**Tammikuun tuhisijat 2013 Lokakuussa**

SofianSohva mulla ollu alkuvuodesta saakka yskä jäi jotenkin päälle yllättävän pahan siitepölyallergian jälkeen ja sitten tossa tosiaan tuli se imusolmuke tai sylkirauhas tulehdus joka lähti antibiotti kuurilla mutta heti perään tuli todella kova flunssa ja se on tässä jatkunut jo toista viikkoa. Eli ei tässä ihan terveitä olla kyllä oltu. Miehelläkin oli tää flunssa mutta se on parantunut siitä jo.

Täällä vähän hampaita purraan yhteen ja hermot kireellä....Ihanalla kissallani on kiima ollut kohta viikon ja yö unet on jääneet todella vähille. Viime yönä sai tunnin välein herätä siihen kun neiti maukuu kun mikäkin kiimanen kolli. Ja meinas tulla tosta kissasta lapaset pikku petterille. Päätin tossa myös että aivan sama antaako lompakko myöten vai ei mutta joulukuussa toi kissa lähtee leikkaus pöydälle. En tosiaankaan ala vuoronperään heräämään kissan mouruumiseen ja lapsen huutoon yöllä. Mies oli että et se nyt on vain mukavuuden lisäys se leikkaus. Tokasin siihen sitten että ole itse kotona 24/7 ja herää yöllä syöttöihin ja maukumiseen ja sama jatkuu päivällä, niin meni mies sitten vähän hiljaiseks. Ja miehellä ei ton kissan kanssa pahemmin ongelmia ole ku on niin himputin sikee uninen. Mun ei tarvitse kuulla kun joku pussin rapina ni herään siihen.

Vähän saa stessiä laantumaan sillä tiedolla että nyt on sitten 100% varmuudella asunto ja muutto. Muutto siirtyy vaan enskuun puolelle :( Olisin ollut jo valmis muuttamaan vaikka heti.


Hankintoja kaikki olis hommattu paitsi urva kaukalo ja rattaat on haettava nyt tällä viikolla toden näköisesti, löydettiin tosiaan emmaljungan city cross yhdistelmät halvalla käytettynä ja omaan silmääni ainakin näytti hyväkuntoisilta ja oli aivan ihanan kevyet työntää :D Mutta mietin tossa että kannattaisikohan niihin hankkia jalkapeitto tai jotain kun siihen tulee kyllä semmonen pehmee kantopussi johon saa laitettua semmosen vanerinpätkän että pohja on semmonen kova et on kätevä kantaa sitä sitten. Mut mietin että tarkeneeko tuommonen pikkunen vauva siinä pussissa talvella jos puvun heittää päälle vielä...:eek: Kun vaikutti aika vilposelta kun se ei oo semmonen umpinainen se pää mihin pää laitetaanvaan oli semmonen kangas mikä vedetään kumilenksuilla kiinni rakenteisiin....Onko kellään kokemuksia emmaljungan city cross vaunuista??

Mitähän vielä....Eipä kait mitään tärkeetä :eek: Massu kasvanut jonkin verran ja tykkää osottaa mieltään aina kun lähtee kävelemään pitempää matkaa.

petteri 27+2 :heart:
 
Zarix meillä on ollut City Crossit, melkein viisi vuotta, hajosi tuossa kuukauden päivät sitten. Mä olen ollut tosi tyytyväinen niihin. Ne on olleet suhteellisen kevyet työntää, koska kulkee kun juna tasasella asfaltilla. Kaupungissa kätevät kun kanttikivien yli pääsee mukavasti ja värikään ei näyttänyt haalistuneelta koko aikana, vaikka onkin saattanut ehkä vaaleta, jos oikein tarkkaan vertaisi. Maalla ja metsissä on niillä rullattu myös jonkin verran ja olen kokenut kyseiset kärryt tosi hyviksi.

Kantokassi oli tarpeeksi tilava, että meidänkin nopeasti kasvaneet lapset mahtui siihen tarvittavan ajan. Mikään lämpöihmehän se ei kyllä ole, mutta en usko sitä lämpimämpiä olevan muidenkaan. Meillä on ollut siinä kantokassissa lapsen alla oikein kylmillä lampaantalja ja ja sitten vielä lapsi makuupussissa villat ja haalari päällä. Mutta useimmiten ollaan vaan laitettu vauva ulkovarustuksessaan makuupussiin ja sinne kantokassiin. Ne kankaat siinä vaunussa on vähän hankalat irrotella, mutta olen senkin tehnyt useamman kerran ja pessyt. Lisäksi olen kokenut hyväksi sen kangaslaadun, koska lika ei ole tarttunut yhtään niin helposti siihen kuin meidän toisiin kärryihin. Meillä on siis ollut myös toiset pienemmät rattaat ostarikäytössä.

