*** MARRASKUUN ODOTTAJAT 2009 - HUHTIKUUSSA ***

CrystalBlue tervetuloa takaisin, :wave: mitkäs ne tietosi olivatkaan?

Joku kyseli siitä vauva vakuutuksen hinnasta, meillä maksoi Turvassa muistaakseni 275 euroa vuodessa pienimmällä omavastuulla. Siitä maksettiin 75 euroa vakuutuksen myöntämisen jälkeen, noin 1kk ennen syntymää ja loput kun poika oli 1kk vanha. :)

Nyt lyhyesti taas vaan, kun tuo poikuli vaatii huomiota, koetan tulla myöhemmin uudestaan...

rv 13+5
 
Heippa kaikille!
Ahkerasti on lueskeltu, mutta laiskasti tulee kirjoiteltua. Itselle kun ei mitään kummempia kuulu. Pahoinvointi jatkuu edelleen lähes päivittäisten oksentelujen merkeissä. Välillä tulee kyllä jo päiviä, kun vain kuvottaa eli alkaisikohan jo helpottaa :x ?

Minulle saisi muuttaa lasketuksi ajaksi 6.11. Kaveri oli kasvanut vain nopeammin kuin olisimme luulleet (6pv). Ovulaatio kun tuli tikutettua ja kiertokin oli säännöllinen. Onko muilla käynyt samoin?

Niskaturvotusta oli 0,9mm ja kromosomiseulan tulokset olivat ok. Viimeksi, kun teimme tuon verikoeseulan saimme oikein suhdeluvun, mutta kunnaliselta puolelta tuli nyt vain vastaus, että riski ei ole suurentunut. Saisikohan suhdeluvun tietää jos soittaisi labraan?

Hapikko 12+5
 
eilen alkoi tulla ruskeaa tuhrua, yön aikana ei mtn, mutta nyt päivän aikana taas tullut vähäistä vuotoa, mutta sitten pyyhkiessä enemmän+ retaleita... ei kuitenkaan kipuja toistaiseksi, eli ei voi kuin odotella, miten tää tästä jatkuu... viimeisestä kokemuksesta voisin päätellä, että kesken menee tääkin :|

Kuiskaten 10+4
 
Mirkulle jaksamisia, toivottavasti syy löytyy ja sille voitais jotain tehdä jotta olisi rauhallisempi mieli sitten taas vauvaa yrittää uudelleen :hug:

Valkolilja Toivottavasti tosiaan on vaan vaaratonta vuotelua! :hug:

(.) mä oon tuntenu liikkeet vasta lähempänä 20 viikkoa ja pojasta tais olla jotain 20-21 sillä ihan ihmeissään kuinka joku voi tuntea noin aikasin mitään, mulla kyllä suoli kova pulputtamaan että voihan se olla että jotkut pulputukset on ollutkin liikkeitä, ei voi tietää :D
Mulla on nyt maha ollu huonona ja juoksuttaa vessassa yötä päivää, naikkarin sisätautilääkärin aika vasta ens kuun puolen välin jälkeen, jos tää ei ala rauhottuu niin pakko soittaa sinne, ei kohta jaksa kun ei saa nukkua ja kouristaa ja ripaska lentää, en ole kyllä koko ajan ripulilla mutta mitä tiheemmin joutuu vessassa käymään niin sitä vetelemmäksihän se menee.. :/ Pelottaa vähän, varmaan joudun taas kortisonille ja siinä on riskinä vauvalle suulakihalkio, onneksi pojalle ei tullut, tyttöjen aikaan olinkin kokonaan lääkkeetön ja esikoista odottaessa sairaus oli ekaa kertaa remissiossa, akuutit tullut päälle kyllä vajaa puol vuotta synnytyksestä, mutta oisin niin toivonut että tämä raskaus oisi hyvin mennyt kun ahtaumakin poistettiin viime syksynä ja luulin viime raskauden hankaluuksien johtuvan siitä mutta ehkä ei pelkästään ollutkaan... Kun tämä raskaus alkaa nyt ainakin saman lailla ku poikaa odottaessa niin mun veikkaus on tällä hetkellä poika...

