Moikka kaikille!
Lupasin tulla kertomaan lisää, kunhan vain vauvan hoitamiselta maltan. Meillä on ollut viime aikoina ilon lisäksi elämässä myös surua, jonka vuoksi en ole jaksanut kirjoitella. Jouduimme viime viikolla luopumaan toisesta kissastamme.
Kissan silmät ovat olleet huonona jo kaksi vuotta, ja nyt tultiin siihen pisteeseen, että lääkitys ei enää auttanut. Muitakin vanhuuden vaivoja kisulla jo oli, joten meidän oli tehtävä raskas päätös.
Vauvan kanssa touhuillessa ei onneksi ehdi koko ajan miettiä kisun poismenoa. Ikävä on kuitenkin suuri.
Voisin kertoa hieman lisää sektiosta ja sairaalasta. Menimme siis aamulla klo 8 maissa sairaalaan ja odottelimme, milloin leikkaussali vapautuu. Aikataulusta ei kukaan osannut kertoa mitään. Lääkäri varmisti myös vielä kerran ultralla perätilan. Kymmenen jälkeen minua alettiin valmistelemaan leikkaukseen, ja vauva syntyi 10.42. Minä en ehtinyt nähdä tyttöä kuin pari minuuttia, kun kätilö ja mieheni jo poistuivat vauvan kanssa leikkaussalista, ja minua alettiin ompelemaan kokoon. Mies pääsi heti kylvettämään ja syöttämään vauvaa pullosta, ja minut vietiin heräämöön. Olin heräämössä alle kaksi tuntia, kunnes pääsin viimein perhehuoneeseen, jossa mies ja vauva jo minua odottivat.
Minut leikkasi nuori lääkäri, jota avusti erikoislääkäri. Kun lääkäri esitteli itsensä juuri ennen leikkauksen alkua, minua alkoi jännittämään. Arvasin iästä, että kokemusta leikkauksista ei hänellä varmaan kovin paljon ole. Kuulinkin leikkauksen aikana, että kokemus oli hänelle vasta toinen (onneksi ei sentään ensimmäinen
. Ja onneksi kokenut lääkäri selosti koko ajan vieressä, mitä pitää tehdä.
Kipuja minulla on ollut yllättävän vähän. Heräämössä sain kipulääkettä ja osastolla panadolia ja buranaa. Sairaalasta kotiutumisen jälkeen otin muutamana päivänä satunnaisesti panadolia, mutta viikon kuluttua leikkauksesta en enää tarvinnut lääkkeitä. Ainoa tilanne, jossa tunsin valtavaa kipua, oli ensimmäinen suihku- ja vessareissu vuorokausi leikkauksen jälkeen. Silloin tuntui siltä, että tästä ei selviä koskaan. Suihku teki kuitenkin ihmeitä, ja paraneminen alkoi huimaa vauhtia.
Saimme perhehuoneen ja se oli aivan mahtava juttu. Emme tarvinneet juuri ollenkaan apua vauvan hoidossa, sillä mieheni hoiti vaipanvaihdon ja minä syöttämisen. Imetys lähti heti hyvin käytiin, ja vauvan paino on noussut kivasti puklailusta huolimatta.
Porvoon sairaalan henkilökunta oli mukavaa ja apua saimme aina nopeasti. Kun menimme sairaalaan, siellä oli hyvin vähän synnyttäjiä, joten osastolla oli erittäin rauhallista. Parina viimeisenä päivänä oli sitten jo huomattavasti kiireisempää, mutta se ei vaikuttanut hoidon laatuun.
Kaiken kaikkiaan kokemus oli positiivinen, ja elämä vauvan kanssa ihanaa. Yötkin olemme nukkuneet pääsääntöisesti hyvin syöttöjen välissä. Tyttö itkee oikeastaan vain nälkäänsä.
Silve, minulle ei ole ainakaan tarjottu tuota H1N1-rokotusta. Toisaalta kahden viikon päästä vauva on jo yli kuukauden vanha, joten en taida edes kuulua tuohon rokotusryhmään.
Vielä tsemppiä
Silvelle ja
Floralle viime metreille (vaikka Flora taitaa jo olla synnyttänyt?).