***JOULUKUUN VAUVAMASUT 2009*** toukokuussa

Myräkkä ihan jaksamisen ja turvallisuudenkin takia. Minulla tekee yövuorot jo nyt todella tiukkaa, kun ei meinaa osata nukkua enää yön jälkeen. Minusta on tämä on aika jännää kun ennen plussaamista ja heti plussaamisen jälkeen valvoin kome yötäkin putkee heittämällä. Meillä ollaan yövuoroissa yksin ja minä vielä ajan yövuoron päälle 50 km kotiin nukkumaan. Lisäksi on jonkin verran nostamista. Meillä on jokainen työntekijä jossain vaiheessa lopettanut valvomisen, jos ei ole sitten käynyt niin, että joutuu jo sairaslomalle aikaisemmin.

Meillä olisi tänään tiedossa sukulaisten kahvittamista vihkikahvien merkeissä. Onneksi ei tule paljoa porukkaa, mutta omiksi tarpeiksi kuitenkin.

Aurinkoista ja lämmintä lauantaipäivää kaikille!
 
Meemee olen myös pahoillani teidän koiran puolesta. Vaikealta kuulostaa tilanne, mutta jos sairaudetkin on poissuljettu on arvaamatonta koiraa hyvin vaikea lasten kanssa pitää. Kuulostaa kyllä, että koirakin kärsii tämänhetkisestä tilanteesta. Meilläkin on kaksi isoa koiraa, mutta onneksi menevät ihan hyvin lapsen kanssa. Eivät nyt tuota 1.4 vuotiasta suorastaan rakasta, mutta sietävät ja isommista lapsista näyttävät tykkäävän sitten enemmän.

Vakuutuksista esikolle otettiin ifistä hyvin laaja lapsivakuutus, mutta eipä olla käytetty ollenkaan. Vakuutusmaksut ovat kyllä aikasta kalliit, joten täytyy katsoa tämän kakkosen osalta, otetaanko suppeampi vakuutus.

Vauvatarvikkeista esikon jäljiltä on tavarat vielä tallessa. joten ei paljoakaan tarvita. Ainut, mitä olen pohtinut on kaksostenrattaat, ikäeroa tulee 1v10kk. Halvat käytetyt voisivat tulla kyseeseen, jos näyttää, että esikko niitä vielä syksyllä tarvitsee. Niiden kanssa pääsisi paremmin koirien kanssa lenkille, kun niitäkin joka tapauksessa joudumme jonkun verran lenkittämään.
 
NPS jos syö soseita ihan hyvin, ni ei tarvi olla nesteen saannista hulolissaan, nimittäin marja/hedelmä soseet voi laskea nesteeksi.. samoin jäätelön (jos oot jo antanu). Anna yöksi ihan suosiolla särkylääkettä (5pv voi antaa perkäkkäin) ja päiväksikkin, mikäli on kovin kivuliaan oloinen.. ja voi myös kokeilla esim. et pitää purulelua jääkaapissa, kylmä viilentää ikeniä ja helpottaa kipua.
Kattiina ja Myräkkä: mul on sellainen käsitys et jonkun rv viikin (olikohan 22 jälkeen) ei tarvisi tehä yövuoroja.. toki työnantajan kans kannattaa sopia muutenkin, jos ei jaksa.. ja jos ei sopimalla synny tulosta, ni sit toditsus lääkäriltä, niin ku Kattiina oli tehnytkin
vakuutuksista vielä: meil on tarkotus ottaa ihan normi tapaturmavakutus, mut ei sitä ennen syntymää otettavaa sairausvakutusta..
 
Iltaa! :)

NP tuosta päänsärystä kyselit. Mulla ainaki kamalia päänsärkykohtauksia ollu nyt. Uni auttaa minulla siihen, muttei aina voi nukkua juuri silloin. Sitten yleensä otan 2 panadolia (500mg), helpottaa kyllä pian ja pysyy hetken poissa. Lääkäriin en ole vielä jaksanu vaivan takia mennä, kuitenki vasta viikon ajan vaivannu parina päivänä.

