Kuten arvelin tai tiesinkin, että ei ollut onni myöten tässäkään kierrossa. Vuoto alkoi eilen 
Meillä oli sopivasti kolmen lapsen perhe kylässä vkl ja heistä nuorimmainen vasta 6vko ja keskimmäinenkin vasta 1,5v. Hieman lisäsi tuskaa mutta jotenkin niin se aina vaan menee. Hedelmättömyyteni iskee kuin märkä rätti vasten kasvoja aina tasaisin väliajoin vaikka kuinka yrittää pysyä positiivisena. Illalla suihkussa itkin niin kauan etten vain enää jaksanut. En niinkään tätä uutta kiertoa vaan tätä kaikkea, mitä jo tähän asti on koettu. En oikein osannut miehenkään puoleen kääntyä, käperryin vain sisäänpäin ja kirosin rikkinäisen kohtuni. Mutta nyt on jo parempi mieli, kohti uutta kiertoa vain. Välillä tekee hyvää antaa vain itkun tulla. Sen jälkeen on parempi olla. Mitä sitä turhaan teeskentelemään. Musta tuntuu, että muutenkin 2014 ois oiva vuosi saada vauva
Voi Maikki, lämpimän halauksen kera voin kertoa, että tunteesi kuulostavat niin tutuilta. Meillä on käyty samat asiat läpi niin ennen esikoista kuin nytkin. Miehelleni ja varmasti monille muillekin on vaikeaa olla ikäänkuin sivustaseuraajana. Tuska voi olla sama mutta se kaikki tapahtuu meille naisille. Meille se on niin konkreettista ja tunnemme surummekin eri tavalla. Mies juuri eilenkin sanoi, että tuntee olonsa voimattomaksi kun ei voi tehdä mitään auttaakseen. Ja silloin kun näkee minun itkevän sitä samaa asiaa miljoonatta kertaa, hän tavallaan lamaantuu eikä enää tiedä mitä voisi tehdä tai sanoa, läsnä oleminenkin voi silloin olla vaikeaa. Olen edellisten kanssa todella samaa mieltä, ei kannata stressata stressaamisesta. Se kierto kun raskauduin tyttärestäni ei poikennut muista kierroista millään tavalla, stressasin ihan yhtä maanisesti kuin aina ennenkin. En usko sen olevan syy lapsettomuuteenne. Jos se olisi niin yksinkertaista, aika helppoa olisi...
Meidän hedelmättömyytemmehän on täysin minusta johtuvaa ja joskus se tuntuu tosi pahalta, ettemme voi minun takiani tulla raskaaksi. Tiedän, ettei mies syytä siitä minua vaan omat ajatukseni syyttävät itseäni joskus kun ne eivät enää osaa muuta tehdä. En oikein tiedä kummin on parempi, on toisaalta raskasta tietää syy mutta eipähän toisaalta ole epäselvää miksi näin on. Se tosin on epäselvää miksi näin kävi ja sitähän voisi kysellä ikuisesti koskaan saamatta vastausta.
No tuli pientä omaakin avautumista, mutta toivottavasti löydätte yhteisen tapanne käsitellä tätä asiaa ja puhua siitä. Lapsettomuus/hedelmättömyys on valtavan raskas asia parisuhteen kantaa mutta se kantaa sen helpommin kuin kukaan yksin.
Sera, :hug: toivottavasti siellä mieli kohenisi pian. Toivoa on!
Meillä oli sopivasti kolmen lapsen perhe kylässä vkl ja heistä nuorimmainen vasta 6vko ja keskimmäinenkin vasta 1,5v. Hieman lisäsi tuskaa mutta jotenkin niin se aina vaan menee. Hedelmättömyyteni iskee kuin märkä rätti vasten kasvoja aina tasaisin väliajoin vaikka kuinka yrittää pysyä positiivisena. Illalla suihkussa itkin niin kauan etten vain enää jaksanut. En niinkään tätä uutta kiertoa vaan tätä kaikkea, mitä jo tähän asti on koettu. En oikein osannut miehenkään puoleen kääntyä, käperryin vain sisäänpäin ja kirosin rikkinäisen kohtuni. Mutta nyt on jo parempi mieli, kohti uutta kiertoa vain. Välillä tekee hyvää antaa vain itkun tulla. Sen jälkeen on parempi olla. Mitä sitä turhaan teeskentelemään. Musta tuntuu, että muutenkin 2014 ois oiva vuosi saada vauva Voi Maikki, lämpimän halauksen kera voin kertoa, että tunteesi kuulostavat niin tutuilta. Meillä on käyty samat asiat läpi niin ennen esikoista kuin nytkin. Miehelleni ja varmasti monille muillekin on vaikeaa olla ikäänkuin sivustaseuraajana. Tuska voi olla sama mutta se kaikki tapahtuu meille naisille. Meille se on niin konkreettista ja tunnemme surummekin eri tavalla. Mies juuri eilenkin sanoi, että tuntee olonsa voimattomaksi kun ei voi tehdä mitään auttaakseen. Ja silloin kun näkee minun itkevän sitä samaa asiaa miljoonatta kertaa, hän tavallaan lamaantuu eikä enää tiedä mitä voisi tehdä tai sanoa, läsnä oleminenkin voi silloin olla vaikeaa. Olen edellisten kanssa todella samaa mieltä, ei kannata stressata stressaamisesta. Se kierto kun raskauduin tyttärestäni ei poikennut muista kierroista millään tavalla, stressasin ihan yhtä maanisesti kuin aina ennenkin. En usko sen olevan syy lapsettomuuteenne. Jos se olisi niin yksinkertaista, aika helppoa olisi...
Meidän hedelmättömyytemmehän on täysin minusta johtuvaa ja joskus se tuntuu tosi pahalta, ettemme voi minun takiani tulla raskaaksi. Tiedän, ettei mies syytä siitä minua vaan omat ajatukseni syyttävät itseäni joskus kun ne eivät enää osaa muuta tehdä. En oikein tiedä kummin on parempi, on toisaalta raskasta tietää syy mutta eipähän toisaalta ole epäselvää miksi näin on. Se tosin on epäselvää miksi näin kävi ja sitähän voisi kysellä ikuisesti koskaan saamatta vastausta.
No tuli pientä omaakin avautumista, mutta toivottavasti löydätte yhteisen tapanne käsitellä tätä asiaa ja puhua siitä. Lapsettomuus/hedelmättömyys on valtavan raskas asia parisuhteen kantaa mutta se kantaa sen helpommin kuin kukaan yksin.
Sera, :hug: toivottavasti siellä mieli kohenisi pian. Toivoa on!