mä en edes muista sitä tunnetta tai muistan mutta minkä takia tavallaan en tunne sitä vaikka pitäisi? ero on lopullisesti ohi(päätös tuli perjantaina) mulla on kaksi ihanaa lasta ja elämässä kaikki suht hyvin. on mies ehdokaskin kuvioissa, aika nopeasti tavattiin asumuseron jälkeen.. mutta taas mä en voi jotenki uskoa että se oikeasti tykkää musta vaikka sitä vakuuttelee. nää varmaan heijastuu jotenki edellisestä paskasta suhteesta missä mut alistettiin täysin. :/ kaikki sanoo siis tutut että mä säteilen onnea sen jälkeen kuin jäin lasten kanssa yksin, mutta miksi musta ei tunnu siltä? mulla olis kaikki ''syyt'' olla onnellinen mutta en osaa,miksi? kuitenki musta tuntuu että olen nyt muutaman kuukauden sisällä alkanut nauttia elämästä ja huolehtia itsestäni nyt kun mulla on siihen oikeus. mutta sitten taas usein mielessä pyörii todella synkkiä ajatuksia ja välillä tulee ihan sellanen olo että olen ihan loppu vaikkei mitään syytä olekkaan tai en ainakaan tiedosta sitä :/ rikosilmoituskin pitäs uskaltaa mennä tekemään sellasta kyttäristä mutta en uskalla.. tajuaako joku mitä mä yritän sanoa?varmaan sitä että miten olla onnellinen kun siihen on kaikki puitteet mutten enää osaa`! :'(
sori on aika sekava kirjoitus
sori on aika sekava kirjoitus
