Vuoden rajaa lähestyvät 3

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Eemi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Odottavan aika on pitkä, kaikessa suhteessa. :( Että odottaa sitä sitten ovista, plussaa, varhaisultraa, keskenmenoa, mitä vaan... Tylsää se on, ja pitäis aina kehitellä jotain muuta tekemistä.

Mullakin flunssa tuntuu pukkaavan uudestaan päälle, en oikein tiedä onko sen edes mahdollista alkaa heti uudestaan?? Lisäksi hirveä syyllisyydentunne, kun joutuu perumaan kaikki jo sovitut lyhyet sijaisuudet vanhassa duunipaikassa ja tiedän, etteivät tällä varoitusajalla saa siihen ketään. Ei ollut oikein lämmin vastaanotto, kun ilmoitin uudesta työpaikasta. Mutta tosin, kun kerran sopimusta mulle ei ole missään vaiheessa tehty, niin totta kai lähden paremman pestin perään kun kerran mahdollisuus annetaan!

Tuiskuli, oon muuten kuullut pelkästään hyvää tuosta Clearbluen digitaalisesta. Joten jospa se toisi tulosta! Ja joo, ihan turha kuvitellakaan pitävänsä "taukoa" ennen kuin fyysisen pakon edestä, eli ennen kuin sijaitsee eri mantereella kuin siippa. ;)

Koita nyt, Sini, selvitä flunssasta ja olla huolehtimatta turhia, kun ei sillä huolehtimisella voita mitään kumminkaan. Ensi viikolla sen sitten tietää... Hirveää vaan on odottaa.
 
Onpas täällä hiljaista tänään, kaikki on tietysti jo juhlatunnelmissa...

Eipä mullakaan tässä muuta kuin Hyvää Uutta Vuotta kaikille :) Koittakaahan pitää ne (tulevat) vauvat masussa ja hätistelkää ne flunssat poispois.
 
Hyvää uutta vuotta ihanaiset naiset! =)

Mullakin on ikävä teitä, siksi en malta pysyä pois... josko sitä tulevana vuonna pääsis uudelleen yrittämään ja synnyttämään lisää uusia suomalaisia!

Onnea Eemi uudesta työstä, asioilla on tapana järjestyä, sulle taitaa tulla hyvä vuosi!
 
Hyvää uutta vuotta! Ja Jolly, et häivy mihinkään! Kiitti duunionnitteluista.

Juu, yritys on kova pitää uusi alku tuolla sisuksissa. Ostin tänään jopa kofeiinitonta pikakahvia - eihän se tavallista vastaa, mutta ihan hyvä korvike kumminkin! :)
 
No nyt on kyllä noloa myöntää, mutta ilmeisesti tällä mun tilalla on jotain vaikutusta asiaan. Tarkoitus oli eilen se, että oleillaan vaan himassa ja käydään katsomassa raketit ulkona - kun mieskin on nyt kuumeessa. No, mulla oli jo iltakahdeksalta sellainen olo, että kohta nukahdan... Yhdeksältä sitten nurkahdin sohvalle, ja mies patisti mut sänkyyn. Ja vaikka kuinka ulkona paukkuikin, niin en herännyt kertaakaan! 11 tuntia tuli nukuttua.

Sellainen uusivuosi sitten tällä kertaa. ;) No, koirakaan ei pelännyt ihan niin että syliin olisi ängennyt, koko ajan se kumminkin nousi ylös tassuttelemaan ja katsoi meitä sihen malliin, että "oottekos nyt ihan varmoja että tuo pauke ja välke on normaalia?" Meni sitten nukkumaan kun mäkin kerran menin.

Ja ei se kofeiiniton kahvi nyt niin pahaa ole. Saapa juoda edes korviketta... :)
 
Hyvää uutta vuotta kaikille!!!
Mulla on nyt sitten kauhee flunssa jota tuntuu olevan paljon liikkeellä...
Häihin enää viikko, alkaa jo jännittää. Tänään vielä puvun sovitukseen, pitäis olla jo valmis. Taas on tätä mukamas oireiden bongailua.. ei kyl oikeestaan ees oo, ehkä hiukan rinnat arat ja mahassa turvotusta. Nyt kp 25/34.
 
