Porvoon seudun odottajia?

Silve kiva kuulla, että voit paremmin:) Mullakin painon nousu on heitellyt kummasti. Alkuun tuli pitkään hyvin maltillisesti, mutta yhtäkkiä joskus viikon 30 tietämillä olikin tullut yli 4 kiloa kuussa. Nyt loppuraskaudesta taas välillä on ollut viikkoja, ettei ole noussut yhtään, ja välillä taas kilonkin viikossa. Paineet on tosin ollut ok, joten eivät ole neuvolassa yhtään asiasta huolehtineet/valitellaan.

Musta tuntuu, että mä olen päässyt ihan luvattoman helpolla raskausajasta. Mitään suurempia vaivoja ei ole, ja nyt ihan lopussakin olo on vielä ihan hyvä. Maha on suuri (sf-mitta ollut koko ajan reilusti yläkäyrän yläpuolella), mutta ei juurikaan paina minnekään. Neuvolatädin mukaan johtuu siitä, että olen pitkäselkäinen (ja muutenkin pitkä (174 cm)). Vauva mahtuu hyvin liikkumaan ja asustelemaan, vaikka kaiketi on jo nelikiloinen. Tuon ison sf-mitan takia olen päässyt (toinen on vasta huomenna) kaksi kertaa ylimääräiseen kokoultraan nyt lopussa. Sinänsä voin kyllä olla tosi tyytyväinen Porvoon sairaalan tarjoamiin palveluihin, vaikka on loma ja lomautusaika.

Flora-79 Me oltiin tutustumassa synnärillä. Sain neuvolasta infolapun varmaan joskus rv 30 tietämillä. Synnärille piti itse soittaa ja varata aika. Suosittelivat tutustumisajaksi noin viikkoa 35-36, mutta aikaisemmin saa mennä, jos tuntuu tarpeelliselta. Kierrokset taitaa olla aina tiistaisin ja perjantaisin. Meidän kanssa yhtä aikaa oli vain kaksi muuta paria. Synnäristä jäi muutenkin ihanan rauhallinen ja kodinomainen kuva.

Vimpu rv39+1 (hui!)
 
Vimpu80 saat olla onnellinen pituudestasi!:) näin lyhyempänä ihmisenä voin kertoa että tuntuu hirvittävän kivalta kun vauva painaa alas ja kylkiluihin samaa aikaa:) välillä oikein säikähdän että jäikö pienen pylly väliin kun istahdan.. pitää vissii alkaa kävelee nokka pystyssä, rinta rottingilla niin on helpompaa;) Onko sulla vielä mitään tuntemuksia tulevasta? vai asuuko pieni vielä ihan tyytyväisen oloisena masussa? Mua alkaa jo vähän hermostuttaa... tulis jo pian, menis jo aika nopeesti, eikä menis yli :) ja viikkoja siis vasta 36+1...
 
Kiitos infoista koskien tuota synnärille tutustumista :)

Mä olen hieman Vimpu80:a pidempi, 176cm, ja neuvolassa sanoivat että hyvin tilaa vauvan kasvaa ja siksi olen kai pahemmilta närästyksiltä välttynytkin toistaiseksi kun sisuskaluilla on tilaa. Kerrankin jotain hyötyä siitä että on näin pitkä :LOL:
 
Heti alkuun kiitos myötäelämisestä :hug:

Olen ollut tiistaista saakka saikulla ja huomenna menen taas lääkäriin. Paineet olivat onneksi laskeneet, arvatenkin viikonlopun lepäilyn ansiosta, mutta veriarvoissani oli jotain häikkää. Terkkari ei osannut niitä tiistaina tulkita, mutta huomenna lääkäri antaa asiaan selvitystä.

Missä neuvolassa muuten käytte? Itse olen asiakkaana Näsin neuvolassa ja olen ollut oikein tyytyväinen saamaani palveluun. Pikkulinnut ovat kyllä laulaneet, että ihan kaikissa Porvoon neuvoloissa ei palvelu ole ollut välttämättä huippua.
 