Siitäkin olen noissa city crosseissa tykännyt, että renkaat ei puhkea (toisin kun nyt tilalle ostetuissa heti kahden viikon jälkeen ja juuri silloin kun ei olisi tarvinnut), työntöaisa on tarpeeksi pitkä vähän pidemmällekin ihmiselle joka harppoo, hyttysverkko on aina mukana samoin kun sateensuoja (jos sen muistaa panna pussiinsa) ja vaunu taittuu kasaan kätevästi eikä tartte irrotella erikseen koppaa tai istuinta. niin kuin tietyissä vaunutyypeissä. Myöskään ei koskaan ole tullut sellaista tilannetta, että vaunu olisi itsekseen keikahtanut tai edes tuntunut siltä, että saattaisi tehdä sen, toisin kun meidän nykyisissä vaunuissa joissa inhottavasti vähänkin epätasasemmalla alustalla tuntuu siltä, että vaunusta saa pitää kiinni ettei se keikahda kyljelleen. Kaiken kaikkiaan mä voin siis pitää tyytyväisen asiakkaan mainospuheen city crosseista, vaikka meillä on siis tosiaan ollut toisetkin siinä rinnalla vastaamassa niihin tarpeisiin joita tuo ei täyttänyt. Mutta kaikkea ei voi yhdeltä vaunulta odottaakaan. :)

Filuuri 28+ (kai)
 
  • Tykkää
Reactions: Zarix
Sanzuli Valitettavasti en osaa tuosta fb-ryhmästä tarkemmin sanoa, kun en ole siellä mukana, mutta ilmeisesti haimille tai Tinelle laittamalla yksäriä vois selvitä ottavatko vielä mukaan ja millaiset systeemit siellä...? Ja ehkä joku muu osaa neuvoa paremmin! :)
 
Pikaisesti kuulumisia ennen Salkkareita :LOL: ...

Tervetuloa uusille !! :wave:

Lynette
kirjoitti tukalasta olosta. Täällä vaivaa myös toisinaan (parhaillaan nyt). Tuntuu, ettei happi kulje ja on muutenkin vaikea olla. Nyt pari päivää ollu tämmönen olo. Välillä sit taas aina helpottaa.

Nukun kyljellään, puoliksi mahallaan. Massu on vielä sen verta pieni, ettei ole juurikaan edessä. Jos on oikein näitä tukalia oloja, niin sitten tyynyt avuksi.

Pinsuli Myös täällä saa kuulla pienestä mahasta, vaikka sf-mitta kulkee ihan nätisti keskikäyrällä. Edelleen töissä tulee porukalle yllätyksenä, että oon jäämässä äippälomalle jo marraskuun lopussa :LOL:

Mutta nyt maha on ihan selvästi alkanut kasvamaan vähän tiheämpää vauhtia :)

tammikuunpoika Niin on täälläkin suurin osa hankinnoista tekemättä. Odotan, että äippälomalla tulisi se innostus, kun on enemmän aikaa...

Hiukset oon värjännyt tasan kaks kertaa raskauden aikana; heinäkuun alussa ja toissaviikolla. Loppuraskaudesta tuskin enää värjään.

Perhevalmennukseen ei päästä, kun meitä on tällä kylällä vaan 2 ensisynnyttäjää, joilla laskettu aika suht samoilla huudeilla : / Neuvolassa käydään imetykset ym. läpi. On tosin 21.11. sellainen synnytysvalmennus, jonne tulee sitten ympäri tätä suurta kaupunkia odottavia äitejä ja isejä.

Piipu85 Toivottavasti vuotelu loppuisi !! : / Inhottavaa. :hug: Varmasti inhottava elää epätietoisuudessa. Mistähän se vuoto sitten johtuu?

Täällä mentiin naimisiin 12.10. :heart: Perjantaina käytii maistraatissa ja molempien vanhemmat oli todistajina. Sitten käytiin porukalla syömässä. Lauantaina kahvitettiin anoppilassa lähisuku. Oli kyllä ihana viikonloppu ja niin meidän tyylinen :heart:

Neuvolassa kävin viikko sitten ja kaikki hyvin, minulla sekä pienellä. Hemoglobiini oli noussu 122 -> 128! Ei siis lisärautaa vieläkään :) Verenpaineet pysyy hyvänä ja pissa puhtaana. Sf-mitta oli tuolloin 24,5 cm ja painonmuutos n. 400 g/vko. Jo on aikakin, että paino nousee.

