Joulufriikit 2021

vierailija
Tuolla joskus taannoin lupailin avata tänne aikanaan "joulukalenterin", eli piti kirjoittaa joka viikko pikku tarina. Toisinsanoen kopioida tänne, sillä ne on jo kyllä valmiiksi kirjoitettuina.
Mutta ah ja voi surkeutta suurta. Tänne on joku keksinyt laittaa tuon tuhannen merkin rajan ja lyhinkin jutuistani on yhdeksän tuhannen merkin pituinen.
Ei voi mitään, toisaalta, eipähän kenenkään tarvitse närkästyä jaaritteluistani.
Eivät ne mitään kirjallisuudenhistorian helmiä olisi olleet, mutta ehkäpä joku olisi niitten myötä pässyt lähemmäksi lapsuutensa ja nuoruutensakin jouluja ja niiden tunnelmia.
Kirjoita ihmeessä! Voithan tehdä jutun niin, että kunkin tarinan merkitset viikon numerolla, esim " Viikko 49 - Joulutarina: Jouluhimmeli ja punainen nenänpää"

Ja kerran juttu ei mahdu tuhannen merkin sisään, niin kirjoitat tyyliin:... "...keittiössä äiti hyräili pehmeällä äänellään joululauluja samalla kun..."
(tila loppui, jatkat kertomustasi)

Viikko 49, jatkuu vol. 2
.."..vaivasi pullataikinaa..."

Eihän tuo rajoite este kirjoittamiselle ole. Pieni hidaste kyllä mutta täysin toteutettavissa kuitenkin, jos haluat.
Keinoja on monia.
 
Kirjoita ihmeessä! Voithan tehdä jutun niin, että kunkin tarinan merkitset viikon numerolla, esim " Viikko 49 - Joulutarina: Jouluhimmeli ja punainen nenänpää"

Ja kerran juttu ei mahdu tuhannen merkin sisään, niin kirjoitat tyyliin:... "...keittiössä äiti hyräili pehmeällä äänellään joululauluja samalla kun..."
(tila loppui, jatkat kertomustasi)

Viikko 49, jatkuu vol. 2
.."..vaivasi pullataikinaa..."

Eihän tuo rajoite este kirjoittamiselle ole. Pieni hidaste kyllä mutta täysin toteutettavissa kuitenkin, jos haluat.
Keinoja on monia.
No joo, tuotahan voisi kokeilla. Tuntuu vain tyhmältä pätkiä lyhyt (minun mielestäni) juttu vielä useaan pätkään.
Mutta kokeillaan.
Tämä ensimmäinen juttu ajoittuu kouluaikoihini. Olin tuolloin hiukkasen toisella kymmenellä, mutta kirjoitusharrastukseni oli jo aluillaan. Teksti on alkuperäinen ja lyhentelemätön ja pätkitty viideksi.
Laitan sen tähän huomenissa.
 
No joo, tuotahan voisi kokeilla. Tuntuu vain tyhmältä pätkiä lyhyt (minun mielestäni) juttu vielä useaan pätkään.
Mutta kokeillaan.
Tämä ensimmäinen juttu ajoittuu kouluaikoihini. Olin tuolloin hiukkasen toisella kymmenellä, mutta kirjoitusharrastukseni oli jo aluillaan. Teksti on alkuperäinen ja lyhentelemätön ja pätkitty viideksi.
Laitan sen tähän huomenissa.
Anna mennä vaan. Se on aina mukava lukea harrastekirjoittajien tekstejä
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Oho, hyppäsin nyt syysfiilistelijöiden alkupuolelta suoraan tänne. On vähän ollut kiirettä töiden ja lapsen kanssa, ettei ole kauheasti ehtinyt kirjoitella. No, ehdin sentään takaisin ennen joulua. :D Ja lukaisin kyllä tuon aiemman keskustelun myös. Ihana kuulla, että useammalla on tulossa vauva. :)

Täytyy tosin myöntää, että lapsen myötä fiilistelen syksyä yleensäkin vähän vähemmän kuin ennen. Ennen syksy oli minulle ihanaa hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa. Onhan se nyt ihanaa lukea hyvää kirjaa, juoda teetä ja kuunnella sateen ropinaa. Mutta lapsen kanssa syksy on ennemminkin sitä, että ulkona on kuraa joka paikassa, silti ulos on pakko mennä säällä kuin säällä, ulos lähteminen on muutenkin työläämpää kuin kesällä, kun saa tapella uhmaikäisen kanssa vaatteiden pukemisesta, sisällä ollessa rauhallisesta lukemisesta ei tule mitään, teekin ehtii jäähtyä ennen kuin sen saa juotua jne. :D Joulun fiilistely taas on toki kivaa lapsenkin kanssa.