Mä käyn Gammelbackan neuvolassa ja mun terkkari on kyllä tosi mukava :) Harvemmin niin mielellään menee mihinkään lääkäriin tai vastaavaan, mutta neuvolaan menen aina mielelläni :) Ainut mikä harmittaa niin keskiraskauden lääkärineuvola meni vähän plörinäksi kun tuntui ettei lääkäri ollut ihan tilanteen tasalla ja käynti jäi vähän tyngäksi. Ei myöskään kattonut esim missä tarjonnassa vauva on ja yks mitä jäin miettimään kun mittasi sf-mitan niin sanoi 26cm, mutta kirjasi neuvolakorttiin kuitenkin 27cm :LOL: No, pikkujuttu yhden sentin heitto kun se voi muutenkin heittää mittaajasta riippuen. Jäi vain mieleen tuo...
 
Flora79: Kerrankin pituudesta on todellakin hyötyä. Ei muakaan ole närästänyt koko raskausaikana. Lisäksi synnytystapa-arviossa lääkäri totesi, että näin pitkällä lantio on yleensä aina sen mallinen, että kohtuu isonkin vauvan alatiesynnytys sujuu hyvin. Papereihin kirjasi, että "äiti on kookas ja hyvärakenteinen" :LOL: Kuulostaa ihan joltakin hevosen rakennearviolta, mutta tässä tapauksessa se pitänee ottaa oikein positiivisena kommenttina:)

Edelleenkin olen siis yhtenä osana:) Lääkäri tosin tiistaina siellä kokoarvioultrassa meinasi, että ei mene enää montaa päivää. Kohdunsuu oli sen verran auki jo ja vauva kiinnittynyt. Mitään merkkejä/tuntemuksia lähestyvästä synnytyksestä ei tosin ole ilmaantunut. Mua ei ole supistanut vielä kertaakaan, ja monillahan nekin alkaa jo monta viikkoa aikaisemmin. Pikkuinen tuntuu viihtyvän masussa siis oikein hyvin ja suuntakin tuntuu oleva hieman hukassa (kyljestä yrittää lähinnä ulos) :) Mulla olo on hyvä muuten, joten sinänsä ei haittaa vaikka pari päivää vielä mahassa asustelisikin (ehtisi vielä vähän järjestellä tavaroita). Kunhan ei vaan paria viikkoa yliaikaiseksi menisi. Bambilainen onko sulla ollut jo jotain merkkejä lähestyvästä synnytyksestä?

Mä oon käynyt Rauhankadun neuvolassa. Itse oon ainakin ollut oikein tyytyväinen. Omalle kohdalle sattunut oikein mukavat tädit, ja muutenkin on hyvin huolehdittu, jos jotain erikoista ollut:) Synnytys/perhevalmennusta meillä tosin oli vaan kaksi kertaa (kerran synnytyksestä, kerran vauvan hoidosta). En tiedä johtuko kesäajasta vaan onko tää yleinen käytäntö Porvoossa. Muualla asuvilta tutuilta olen kuullut, että ovat saaneet paljon perusteellisempaa valmennusta. Noilla kahdella kerralla ei ehditty mennä, kun ihan jotain perusjuttuja, jotka oli itse ehtinyt lukea jo moneen otteeseen neuvolasta saadusta kirjasesta. Lisäksi oli se synnärillä vierailu, joka ainakin omalla kohdalla oli kaikista hyödyllisin.
 
Mä alotin Rauhankadun neuvolassa kun silloin vielä asuttiin Huhtisissa, mutta siirryin heti ekan kerran jälkeen tuonne Gammelbackaan. Mukava terkkari oli Rauhankadullakin :)
Meil on 4 krt tuota perhevalmennusta ja sitten vielä kai erikseen jotain suun alueen hygieniajuttua, kait?
Kiva kuulla Vimpu80 että vointi on ollut hyvä loppuun asti :) Eiköhän se vauva sieltä kohta ulos tule :)
 
Silve toivotaan että veriarvoissa ei sitten kuitenkaan mitään huolestuttavaa :hug: !

Mulla ollut jonkin sortin suppareita puolesta välistä asti, pikkuhiljaa kyllä muuttuneet jämäkämmiksi ja jopa hieman kipeiksi. Kuitenkin kokoajan olleet ihan niitä sellaisia vaarattomia että helpottaa levossa. Nyt sekään kyllä ei kamalasti vaikuta vaan sellainen voi tulla kun esim käännän sängyssä kylkeä.


