Porvoon seudun odottajia?

Flora, no niinpä tietenkin. Blondilla kestää hetki ennen kuin hoksaa... :D

Joo imetysliivit ehdottomasti sairaalakassiin. Mulla kans nousi jo sairaalassa maito ja aika pulassa olisin ollut ilman liivejä. Myös imetystopit olleet käteviä öisin. Ostin niitä henkkamaukasta.

Vimpu, mä lenkkeilen Länsi-Porvoossa (Haikkoo-Hamari-Lehtimäki), että ei ihan samoilla suunnilla kyllä liikuta. Sääli... :/ mut täytyy joskus sopii treffit, kun on enempi vauvoja syntynyt. :)
 
Olisi mukava tosiaan järjestää tapaaminen tässä syksyn aikana. Luminellan kanssa liikutaan samalla alueella, joten ehkä törmätään joskus vaunulenkillä. ;)

Minä olen tällä hetkellä melkein vuodepotilaana. :( Selkäkivut pahenevat koko ajan. Kävin lääkärissäkin, mutta ensihätään sain avuksi vain Panadolia (josta ei ole mitään apua). Lepokaan ei enää auta, koska selkä on kosketusarka, eikä mikään asento tunnu hyvältä.

Ensi viikolla on käynti äitiyspolilla. Vauva on ollut jo kuukauden perätilassa, enkä usko että tilanteessa on tapahtunut muutosta. Jännittää vähän, päädytäänkö tässä sektioon vai kääntyykö vauva vielä oikeinpäin. Perätilasynnytystä en halua kokeilla missään tapauksessa ja ulkokäännökseenkin kai liittyy omat riskinsä.

 
Kaisla, onneks sulla on odotus jo melko loppusuoralla. Mullakin oli selän kanssa ongelmia, mutta heti helpotti syntymän jälkeen. Pystyin kyllä liikkumaan, mutta rajallisesti. Autolla ajoa ei onneks selkä haitannut. Pystyin suhailee kavereille ja vanhemmille yms. :D otathan panadolia maksimimäärät eli 2 tablettia kerralla ja kolmesti päivässä? Mulla panadol auttoi, mutta vain jos vedin ton maksimimäärän. Mulla oli vauva myös perätilassa tosi pitkälle ja jännitin, että kääntyykö. Niin se vaan kääntyi, joten älä luovu vielä toivosta. Sen olin päättänyt, että sit jos on perätilassa, niin on, ja sitä ei saa yrittää ulkoisesti kääntää. Vaan sitten sektio. Olin jo valmistautunut taistelemaan siitä lääkäreiden kanssa, mutta onneks ei tarvinnut. :D mun tuttu neurologian tohtori on sanonut, että ei antaisi omaa lastaan tai lapsenlastaan kääntää, niin tämä tieto riitti mulle.
 
Mun sisko myös kääntyi vielä ihan loppuvaiheessa perätilasta raivotarjontaan itsekseen, päivää ennen ulkokäännösyritystä :) Eli toivoa kyllä on. Mä olisin myös valinnut section jos vauva olis pt:ssa. Sen verran olen lukenut noista käännösyrityksistä että en ois antanu kokeilla...
Voimia Kaisla kovasti kipujen kanssa! Itsellä myös selkä ja lonkat koetuksella, mutta pärjään vielä Panadolin voimin ihan hyvin.
 
Pitäisi tosiaan ottaa maksimimäärä tuota panadolia ja testata auttaako se. Olen vain ollut tosi varovainen noiden lääkkeiden kanssa koko raskauden. Nyt olen ottanut 1g aamuin illoin, mutta 3g päivässä saisi siis ottaa. Minulla autossa istuminen on ehkä tällä hetkellä kaikista pahin asia selälle. Tämän vuoksi en pääse liikkumaan kotoa juuri mihinkään. Onneksi netistä saa tilattua kaikkea vauvatavaraa. Olen siis saanut hoidettua vielä viimeiset tärkeät ostokset ennen vauvan syntymää. Varmaan on hankittu paljon turhaakin, mutta toisaalta onhan tämä hössöttäminen tärkeä osa odotusta. :)

Olen myös kuullut paljon negatiivista noista ulkokäännösyrityksistä. Toivottavasti sairaalassa eivät painosta siihen. Neuvolassa ainakin sanoivat, että Porvoossa ei painosteta synnyttämään alakautta, jos vauva on perätilassa.