Eilen oli neuvolalääkäri. Sf-mitta 26 cm ja painoa tullu taas 400 g/vko :LOL: Kohdunsuu hyvin takana (lääkärillä ei meinan sormet riittää) ja kiinni. Pikkuisen sykkeet oikein hyvät vaihteluineen ja antoipa Möhkö kunnon potkunkin lääkärin kättä vasten :LOL:

Seuraava neuvola kahen viikon päästä.

Hennu & Möhkö 27+6
 
  • Tykkää
Reactions: Piipu85 ja Zarix
Heips!

Laitoin väärin tuon sairaalan eli on K-SKS. Muuten tiedot oli oikein. Ikää minulla on 32v.

Hankinnoista. Tänään löysin kirpparilta kantokopan jota olis tarkoitus käyttää tuplarattaissa. Tosi lämmin makuupussi jo löytyy ja kevytpusseja. Aion pitää tytön (n.4v) hoidossa, että hän saa olla kavereiden kanssa. Pakko olla tuplarattaa, kun tyttö on niin huono kävelemään aamuisin ja autoa ei ole käytössä.

Kauhea päänsärky ollut koko päivän. Huomenna olis sokerinrasitus edessä. Toivottavasti arvot ok. Ehti painoa tulla ennen odotusta yli normalin indeksin, niin rasitus pakollinen. Talous vähän huolettaa, kun elareista tulee vain minimit tai alle. Ei kaikkea voi rahalla mitata. Liian kova vauvakuume oli odottaa vakaampaa tilannetta tai uutta parisuhdetta. Aina ei voi etukäteen tietää, miten elämä menee. Haluan kuitenkin saada lapset ennen kuin riskit lisääntyvät.
 
Oikein paljon onnea Hennu86! :flower:

Nyt ei ole mullakaan enää vuotanut, onneksi. Eilen aamulla tuli vielä vähän ruskeaa, mutta saattoihan se johtua siitä lääkärin sisätutkimuksestakin, mikä oli muuten ihan tajuttoman kivulias. Teki mieli parkaista, ja kyllä siinä silmätkin vähän kostui siitä kivusta. Tuntui kuin jotain oksaista mäntyä olisi tungettu sisään. Sattui, nipisteli, kirveli, vihloi. Mun mieskin sanoi, että hän joutui kääntämään katseensa, kun näytti niin karulta, kun niitä välineitä vain tungettiin sisään ja venyteltiin ja käänneltiin ja väänneltiin, kun sitä vuodon syytä yritettiin etsiä. Ja ensi tiistaina sama homma edessä. :x

Piipu85 & Iisakki 28+2
 
Onnea Hennu86 rouviintumisesta! :flower: :heart:

Piipu85 Hyvä juttu että vuotelu loppui! :) Toivottavasti olisi jatkossa vähän hellempää käsittelyä...

Possumunkki tervetuloa mukaan! :)

Voi mikä nimi, alkopa niin tehdä mieli munkkia... :LOL: Vaikkakin tää herkkuperse ei kyllä tarttis enää yhtään minkään valtakunnan munkkia tai pullaa tai pannaria tai suklaalevyä. :ashamed:

Kävin eilen shoppailemassa H&M:ltä itselle mammapaitoja, onneksi löytyi sopivia. :) Sovitin paria normipaitaakin, mutta hah, eivät mahtuneet viereenkään! Mukava kun nyt on jotain päällepantavaa talveksi. En olis kyllä millään raskinut ostaa, mutta vähän oli pakko jos en aio ilkosillani koko talvea kulkea. Sitten kyllä parin tunnin reissun jälkeen oli tosi väsynyt olo ja alkoi supistella kun vähänkin yritin kävellä. Loppui sitten onneksi kun pääsin kotona pitkälleen. Pitää oikeasti nyt yrittää muistaa, että masu ei tykkää tuosta kävelemisestä ja ottaa rauhassa! Mutta kun ei tahdo muistaa! : / Pelottaa vähän kyllä kun pienestäkin kävelemisestä rupeaa nykyisin supistelemaan, ei kiva yhtään. En vaan oikein tiiä että mikä on vielä normaalia ja mistä pitäis huolestua? :confused: Jollain tietoa?? Neuvolalääkäri on seuraava, niin aion kyllä siellä kysyä sitten, tuntuu että aina vaan pienemmästä ja useammin tulee.: / Menevät kyllä aina sitten onneksi pian ohi, eivätkä oo mitenkään kipeitä, epämiellyttäviä kylläkin. Mahan kovettumista ja kiristävä olo. Ja siis lähinnä kävelemisestä tulee.