Kiva kuulla että Näsin neuvolassa mukavaa porukkaa! Nyt olen käynyt tuolla Gammelbackassa mutta muutettiin kesäkuussa ja vauvan kanssa aletaan sitten käymään ilmeisesti näsissä. Raskauden loppuun saan kuitenkin käydä vanhassa tutussa paikassa:)

Mä olen niin kateellinen niille joita ei närästä, se on ihan kamalaa!!! oon syöny niin paljon rennietä ja juonu niiiin paljon samariinia et ei oo tosi ja mikään kun ei enää helpota. Joskus yöllä jopa oksentaa kun tulee niin paha olo :headwall: noh.. kohta helpottaa :)

Mulla olis tänään viimeinen lääkärikäynti (toivoen et lääkäri ei oo mikään ihan tumpelo!). Vähän jänskää että mitä se kertoo :) Ajateltiin kuitenkin vielä (jos ei kiellä) mennä viikonlopuksi mökille kouvolaan. Saa vielä viimeiset kerrat viettää mökkielämää ihan kahdestaan...

Hassua että noita perhevalmennuksia tarjotaan eri neuvoloissa eri määriä!! me ei tosin käyty kuin siinä synnytys osiossa mutta että toisessa paikkaa kaks ja toisessa neljä...

Vointeja leidit! B)
 
Tuoreeltaan uutisia neuvolalääkäristä. Jouduin nyt sitten jäämään sairaslomalle äippäloman alkuun saakka :/ Verenpaineet olivat nousseet korkeammaksi kuin koskaan ennen totaalilevosta huolimatta. Veren kalium oli kohonnut, lääkärin mukaan verenpaine ottaa pumpun päälle ja nostaa siten kaliumia. Myös nuo liitoskivut kuulemma pahenevat mahan kasvaessa ja ovat omiaan nostamaan verenpainetta entisestään. Nyt siis ihan vaan huilimista h-hetkeen saakka. Olen kyllä ihan shokissa tuosta saikusta. Ei mulla ollut käynyt pienessä mielessäkään, että duunit loppui nyt tähän! Onneksi mulla on ainoastaan yläpaine kohonnut ja alapaine liki normaali. Verenpaineen nousu ei siis viittaa alkavaan raskausmyrkytykseen vaan on lääkärin mukaan liitoskipujen ja stressin aiheuttamaa.

Nyt mä sitten stressaan pomolle soittamista. Hän on itse kesälomalla ja mulla on työprojektit pahasti kesken |O :headwall:

Piti mun kommentoida tuota pituuskeskusteluannekin. Minäpä olenkin jopa Vimpua ja Floraa pidempi eli liki 180 senttinen amatsooni ;) Äitiyspolilla valistivat, että pitkillä naisilla synnytys on usein helpompi juurikin tuon Vimpun mainitseman lantion mallin takia. Lantioluut myös usein avautuvat pitkillä helpommin kuin lyhyillä pienilantioisilla naisilla. Tässä kohtaa olen todella kiitollinen pituudestani =) Täytyy tietysti muistaa, että tuo lantion malli on vain yksi synnytykseen vaikuttava seikka. Myös äidin yleiskunto, kivun- ja stressinsietokyky, henkinen kantti sekä kudosten joustavuus vaikuttanevat synnytyksen kulkuun ja kokemiseen. Yleiskunto ei itselläni voi olla erityisen hyvä, sillä olen joutunut lopettamaan liikunnan käytännössä kokonaan maaliskuun jälkeen liitoskipujen takia. Tuo nyt sitten varmaan kompensoi pituuden antaman edun :(

Vimpulla on jännittävät hetket käsillä. Synnytys voi käynnistyä milloin tahansa...jänskää! Pidäthän meidät ajantasalla ;)

Bambilainen mulla on myös ollut närästystä, joka aiheutunee hormoonien löystyttämästä mahanportista eikä niinkään vauvan painamisesta. Kokeilepa närästykseen Gavisgonia. Se muodostaa vatsalaukkuun vaahdon joka estää mahahappojen nousun ruokatorveen ja on auttanut mulla paremmin kuin Rennie, joka puolestaan laimentaa vatsahappoja. Apteekissa myös valistivat käyttämään Rennien sijaan Balancid Novumia, jossa on sama vaikuttava aine kuin Renniessä, mutta ei sokeria. Rennien sisältämä runsas sokeri, kun tekee huonoa hampaille :kieh: Peukkuja viimeiseen lekuriin!

