MarraskuunVauvat 2006

Meillä on 3 kummia, miehen sisko, minun yksi lapsuusajan kaveri ja serkkuni..Etunimi on päätetty, toista nimeä vielä mietitään ja papinkin sain 16.12, vaikka en sitä pappia jonka olisin halunnut, mutta niin monelle ei sovi muut ajat kuin tuo, niin oli pakko valita joku pappi..

Me ollaan nyt vasta kerran ulkoiltu, ku en ole yksin jaksanut alkaa molempia värkkäämään pihalle. Hommasin peräkkäinistuttavat rattaat, joka on kyllä melko massiivinen laitos, saa nähdä kuinka herätän hilpeyttä tuolla, kun olen melkoisen pieni itse ja pukkailen sitten sitä pitkää masiinaa tuolla ulkosalla..

Nyt kylvettämään poikia, molemmat oikein rakastavat kylpemistä. Pienempi poju on nukahtanutkin ammeeseen, kun on ollut niin mukavat oltavat..

Knackerton ja poika päivää vaille 3vkoa

 

Tervehdys vauvamaasta!

Onpas tällä listalla hiljaista...

Ennen synnytystä odotin ja odotin ajan kulumista ja että saisin pienen syliini ja aika kului niiin hitaasti... Nyt tuntuu, että aika suorastaan juoksee ja nythän se saisi minun puolestani kulkea mielummin ihan hitaasti.

On se vaan niin ihana tuo pikkuinen ihmisenalku. :heart: Miten sen olikaan jo unohtanut, kuinka tuollainen pienen pieni osaakin valloittaa vanhempansa kokonaan. =) Isosiskokin on vauvan lumoissa edelleen, ei mitään mustasukkaisuutta havaittavissa, silittelee vaan vauvaa ja käy ihailemassa ja ihmettelemässä. Ja jokaisessa vaipanvaihdossa haluaa tulla katsomaan mitä vaipasta löytyi...

Meillä lienee nimenantojuhlaa taas pariin otteeseen, suurin osa suvusta asuu itäsuomessa, ja joulun aikaan ajateltiin sitten juhlia samalla vauvaakin siellä. Omat isovanhempani kun ovat jo niin iäkkäitä, etteivät jaksaisi matkustaa toiselle puolelle Suomea. Täällä kotipuolessa sitten täytyy järjestää toinen juhla kummeille, joista olemme 3 jo päättäneet, mietinnässä pari lisää... Vaan kyllä tuota pikkuista onkin aihetta juhlia vaikka kuinka monta kertaa, on se vaan niin ihana. :heart:

Ai niin, neuvolassa käytiin jo eilen, melkein 300g oli pikkuprinsessan paino noussut neljässä päivässä! Syntymäpaino on nyt ohitettu, ja kovaa vauhtia tavoitellaan neljän kilon rajaa, nyt oli painoa siis 3900g. Esikoisen vanhat vauvanvaatteet jäävät vauhdilla pieneksi tämän neitokaisen kanssa. Kaikkein pienimpiä 50 senttisiä ei ole voitu käyttää lainkaan, vaikka esikoinen oli ensialkuun suorastaan hukkua niihin ja käytti oikeastaan vain ja ainoastaan niitä ensimmäisen kuukauden. (Esikoisen mitat olivat 3290g/48cm) On suorastaan outoa, miten pitkä tämä kakkonen on! (54cm siis.)

Bliss ja Alma 1vko 1 pvä<br><br>

 

Päivitin taas tietoja :wave: Ilmoitelkaahan tähän pinoon tai sitten suoraan minulle, niin lisään sitä mukaa pinoon

 

Heips!

Meillä on jatkuvaa tissittelyä tään vauvan kanssa.
Hieman alkaa päivisin kaipaamaan taukoa, kun korkeintaan 10 min kestää olla erossa vauvasta kun on valveilla ja sitten alkaa kitinä tissille.
Öisin nukkuu ihan mukavasti puolilta öin nukahtaa, herää ihan hetkeksi joskus 2:n - 3:n aikoihin ja herää sitten joskus 6:n aikaan vähän isommasti syömään, nukahtaa 8:n aikaan ja puolilta päivin heräilee ja silloin alkaa se päivän kestävä tissittely En silti ole korviketta antanut, kun tuntuu kuitenkin kasvavan oikein silmissä tuo kaveri.

Ristiäiset hieman jännittää, että joudunko siellä kokoajan tissillä poikaa pitämään.

Nyt on alkanut tuo meidän 2-vuotias oikein urakalla kiukuttelemaan. Ei kohdista vauvaan kiukkuaan, vaan lähinnä minuun ja mieheen. Ei usko yhtään mitään ja oikein koettelee meidän hermoja. Haluais kokoajan mummin tykö

Knackerton ja vauva 3vkoa 3 pvää..

 

Moikkelis =) Aika vilistää silmissä Pikku neiti on hyvin rauhallinen tapaus edelleen :heart: Syö n. 2-4 tunnin välein..nukkuu paljon, oikeastaan valvoo aamupäivästä n.2 tunnin pätkän ja illasta toiset pari tuntia ja muuten herää vaan siksi aikaa kun vaihdetaan vaippa ja syödään. Torstaina olisi neuvola =) Isommat sisarukset eivät ole vielä olleet mustasukkaisia ja olenkin ihmetellyt..varsinkin tuon pojan osalta, kun hän on niin temperamenttinen ja äidin poika, mutta hienosti on ottanut siskon vastaan :heart: Ehkä tekee tuokin kun nukkuu pieni vielä niin paljon niin jää aikaa isommille hyvin =) Mutta nyt iltapuuhiin..Kirjotelkaahan kuulumisia, tää pino on niin hiljanen :wave:
Himpula & rinsessa 2vko:a 3pvä:ä

 

Heissulivei :wave:

Vauva on niin ihana, tuoksuu hyvälle ja on vaan niin söpö. Sukulaiset varoittelivat että älä tee sylivauvaa ja anna nukkuu sylis yms. kun sitten saat 2-vee kantaa sitä edelleen mutta mähän pidän lastani sylis kaiket päivät :kieh: sanoo sukulaiset mitä tykkää =)

Tänään sain kunnon kakka- ja pissasuihkun päälleni, koko kylppärin on vauvan kakassa

Mies on raksalla, tänään ensimmäistä päivää yksin vauvan kanssa. Olo on itkuinen... :'(

Jatkan myöhemmin kun nyt se tuli kotiin!! =)

Sinna ja prinsessa 5 pv

 

joo ne ekat päivät yksin vauvan kanssa on semmosia itkun täyteisiä..ainakin mulla oli..tosi orpo oli ilman miehen apua..

nyt ei enää kiukututa niin paljoa..mutta kyllä yhä tunteet kuohahtelee..

huomasin muuten heti senkin että oon nykyisin aika "tosikko"..monesta vitsistä mitä ennen oon ymmärtänyt ja nauranut ni nykyisin vedän keilapallon nenääni..onko muita kenellä huumorintaju hukassa?

pikku neidillä keskiviikkona neuvola,jes.me saadaan neuvolakortti.millonkohan kela tuon neidin kelakortin lähettää,onko tietoa kellään?

muuten nukumme hyvin..ja kasvamme kovasti.(tai no mun pitäs vaan laihtua,neidin lihota..)