Eilen sain peräti esimiehen kiinni ja kysyin noista äitiyslomajutuista, niin se vaan sanoi että en tiiä, kysy joltakin. Pirskatti. Ja tuo äitiyslomahenkilö ei vastaa, vaikka kuinka roikun luurissa. :kieh: Ei kait se auta kuin yrittää taas...

Nöhveli & pikkumöykky 25+6
 
Nöhveli, mullakin tulee kävelemisestä jotain, supistuksia? Muutama sata metri kävelyä tai vähänkään isompi ponnistelu, esim. pitempikestoinen kyykistely, niin maha kovettuu ja alkaa kiristää, ja tuntuu kamala painon tunne alavatsalla ja kipuakin, ja ihan kuin maha valuisi alaspäin. Ihan kamala tunne, ja niitä tulee monta kertaa päivässä, mutta istuessa/maatessa/pysähtyessä helpottaa.

Mua hirvittää kamalasti tämä painon nousu. Ei tarvi kuin kävellä karkkihyllyn ohi, niin on taas kilo kerätty lisää painoa. Oikeasti, oon yrittänyt mahdollisimman hyvin syödä nyt, kun en edes pysty enää lenkkeilemään, mutta paino vain nousee. Nyt on paino noussut jo 8kg. Ei saisi enää nousta, sillä ennen raskauttakin bmi oli 27,8. :headwall: Mutta omituisinta tässä on se, että mulla on silti jotenkin laihempi olo kuin ennen raskautta. Työkaverikin sanoi, että mulla on posket kaventuneet, ja musta tuntuu, että mulla on muualta kropasta paikat kiristyneet, esim. löysät käsivarret ja selästä ne "rintsikkamakkarat". :D

Piipu ja Iisakki 28+3
 
Viimeksi muokattu:
Marjaana_80 miks saisit elareista alle minimin?Mulla on niin että koko minimi summa tulee kelalta. Aluks yritettiin sitä että ex ois maksanu mulle suoraan sen elatusosuutensa joka jäi hälle maksettavaks puutteellisen maksukyvyn johdosta. Mut ei se toiminut kun herra jätti maksamatta ja nyt ne siis tulee suoraan kelasta.
 
Piipu hienoa, että vuotelu loppui. Ja toivottavasti pysyy myös poissa! :)

Nöhveli kyselit supistuksista. Vaikea sanoa, että millaiset supistukset kenelläkin kypsyttävät paikkoja, kun siinäkin voi olla isoja eroja. Toisilla supistukset tekee sitä herkemmin, kun taas toisilla ei niinkään. Mutta periatteessa pääsäntöisesti harjoitussupistukset ei tee kohdunsuulla mitään. Siis jos supparit on sitä kiristymistä/kovettumista/puristamista, joka tuntuu kyllä inhottavalle, mutta ei varsinaisesti kovasti satu. Ja harjoitussupparit loppuu, kun lepää tai vaihtaa asentoa. Kun sitten taas kunnon synnytyssupparit ei lopu, vaikka mitä tekisi. Ja jos supparit kovasti sattuu selässä ja heijastuu reisiin ja takapuoleen asti, niin ne kyllä voi vauvaa painaa alaspäin ja se vaikuttaa sitten kohdunsuullakin. Mutta kun sulla tuo neuvolalääkäri oli tulossa, niin ainahan kannattaa kysyä, jos kohdunsuuntilanne tarkistettaisiin, niin siitä sitten paremmin tietäisi, että onko siellä tapahtunut jotain. Loppuakohdenhan ne supistelut lisääntyykin ja itsekin muistan, että kolmosesta mullakin taisi olla muutamaa päivää ennen kuin vauva lähti syntyyn, niin paikat auki jo 3cm, vaikka ei mitään hirmu kipeitä supistuksia ollut. Mutta tämä siis vasta siellä viikolla 40 ja kolmas oli silloin kysessä sekä mullahan sitten nuo synnytykset on menneetkin syöksytyyliin. Mutta uskaltaisin ehkä sanoa, että jos nyt jo jostain syystä rupeisi tulemaan niin kovia säännöllisiä supistuksia, että ne vauvaa rupeisi ulospäin tuuppaamaan, niin kyllä ne sitten kovin kivuliaita olisi. Mutta pyydä ihmeessä tosiaan siellä neuvolalääkärillä tarkastamaan tilanne, niin sitten tietää onko noi supparit sulla vaikuttaneet miten. Kun nämä mun höpinät nyt oli tälläisiä yleisiä, eikä siis tosiaan mene jokaisella saman kaavan mukaan. :) Mulla harkkasuppareita tulee kyllä heti kun enemmän touhuaa ja käveleekin, mutta ei mitään kipeitä ja kun viime viikolla kävin siellä gynellä, joka kohdunsuun tarkasti, niin mulla oli tilanne, et kohdunsuu oli pehmennyt, mutta kuitenkin kiinni ja kanavaa jäljellä eli aivan normaali tilanne uudelleensynnyttäjälle. Eli ne harkkasupparit ei mulla oikeestaan mitään tee. :)

