja sitten mies alkaa jankata että mikä mulla on, ja siitä taas on soppa valmis. Välillä on niin paha olla, että oon jo harkinnu hakevani apua.. Onhan mulla pientä masentuneisuutta ollut jo aiemmin, ennen vauvakuumetta. Pillerit luultavasti aiheutti, ja muutenkin vaikeat ajat elämässä. Mutta se on jotenkin jäänyt silla kummittelemaan tonne, ja nyt tää asia päästää sen esiin kunnolla. Ja mulla ei oikeen oo ketään kenelle puhua, kaverit on kaikki täs kesän aikana jättänyt yksin, koitin keväällä pahasta olosta kahdelle puhua, ja pyytelin anteeksi, etten ole jaksanut yhtä aktiivisesti pitää yhteyttä, kuin ennen. Sain sitten siitä takaisin selän takana puhumista ja "juonittelua" ja en ole toukokuun jälkeen kahta läheisintä "ystävää" nähnyt. Mutta oon nyt miettiny, että onkohan koskaan ollutkaan ystäviä.. Vauvakuumeesta kerroin yhdelle, niin rupesi kehumaan, kuinka heillä kahden kuukauden seurustelun jälkeen seksiä on monta kertaa päivässä, ja kuulemma olivat puhuneet että ei haittaisi jos vauva tulisi, ja tää kaveri alko yhtäkkiä unohdella pillereitä, ennen otti kellontarkasti.. Että oikein rupesi sitten kääntämään veistä haavassa
En oo sitten ottanut mitään yhteyttä, kun mä olin pohjalla, niin heitä ei edes kiinnostanut kuunnella
On mulla sentään yks ystävä jolle puhua. Mun mies ei oo kovin hyvä tukemaan ja kuuntelemaan, mutta kyllä mä sillekin puhun, tästä asiasta nyt vaan en voi :/

 

