Kesäkuun vauvat 2007

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja S@nttu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mukavaa joulunjälkeistä elämää!!
VOi kurja Jogi,voimia isosti sinne.Kuulostaa hurjalta tuo 2 tunnin välein heräily.Saatteko minnekään poikaa hoitoon vaikka,saisitte nukkua kunnolla..

Ikuisesti ei univaikeudetkaan voi jatkua!!

Miska on ruvennut myös heräilemään,pojuhan on nukkunut hyvin mutta tuo kääntyily on kuulemma mennyt uniinkin.Nukkuu masullaan ja siitä kääntää ittensä ja sitte tulee itku.
Mies on edelleen yöt pojan kanssa,vois olla mun vuoro jo,mutta sanoo että pärjää ihan hienosti.

On tä outoa kun ei vauvaikään kuulu univelkaa,mutta toisaan 4 lasta tässä niitä aiheutti eli kaipa se on nyt ihan ansaittua nukkua.Vähän on huono omatunto mulla,mies on välillä silmät ristissä muttei valita eikä suostu mun ehotuksiin.
On tuo ukkokulta aika jäärä!!!=)

JOulu meni kivasti,Joulupäivänä oli pienet hoidossa ja isojen kanssa vietettiin jo vähän uutta vuotta.Raketteja vähän paukuteltiin ja lämmitettiin tuo palju..siellä lilluteltiin kuumassa vedessä ainakin reilu 2 tuntia.
Kynttilöitä oli terassi täys ja lapset poltteli tähtisädetikkuja...Oli ihanan kotoista,mankkarista joululauluja kuunneltiin ja viiniä naukattiin.

Ei haitannut ees lumettomuus!!=)

Uus vuos ollaan kotosalla myös,taidetaan isot raketit jättää ostamatta sillä tuo 2 vee ja Miska voi pelätä niitä.Sellasia patoja ostellaan ja vähääänisiä juttuja!!
MEille tulee tuttavaperhe ja katotaan mitä keksitään.

Mutta mukavaa loppuvuotta tänne kaikille!!

kata ja kohta 7 kk Miska
 
Voimia Jogille! Kuulostaa ikävältä, toivottavasti tilanne paranee pian. Meillä ei ole vielä hampaita näkyvissä, mutta ikenien hieronta on välillä tosi vimmaista joten luulisin että milloin tahansa alkaa pilkottaa. Kovasti jokellellaan, nytkin Aino tuossa sängyllä kellii ja kiljuu ja hihkuu. Tuntuu että liikkumisesta se ei niinkään piittaa, tykkää vain kuunnella omaa ääntään. Tai sitten jää kuuntelemaan aikuisten puhetta ja vain tyytyväisenä miettii asioita. Ei siis ryömitä vielä, ei edes tietoisesti kääntyillä kuin tooosi harvakseltaan. Tyttö peruuttaa kuitenkin erittäin sujuvasti masullaan. :D :D

Me ollaan aloitettu jo lihan syöminen. Aino syö nyt siis aamupuuron, lounaan, välipalahedelmä/marjasoseen ja iltapuuron. Tissiä 4 kertaa vrk:ssa. Päivänukkuminen on muuttunut: nukkuu vain kahdet päikkärit ja joinakin päivinä molemmat saattaa olla vain 40 minuuttia!! Eli päivät on kyllä touhua täynnä. Yöunille Aino tosin menee edelleen jo klo 18.30 ja nukkuu 12 h kunnes imetän ja nukutaan sitten vielä 1-2 h. Kiitollinen oon noista öistä!!

Meillä on 6kk neuvola vasta 2.1., laittelen sitten mittoja. Tytsi syö kyllä kuin hevonen joten ihmettelen jos ei ole kunnon hyppäystä mitoissa.

Oikein ihanaista ja turvallista Uuden Vuoden aloitusta kaikille!

MARIA ja Aino 6 kk + muutama päivä
 
PÄIVITYSTÄ:

Muhku ja poika 26.5., synt. 2380g/47cm
Kata ja Miska 29.5., synt. 3340 g/50 cm, 3kk ?, 6kk 7900g/69cm
Vilkkis ja Venla 2.6., synt. 3820g/51cm, 3kk 5920g/62cm
Maaria ja Linnea 2.6., synt. 2970g/48cm, 3kk 4700g/56cm, 6kk 6030g/62cm
Yasmi ja Yrtsi 3.6., synt. 3575g/52cm, 3kk 7155g/65cm, 6kk 9135g/73cm
Santtu ja Ronja 4.6., synt. 3486g/50cm, 3kk 5660g/59,4cm, 6kk 7970g/66,8cm
Fiona ja Sofia 7.6., synt. 3740g/51 cm, 3kk 7530g/61,5 cm, 6kk 9700g/67cm
Sasa_sofia ja Jenna 8.6., synt. 3860g/51.5cm, 3kk 5170g/61cm
Suvi79 ja Viola 8.6., synt. 3708g/50cm
Wilma83 ja Siiri 10.6., synt. 3800g/51cm
Aikku ja Kiira 10.6., synt. 2470g/46cm, 3kk 4725g/56cm, 6kk 5877g/62cm
Piiperö ja Ella 16.6., synt. 3370cm/49cm, 3kk 6350g/62,4cm
Nuppu84 ja Emma 17.6., synt. 3450g/50cm, 3kk 5400g/60,2cm
Kaisu ja Silva 18.6., synt. 3955g/53cm, 3kk 6215g/62,5cm
Jogi ja Mick 18.6., synt. 3790g/50cm, 3kk 6720g/62cm, 6kk 7570g/67,5 cm
Anskuli ja tyttö 21.6., synt. 3640 g/51cm, 3kk 6090 g/62 cm
Vuokko ja tyttö 22.6., synt. 4040g/51cm, 3kk 5910 g/61,2 cm
Ontämävaikiaa (Maria) ja Aino 25.6., synt. 3278g/51cm, 3kk 6200g/61cm , 6 kk 7860 g/67,2 cm
Maaria75 ja Miska 29.06., synt 3890g/53cm, 3kk 7100g/63,5cm
Salsa74 ja poika 3.7., synt. 3500 g/49cm
 
Saatiin kiva tuliainen kavereilta viikkoa ennen joulua - flunssa. Se alkoi sekä mulla että Ronjalla siis reilut 2 viikkoa sitten. Oli välillä jo parempi mutta nyt on ollut yöheräilyjä sen takia :( Me käytiin lääkärillä mutta ei oo kummallakaan tulehdusta, vain limaa pää täynnä. Ronja on yskinyt ja oksentanut limaa, pesukone on rullannut meillä joka päivä. Onneksi nyt kuulostaisi että Ronja on jo parempi, mun pää on edelleen ihan tönkkösuolattu. Ronja on onneksi tosi reipas tyttö, ei oo kitissyt vaikka on varmasti ollut inhis olo.

Mites muuten teillä muilla kuukautiset? Joko on alkanu? Mulla on monirakkulaiset munasarjat ja oon tottunut että ne on lähinnä "vuodenaikaiset" mutta eikös mitä, uuden vuoden kunniaksi ne nyt sit alkoi. Ja mä vielä imetänkin pari kertaa päivässä. On muuten kipeimmät mitä on varmaan aikoihin ollut - maha ollut ihan tulessa ja pää kipee. Onko muilla jo aiemmin synnyttäneillä samoja huomioita?

Huh, pää on sekaisin siitäkin että meidän asuntotarjous meni eilen läpi! Muutto varmaan ensi kuun lopulla, kunhan on saatu ensin oma asunto kaupaksi. Mies ei nukkunut viime yönä yhtään kun mietti vaan asioita ja täytyy sanoa että itsekin oon aika sekaisin. Uusi asuntolaina mietityttää kun oon kuitenkin aatellut jäädä hoitovapaalle, mutta me on odotettu monta vuotta että löydettäis tarpeeksi tilava ja sopivanhintainen asunto. Remonttia on odotettavissa mutta asunto on niin suuri että alakertaa voi rauhassa rempata ilman että se vaikuttaa asumiseen. Mummolaan on sit vain reilu kilometri, kaupat on kaikki vieressä, tilaa on lähes 3 kertaa enemmän kuin nyt, on oma hiekkalaatikko ym.

Hauskaa uutta vuotta kaikille!

=) Santtu ja Ronja (tänään 7kk)
 
Käytiin tänään ottamassa toinen influenssarokotus ja samalla saatiin 7kk mitat eli 75cm ja 9550g eli komeat on mitat edelleen.

Ensimmäisiä konttausaskelia otetaan ja nyt ollaan opittu nousemaan polvilleen tukea vasten, joten saa kyllä olla koko ajan sydän syrjällään kun tasapaino ei ole vielä paras mahdollinen. Tutuilta saatiin konttauskypärä lainaksi mutta sitä ei ehkä kuitenkaan ole hyvä aina käyttää. Nyt mennään periaatteella pää saa kerran päivässä kolista mutta sitten kypärä päähän :-)

Siirrettiin pikkumies myös omaan huoneeseen smalla kun ollaan yritetty käydä lempeää unikoulua läpi. Yöheräämiset ja syötöt onkin nyt tuloksena jonkin verraan vähentyneet, mutta viime yönä heräsi klo 2 ja sain nukkumaan vasta viideltä. Tässä sitä nyt sit ollaan silmät ristissä. Taitaa tulla tuo liikkuminen nyt kovasti uuniin.

Mulla tuli ekat kuukautiset jo 1kk synnytyksen jälkeen, mutta sitten on ollutkin taukoa. Voi johtua minipillereistäkin jotka sitten joulukuun alussa lopetin ihan TJOT ajatuksella. Sitten tulikin pian taas uudet kuukautiset.

Onnea Santulle uudesta asunnosta ja kaikille hyvää uutta vuotta!

Yasmi ja Yrtsi 7kk
 
Mitäs kuuluu kesävauvoille?

Meillä on alkamut yöt sujua :) Yleensä tyttö herää 6 aikaan aamulla ensimmäsen kerran syömään ja joskus ehkä kerran yöllä. Mutta en valita, kun vähän aikaa sitten heräsi parin tunnin välein :/
Ruokakin maistuu hyvin ja lempiruokiakin on löytynyt. Ei oikein tykkää porkkanasta ja mustikkakin vielä hiukan irvistyttää.

Kovasti ollaan konttausasennossa, mutta ei vielä liikuta.
Peruutta mahallaan ollessaan ja on hauska näky ;) Oikeastaan nyt on tullu ennemmä tarinaa ja keskitytty siihen. Toivottavasti ei taas mene yöunet sekaisin kun tulee liikunnan vuoro..

Töihin en vielä palaa ja tyttö saa nauttia kotihoidosta :)

Fiona ja emäntä 7 kk
 
Pakko hehkuttaa täälläkin: laitoimme kotimme myyntiin maanantai-iltana ja eilen saimme tarjouksen jonka hyväksyimme! Älyttömän nopeasti homma toimi. Taitaa tulla kiireinen kuukausi tästä kuusta - pientä remonttia pitää tehdä jo ennenkuin muutamme uuteen kotiin (nimim. tahtoo oman värisen makkarin) eli eiköhän viikonloput mene uudessa paikassa. Tänään selviää muuttopäivä.

Ronja sai influenssan tehosteen keskiviikkona ja illalla taisi nousta vähän kuumetta, pää oli ihan tulikuuma ja posket punaiset, itkettikin :( 7kk mitat 68cm/8430g.

Hauskaa viikonloppua!

=) Santtu ja Ronja
 
Tervehdys taas pitkästä aikaa! Meillä oli kone rikki viikko tolkulla, mutta nyt ollaan taas linjoilla :) Meillä ei ollut 6 kk neuvolaa, ensi viikolla tuo 7kk tarkastus, niin saan sitten minäkin mittoja ylös.

Silva oppi ryömimään joulun jälkeen ja nyt jo mennä viipottaa kovaa vauhtia. Nostaa myös itseään etunojaan ja välillä konttausasentoon. Jokeltelu alkoi myös samoihin aikoihin ja neiti on nyt yhtä "ättättäätä".

Meillä yöt ovat olleet myös rikkonaisia. Ennen joulua heräsi yöunille nukuttamisesta parhaimmillaan 9 kertaa tissille..heh heh...rupesi siinä olemaan vitsit aika vähissä kun zombiena pyörin täällä päivät pitkät. Ei Silva nälkäänsä herännyt öisin mutta aloitettin kuitenkin kiinteiden tehotankkaus ja nyt syödään aamupuuro, lounas, päivällinen ja iltapuuro, joskus iltapäivällä myös välipalaksi hedelmää. Kolme päivää sitten päätin, että tissiä ei tipu enää öisin kuin kerran ja siitä asti olen antanut vain tuttia ja vettä. Herää yhä öisin useasti mutta rauhoittuu paljon nopeammin tutilla ja siihen on myös tyytynyt.

Hyvää alkanutta vuotta toivotellen,

kaisu ja silva melkein 7kk
 
Meillä alettiin nyt soijamaito kokeilu.Pulautukset on jatkuneet vaan kovasti ja juodessa menee kasvot kirjaviksi.
No,ens pe mennään altistukseen jos tästä soijasta apua taikka sitten mietitään onko refluksi rakenteellista eli aletaanko närästyslääkettä pojalle.

Iho eikä suolisto oireita ei ole,suht tyytyväinen on muutenkin eli vähäoireinen kyllä on.Pulauttelu on vaan niin kovaa että jotain apua siihen jo saatava.

 
Toivottavasti Kata pulautteluun löytyy apua!

Meilläkin yöt alkaa mennä parempaan suuntaan, syöttöä ei kaipaa kun vasta varhain aamulla. Päivisin ruokaa menee kyllä älyttömästi. Maitoa menee 500ml plus kolme imetystä. Aamupalaksi ja iltapalaksi reilut satsit puuroa ja hedelmäsosetta, lounaaksi ja päivälliseksi n. 2dl sosetta. Lisäksi välipalaksi 1/2-1dl hedelmäsosetta tai vauvajugurttia. Mutta hurjasti kyllä liikutaankin! Nyt Yrtsi on oppinut nousemaan seisomaan tukea vasten, ongelmana on kuitenkin se, että ei oikein istu tuetta kuin hetkittäin ja kun alas mätkähdetään niin sitten ei tulla pepulleen vaan lennetään suoraan selälleen!

Osaako viisaammat neuvoa tuossa ensiaskelkenkä asiassa, eikös ne pitänyt hankkia lapsen noustessa seisomaan? Paljain varpain olen koittanut nyt pitää mutta alakerrassa on niin kylmät lattiat, että jalat on heti ihan jääkylmät, ja sukillahan ei vissiin olisi kovinkaan hyvä tota seisomista harjoitella? Ja oliskohan sisäkäyttöön sitten sandaalit hyvät vai mielummin umpikengät kun vielä ryömii ja konttaa?

Nyt taitaa pojalla olla nälkä niin lopetellaan!

Yasmi ja Yrtsi 7kk

 
Meillä puhkesi eka hammas sunnuntaina! Ihan tuli huomaamatta, ei ole ollut mitään kitinöitä. Huomasin kun syötin iltapuuroa.

Kylläpäs Yrtsi onkin hienosti kehittynyt vauveli. Meillä ei vielä edes ryömitä, mutta pyörimällä kyllä mennään huonetta ympäri.

Saatiin oma asunto kaupaksi kolmessa päivässä! Torstaina mennään tekemään siitä kaupat ja ensi viikolla uudesta kodistamme, muuttoa ja remonttia tiedossa loppukuussa. Illat on venyny pitkiksi kun on mietitty sisustusta, hankintoja sun muita. Kivaa!

=) Santtu ja Ronja
 
Mites Kata teidän pulauttelut on jatkuneet? Meillähän kans edelleen pulautellaan, ja välillä myös vähän oksennetaan ruokaa. Happamia röyhtäyksiä tulee paljon ja huomaan että välillä Aino nieleksii eli ruoka ja juoma kyllä nousee aika helposti mahasta edelleen. Mutta paino nousee joten ei vielä tarvitse tutkia sen tarkemmin. Nyt on tyty vielä vähän nuhassakin joten vähän ressukkana on. Viime yönä heräiltiin tunnin välein, pääsi Aino kyllä itse takaisin uneen ilman tuttiakin, mutta kyllä mäkin heräsin joka kerta kun tyttö vähän äänteli hereillä.

Meillä on ruvettu käymään potalla! Tai eihän Aino itse sinne mene, kun ei tuo vielä ryömi eteenpäin, mutta "kakkantamisen aikomukset" on tytöllä niin selkeät että ehdin vielä potalle istumaan ja sinne aina tyytyväisenä kakkii. Nyt ei useinkaan päivän aikana mene kakat vaippaan, ja tää on hieno juttu kun niitä kakkoja tulee edelleen monta kertaa päivässä. Onko muita jotka on saaneet jo kesäkuisensa oppimaan potalle?

MARIA ja Aino, tällä viikolla 7 kk
 
MAria,ollaan maitoallergia tutkimuksissa.Jotenkin ite sokeuduin tuohon pulautteluun mutta aloin miettimään että poika täyttää 8 kk jo ja sama meno jatkuu.KÄvin lääkärillä joka kirjoitti lähetteen sairaalaan.
Kokeiltiin soijamaitoa ja siitä tuli helpotusta.Sitten altistus mutta oireet tulee viiveellä ja on epäselviä.
Onko pulauttelu allergista vaiko rakenteellistä sitä tässä ihmetellään...
Nyt ollaan oltu 2 päivää ilman maitoa.
Poika pulautellut vähän,mutta paljon vähemmän.

Meillä on painoon vaikuttanut tuo pulauttelu,5 kk iästä alkaen käyrä on ollut vahvassa laskussa.
Nyt 8 kk paino ei ollut kahessa kuussa noussut kuin vajaa 200 g
Eli 8,1 kiloa ja 71 cm.

Tänään soitan lääkärille ja katotaan aletaanko Almiron maito.

Sanoisin että kannattaa silti alkaa jo tutkimukset.Sillä tuo pulauttelu ei 6 kk jälkeen kuulu kuvioihin.
Voi olla ihan refluksia,mutta myös allergista.

Meilläei ihooireita,
anoastaan pulauttelu,röyhtäilyt,nieleskely ja itkuisuus pulauttelujen aikana..
Sylissä poika on ollut kaameesti ja nyt kun maito ollut pois niin ihanan rauhallinen ja iteksiin viihtyvä poika on!
Ryömii kovasti (tän oppi soijamaidon aikana ja oppi kääntymäänkin.Ei ollut selällään aiemmin ollenkaan,aina mahallaan.Miskahan on nukkkunutkin aina masullaan)

Potalla ei käydä,meillä tuo reilu 2 veekin vähän väliä temppuilee sen kanssa.Muut muksut on olleetkin kuivia jo reilu 1 vuotiaina,en tiiä mikä häntäheikki tuo 2 vuotias on!!
Ehkä oppivat Miskan kanssa yhtäaikaa!!=)

En pidä kiirettä,on tässä kaikkea muutakin touhua...
nyt taas mentävä!
kata ja miska ens viikolla 8 kk
 
PÄIVITYSTÄ:

Muhku ja poika 26.5., synt. 2380g/47cm
Kata ja Miska 29.5., synt. 3340 g/50 cm, 3kk ?, 6kk 7900g/69cm
Vilkkis ja Venla 2.6., synt. 3820g/51cm, 3kk 5920g/62cm
Maaria ja Linnea 2.6., synt. 2970g/48cm, 3kk 4700g/56cm, 6kk 6030g/62cm
Yasmi ja Yrtsi 3.6., synt. 3575g/52cm, 3kk 7155g/65cm, 6kk 9135g/73cm
Santtu ja Ronja 4.6., synt. 3486g/50cm, 3kk 5660g/59,4cm, 6kk 7970g/66,8cm
Fiona ja Sofia 7.6., synt. 3740g/51 cm, 3kk 7530g/61,5 cm, 6kk 9700g/67cm
Sasa_sofia ja Jenna 8.6., synt. 3860g/51.5cm, 3kk 5170g/61cm
Suvi79 ja Viola 8.6., synt. 3708g/50cm
Wilma83 ja Siiri 10.6., synt. 3800g/51cm
Aikku ja Kiira 10.6., synt. 2470g/46cm, 3kk 4725g/56cm, 6kk 5877g/62cm
Piiperö ja Ella 16.6., synt. 3370cm/49cm, 3kk 6350g/62,4cm
Nuppu84 ja Emma 17.6., synt. 3450g/50cm, 3kk 5400g/60,2cm
Kaisu ja Silva 18.6., synt. 3955g/53cm, 3kk 6215g/62,5cm, 7kk 7430g/69,7cm
Jogi ja Mick 18.6., synt. 3790g/50cm, 3kk 6720g/62cm, 6kk 7570g/67,5 cm
Anskuli ja tyttö 21.6., synt. 3640 g/51cm, 3kk 6090 g/62 cm
Vuokko ja tyttö 22.6., synt. 4040g/51cm, 3kk 5910 g/61,2 cm
Ontämävaikiaa (Maria) ja Aino 25.6., synt. 3278g/51cm, 3kk 6200g/61cm , 6 kk 7860 g/67,2 cm
Maaria75 ja Miska 29.06., synt 3890g/53cm, 3kk 7100g/63,5cm
Salsa74 ja poika 3.7., synt. 3500 g/49cm
 
Laitoin nyt meidän 7kk mitat tuohon listaan kun täällä ei siis sitä 6kk neuvolaa ollut.

Voi vitsi, meilläkin on tuota pulauttelua jatkunut aina vaan. Paino on tippunut miinuskäyrille ja pituuttakin tullut Silvan käyrällä huonosti. Tyttö syö muutenkin tosi huonosti ja sitten kun vielä ökäilee ryömiessään, niin eikai kasvakaan. Ja yöt meillä vieläkin aika rikkonaisia (liittynee kai joskus juuri tuohon maitoallergiaan). Piti tuo jatkuva pulauttelu ottaa puheeksi siellä viime neuvolassa, mutta kun asioita on sata niin aina joku unohtuu.

Eilen otettiin sitten ensimmäiset konttausaskeleet! Oppi myös ryömimään ison esteen yli (eli minun kun makailin olkkarin lattialla) ja kaiken huipuksi nosti itsensä pystyyn tukea vasten! Kyllä pikkusen hirvittää katsoa sitä keikkarointia jos itseään ruveaa ylös kiskomaan. Täytyy äidin olla jatkuvasti koppia ottamassa, sen verran letku tuo lapsi nimittäin on.

kaisu ja silva 7kk (huomenna 1vko päälle)
 
Meillä pulautellaan myös, mutta on selvästi vähentynyt ja pulauttelua on lähinnä kun Ronja on masullaan lattialla. Neuvolassa sanoivat että se loppuu kunhan pääsee pystyyn. Ronja ei osaa vielä ryömiä, pyörii lähinnä eteenpäin, mietinkin että kunhan alkaa ryömiä niin kiva pulautusvana kai sit on aina lattialla... ;) Meillä on painokäyrä mukavasti melkein +1 eli juttelen asiasta kyllä 8kk neuvolalääkärillä mutta muuten meillä pidän tätä normaalina.

Pulauttelumäärät vaihtelee - joskus tulee ihan pieniä ja joskus tyyliin juomalasin pohjan kokoisia lammikoita. Miten teidän muiden vauvoilla? Onko Kata sulla muut lapset pulautellu pienenä?

Meillä on muutto meneillään. Muutama satsi on jo peräkärryllä viety, varsinainen muuttopäivä on lauantaina. Kertokaa miksi ihmeessä ihmisten pitää tälleen hamstrata tavaraa. Meillä on kirjojakin varmaan yli 30 hyllymetriä (mm. kaikki Aku Ankan taskukirjat, romaaneita, miehen työhön liittyvää kirjallisuutta...).

Mukavaa viikonloppua kaikille!

=) Santtu ja Ronsku
 
Miska pulautteli tavis Semperillä noin 20 kertaa päivässä.Ja kämmenen kokoisesta koko käden kokoiseen lammikkoon.
Ja masullaan kyllä enemmän mutta muutenkin.

Sanoi tänään ylilääkäri ettei tän ikäisen enää pitäis pulautella kun syö kiinteitäkin.
Oli taipuvainen uskomaan että tä vois ollakin refluksia ja lääke auttais.
Ens ke aika ja siihen asti kokeillaan apteekin Almiron peptidi.

Mä sanoisin että kokeilkaa päivä vaikka ilman maitoa.Jos pulit vähenee niin maitoallergia tosi mahollinen.
Sanoi lääkäri ettei tän ikäisellä niin nokonuukaa vaikka olis viikon ilman maitoa.Kunhan saa nestettä eli vettä.Sama muut ruuat,esim puuro maidottomaks.

Miinusta täälläkin mennään käyrillä ja alaspäin joten jotain on tehtävä.

Mulla pulitti kaksosista poika mutta loppui 4 kk iässä.Sanoi että yleensä 6 kk on sellanen jonka jälkeen aletaan tähän puuttua sillä siinä on omat vaaransa myös.Esin ruokatorven tulehdukset,kasvuhäiriöt/imeytymishäiriöt...

Mua on hämännyt kun Miska ollut pääasiassa iloinen ja tyytyväinen.Mutta sitten aloin aattelee ettei ole normaalia näin ison pulittaa noin paljon.Ja kun alkoi pujan kasvot kapenee ja kylkiluut loistamaan...

TOivon että saadaan apua nopeeta,et tä stressi hellittäis jo.

Apteekista voi ihan omin päin ostaa joko soijamaitoa taikka tuota Almironia.Jos nimittäin haluaa kokeilla olisko apua niistä.Lääkäri sanoi että melko nopeeta on apua jos löytyy hyvä maito ja on allergiaa.
Kokeet voi olla negaa vaikka olis allergia siks niitä ei suosita.Vaan oireen ja kokeilun kautta todetaan.

Kaisu musta tuo huonosti syöminenkin kuulostaa siltä että ruokatorvi voi olla tosi arka eikä siks syö.Kitiseekö kun pulauttaa?
Mä ohjeistaisin kokeilemaan päivän taikka kaks tuo maito pois.JOs pulauttelee edelleen voi olla refluksia.
Sitten kun on ite kokeillut voi lääkärille tän esittää ja siitä saa suoraan mietittyä seuraavaa siirtoa.Sillä tä kestää ja kestää,nä kokeilut sun muut.

Heippis!!
 
Hurjalta kuulostaa noi teidän pulauttelut. Meillä ei olla pulauteltu kuin satunnaisesti.

8kk lääkärineuvolassa mitat 75,2cm ja 9780g, jonka mukaan pituutta ei olisi tullut juuri ollenkaan. Tosin oli uusi terkka eikä yhtään niin napakasti venytellyt kuin vanha. Muuten tarkastuksessa kaikki ok. Podettiin koko perhe ripulitauti, taisi olla norovirusta, mutta onneksi siitä selvittiin. Imetystä olin lopettelemassa mutta ripulin aikana ei mikään muu kelvannut kun rintamaito, joten tissit tulvahti täyteen maitoa. Taisi tuo kuitenkin pelastaa sairaalahoidolta. Yötkin meni tosi risaiseksi, ja nyt ollaan saatu unikouluttaa uudelleen.

Mitäs muut on aatelleet töihinpaluusta? Itse aion vielä pysyä tiukasti kotona keikkatöitä lukuunottamatta.

Yasmi ja Yrtsi kohta jo 8kk
 
Heippis.Meille aloitettiin nyt pulautteluun lääke.On vaan keskushermostoon vaikuttavaa lääkettä ja jollain joskus sivuoireena tullut rytmärit ja otetaan sydänfilmiä vähän väliä siis.Poika oli toosi reipas kun se otettiin.

Pulauttelee vielä,eihän se heti vaikuta.
Paino sentään on noususuunnassa nyt oli täälläkin tasan 8 kk päivänä poitsu 72 cm ja 8,1 kg.60 grammaa oli tullut kahessa viikossa.
No,tuo lasten punnitus on vähän niin ja näin,onko masu täys vaiko tyhjä,kulkeeko kakka vaiko ei...

Täällä ollaan kotona myös ainakin toistaseks.VÄhän nuppia kiristää välillä eli keikkaa voin tehä kun siltä tuntuu.Eli Yasmi samaan tyyliin!!=)

Tuo mittaus on muuten tosi ihmisestä kiinni,mutta varmaan kiinnittää Yrtsin seuraavaan mittaukseen huomiota kovasti.
Kurjaa että ootte sairastelleet,toivottavasti loppuu taudit.

Nyt mentävä,moikkis...

kata ja miska 8 kk+

Ai joo,eillä poju nousee jo ekalle portaalle itteään rytkyttämään...VOi ei.Mä niin toivon että ryömis ja konttais ihan rauhassa vielä.
2 hammasta tullut tässä 4 päivän sisällä.Ekat siis!!=)
 
Mä käytin Ainoa lääkärillä tuon pulauttelun ja oksentamisen vuoksi. Lääkäri oli sitä mieltä että löysä mahanportti, ei refluksia eikä allergiaa. Eihän noi pulit tule mitenkään kaarella eikä Aino itke pulautellessaan, ja paino nousee edelleen hyvin (lääkärin sanoin: "Ihanhan tuo on pullea vauva"... :D). Tämä lääkäri oli sitä mieltä että jos 1-vuotiaaseen mennessä ei ole loppunut kokonaan tai sitten kun rupeaa pystyasennossa viihtymään niin sitten pitää tutkia tarkemmin. Pulautukset meillä n. ruokalusikallisen verran kerrallaan, samoin oksut eli ei niitä isoja määriä tule, mutta usein kyllä. Ja varsinkin kun mönkii mahallaan. Nukkumiseen tuo pulauttelu ei ole vaikuttanut, ja näyttää siltä että iltaisin ei enää röyhtäystä sängyssäkään tule. Meillä nukutaan edelleen 13-14 tunnin öitä ja päikkärit sitä puolentunnin pätkää.

Hurjaa tuo liikkumaan opettelu teillä! Aino ryömii edelleen vain taaksepäin eikä ole osoittanut kiinnostusta nousta ylöspäin. Istuu tosin topakasti. Hyvä vaan että pysyy vielä suht paikoillaan... :D Muutenkin Aino on sellainen tuumailija ja juttelija, ei mikään suunapäänä ryntäilijä. Hampaitakaan ei vielä näy, mutta nyt Aino kääntelee kieltään koko ajan sillain "pystyasentoon". Yrittää myös laittaa rullalle jo :D Ja tänään Aino sanoi erittäin selkeästi HEPPA. Ihanaa, mä saan tytöstä ratsastuskaverin!!!

MARIA ja Aino 7 kk+
 
Moikkis!!
Hyvä että Maria teillä pulauttelu vähentymään päin.Ikävä vaiva kyllä!!
Meilläkin jo helpottaa,Miskalle sa lääkitys nyt alettiin ja vaikuttaa jo näinkin lyhyellä ajalla että olisi apua.Kuukausi ainakin katotaan mutta nyt 5 päivän jjälkeen vois sanoa että vähentynyt on.Muutama pieni puli tulee enää.
Ja poika syö kun hevonen niin luulis käyrän asettuvan siitä jo.

Meillä Maisa syö kahessa päivässä sen kun Miska päivässä!!=)
On niin erilaiset nuo lapset,maisa ollut aina tosi pieniruokainen.
Miska vetää 2 desiä kerralla ja Maisa noin puoli perunaa ja kastiketta...

Miska yrittää portaita jo ylös,tietty sisko perässä menis...täytyy portti taass virittää.

Oltiin pihalla ja poju jäi sinne nukkumaan.Miska veti viikonloppuna oikein hurjat päiväunet nukku 11-15.Ja sitten vielä 17-18.30 ja yöunet 21-9.Tosin heräilee yöllä muutaman kerran,ukkeli edelleen hoitaa nä heräilyt..

Että näin meille,mitäs muut tuohuu?

kata ja miska 8 kk+
 
Olen lukenut noista teidän pulautuksista. Kyllä sitä on vielä jonkunverran meilläkin vaikka oli mielestäni pois jonkunaikaa..
Yleensä' sitä tulee lattialla touhutessa juuri ruokailun jälkeen, mutta ei näytä haittaavan menoa. Jos en heti kerkeä pyyhkiä pois niin tyttö tykkää läträtä :/


Meillä mentiin vähän aikaa ( 2-3 vko) peruuttaen lattialla ja noustiin sellaseen karhunkäynti asentoon. nyt se on vaihtunu ryömimiseen ja konttauasentoon keinuen ;)
Kovasti jo jalat haluaisi mennä eteenpäin, mutta kädet ei vielä jaksa kantaa kroppaa :)

Minä jään tytön kanssa kotiin. Onneksi saatiin sellanen mahdollisuus =) Ja eihän sitä tiedä koskaan pikkukakkosesta ;)

Fiona
 
Meillä varmaan tuon pulauttelun taustalla kanssa tuo löysä mahanportti, ei ehkä ihan refluksin verran kuitenkaan ylös tule. Tein nyt nin, että viikon verran puolitin kaikki Silvan annokset ja tuo pienempi määrä rupesi pysymään sitten sisällä. Tuo varmaan rauhoitti ärtynyttä ruokatorvea koska ruoka on ruvennut maistumaan ihan eri tavalla. Mutta tarkkana saa ruoka-aikojen kanssa olla että pysyy sisällä, jos vatsa yhtään liian täysi niin ylös tulee. Nyt on jo päiviä ettei ollenkaan pulautuksia, mutta sitten taas eilen illalla koko 1,5 desiä juotua maitoa röhtäyksestä syöksy-yrjönä lattialle! Meil on ylimääräinen neuvola reilun viikon päästä, niin katsotaan sitten käskeekö vielä lääkärille.