 

Hei vaan täältä vauva-arjen keskeltä :wave:

Aika kuluu ihan liian nopeaan!!!!
Tuntuu että tämä vauva-aika jota niin kovasti on odotettu ja joka meidän kohdalla on 99,9% viimeinen, saisi kestää vaikka kuinka kauan :heart:

Tyttö kasvaa tissimaidon turvin, vielä ei ole tarvittu korvikkeita, ja toivottavasti ei niihin vielä aikoihin tarvitsisi turvautua, tuhottoman kallista on ainakin täällä meilläpäin tuttelit ja nannit.

Viime viikolla kävimme neuvolassa, painoa oli 3500 grammaa, paino oli noussut 150 grammaa vajaassa viikossa.

Meillä myös tyttö tissittelee jatkuvasti, varsinkin näin iltaisin ja öisin sitä harrastetaan vähintään puolen tunnin välein. Yöt menee joten kuten, välillä valvotaan, välillä nukutaankin suht kiltisti.

Joka tapauksessa tätä ei vaihtaisi mihinkään, uskomatonta miten pieni ihminen saa koko perheen onnesta sekaisin :heart: :heart: :heart:

Terveisin Kati& Muru 2 vko+2 päivää

 

Hei taas!

Täällä sitä vaan ihastellaan pikkuista päivät pitkät, on se vaan niin tolkuttoman ihana ja suloinen! :heart: Kasvaa huimaa vauhtia, ja taatusti on se neljän kilon raja jo ylitetty. Tänään oli tarkoitus soittaa lastenneuvolaan ja varata ensimmäinen aika, mutta jotenkin se vaan vauvaa tuijotellessa unohtui... No huomenna sitten. Oli helpotus huomata, että lastenneuvola on täällä uudella asuinalueellammekin ihan tuossa lähellä, edellisestä asunnostamme kun ei matkaa neuvolaan ollut kuin noin sata metriä, nyt matka on ehkä tuplasti saman verran, mutta ei siis pitkälti vieläkään.

Esikoinen on kiukutellut hiukan enemmän tänään, kuin normaalisti, lienee mustasukkaisuuden ensioireita, tai muuten vaan väsymystä. Vauvasta tuntuu kuitenkin edelleen pitävän kovin, silittelee ja ihastelee aina kun vauva on hereillä, ja käy välillä pinnasängyn vierellä lepertelemässä nukkuvalle vauvalle. =) Olemme miehen kanssa yrittäneet huomioida esikoista oikein erityisesti, ettei vaan kokisi oloaan syrjäytetyksi, mutta saa nähdä kuinka käy kun mies palaa isyyslomalta töihin ensi viikolla. Pientä esimakua saamme tosin jo torstaina, mies lupautui silloin käymään työpaikallaan hoitamassa pari kiireistä asiaa (eivät taida tulla toimeen ilman puoliskoani... ), ja jäämme siis keskenämme lapsukaisten kanssa.

Tällä viikolla olisi tarkoitus myös alkaa harjoittelemaan ulkoilua, jos vaikka keskiviikkona tekisimme ensivisiitin tuohon pihalle. Itse en olekaan vielä ehtinyt tässä uudessa asunnossa asuessamme pihalle juuri lainkaan, enkä tutustunut muihin lapsekkaisiin naapureihin. Loppuraskaudesta olin jo niin kipeä, kankea ja turvonnut, etten mahtunut vaatteisiini, saati olisi jaksanut kipittää energisen esikoisen perässä. Onneksi äitini oli täällä auttamassa. (Äiti ehtikin tutustua varmaan kaikkiin naapureihimme jo... ) On kyllä mukavaa, että täällä asuu muitakin lapsiperheitä samassa pihapiirissä, edellisessä asuinpaikassa sain istua lapsen kanssa aina yksin hiekkalaatikon reunalla. Kävi aika pitkäksi ja oli tylsää.

Mites teillä muilla, onko esiintynyt pulauttelua ruokailun jälkeen? Meillä on taas, niinkuin esikoisenkin vauva-aikana, kaikki paikat pukelluksessa, ja vaatteita (omia ja vauvan) saa vaihtaa päivän mittaan useinkin... Joskus pulautus lentää suorastaan kaarella, tyyliin manaaja... Luultavasti meillä asia johtuu ihan runsaasta maidontuotannosta yhdistettynä innokkaasti ahmivaan pikkuiseen, jolla on suuri imemisentarve. Olenkin jo joutunut antamaan välillä tuttia pahimpaan tuskaan. Esikoinen ei tuttia koskaan huolinut, joten näyttää vielä omiin silmiin "hassulta" tuttia lussuttava vauveli. Hiukan on kuitenkin tuntunut tuo tutti helpottavan pulauttelua, eli ehkä se ei tällä kertaa ole turha kapine ollenkaan. Vähän kyllä tulevaisuuden tuttivieroitus jo pelottaa... :snotty:

Bliss ja Alma 10 päivää

 

Hei kaikille!

Minkälainen maku teille jäi synnytyksestä? Itsellä kyseessä on esikoinen ja tapahtuma oli aika pelottava. Onneksi on sanottu että synnytys unohtuu ajan mittaan ja toivottavasti niin käy koska mä haluan vielä monta tuollaista tuhisevaa nyyttiä! :heart:

Mulla jouduttiin leikkaamaan kaksi erillistä haavaa alapäähän ja tuntuu että ne on päivä päivältä kipeämpiä :'( Peilin kanssa olen yrittänyt tutkia paikkoja ja haava alueet on kyllä turvoksissa mutta näyttää ihan siistiltä omaan silmään. Kuumetta olen mitannut jatkuvasti kun pelottaa että haavat tulehtuu/rintatulehdus kun rinnat on pahkuraiset ja kipeät yms. Mulla on yksi pahkura ihan kunnolla kainalossa?!?

Onneksi vauvan kanssa menee hyvin kun oma kunto huolettaa, vauva herää tasaisesti kolmen tunnin välein syömään. Maitoa tulee vain niin kauheasti ettei ehtisi kaikkea niellä!! Meillä ei siis pulauttelua vaan maitoa joka paikka täynnä!! Ehkä maidontulo jossain vaiheessa tasaantuu

En omista puntaria, joten ei tietoa, miten paljon kiloja synnärille jäi, mutta olo tuntuu ihanan LAIHALTA

Vauva on niin ihana :heart: :heart: ja söpö, tuoksuu niin hyvälle, VAUVALLE!

Sinna ja prinsessa

 

Heipähei...

Meillä pulautellaan paljon. Välistä oksentaa kaarella, mutta nyt sekin on hieman rauhoittunut.
Ristiäisiä suunnittelen kovasti.

Synnytyksestä jäi positiiviset kuvat. Ainoa mikä jäi hieman kaihertamaan oli ponnistusvaihe. Se oli niin pitkä ja kun piti vielä ennen sitä ponnistusvaihetta ponnistella vauva laskeutumaan, niin jäi hieman kammoksuttava olo. Jos ponnistusvaihe olisi ollut nopeampi, niin olisin voinut sanoa että synnytys oli melkoisen helppo vaikka kivulias olikin. Mulla lähtenyt eppari paranemaan melkoisen hyvin. Vielä on sellasta pientä aristusta, mutta tuntuu että parin viikon sisään se olisi jo melkein kokonaan parantunut.

Tänään on vauva ollut vähän vähemmän tissillä. Aivan innoissani olen ollut, kun pystyin istuskelemaan vain ja lukemaan lehteä ihan rauhassa. Mulla välillä mietityttänyt, joko pitäs antaa tuttelia, kun on kokoajan tissillä, ettei saa maitoa tarpeeksi, mutta en ole vielä antanut ja toivottavasti ei tarvi edes antaa, mokoma kun on niin kallista..