Voi sinua. Tuntuu pahalta puolestasi. Ystävät kun ovat henkireikä ja pitäisi kannatella silloin kun on vaikeampaa, puolin ja toisin. Itse vaikka jo 30 pian olenkin, mulla on varmaan enemmän lapsettomia ystäviä kuin perheellisiä, mutta jokainen hyvä ystävä yhtä arvokas. Ei oo perheen vuoksi ystävyys jäänyt onneksi. Ystäville puhuminen just näistä huolista on auttanut. Mä ehkä olen eniten stressaavin ihminen näistä. Vaikka mulla on ystäviä n. 23-33v ikähaarukalla niin jokaisen kans on se omanlainen ihana ystävyys. Ihailen yhtä mun 31v ystävää, joka elelee sinkkuelämää opiskellen ja toteuttaen itseään. En itse sitä sinkkuutta niinkään, vaan sitä onnellisuutta ja asennetta elämään. Hän on sanonut minulle että ei ole koskaan potenut vauvakuumetta, mutta mikäli kivan miehen joskus itselleen löytää (on siis aikaisemminkin ollut suhteissa) niin sitten lapsi voisi olla kiva asia, mutta ei ota paineita siitä sillä elämä on juuri tässä ja nyt. Ihailen hänen tyytyväisyyttä elämään. Tilastoissa sanotaan, että lapsettomat olisi jopa onnellisempia kuin lapselliset. Itse en moiseen usko ainakaan omalla kohdallani, sillä lapsen saanti ois just niin siisti ja mahtava juttu. Ehkä erotilastot kertoo ettei ihmiset sillähetkellä olleet tyytyväisiä elämäänsä, kun pikkulapsivaihetta eletään, vaikka rakkaus lapsia kohtaan olisikin suurin asia elämässä. Riippuu miltä kantilta kattoo. Mut ajatuksena se, et miten oma suhtautuminen onnellisuuteen ainakin hetkittäin muuttuu, kun toiset ihmiset ovat niin pienistä asioista tyytyväisiä elämään, eikä he ota stressiä liikaa siitä mitä tulevaisuus tuo. Ihailen niin paljon sellaista elämänasennetta ja itsekkin olisin monilta murheilta säästynyt jos saman asenteen omaisin. Ystäväni ovat tsempanneet minua et aivan varmasti tuut saamaan vielä lapsia, kun jaksat vaan odottaa ja nauttia hetkistä. Miehesikin aistii naisen stressin ja se saattaa tarttua häneenkin. Kuinka paljon ihminen katuu sitä jälkeenpäin, että on käyttänyt monta päivää elämässä tulevaisuuden murehtimiseen, kun elämästä olis voinu nauttia muulla tavoin. Mun hyvällä ystävällä on vakava sairaus joka voi vaikuttaa sen lopunelämää, toinen sairastanut syövän ja selvinnyt, kolmannella tuli pitkästä suhteesta ero ja samaan aikaan isä kuoli sydänkohtaukseen ja äiti sairastaa rintasyöpää. Noita asioita omallekohdalle miettiessä olisin niin heikko etten varmaan kestäisi, toisinkuin vahvat elämänkoulimat ystäväni.
Mietin jälkeenpäin mitä mulla on? Mulla on äiti, isä, isosisko ja hänen lapset sekä rakas pikkuveljeni terveitä. Mulla on paljon ihania ystäviä. Ihana työpaikka ja työkaverit. Ihana mies jonka kanssa on melkein aina tosi kivaa ja ihanaa. Olen 30v kohta ja mulla on vielä paljon unelmia toteutettavana.
Suosittelen miettimään mitä hyvää omassa elämässään on, tutustumaan vaikka harrastuksen kautta uusiin ihmisiin. Näyttää miehellesikin, että välität itsestäsi ja teet myös omia juttuja. Silloin miehet huomaa vielä paremmin miten mahtava ja itsestään välittävä nainen hällä on. Miehille pitää näyttää ettei se oma onni oikeestikkaan saa olla pelkästään miehen valinnoista kiinni. Et ainut onnentuoja olisi miehen perhekuume. Musta tuntuu et kaikki mun ystävät joilla on lapsia, he nimenomaan ovat eläneet omaa elämää ja toteuttaneet omia juttuja elämässä. Niiden miehet ovat vaan olleet sit yhtämieltä lapsista ajan kanssa. Ei mun kaikilla ystävilläkään parisuhdeasiat oo niin ruusuisia olleet. Jokaisella kun on se oma tarina ja kehenkään ei tosiaan kannata vertailla.
Olen itse joskus tukenut eronnutta ystävääni, jolla oli silloin vielä pieni lapsi. Elämä voi myös tuoda epäonnistumisia, vaikka olisikin perhe. Se aina muistuttaa mua myöskin siitä, että ehkä tällä kaikella odottamisella ja asialla on oma tarkoityksensa.
Onnen ja elämänilon pitäisi lähteä aina ensin itsestä, omasta sydämestä. Riippumatta siitä onko perhettä vai ei. Unelmat on tehty toteutettaviksi, mutta parhaiten ne toteutuu, kun jaksaa myös arvostaa niitä hyviä asioita elämässä mitä on, kaikilla ei voi olla kaikkea.
Näiden pohtiminen ja keskusteleminen auttaa sietämään vauvakuumetta auttaa uskomaan siihen että vielä varmana jokupäivä minustakin tulee äiti ja olen sen ansainnutkin. Siinä välissä ehtii vielä monta tunnskaalaa käymään läpi, ne eivät jätä sua rauhaan.