Voisiko perhevalmennusten määrä riippua lasketusta- ajasta? Terkkari kertoi mulle, että Näsin neuvolassa alkaa syyskuussa perhevalmennus, johon sisältyy viisi viikottaista tapaamista + erikseen sovittava synnäriin tutustuminen. Hän sanoi, että mun lasketun ajan perusteella saattaa olla, että ehdimme mukaan kaikkiin tapaamisiin. Alkamispäivää ei ole tosin vielä päätetty ja jos se menee syyskuun lopulle, silloin meille jää tapaamiskertoja vähemmän.

Sellaista aattelin vielä kysyä, että pitäisikö meidän ketjun tehdä lista mammoista ja lasketuista-ajoista? Pysyisi helpommin kärryillä, missä vaiheessa kaikki ovat menossa. Minä voisin vaikka jossain välissä yrittää sellaisen väsätä (en tosin koskaa ole sellaista tehnyt, joten laatua en takaa ;) ). Pitäisikö siinä olla muita tietoja?
 
Joo, hyvä idea tuo listan tekeminen :) Voiskohan siinä olla vaikka nimimerkki, ikä, la, monesko tulossa ainakin? Teistähän siirtyy pari piankin sitten tuonne synnyttäneiden puolelle niin teettekö sinne oman listan sitten vai mitenkä?
 
Ketju oikein hyvä idea, myös sitten tuonne synnyttäneiden puolelle:) mä en kanssa osaa näitä hienouksia mutta ehkäpä sitten opin!

Kiitos vinkistä Silve! täytyy käydä hakee tota toista närästyslääkettä, mulle eivät muuta ku lykkäsvät ton renniepaketin käteen heti. Koita jaksaa kotona.. mulle ihan normaali äitiysloman alkukin ollut shokki kun ei ole rutiineja tällaiseen kotona oloon, eikä osaa olla tekemättä mitään... loppuaikana töissä pelkäs just sitä että ei jaksa loppuun asti kun haluaisi hoitaa asiat loppuun asti hyvin. Mä olin kuitenkin ainoo jota asia stressas ja kun vihdoin asiasta purkauduin pomolle niin julisti mut viralliseks laiskottelijaks:) rohkeesti vaan pomolle soittelee:hug:

Tuoreita lääkäriuutisia myös täältä: Hemppa 105 ja hieman laskenut, rautaa siis jatketaan. tilanne onneksi ei mitenkään paha vielä. Vauva näytti hienosti taas liikunnallisia taitojaan sydänäänien kuuntelussa ja kamala pyydystys niinku joka kerta. Ei vielä kovin alas laskeutunut mutta "asemissa" ja pää alhaalla niinkuin on ollut jo pitkään. Kohdunsuu himeman pehmentynyt mutta meinasi että lähelle la:ta mennään jos ei ihmeitä tapahdu. Nyt siis 36+3

Vimppu Pidetään sulle peukkuja paljon, tule kertomaan heti kun jotain tapahtunut! siirrytään sitten sinne synnyttäneiden puolelle yhdessä:) ja toki täälläkin varmaan tulee käytyä.. olisi tosiaan mukavaa pitää yhtä!
 
Täällä olis kanssa vielä yksi porvoolainen. Tosin viimekuussa sain toisen lapseni ja ennestään minulla on 1v7kk vanha poika. Ite oon asunu koko ikäni porvoossa, mutta menneisyyteen on jäänyt kaikki kaverit ja uusia nyt ei hirveesti ole tullu kun aika ujohko olen. Ajattelin kuitenkin tänne kirjoittaa kun ei tunnu missään meikäläisiä olevan =) Moni teistä kyseli perhekerhoista ja kahviloista. Hirveesti en tiedä päiviä ja aikoja koska ne on mutta vauvakahvilaa, jumppaa ja muitakin juttuja on mutta niistä löytyy tarkemmin tietoa Porvoon kaupungin sivuilta ja sieltä ottaa kohdan avointoiminta tai jotain sinnepäin.. Mutta siis toimintaa kyllä on, Niin keskustassa kuin myös sen ympärillä.

Kovasti vain voimia teille kaikille ja nauttikaa raskaudesta sillä se on kohta ohi :hug:
 
Tervetuloa mukaan mievaa varmaan meitä tässä kaksi siirtyy jo kohta tuonne synnyttäneiden puolelle että tervetuloo sinnekin :) Kamalasti näkee meitä palloja liikenteessä ja kattelin tänäänkin tossa taloyhtiön hiekkalaatikolla noita äitejä pienten kanssa olevan eli sinne kun pian pääsis ittekin istuskelee niin varmaan tulis helpommin tutustuttua :)
 
Tervetuloa mievaa!