Vanhempi poika on edelleen kiukku-linjalla. Tosin voipi olla, että hänen luonteensa on vain tuollainen äkkipikainen ja helposti loukkaantuva. Mulla on sellainen luonne ja nyt varmaan käynyt niin huono tuuri, että hän on perinyt minun huonot piirteeni. Toivottavasti tämä kakkonen olisi perinyt isänsä luonnetta, mies kun on paljon rauhallisempi.

Mulla siintäisi haaveissa muutto yksikerroksiseen kämppään, 2-kerrosta alkaa olla hieman rasittavia, kun on kaksi pientä, jotka eivät pääse portaita ilman apua alas tai ylös. Muutenkin olisi niin helpompaa 1-kerroksinen. Tosin ei mitään hoppua ole tässä, joten odottelen sitä unelmakämppää jos tulisi vastaan =)

Knackerton & vauva 3vkoa 5 pvää..<br><br>

 

Meille syntyi (RV 38+1) 9.11. TAYS:ssa pikkuinen tyttö 2780 g ja 46 cm. Viikko oltiin sairaalassa, hän joutui keltaisuuden takia valokaappiin. Syöttää pitää edelleen usein, jotta paino saataisiin nousemaan. On ollut hieman voimaton tissillä, joten lisämaitoa olen antanut. Kumpa hän nyt vahvistuisi. Muuten kaikki hyvin, tyttö on terve ja perhe on onnellinen. :heart:

 

Onnittelut tytskylle! :flower:

Synnytyksestä kyseltiin; mulle jäi koko hommasta ihan positiivinen kuva, vaikka synnytys kestikin kauan. Avautumisvaiheen kestoksi merkittiin vajaat 16 tuntia, kipeät ja säännölliset (n. 6-10 minuutin välein) supistukset olivat tosin pitäneet minua hereillä sitä ennenkin jo vuorokauden... Kalvot puhkaistiin kolmisen tuntia sairaalaan tulostani, toivoen, että ne jouduttaisivat synnytyksen kulkua. Vaan eipä juuri apua ollut. Supistukset tekivät kyllä kipeää, mutta tavallaan olin odottanut vielä jotain tuskaisampaa. Jos en olisi ollut valvomisestani niin väsynyt, en varmaan olisi kaivannut epiduraaliakaan, mutta nyt sen otin ilomielin vastaan, toivoen, että saisin hiukan levättyä ennen ponnistusvaihetta. Onneksi epiduraalin otinkin, sillä avautumisvaihe kesti vielä kahdeksan pitkää tuntia sen jälkeen... Supistukset toki tuntuivat epiduraalin jälkeenkin, mutta se pahin ja terävin kärki oli poissa, ja sain jopa hiukan torkahdeltua supistusten välillä. Kun vihdoin ja viimein ponnistusvaihe alkoi (minunkin piti ennen varsinaisia ponnistuksia ponnistella vauvaa laskeutumaan), olin niin helpottunut, että nauroin ääneen ensimmäisten ponnistusten aikana. Ponnistusvaihe kesti alkuponnistusten jälkeen 36 minuuttia, mutta tuntui ehkä viideltä minuutilta. Vaikeinta ei siinä ollut kipu, vaan väsymykseni, ponnistaminenkin sinällään oli helppoa, en vaan uskaltanut ensialkuun ponnistaa kunnolla, sillä pelkäsin repeytymistä. Lopputulos oli kuitenkin vain muutamia pieniä pintarepeytymiä, ja yksi pieni II-asteen repeämä, joten vähällä selvisin, vaikka tikkejä toki tikattiinkin useampi.

Inhottavinta synnytyksessä oli epiduraalin aiheuttama valtaisa kutina, saman kutinan sain myös esikoista sektiolla synnyttäessäni. Ilmeisesti olenkin allerginen kyseiselle lääkeaineelle, ainakin näin kätilö ja lääkäri epäilivät, sillä vaikka kutina onkin kuulemma aika yleinen sivuvaikutus epiduraalissa, oli se minulla tosi paljon normaalia voimakkaampaa. Kutinasta huolimatta epiduraalista oli niin paljon apua, että ottaisin sen uudelleenkin...

Pitkä, pitkä synnytys oli, mutta vaikeaksi en silti sanoisi. Hyvät muistot jäi, ja TYKS:in henkilökunta oli todella mukavaa. =)

Tänään on pikkuinen prinsessamme pulautellut vähemmän kuin aiemmin, olen koittanut syöttää pienissä erissä ja mahdollisimman pystyasennossa, ja ilmeisesti se on auttanut. Ihana ja tyytyväinen vauva hän on edelleen, ja voi miten mukavaa tämä vauva-arki onkaan! Isi tosin sai tänään vaipanvaihdon yhteydessä kakat päällensä melkoisella paineella sitä tulikin... Heh. Isosiskosta (2v 10kk) kakkajuttu oli suorastaan hupaisa, ja siitä on riittänyt puhuttavaa monta kertaa tänään.

Kasvuvauhti on pikkuisella hirmuinen, ja luulen, että kohta eivät 56 senttiset vaatteet enää mahdu päälleen... Onneksi en ostanut uusia pieniä vaatteita kuin ihan muutaman, hyvin niukalle käytölle nimittäin jäävät. Lastenneuvolaan on aika perjantaina, katsotaan kuinka paljon on pikkuinen sitten taas kasvanut. Huomenna olisi tarkoitus lähteä ensimmäiselle vaunuajelulle tuohon pihalle, onkin mukava päästä kokeilemaan noita uusia vaunuja, joita on tähän saakka ihasteltu vain sisätiloissa. Isosiskokin odottaa kovasti, että pääsee kyytiin seisomalaudalle.

Tänään testattiin ensimmäistä kertaa kantoliinaa, ja kylläpä pikkuinen viihtyikin siinä suorastaan mainiosti, uni tuli hyvin nopeasti! Tämänhetkinen kantoliinani on lainakamaa, mutta taidanpa ihan kohtapuoleen sijoittaa omaan, sen verran kätevältä kapineelta vaikuttaa. Esikoisen kanssa käytössä oli vain rintareppu, mutta siinä kantaminen tuntui liikaa hartioissa, eikä se kovin ergonominen ole vauvallekaan.

Nyt vielä pikaiselle "ilta"teelle, ja sitten nukkumaan, hyvää yötä!

Bliss ja prinsessa Alma 11 päivää. (Profiilissa muuten tuore kuva )

 

Tervehdys tänne kaikille!

Täällä on kans vauvaa hoidettu tosin nuita isompia muksuja (2v ja 3v tytöt) saa vähän välistä toppuutella kun tahtovat niin innokkaasti hoitaa =) tietenkin myös mustasukkaisuutta on ollut enempi tosin nuoremman tytön kohdalta. Isi on onnessaan (esikko) pojastaan ja olenhan minäkin tietty haltioissani tästä pikku miehestä :heart:

Tissittelyä on täälläkin harrastettu ja on ihan millisti annettu korvikettakin että isi on saanut syöttää pikkusta myös...maitoa riittää kyllä ja öisin rinnat valskaa oikeen urakalla vaikka poitsu herää pari kertaa yössä niitä tyhjentämään.