Meilläkin meni vuoden vaihtuminen hyvin rauhallisesti. Tyttö ei onneksi herännyt kauheaan paukkeeseen, minä ja mies katseltiin sitä ikkunasta ja se riitti ihan hyvin. Sitten vaan heti sen jälkeen nukkumaan!

Ymmärrän Eemi väsymystäsi oikein hyvin! Itsekin nukkuisin paljon enemmän, jos siihen vaan olisi tilaisuus. Aikasimmin muuten luulin, että mua pissatti koko ajan... mutta totuus on paljastunut vasta nyt parin viime päivän aikana, nimittäin nyt mua pissattaa IHAN KOKO AJAN! Muuten olenkin ollut aika oireeton, maha on tosin kasvanut ihan selvästi, meinaa jo kaikki housut kiristää. Farkut laitoin jo ihan suosiolla kaapin perukoille. Pitänee vissiin lähteä ostamaan isommat housut, että olisi töihin edes jotakin päällelaitettavaa..

Nuha vaivaa edelleen, yskimistäkin ilmassa. Ei yhtään kivaa.
 
Tinsula: toivottavasti häät menevät tositosi hyvin, ja saisitte vielä mukavan häälahjankin... ;) Mä peukutan sen puolesta!

Sini, joo, mulla ei mitään muita oireita sitten olekaan kuin tämä väsymys ja tissikivut. Kauhulla odotan tuota pissalla käymistä, kun mä käyn muutenkin jo tosi usein! Että hip hei sitten vaan...

Hyvää viikonloppua kaikille! Kaikki on vissiin häipyneet jo sen viettoon...
 
Moi Eemi! anteeksi, että tuppuadun teidän ketjuun, mutta aina joskus käyn kurkkimassa, että mitä kuuluu. Ja näyttääpä kuuluvan oikein hyvää! Onnea kovasti ja toivotaan, että kyytiläinen pysyy matkassa mukana. Onnea myös uudesta duunista, Wau! Olen kyllä tosi iloinen sun puolesta, kun jotenkin syksy tuntui varmaan aika vaikealta. HIENOA JA SYLIN TÄYDELTÄ ONNEA!

Mä kirjoittelen edelleen tuolla kesämammoissa ja tammikkuussa ois rakennen uä, jännää!


t. Pinniliini
 
Kiitti Pinniliini. :) Ei tässä auta kuin katsoa ja odottaa... Syksy oli kyllä ihan tosi vaikea, ja hirveästi toivon, että kevät olisi helpompi. Että viihtyisin työpaikalla ja että tää raskaus etenisi kuten toivon.

Sini, tuuthan sit kertomaan ultran tulokset, eikös se ollut huomenna? Ja Tinsula, joko ne häät hurahti ohi vai ovatko vasta tulossa?

Eemi 5+1
 
Huomennapa hyvinkin...

Tänään on ollut taas pää kipeänä, ei mukava tunne, mutta onneksi ei sentään kovaksi migreeniksi ole yltynyt. :-) Muuten olo siedettävä, nuhaa on vielä, mutta selvästi jo menossa pois.
 
Moikka,
Mulla häät on vielä edessä, tulevana lauantaina :) jännittää nyt jo ihan hirveest ja jännittää myös alkaako menkat vai saataisko häälahja... Oireita ei ole oikeestaan mitään, sama kun aikasemminkin. Maha on vaan turvoksissa ja rinnat hieman kipeet. Pelkään että ei lahjaa tuu, kun on ollu niin paljon nyt ressiäkin.
 
Jaa-a, Tinsula, mä en oikein koskaan oo uskonut tuohon stressi-hommaan. Stressistä huolimatta ainakin täällä on tärpännyt... Tai ehkä se ei ole ollut stressiä vaan jotain ihme epätoivoa. No, joka tapauksessa, onnea koitokseen! :)

Sinin uutisia odottelen... Missä muut kuppaa, vai onko tämä ketju kuolemassa pois??
 
Moikka taasen täältäkin suunnalta :) Viimeisiä vapaapäiviä tässä viedään ja sitten pitäis taas mennä töihin. Yhtään ei huvittais...

