Hei kaikki. Taas sataa. Olen ollut ihan hiljaa ja vain hengitellyt, sillä elämään astui viikonloppuna yllättäen suuri suru. Koira piti lopettaa. Sellainen joka kulki vierellä nähden jokaisen version minusta raakileesta varhaiskeski-ikään saakka. Vielä on vaikeaa olla, mutta sellaista se taitaa olla, kun elämästä kirkas valo yllättäen sammuu. On vaikeaa hetken nähdä mitään. Kyllä silmä ajallaan tottuu. Sydämestä en mene takuuseen.
Ruska alkaa hiljalleen nousemaan puihin näillä korkeuksilla. Yöt ovat jo niin tummia, että ensimmäiset taivaantulet ovat näyttäytyneet. Tähtiäkin olen kaivannut.
Osanotto. "halaus"