Toivottavasti mun kertomuksista on apua. Vertaistuki on paras tuki kyllä

Kiitos danissa <3 sä jotenki saat mut paremmalle tuulelle, kun nuo sun kuvailemat tunteet osuu niin kohdalle..
Mulla on vaan hankala tilanne, kun olisin puhumatta asiasta, mutta kun on niin paha olla, niin en pysty esittää että kaikki olis kunnossa. Ja sitten mies alkaa jankata että mikä mulla on, ja siitä taas on soppa valmis. Välillä on niin paha olla, että oon jo harkinnu hakevani apua.. Onhan mulla pientä masentuneisuutta ollut jo aiemmin, ennen vauvakuumetta. Pillerit luultavasti aiheutti, ja muutenkin vaikeat ajat elämässä. Mutta se on jotenkin jäänyt silla kummittelemaan tonne, ja nyt tää asia päästää sen esiin kunnolla. Ja mulla ei oikeen oo ketään kenelle puhua, kaverit on kaikki täs kesän aikana jättänyt yksin, koitin keväällä pahasta olosta kahdelle puhua, ja pyytelin anteeksi, etten ole jaksanut yhtä aktiivisesti pitää yhteyttä, kuin ennen. Sain sitten siitä takaisin selän takana puhumista ja "juonittelua" ja en ole toukokuun jälkeen kahta läheisintä "ystävää" nähnyt. Mutta oon nyt miettiny, että onkohan koskaan ollutkaan ystäviä.. Vauvakuumeesta kerroin yhdelle, niin rupesi kehumaan, kuinka heillä kahden kuukauden seurustelun jälkeen seksiä on monta kertaa päivässä, ja kuulemma olivat puhuneet että ei haittaisi jos vauva tulisi, ja tää kaveri alko yhtäkkiä unohdella pillereitä, ennen otti kellontarkasti.. Että oikein rupesi sitten kääntämään veistä haavassa
En oo sitten ottanut mitään yhteyttä, kun mä olin pohjalla, niin heitä ei edes kiinnostanut kuunnella
On mulla sentään yks ystävä jolle puhua. Mun mies ei oo kovin hyvä tukemaan ja kuuntelemaan, mutta kyllä mä sillekin puhun, tästä asiasta nyt vaan en voi :/

 

Kiitos danissa <3 ihanaa kun täällä on ihmisiä joille voi jutella, ja jotka tsemppaa ja potkii persuksille
Ja onhan mulla siinä mieles tän vauvakuumeenkin kanssa asiat hyvin, että mies on luvannut, että lapsi saa tulla, kun hänellä on työpaikka. Valmistuu siis tammikuussa. Ja ihanaa jos pitää lupauksensa, mutta on vaan niin monet kerrar juuri tämän asian suhteen luvannut ja pettänyt lupauksensa, etten oikeen pysty siihen ajatukseen lohduttautumaan, että viimeistään sitten alkaisi yritys.
Mutta eikait se auta, kun koittaa ajatella positiivisesti ja odottaa

 

Seksihalut kyllä taas eilen meni niin kauas, ku mennä voi.. Mutta toivotaan, että sais nyt tämän asian pois mielestä. Mies vaan ei osaa antaa mulle sitä aikaa olla surullinen, ei taida ymmärtää, kuinka mua on satuttanut..

Mitäs muille kuuluu? Tanja, Nyytikki, paputoive??
Rakastava äiti, tänään uus yritys, onneksi päiviä on!

 

Annimaria voi ei tsemppejä sinne

Mulla tänään dpo4, alavatsalla tuntuu kipuilua välillä (keltarauhanen varmaan siellä kipuilee). Valkovuotoa tulee tosi paljon. Ei mistään kuivasta kaudesta kyllä tietoakaan.