Mä olen edelleen yhtenä osana, vaikka en ole pariin päivään jaksanut aktivoitua kirjoittamaan. Onnistuin nimittäin saamaan kunnon kesäflunssan. Loistava ajoitus! Kurkku on tulessa ja pää täynnä räkää. Kuumetta ei onneksi ole, joten ei varmaan kuitenkaan sikaflunssa. Nyt olo on vähän parempi jo :)

Kuinka Silvellä sujui pomolle kertominen? Joudutko ihan täyslepoon vai saatko kotona touhailla kuitenkin normaalisti? Nuo liitoskivut kuulostavat kyllä hurjan inhottavilta.. Tsemppiä niiden kanssa.

Ootteko muuten käyneet hammaslääkärissä kunnallisella Porvoossa? Neuvolassa meille ainakin suositeltiin, että sekä äidin että isän olisi hyvä käydä tarkistuttamassa hampaat ennen vauvan syntymää. Ilmoittauduttiin jonoon joskus tammikuussa, mutta mitään ei ole kuulunut.. Eikös sitä pitäisi olla puolen vuoden hoitotakuukin? En ole saanut aikaseksi soitella peräänkään, kun ei tämän ison mahan kanssa oikein enää houkuttele mennä istumaan pää "alaspäin". Mä oon käynyt viimeksi hammaslääkärillä varmaan viisi vuotta sitten, joten ehdottomasti pitäisi kyllä päästä ennen vauvan hampaiden puhkeamista (suunhoitoinfosssa sanottiin onneksi, että kariesbakteeri ei sitä ennen voi tarttua vauvaan).

Lista Porvoon odottajista olisi kyllä kätevä. Laitan alle omat tietoni, niin voit Silve kopioida siitä, jos innostut listaa väsäämään. Jatketaan toki sitten synnyttäneidenkin puolella. Tosin mä hengaan varmaan teidän kanssa täällä vielä ainakin siihen asti, että saan bambilaisenkin mukaan tuonne toiselle puolelle.

Vimpu80, LA 9.8., 29 v. esikoinen
 
mievaa________________________2.lapsi

Vimpu80______LA 9.8._____29 v.__esikoinen

bambilainen___LA 31.8.__________esikoinen

Flora-79______LA 7.10.__________esikoinen

KatLinn_______LA 11.10._________esikoinen

Silve_________LA 21.10.___37 v.__esikoinen

Alice76_______________________esikoinen


Tässä alustavaa listaa. Voitte itse päivittää listaa halutessanne ja uusia pinoilijoita mahtuu listalle vielä hyvin :D
 
Mievaa tervetuloa :flower: tähän pinoon mahtuu hyvin mukaan myös jo synnyttäneet. Kohtahan me muutkin seuraamme perässä, mikäli synnyttäneiden puolelle aiotte pinoutua.

Vimpulle voimia flunssan kanssa. Voi itku mikä ajoitus :headwall:
Mä yritin keväällä saada aikaa hammaslääkäriin, mutta eivät suostuneet ottamaan mua vastaan. Aikani väiteltyäni sain sentään suuhygienistille ajan, mutta sitäkin odottelin 3 kk. Kunnallisella puolella taitaa olla aika hankala tilanne hammaslääkäreillä ja mua vähän oudoksuttaa tuo ristiriita, että neuvolassa kehoitetaan käymään hammaslääkärillä korjauttamassa reijän alutkin, mutta hammaslääkärille ei kuitenkaan pääse. Itse en päässyt hammaslääkärille, sillä olen käynyt viimeksi tarkastuksessa vuosi sitten keväällä. Miehelläni sama tillanne. Kannattaisiko sun koittaa soitella uudelleen aikaa, kun viime käynnistäsikin on jo hippasen aikaa? Tuskinpa kuitenkaan saat aikaa ennen synnytystä ;)