Teinpä sitten eilenaamulla raskaustestin. Ja negahan sieltä tupsahti. Oviksesta oli tosin luultavimmin vasta 11 päivää, joten voi olla että testasin liian aikasin, mutta eipä tässä silti jaksa kauheen toiveikas enää olla. Torstaina odotellaan menkkoja ja perjantaiks lupasin itselleni uuden testin jos ei tätiä näy. Vaikka järkevämpää olis odotella ens viikon alkuun, mutta tunnen jo itseni, ei pysty odottamaan ;)
Syy miks eilen jo testasin, on tissikipu. Mulla ei ole koskaan ollut mitään menkkoja edeltävää tissikipua, siks aloinkin jo vähän olla toiveikas. Sitä en kyllä muista oliko tällasta sillon ennen pillereiden aloittamista, joten voihan olla että kroppa vasta nyt alkaa muistaa luomuolotilansa...

Tinsulalle jaksamista sinne häästressiin :) Muistan itsekin millanen se viimenen viikko oli, kun piti juhlapaikka järjestellä ja ruoat tehdä, kakut koristella jne. ihan siinä parina viimesenä päivänä (me tehtiin kaikki ruoat itse vanhempien avustuksella). Hääjuhlassa ei sitten meille kummallekaan maistunutkaan ruoka yhtään ;) Kai se stressi ja jännitys pääsi sitten purkautumaan.

Jokohan siellä Sinillä on kohta uutisia kerrottavana...?
 
Outikille pahoittelut negasta!!! Ja tinsulalle tsemppiä häiden järkkäykseen, toivotaan ihanaa häälahjaa!!! Mulla kierto samassa vaiheessa kun tinsulalle ja outikilla. ei mitään tuntemuksia. Perjantaina lähden reissuun ja luulavasti se täti juuri silloin tulee kylään. Tänään kai kp 28, näin hyvin olen mukana!!! Postissa tuli tänään ne clear bluen digitaaliset ovis testit. Kerron sit muutaman viikon päästä miten toimi:)

Sinin ultra kuulumisia odottelen minäkin:)
 
JIPPII, hyviä uutisia!

Kaikki hyvin, sikiö vastasi viikkoja 8+6, ihan kuten pitikin olla. Kaikki se epämääräinen höttö oli kadonnut ja muutenkin kaikki näytti juuri siltä kuin pitääkin näyttää. Ja kun vähän aikaa olimme katselleet näkymää, niin vaavi päätti vilkuttaa isille ja äidille! Siellä se pieni liikuskeli, kyllä oli aika herttaista.

No, nyt on hyvä mieli ainakin vähän aikaa, kunnes sitten alan taas jännittämään sitä np-ultraa, mikä on 20.1. Onneksi tuohonkaan ei nyt enää kauheasti ole aikaa.

Sauna- ja seksikielto purettiin, joten sen varmaan tietää mitä mies haluaa tänään illalla puuhailla.... saunaan siis tietysti... he he heeeee! :-)
 
Hienoja uutisia Sinillä =). nyt vain massun kasvatusta.

Tinsulalla jännät paikat, hui, varmaan jännittää.

Täällä lusitaan vuoden ekoja ja VIIMEISIÄ menkkoja, olen siis näin päättänyt ja tää päätös pitää, eiks joo....

Nyt menen fröbelin palikoiden seuraan, moi.
 
Hienoa Sini! Tosi mahtavaa. :) Nyt vaan lopetat panikoimisen... Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Mutta kuitenkin. Oon tosi onnellinen teidän puolesta.

Tuiskuli, Outik ja Tinsula - toivottavasti ne plussat sieltä vielä tulisi. Outikille vielä, että voi kyllä ihan hyvin se plussa sieltä vielä tulla, eikä vaan vielä näy. Tällä kerralla mulla tuli tuossa vaiheessa se viivan paikka, eikä mitään punaista siihen kohtaan... Mutta siitä se sitten vahvistui. Joten tosissaan peukutan! Vielä kun tuo tissikipukin kuulostaa niin lupaavalta. ;)

Titak, hyvä päätös... Tästä se lähtee. Nyt kaikki plussajunan kyytiin, hop-hop!
 