Joku kyseli synnytyksestä...Minä koin tämä pojan synnytyksen positiivisena kokemuksena (tytöt on käynnistetty ja kaikki puudutteet on laitettu). Nyt supistukset alkoivat kotona ja niitä mentiin sairaalaan tarkastuttamaan mutta siellä eivät voineet kuin päivällä antaa lihasta rentouttavan lääkkeen koska kohdun suun tilannetta eivät saaneet arvioitua. Illalla sitten alkoi työntö poltot (joita en heti käsittänyt niiksi)Kätilö tuli sitten katsomaan tilannettani ja sai kokeiltua onko minkä verran auki ja sitten tuumasi perään että nyt lähetään synnyttään...Sitten kätilö vielä sanoi että synnytys tapahtuu ilman puudutteita ym. niin pelko iski ja en meinannut uskaltaa työntää lasta ulos mutta niin siitä pelosta selvittiin ja lapsi syntyi isänpäivänä =) synnytys kesti vähän päälle 2h (kokonaisuudessaan) ja on kiva muistaa synnytys näin hyvin kun tyttöjen synnytyksestä muistan vai pikku pätkiä puudutteiden takia.

mutta nyt pitää mennä.


iloista ja vauvan tuoksuista arkea kaikille.


neitoperhoset ja "Elmeri" (profiilissa)

 

Meilläkin sitten loppujen lopuksi jakauduttiin vaikka olinkin sitä mieltä että jos ennen joulua tulee niin hyvä.

Eli meille syntyi maailman ihanin tyttönen 9.11 (laskettuna päivänä) kello 23.57. Painoa 3650kg ja pituutta 51cm.

Supparit alkoivat kello 1.20 ja kello 16.00 oltiin sairaalassa. Synnytys oli RAJU kokemus. Kipuihin sain ilokaasua ja kohdunsuunpuudutteen, välilihaa jouduttiin leikkaamaan extrasti, pikkuisen sydänäänet laskivat joten hänet piti saada äkkiä ulos ja siihen tarvittiin kolme kätilöä: yksi toimi alapäässäni, toinen piti jaloistani ja kolmas paino koko kehollaan vatsaani. Kivut olivat käsittämättömiä ja ihmettelen etten menettänyt tajua. Mieheni oli mukana ja hänelle teki kamalaa katsoa vieressä tuskaani. Huusin kuin sikaa olisi tapettu.....kätilö mielestä synnytys oli raju.

Onneksi pääsimme perhehuoneeseen. Mieheni on ollut uskomaton apu :heart: Hän on hoitanut sekä minua että vauvaa.

Vauva on maailman ihanin ja kiltein. Bliss vauvamme ovat aikas samannäköisiä...ja mekkokin on samanlainen

Nyt tässä koitetaan pikku hiljaa totutella arkeen ja toipua kaikista vaivoista. Rintatulehduskin iski ja ei pysty kunnolla pikkuista edes pitämään sylissä. Istuminen tekee kipeää. Ei leikkauksen takia vaan ilmeisesti luut on jotenkin vinksin vonksin tai en oikein tiiä.

Onnea vielä kaikille vauvan saaneille :flower: Oma kirjoittelu ja lukeminen on jäänyt kokonaan, kun on ollut ongelmia toipumisen kanssa.

Päivi ja pikkunen

 

Onnea Päivi79! :flower:

Hauskaa kuulla että prinsessanne ja meidän pikkuinen muistuttavat toisiaan. Meillä tuo mekko on ostettu esikoiselle ensimmäiseksi mekokseen, aion kehystyttää sen myöhemmin tyttöjen huoneen seinälle kuvien kanssa (molemmat on kuvattu samanikäisenä sama mekko päällään...).

Mulla on myös edelleen kipuja jossain tuolla alhaalla, ikäänkuin luissa, tosin kipuja oli jo ennen synnytystäkin. Ehkä ne ovat läystyneet luuliitokset jotka kipuilevat. Kävely vaan on edelleen aika ikävää. Repeytymät ovat parantuneet jo hyvin, tikit tosin ovat vielä toistaiseksi paikallaan. Istua voin ihan hyvin, mutta tuo kävely, ja vielä enemmän istualtaan/makuultaannousu... auts.

Tänään oli tarkoitus lähteä ulkoilemaan vauvan kanssa ensimmäistä kertaa, mutta sateinen ilma ei oikein houkutellut, varsinkaan kun en omista sadetakkiakaan... Joten siirsimme ulkoilun huomiseen, toivoen, että huomenna ei sada. No, perjantaina on ulos viimeistään mentävä, satoi tai paistoi, silloin on neuvola-aika.

Migreenikin on pitänyt minulle seuraa tämän päivän, tai oikeastaan se alkoi jo yöllä. Yhden panadol zapin olen lääkkeeksi ottanut, mutta teho on ollut aika säälittävä. Luultavasti buranaa on siis vielä jossain välissä otettava. Millään en haluaisi noita lääkkeitä syödä, mutta ei tätä pääkipua ja pahaa oloa oikein jaksa ilman.

Pääkipuinen Bliss ja ihana Alma 12 päivää

 

Heipä hei tännekin! :wave:

Piti nyt tulla itelläki tänne kirjotteleen kun vihdoin pinon löysin.

Joku kyseli synnytys-kokemuksista ja on nyt kyllä ihan pakko teillekin kertoa mun mitä ihmeellisimmästä synnytyksestä. Kokemus oli upea! :heart:

Elikäs, mulla enemmän ja vähemmän kipeet supistelut kiusas jo lauantai-päivän, siitä saakka kun limatulppa irtos. Illalla vielä kavereiden luona istuttiin ja naureskeltiin että saakohan sitä samantein synnärille suunnata kun kahvipöydästä nousee. No, yöllä sitten 3n aikoihin heräsin muutenkin horteisesta unesta seuraamaan entisestään kipeytyviä supistuksia. Heti tuli max 10min välein säännöllisiä. Klo 5 sitten soittelin naapurille että tuleeko vahtiin esikoisen unta papan tuloon asti ja klo 6 lähdettiin kohti sairaalaa. Paikat ei ollu kuitenkaan auennu kun 2cm sairaalaan mennessä, ja se harmitti. Siellä sitten homma lähti vähitellen leviään käsiin, kun supistuksilta tuntui teho loppuvan. Kipeetä kuiten teki ja suihkussa viihdyin tunnin verran. Päivän kuluessa alko itellä usko koko hommaan loppua kun ei supistukset enää tehneet tarpeeks kipeetä. Käveltiin pitkin käytäviä miehen kans että homma käynnistys uudestaan, sillä kotiin en aikonu enää lähteä ilman vauvaa. :headwall:

No, sitten siinä klo 14 tuntumassa oli kätilöillä vuoron vaihto ja mun uus apuri toi tarjolle vyöhyketerapian. Olin jo siinä vaiheessa niin tympääntyny että tuumasin vain että siinäkö kokeilette, vaikken ite asiaan hirveesti jaksanu uskoa. Kätilö laitteli mulle korvalehdet täyteen pieniä kuulia joita hieroi jollain tikulla ja niiden lisäksi sain vielä useempaan paikkaan ympäri kehoa pieniä magneetteja.
Korvalehdissä oli sit ne pisteet joista kätilö sanoi ärsyttävänsä supistuksiin lisää tehoa, jos vaikka saatas hommaa sillä eteenpäin. Ja niinhän ne sit tehos! Supistukset alko voimistuun ja tiheneen. Kohdunsuu lähti aukeneen hyvää vauhtia. Joka kerta kun supistus tuli, kerroin kätilölle kummassa tuntuu enemmän, selässä vai mahassa. Ja hän sitten painoi jommassa kummassa olevia magneettipisteitä joilla supistuksen aiheuttama kipu meni nopeemmin ohi. Jossain vaiheessa nousin sängylle säkkituolin päälle mahalleen niin että lantio oli rentona ja vauva saataisiin laskeutuun kunnolla asemiin. Ja aina kun tuli supistus, mieheni (joka oli saanu kätilöltä käskyn hommiin ) painoi megneettipisteitä selästä tai mahasta ja sillä tavalla jaksoin tosi pitkälle. Kun kipu alko olla niin kovaa ettei enää vyöhykehoidolla jaksanu eteenpäin, sain kohdunkaulan puudutteen ja sen ansiosta paikat aukes vauhilla niin että yllätti kätilönkin. Tuumasin kätilölle että tuntuu että on pakko työntää ja hän sit alko tarkistaan että missä mennään ja samaan hengen vetoon totes että nyt synnytetään. Kauheella kiireellä alko laittaan kamat valmiiksi ja kielsi mua ponnistamasta vaikka kuinka ois pakko. Sillon vähän hirvitti itelläki.
No, siitä sitten sain piakkoin luvan alkaa töihin ja pian kätilö käskikin mun ite nostaa vauvan syliini. Kaikki siis tapahtui niinkin nopeesti että ponnistukseen ei menny kun huimat 2 min. Pikku-neiti syntyi siis yhden supistuksen aikana. Ja kerkes siis maailmaan isänpäiväksi.Saipahan mies ikimuistoisen päivänsä.