Ninnuli ja mussukka 11+2
 
moikka,

vieläkö yksi odottaja mahtuu mukaan? :wave: mulla LA on 20.11, toista odotellaan ja synnytyspaikkana PHKS :)
ensimmäinen ultra mulla on vasta parin viikon päästä (rv13+0) eli ei oo vielä saatu tarkempaa tietoa lasketusta-ajasta yms. mutta hengissä siellä masussa ainakin ollaan kun dopplerilla saatu sydänäänet kuulumaan ja pienen pieniä liikkeitäkin tuntuu välillä :heart:
mulla on jotenkin sellanen olo että meille olis tyttö tulossa, mutta samanlainen olo oli kyllä esikoisestakin ja poikahan sieltä tuli, ota tästä nyt sitten selvää :D
 
Hei,

Kaikki viestit luettu sängyn kätköissä maaten. Niin, sairaslomalla. Aika pitkään jaksoinkin huonon olon kanssa töissä, tutut sanoivat suorastaan hulluksi :) mutta nyt on pari päivää ollut vaivana supistelut. Juuri kun huono olo on ehkä vähän helpottanut. On tosin tänäänkin jo oksennus tullut. Onneksi ei vuotoa näy tällä kertaa. Muilla oli vuotoja ollut ja tosiaan minun kokemusten perusteella ei ole heti huono juttu. Eihän tässä tiedä kuinka lopulta käy, mutta minulla on tuhrutellut yhteensä varmaan kaksi viikkoa ja tällä hetkellä vauva on vielä kyydissä. Mutta eihän se kivaa ole tietenkään ja aiheuttaa pelottavia ajatuksia.

Mistähän kaikesta olikaan keskustelua :whistle:
Hankintojen ajoituksesta ainakin. Minä en ajattele yhtään, ettei voi hankkia, jos käykin huonosti, koska ei se siinä vaiheessa asiaa pahentaisi. Mutta säilytyksen takia yritän hillitä itseäni vielä jonkin aikaa.

Sikainfluenssakin oli ollut mielessä. Minua ei mitenkään aktiivisesti pelota, mutta jos kovin pitkälle päästää ajatuksia laukkaamaan niin kyllähän se epävarmuutta tuo. Konkreettisesti minulla näkyy siinä, että valtaisa matkakuume hävisi hyvin nopeasti. Ei houkuta lentokoneet tällä hetkellä. Vaikka sekin taitaa olla vielä aika turha pelko.

Liikkeitä oli osa jo tuntenut. Kivaa. Jospa minäkin pian. Pari kertaa on ollut sellaista "ihan kuin olisi ollut" -tunnetta, mutta en usko kuitenkaan, että ne vielä olisi ollut. Voi vitsit, odotan liikkeitä tosi paljon.

Nyt olen muuten selvästi huomannut, että on alkanut tulla kunnolla tunneside tähän vauvaan. Vielä muutama viikko sitten ajattelin, ettei vielä ole sellainen olo, että ihan oikeasti on saamassa vauvan. Mutta nyt on jo tunne siitä, että on kolme lasta. Kaksi touhuajaa ja yksi masuvauva. Nyt tuntuisi jo todella pahalta menettää tämä vauva.

Mitähän muuta sitä piti kommentoida... Ai niin allergilääkkeistä hyvä ystäväni sai kyllä luvan käyttää jotain lääkkeitä eli taitaa vähän vaihdella lääkärin mukaan. Oma lääkärini määräsi muuten minulle lääkettä (ei allergiaan). Ehdin ottaa yhden, kun googlasin netistä, että ei saa syödä raskausaikana ja useissa keskusteluissa muita raskaanaolijoita kielletty. Onneksi en ottanut enempää. Täytyy kysyä joltain toiselta lääkäriltä mielipidettä. Eli Olivia, ei ole kovin kaksinen neuvolalääkäri täälläkään, kun ei yhtään varotellut.

Mutta mukavaa vapunodotusta kaikille!
Emmama 13+1
 
Valkolilja ja Kuiskaten, :'( paljon paljon jaksamista sinne, meillä on täällä peukut pystyssä, että kaikki olisi kuitenkin hyvin. :hug: Onneksi saa lukea myös ihan hyvin menneistä raskauksista, vaikka vuotoa on runsaasti.

Miyaki, tervetuloa! :flower:
 
Zera kerhossa on vielä hiljaisempaa kuin täällä :whistle:
Hiljaiselta tosiaan vaikuttaa :attn: Onko kaikilla kevättä rinnassa ;)
Nojoo...ei kaikilla oo aikaa 'asua' täällä palstalla niinkuin mulla :LOL: Ite käyn täällä monta kertaa päivässä :saint:

Hiljaisuus toivottavasti ihan vaaratonta tuhrua!! Ei mitään hätää jos pysyy niukkana ja rusehtavana eikä ole kipuja :hug:
Tosin ite oon kyllä vuotanu kunnolla vertakin ja silti kaikki oli hyvin. Mutta ylimääräistä huoltahan tuo aiheuttaa :hug:

Jipii...huominen ultra senkun lähestyy :D Äh,ja tulihan se dopplerikin ostettua kun yksi äityli otti muhun huuto.netissä yhteyttä ja sain halvalla hältä vähän käytetyn dopplerin. Se olis jo matkahuollossa mutta en jaksa lähtee tänään enää hakemaan,sinne on 15km.
 
