Ai että kun te asutte niin pohjoisessa, että sateet tuli lumena. Täällä on kaatanut vettä aivan saavista, ja nyt se meri sitten alkoi jo tulvia. Olen potenut melkoista ilmaston lämpenemisen ja sateiden lisääntymisen aiheuttamaa stressiä jo pitkään, ja postaillut facebookinkin täyteen erilaisia tutkimuksia, joissa on tarkasti pystytty simuloimaan erilaisia merenpinnan nousuun liittyviä skenaarioita. Nyt kun ensimmäisen kunnon sateen jälkeen eräs asuinalue tulvii täällä etelärannikolla jo, tuntuu että vihdoin muutkin tajuavat. Asun itse aivan meren rannalla, ja kun venekerhot lähettivät varoituksia eilen, olin jo aivan varma, että tämä oma pihatie on aamulla veden alla. Jostakin syystä tämä kolkka Helsinkiä nyt kuitenkin säästyi, vaikka kotioveni on ihan metrien päässä merenrannasta.
No mutta, eipäs synkistellä tämän enempää. Viime talvenahan täälläkin oli ihana luminen talvi, eli onhan sekin mahdollista. Ainakin joinain vuosina. Tosin meidän normimäärä lunta taitaa tarkoittaa pohjoisempien kolkkien supermäärää lunta, päätellen Lullabyn tekstistä.
Tuli mieleen noista autojen renkaiden vaihdosta myös, miten elän kyllä aika omanlaisessa kuplassani täällä.. Menen oikeastaan kaikkialle jalan tai ratikalla, ja en oikein näe tilannetta, missä alkaisin ajaa autoa taas. Nyt meillä on auto lainassa, mutta mies ajaa sitä ehkä kerran kuukaudessa, kun menemme käymään vanhemmilla. Jostain tämä helppous ja urbaanius sitten kuitenkin aina pakottaa luopumaan, ja se on tässä tapauksessa varmaan sellainen hitaampi elämä ja tietyt nostalgiajutut - kuten potkukelkalla meneminen kauppaan (oikeasti, tätä tein lapsena) ja vastaavat vain pienempien paikkakuntien jutut. Toisaalta, kyllä tässä säännöllisesti keskustellaan muutosta takaisin kotipaikkakunnallemme (ja siellä onkin sitten yleensä ainakin lumiset joulut ja talvet), joten aikaa on vielä kääntää kelkka (pun intended). Ehkä joskus lähivuosina sitten.
eikös se perinteisesti ole tainnut niin mennä? 