Kauheen pitkästi tarinoin... No, synnytykselle tuli siis mittaa kaikkiaan 13h ja risat, ja siitä suurin osa ihan älytöntä kyttäilyä. Mutta kiitos sen vyöhyketerapian ja ihanan kätilön, parissa tunnissa saatiin lapsi maailmaan. Ja mikä parasta, pärjäsin noin vähäisillä lääkkeellisillä kivunlievityksillä. Oon itsestäni tosi ylpee. B) Ja niin joo, "sotavammoina" ei tullu kun pienen pieni repeämä ja vähän pintaihoa rikki. Eli parilla tikillä selvittiin.

Suosittelen lämpimästi kaikille tota vyöhyketerapiaa synnytykseen. Se tosiaan toimii, niin kivun lievittäjänä kuin synnytyksen vauhdittajanakin! Mulle tää synnytys oli näiltä näkymin viimenen ja on ihana saada muistella sitä kun ensimmäinen meni ihan horteessa sängyn omana kiitos epiduraalin.

Että tämmönen tarina mulla...toivottavasti ees joku jaksoi lukea sen. :ashamed: =)

Meillä arki menee ihan kivasti pikkuisen ja isosiskon kans, mitä nyt yöt on melko katkonaisia. Mutta en valita, tätähän sitä on niin kovasti ootettu. Ja jos tää nyt jää viimeseksi vauva-ajaksi niin pitää ottaa siitä kaikki irti, iloineen ja suruineen. :heart:

Mutta, tässä tarinaa joksikin aikaa. :kieh: Aika taas palata arkeen ja lastenhoidon pariin. :wave:

Kesäheinä
<br><br>

 

moi kaikille!
synnytyskertomus ensin..
menin tarkistukseen rv 40+4, sydänkäyrää otettiin ja samalla supistuksia, no niitähän oli, mutten tuntenu niitä. no sitten lääkäri teki painoarvion 4030g ja tutki tilanteen, niin vain 4-5 cm jo auki. ilman kipeitä supistuksia.juu net sitten sano vaan että käy syömässä ja tule takaisin niin aletaan katseleen josko se vauva tänään syntyisi..tyynen rauhallisena kahville menin sitten, tosi tyynenä juu-u..päässä pyörii vaan ajatus että mitä jos synnytyksessä menee joku vikaan mitä jos mitä jos kaikkea mahdollista tuli mietittyä..no menin osastolle, vaihdoin vaatteet. peräruiske ja wc:n kautta synnytyssaliin. kalvot puhkaistiin ja sitten tuli jotain 5-6 supistusta TOSI kipeitä, niin sain jo minispinaalipuudutuksen sitten istuin siinä sängyllä ja katoin telkkaria, luin lehtiä ja kuuntelin kiss fm:ltä musiikkia. mies mukana koko ajan. no sitten sanoin kätilölle että tuntuu alavatsalla supistuksia, olin tässä vaiheessa "oppinut" taas miltä ne tuntuu. niin tutki tilanteen ja sanoi että koitas vähän työntää vauvaa alemmaksi seuraavan kerran kun tulee supistus, minä sitten vaan vähän työnsin vauvaa alemmaksi ja alemmaksi. ja sitten kätilö vaan sanoo että hyvä hyvä vielä vielä.ja poika syntyi kahdella supistuksella. luulin että aikaa meni yli 10 min. niin ei menny kuin 3-5 min. niin se aika rientää.. eli synnytys tuntui tällä kertaa siltä kuin olisi kävellyt puistossa kauniina kesäpäivänä. kertakaikkiaan mukava kokemus, vauvakin sai hyvät pisteet, sydänäänet ei hävinneet kertaakaan, ei tarvinnut happea antaa heti synnyttyään vauvalle, repesin pienesti, pystyin kävelemään tikkien laiton jälkeen vessaan pesulle ja siitä sitten kahvien jälkeen osastolle. mutta siellä net kivut sitten alkoi..jälkipoltot, kohtu supistuu pienemmäksi ja kun vauva imee rintaa niin aijai kun käy kipiää, eikä just sillä hetkellä ole särkylääkettä eikä puudutusta.kätilö kokeilee ja painaa mahaa että kohtu tyhjenee ja supistuu kunnolla. mutta voi että tuo vauva on ihana. nukkuu ja syö ja katselee maailmaa. kasvaa joka päivä isommaksi. melkonen kakkakone kyllä välillä, just vaihtanu vaipan ja alkaa syöttää niin kohta on taas sinapit vaipassa. hyvin on arki alkanut kulkemaan ensimmäisen kotiintulopäivän jälkeen. silloin heti sairaalasta kun tultiin kotia niin itku oli niin herkässä että.. nyt sitä sitten valvotaan yötä päivää jonkin aikaa, että kasvaa tuo vauva isommaksi sitten voi alkaakin hakemaan unirytmiä samaksi kuin muilla lapsilla. odottelen että ulkoilu voitais aloitella, vasta kahden viikon ikäisenä passaa aloittaa. kaupassa ei kannata kuulemma nyt käydä kun on liikkeellä ripulia, oksennustautia, flunssaa, rotavirusta.itse kyllä voi mennä mutta vauva ei. tekis mieli jo lenkille. että tälläistä tänne. hyvää vointia kaikille vauvoille ja etenkin äideille. kerran päivässä kun käy ulkona puoli tuntia YKSIN niin johan taas jaksaa perhettä. hyvät yöt.
t. mymmeli77
poika syntyi 14.11. rv 40+4 paino 4215g pituus 52,5 cm

 

hei.

tulenpas ilmoittautumaan tänne..

meille syntyi 19.11 klo 10.40 poika :heart: mitoilla 3410g 50cm


mutta jos kans kertois mitä oikein tapahtui..

olipa kerran..

eiku..

