Josko sitä yrittäis jotain synnytyskertomusta väsätä.
8.9.2007 lauantaiaamuna alkoi supistelemaan kipeästi puoli viiden aikaan aamusta. Samalla vessassa käydessä tuli limatulppaa (eli irtosi synnytyksen käynnistyessä.). Kuuden aikoihin supistuksen alkoivat tulla viiden minuutin välein. Nukuttua ei saanut, joten hops ylös ja lämpöhauteen kanssa istuskelemaan ja supistuksen tullessa liikkeelle. Seitsemän aikoihin soitin synnärille, että milloin voi tulla. Sieltä sanottiin, kun tuntuu ettei kestä kipua, niin tervetuloa!
Siinä vielä lämpöhauteen kanssa oleskelin ja sanoin miehelle, että voisi pikkuhiljaa nousta aamupalalle, että lähdetään sairaalaan kohtapuoliin. yhdeksän aikoihin lähdimme kotoa ja tunnin päästä oltiin sairaalassa.
Käyrällä makoilin ensin ja supistuksia piirtyi mukavasti. Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi kanavaa olevan jäljellä sentin ja auki saman verran. Ei kuitenkaan lähettänyt kotiin, vaan vaihdoin sairaalan vaatteet päälle ja päästiin synnytyssaliin. Siellä miehen kanssa olimme kahdestaan ja minä jumppapallon päällä miestäni vasten heijailin itseäni supistuksen tullessa ja mies neuvoi hengityksen kanssa, kun meinasi unohtua se rentoutuminen..
Sain lounastakin, mutta eihän sen syömisestä tullut mitään, kun ei supistuksilta pystynyt istumaan, saatika sitten syömään. Pyysin kätilön paikalle, että josko pääsisin ammeeseen lillumaan. Siellä loikoilin tunnin verran. Alussa se rentoutti mukavasti ja lievitti kipua, mutta lopussa kivut olivat jo kovemmat! Tämän jälkeen sain kokeilla ilokaasua.. Se ei kyllä sopinut minulle, kun vedin sitä vissiin liian innokkaasti, niin tuli aivan kamala olo ja se vaivalla syöty pieni ruokamäärä tuli ulos.. (ja oli muuten aika humalainen olo!
)
Kätilö tutkaili paikat ja tilanne ei ollut edennyt paljoa mitään. Olin kuitenkin niin kipeä jo, että ehdotettiin epiduraalia. Siinä vaihtui sitten hoitajilla vuoro ja itsellä rupesi supistukset heikkenemään. Päätin, että lykätään vielä epiduraalin laittoa ja lähdettiin miehen kanssa hakemaan lisävauhtia supistuksille. Takaisin saliin ja keinuun istumaan ja siinä supistukset alkoi pikkuhiljaa voimistua.
Nyt pyysin, että saisin epiduraalin, kun rentoutumisesta ei tullut mitään supistuksen aikana kivun takia, ja tärisin melkein kuin horkassa. Mies yritti neuvoa hengitystekniikkaa ja saikin minut rauhoittumaan.
Kuuden aikaan illalla sain epiduraalin ja voi sitä taivasta mikä aukeni, kun kivut hävisivät tyystin!! käyrille kuitenkin piirtyi tosi mojovia supistuksia, jotka tunsin vain paineena takapuolessa. Tämän jälkeen minä rupesin nukkumaan ja mies lähti syömään. Sain torkuttua jonnekin 22 asti ja sitten loppui kipupumpusta lääke ja heräsin laitteen piippaukseen. Tässä välissä vaihtui taas hoitajilla vuoro. Uusi hoitaja totesi, että kohdunsuu oli avautunut vain kolmeen senttiin. (ja synnytys oli käynnistynyt n.17 tuntia aikaisemmin..)
Sain uuden kipupumpun ja laittoivat oksitosiinia tippumaan, että supistuksiin tulisi lisää tehoa. Siinä sitten söin iltapalaa ja sen jälkeen ruvettiin torkkumaan miehen kanssa. minä sängyllä ja mies kiikussa.
Kolmen aikaan yöllä kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi olevan 5cm auki! vihdoin editystä! Jatkoin torkkumista kunne neljän jälkeen alkoi tuntua ulostamisen tarvetta. Kätilö tuli ja teki sisätutkimuksen ja paikat oli auennut lisää. Samalla puhkesi kalvot. Kätilö kokeili vauvan päätä ja sanoi, että on väärässä asennossa, että siksi varmaan tilanne ei ole edennyt nopeammin.
