Vähän on hiljainen ketju mutta kirjoitanpa silti
Täällä myös "lievää" kuumeilua ilmassa, ollut jo enemmän ja vähemmän monen monta kuukautta. Meillä on kaksi lasta ennestään, alkuvuodesta 2014 syntynyt poika ja tyttö syntyi viime kesänä. Mies on ollut tytön syntymästä asti sitä mieltä että lapsiluku on täynnä - tai ettei ainakaan ihan heti olla enempää tekemässä. Kun taas itse olisin sitä mieltä että tehdään lapset suht pienillä ikäeroilla niin olisi leikkikavereita omasta takaa ja toivottavasti aikuisiälläkin säilyisi läheiset välit kuten esim. minulla ja sisaruksellani.
Tavallaan tuntuu etten mitään muuta haluaisi niin paljoa kuin aloittaa yrittämisen kesän jälkeen ja tavallaan taas pelottaa miten arki ja muukin elämä tulisi menemään kolmen lapsen kanssa. Ja ennen kaikkea: entä jos kolmas lapsi ei olisikaan enää terve
Kamala sanoa näin mutta en ole kovin huolissani mieheni käännyttämisestä. uskon että saan hänet lämpättyä kolmannelle lapselle, ostettiin jo isompi autokin että varmasti mahtuu kolme istuinta Tai ainakin siltä kantilta itse asiaa ajattelin
Lisäksi hyvä ystäväni on miehensä kanssa yrittänyt saada esikoista alulle jo yli vuoden. Tuntuu epäreilulta edes ajatella hankkivansa kolmatta lasta kun lähipiirissä on vaikeuksia saada ensimmäistäkään. Olen tullut aiemmin helposti raskaaksi, vaikka eihän se tarkoita tietenkään että tällä kertaa tulen...
Meillä yritys ei tosiaan ole vielä ajankohtainen mutta nämä asiat pyörivät paljon mielessä oikeastaan päivittäin. Jos lapset ovat yhtenä päivänä tosi mahdottomia riiviöitä, ajattelen että ei enää ikinä! mutta illalla taas kun laitan riiviöt nukkumaan ja pienet viipyvät sylissä halimassa ja pusuttamassa, ottaa vauvakuume taas vallan Ja jollei edes yritetä kolmatta niin alkaako asia jossain vaiheessa harmittaa?
Lisäksi haluaisin kovin (ainakin) vielä kerran olla raskaana ja isomahaisena - ja SYNNYTTÄÄ! Se on ihanimpia asioita mitä tiedän. Kuopuksen odotusaikaan en pystynyt niin sanotusti keskittymään, elämäntilanne oli silloin sellainen että olin oikeastaan yksin esikoisen kanssa kaikki päivät. En siis ehtinyt nauttia raskausajasta ja ottaa siitä kaikkea irti. Enkä todellakaan ajatellut silloin että se on viimeinen kerta, mielestäni on melkein epäreilua jos mies todella on sitä mieltä ettei meille enää tule lapsia Olisi oikeus ja kohtuus että nainen tietäisi odotusaikana että tämä on sitten viimeinen kerta, osaisi nauttia joka hetkestä.. Eli kyllähän me vielä yksi lapsi hankitaan ;D
Anteeksi sekava kirjoitus, tämä tuli aikalailla tajunnan virtana kun viimeinkin pääsin purkamaan ajatuksia jonnekin. Miehelle jos sanon miettineeni yhtään mitään on se heti painostusta hänen mielestään vaikken sitä niin todellakaan tarkoita
Toivottavasti ketju aktivoituisi tai saataisiin hieman uusiakin kirjoittelijoita. Plussatuulia kaikille jotka ovat jo päässeet yrittämään! Jospa minäkin sitten syssymmällä...