oltiin oltu miehen kanssa ystävillä aika pitkään. tultiin yöjunalla joskus puoli kahden aikaan kotiin. mies meni kolmelta nukkuu ja mä vähän sen jälkeen kans menin sänkyyn.
kohta sen jälkeen alkoi mahaa vääntämään.ajattelin että ne on varppina ne kuivahedelmät ja luumut mitä napostelin edellisenä iltana..ja sit hyppäsinkin suolen tyhjennyksellä jonkun aikaa.. sit yhdessä vaiheessa siinä puoli 4 aikaan alkoi mahan vääntämisen lisäksi tulla supistuksia joita ei voinu vaan makoillen olla.
4aikaan rupesin kellottaa suppareita ja jokainen meni alle 5minsan heti. yhden sain 5.30min..
supistusten aikaan kävelin pitkin asuntoa ja yökkäilin kun kipupiikki välillä meni sen verran korkeelle että tuli huono olo.
ja jossain vaiheessa täytin ammeen niin lämpimällä vedellä kun vaan suinkin.kykenin olemaan siellä parisen kymmentä minsaa ja sit oli pakko päästä liikkeelle. mut se kyllä oli rentouttavaa.. mietin monesti että ei varppina vielä ala tää synnytys ja että mun tuurilla tää käynnistetään vasta parin viikon päästä..

kylvyn jälkeen kävin herättelemään miestä että nyt kuule koskee sen verran ettei voi nukkua.. mutta katellaan nyt vielä..
päätin että kärvistelen sen pari tuntia ennenku soitan kättärille.
5aikaan soitin kättärille ja ne sanoi että joo,tule vaan, mut ei mitään kiirettä..sanoivat että stö jotain..mut ei olis voinu kyllä syödä mitään kun etoi välillä ihan kunnolla.
herätin mieheni ja rupesimme pakkailee tavaroita pikkuhiljaa.kattelin että kaikkee on sairaalakassissa.pää ei ihan välillä toiminut,mut onneksi olin tehnyt listan mitä mukaan.
kantokoppa ja vauvan vaatteet päätin jättää koska en uskonut edellen että se syntyy tällä kertaa.tyyliin että melkein nolottaa raahata meidän sairaala "survaiver"-kassia ja lisäksi vielä kantokoppaa ja palata tyhjin käsin..
mieheni tilasi taksin ja klo 6.10 kätilö kirjasi meidät sairaalaan.
olin tulosta asti reilu 7 käyrissä ja sit sen jälkeen ei ole paljon tarkkoja kellonaikoja enää mulla. eikä miehenikään niitä muista.
kätilö teki sisätutkimuksen ja olin siinä vaiheessa 4cm auki.
kätilö kyseli sen jälkeen mitä kivunlievitystä haluan ja en osannut sanoa..joten se jäi vielä auki..seisaallaan oli paras olla.istuminen kiikkutuoliin tai pallolle tuntui epämukavalta joten seisoin ja nojailin sänkyyn aina supistuksen tullessa..olin pyytänyt jossain vaiheessa että haluaisin synnyttää joko polviltaan tai jakkaralla. ja miettinyt ääneen että jos ottaa epiduraalin, niin viekö se jommankumman synnytystavan pois.kätilö suositteli jakkaraa, koska välilihaa voi tarkkailla paremmin siinä asennossa.

pyysin että epiduraalipuudutusta ruettaisiin järjestelemään siinä vaiheessa kun olin polvillani synnytyssalin lattialla oksentamassa roskakoriin.. eihän sieltä muuta tullu ku vettä..mutta hitsit että ne supistukset teki pahaa.
kätilö käski mun mennä sängylle makaamaan jotta voi laittaa anturan.anturan laitto meni vähän plörinäksi, eikä se tarttunut lapsen päähän.. mut sen laittoyritys sai aikaan pitkän ja kivuliaan supistuksen jonka aikana huusin ja itkin ja yökkäilin ihan urakalla. se tuntui kestävän ikuisuuden..
mulle laitettiin tippa ja sit tulikin anestesialääkäri ja vaikka aina olin pelänny epiduraalin laittoo ja neuloja niin se ei koskenut yhtään. ja oli niin huojentavaa kun se alkoi toimia.pystyin avaamaan silmät ja puhumaan miehelleni jotain..ja vastaamaan kätilön kysymyksiin..
sen epiduraalin jälkeen jäin sitten sänkyyn koska en kyennyt liikkumaan.tuntui että kaikki voimat meni supistusten kestämiseen ja vaihtelin kyljeltä toiselle muutaman kerran.
jossain vaiheessa tuntui että nyt sieltä alapäästä valuu jotain ja luultavasti ne oli sitten lapsivedet (klo 8.20.tää oli papereissa,muuten en tietäis..)
kätilö tarkasti tilanteet ja laittoi anturan. sanoi että olen aikalailla auki että nyt voi supistusten aikaan tulla painetta pyllyyn. että se kipu alkaa tuntua siellä.ja lisäsi etten saa pistää vastaan vaan antaa sen painaa..
olin jo niin tokkurassa että suppareiden tultua mä vaan leijuin jossain kivun ja tipahtamisen välillä.en muista huusinko vai purinko hammasta vai mitä..mut sen muistan että jotain ruumiinosaa oli pakko liikuttaa joten liikutin aina päällimäistä jalkaa.silleen hulluna vatkaten..

kätilö oli hakenut jossain vaiheessa jakkaran ja se sanoi että voisin alkaa ponnistaa.
ihmettelin että minne ja miten kun ei ollut ollenkaan olo että pitäis.
sängynpäätyä nostettiin että pääsin kontalleen nojaamaan siihen ja ponnistelin mutta olo alkoi olla jo niin poikki etten välillä tajunnut mitä piti oikeesti tehdä..ja miten. kätilön sanat oli hepreaa ja loppuja en kuullut.
kätilö pyysi monesti siirtymään jakkaralle, koska polviltaan selkäni oli väärässä asennossa uupumisen takia ja kaikki pienetkin ponnistukset meni väärään paikkaan.
jossain vaiheessa mieheni ja kätilö saivat minut jakkaralle. en ollu halunnu liikkua kun joka liike vei enemmän mehuja ja tuntui että myös joka liike sai aikaan suppareita..
jakkaralle päästyäni ponnistukset saivat pään melkein ulos mutta sitten alkoi paikat pistää vastaan. kätilö puudutti välilihan muttei leikannut sitä.piteli vaan kiinni ettei se repeä.
ponnistin muutaman kerran sen jälkeen ja yhden ponnistuksen lopussa huudon,itkun ja karjumisen saattelemana poika pulahti kerralla ulos.
olin niin tokkurassa että olisin voinut tipahtaa siihen paikkaan ja nukkua sata tuntia.
poika nostettiin hetkeksi syliini ja mieheni leikkasi napanuoran.toinen kätilöistä otti pojan ja mieheni ja toinen kätilö ohjasi miut sängylle makaamaan.
poika tuotiin takasin rinnalle jollon vasta sain silmät auki ja tajusin jotain.
sen jälkeen silittelin pienen poskea ja ihmettelin itsekseen että onpas pehmeä.
kätilö irroitti istukan, pesi ja paikkas alapään,jonne tuli vain muutama tikki häpyhuuliin(onneksi..koska nekin kiristää..)
tän jälkeen oli yhtä sotkua kans..(on edelleen..) et mitä tapahtui.mä kävin suihkussa ja mieheni kylvetti pojan ja me syötiin ja mentiin osastolle..yms
koko synnytyksen ajan mieheni oli mukana ja se oli niin hyvä juttu.. hän ei olisi voinut tehdä mitään paremmin. osasi lukea mua ja olla mukana vaikken sanonutkaan mitä hänen pitää tehdä.

nyt ollaan toista vuorokautta kotona ja poika syö hyvin,nukkuu ja ynisee..
ja koko perhe on onnellinen.

unikuu

 

Torstai.. tosin ei sillä päivällä niin väliä - minusta kun tuntuu että nämä pari viikkoa on mennyt minulta aivan sumussa..