Me ollaan tänään valmistauduttu ensimmäiseen adventtiin. Ostettiin vähän lisää jouluvaloja ja -koristeita, kun poikakin on jo sen verran vanha (jouluaattona tasan 3,5v.), että osaa jo itse sanoa, mitä haluaa. Ja tehtiin myös piparitaikina, jotta saadaan huomenna paistaa ensimmäiset piparit. :) Siitä tulee ihana joulun tuoksu!

Huomenna myös alan kuunnella joululauluja. Yritän pitää itsellä ensimmäistä adventtia rajana, jonka jälkeen alkaa Jouluradion kuuntelu.
 
Tästä se sitten alkaa...
Hämärä joulukuun alun lauantaipäivä alkoi vähitellen pimentyä illaksi. Joulukuun ensimmäinen viikonloppu, meillä kolmella, minulla ja kahdella vanhemmalla sisarellani, perinteinen pikkujouluilta. Neljäntenä porukassamme oli koiramme, sekarotuinen otus, päärotuina karjalankarhukoira ja susikoira, lisämausteina ties mitä. Joka tapauksessa ehdottoman koiramainen pakkaus,silkkaa koiruutta aina kuononkärjestä viimeiseen häntäkarvaan ja yhtä innostunut retkeilijä kuin me muutkin.
Olimme suunnitelleet lähtevämme yöksi retkelle, viettämään pikkujoulua ihan avoimen taivaan alle.
Siispä minä, joka aina jouduin kantamaan vastuun retkiemme teknisestä onnistumisesta, jynssäsin vanhan, monia kokeneen myrskylyhtymme lasia puhtaaksi. Siinä samalla yritin muistella, monellako retkellämme tuokin kapine oli mukanamme kulkenut. Lopuksi sitten täytin säiliön öljyllä ja niin oli valaistuspuoli melkein kunnossa. Melkein siksi, että olimme päättäneet, että meillä tulee tänä pikkujouluna olemaan sellainen kynttilänjalka, ettei ihan läheltä löydykään. Näin olimme päättäneet, mutta todellisuudessa vain minä tiesin, mitä se käytännössä tulisi merkitsemään, muille se olisi yllätys mahdollisimman pitkään.
Kun sitten kaikki valmistelut oli suoritettu, otimme koiran hihnan päähän ja läksimme.
En kertonut muille, mihin olisimme menossa, tiesin, että he kyllä pian keksisivät sen itsekin.Hiukan kohmeinen tienpinta rasahteli saappaittemme alla tallustellessamme matkamme alkuosuutta. Puolisentoista kilometeiä tietä kuljettuamme ylitimme pienen peltoaukean ja painuimme metsään. Nyt oli jo kaikille selvää, mihin olimme menossa. Tornille.
En tiedä, moniko nykyään tietää ja muistaa nuo ennenvanhaiset kolmiomittaustornit. Sellaisia oli aikoinaan tässä ihan meidän lähiympäristössä ollut kolme kappaletta. Itse en muista nähneeni pystyssä niistä muita kuin tämän. Tämä rakennettiin joskus kuusikymmenluvun alkuvuosina, joten se vielä seitsenkymmenluvulla oli hyvässäkin kunnossa. Jatkuu...
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Kulku pimeässä metsässä, myrskylyhdyn häilyvässä valossa on mielenkiintoista. Olimme kuitenkin kulkeneet tuon matkan niin usein, että lähes joka kivi ja mätäs olivat tuttuja. Niinpä pari luiskahdusta ja kompastusta olikin pahinta, mitä meille tapahtui matkan aikana. Ja niitähän nyt sattuu valoisallakin, joten matka sujui oikein mukavasti niitä näitä puhellessa.
Perille saavuttuamme ripustin lyhdyn pienen männyn oksaan ja jäin katselemaan näkymää ympärilläni.
Ja olihan siinä nähtävää ! Valtava, tummaa tähtitaivasta vasten kohoava rakennelma, jonka pinnassa lukemattomat huurrekiteet heijastelivat tähtien valoa. Huurteinen männikkö ympärillä, hiljaisuus, jota olisi voinut puukolla leikata.
Katselimme kaikki ääneti, yrittäen vain imeä muistojemme kätköihin kaikkea tuota ja mahdollisimman paljon. Ei kerta kaikkiaan ollut mitään sanottavaa.
Mutta koska emme olleet tulleet tänne pelkästään mykkäkoulua pitämään, rikkoi siskoista nuorempi hiljaisuuden ja kysyi, missä se minun mainostamani kynttilä jalkoineen piileskelee.
Otin repun selästäni ja pengoin sieltä esiin viiden litran ”riihimäkeläisen”. Kaipa jokainen muistaa nuo Riihimäen lasitehtaan tölkit, nelikulmaiset ja ilveksen kuvalla varustetut. Sellaiseen olin valanut kynttilän. Pimeässä siitä ei kuitenkaan oikein saanut mitään tolkkua ja sain selitellä hyvän aikaa, mikä olisi kupletin juoni. Eli lyhyesti sanottuna kerroin vieväni tämän pikku tuikkuni tuonne tornin latvaan.
Tottakai älynlahjojani epäiltiin suureen ääneen. Kuka täysijärkinen nyt lähtisi pilkkopimeässä liukastelemaan noille huurteesta liukkaille tikkaille. Päiväsnäölläkin se vaati päättäväisyyttä, olisiko ihan pakko lähteä sinne keskellä yötä putoilemaan. Jatkuu...
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti ja Echo
Tottakai minä tiesin, ettei se tulisi kovin mukavaa olemaan, mutta idea oli minun ja olin jo valmistellut sitä niin pitkään, että luovuttaminen olisi läsähdyttänyt koko retken tunnelman. Pakkasin siis vain kynttiläni takaisin reppuun ja heitin repun selkään sen enempiä vastaan väittämättä. Ja sitten kiipeämään
Tytöt jäivät jotensakin ankeisiin tunnelmiin alas. Heitä piristääkseni huikkasin jostakin sieltä kymmenen metrin korkeudesta, että jos sattuisin tippumaan, he voisivat syödä evääni.Jostakin kumman syystä minulle ei vastattu.
Pian jouduin kyllä ihan itsekin huomaamaan , miten tyhmä sitä joskus voi olla. Pakkasta oli joitakin asteita ja ylemmäs kiivetessä tikkaiden huurrepeite muuttui jääksi. Olin lähtenyt kiipeämään paljain käsin, jotta saisin tikkaiden puolista paremman tuntuman. Mutta jo tuossa viidentoista metrin vaiheilla sormeni alkoivat kohmettua ja kadottaa kaiken tuntonsa. Pysähdyin ja yritin lämmitellä käsiäni. Ei siitä mitään tullut, joten ei kun menoksi taas. Varovasti, askelma kerrallaan, ensin tunnustelu käsin, sitten jaloin, askel ja tunnustelu.
Yritin keskittää kaiken huomioni näkymään, joka vähitellen alkoi silmieni eteen piirtyä. Olin jo puidenlatvojen yläpuolella ja ihmettelin jollakin mielen syrjäkulmalla, miten erilaiselta kaikki voikaan pimeässä näyttää. Pidin näkemästäni, pidin todella.
Tunto sormista oli jo hävinnyt kokonaan, koukistin vain aina ranteeni tikkaan puolan yli ja kiipesin pelkästään jaloilla. Kävihän se niinkin, hitaasti tosin.
Pitkän ikuisuuden ja varmaan ainakin miljoonan askelman jälkeen seisoin lopultakin ylätasanteella.
Olin noin kolmenkymmenen kuuden metrin korkeudella maanpinnasta. Huikea tunne, minä olin tehnyt sen. Huikkasin alas, että kaikki kunnossa. Jatkuu...
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti ja Echo
Saatuani sormiani senverran sulamaan, että niissä taas joku pysyi, kaivelin kynttiläni esiin ja aloin sytytellä sitä. Mutta voi sentään, sormeni eivät sittenkään olleet oikein kunnossa, tulitikkulaatikko luiskahti otteestani ja tietysti se osui juuri sopivaan lankunrakoon ja jatkoi matkaansa alas ja saavuttamattomiin.
Työnsin kädet kyynärpäitä myöten taskuihin lämpiämään ja mietiskelin tilannetta. Toinen toistaan hölmömpiä suunnitelmia syntyi korvieni välissä, mutta ei mitään kunnollista ja käytännöllistä.
Mutta sitä mukaa kun sormet alkoivat pikkuhiljaa saada tuntonsa takaisin, alkoi ajatuskin taas jotenkin saada otetta todellisuudesta. Silloin pälkähti päähäni niinkin vallankumouksellinen ajatus, että pitäisi tarkistaa, olisiko reppuun mahdollisesti jäänyt joskus tulitikkuja. Ja tarkistus tuotti tulosta, vähän nuhraantunut ja nihkeänoloinen tikkuaski löytyi, mutta tyhjänä. Uusi tarkistus palkittiin puolellakymmenellä tikulla.
Siispä tulta virittelemään. Se sujuikin jo kuin vanhalta pyromaanilta ja hetkisen kynttilän liekin yläpuolella käsiäni vielä lämmiteltyäni nostin sen tornin keskitolpan päähän. Huikkasin vielä alhaallaolijoille, että jos he aikoivat vielä nuotiolla istuksia, olisi syytä etsiä tikkulaatikko, jonka olin koheluuttani pudottanut. Se oli kuitenkin turhaa huolehtimista, sillä sain samantien kuulla että aski oli pudonnut ihan koiran kuonon eteen ja tämä oli tuonut sen melko hyväkuntoisena tytöille.
Kaivelin käsineet repusta ja jäin vielä hetkiseksi ihailemaan öistä maisemaa ja nauttimaan tästä ainutlaatuisesta yksinäisyydeastä ja hiljaisuudesta. Tähtien kylmä valo, jossakin tuolla himmeä uudenkuun sirppi, kaikki tämä oli jotakin, mikä palkitsi kiipeämisen vaivat. Jatkuu...
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti ja Echo
Ja tämä hiljainen yksinäisyys ei vaatinut mitään filmaamista, kova ulkokuori sai jäädä johonkin tuonne puolimatkaan, täällä olin vain minä ja se, mitä todellisuudessa tunsin. Sillä hetkellä tunsin vain pelkkää kiitollisuutta siitä, että olin saanut kokea jotakin tällaista ja samalla hiipi mieleen jonkinlainen toivo ja uskonpoikanen siihen, että joskus vielä uskaltaisin olla näin oma itseni myös muiden joukossa.
Ensimmäiset vilunväreet saivat minut taas palaamaan todellisuuteen. Lähdin kapuamaan alaspäin. Tiesin kokemuksesta, että alastulo on aina hankalamppaa kuin ylöspäin kiipeäminen. Jotenkin vain olin niin muissa maailmoissa, etten paljon kiinnittänyt huomiota matkantekooni, yhtäkkiä vain jalkani tapasivat tukevan kivikon ja olin taas maanpinnalla.
Kävelin jonkun matkaa sivummalle ja jäin katselemaan työni tuloksia. Ja siellä se loisti iloisesti vilkutellen, meidän hyvän joulunajan toivotuksemme kaikille, jotka sen sattuisivat huomaamaan.