Silva liikkuu jo aivan tosi paljon. Konttaa hurjaa vauhtia, ei juuri enää ryömi. Kiipeää joka paikkaa joten koko ajan saa olla tukemassa ettei pää kolisten tule lattialle. Ottaa hienosti sivuaskelia, itse etsii käsillään aina seuraavan tuen ja sitten siirtyy. Osaa jo itse käydä istumaan ja vihdoin eilen siirryttiin vaunuista rattaisiin. Käytiin koeajelulla muutama kerta ja tykkäsi mahdottomasti. Nukkuu päikkärit aina ulkona ja vähän mietityttääkin mitä sinne laittaisi lämmikkeeksi? Mitä teillä muilla on? Onko jotain taljoja tai muuta? Tosin nytkin taitaa olla plusalla tuo keli...

Yöt meillä taas yhtä hulabaloota. Silva tekee kaikki nuo liikkumisharkat myös unissaan. Nukahtaa ihan ok n. klo 20-20.30 aikoihin mutta sitten saan ravata yhtenään irrottelemasta sängyn pinnoista alas. Muutama kerta menee aina tassulla mutta sitten huutaa jo tissin perään. Klo 24 aikoihin luovutan tuon shown ja otan viereen että saataisiin edes vähän unta. Sitten herääkin jo klo 5-6.15 aikoihin! Heh heh, vähän on vitsit vähissä välillä...

Kotia jään minäkin ainakin elokuun loppuun saakka. Ei pystyisi edes kuvitella töihin lähtöä jos öisin ei nukuta.

Olen harkinnut imetyksen lopettelua, sitten ei voisi tuo neitikään enää tissillä öitä roikkua. Ajan nyt hienovaraisesti pulloa sisään, mutta olisiko muuten vinkkejä antaa siirtymiseen? Ja tietysti tissien pakkaantumiseen?

univelkainen kaisu ja silva-marakatti 7,5kk
 
Kaisu: meillä on pulloon siirtyminen sujunut hyvin kun ei ole kiirettä pidetty, vaan pikkuhiljaa korvattu imetyksiä pullolla, niin ei ole rinnatkaan juuri päässeet pakkaantumaan, ja jos ovat niin silloin olen suosiolla imettänyt. Nyt ei enää Yrtsiä juuri tissi kiinnosta, ehkä kerran päivässä vielä imetän. Eli hiljaa hyvä tulee :-) Yötkin ovat vähän rauhoittuneet, mutta joinakin öinä kyllä ongelmana on ollut se jatkuva seisomaan nouseminen. Vähensin noita yösyöttöjä rajusti kun huomasin, että aamupäivällä ei ruoka juuri maistunut. Nyt maistuu paremmin kun yöllä ei jatkuvasti syödä. Alkuun oli aikamoista taistelua, mutta sitten kun oppi syömään päivällä enemmän on helpottanut.

Onko muita jotka ovat käyttäneet jo 8kk valmisruokia? Tuntuu että niiden kanssa syöminen on ihan kauheeta sotkua. Ruoat ovat sellasta litkua joissa on sitten palasia mukana, että lentävät joka paikkaan. Pääasiassa meillä kyllä syödään edelleen itse valmistettuja ruokia, joissa ei vastaavaa ongelmaa ole. Tässä pari reseptiä joita itse olen kehitellyt, meidän pikkumiehelle maistuu tosi hyvin, mutta sille nyt maistuu kaikki :-)

Bolognese:

Naudan paistijauhelihaa
porkkanaa
tomaattisosetta (pirkan luomu pahvipurkissa on lisäaineeton)
Herne-maissi-paprikaa
kaurapastaa

Olen tehnyt niin, että soseutan muut ainekset, viimeiseksi pasta sekaan ja sitten vielä hiukan soseutusta. Tulee jo sopivasti rakeisempaa ja pasta ei liisteröidy

Kanaa ja riisiä:

Kanaa
täysjyväriisiä
porkkanaa
maissia
kesäkurpitsaa

Lohta
perunaa
bataattia
kesäkurpitsaa

Seitä
perunaa
kukkakaalia
herne-maissi-paprikaa

Jonkin verran näihin myös pippuria ja yrttejä makua antamaan

Yasmi ja Yrtsi 8kk ja risat
 

Yhteistyössä