Mä tein löytöinä vähän ale-kankaita ja ajattelin ruveta ompelemaan vauvalle parit pussilakanat kohta kun saan tuon pikkuneidin päikkäreille. Mutta itsekseen se ei sinne mene, niin mun varmaan täytyy tästä koneen vierestä nousta ja mennä laittamaan. :LOL:

Lynette ja viides muru 28+5
 
POKSahdus uuden viikon kunniaksi! 26+0<3 =)

Piipu: hyvä juttu kun vuoto loppui!!=)
Ja Possumunkille tervetulotoivotukset!!

Voi jehna, hyvin sai supistuksia aikaiseksi kun käveli kaupassa ja hintsusti kumarteli. Ei siihen paljoa näillä viikoilla tarvita näköjään -eikä kyllä ihmekään. Ihme, että näinkin vähän niitä on ollu kun nyt sentäs täytyy esikoistakin kantaa!
Joo ja häntäluuta / lonkkia jomottelee kun laskee painon seistessä vasemmalle jalalle. Noh, tää on pientä. Ei parane kauhiast valittaa...

Tein eilen hyvän huomion. Saatiin meiän esikoiselle jotain leluja ja sellasta talvella, ja siin mukana tuli sellanen metallinen "kehikko" / teline. Ihmettelin, että mikä ihmeen viritys se on. Mietin, että onko jonkun joku TSI-lelukaarisysteemi vai mikä häh, se oli niiiiin kummallinen. No asia selvis kun katoin eilen Erilaiset äidit: se on pinnasänkyyn PRINSESSAVERHON TELINE!:D Haah, jes!!! Nythän mie voin meiän prinsessalle ommella jonkun ihkun verhon siihen pinniksen yläpuolelle.=) En sellaseen laittais rahaan kun se on aika turha, vaikkakin suloinen näky kyllä. Mutta nyt jos ostais jotain ihanaa pitsistä / sifonkityylistä kangasta niin vois tehä mieleisensä verhon siihen kun sellainen kerta löytyy.<3 hih

Onko teiän masut kestäny ihon venymisen vai onko tullu arpia? Mulle ei eka kiekalla kovin paljoa tullu arpia, aika vaaleitakin oli ne mitkä tuli. Nyt ei KAI oo tullu uusia (vielä), mutta navan ympärys kiristää aikas lailla ja siinä on punoittavia ohuita viiruja, vanhat vissiin venyy lisää tms. Oon koittanu olla aattelematta noita, tulee jos tulee ja sit saa tullakin. Koitan aatella, et ne tiikerinraapasut on kunniamerkkejä siitä, että on saanu jotain hyvää aikaiseksi.:) Eikä mun tarvi näyttää enää hyvältä bikineissä -tosin en oo mielestäni koskaan näyttäny erityisen hyvältä bikineissä muutenkaan.:LOL: Toki rasvailen masua nyt aika usein ko muuten kiristää niin vietävästi. Välillä vauvaöljyllä, välillä Nivean paksulla perusvoiteella (toimii minust ihan sika hyvin tässä hommassa!) ja välil sit ihan jollain hyvällä tavallisella ihovoiteella, mutta en oo uhrannu rahojani mihinkään kalliisiin mömmöihin suotta.

Hitsit, että tää mun maha toimii ihan liiankin hyvin. Oon tätä viestiä kirjottaessa joutunu KAKS KERTAA jo istumaan vessassa.|O (sori menee vähän ällöpuolelle kyl taas...). Varmaan joutuu kohta menee viel kolmannen kerran, argh.