Heissan!

Mirkulle pahoittelut... :hug:

Itse käyn täällä myös monta kertaa päivässä, mutta vain lukemassa :) Alkaa jo melkein tuntua siltä että tunnen teistä muutaman jo hyvinkin :LOL:

Jennyli: Mullakin huomenna ultra..klo 10.00...ei oo elämässä varmaan koskaan ennen jännittäny näin paljon...mahtaakohan siellä olla kaikki kunnossa...:( En kyllä tiedä mitä teen jollei ole...:(
 
Annsku Enkai mä vaan oo yks niistä?! :whistle: ;) :D
Paljonkos sulla on nyt viikkoja...meetko np-ultraan? Uskon että kaikki on ihan hyvin :heart: Vaikka jänskää se on aina,minullekin vaikka just viimeperjantaina näin pikkusen elämänsä voimissaan ;)
 
Mirkulle paljon voimia. :hug: Toivottavasti tutkimuksissa saadaan selville jotain, joka auttaa teitä jatkossa välttymään vastaavalta.

CrystalBluelle tuhannesti tervetuloa takaisin! :wave:

Kuiskaten, toivottavasti olisi kuitenkin ihan harmitonta tuhruttelua. :hug: Pidän sinulle peukkuja. d :) b


KIITOS teille kaikille ihanista sanoistanne. Olette mahtavia! :heart:
Mä olen istunut tänään koko päivän terveyskeskuksessa jonottamassa lääkärille. Neuvolassa kehotettiin menemään sitä kautta, että saa virallisen lähetteen ultraan. Olin illalla jo varaamassa aikaa yksityiselle (50-80 km päähän), mutta tuo pihi mieheni toppuutteli. No, rahaa säästyi ja viiden tunnin jonotuksella sain lähetteen keskussairaalaan naistentautien polille juuri parahiksi siten, etten enää tänään ultraan ehtinyt. Siispä huomenaamulla selviää tarkemmin, mikä on tilanne. Lähetteeseen tk-lääkäri on optimistisesti kirjoittanut diagnoosiksi keskenmeno. :/
Mutta siis tosiaan, eilen tuli kirkkaanpunaista vuotoa aika runsaasti hetken, lisäksi klönttejä. Vuoto ei kestänyt kuin hetkisen ja loppui ihan yhtä äkisti kuin alkoikin. Sen jälkeen tuhrutellut tosi vähän rusehtavaa tavaraa...

Miksikö sitten olen näin iloinen? Siksi, että miehen kanssa äsken löydettiin dopplerilla ensimmäistä kertaa sydänäänet kuuluviin, kahdesta eri kohtaa (useampi sentti välissä ). En ole koskaan kuullut mitään ihanampaa! :heart: :heart:
Toivottavasti en kuitenkaan tipu huomenna kovin korkealta. Yritän pessimistinä taas varautua lähestulkoon kaikkeen. :ashamed:





*muoksista* Piti vielä toivottamani Miyaki tervetulleeksi! :wave:
 
Noniin pikku päikkärit nukuttu raskaan työpäivän jälkeen, ja äkkiä taas tänne katsomaan uusimmat jutut :p
Jennyli: Juurikin sä olet yksi niistä, mistä arvasit? :LOL:
Mulla on tänään 10+5, ja huomenna tosiaan siis np-ultra! Apuaah!
Noh, ei auta kun toivoa parasta...(...ja pelätä pahinta...)

Valkolilja: Olipas helpottavaa kuulla, että löysitte sydänäänet...olen täällä elänyt kanssanne! Varmasti siis kaikki hyvin huomennakin :hug:

AINIIN! Piti vielä sanomani, että mulle saa päivittää iäksi 25 ja synnärinä TYKS...
 
Ei voi olla totta! Voi mirkku pieni, suuren suuri hali! :hug: Aivan sanattomaksi vetää, olen niin surullinen teidän puolestanne! :'(

aamukaste Oon suunnitellukin, että pitäis kokeilla tuota magnesiumia, toinen mikä helpottaa on suola, mutta sitä ei huvita käyttää yhtään ylimääräistä.