Soittelin sitten pomollekin torstaina ja ihan hienosti hän poisjäämiseeni suhtautui pienen alkujärkytyksen jälkeen. Lupailin mennä käymään työpaikalla ensi viikolla. Mulla kun on tietokone "siivoamatta" ja työsuhdekännykkäkin pitäisi palauttaa, niin ja tietty kai duunin avaimetkin. Pöytälaatikoihinkin on kertynyt melkoinen määrä henkilökohtaista roinaa :p Nyt kun vielä itse sisäistäisi, että töihin en enää palaa pitkään aikaan. Ihme ristiriita tuokin, että toisaalta olen helpottunut työstressin loppumisesta ja toisaalta olen ihan H.Moilasena, että mitäs mä nyt sitten teen :snotty: Lääkäri kehoitti mua tekemään mitä haluan, vointini mukaan tokikin. Alkuun hieman enemmän lepoa, mutta sänkyyn ei pidä jäädä makaamaan. Niin ja sanoi myös, että yksin mun ei pitäisi esim. kauppareissulle lähteä. Arvatkaa muistinko koko neuvoa, ennenkuin meinasin tänään kuukahtaa Cittarin kassajonoon |O Onneksi mies oli mukana ja luotsasi mut nopeasti penkille istuskelemaan.
 
Mä olen vähän yksinkertainen ehkä mutta pitääkö mun "ottaa" toi lainaa ja sitten muokata listaa lisätäkseni esim ikäni siihen:)?

Silve yllättävää miten paljon ite pelkää pomolle tällaisten asioiden kertomista ja sitten ne ottaa asian ihan hyvin:) ainakin yleensä...

Vimpu toivottavasti olosi paranee pian, eipä olisi kiva räkänokkana mennä ponnistaa... saattaisi aika paljon häiritä keskittymistä vuotava nokka :)

Minäkin olen tuon hammaslääkärin ihan unohtanut.. oli jo aikaisemmin joskus aika varattuna mutta kun aikaa ajan saamiseen kului niin paljon ja aika jonka sain ei sopinut en jaksanut uudelleenaktivoitua.. pitäisi ehkä nyt syksyllä yrittää...

Tämä kuumuus on niiiiin kamalaa!! mä muutan kohta jääkaaappiin asumaan, tai metrotunneliin! siellä oli tänään aivan ihanan viileää:) Supisteleekin ikävästi vähän väliä ja taitaa olla ihan toiveajattelua että ne vihloisivat myös selässä mutta niin luulen... ensi viikolla olisi vauva täysiaikainen ja tämä pallona lyllertäminen tässä kumuudessa ainaisen pissahädän kourissa alkaa koetella mun huumorintajuani;)
 
Lista meistä

mievaa________________________2.lapsi

Vimpu80______LA 9.8._____29 v.__esikoinen

bambilainen___LA 31.8.__________esikoinen

Flora-79______LA 7.10._____30 v.____esikoinen

KatLinn_______LA 11.10._________esikoinen

Silve_________LA 21.10.___37 v.__esikoinen

Alice76_______________________esikoinen

Hammaslääkäristä: mä kävin yksityisellä kun en jaksanu jäädä odottamaan kunnallisen kautta...Enkä ois varmaan vieläkään päässy ja tällä mahalla en enää sinne tuoliin punkea kun en muutenkin enää oikein selälläni mieluusti ole. Kallistahan se on, mutta onpahan nyt hoidettu :) Keväällä on tiedossa viisaudenhampaanpoisto kun eivät sitä nyt haluneet tehdä raskauden takia..Mies kävi kunnallisella ja sai jonottaa omaa aikaansa puolisen vuotta.

Kyllä tämä kuumuus alkaa riittää mulle nyt. Viikonloppu oltiin yhdessä ulkoilmatapahtumassa ja ei ollu enää eilen hauskaa ollenkaan lyllertää siellä kuumassa paahteessa. Talvea en halua, mutta vähän viileämpää sais jo olla mieluusti.
 
Täällä yksi lisää!

Täytyy kyl sanoa, että toi kuumuus on ollut ihan kamalaa! Onneks nyt on vähän viileempää sitten, on helpompi olla. Auto matkailukin on ihan kamalaa! Oikeasti, en oo viel kokenut yhtään niin kauheeta kun matkata kuumassa autossa(kiitos siitä kuuluu miehenisiskonmiehelle, joka remppasi autoa, ja unohti asentaa ikkunan avaajat!)

Okei okei, olen vasta alkumetreillä, mutta silti. Olen innoissani. Ensimmäistä lastani siis odotan.
 