Nyt meen tekemään itelleni wokkia kun poika nukkuu.:D

Pisang ja Nuppu 26+0
 
Hennu86 ONNEKS OLKOON HIRMUISESTI! :flower: Itsekkin odottelen että millonhan tommonen päivä sattuis itsellekkin eteen (miestä tuntien niin ei varmaan ikinä :( )


Filuuri no noi on nyt n.5v vanhat mitkä ostetaan ja käytiin niitä katsomassa niin kankaat oli todella hyvässä kunnossa(niinkun itsekkin sanoit että ei kerää likaa pahemmin) ja se muija siinä näyttikin että miten mikäkin siinä toimii ja sanoi että on todella helppo käyttöiset kun muistaa että mistä vivusta pitää vetää :)
Sai kyllä toi sunkin "myynti" puhe mut vielä varmemmaks että noi vaunut tahdon :D Ja tosiaan keskusta alueella asustellaan niin on kyllä omastamielestäni mukavempi keveämpiä rattaita työntää. Noissa vaunuissa oli se ala "kori"(tai no kangasta se kyllä oli) ni aika pieni ja oli tää myyjä ostanut siihen työntö aisaan semmosen ostos pussin. En kyllä mitään isoja ostoksia tule vaunujen kanssa tekemäänkään joten sillä ei nyt mitään isompaa väliä ole että minkä kokonen on :)
Ja siitä lämmöstä tosiaan mietin kanssa siä että eiköhän tuo minimies pärjää noissa kun ottaa makuupussin,sitten sen kantokassin mikä tulee mukana ja sitten heittää talvipuvun päälle. Ei täällä etelä-suomessa kumminkaan niin järkyttäviä paukkupakkasia ole :) (tai ainakin toivon niin! :D )


Kyllä se nyt on oikeesti uskottava että ei toi kävely enää ole niin helppoa mitä ennen. Lähdin kylillä käymään ja kirpparia kiertämään niin alko semmosset supistukset ennen puoltaväliä matkaa et hyvä kun askelta sai otettua. Onneks sattui olemaan entinen työpaikka vieressä ni pääsin sinne istuskelemaan ja rauhottumaan. Tosi jännä olo tuli kun joku pakolla rajottaa että millä vauhdilla kävellään :D

Noh..kirpparilta tuli sitten löydettyä ihanat poikien sukkahousut(oli sitten pakko ostaa) ja sitten ostin rintarepun eräältä naiselta. Mietin että ostaisin varmuuden vuoksi kantoliinankin ja kokeilisin sitten että kummasta pidän enemmän. Saahan ne sitten myytyä pois jos ei tykkää tai tarvitse :)

Niin joo ja tuli tuossa äsken postissa kutsu perhevalmennukseen...Mies on sitä mieltä että ei haluais mennä mutta itse mietin että vois ihan uteliaisuudestani mennä katsastamaan että mitäs sielä oikein puhutaan ja mistäs sitä tietää vaikka sais ihan hyviäkin vinkkejä ja niksejä :)

Meinaako kuinka moni muu mennä perhevalmennukseen?

Petteri 27+3
 
:$Tervehdys kaikille, olen seurannut ketjuanne jo aika monta kuukautta, aikaisemmin kirjoittelin vauva sivuille mutta siellä kirjoittelijat sirtyivät johonkin salattuun juttuun niin en siitä innostunut, minulle kun sopii vallan hyvin tällainen formaatti.
Mukava aina katsella ja kuulostella teidän kirjoituksianne ja olojanne.

Hieman omaa napaa, olen 38 ja 4. olisi tilauksessa. Odotusaika on ollut kurja, minulla todettiin aika varhaisessa vaiheessa RD ja insuliinit siihen sitten on nyt käytössä, lisäksi olen ripuloinut toukokuusta lähtien, ollut muutamaan otteeseen tiputuksessa tämän takia ja nyt lopulta löydettiin syy ; colitis ulcerosa. Lääkitys nyt maksimissaan päällä. Että nämä nyt päällimmäisenä + kaikki 1000 muuta pikkukremppaa joita raskausaikana tuppaa tulemaan,,,närästystä, suonenvetoa, peräpukamia, maksaläiskiä, selkäkipua,,,,,,,:LOL:

Olo on kyllä kuin invalidilla, Olen etsinyt palstoja joissa puhuttaisiin äidin sairastumisesta raskausaikana , mutta eipä niitä juurikaan ole,,,jotenkin olen vähän jopa kateellinen äideille joilla kaikki raskausaikana menee hyvin,,,,on välillä vessan seinät tulleet liiankin tutuiksi ja seinät tuntuvat välilä muutoinkin kaatuvan päälle,
ripulointi on vieny kaiken voiman , sokeritkin heiluneet minne sattuu ja tosi vaikeata ollut saatua pidettyä ne kunnossa,,,,

ihan epätodellinen olo siitä että tästä lopputuloksena voisi syntyä jotakin normaalia, niinkuin esimerkiksi terve vauva,,,

Niin ja juu laskettu aika olisi siis tosiaankin 1.1.2013, synnytyssairaala kpks.

