Täällä kans yks, jonka pahoinvointi on hyvin aaltoilevaa. Saattaa olla, että joinakin päivinä ei mitään ja toisina koko päivän etoo. Sekä kaikkea tuolta väliltä. Oksentamaan en oo joutunu, toivottavasti en joudukaan, mutta sellasta vellovaa pahaa oloa aina välillä. Oon huomannu, että mulla ainakin auttaa tosi tehokkaasti se, kun ei päästä vatsaa niin tyhjäks, että oikeasti nälkä kurnis ihan hulluna ja aamullakaan ei heräämisestä odota liian kauan sen syömisen kanssa.
Samoin noita menkkajomotuksia on ollu, nyt ne on vähän harvenemaan päin jo. Viime raskaudessa ne oli tosi kovia.. Siis sellasia, että jouduin aina hetkeks pysähtymään ja jopa kumartumaan, kun se tuntu niin ikävältä. Ei ne koskaan kestäny kun muutaman sekunnin maksimissaan, niin en osannu huolestua enkä tiiäkään oliko ne mitenkään epänormaaleja. Mutta tässä raskaudessa nuo jomotukset on itellä tuntunu jotenkin paljon tavallisimmilta, sellasilta jollasiks niitä vois kuvitella.
Itse asiassa molemmissa raskauksissa tuo oli se aivan eka oire, josta tiesin viimeistään varmaks, että on tärpänny.
Mä oon niin turvoksissa, että ite huomaa sen, että kehossa on meneillään jotain.
Farkuista luovuin jo, kun ne paino vatsaa eikä ainakaan sen takia helpottanu pahoinvointia. Syystakki puristaa, saas nähdä miten talvitakin kanssa käy.. Miehen kanssa puhuttiin, että ei se kuitenkaan ulospäin näy ihan samalla tavalla kuin miltä musta tuntuu. Itkin jo sille sitä, että en koe olevani yhtään viehättävä, kun olo on suunnilleen sellasella nuhjusella tiskirätillä.
Hormonit + väsymys...
Täällä 9+2.