 
Terveisiä neuvolasta: neidillä painoa 4510 g (synt. paino 4062g, sairaalasta lähtöpaino 3780g), pituutta 56,5 cm (synt. 55 cm) ja päänympärys 38,8 cm (synt. 37 cm), että hyvin on neiti kasvanut ja omalla maidolla mennään. Seuraa katseella. Oli niin rauhallinen kun terkka tutki. :heart: niin ja ikää neidillä on 2 viikkoa ja 1 päivä.
 
Heippa täältäkin!

Ihanaa kun alkaa tämä porukka jo lisääntymään! Onnea vaan kaikille vauvautuneille :heart: Miten on teillä arki lähtenyt sujumaan uuden tulokkaan kanssa?

En ole paljon täällä ehtinyt käydä kun puuhaa riittää kahden pienen lapsen kanssa ja tuntuu että tuo vauvelikin kasvaa niin hurjaa vauhtia. Meillä olis ristiäisetkin nyt vasta parin viikon päästä kun ei vaan ole ehtinyt paneutua koko asiaan kun tuntuu että koko ajan pitäs olla menossa ja hoitamassa aioita. Oon yrittäny käydä kyllä lukemassa kuulumisia mutta tää mun lahopää ei muista varmaan puoliakaan :ashamed:

Noista D-vitamiinitipoista niin oon huomannut että meijän pikku miehellä ne toisinaan kyllä pistää mahan kippuralle mutta en kuitenkaan nyt ole niitä vaihtanut. Eiköhän se vatsakin niihin pikkuhiljaa totu.

Me liikutaankin sitten Vimpun kanssa samalla akselilla tai ainakin samassa suunnassa :D

nyt täytyy mennä kun pieni herra heräs mutta palaan paremmalla ajalla kirjottamaan lisää ja kommentoimaan myös teidän juttuja. Anteeksi omanapaisuuteni :ashamed:
 
Mievaan, kiitos kysymästä. Meillä on arki lähtenyt sujumaan hyvin. Tosin mies on vielä tämän viikon kotona, että kahdestaan vauvan kanssa en juuri ole ollut. Mitä nyt muutamia tunteja, kun mies ollut golfaamassa. Vauva on tyytyväisen oloinen. Nukkuu ja syö hyvin. Tänään aloitettiin Jekovit -tipat, että saa nähdä tuleeko masuvaivoja. Oon ostanut myös cuplatonia valmiiksi, mutta en ole sitä aloittanut. Tyttö kyllä ilmoja päästelee ja vatsa toimii. Mutta ei vaivoja juurikaan valita, niin en ole vielä antanut cuplatonia. Onko jollain kokemusta ko. tuotteesta, että onko ollut apua? Mä mieitn, että kerran tyttö osaa päästää ilmaa pihalle, niin ongelmaa ei ole. Mutta meneekö se niin? Poistaisko se cuplaton ilmat kokonaan vai miten? Pitääpä tutustua tuoteselosteeseen tarkemmin. :D ollaan jonkun kerran jo kyläilty, lähinnä isovanhempien ja isomummojen luona. En ole vielä yleisille paikoille vauvan kanssa lähtenyt, esim. kauppaan, kun on vielä niin pieni ja kaikkia tauteja nyt liikkeellä. Minkä ikäinen sun poika on?

Mä oon nauttinut ihan hirveesti tästä vauvan kanssa olemisesta ja puuhastelusta. Hän syö tosi usein, väli maks. 2 h. Öisin saattaa olla 3 tuntia välissä. Mutta vielä en ole väsynyt. Tänäänkin herättiin yöunilta vasta klo 11 aikaan. :) tyttö menee kyllä myöhään yöunille noin klo 24, mutta onneks sit nukkuu aamulla pitkään.