Sairauslomalla olen ollut jo 6 vko ja tuskin enää töihin on asiaa. Kaupassa käynti edellyttää tarkkaa ajoitusta ja tutustumista kaupan vessatilojen sijaintiin. Yleiskunto on päässyt menemään lisäksi niin huonoksi ettei jaksa 20 min kauempaa jalkeilla olla kerrallaan.

No jotain positiivista tietysti ,,,,,mies on ihana ja tekee kotityöt , ja kaikki lapset samoin, alkavat olla jo muut niin isoja ettei niitä erityisemmin tarvitse paimentaa,,,tällainen iltatähti olisi haudutuksessa ja ihan ,,,en tiedä miten sen nyt sanoisi tai ilmaisisi, mutta siis pelko, ihan tajuton, siitä että ei tämä voi olla todellista,,,että ,,,,,

Ooasis raskausviikko 30 POKS
 
Tervetuloa Ooasis!! Ikävää että olet noin pahasti sairastunut :( Siskollani on sama "rasite" ja tulikin mieleeni kuulutko Croon ja Colitis yhdistykseen? Heillä on myös keskustelupalsta jsota voisit saada vertaistukea ja apuakin tilanteeseesi.
Toivottavasti lääkkeet alkavat pian auttaa.
 
Onnee Hennu86!! :) Ja tervetuloa uusille!

Muillakin näyttää olevan ongelmaa tuon kävelemisen kanssa. Mulla rupee nimittäin kans supistaan ja tosi tiukasti, kun kävelee. Ei tarvii ku parikymmentä askelta ottaa niin rupee tekee pahaa. Myös autoa ajaessa/autossa istuessa supistaa. Sanottiin neuvolassa että kun ei oo tehnyt mitään kohdunsuulle niin hätiä ei ole :)

Ostelin eilen Lindexiltä ja H&Mltä parit ihanat bodyt ja pienen pienet sukat :) Ensimmäiset vaateostokset vauvalle! Olisin halunnut ostaa myös paksun kaukalopussin, mutta se oli valkoinen. Ei kuulemma ollut järkeä ostaa valkoista. Miehen mielestä unohdan vauvan lumeen jos ostan valkoisen ;D Vitsihän se toki oli! Enhän mä vauvaa lumeen laittaisikaan.

ON: Tukala olo jatkuuuu. Huomenna neuvola, saa nähdä paljon sf-mitta tällä kertaa on ;) Varmaan huitelee jo 30cm tienoilla. Hengästyttekö te puhuessanne? Jos mulla on oikeen kunnolla asiaa niin huomaan et vähän väliä pitää hengittää syvempään, kun tuntuu ettei happi kestä :D

Piipu85 hyvä että vuoto loppui! Ja toivottavasti saavat selville vuodon syynkin, niin sitä ei tarvii pohtia :)

Pinsuli ja pikkunen 28+5 <3 (ja viisi viikkoa äitiyslomaan! :D)
 
Ainiin, isyyspakkausasiaa mun piti kommata. Tällä kertaa en tee isille pakkausta (kun en itsekään pakkausta ottanu vaan rahana;)). Mut esikoista odottaessa tein. Siinä oli seuraavanlaista sisältöä...
1. Äänenvaimennussetti
- tutti vauvalle
- korvatulpat isille

2. Varpajaissetti
- piccolopullo kuoharia
- kipparinpiippuja (sorry, oikeaa piippua ei heru!)

3. Vaipanvaihtosetti
- muutama vaippa
- kumihanskat (sotkun varalta)
- pyykkipoika (hajuhaittojen varalta.....)
- talkki

4. Varatissisetti
- tuttipullo
- äidinmaidonkorvike
- ruokalappu

5. Viihdesetti
- hymynaamahelistin
- kumiankka yhteisiin kylpyhetkiin
- Extreme Duudsonit body ;) (ja isi sai paidan samalla printillä<3)

6. Selviytymissetti
- Battery (lisää virtaa väsyneisiin päiviin)
- Brejk-patukoita (breikkiä välillä tarvitaan)
- Sisua (sitä AINAKIN tarvitaan!)
- Buranaa (päänsärkyä voi ilmetä...)
- Vauvan huolto-opas

Ja nuo oli siis lueteltuna sellaiseksi listaksi myös siinä pakkauksen mukana kera "selitysten".:D
Tää malli oli bongattu joltain keskustelusaitilta, siitä mukailin omiin tarpeisiin sopivan.=) Tuota oli NIIIIIN kiva kasata!!!
 