Meidän alku tytön - Emmin - kanssa ei ole ollut mitenkään ruusuinen, jotenkin ihan harmittaa lukea teidän viestejä kuinka kaikki on niin ihanaa :'( Toki olen iloinen teidän puolesta, siis onnea vain kaikille

Emmi kun kotiutui sairaalasta, saimme nauttia hänestä vain muutaman päivän - sitten hänet otettiin polille viikoksi; söi niin huonosti. Hänellä todettiin korkea kitalaki jonka vuoksi syöminen ei onnistunut anatomisilla tuteilla, kieli niin lyhyt ettei rinnallakaan voi olla.. No, nyt emmi on onneksi alkanut syömään hyvin. Siitä ei minun tarvitse murehtia. Mutta - minä en osaa nauttia tästä ihananuudesta :'( En jaksa emmin itkua ja kitinää, tuntuu että pääni hajoaa kun emmi itkee.. ja se kun usein ajoittuu iltaan/yöhön.. monta tuntia ... päivästä toiseen..

Ei minun pitänyt tänne tulla ruikuttamaan, mutta jollain tavalla helpottaa kun saan nämä tuntemukseni ulos.

Vielä olisi tammikuuhun pitkä aika, sitten saisi emmiltä edes tuon lonkkatyynyn pois (perätilassa siis oli) ja vasemmassa lonkassa luksaatio. Mutta, onneksi se havaittiin ajoissa ja tuo saadaan hoidettua.

Ehkä minäkin vielä joku päivä opin nauttimaan tuosta pienestä neidistä, siis ihan kunnolla.. Välistä vaan se tuntuu niin mahdottoman vaikealta..

Mukavaa päivän jatkoa teille kaikille..

 

LaSi79 :hug: Käy ihmeessä tänne purkamassa huoliasi, kun vaikeaa on, se helpottaa, ainakin toivottavasti. Juttele ja kerro muille olostasi, toivon kovasti että saat apua :hug:

Pitääpäs kertoa omakin synnytystarinani, kun aiheen aloitin!

Illalla 22.00 alkoi supparit, noin 5 min. välein. (Olin saunonut ensin, mutta muuten ottanut tosi rauhallisesti koko päivän, nukkunut lähinnä!) Supparit tuli melko säännöllisesti 5 min, välillä saattoi jäädä väliin, että taukoa tuli 10-12 min. 02.00 soitin synnärille ja sanoivat että tulla kun siltä tuntuu. Omasta mielestäni en ollut kovinkaan kipeä, suihkussa istuskellessani piti välillä tulla pois, kun en ollut varma, supisteliko edes enää! 04.00 aikoihin herättelin miestäni (puoleksi sen vuoksi etten jaksanut valvoa yksin ) ja lähdettiin vähitellen sairaalaan, käytiin ostamassa ABC:ltä evästä ja varauduttiin pitkään yöhön ja seuraavaan päivään! Kamerat jätettiin autoon kun ajattelin että pitää varmaan lähteä viel takaisin kotiin! Olimme Jorvissa 05.00, paikat oli auki 3 cm ja päätin mennä altaaseen. Kerroin kätilölleni haluavani kaikki mahdolliset kivulievitykset Oltuani tunnin altaassa, kuului poksahdus ja altaaseen tuli hyytymiä. Luulin sitä limatulpaksi, soitin kelloa ja paikalle tuli toinen kätilö, koska oma kätilöni oli toisessa synnytyksessä. Siirryin synnytyshuoneeseen ja sain ilokaasumaskin ja sitten se kipu repesi. Puolituntia hengiteltyäni taukoamatta mieheni soitti kelloa ja taas tuli eri kätilö, sanoi vain että koita nyt välillä pitää siitä ilokaasusta taukoa. Puolituntia kului, ja vihdoin oma kätilöni tuli valmistelemaan epiduraalia. Siinä vaiheessa oli ollut jo pari kertaa tunne että pitää ponnistaa, joten sanoin kätilölle että nyt se vaan tulee, mun on pakko ponnistaa. Kätilö kurkkasi paikat ja kysyi, milloin lapsivedet on menny, en ollu edes huomannut (!) ja siinä ilokaasuhöyryssä kesti hetken ennen kuin hokasin että sinne altaaseen! Paikat oli täysin auki joten epiduraali jäi pöydälle Ponnistusvaihe kesti 30 min ja sattui ihan sairaasti, ilokaasukin otettiin heti pois, kun olin siitä niin sekaisin Ehdin olla sairaalassa siis kokonaiset 3 h. Kätilö sanoi jälkeenpäin, että seuraavaan synnytykseen kannattaa lähtee hyvin ajoissa jos aikoo saada sit kivunlievitystä, sillä seuraava tulee todennäköisemmin käymään vielä nopeammin!

Hienoa oli se että pää selkisi melkoisen nopeasti ja olin osastolla jo melko hyvässä kunnossa.

Synnytyskertomuksia kuulee paljon mutta itseäni yllätti näin ensikertalaisena nämä jälkikivut = lapsivuodeaika?! Onhan sitä luettu että lapsivuodeaika kestää jonkin aikaa, mutta tää on tod. ärsyttävää kun ei meinaa sängystä ylös päästä yms. kun tikit kiristää ja tissit on pahkuroilla. :headwall: + tämä itkuisuus :'( Tästä ei koskaan kukaan puhunut!

Tunnin päästä tulee terkkari kotiin käymään, toivottavasti paino on noussut! Ja saa tosiaan esittää ne 1000 kysymystä..

Sinna ja prinsessa tasan viikko!

 

Minäkin voisin synnytyskertomukseni tänne kirjoittaa...

Eli 3.11 14.30 mulla lirahti jotain housuun ja menin vessaan ja huomasin, et ihan kirkasta verta ja aika paljon ja ajattelin, et onko seassa myös vettä. Soitin synnärille josta käskettiin tulla ambulanssilla näytille (olin aikasemmin ollu 3cm auki). No soitin lapsille hoitajan ja miehen pois töistä ja sit tilattiin ambulanssi. Pari hassua supistusta vaan tuli. Synnärillä tikutettiin ja todettiin, ettei ainakaan lapsivesi ole mennyt, joten sain olla jaloillani, mutta tarkkailuun piti jäädä verenvuodon vuoksi. Verta lirahteli vähän väliä ja alkoi jo supistella säännöllisesti. Kätilö alkoi olla huolissaan verenvuodon takia ja hälyytti synnytyslääkärin paikalle. Kello oli 19.30 ku synnytyslääkäri kokeili paikat ja sanoi, että 5cm auki ja vauvan pää ihan tarjolla, mutta pään takana tuntuu jotain ylimäärästä...siitä mut kärrättiin ultraan ja siellä ei kumminkaan mitään huomattu. Lääkäri päätti, että puhkastaan kalvot ja laitetaan antura vauvan päähän..oli jo melkoisen kipeitä supistuksia. Kalvot puhkaistiin ja lapsivesi oli ihan verinen, lisäksi tuli jotain verihyytymiä, lääkäri kehotti olla katsomatta. Hän odotti pari supistusta ja verinen vuoto vaan jatkui, sitten tulikin kiireellinen sektio päätös..ihmisiä alkoi hyöriä ympärillä, mua alkoi pelottaa kamalasti..miten vauva voi, kuolenko minä. Leikkaussalissa oli aika paljon ihmisiä ja leikkaukseen oli hälyytetty myös lastenlääkäri. Minulle kerrottiin kokoajan mitä tehtiin, se helpotti hieman sitä pelokasta oloa. Anestesia lääkäri sitten puudutti (spinaali) ja kokeili miten puudutus lähtee vaikuttamaan..ja hyvinhän se alkoi vaikuttaa. Sitten leikkaus alkoi, mies oli vieressä tukena. Välillä tuntui, että taju lähtee ja sitten lisättiin jotain millä nousee verenpaine kun yläpaine alkoi olla vaan 70...Kun vauva saatiin ulos niin lastenlääkäri otti hänet ensin, imi letkulla veriset vedet hänen masusta ja sitten mulle näytettiin tyttöä, se oli niin pieni :heart: 2640g ja 44,5cm..sai 9 pistettä ja voi heti tosi hyvin :heart: Sitten mies meni kahden kätilön ja tyttäremme kanssa odottamaan mua jonnekkin ja silloin alkoi kipuhelvetti!!! Mulla palas tuntu ihan kokonaan..yritin kipushokissa sanoa, mutta sitä ei heti tajuttu...sitten lääkäri ihmetteli kun kouristelin kivusta ja hommat seis ja nukutus..kamala kokemus!! Se oli anestesia lääkärin moka kun puudutus oli keskeneräinen... Onneksi selvittiin molemmat hengissä. Tämä on meidän perheen viimeinen, joten sen vuoksi ei mitään kamalia traumoja jäänyt..tai no mihinkään leikkaukseen en menisi enää ilman nukutusta. Tapahtumaa pahoiteltiin ja kerrottiin, että todella harvinaista, että näin käy...Sellanen oli meidän pienokaisemme syntymä :heart:

 

Ai, täällähän te olettekin siis on jo oma pino... :wave: Ilmoittelin jo tuonne odotuspuolelle, että meille syntyi tyttö 14.11, painoa 3400g ja pituutta 49 cm. Synnytys oli nopea, ehdin olla sairaalassa vaan noin 1,5h. Hieman ilokaasua ehdin kokeilla. :heart:

Meillä yöt tosi vaikeita. Valvotaan, itketään, vaihdetaan vaipat, syödään ja itketään...ei tiiä, että mikä auttaisi. Päivät menee hyvin ja saattaa olla kovan työn takana, että saa vauvan heräämään syömään. Nukahtaa päivisin tosi helposti myös rinnalle. Meillä tämä "rytmi" ihan väärin päin. Isot silmäpussit löytyy...

Ollaan myös painotarkkailussa, kun paino ei meinaa tarpeeksi nousta. Olenkin pumppanut maitoa myös tuttipulloon ja yöllä joutunut siitäkin antamaan. Tunteet ailahdellu itkusta nauruun...

Nipsu ja tyttövaavi 9 päivää (nimi on kyllä jo tiedossa. ristiäiset pidetään sitten tammikuussa. kummit vielä päättämättä.)

 

Kiitos Sinna.

Tänään jo aamulla näytti, että hyvä päivä tiedossa - emmi söi kiltisti ja nukkui hienosti 12 asti.. No, sitten se taas alkoi, hetki sitten vasta tyttö rauhoittui. Pelottaa välistä että kuinka kauan minä jaksan.. Neuvolassa olen puhunut asiasta, mutta apua ei vielä tähän hätään saa - ainoastaan se, että saan puhua - onhan sekin tietysti tyhjää parempi. Välistä vain tuntuu että olen niin yksin näiden ajatuksieni kanssa.

Onhan minulla onneksi mieheni joka koittaa parhaansa mukaan ymmärtää ja tukea, tosin hänkin päivät töissä ja on väsynyt tullessaan kotiin. Sitten me vielä kiukuttelemme/riitelemme päivän päätteeksi kun lapset; tai eetu käynyt nukkumaan.

Huomenna tullaan taas punnitsemaan tyttö, sekin hiukan jo alkaa ärsyttämään kun jatkuvasti tarkkaillaan tytön painoa. Samoin oli minulla eetunkin kohdalla että painoa seurattiin ja kaikenmaailman tutkimukset käytiin läpi kun ei paino mennyt käyrillä - ja loppujen lopuksi lastenlääkäri totesi; terve poika - hän vain kasvaa omalla käyrällään..

Tänään olisi vielä mun vanhemmat tulossa piipahtaa - ja minua kun ei kiinnostaisi yhtään :\| Etenkin kun niin olin suunnitellut siivoavani tänään - eipä siitäkään sitten mitään tullut. Huusholli on kuin myrskyn jäljiltä.

Huoh! Tulipa taas papatettua.. Nyt miä taidan lähtee rakentaa tuon eetun kans palikoilla jotain, kerran tyttö VIHDOINKIN siis nukkuu.

Laura

 

\

Torstai.. tosin ei sillä päivällä niin väliä - minusta kun tuntuu että nämä pari viikkoa on mennyt minulta aivan sumussa..

Meidän alku tytön - Emmin - kanssa ei ole ollut mitenkään ruusuinen, jotenkin ihan harmittaa lukea teidän viestejä kuinka kaikki on niin ihanaa :'( Toki olen iloinen teidän puolesta, siis onnea vain kaikille

Emmi kun kotiutui sairaalasta, saimme nauttia hänestä vain muutaman päivän - sitten hänet otettiin polille viikoksi; söi niin huonosti. Hänellä todettiin korkea kitalaki jonka vuoksi syöminen ei onnistunut anatomisilla tuteilla, kieli niin lyhyt ettei rinnallakaan voi olla.. No, nyt emmi on onneksi alkanut syömään hyvin. Siitä ei minun tarvitse murehtia. Mutta - minä en osaa nauttia tästä ihananuudesta :'( En jaksa emmin itkua ja kitinää, tuntuu että pääni hajoaa kun emmi itkee.. ja se kun usein ajoittuu iltaan/yöhön.. monta tuntia ... päivästä toiseen..

Ei minun pitänyt tänne tulla ruikuttamaan, mutta jollain tavalla helpottaa kun saan nämä tuntemukseni ulos.

Vielä olisi tammikuuhun pitkä aika, sitten saisi emmiltä edes tuon lonkkatyynyn pois (perätilassa siis oli) ja vasemmassa lonkassa luksaatio. Mutta, onneksi se havaittiin ajoissa ja tuo saadaan hoidettua.

Ehkä minäkin vielä joku päivä opin nauttimaan tuosta pienestä neidistä, siis ihan kunnolla.. Välistä vaan se tuntuu niin mahdottoman vaikealta..

Mukavaa päivän jatkoa teille kaikille..

voi pientä.
arvaa täällä imetyshormoonit päällä tippa linssissä luen näitä juttuja..
on ihan parasta kun saa kertoa miltä tuntuu eikä tarvii pantata omia fiiliksiään..
mulla oli kans pienenä lonkkaluksaatio jota hoidettiin tyynyllä. lääkäri sanoi etten ehkä kävele, saatika juokse koskaan mutta lonkka ei oikeestaan ole vaivannut..edes raskausaikana.
mä olin eilen vähän hermona, kun mies lähti kuuntelee kaverin keikkaa, ja jäin ekaa kertaa yksin pojan kaa. ja tietty pikkukaveri aavisti sen ja ei tuntunut mikään viihdyke kelpaavan..imi aina vähän ja sit itkeskeli ja sit taas imi ja itki.. lopuujen lopuksi väsymys voitti ja sain sen nukahtamaan.. ei tuo tietty ole mitään verrattuna siihen että pieni itkee paljon..mutta tuo pienikin aika ja epävarmuus ja hermoilu ei ollut yhtään kivaa.saatika jos sitä jatkuis ja jatkuis..

miljoona halausta ja voimia LaSi79 :hug: :heart: