G
gissa
Vieras
Huomenta!
Kiva, että Liina ilmoitteli itsestään. Vielä jäin Moonia kaipailemaan...
).( kp 19. Oviplussa tullut pe, la ja su, tänään en varmaan viitsi enää testata. Puuhailua ollut kaikkina plussapäivinä ja varmaan pitäs tänään vielä varmistella. Väkisinkin toiveet nousee, kun on ajoitus ollut aika hyvä. Mies on ihan täpinässä ja soitteli jo aamulla, että koska saadaan tietää jne. Oli ihan kauhuissaan, kun kerroin että vasta kahden viikon päästä. Pyysin kyllä kauniisti lopettamaan hihkumisen, koska itse yritän pitää jäitä hatussa.
G: Me ei miehen kanssa vietetä ns. ""normaalia elämää"", kun on tuo raksaprojekti. Voi miten usein ollaan haaveiltu, että vois vaikka tehdä viikonloppuna jotain kivaa, vaikka lähteä shoppailemaan tms. No, ei se enää niin kaukana ole. Ja ihan turha rutista, itsehän tätä haluttiin ja kyllä tämä puurtaminen vielä palkinnon tuo. Eli meidän yhdessä olo käsittää ruokailun ja television lisäksi vain rakentamista. Jatkossa voi kai vähän levähtääkin, vaikka ok-talossa aina hommaa onkin ja pihahommia riittää useiksi vuosiksi!
Mä odottelen innolla, että pääsen uuteen keittiöön leipomaan ja laittamaan ruokaa. Ei mekään kahdestaan saada niitä oikein syötyä, mutta jos leipois vaikka pakkaseen. Kyllä mä nytkin joskus harvoin jotain teen, mutta sitä astianpesukonetta odottelen helpotukseksi.
Pahoittelut vaan vkonloppuna riidelleille. Toi viina on välillä vähän huono idea, meilläkin sama joskus tapahtunut. No, osaapa arvostaa taas rauhaa ja sopua
Kata tiedän kyllä miten paljon ottaa päähän, jos ovis menee riidan takia ohi. Meille on käynyt niin parissa hoitokierrossa. Toivottavasti teillä ei kuitenkaan mennyt vielä ohi, vaan simpat löysi osoitteen vielä aamulla.
Kivaa kirjoitella toisten seksielämästä
Kaveri just sanoi, että mukavaa tietää milloin teillä puuhaillaan
Nyt pitäs varmaan aloittaa työt... onhan klo jo yli 10.
Iso PQ Julialle ja Katalle!!!