  • Tykkää
Reactions: Pinsuli ja Zarix
pisang oi ihanaa kun laitoit ton isyys paketti jutun! Olin aivan kokonaan unohtanut että mun piti tommonen ukolle väsätä :D Noh. Nyt sen sitten taas muistan ja pitääkin tässä alkaa jo keräilemään tavaroita kasaan :)
 
Tervetuloa ooasis! :) Ei kuulosta kovin kivalta sun sairastelu kyllä... :x Pian on onneksi jo tammikuu!!

pisang Mulla aikalailla samantyyppinen paketti kasauksessa. ;)

Zarix Mun mies lähti aluksi tosi pitkin hampain sinne perhevalmennukseen, oli ihan paniikissa ettei halua keskustella mitään ja ettei siellä kuitenkaan tuu mitään tärkeää asiaa. Meillä oli kuitenkin tosi mukava valmennus, ja loppujen lopuksi mies olikin enemmän innoissaan kuin minä ja harmitteli, että nytkö ne jo loppui, mielellään oisi enemmänkin käynyt. :D Ainoa harmitus oli kuulemma se, ettei siellä saanut kahvia. :D

Ompas kiva kuulla (tai no ei siis teidän kannalta kovinkaan kiva asia!), että muillakin on kävelyongelmia! Siis tuon supistelun kanssa. Eihän tuo kyllä mitään herkkua ole, jo bussipysäkiltä tai autokatoksesta kotiin kävellessä pitää tulla ihan etanavauhtia ettei ala kiristää. Ja pikkusen jos on liian reipas tahti, niin pitää kyllä pysähtyä puuskuttamaan. Naapurit kattoo varmaan että jaha, siellä se mamma taas mennä lyllertää... :D

Ei mua puhuessa normaalisti hengästytä, mutta nyt kun on vielä flunssan jälkimainingit päällä, niin kyllä joo on vähän askartelemista että mistä rööristä sitä oikein hengittäis aina välillä. :snotty: Tällä astmalla kun hengitellään ehkä vähän heikommin muutenkin, niin pistäähän tuon mahan kanssa touhuaminen hengitystiet välillä vähän koetukselle.

Hehei, tänään poksutellaan!! 26+0!! :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Zarix
Meillä jäi perhevalmennukset välistä. Ne on siis jo loppusuoralla, eikä vain saanut aikaiseksi lähteä, kun ne olivat aina klo 18, ja ite pääsen töistä aina 16-17 aikaan, ja sen jälkeen työmatkaa on n. 40min, ja kotona on pakko alkaa tekeen ruokaa, kun on aina niin nälkä, että pahaa tekee ja heikottaa. Ja ruuan jälkeen on niin väsy, ettei todellakaan voisi kuvitellakaan lähtevänsä yhtään mihinkään saman tien. Eikä mun miestä kiinnostanut yhtään, kun kukaan hänen tutuistaan tai sisaruksistakaan ei ole käynyt, enkä mä sitten yksin ois edes viitsinyt mennä.

Valitusta...
Mulla on alkanut olla kyllä jo tosi hankala olo. Sen lisäksi, että närästää jatkuvasti sama mitä olen syönyt, niin hengästyn jo puhuessa ja kenkiä laittaessa, ja ne saakelin (harjoitus)supparit vaivaavat koko ajan jalkeilla ollessa. Tähän päälle vielä iskias, joka on vaivannut alkuraskaudesta asti silloin tällöin. Eilisilta oli kyllä ihan pohjanoteeraus, kun kivikovan ja kipeän vatsan kanssa puuskutin vessasta sänkyä kohti kurkkua poltellen, ja olo oli jo tarpeeksi tukala siinä vaiheessa, mutta kun pääsin maate, niin iskiaskipu vaivasi joka ikisessä asennossa niin vietävästi, että itku siinä pääsi. Ei pelkästään kivun, vaan myös yleisen olotilan takia, kun mihinkään ei enää kykene eikä missään ole hyvä olla. Eipä siitä nukkumisesta sitten mitään tullut, kun ei pystynyt olla makuuasennossa. Istuin sängyllä ja luin Aku Ankkoja kauan aikaa. : / Ja tänä aamuna on sitten keskivatsa ollut kipeä. Tulee sellaisia vihlomis-/juilimiskramppeja, ja maha on taas ollut kova.

Muita vaivaisia? Mua oikein hirvittää kuvitella itseni viimeisilleni, kun on nyt jo näin kamala olo.

Mutta jos vain saan pojan hengissä ja terveenä ulos, niin on tämä todellakin ollut sen arvoistakin. Tunnen jo nyt suurta rakkautta tätä pikku-ukkoa kohtaan! :heart:

Piipu85 & Iisakki 28+4
 

Yhteistyössä