Kastejuhla meillä on sovittu pidettäväks 25.10. ja pidetään ne mun vanhempien luona Helsingissä. Nimikin on jo päätetty ja nimella vauvaa kutsutaan. :heart:

Luminella ja myyryläinen 2 vko, 2 päivää
 
Kiitos sairaalakassin pakkausvinkeistä Vimpu ja Luminella =) Pakkasin mukaan parit imetysliivit varmuuden vuoksi, sillä en kyllä usko pelkillä verkkoliiveillä selviäväni etenkään maidon nousun aikaan. Kuppikokoni kun jo ennen raskautta oli D, nyt E ja maidon noustessa varmaankin Ö |O

Pakkaillessani erilliseen kassiin vauvan vaatteita, mieleeni iski kaamea epäilys. Mitä jos meidän vauva ei olekkaan rakenneultrassa lupaillun mukaisesti tyttö! Lähes kaikki tulokasta hankitut vaatteet kun ovat selkeästi tyttömäisiä, vaaleanpunaista, ripsuja ja röyhelöitä. Onneksi äitiyspakkauksessa sentään oli jotain neutraaleja unisex vaatteita poikavauvan varalta. Menemme kyllä vielä 2,5 viikon päästä ultraan, josko sielä sukupuoli sitten vahvistuisi. Miehen kanssa eilen oikein naureskelimme, kuinka perusteellisesti olemmekin hurahtaneet tyttövauvan tuloon. Miehelläni kun tosiaan on jo neljä poikaa ennestään, niin tuo tyttölupaus on ollut hänelle ISO juttu :whistle: :D

Meillä on vielä lääkekaappi varustamatta vauvaa varten. Keittosuolatippoja ja nenän niistäjä siis hankintalistalle, samoin kuin varmaan digitaalinen kuumemittarikin. Meillä on ennestään vain perinteinen elohopeamittari, mutta pikkuisen kuumeen mittauksessa nopeus on varmasti valttia. Saako nuo D- vitamiinitipat neuvolasta vai pitäisikö ne ostaa valmiiksi lääkekaappiin? Mitäs muuta sinne lääkekaappiin olette ostaneet?

Kaisla mua lääkäri nimenomaan kehoitti ottamaan Panadolia maksimiannoksen (3x2x 500mg) liitoskipuihin. Muuten siitä ei kuulemma ole apua. Minäkin pidän peukkuja, jotta vauvasi kääntäisi nenän menosuuntaan :)

Luminellalle onnittelut vielä vauvan hyvästä kehittymisestä :flower:

Mievaa mukavaa lukea kuulumisianne. Kiva kun kävit :wave:

Vanhempani ovat taas meillä kylässä. He ovat käyneet meillä selvästi useammin kuin ennen raskauttani. Taitaa olla jännitys tarttunut heihinkin, kun jaksavat näinkin usein körötellä Pohjanmaalta Porvooseen :)
 
Silve, D-vitamiinitipat saa neuvolasta, joko äitiysneuvolan terveydenhoitaja tuo ne kotikäynnillä tai sit ekalla neuvolakäynnillä. Mut ne aloitetaan noin 2 viikon ikäisenä. :) meilläkin oli vahva tyttöepäily joka ultrassa, mutta en silti ihan täysin luotanut. Siskolla kun kväi niin, että sanottiin, että selvä poika tulossa ja niin vain syntyi pieni prinsessa. :D :heart: olin mä ostanut vaalenapunaisia tyttöhömpötyksiä, mutta lupasin vauvalle, kun oli vielä vatsassa, että jos olet poika, en pue niitä hänelle. :D sairaalaan otin vaatteet molemmille.
 
Mie Vaan: Kiva, joku muukin on täältä kaupungin itä/pohjoispuolelta:) Mä olisin vaunutteluseuraa vailla, mutta sä et taida kahden kanssa ihan yhtä helposti päästä liikenteeseen. Tuu moikkaan kuitenkin, jos näet meitä :wave: Tuntomerkkeina ruskeat vaunut ja musta koira. Meilläkin on lähtenyt vauva-arki oikein kivasti käytiin. Vielä ihmetellään onko tuo ihanuus ihan oikeasti meidän.. Poika on rauhallinen ja oikein seurallinen. Ei oikeastaan siedä yhtään yksinjättöä hereillä ollessa. Se tietty sitoo nyt aika paljon, kun mieskin on töissä. Poika saattaa valvoa 3-4 tuntia putkeen, ja silloin äiti ei tee kyllä yhtään mitään muuta kuin sylittele ja seurustele. Kantoliinaan olen yrittänyt sitä totuttaa, mutta viihtyy vain, jos on väsynyt. Muuten ilmeisesti ei tykkää siitä ettei pääse liikkumaan. Nyt ei toki haittaa, vaikka vauva sitookin, kun ei ole mitään muuta pakollista tekemistä. Ihmetyttää vaan kuinka sitä esimerkiksi kahden pienen kanssa pärjäisi.. Kuinka teillä on alkanut sujumaan kahden lapsen kanssa?