Oih, täällä jotkut tuntee jo liikkeitä :heart: Määki haluisin :D

Zera Juu, mulla on jo se monivitamiini ollu käytössä kuukauden päivät, eikä oikeestaan apua noihin kramppeihin, ihan uusia juttuja nyt. Ehkä se magnesium olis vaan hyvä napata, jos tää vielä pahemmaksi muuttuu.

Jennyli Nauti huomisesta ultrasta, kaikki varmasti hyvin :heart: Tuuhan kertoon, ku sydänäänet kuuluu :heart:

CB Ilman muuta saat tulla takaisin tänne :hug: Tervetuloa vain :wave:

Kuiskaten Toivottavasti siellä kaikki hyvin :hug:

Miyaki Aina mahtuu porukkaan mukaan! :) :wave:

Annsku Mulla samat fiilikset maanantain ultran suhteen. Toivotaan, että siellä kaikki on hyvin :hug:

Valkolilja No jopas on optimistinen lääkäri :eek: Eiköhän teilläkin ole kaikki hyvin, säikähdyksestä huolimatta, kun sydänäänetkin kuuluivat :heart: :heart: Tsemppiä huomiseen ultraan :)

omaan napaan ei ihmeempiä, oireita ei edelleenkään... Paitsi ehkä ne suonenvedot.
 
Pahoittelut Mirkulle! Toivottavasti löytyy syy keskenmenoihin :hug:

Tsemppiä myös tuhruttelijoille! Pitää toivoo ettei enempää porukkaa putoa ketjusta.

(.) Mä sain tänään postista hug-a-bub kantoliinan, jonka tilasin halvalla käytettynä. Kokeilin heti sitä pehmolelun kanssa, ja onnistuin solmimaan sen oikein pienen harjoittelun jälkeen :D En saanu ohje-dvd:tä, eli etin jonkun solmintaohjeen netistä. Tietääkö joku muuten miten vastasyntynyt laitetaan kantoliinaan? Eiks se ollu niin et ihan vastasyntynyttä ei saanu laittaa sillein et jalat tulee ulos sivuilta vaan jotenki muuten? Ois kiva saada vähän vinkkejä, ei et tässä vielä kiire on :LOL: Tekis vaan mieli kokeilla tota liinaa oikeen vauvan kaa, mut en tunne ketään jolla ois. Nyt kun vielä se doppleri tulis postista, ei jaksais odottaa...

Paha olo alkaa pikkuhiljaa väistymään, eilen eikä maanantaina ei tullu illalla kamalaa oloa. Tänään tosin oksensin päivällä ihan vähän, mutta se johtu siitä etten ollu syöny pitkiin aikoihin. Mut muuten on ollu ihan hyvä olo tänään.
 
tervehdys kaikille.. :)

mirkku :hug:.. toivottvasti syy löytyy...

kuiskaten ja valkolilja :hug: myös teille.. kyllä kaikki on hyvin..

Miyaki Tervetuloa.. :) :flower:

Jennyli :hug: kyllä kaik siel ultrassa hyvin on.. :) tsemppiä..

Tsemppiä tietysti kaikille muillekin jotka jännittävät ensimmäistä ultraa..

ja kaikille jotka ovat käyneet ja saaneet hyvä kuulumisia niin onnea teille.. :)

ON: Täällä poksuttiin ma.. :D masussa jotain pienia tuntemuksia aina välillä.. muuten kaikki hyvin.. :)



 
Miten ihmeessä te muistatte kuka kysyy mitä ja vastaatte samassa viestissä.. Mun muisti ei kyllä pelaa yhtään. Olen jo viikon YRITTÄNYT ostaa saippuaa kaupasta.. kotiin tullessa aina totean ettei voi olla totta se unohtui taas! :snotty:

Thor eli 28.10 TYKS ja neljäs tulossa =)

Tänään oli neuvolakin.. kohdunpohja melkein navan kohdalla ja sydänäänet oli hyvät, kuului heti kun laittoi sen mun masuun kiinni. Tyttöä toivon.. toisaalta taas poikaa.. eli kumpi vaan kunhan kaikki menis hyvin loppuun asti =)
Sain 15.6 ajan rakenneultraan niin sitä tässä nyt oottelen josko selviäis kumpi tulee.. niin pääsis ostelee kaikenlaista.

Tässä pohdin että koskas sitä uskaltais alkaa ostelee tavaroita/vaatteita?
Mites muut? Mulla siis ei ole mitään valmiina, kaikki täytyy hankkia. Siks ois kiva että pikkuhiljaa niin ei tule kerralla liian isoa pottia maksettavaks.
NP - ultrassakin olen jo käynyt ja riski downiin 1:34000 eli ei kummonen.
Reipas pikkunen se oli.

Väsymys on tullut takasin nyt jonkun verran etä aikas laiskana täälläkin jaksetaan kirjotella.. vaikka lukemassa käykin useammin :D

:hug: sitä tarvitseville.
 
Mirkku Suuret pahoittelut keskenmenosta! Toivottavasti syy löytyy! :hug:

Pikkuihra Kävin alkuraskauden ultrassa yksityisellä lääkärillä ja häneltä sain allergiaoireisiin
reseptin Rinomar nimiseen lääkkeeseen. Auttaa siitepölyallergiaan muttei oikeastaan ruoka-allergioihin. Tätä lääkettä pitäisi kuulemma saada apteekista ilman reseptiäkin. Apteekista eivät minullekaan suositelleet mitään lääkettä mutta lääkärin mukaan tämä allergialääke on listattu lääkekirjassakin raskaana oleville sopivaksi.

Valkolilja Eiköhän kaikki ole sitten masussa hyvin kun olet äänetkin saanut kuulumaan mutta tietysti on hyvä että pääset huomenna asian vielä varmistamaan. Tsemppiä siis huomiseen ultraan! =)

(.) Tänään sitten julkaisin asian myös töissä joten sinänsä helpottunut olo kun ei tarvitse enää salailla asiaa. Soitin neuvolaankin uuden ajan ja sain sen toukokuun loppupuolelle. Hiukan ihmettelen vieläkin tätä Helsingin neuvola käytäntöä sillä mulla on nyt ollut yksi neuvola maaliskuun lopussa ja seuraava onkin sitten tuo toukokuun loppupuolella. Eli ei ainakaan mitään kauhean aktiivista seurantaa ole. Neuvolatädin mielestä minun ei myöskään tarvitse mennä käymään neuvolalääkärillä ellei jotain suurempaa hätää ole. Eli näillä sitten mennään.. =)

Päksy rv 12+5
 
Kiitokset edelleen kaikille tsempityksistä ja halauksista. :heart:

Jennyli ja Annsku (mahtoiko vielä olla muitakin), huomenna sitten ultraillaan kaikki ja jaetaan kokemukset täällä! :wave: Mullakin olis enää viikko np-ultraan, mutta mennään nyt käymään, kun kerran tyrkytetään. :D En varmaan sais mielenrauhaa, vaikka kuinka kuulisin sydänäänet, ennenkuin nään omin silmin, että molemmat siellä edelleen polskii.

Äsken kaupassa yksi monen vuoden takainen työkaveri tuli taputtelemaan mun masua, että "ihanaa sä olet pieniin päin"!!! Siis herranjumala, näkyykö se jo niin hyvin?!? :eek: Onhan toi pallo melkoinen, mutta silti... Turha tätä siis kai on enää peitellä, varsinkaan jos huomenna on kaikki hyvin.

Jaahas, jos lähtis kasaamaan kisakatsomoa varten vähän sipsiä ja limua ja... :p
 
Cb Mää ainakin joudun kirjoittaan jokaiselle erikseen ja aina palaan sitten lukemaan seuraavia viestejä :D Mää ainakin hetken vielä joudun odottelemaan noiden ostosten kanssa, että olisin vähän varmempi, että siellä oikeasti on joku asustamassa :) Mutta totta tuokin, et kohta puolin olis kiva alkaa tavaraa hankkimaan, ku muuten tulee niin iso pompsi ostettavaksi ja sit tuntuu, että rahaa menee paljon.

Täällä tänään tullut näköjään rusehtavaa vuotoa pikkuhousunsuojaan :eek: Pyyhkiessä tulee jotain ruskeita pieniä "limaviiruja". Yhdessä vaiheessa vatsaan koski jonkin verran, mutta nyt se on loppu. Yritän pitää mielen rauhallisena ja todistella itselleni, että kaikki hyvin.. Täällähän jotkut puhu siitäkin, että saatta petipuuhien seurauksena tulla vuotoa. Me oltiin hommissa pari päivää sitten, jospa se siitä sitten johtuu :/ Maanantain ultraa odotellessa.. Nyt suihkuun ja sit peliä katsomaan =)
 

Yhteistyössä