Tällä tavalla siis tuona vuonna aloitettiin joulun odotus. Monesti olen miettinyt, miten hienolta aina tuntuu, kun löytää uudestaan jotakin, minkä jo luulee unohtaneensa. Tämä retkipäiväkirjasarjamme oli yksi sellainen löytö. Siihen silloin aikoinaan jokainen meistä vuorollaan kirjoitti jonkinlaisen selonteon yhteisestä retkestä tai jostakin muusta yhdessä koetusta. Mutta vuosien mittaan olen tehnyt muitakin löytöjä menneisyydestäni, joten odotellaampa viikko, niin nähdään, mitä joskus on tapahtunut joulukuun toisella viikolla.
Sitä odotellessa oikein hyvää ja iloista joulunalusaikaa teille kaikille!
 
Hyvää ensimmäistä adventtia! Täällä on ollut pakkasviikonloppu, eilenkin vielä päiväsaikaankin -20 astetta. Tehtiin jäälyhtyjä ja käytiin katsomassa appiukon metsästä kuusta, mutta ei kyllä löydetty sopivaa. Saa nähdä ostetaanko sitten jostain. Mä odotan ihan hirveästi ensi joulua, kun pääsee fiilistelemään oman muksun kanssa ja luomaan vain sellaisia meidän perheen omia perinteitä.

Joulukuuhun on enää pieni hetki, äippälomakin alkaa ihan pian.
 
Toivottavasti kaikilla oli ihana ja rauhallinen adventti! Meillä se todella oli sitä. Olin epätoivoisesti lauantaina metsästänyt kyntteiikköä, johon saisin upotettua kaikki neljä adventtikynttilää, mutta koska sellaisia ei enää tunnu olevan missään, hain kierrätyskeskuksesta neljä yksittäistä pientä kynttilänjalkaa, joista sitten asettelin ja askartelin hienon omannäköisemme kynttelikön.
Meillä ei koskaan perheessä sytytetty adventtikynttilöitä, mutta mieheni perheessä se on ollut iso juttu. Hän sitten vähän kieli poskessa blastasi youtubesta Nyt sytytämme kynttilästä ensimmäisen säkeistön ja sytytti kynttilän samalla. Teimme myös ensimmäiset tortut ja glögiäkin.
Aukaistiin ensimmäinen kalenterin luukku, ja tänäänhän siitä avautui jo toinenkin. Tästä se siis ihan oikeasti alkaa, ja nyt ei voi kukaan enää valittaa, että on liian aikaista.