Silve: meillä oli hieman epävarma poikalupaus rakenneultrasta. Käytiin synnytystapa-arvioultrassa viikolla 36, ja silloin sukupuoli näkyi kyllä niin selvästi ettei jäänyt yhtään epäilykselle sijaa (tietty pojalla nyt on jotain konkreettisesti näkyvää;)). Eiköhän teilläkin viimeistään varmistu siis parin viikon päästä. Meillä on hieman punaisiakin vaatteita pojan tyttöserkulta lainaan saatujen joukossa. Joitakin niistä olen käyttänyt pojallakin, jos ovat muuten käytännöllisiä (en kuitenkaan mitään röyhelöitä tai hameita). Onhan pinkki teinipoikienkin keskuudessa muotia;)

Me oltiin tänään "isyyden selvitys -tapaamisessa". Mielenkiinnolla odottelin mitä kaikkea ne siellä kyselee, mutta se olikin ihan lässy. Nimet paperiin vain ja kaikki oli sillä selvä. Ilmeisesti avoliitto riitti vakuudeksi eikä tarkempia selvityksiä siittämisajankohdasta tarvinnut antaa.. :whistle:

Me oltiin aika laiskoja lääkekaapin varustajia etukäteen. En tainnut ostaa kuin septidin pullon navan putsausta varten. Nyt olen sitten hakenut friida-nenänniistäjän (tuttu suositteli ehdottomasti sitä merkkiä), keittosuolatippoja ja kuumemittarin. Fiksua olisi tietty ollut hankkia kaikki jo etukäteen. Flunssahan olis voinut iskeä ekana yönä kotona,

 
NoseFriida niistäjä on ihan ehdoton hankinta ja ne keittosuolatipat. :) Meillä oli heti tarvetta, kun pieni oli hiukan tukkoinen. Pitäis hankkia se korvakuumemittari. Meillä tavallinen, mutta nopeesti sais sillä korvakuumemittarilla osviittaa.

Tänään lähdetään tytön kanssa eka kertaa yökylään. Mennään mun vanhemmille, kun miehellä on varpajaiset enkä halunnut jäädä kaksin tytön kanssa yöksi kotiin. :ashamed: :D hämmästelen sitä, että yksi yö ja ihan älytön määrä tavaraa lähdössä mukaan. :eek: Toisaalta mä oon kyl vähän ylivarustautuja. Että suurin osa todnäk turhaa. Mutta kerran autolla mennään niin mikäs siinä. :D

Mukavaa viikonloppua kaikille!

:wave:
 
Luminella: mä olen myös taipuvainen pakkaamaan aina liikaa tavaraa mukaan. Mietin jo että mitenhän me mahdutaan kaikki sitten autoon kun ollaan vauvan kanssa menossa esim mökille. Nytkin tekee tiukkaa ja kun koirat vie takaboksin melkein kokonaan niin on vissiin hankittava auton katolle suksiboksi tavaroiden roudaamista varten :LOL:

Oottehan tietoisia uudesta lastentavarakirppiksestä Porvoossa? Oltiin tänään Mestarintiellä siellä avajaisissa ja oli kyllä minusta paljon kivaa tavaraa myynnissä ja jotain tuli tietty ostettuakin :) Esim. kestovaippoja siellä oli paljon myynnissä. Ostettiin lähinnä kevättä varten pari isompaa haalaria, jotka oli melkein kuin uusia. Jotenkin en tommosen ei-kävelevän vauvan haalariin ole hirveän paljon valmis sijoittamaan niin kirppikseltä ollaan saatu paljon kivoja hankintoja :)
On ollu upea päivä ja toivottavasti huomennakin sää suosisi. Ollaan menossa tuonne Suiston kentälle koiranäyttelyyn ja koira ei hirveästi tykkää sateesta, kuten en tietty minäkään...
 
Vimpu, Mestarintie 9 taisi olla tarkka osoite. Se oli jonkun entisen (?) autokorjaamon tiloissa enkä huomannut että ulkopuolella olisi ollut vielä mitään Uukumin omia kylttejä, joten pikkasen hankala oli löytää perille.
 
Heipparallaa arvon leidit!!!:)

Saanen ilolla ilmoittaa että poika on syntynyt 10.9 klo 00.12. mitat 3280g ja 50cm:)
Päästiin lauantaina kotiin ja nyt ollutkin aika kiinni tuossa pikkumiehessä...

