M
Maaria_
Vieras
Tervetuloa uusille mukaan myös minun puolesta, mukava että ketju pysyy virkeänä. Minulla loppui jälkivuoto vasta n. viikko sitten, mutta muuten paikat palautunut suht.ennalleen ja vanhat vaatteet sopii päälle. Touhuiltu on täälläkin ja tosihan se on, että kahden lapsen kanssa yhteinen aika miehenä ja vaimona jää vähiin. Onneksi tämä on vaan väliaikaista, joten siihen osaa suhtautua paremmin.
Hormonitkin on tasaantunut, joten olo on suhteellisen seesteinen jo, toisin kuin vielä pari viikkoa sitten, jolloin oli vähän masennusta ilmassa eikä mikään tuntunut oikein hyvältä. Osasin kuitenkin odottaa noita tuntemuksia, koska samoin kävi esikoisen kanssa.
Meidän tytöllä on edelleen aika kovia vatsavaivoja ja oksentelua ja kävimme
ultrassakin sen vuoksi. Siinä näkyi, että hän nielee itkiessään poikkeuksellisen paljon ilmaa vatsaan, joka tietysti sitten kiusaa, refluksia todennäköisesti selittää oksentelun, mutta tilannetta seurataan edelleen. Maidosta en usko sen johtuvan,pumppaan osan edelleen itse ja loput käytän Nan:ia. Syönti ei vieläkään ole edistynyt, eli pullosta menee n. 20ml ja loput nenä/maha letkusta 8krt/vrk, kolmen tunnin rytmissä. Yöunille päästään n.23 ja syötöt on 01.00, 04.00 ja 07.00. Väliin mahtuu vatsavaivojen säestämia huutoja, joten aika raskaita yöt vielä ovat. Mies kylläkin hoitaa tasaväkisesti puolet hommasta, joten saamme molemmat nukkua osan yötä suht. rauhassa. Onneksia asiasta ei ole tarvinnut edes keskustella, yksin en jaksaisi, kun ei se päivänukkuminenkaan oikein onnistu kun 2v pyörii jaloissa.
tyttö tuntuu edelleen tosi pieneltä, puntari näytti neuvolassa viikolla 3300g ja ikää alkaa olla se 6vk, mutta pikkuhiljaa eteenpäin mennään. Iho on oikein hyvä ja kylvettämonen rauhoittaa helpommin yöunille, joten meillä kylvetellään pikaisesti joka ilta. yritän muodostaa selkeää rytmiä aluksi näin iltaan, jotta kun mies lähtee takaisin töihin, meillä hommat sujuisivat jo toivottavasti aika lailla kellon mukaan. Onneksi mies on kuitenkin vielä kuukauden kotona, joten tyttö on jo 2,5kk, kun jäämme tänne keskenään!
Maaria+Linnea Emilia 6vk