sukkapari kiitti vastauksesta :) Mut mähän en yövuoroa tee, vaan jos iltavuoro niin se 16(18) - 23.30. Ja sit yleensä illan jälkeen on heti aamu, eli (8.30) 9.00 töissä oltava takas. Ajomatkaa kodin ja työpaikan välillä ei onneks oo ku 20 kilsaa, et se ei vie ku sen kymmenisen minsaa..
Olin vasta 3 viikkoa saikulla kovan väsymyksen vuoksi, tää viikko oli eka työviikko saikun jälkeen. Onneks ei ollu ku yks iltavuoro, mut sinne oli tuskaa lähteä. Kun ei tuon juniorin kanssa pääse nukkumaan päiväunia että jaksais. Ja kun kuitenki puolen yön maissa on vasta kotona, niin ei suoraan voi nukkumaan mennä. Tai siis voi tietty, mut ei kyllä uni tuu, pakko ite rauhoittua eka. Ja muutenki nyt ku töihin palas, en saa enää öisin nukuttua. Heräilen jatkuvasti kyttämään kelloa, parhaimmillaan tunnin välein koko yön. Pelkään kai et nukun liian kauan. Pitää nyt kattella miten menee, vai pitääkö yrittää sopia työnantajan kanssa etten tekis enää iltaa..

Käytiin tänään lääkärissä poitsun kans. Itki viime yön tosi kipeästi ja oli muutenki levoton. Aamupäivän valitteli et pipa on kipeä, todettiin vain isänsä kanssa et eihän oo.. 11 maissa huomasin että pipa on ihan punainen ja tulehtunut. Ei muuta kun lääkäriin yhteyttä, saatiin aika kuudeksi. Lääkäritäti tutki, otti pissakokeet ja verikokeet (tulehduksen tarkisti), mutta molemmat oli puhtaat. Sitten vain toimenpidehuoneeseen pipaa puhdistamaan esinahan alta jollain liuoksella. Poika huus isänsä sylissä ko syötävä, me sairaanhoitajan kans pideltiin jaloista kiinni. Kotiin tullessa alkoi lämpö nousta, muttei kovin korkeaksi ehtiny ainakaan ennen unia nousta. Lääkäri käski soittaa takas jos kuume nousee, mut ei ainakaan vielä soitettu, katsellaan miten yö menee.. Lekuri kuitenki siellä yön päivystää..
Antoi sitten kotiin mukaan samaista ainetta jolla pipa puhdistetaan, pari kolmee päivää pitäs puhdistella aamuin illoin. Pikkasen se on työläs homma mulle yksin hoitaa kun mies maanantaina palaa taas töihin. Pitänee keksiä jostain apuvoimia..

ON: Nälkä se vain on ja pysyy. Tänään tehny mieli mehujäätä, en sitä vain löytäny tähän hätään. Pitää katsella mitä huomenna tekee mieli.. Eilen kuitenki vetäsin kokonaisen ananaksen, eihän kukaan syö kokonaista ananasta kerralla...? :ashamed:

Taidan pikkuhiljaa painua pehkuihin, tiedä millanen tästä yöstä taas tulee.. Viime yö kun ainakin meni valvoessa..

Ainiin, minkäslaista ilmaa suomen maassa ollu tänään? Tääl ylälapissa oli 14 astetta lämmintä ja aika helkkarin kova ja kylmä tuuli. Että ihan kunnon kerros sai vaatetta olla päällä ettei palellu, silti tuuli tuntui menevän luihin asti..

Eipä muuta, hauskaa helluntaita kaikille :)

Myräkkä ja keiju 12+2
 
Myräkkä, täällä on hoidettu pojan pipeli tulehdus kyllä ihan silmätipoilla/voiteella, eli kärki pikkusen esinahanalle ja spruut, en minä ainakaan saanu esarin alta puhdistettua kun tuolla ei esinahka mene taakse asti.
Ja keli on ollu... no auringossa on hemmetin kuuma, varjossa jäätyy, kiitos tuulen, huomiselle tisivat luvat a27, eli mamma istuu tässä ilmalämpöpumpun alla sujuvasti. tosin ne hemmetin kivet pitäs kerätä tuolta ryytimaasta minkä ukko tänää kaiveli mulle, kattoo jos sais lapset siihen hommaan, ei se hyvin pahalta näyttäny ku kattelin.

On taas supistellu.. |O
 
Aurinkoista aamua rovaniemeltä B)

ihanata kun aurinko paistaa ja on lämmin,eilen täälläkin oli kylmä ja kova tuuli..jos tänä pvnä olis lämpimämpi.. =) ulkoilla poikien kanssa ei viitsi olla sisälläkään,ensi viikolla alkaa pikku hiljaa pakkaileen,muutamma isompaan asuntoon,hellukka rempannut sen kämpän täysin,mahdumma uusioperhe siihen sit :)
mie olin jo 6 ekan kerran hereillä..ja nyt 8 ajattelin nousta ylös..kahvia tekis mieli mut..ajatuksin äklöttää :ashamed: gefilusmehua sit join ja leipää..
eieln piipahdin kylillä ja ostin jo äitiys rintaliivit,omat alkaa jo menee pieneksi,turvottaa rintoja :/
millä rv:lla teillä paha olo on alkanut hellittään?
miten mahan sais toimimaan kunnolla..