Kätilöt ja kaikki kyllä ihania ja vauvan kanssa saa olla rauhassa, eikä kukaan ole sitä yöksi pois hakemassa, niinkuin pelkäsin. Ainoa mikä nyt alkoi ihmetyttää niin me ei saatu mitään lähtöpainoa, siis sellaista ei otettu kun lähdettiin. ei siis mitään tietoa, miten poika kasvaa. Ainakin vatsa toimii ja söisi mielellään ihan vaikka tunnin välein. Mullakin maito alkoi nousta jo sairaalassa mutta toden teolla tehdas lähti käyntiin ekana yönä kotona. luulin että mun tissit tippuu!! varsinkin toinen oli niiiiiin kivikova ja ISO, ei liikkunut mihinkään ja möykky kainaloon asti. yritä nyt siinä syöttää nälkäistä vauvaa kun toinen ei saa edes otetta mistään. se meillä onkin vähän tässä ollut ongelma. tissit niin pinkeenä että jos kaveri yhtään hermostuu, ei meinaa syömisestä tulla mitään ja sitten väsähtää nopeasti kun on siinä riehunut että unikaan ei ole pitkä. Nyt alkaa pikkuhiljaa paremmin sujumaan ja tänään sain poitsun syömään ekaa kertaa niin että itse istun. aiemmin ei ole tämän pinkeyden takia onnistunut ja kovan huitomisen. Viime yönä nukkui jopa pisimmän unensa yhtäjaksoisesti 3h!:)

Lähdettiin sairaalaan jo ti-ke välisenä yönä kolmen aikaa (olin jo sen edellisenkin yön toisiaan kivuissani valvonut)... supistuksia tuli viiden minuutin välein ja olis voinu vielä kyllä ootella mutta aloin olee niin tuskanen että pakko saada jotain kivunlievitystä. Sinne päästiin ja sain piikin kankkuun, lepohuoneeseen nukkuu molemmat. eipä tuo piikki paljoo auttanut, vei ehkä ihan terävimmän särmän.. ei siis paljoo nukuttu kumpikaan (kuunneltii vielä paniikissa samalla käytävällä menossa olevaa karjunta synnytystä:)) aamulla ei ollut mitään edistystä, edelleen kaks senttiä auki, ooteltiin lisää. Kahden aikaa päivällä pääsi itku kun ei edelleenkään mitään edistystä ja sain vaivaset kaks särkylääkettä ja itkin suunnillee joka supistuksella. Mies hiero selkää ja yritti kaikkensa. suihku kannattaa kyllä, se autto vähäsen:) tai oikeestaa siinä tilanteessa se oli suoranainen pelastus! illalla olin taas suihkussa ja kuuden aikaa sitten vihdoin alkoi sen verran olee edistystä että päästiin saliin ja sain sen ihanan epiduraalin!! Olo oli siis niin taivaallinen.. ennen sitä hörpin kaasua joka vähän auttoi mutta olin niin ahne sen kanssa että olin vähän pökkyrässä :D Tosin epiduraalin laitto oli yks kamalimpia juttuja kyllä... se ei löytänyt oikeeta paikkaa ja puudutti kolme kertaa, samalla tietty painovat mua siihen "kilpikonna" asentoon joka niiden suppareiden keskellä oli todella tuskanen! Kätilö puhkas kalvot, sain oksitosiinitipan ja sitten alkokin tapahtuu... varttii vaille 12 yöllä vasta kuitenkin sain alkaa ponnistaa ku huusin vaa etten voi pidättää enää. ja puolen tunnin päästä poika olikin sitten meidän ihmeteltävänä:)

Miehestäni olen tosi ylpeä koska luulin että se pyörtyy sinne tai jotain mutta oli koko koitoksen ajan tosi rauhallinen ja ihanasti läsnä. ponnistusvaiheessakin ponnisti vieressä ja innoissaan hihkui ku vauvaa alko näkyy:) olin myös ihan varma että se saa jotku traumat kyseisestä hetkestä mutta ei se nyt ainakaan siltä vaikuta... saa nähdä sitten ku pääsee peittoja heiluttelee taas että miten kokemus vaikutti;) Vähän joutuvat leikkaa mutta muutama tikki vaan tuli. Eikä ole juuri edes tuntunut tai istumista haitannut:)

Mites muilla imetys lähteny käyntii? mulla oikeesti ollut hetkittäin jopa avuton ja onneton olo kun ei onnistu aina ja sitten ne unetkin jää lyhyeks ja lapsi tietty nälkäinen vaikka maitoo olis kuin ja paljon...