Kalvojen puhkeamisen jälkeen alkoi paineentunne kasvaa huomattavasti ja kuuden maissa su aamuna alkoi ponnistuttamaan hirmuisesti! Sisätutkimus ja en ollut kuin 7cm auki. Oli työn ja tuskan takana, että sain hengittelyllä pidäteltyä ponnistusta. Aina vaan kuitenkin yrityksen kävi heikommaksi ja oli pakko ponnistaa. Sitten päätetiin, että kokeillaan Paraservikaalipuudutusta. Sen sain muistaakseni 7 aikoihin sunnuntaiaamuna ja se veikin sitten pahimman terän ponnistamisen tarpeelta, että sain taas hengittelyillä pidäteltyä ponnistamista. Sitten laitettiin vielä epiduraalista bolus, joka auttoi hieman. Aamuvuoroon tullut kätilö oli muuten sama mikä otti meidät vastaan lauantaiaamuna. Hän vaan huudahti, että vieläkö te olette täällä!
Yhdeksän aikoihin alkoi taas ponnistuttamaan kovasti, ja sisätutkimuksen jälkeen sain luvan ponnistaa, kun olin 10 cm auki viimein! Vauva oli vain vielä kovin ylhäällä ja pää väärässä tarjonnassa, niin sai tosissaan tehdä työtä, että sai sitä alaspäin. Joskus 9 ja puoli 10 välillä kätilöt ja lääkäri juttelivat, että laitetaanko vielä spinaalipuudutus, että tilanne saisi edetä vielä rauhassa omaa tahtiaan vai ruvetaanko auttamaan imukupilla, niin minä vain huusin, että NYT SYNNYTETÄÄN ja laitetaan se imukuppi!! Ponnistin vielä pari kertaa ja sitten lääkäri laittoi imukupin. Seuraavalla ponnistuksella kätilö leikkasi välilihaa lisätilan saamiseksi, ja lääkäri avusti imukupilla vetämällä. Teki kyllä todella kipeää! Mutta kahden supistuksen voimalla ja neljällä-viidellä ponnistuksella oli meidän "pieni" tyttömme ulkona 9.9.2007 klo 9.57 (3940g ja 51cm, pisteet 8/9)! Tyttö ei rupesi itkemään noin minuutin iässä. Hänelle pistettiin myssy päähän ja vietiin lastenlääkärin tarkistetavaksi, koska hartiat oli todella tiukassa, niin varmistettiin, ettei solisluut olleet murtuneet. Ne oli kunnossa ja pieni pääsi peiton alle minun syliini. Olo oli todella väsynyt, mutta helpottunut ja onnellinen, kun viimein oli ohi.
Istukkakin oli tiukassa ja syntyi noin puolen tunnin päästä. Ja ei sekään kevyimmästä päästä ollut kun painoi 800-900g.
Sitten iskä pesi tytön ja päästiin tutustumaan toisiimme.
Kesto siis..
ensimmäinen vaihe. 27h15min. toinen vaihe: 42min. kolmas vaihe: 23min.
Synnytys oli rankka ja pitkä, mutta ei jäänyt ollenkaan huonoa fiilistä eikä pelkoa. En sitten tiedä miten seuraavassa raskaudessa alkaa kummitella. Ainoa mikä jäi kaivamaan mieltä synnytyksestä, oli oikein k*sipää anestesialääkäri, joka laittoi epiduraalin. Hän ajoi miehen pois huoneesta. Ei ollut mitenkään kiva olla siinä tilanteessa, kun ensimmäinen kerta kun koko puudutusta laitetaan, niin tietenkin jännittää ja sitten kaikki tutut viedään pois. Ja kätilökään ei saanut jutella minun kanssa siinä ja rauhoittaa. Onneksi sentään sain sentään puristaa hänen kädestään.. Ja lääkäri alkoi minulle napista, että ei tästä tule mitään, kun vedät selkää pois! (minkäs teet kun jännität ja kukaan ei saa rauhoittaa...) Mies kyllä vaihtoi muutaman sanasen ko. lääkäri kanssa. (suorasanainen kun on.
)
Seuraavalla kerralla on synnytystapa-arvio kun olen itse näin pieni (155cm) ja vauva oli noinkin iso.
Eniten haluan kiittää Miestäni, että hän oli koko synnytyksen ajan tukenani ja kannustamassa hienosti. En olisi varmastikaan jaksanut ilman häntä tuota maratonia..
Ja niitä kolmea mahtavaa kätilöä, jotka jaksoivat kannustaa ja olivat erittäin mukavia!
Mutta kannatti kyllä koko homma, kun sai noikin ihanan palkinnon, mitä meidän pikku Neeamme on..
Bluedrama ja Neea 6vrk
