Kiitos paljon! Oon aina ollut tosi positiivisesti ajatteleva, vaikka viimeajat on aika raskaita ollutkin. Kiitos ihanille ystäville, joita mulla on paljon.
No ei teilläkään sitten alku ihan parhaiten oo lähtenyt käyntiin, mutta uskon et vaikeat kokemukset ja haasteiden ylipääsy auttaa tulevaisuudessa selviämään niistä kans, eroamatta. Ihanaa, että ootte menneet kihloihin. Paljon onnea! Kyllä teillekki vielä lapsi tulee
Mun mies ihme kyllä esitteli mut niiden vanhemmille oikeestaan sen puolenvuoden tapaamisen jälkeen. Ollaan säännöllisesti käyty niillä kylässä ja vietetty aikaa mökkeillen jne. Hänen isovanhemmatkin on aivan ihania ja hyväkuntoisia ihmisiä ja mietin aina et on se kumma et miehellä ei oo tullu sitä perheviettiä, kun hällä on niin läheinen suhde etenkin isään, mutta myöskin äitiin, veljeensä ja isovanhempiin. Et eikö se neljäskin sukupolvi olis kiva, vielä kun isovanhemmat tosiaan on niin hyvänkuntoisia.
Tiedän et omalla kohdallani on vaan parasta olla puhumatta vauvoista tai ylipäätään tulevasta. Keskityttävä hetkiin ja nauttia niistä. Ehkä pidemmällä aikavälillä se vois itse alkaa pohtimaan ja miettimään et onko tää erillään asuminen oikeesti kivaa ja tää kysymysmerkissä eläminen?! Luulis et hänkin haluais tietyn suunnan elämässään. Hän on kuitenkin rakastava,fiksu ja järkevästi ajatteleva. Onhan hän sanonut, ettei hän koskaan tuu sitä hehkuttamaan samallatavalla kun naiset, mutta se riittää et on itse just valmis ottamaan sen vastuun ja tarjota hyvä elämä sille lapselle.
Vaikeeltahan tää tilanne nyt näyttää kun oon tästä sille varmaan liikaa jauhanut, mutta nyt pakko keskittyä vaan muuhun ja jättää noi haaveet hetkeksi sikseen. En usko ainakaan vuoteen tän asian muuttuvan. Valitettavasti.
Miten teillä on sit ollu tää perhetilanne avoimena ja ootko kauankin joutunut pohtimaan asiaa? Onneks sulla on vielä paljon aikaa, vaikkei se kuumetta poistakkaan. Mut ei lisästressinä päälle oo ainakaa se et apua kello juoksee. Tosin onhan mullakin vielä 10v aikaa siinä ajassa ehtii tapahtua vaikka mitä. Tiedän ihmisiä, jotka ovat kärsineet lapsettomuudesta kauan, mutta ovat saaneet ihmeen vielä ennen 40v, aivan kuin olis tarkoitettu et viimeinen yritys on se kaikkein ratkaisevin ja mullistavin monen vuoden surun ja epätoivon jälkeen. Niitä tarinoita kuullessani omat ongemat tuntuvat hyvin pieniltä.
No ei teilläkään sitten alku ihan parhaiten oo lähtenyt käyntiin, mutta uskon et vaikeat kokemukset ja haasteiden ylipääsy auttaa tulevaisuudessa selviämään niistä kans, eroamatta. Ihanaa, että ootte menneet kihloihin. Paljon onnea! Kyllä teillekki vielä lapsi tulee
Mun mies ihme kyllä esitteli mut niiden vanhemmille oikeestaan sen puolenvuoden tapaamisen jälkeen. Ollaan säännöllisesti käyty niillä kylässä ja vietetty aikaa mökkeillen jne. Hänen isovanhemmatkin on aivan ihania ja hyväkuntoisia ihmisiä ja mietin aina et on se kumma et miehellä ei oo tullu sitä perheviettiä, kun hällä on niin läheinen suhde etenkin isään, mutta myöskin äitiin, veljeensä ja isovanhempiin. Et eikö se neljäskin sukupolvi olis kiva, vielä kun isovanhemmat tosiaan on niin hyvänkuntoisia.