 

danissa voi kuinka ikävä tilanne . Kunpa kaikki kääntyisi pian parhain päin <3 muuttaisitte takaisin yhteen ja mies sais vauvakuumeen . Oot kyllä ihanan positiivinen ihminen . Tervetuloa

Rakastava äiti kuinka ihanaa . Toivottavasti tärppäisi pian . Hyödynnättehän oviksen kunnolla !

annimaria tosi ikävää. Miksi se ei nyt vaan ymmärrä mistä sun huono olo johtuu. Voimia sinne <3

Nyytikkii Jännään täällä kovasti

Tänne ei oikeen mitään ihmeellistä kuulu. Ovis oli perjantaina eikä sitä tietenkään hyödynnetty. Saa nähä saanko tänään rakkautta. Nyt sit olis kp19/30. Tästä kierrosta tulee pitempi ku ovis oli pari päivää myöhässä. Mä aattelin alkaa kattomaan nyt kohta alkavaa toisenlaiset äidit ohjelmaa . Ja ehkä muitakin vauva ohjelmia . Toivottavasti miestä ei haittaa

 

Oon niin pahoillani . Voimia sinne kovasti <3

Mä en tainnut tällä erää ehtiä kovin aktiiviseksi palstalaiseksi. Joudun laittamaan vauvakuumeen lisäksi tauolle myös parisuhteeni. Mies haluaa pitää taukoa, olla yksin ja ottaa omaa tilaa. Tämä tuli minulle ihan yllätyksenä, sillä meillä oli kaikki paremmin kuin hyvin, eikä hän ollut maininnut tuollaisista ajatuksista sanallakaan. En usko että niitä hän oli reilua viikkoa enempää ehtinyt pyöritelläkään, olisin erottanut että jotain on pielessä muuten. Hän haluaa hetkeksi pysähtyä ja oppia olemaan itsekseen nyt kun se on vielä mahdollista. En tiedä miten tässä käy, palaammeko yhteen vai ajaako tauko meidät erilleen. Toivon että aika antaa hänelle tilaa ajatella ja ymmärtää mitä hän haluaa ja miten ihana tulevaisuus meitä odotti/voi yhä odottaa. Luulen että mun vauvakuume oli yksi osatekijä. Tekisin mitä vain että voisin mennä ajassa kuukauden taaksepäin ja kertoa etten halua painostaa ja että mennään ihan hänen tahdillaan vaan. Ei se välttämättä olisi muuttanut mitään, mutta ehkä vienyt pois hitusen epävarmuutta ja ahdistuksen tunnetta, joka tähän ajoi.
Jos teillä on hyvä suhde ja rakkautta vaikka muille jakaa, älkää heittäkö sitä hukkaan tai kohdelko sitä huonosti jos mies ei kuumeile vielä. Vauvat tulee sitten vähän myöhemmin, yhteisestä tahdosta mikä on paljon parempi muutenkin. Vauvakuume on pieni hetki elämästä verrattuna siihen että toista vierellään saa vaalia koko elämän.

Nyytikkii todella toivon että nyt onnistuu! Teillä eletään jänniä aikoja!!

Annimaria ja Tanja, kannattaa puhua kaikki halki, sillä voi pelastaa paljon. Tärkeintä on olla tiimi.

 

Tanja toisenlaiset äidit on mun ihan lemppariohjelma!

Mikähän testi olis paras testaukseen ? Ajattelin joko apteekin omaa tai ihan perinteistä pregcheckiä. Jätän nuo tosi herkät testit suosiolla kauppaan, ei oo mitään hyvää sanottavaa niistä

Jännittää niin kamalasti iik! Ai niin, se meidän talokauppa on nyt jo aika varmaa Meidän tarjous siis hyväksyttiin jo tän viikon alussa ja tänään käytiin tapaamassa myyjää ja välittäjää paikan päällä. Se tila on niin ihana, siellä olisi maailman ihaninta kasvattaa omia rakkaita lapsia <3 Tosi idyllinen paikka ja myyjäkin oli tosi symppis ja mukava! Tuntuu, että vihdoin meidän onni saattaa olla kääntynyt, toivottavasti vielä plussa pamahtaisi tikkuun niin kaikki olisi täydellistä Ihanaa ajatella, että nyt olisi jo alkiolla mahdollisuus kiinnittyä ja olisin ihan oikeasti raskaana!