Rosemarie kiva nähdä, että teit comebackin näin jouluotsikon alle! Kiva varmaan lapsen kanssa myös valmistella joulua - tykkääkö hän jouluaskarteluista? Saksassa on kaikkia kivoja askartelulehtiä, muistan joskus ostaneeni ja tehneeni niistä kaavoista jotakin. Meillä oli muutenkin lapsuudessa aina askartelu isossa roolissa, ja muistelen edelleen lämmöllä jouluaskartelua jouluisen c-kasetin soidessa taustalla :D

Lullaby, jännä että sanot odottavasti perheen omia perinteitä. . Olen miettinyt tuota paljon, ja vaikka lapsia ei vielä olekaan, odotan jo kauhulla niitä jouluja täällä vain meidän kerrostalokämpässämme, kun ulkona vain sataa eikä lumesta jouluna ole tietoakaan : D Teillä taitaa olla tunnelmallisempaa. Meillä on nimenomaan omilla vanhemmillani todella tunnelmallista, ja täällä omassa kerrostaloasunnossa sitten ei lainkaan. Toki eihän se paremmasta ymmärrä se lapsi, eli voisi kyllä ihan totuttaa tähänkin, mutta itselle ei ihan helpolla lumeton joulu kelpaa, kun en koskaan ole sellaista viettänyt.

Diogeneksen tarina oli todella tunnelmallinen!
 
No niin, on se sitten joulukuukin korkattu. Tällainen hidas hämäläinenkin voi siis katsahtaa tulevaan ja todeta, että jumprahuiti sentään, kuukauden päästä sitä on jo joulukin paremmalla puolellaan.
Mutta sitä ennen on vielä paljon kaikenlaista askarta, nimenomaan jouluun liittyen, suoritettavana. Ja vaikken olekaan sellainen joulufriikki, joka fiilistelisi joulua jo heinäkuusta asti, ja vaikka "se jokin" minun joulussani on hiukan eri kuin täällä keskimäärin, on silti, varsinkin näin pimeimpänä aikana vuodesta, antaa ajatuksen levätä levätä siinä mukavassa odotuksen tilassa, minkä lähenevä joulu saa aikaan.
Rauhoittuminen, levollisuuden lisääntyminen, toisten muistaminen hyvällä, Ajatus siitä, että joulu on portti valoon, niin konkreettisesti kuin henkisestikin. Siinä rakennuspalikoita minun jouluuni.
Tietuysti siina sivussa kulkee, eikä ollenkaan pikku roolissa kuljekaan, kaiki tämä ulkoinen , mitä tarvitaan pimeyden selättämiseen ja nimenomaan yhteisen joulumielen luomiseen.
Se ei ole minulle mikään itsetarkoitus, pikemminkin työkalupakki.
Ja nyt se pakki on sitten aika läväyttää auki ja alkaa suunitella, millä tavoin tänä vuonna tuo yhteinen joulufiilis olisi saavutettavissa.
Saas nähä, miten äijän käy.
 
Työkiireet alkavat taas kiihtyä joulukuun myötä - on se oikeasti kumma, miten niin monet firmat ja valtionkin organisaatiot haluavat aina saada niin valtavan ryppään asioita valmiiksi juuri jouluksi. Onneksi tämä laaja etätyösuositus on tarkoittanut itselläni paljon rauhallisempia päiviä. Kyllä se työn rasittavuus paljon perustuu siihen aina liian aikaiselta tuntuvaan aamuheräämiseen, pukemiseen, hirveään vastentahtoiseen ratikka/bussipysäkille raahautumiseen pimeässä ja kylmässä. Kun rauhassa tekee ensimmäisen tunnin kotisohvalta aamiainen vierellä jouluradio hiljaa taustalla soiden, on aivan eri tunnelma koko päivässä.
Matkaan huomisesta alkaen hieman alkupäästä venytetylle työmatkalle Espanjaan. Lämpötila siellä on noin 12-13 astetta, eli ei mitään aivan tolkutonta. Koronatilanne on parempi kuin Suomessa, ja minun (kun tulen tällaiselta pahemmalta korona-alueelta kuin Espanja) pitää sinne mennessä täytellä erityinen kaavake, ja joka paikassa pääsee vilauttamaan koronapassia. Se on kyllä hyvä asia, ja koen saavani tarpeellisen ja turvallisen irtioton. Voin sitten ensimmäistä kertaa ihmetellä ns. lämpimämmän maan joulukoristeita ja -toreja.