mutta ihanata päivää kaikille ja jaksuja !! :heart:

mamma ja piiperö,pojat vm 99 ja vm 03
 
hyi kun ulkona on kuuma.
tehtiin pari tuntia kasvimaata, ei ois enää ku kylvää vaan, joutuu vaan pitää luovan tauon kun maha herjaa..
Jos kävis suihkussa ja kaverille palauttas tuon myyrän ja kävis anopilta kysyy että voiko vahtia älyä ja väläystä torstaina ultran ajan..

Mammaroi, ekasta helpotti pahaolo joskus vk9-10, kakkosesta vk16 ja nyt ei viel oo helpottanu.. välillä ok olo ja sit tulee puskista pahaolo..
 
Moikka!

mammaRoi
, minulla helpotti pahoinvointi noin rv 11.

Milloin olette ajatellut hankkia vaunut yms.? Kävimme eilen vaunuliikkeessä uteliaisuuttamme kurkistamassa, ja saimme kuulla että jos haluaa vaunut tietyllä kuosilla on tilausaika jopa 3kk. Eli ei voi kyllä jättää ihan viime tippaan.

Aurinkoista päivää kaikille! =)

pööpötti ja masukki 13+0 :heart: =)
 
Pööpötti meillä tuskin on vauvan tavaroiden osto lähelläkään vielä, jotenkin tuntuu että turha hoppuilla liian varhain, vaan katsoa ensin kunnolla että kaikki sujuu hyvin pienen kanssa ja mussukka pysyy äipän kyydissä :heart:

Tetasha :heart: Milli 12+5
 
heippa, ja aurinkoista kesäpäivää!:)
ihanan lämmin! toista se on sitten puolenvuoden päästä kun on nyytit sylissä..pakkanen paukkuu eikä tee mieli ulos. :/

täällä pahoinvointi vaihtelee.. sillon joskus rv 9 oli se mahatauti, niin sen jälkeen helpotti kamalin pahoinvointi, mutta nytkin toisinaan iskee olot päälle, mutta onneks lievempänä..

mekin ollaan kateltu jo tuplarattaita kun esikko ehtii vasta 1v4kk täyttää kun vauva syntyy.. mutta luultavasti ostetaan vasta joskus syystalvella! muuta vauvatavaraa ei juurikaan olla mietitty ees vielä..

huomenna ois lääkärineuvola, apua, kuunteleekohan ne sydänääniä. jännittää että kuuluuko sieltä mitään!! keskiviikkona ultra ja verikokeet.. huhhuh..

Upp3 ja masukki 12+3


 
Jaha, edellinen teksti hävis johonki.
Pööpötti, meillä alkaa oleen kaikki valmiina, saampahan sitten levätä loppuajan rauhassa, vaippoja jos viel muutamia ompelis ja liivinsuojia.

Anoppilassa käytiin ja voi |O taas sen kanssa.

Supistaa taas sen verran että jos makais loppuillan sohvalla.. ja söis vaikka mehijäitä, mä en kestä helteitä..
 
Koivunkäpy kiitti vastauksesta. Kuinka pian teillä meni pipatulehdus ohi tuolla hoidolla? Me saatiin ruiskuja joilla ensin ruiskutetaan esinahan alle puudutusainetta, jonka jälkeen ruiskutellaan desifiontiainetta, sit vasta laitetaan silmärasvaa. Tänään ollu poika vielä tuskaisempi ku eilen; pissaaminen alkanu kirvelemään. Mietin et pitäskö huomenna soittaa ihan suomeen lääkärille (kun eilen siis norjassa käytiin lääkärissä ) Kysyä mitä sen kans tekis, laittavatko lähetteen polille..?¨

Minusta on niin hauska kun täällä jo mietitään tavaroiden ostoa. Me nimittäin ite ostettiin esikolle Ihan kaikki (vaunuista hoitotasoon ja kylpyammeeseen) vasta kun hän oli syntyny. Jätettiin pikkunen siksi aikaa synnärille ku käytiin ostoksilla. Ja melko hyvät alet saatiin ku kaikki ostettiin kerralla...
Ja niiltä ajoilta on Ihan Kaikki tallessa, ei tarvii ostaa mitään :) Vaatteita tietty jos tyttö siunaantuu, ja lisäystä tietty jos poika ;)

Tääl aivan mieletön tuuli. Lämmintä olis kyl yli 20, mut ei ilman takkia voi ulos mennä, ku tuntuu et tuulee läpi. Juniorillaki pitäny pipoa pitää päässä koko päivän ettei korviin tuule. Varmaan toistakytä metriä sekunnissa tuulee.