 

Nyytikkii Ihanaa! Onnea ! Kuulostaa tosi hyvältä toi talokauppa. Tee apteekin oma tai pc! Oon kummankin kannalla. Odotan innolla sun testailua!

 

Kiitos <3 hei jee mulla on noussut lämmöt ja posket on ihan punaiset ja kuumat!! Normaalisti mun lämpö on huomattavasti alle 36 ja nyt on 36,4! Voisikohan tää olla sitä <3

 

Nyytikkii ihanaa, onnea tulevista talokaupoista!! Ja kuulostaa kyllä lämmöt ja poskien punotus hyvältä osta molemmat? Luulis sitte olevan helpompi tulkita, tai ettei vialliset testit piinaa koska meinasitkaan testata? Voi että mä jännään täälä sun puolesta

Kiitos tanja tsempeistä, eiköhän tää tästä. En kyllä ainakaan enää uskalla iloita mistään lupauksista. Ahdistaa vaan, kun tietää että se on TODELLA pienestä nyt kiinni, äskenkin kun juteltiin, niin sanoi, että aloitetaan yritys heti kun valmistuu, että ei tarvi odottaa työpaikkaa, ja sitten taas sanoi että ei kai se nyt haittaisi hetikään aloittaa en ymmärrä. Mutta tästä lähtien en innostu ennenku on tavarat sisällä

 

Annimaria mä testaan lauantaina Kyllä miehesi on niin lähellä suostua että älä luovuta! Selkeästi ne epäilykset vaan välillä puskee

Oon iham tulikuuma!

 

Nyytikkii jos toi olis nyt sitä

 

annimaria Ei kyllä ota selvää tosta sun miehestä . Olis niin ihanaa jos nyt oikeesti alatte yrittämään . Toivottavasti noi ei oo vaan puheita!

 

Toivotaan .. Mutta on vasta dpo4 tai 5 joten ei oikein vielä voi oireita ees olla täytyy kehitellä ensiviikolle paljon puuhaa etten ehtisi miettiä näitä juttuja. Toivotaan että annimaria pääsisitte pian yrittämään <3

 

Nyytikkii mullahan alko yhessä raskaudessa oireet,niin aikasin että kaiken järjen mukaan niitä ei ois pitänyt vielä mitenkään tuntua(lähes heti hedelmöittymisen jälkeen),mutta mää olin vaan niin varma raskaudesta vaikka siinä vaiheessa tietysti testitkin näytti negaa.Niinhän siinä kävi että aikasten alkaneet oireet vaan vahvistui ja pian menkat jäi tulematta Pahoinvointikin mulla alkanut usein jo päiviä ennen kuin kuukautisten ois pitänyt alkaa.Ja nuo lämmöt kyllä sulla kuulostaa hyvälle Mulla noussut raskauksien alussa lämpö ja usein olo ollut myös viluinen.Toivotaan että sun oireet johtus nyt raskaudesta <3 Annimaria kuulostaa kyllä sille että Se sun mies pian suostuu Harmillista kuitenkin tuo jahkailu Nyt pitää kömpiä tuonne miehen viereen ku lapsetkin taisivat jo nukahtaa.Eihän sitä tiedä vaikka meidän kuopus saisi tänään alkunsa ovis limojakin tulee ihan kiitettävästi

 

Kiitos, ootte ihania

Nyytikkii jos ois kiinnittymisestä johtucia oireita? Vai voiko siitä edes tulla mitää

 

Rakastava äiti kiitos <3 ja mukavaa iltaa

Annimaria kiinnittymisestä oon lukenut että oireet olisi lähinnä kipuja ja joskus kiinnittymisvuotoa.. En tiiä, täytyy seurailla Ainakin oon elänyt nyt niin terveellisesti että ei voi siitä jäädä kiinni jos ei tärppää! Ja ollaan jo viikon ajan puuhasteltu joka päivä, oon kyllä miehelle sanonut että ei se enää mitään "auta" mutta mies haluaa varmistella