Rauhoittuminen ja ajatus joulusta porttina valoon ovat oikeasti kyllä hyviä mielikuvia, ja kyllä se vain auttaa, jos on onnistunut pitämään mukanaan tiettyä lapsenomaista suhtautumista jouluun - eli että se aidosti nousee normaalin elämän yläpuolelle ja aiheuttaa tiettyä positiivisuutta, ihan omanlaistansa.
 
Heipä hei kaikille täältä kaupunkikodista. Kontrasti puutalon ja kaupunkikodin välillä oli niin kova, että olen vasta nyt alkanut hiljalleen päästä taas jotenkin tolpilleni kaikesta siitä järkytyksestä. Nyt kuitenkin paremmalla mielenmaisemalla jo kohti toista adventtia ja itsenäisyyspäivää. Harmillista kyllä vastaanotto onkin peruttu ja joulukortit täytynee kirjoitella jotakin muuta katsellessa, kenties vaikka Joulutarina voisi olla sopiva.

Kainuussa on lunta varmaan lähemmäs puolimetriä. Kerralla on satanut aivan tolkuttomia määriä, mutta onneksi nyt pitäisi viikonloppuna olla aivan täydellinen talviulkoiluilma, sillä auringon pitäisi paistaa ja pakkasta olla jokunen 10 astetta. Ensi viikolla sitten taas kiristyy ja päästään jonnekin parinkympin huitteille. Se alkaa olla jo liian kylmää minulle ja koirallekin.

Eläimet ovat sopeutuneet hyvin uuteen kotiin. Kissa otti heti pattereiden päällä olevat ikkunalaudat uusiksi tarkkailupaikoikseen ja koirakin muistaa vielä miten kerrostalossa käyttäydytään. Yhtäkään itku-ulinaa ei onneksi ole tarvinnut aamuisin töihin lähtiessä kuunnella. Päivisin olen sitten poikennut kotiin ja nukkunut heidän kanssaan lyhyet päiväunet töiden välissä. Rauhallinen pesiminen on tehnyt meille varmasti hyvää ja ollut vain ja ainoastaan tarpeellista.

Ripustelin valotähdet alkuviikosta ikkunoihin, mutta muita joulukoristeita en ole vielä laittanut. Ihan tunnelmallista ja kaipa se siitä hiljalleen lisääntyy joulua kohti mennessä.

Tunnelmallista viikonloppua jokaiselle!
 
Täällä on pakkasta noin -15 ja tälläistä luvattu pitkälle ensi viikkoon. Hrrr.....

Olen jo alkanut haaveilemaan joulukuusesta, mutta ehkä maltan mieleni vielä pari viikkoa. Viime vuonna laitettiin joulukuusi 19.12, niin ehkä tänä vuonna samoihin aikoihin. Ehditään nauttia siitä, ennen kuin lähdetään muualle joulun viettoon.

Mies on tekemässä lumitöitä, vaikka täällä ei nyt lunta ole mitenkään aivan älyttömiä määriä. Minun mielestä juuri sopivasti, ja kaikkialla on niin kaunista. 🤍
 
  • Tykkää
Reactions: kilsikka
Kaupunkikodissa tuoksuu viimeinkin mausteinen taatelikakku! Vielä se on uunissa tekeytymässä muutaman yliminuutin, kun tein vähän suuremman taikinan... Mutta aijaijai miten herkulliselta ja kotoisalta tuoksuukaan. Pitäisi antaa kakun maustua ja vetäytyä yön yli, mutta en koskaan malta vaan ensimmäinen palanen leikkautuu heti, kun kakku on irronnut vuoastaan.

Täälläkin mietittiin tänään joulukuusiasioita. Että mihin se laitetaan ja mistä se ostetaan. Ja tietenkin milloin, sillä täällä kaikki kuuset tunnutaan myyvän loppuun jo viikkoa ennen joulua!

Täällä oli tänään aivan taivaallisen kaunis päivä. Kylmempää oli kuin piti ja ulkoiluakin valoisalla ajalla ehti vain haaveilla, mutta mukava oli rauhassa katsella aamulla auringon laiskaa nousua.