Hyi kuinka pistelee taas alavattaa.. Pitänee lepäillä loppupäivä. Tuli kanneltua ja nostettua pystyasentoon melko paljon lautaa (ukko tekee parvekkeelle pohjan valmiiks)

Myräkkä ja keiju 12+3
 
Myräkkä, aiemmin meni ohi ihan päivässä/parissa, viimesin oli tiukassa ja kesti 4 päivää. ehdottomasti pitää soittaa tohtoriin jos pissaongelmia tulee, ainakin on ohjeena täällä.
Ite tykkäsin siitä rasvasta enemmän ku tuntu että ne tipat a)ei mene sinne mihin pitää ja b) tipat tuli het pihalle.
Onko teilä poika minkä ikänen? meillä on ollu *kopkopkop* viimeiks joskus talvella tulehdus. Eli joskun n.3vuotiaana.
Ja supistelusta, muista juoda, PALJON!
 
Tänään käytiin rannalla lasten kanssa ja harmittaa kun en saa yläkropalle ottaa aurinkoa, paita päällä piti olla ja uimaankaan en päässyt, lääkäri kielsi kun tuo rinnan haava tuossa vielä on aika tuore. Tajuttoman kuuma oli ja helpotus kun pääsi kotiin.
Rusketusta pukkas käsiin ja naamaan, ihanaa.

Mulla on turvotusta jaloissa ja niitä jomottaa tajuttoman paljon, kuumia laventelikylpyjä mies on laittanut et vähän helpottais ja eilen hieroi jalatkin.
Paino laskenut nyt 2kg vaikka syön hyvin, alusta lähtien lähtenyt 5kg, vaikka tota ylipainoa on, niin kuitenkin tuntuu ilkeältä kun vaavakin pienikokoinen..

Harmi se on luopua koirasta, jäähän niitä sit toinen narttu ja uros, mut se tyhjiö mikä taas jää on kamalaa, sydäntä särkee.
On nyt eristetty kokonaan portin taa, siellä se tillittää ja inisee ja yrittää päästä luo, mut en enää lasten lähelle päästä, sitä en antais anteeksi itselleni jos niille jotain tapahtuisi.
Yöt nukkuu häkissä ja sinne tehty hyvät tutupaikat, mahtuu tollanen ruikkubeba seisomaan ja kävelemään hyvin. No huomenna ei tarvitse huolehtia enää. :'(

mie meen laittelemaan lapsille iltapalaa kun aamulla taas aikainen herätys. Heips!

meemee ja stella di natale 11 tasan :heart:
 
Täällä ollut ihana viikonloppu ;) Lämpöä on piisannut, loistavaa!!!!

Hankinnoista.... Me ostetaan sitten joskus jouluntienoilla se triptrap-sänky. Ollaan jo suunniteltu näin, siitä saa niin kivasti monta versioo. Ja meidän pikkuneiti on tosiaan silloin 1,5v et saapi käyttää tuota pinnistä silloin vielä.
Meillä on Gracon duologic 2 käytössä nyt ja se oli jo syntymästä, sen saa irti, sitä voi kantaa tai vetää kun lentolaukkua :LOL: On sitten oikeestikin huvittavaa... Se on isofix kiinnitteinen, ja menee siis ihan syntymästä 4-vuotiaaksi. siihen on sellaiset pienentäjät. Saadaan kyllä se gracon logico s vai mikä olikaan... Tuoleja siis löytyy, seuraavalla on brion zento ja vanhimmalla carenan turvavyöistuin selkänojallinen.
Tuplia löytyy kahdet, hoitopöytiäkin on kaksi... saatu siis osa tavaroista...

Tiistaina olis lääkäri-neuvola, tätskä soitti oikein ja kertoi, et oli ihan unohtanut antaa ajan :headwall: ja tosrtaina pääsis ultraan!!!! Jeee!!!

Muutenkin on ensviikko ihan täys kaikkee... joten tekemistä piisaa :whistle:

Jisse ja :xmas:
 
Täällä kans päivä paistateltu helteessä. Poikakin pää märkänä huito menemään pihalla, piti välillä aina käydä sisällä viilentymässä. Onneks kuitenkin tuuleskeli hieman niin ei liian tukalaksi olo käyny.