Onnea eemille plussasta ja työpaikasta!!!:D
Ja sini:Hyvä että kaikki oli kunnossa:)

Täällä vkoja 8+4 terkkaril käyty..kutsua ekaan ultraan odotellaan...mahtaakohan mennä kauan sen tulemiseen??Ei malttas oottaaa:)

Mulla vahva tunne että masussa olisi 2matkustajaa...meillä se kyllä geeneissäkin 50/50 mahollisuus...:)iik jännittää

Oloja ei oo ollu oikeen vielkää ei pahaa oloa..etoo kyllä..mut menee ohi ku syö hedelmän:D Ja niitä onkin mennyt paljon;)

Kaikille plussa tuulia puhaltelen JALAT KATTOON 5MINUUTIKS SEKSIN JÄLKEEN..meillä toimi tai siihenhän mä haluan uskoa!;)
 
Heippa,

oon ollut poikki töiden vuoksi niin ei oo sitten jaksanut kirjoitellakaan. Mutta eipä mitään uutta tänne suuntaan.

Tinsulalle toivon että hääjärjestelyt ja häät menee hyvin. ;) Olishan se aika ihana häälahja, jos plussaisit! ;)

Ihanaa, että Sinin masussa on elämää! Varmaan oli jännät paikat sen ekan ultran takia...

Outik, älä menetä vielä toivoa. Helppoahan se itse on sanoa... Mä en itse enää jaksa arvuutella tissien perusteella oliskohan tärpännyt, kun joissain kierroissa on älykipeet ja joissain ei lainkaan! :D

Liityn tuohon jännäysjonoon Tinsulan, Outikin ja tuiskulin kanssa. :) Mulla kp 24 vissiin eli viikonlopuksi saa odotella tätiä kylään... Ehkä enempi noita tätioireita on ollu (finnejä, jee!, kamala nälkä, rintojen aristus)...

Varmaan flunssakin yrittää tunkeutua kylään, kun pitkään ollu jo aamuisin kurkku tukossa. Harvemmin kyllä onneksi olen kipeänä. :) *koputtaa puuta.* Mulla on töistä hurjat 2 päivää vapaata niin tämä päivä on mennyt nukkuessa. :D Huomenna kauppaan ja apteekkiin (ostaiskos r-testin vai särkylääkkeitä tädin varalta, hmm?).
 
Toiveet raskaudesta taas heitetty ties mihin... Menkat alko aamulla, tiesin heti herätessä että tulee alkamaan, kun oli semmoset kivut. Nyt vaan kierto oli muistaakseni 23 päivää, eli kyllä ottaa päähän. Kierto voi siis mulla näköjään olla mitä vaan 23 ja 30 päivän välillä. Helpottaa ihan hirveesti tätä elämän suunnittelua tollanen vaihtelu... not...

Mietin kyllä kun toi tissikipu ilmesty vasta tässä kierrossa, että voiko oikeesti olla niin että tää kroppa vasta nyt olis kunnolla päässy eroon niistä pillerihormooneista ja alkais vasta toimia kunnolla(?) Harmittaa etten tehny niitä ovistestejä jo ihan niissä ekoissa kierroissa, niin tietäis ehkä onko ovuloinu sillon ollenkaan (vaikkei ne testit sitä suoraan kerrokaan). Nyt mietityttää että kuinka monta kiertoa tässä oikeasti on ollutkaan niin, että on edes ollut mahdollista raskautua, jos ne hormonit on ollu aiemmin sekasin... En tiedä...

Just kotiuduttiin kyläilyreissulta miehen siskon luota. Piti käydä joululahjat viemässä lapsille ja ihastelemassa uutta parikuukautista tulokasta. Kade kyllä olen että toiset niitä lapsia vaan pykää ilman ongelmia, joten aika ristiriitaista oli sitä nyyttiä katsella. Onneks kukaan ei alkanu kysellä meidän lapsisuunnitelmista ym., mutta niitä kyselyitä on todennäköisesti odotettavissa kohta sitten ristiäisissä :/ Olipa vaan tosi osuva päivä tollaselle "vauvakyläilylle"...

Pientä negatiivisuutta taas havaittavissa? Ei kai sentään... Mä menen nyt katsomaan Lemmen viemää "nauhalta". Toivottavasti te muut tuotte kohta parempia uutisia!
 
Iiik, nyt vasta jänskättää! Äsken kävin pissalla ja paperiin tuli punertavaa vuotoa???? menkat ei voi alkaa vielä, niin millasta se kiinnittymisvuoto oikein on? ja mis vaihees sitä tulee? Eemi muistelen et sul oli sitä ekas plussas, kerro mulle kun olen tietämätön...
 

Yhteistyössä