Täällä tuntuu tapahtuneen niin paljon että mäkään en kaikkee kyllä varmasti muista kommentoida.. jaksamista vaan kaikille jotka vielä odottaa, kyllä se loppuu aikanaan:) ihanaa on olla ilman mahaa!!

Mä käytin koko ajan omia vaatteita paitsi öisin se sairaalan paituli oli käytössä. Imetysliivit mullakin mukana ja todellakin aika paljon kaikkee turhaa:) iso kassi täynnä tavaraa! vauvallekin oli omia vaatteita. lukemista oli mutta lueskelin lehtiä mitä sieltä löytyi. Jos tulee pitkä odottelu niin miehelle jotain lukemista myös, meillä olis ollu hyödyksi. tosin ku aikaa oli niin mies tietty kävi syömässä välillä ja haki postin kotoo.

Mulla onkin tossa apteekkiin lista, pitää lisätä noi suolaliuostipat ja niistäjä... hyviä vinkkejä:)

Me tullaan sitten lenkkeilemään täällä hornhattulan auleella ja varmaan usein lähdetään kaupunkiin päin kahvittelemaan.

Mies saa pitää kuukauden vapaata!! ihanaa!! on kyllä ollut viime yön ja tulevan yön töissä mutta sitten alkaa vapaa:)

Minä myös pakkasin meikkejä mukaan ja käytinkin. vähän ripsaria ja aurinkopuuteri saa olon tuntumaan ihan toiselta. aamulla juoksin ekana suihkuun, päivävaatteet päälle, kauheessa nälässä aamupalalle ja sitten olikin heti jo sellanen olo että vois niinku kotiin lähtee:)

Nyt tuo veijari kuuluu heräilevän, täytyy mennä ennenku alkaa huutaa ja herättä iskän:)

aih, pakko vielä kertoo... oon kyllä usein saanut poikavauvoilta pissat päälle mutta tänään sain myös kakat:) kyllä nauratti! :D
 
Bambilainen, onnea sylin täydeltä!!! :flower: :flower: :hug: :hug:
ihan samalata kuulosti osittain tuo synnytys kuin mulla, vaikka siis mulla oli käynnistys. Mut siis kaks yötä menin niin et toisen suihkussa ja toinen kipupiikillä ja kauratyynyllä. Mulla se kauratyyny kyllä auttoi aika paljon, mutta sanotaan, että ihan niissä kipeimmissä, niin mistään ei ollut kyllä apua -paitsi epiduraalista. :D mulla sen laitto ei sattunut yhtään. Tosin anestesialääkäri kehui mun selkänikamia tms... että hyvät välit, joten ilmeisesti sillä jotain merkitystä. Mutta siis se epiduraali on aivan taivaallinen aine, mutta siitä huolimatta mun synnytykseen kuului eläimellinen karjunta ponnistusvaiheessa... jotenkin sain siitä hirveesti voimaa. ;) mä kans olin omissa vaatteissa päivät ja yöt siinä paitulissa. Ja todellakin se aurinkopuuteri ja ripsiväri teki ihmeitä -tuli itsellekin heti pirteempi olo.

Lentopissoja tulee myös meidän tytöltä, mutta kaari ei tietenkään ole samanmoinen muin pojilla. Lorisee vaan hoitopöydälle. Että pyyhkeitä kuluu. ;)

Mulla lähti imetys käyntiin jotenkin hävettävän hyvin. Tyttö vaan alkoi syömään oikeella otteella ja mulla riittää maito. Yhtään ei ole saanut lisämaitoa -edes sairaalassa.

Kiitos kirppisvinkistä. Täytyykin joku päivä lähtee käymään.

Luminella ja myyryläinen 2 vk ja 5 pv
 
Isot onnittelut bambilaiselle ! Voi kun ois oma vuoro pian edessä. Keskiviikkonahan tuo ois täysi-aikainen, mutta taitaa mennä yli ajan ja reippaasti. Sen verran hyvä olo on mulla ettei uskoiskaan että olen näin pitkällä raskaana :LOL:
 
Onnea bambilainen :flower: Kovasta koitoksesta huolimatta olen havaitsevinani rivien välistä suurta onnea :D Hienoa, että miehesi tsemppasi noin hyvin.