Pahoinvoinnin loppumisesta: Esikoisen aikaan se alko rv 10 ja loppu rv12. Nyt alko rv 7 ja loppumaan päin. OIkeestaan enää tulee pahaolo vaan jos liian kauan menee edellisestä syönnistä. ELi sanoisin että loppu rv10. Mut kyllähän se vielä kerkiää uudestaankin tulla. Toivottavasti ei.

Hankintojen ajan kohdasta: PIeniä hankintojahan mä oon jo tehny, kuten kestovaippoja, villapuvun ja lämpöpussin turvakaukaloon. Mut varmaan toi pinnis ja tuplarattaat hommataan joskus syksyllä lähempänä vauvan syntymää. Ihan vaan siksikin että meillä on tuossa syksyllä vielä muutto edessä ja nyt ei oo mihin laittaa noita tavaroita. Esikoisen aikaan tehtiin isoimmat hankinnat (vaunut&turvakaukalo) kesällä, kun esikoinen syntyi marraskuussa. OIs varmaan myöhemminkin kerinnyt mutta vaunut ostettiin haaparannasta ikea reissulla kun halvalla saatiin ja samoten tutustumiskäynniltä lastentarvikeliikkeeseen löhti mukaan kaukalo kun oli poistuva väri tarjouksessa ja saatiin 30e normihintaa halvemmalla.

Täällä alkaa kans maha pömpöttää. "Onneks" tuota mahavekkiä on hieman esikoisen raskausajalta jäljellä, joten ihan heti ei välttämättä vauvamahaksi hoksaa, mutta ei se kauaa enää piilossa pysy. Meinasin tänään jo vanhemmilleni asiasta sanoa, mut sitten maltoin vielä. Mikähän siinä on että se vanhemmille kertominen on niin vaikeeta. Vaikka yks lapsi on jo ja naimisissa ollaan ja talo tekeillä jne. Luulis ettei tuossa mitään ois, mut silti sitä jotenkin "pelkää" sitä reaktiota vaikka aikanaan ottivat tiedon esikoisestakin positiivisesti ja ilolla vastaa. No mut sitten np-ultran jälkeen viimestään.

Uutta autoa oon yrittänyt netistä bongaila meille. Pitäs saada vaihdettua isompaan farmariin ennen vauvan syntymää. Esikoisen turvaistuin ei mee nykyiseen autoon takapenkille selkä menosuuntaan ja turvallisempi ois siellä ku etupenkillä. Muutenkin tuo auto alkaa olla ahdas ja vanha räppänä. Kaveri lupasi lunastaa meiltä tuon vanhan pois niin ei tarttis senkään jälleenmyynnistä huolehtia, kunhan löytäs vaan uuden hyvän tilalle.

Jee, huomasin tänään opintorekisteristä että olin saanut merkinnän kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon suorittamisesta. 16pvä pitäs saada paperitkin käteen. Onpahan edes joku tutkinto, muukin kuin ylioppilas. Sitä maisteria saa vielä odottaa hetken, että tulis inspis tuohon gradun tekemiseen...

Sanle ja saunatonttu 10+3
 
Myräkkä olitpa melko kunnossa kun synnäriltä jaksoit shoppailemaan! Mulla oli tuskaa päästä NKL:n kahvioon asti (ehkä 50 metriä). Ehkä viikon päästä kävin lähikirppiksellä (200 m:n päässä) vähän täydentämässä vaatevarastoja. Oikeasti me ostettiin melko paljon sitten jälkeenpäin kun paremmin tajuttiin mitä tarvitaan. Nyt ois tytölle kaikki valmiina, pojalle joutuu vaatehankintoja tekemään.

Sanle onnea tutkinnosta!
 
:flower: Aamukahvin tuoksut täältä Roista =) mie pitkästä aikaa saatan juoda kahvia,jos se tästä B) en osaa enää nukkuakaan 7 jo virkeenä hereillä,pojatkin jo touhottaa tuossaa et ulos menevät kohta ;) eilen sain toppi päällä kun olin ulkona rusketus raitojakin,näkyy nytkin aurinko pilkistävän pilvettömältä taivaalta B)
ai että ootan nla käyntiä,pe vasta..kuuluuko siihen jo lääkäri neuvola ? tuntuu ettei muista aaro n neuvola käyntejä kun odotin poikaa..

olettako aikasin ostaneet mammavaattetta? minulla on tunikoita ja äitiysrintaliivit ..housuja pitäs hankkia kun ei mee kii entiset tai puristaa..hmm..

nyt lapsosille aamupalaa

mamma-katja ja piieröinen
 

Yhteistyössä