Huomenna jo toinen adventti! Pitää tänään poltella asioikseen ensimmäistä kynttilää vähän lyhyemmäksi, niin pääsen huomenna tahtiin kiinni. Löysin myös lähikaupasta hyvää "uutta" teetä: Forsmanin Lumiukkoteessä maistuu Earl Grey ja katajanmarja. Vein tätä viime vuonna eräälle ystäväpariskunnalle viemisiksi ja oli niin hyvää, että ostin nyt itsellenikin, kun kyseisessä kaupassa satuin asioimaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo ja Lullaby_
On aika avata toinen luukku kalenterista.
Jos edellinen juttu oli kirjoitettu heti tapahtuman jälkeen, on tämän tarinan synty hiukan mutkikkampi. Tämä nimittäin tapahtui ennen kuin opin kunnolla kirjoittamaan. Olin merkkaillut sitä muistiin jokusilla harakanvarpailla, joita silloisen käsitykseni mukaan nimitin kirjaimiksi. (huom. ei ollut opettajani käsitys asiasta). Sitten, näistä jokusista sanoista rakentelin tarinaa ollessani kai kolmannella luokalla. Silloin oli kirjoitustaito jo kohtalainen, mutta lauseen rakentaminen ei ollut hääppösissä kantimissa. Jutusta siis tuli enemmänkin luettelo asioista ja tapahtumista. Lopullisen muotonsa, siis sen, mikä tuossa on näkösällä, juttu sai samoihin aikoihin kuin tuo ensimmäinenkin juttu oli kirjoitettu.
Tässä tämänkertaisessa tarinassani kerron eräästä siihen aikaan hyvinkin yleisestä, nykyään kovin harvinaisesta jouluvalmistelusta.
Tähän tapaan.
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
Vuosi oli sieltä kuusikymmenluvun alkupuolelta ja joulukuun toinen viikko oli aluillaan kun äitini tyrkkäsi käteeni kolme kymmenen markan seteliä ja sanoi, että kipaseppas nuoremmakses hakeen Väinöltä turskia. Siitä se sinä vuonna lähti liikkeelle, lipeäkalan valmistus nimittäin. Olin juuri laputtanut tuon neljä ja puolikilometrisen koulumatkani, joten minulla ei ollut mitään kauheaa intoa lähteä, olihan tuossakin matkaa puolisentoista kilometriä yhteen suuntaan. Mutta mikäpä auttoi, kauppa suljettaisiin pian, pakko lähteä samantien, jos ehtiä aikoi.
Niinpä siis tallustelin tuon puolitoista kilometriä ja ehdin kuin ehdinkin ajoissa perille.
Vanha kyläkauppa, todellinen sekatavarakauppa. Siinä oli jotakin unohtumatonta. Jo sisääntullessaan sai kaikkien huomion, sillä oven päällä oli iso lehmänkello, joka ovea avattaessa rämisi kuuluvasti. En todellakaan muista kuulleeni niin huonosointista kelloa ennen enkä sen jälkeen. Se toi mieleen vanhan sanonnan, hyvä kello kauas kuuluu, paha paljon kauemmas.
Mutta tunnelma,johon sisältyi myös tuo tuollaisten puotien sekalainen tuoksu, oli vakaan rauhallinen. Ei ollut taustamusiikkia, ei kiirettä eikä pitkiä kassajonoja. Kauppias-Väinö puuhaili tiskinsä takana viiksiinsä tuhisten ja jos jotakin puhuikin, aloitti jokaisen lauseensa sanalla meinaan...
Siinä ehdittiin puntaroida maailman menoa, menneen vuoden satoa, menneitä, olevia ja tulevia ilmoja ja mitä nyt kunkin mielessä päällimmäisen sattui liikkumaan.
Oli siinä pienelle pojalle ihmettelemistä, kaupan sekalainen tavaravalikoima oli levitelty osittain ympäri huonetta, pitkin seiniä ja kattoa. Valikoima oli sen ajan tarpeita vastaava, hevosenkengistä ja -valjaista silmäneulaan. Ruokatarpeista se rajoittui kuiviin tuotteisiin. Kuivia kaloja, joita olin tullut hakemaan oli suuressa saavissa lähes keskellä lattiaa.
Tuli sitten jossakin vaiheessa minunkin vuoroni päästä palveltavaksi.
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
Toivottomasta ujoudestani huolimatta sain asiani jotakuinkin järjellisesti esitettyä, koskapa minulle vähän ajan päästä ojennettiin paperinarulla niputettuna jokunen kapakalanpuolikas. ”Meinaan, olkaa hyvä.” Maksettuani ostokseni ja saatuani vaihtorahat, kauppias vielä toivotti:”Ja, meinaan...hyvää joulua”
Ilta oli jo täysin pimentynyt, kun tulin kotiin tuolta reissultani. Taisivat jäädä läksytkin sinä iltana melko vähälle huomiolle, oli se vain niin suuri tapaus. Ei sitä joka päivä kaupassa käytykään, ei edes kyläkaupassa.
Mutta seuraavana päivänä, tullessani koulusta, isäni komensi minut mukaansa jatkamaan puuhastelua kalojen parissa. Oltuaan vuorokauden likoamassa ne olivat pehminneet senverran, että ne voitiin nylkeä. Siinä puuhassa minua siis tarvittiin. Isä opetti, miten kala lyötiin ensin kiini sinähirteen, missä sitä oli helpompi käsitellä. Sitten vain puukolla varovasti autellen alettiin nyhtää nahkaa irti. Melko nopeasti ne oikeat otteet löytyivätkin eikä siinä sitten kauan nokka tuhissutkaan, kun työ oli tehty. Jokunen haavakin taisi sormiin siinä työn touhussa ilmaantua, mutta eihän sitä sellaisia pikkuasioita silloin huomaa, kun oikein on tärkeätä oman osaamisensa puolesta.
Seuraavaksi isä käski minua hakemaan riiheltä vanhan viskurinseulan ja sen saatuaan seuloi tuhkasaavista ämpärillisen tuhkaa. Menimme tuhkaämpärin kanssa navetalle, jonne äitikin oli tullut tuoden mukanaan saavin ja ison rohtimisen raidin. Sen hän pingoitti saavin päälle ja levitteli isän ämpäristä tuhkan sen päälle. En ollut koskaan ollut katselemassa tätä vaihetta, joten seurasin silmät pyöreinä, miten isä senjälkeen alkoi lappaa padasta kiehuvaa vettä tuhkan päälle. Kun vettä oli tarpeeksi, äiti kietaisi raidin nyytiksi, sitoi sen tukevalla narulla ja antoi vajota kokonaan veden alle. Siellä se saisi liota seuraavaan päivään. Isä selitti, että näin valmistettiin tuhkalipeä, missä kalat sitten pehmitettäisiin lopullisesti syötävään kuntoon.