Oma jännitys alkaa yltyä teidän muiden synnytyskertomuksia lukiessa. Toisaalta koen, että en ole vielä ihan valmis synnyttämään ja äitiyden isoon haasteeseen ja toisaalta tuskin maltan odottaa saavani pienen viimein syliini hoivattavaksi :whistle:

Kiitos Flora kirppisvinkista. Täytyykin käydä tutustumassa pikimmiten ;)
 
Paljon onnea Bambilainen :flower: :flower: :flower:

Sulla on ollut kyllä Luminellan kanssa aika rankat ja pitkät synnytykset! Ootte kyllä ollut sitkeitä naisia =) Mun synnytys oli oikeastaan ihan päinvastainen. Ehdittiin olla sairaalassa vain neljä tuntia ennen pojan syntymää. Se oli kyllä täyttä toimintaa koko ajan. Supistuksia tuli varmaan puolen minuutin välein, joten ei siinä ehditty/pystytty sairaalakassia avata tai tekstareilla laittaa väliaikatietoja, niin kuin muutamalle kaverille lupasin etukäteen.

Mä onnistuin kehittämään aikamoisen stressin sairaalassa imetyksestä. Parilla kaverilla oli ollut hankaluuksia, joten olin lueskellut etukäteen imetysoppaita ym. ja mielessä oli hyvin kaikki perusvinkit (ei lisämaitoa, ei ainakaan pullosta lisämaitoa, ei tuttia, lapsentahtinen imetys ym.). Meillä meni sairaalassa kaikki täysin vastoin kirjasten neuvoja. Pojalla oli ison koon takia sokerit alhaalla, joten lisämaitoa oli pakko antaa heti (ja pullosta tietty). Paastosokerien mittausta ennen piti olla 3 tuntia syömättä, ja tutinkin poika sai itkuisuuden, joka tietty johtui nälästä, takia. Mun maito ei alkuun riittänyt alkuunkaan ja poika huusi selkäkaarella ekat yöt, jolloin lisämaitoa oli pakko antaa sittenkin, kun sokerit oli saatu ylös. Kaikesta huolimatta maito nousi kolmantena päivänä ja pojalla säilyi koko ajan oikea imuote ja imemisintokin löytyi, kun maitoa alkoi tulla. Kotona jouduttiin enää vain ekana yönä antamaan lisämaitoa. Sen jälkeen maitoa on tullut yllin kyllin ja poitsu on kasvanut 500 gramman viikkotahtia (nyt tosin ei viikkoon mitattu). Oon lypsänyt maitoa pakkaseenkin, jotta joskus tulevaisuudessa (kunhan maltan pojan isälle hoitoon jättää pitemmäksikin ajaksi) pääsen Helsinkiin shoppailemaan ristiäisvaatteita ym. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut parempi, kun ei olisi liikaa perehtynyt imetysneuvoihin etukäteen, niin olisi säästynyt turhalta stressiltäkin..
 
Kiva että täällä on porvoolaisia :) Kävin eilen lukaisemassa pikaisesti ja ketju tuli aamulla mieleeni kun mietin että pitäisi kuvata myyntiin tuo turvakaukalo. Eli jos joku odottaja olisi vailla niin meillä on juuri siirrytty isompaan istuimeen, jouluvauvalle -08 ostettu Gracon Logico S, puna-ruskea (Gasha). Asennus jalustalla tai ilman. Privaa jos kiinnostaa.

Liiveistä oli puhetta, suosittelen yökäyttöön Carriwell Comfort pehmoimetysliivejä, ihan mahtavat ainakin suht pienirintaiselle.
 
Heissan..

Tänne on tullu taas niin hirveesti juttua ettei meinaa perässä pysyä :D

Paljon onnea Bambilaiselle!! :heart:

Kiva kuulla että kaikilla mennyt hyvin pienokaisten kanssa. Joku kyseli miten meillä menee kahden kanssa. Mulla on 1v8kk vanha poika ja tämä pienempi mies on sitten 2kk vanha ja aikamoista showtahan tämä aina sillon tällön on varsinkin kun johki lähtee niin isompi heittäytyy hankalaksi ja on niin mustasukkanen muutenkin. Yksinkin jonkin verran on tullu öitä oltua ku ukolla semmonen työ ettei tiedä miten päivät menee, mutta hyvin ollaan pärjätty kun ei muutakaan voi. Toisinaan on kyllä kieltämättä semmonen olo ettei jaksais, mutta se menee ohi.

