T
Tehotyttö
Vieras
En nukkunu! Vastaväittäjä oli niin pirullinen, että piti hereillä. Harvinaista kylläkin, että on tuollainen vastaväittäjä.
Tuossa ajaessani sinne väitöstilaisuuten ehdin olla ihan itsekseni omien ajatusteni kanssa. Totesin siinä itselleni, että eihän neljä kertaa raskautunut voi erehtyä olotilasta, eihän? Ei tällaista oloa ole koskaan muulloin kuin silloin. Olen toki tehnyt varmistustestejä, vaikkei ole ollut yhtään semmoinen olo. Imetyksen jälkeen pysyi ne menkat niin pitkään pois, että välillä oli pakko tsekata tilanne. No, tuumasin siinä sitten itselleni, että raskaana sinä olet, pöhköpää ;-) Vaikka täällä kuinka joku yrittää positiivisuuttani latistaa (siis ulkopuoliset), niin kyllä se näin vaan taitaa olla. Samalla kuitenkin yhdessä itseni kanssa päätin, että emme vielä tee testiä, koska ne menkat kuitenkin voi tulla. Olikos se jopa puolet raskauksista, kun päättyy ihan alkumetreillä niin, ettei edes välttämättä tajua. Mutta ei tästä voi vanha konkari erehtyä, EIHÄN?
Näihin mietteisiin on hyvä päättää tämä oman olotilan analysointi tältä viikolta ;-) Katsotaan, mitä ensi viikko tuo tullessaan. Viikonloppuna onneksi kovasti ohjelmaa, lauantaina laulukeikkaa ja illalla 40-vuotissynttäreille meno. Taidan ottaa muutaman lasillisen kuitenkin. Ja sunnuntaina tosissaan isänpäivää, meillä vietetään jo 11. isänpäivää täällä kotona. Lisäksi on sitten omanisä ja pappa muistettavana & vierailtavana.
Mutta sitten vielä muihin juttuihin:
Siis toi Minerva juttu on kyllä aikas omituinen. Oisko iso taloudellinen kirpaisu, jos tekisit sen testin? Eikös sulla ollu lääkäriaikakin tilattu. Jos ei tarttiskaan mennä ;-)
Monskun menkat hääääätöööööön!!!!!!!!!!!
Joanna ja Fanny muistaa, mitä pitää tehdä. Se on se, minkä mä oon nyt tainnu unohtaa :-(
Entulle ihanaa ensimmäistä iskän hemmottelupäivää
Ja muillekin paljon terkkuja. Ai niin, mikäs se Ewan tilanne, oireita?