Hei vaan kaikille!
Ekaa kertaa tässä kirjoittelen tällaisella saitilla, mutta uskaltauduin mukaan kun kaikki Porvoolaisia olemme ja ns. samalla asialla eli kiva saada uusia tuttavuuksia ja jakaa kokemuksia=)
Itselläni la 22.1.2010 ja raskausviikkoja takana 16+6, esikoista odottelen :heart:
 
Tervetuloa mukaan Chita Von ja Lily-77 :wave: Ihanaa, että saadaan iso porukka kasaan. Lisätkää vaan rohkeasti tietonne listalle ;)

Flora ja bambilainen saitte mitä tilasitte eli sää muuttui kerrasta viileämmäksi ja valitettavasti myös sateiseksi. Tietty just kun meillä alkoi kattoremontti :kieh:

Vimpu Oletko vielä yhdessä kasassa???

Listan päivittämisestä En oikein ole perillä tuosta Lainaa- toiminnosta. Olettaisin, että sen avulla listan saa päivitettyä. Tekstin perinteinen copy-paste myös varmasti pelittää :p Florahan jo ainakin päivitti listaa, joten ainakin yksi sen osaa tehdä ;)

Minäkin huoahdan helpotuksesta sään jäähdyttyä. Hikoilen ihan riittävästi viileämmälläkin kelillä. Meillä alkoi tiistaina kattoremppa ja sen jälkeen onkin satanut kivasti :LOL: Tekee hyvää mun verenpaineille, enkä stressaa yhtään...jep, jep!

Huomenna menen käymään töissä. Lupasin pomolle tunnin pikabriiffauksen työtehtäviini ja eiköhän hän ole nyt kutsunut sitä varten ison porukan kasaan. Tuskin selviän briiffauksesta tunnissa. Sen jälkeen vielä sähköpostin siivous ja poissaoloviestin laittaminen, tietokoneen "putsaus" ja tiedostojen siirto, työhuoneen siivous ja tietokoneen, kännykän sekä avaimien palauttaminen. Sitten työelämä jääkin pitkäksi aikaa :wave:
 
Tervetuloa uudet!

Vieläkin täällä yhdessä osassa! Bambilainenkin ehtii varmaan synnyttämään ennen mua.. Mulle ei ole vielä ollut edes yhden ainutta supistusta! Reilu viikko sitten lääkäri sanoi, ettei mene enää kuin muutama päivä, mutta meidän pikkuinen ei ole vissiin oikein samaa mieltä.. No sinänsä en voi valittaa, kun olo on ihan hyvä(flunssastakin olen päässyt jo eroon) eikä mitään suurempia vaivoja ole. Malttamattomasti vaan odotellaan pikkukaveria:) Ja alkaa kyllä olla hieman tylsääkin, kun ei oikein mihinkään kauppaa kauemmaksi viitsi lähteä ja kaikki valmistelut on jo tehty..

Silve: Nauti "lomastasi". Mäkin ehdin olla 10 viikkoa lomalla ennen laskettua aikaa. Jäin kesälomalle kesäkuun alussa ja heti perään äitiyslomalle. Eikä aika ole tullut ennen tätä viikkoa yhtään pitkäksi. Pyykkäilin vauvan vaatteita, ompelin vaippoja, järjestelin kaappeja ja siivoilin pikku hiljaa lomailun lomassa. Ei tuntunut yhtään rankalta, kun aikaa oli niin paljon. Päivää kohden ei juurikaan hommaa. Ohessa paljon kirjojen kahvittelua kavereiden kanssa, lukemista, löhöilyä ja omaa aikaa (jota ei varmaan näin runsaasti olekaan seuraavan 18 vuoteen..:)).

 
Lista meistä

mievaa________________________2.lapsi

Vimpu80______LA 9.8._____29 v.__esikoinen

bambilainen___LA 31.8.__________esikoinen

Flora-79______LA 7.10._____30 v.____esikoinen

KatLinn_______LA 11.10._________esikoinen

Silve_________LA 21.10.___37 v.__esikoinen

Alice76_______________________esikoinen

Lily-77_________LA 22.1.___32v.__esikoinen


Lisäsin itseni listaan, helposti onnistui kun kopsasin sen ja sit vain lisäilin tiedot jonon jatkoksi.

Oletteko kuulleet sellaista ettei hiusten värjäystä suositella raskaana oleville? Minulle se tuli yllätyksenä, olen ehtinyt jo värjtä hiukseni kaksi kertaa raskauden aikana. Ei kai sen luulisi olevan niin vaarallista nykyajan tuotteilla joista on vähennetty kemikaaleja jne.
Kuulisin mielelläni lisää jos jollakin on aiheesta enemmän tietoa =)
 

Yhteistyössä