Siitä cuplatonista sen verran että se sitoo mahassa ne kuplat ja sit ilman on helpompi päästä pihalle, meillä kokeiltiin kun pojalla oli hirveet ilmavaivat ja tuntu että ne hiukan ehkä pahensi asiaa joten en ole niitä enää käyttäny. Mutta tietenkin teillä ne voi auttaa, ja niitä on myös muunkin merkkisiä jos ei näistä ole apua.

Vimpulle: Täytyy huikkasta jos satun näkemään. Ja saa meitäkin tulla moikkaamaan jos näät. Meillä mustat tuplavaunut ja toisena tunnusmerkkinä voin antaa että vaunujen toisella paikalla on vauva niin siinä edessä on yleensä valkoinen harso.

Imetyksestä: Mulla on myö molempien kohalla onnistunu imetys hyvin mutta sitte se onki tyssänny aina johki muuhun ongelmaan. Esikoiselle ei maito riittäny ja nyt toisella tuli hirveet mahavaivat joten lopetin kun mikää ei auttanu, ja korvikkeen annon jälkeen vaivat väheni huomattavasti. Mutta ei aina kaikki mene putkeen vaikka kuin haluais.

Nyt kyllä pää lyö tyhjää mutta palailen taas, nyt täytyy nauttia rauhallisesta hetkestä kun molemmat poijaat nukkuu!
 
Onnea Bambilainen! En malttaisi enää odottaa oman vauvan tuloa, kun lueskelen muiden synnytyskertomuksia. :)

Äitiyspolilla on nyt käyty ja vauva on edelleen perätilassa, niin kuin epäilinkin. Varasin varmuuden vuoksi maanantaille ajan ulkokäännökseen, mutta voin lääkärin mukaan vielä tämän viikon aikana perua ajan ja varata ajan suoraan sektioon, jos siltä tuntuu. Olin jo etukäteen päättänyt, että ulkokäännöstä en missään tapauksessa halua, mutta lääkäri sai minut hieman epäröimään. Mistään ei tunnu löytyvän faktatietoa ulkokäännöksen riskeistä, jonka vuoksi päätös on todella vaikea tehdä. Tosin jo se, että ennen toimenpidettä täytyy olla 10 tuntia syömättä ja juomatta, kertoo, että aivan riskitöntä käännös ei ole. Eli täytyy aina varautua, että jokin epäonnistuu ja käännösyritys johtaa kiireelliseen sektioon. Lisäksi vain 30 prosenttia käännösyrityksistä kuulemma onnistuu. Luminella, onko sinun neurologi-tuttavasi kertonut tarkemmin, miksi ei antaisi omaa lastaan kääntää? Tai onko muilla lisätietoa aiheesta?

Flora, kiitos kirppisvinkistä. Teimme eilen miehen kanssa siellä muutaman löydön. :)
 
Kaisla, uskon, että hänellä myös tunne/tieto??, että ei täysin riskitöintä puuhaa ole. Sen tarkemmin en ole hänen kanssaan aiheesta keskustellut, koska en silloin ollut raskaana eikä aihe ollut mulle ajankohtainen. Mutta voin yrittää onkia tarkempia perusteluja. Mutta tuossahan sä jo itsekin mainitsit leikkauksen mahdollisuuden. Mutta olen mä kuullut onnistuneistakin käännösyrityksistä. :) tsemppiä loppuodotukseen. Noi vikat viikot tuntuu jotenkin ylipitkiltä, muistan kyllä. ;)

Mulla menee hermot jekovitiin... eilen ja toissa iltana oli maha ihan juntturassa. Nyt kun en tänään antanut jekovitiä eli niitä D-vitamiinitippoja niin eiti on kuin eri ihminen. Taidan kokeilla vaihtaa merkkiä esim. sitä Dee-tipat. On se ihme miten parista tipasta voi mennä vatsa jumiin. Ja sitä on ihan älyttömän vaikea katsoa vierestä ja yrittää autta, tehdä kakkajumppaa, yms, kun näkee että toista sattuu. Onneks eilen sit jumpasta oli apua ja kakka lopulta tuli.

Nyt meen pitää neidille seuraa. Hikottelee tossa vieressä. :D
 

Yhteistyössä