Tiedän et omalla kohdallani on vaan parasta olla puhumatta vauvoista tai ylipäätään tulevasta. Keskityttävä hetkiin ja nauttia niistä. Ehkä pidemmällä aikavälillä se vois itse alkaa pohtimaan ja miettimään et onko tää erillään asuminen oikeesti kivaa ja tää kysymysmerkissä eläminen?! Luulis et hänkin haluais tietyn suunnan elämässään. Hän on kuitenkin rakastava,fiksu ja järkevästi ajatteleva. Onhan hän sanonut, ettei hän koskaan tuu sitä hehkuttamaan samallatavalla kun naiset, mutta se riittää et on itse just valmis ottamaan sen vastuun ja tarjota hyvä elämä sille lapselle.
Vaikeeltahan tää tilanne nyt näyttää kun oon tästä sille varmaan liikaa jauhanut, mutta nyt pakko keskittyä vaan muuhun ja jättää noi haaveet hetkeksi sikseen. En usko ainakaan vuoteen tän asian muuttuvan. Valitettavasti.
Miten teillä on sit ollu tää perhetilanne avoimena ja ootko kauankin joutunut pohtimaan asiaa? Onneks sulla on vielä paljon aikaa, vaikkei se kuumetta poistakkaan. Mut ei lisästressinä päälle oo ainakaa se et apua kello juoksee. Tosin onhan mullakin vielä 10v aikaa siinä ajassa ehtii tapahtua vaikka mitä. Tiedän ihmisiä, jotka ovat kärsineet lapsettomuudesta kauan, mutta ovat saaneet ihmeen vielä ennen 40v, aivan kuin olis tarkoitettu et viimeinen yritys on se kaikkein ratkaisevin ja mullistavin monen vuoden surun ja epätoivon jälkeen. Niitä tarinoita kuullessani omat ongemat tuntuvat hyvin pieniltä.
Sulla danissa on ainakin ihana asenne elämään voi kun itsekin muistaisi pysyä noin positiivisena
Mun mielestä miehet kyllä odottaa liikaa, siis sillä, että eihän niille välttämättä tuu sellasta kuumetta, tai "oikeaa hetkeä". Pitäs kaikki miehet käyttää psykologilla
Me ollaan miehen kans aikoinaan kakskin kertaa meinattu taukoa pitää, periaatteessa ulkopuolisten tekiöiden takia. On molempien elämässä vaikeat ajat osunu just ensimmäisen kahden vuoden sisään.. Mutta ei sitte kumminkaan taukoon loppujen lopuksi koskaan päädytty.
Ja kyllä mun mielestä mun mies ei oo "oikeutettu" ajattelemaan, että ollaan edetty liian nopeaa.. Ensimmäiset kolme vuotta mentiin TODELLA rauhassa. Kaks vuotta oltiin seurusteltu, kun tapasin appiukon, anoppia en ehtinyt tavata, kun nukkui pois kun meillä oli yhteistä taivalta puolitoista vuotta. Kyllä ne tiesi, että mun miehellä on joku, mutta vasta viikkoa ennen anopin kuolemaa, niin mun mies oli sen kans koko yön musta sairaalassa puhunu. En sitten kerinnyt tapaamaan, mutta onneksi muu suku tuli sitten nopeaa tutuksi sitten kolmantena vuotena tapahtuikin paljon, muutettiin yhteen ja mentiin kihloihin
Ja kyllähän mä sen vauvan vielä saan, tottakai olis kiva kun pääsis heti yrittämään, mutta kun ei toista voi pakottaakkaan onneksi saa täälä muiden tärppejä kuumeilla!!