,
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
Seuraavana päivänä koulusta tullessani oli kalat jo pantu likoamaan lipeäveteen, mutta päivittäin minä niitä kävin aina katselemaassa ja ihmettelemässä. Säät pysyttelivät melko lämpiminä,ja liotussaavi sai olla ulkosalla koko ajan. Vesi jäätyi välillä riitteeseen pinnasta, mutta sen ei kai sitten ollut niin väliksi. Ja puolentoista viikon aikana, mitä ne lipeässä likosivat, ne muuttuivat päivittäin noista onnettoman ohuista ja mitättömistä käppyröistä suuriksi ja mehevännäköisiksi kalanpuolikkaiksi. Tuumiskelin silloin, etten olisi varmaan jaksanut kantaa niitä kotiin, jos ne olisivat kaupassa olleet tuollaisia vonkaleita.
Sen puolentoista viikkoa kestäneen liotuksen jälkeen kaadettiin lipeävesi pois ja alkoi, mielestäni,ihan tylsä huuhtelu, jota kesti sitten lähes jouluun asti. Joka päivä tullessani koulusta oli komennuksena mennä vaihtamaan kaloille puhdas vesi. Ja minulla kun olisi ollut ihan oikeatakin tekemistä.
Kylmät ja liukkaat kalanpuolikkaat nuljahtelivat käsistäni milloin mitenkin ja sormet kohmeessa yritin pitää huolen siitä, etteivät ne olisi levinneet pitkin maita ja päätyneet lopulta kissojen ruuaksi.
Lopulta, pitkän ikuisuuden jälkeen sitten isäni sanoi, että eiköhän se lootraaminen jo riitä. Luntakin oli jot ullut melkoisesti ja seuraavaksi jouduinkin kantamaan puhdasta lunta kalasaaviin isän asetellessa valmiita puolikkaita sinne. Näin ne pysyivät kylmässä eivätkä jäätyneet kiinni toisiinsa. Aikanaan joulupöydässä sain sitten kiitoasta onnistuneesta kalan liotuksesta.
Jotenkin tuntui oudolta, enhän minä ollut tehnyt muuta kuin sen, mitä käskettiin.

Näin siis sinä vuonna , joulukuun toisella viikolla.
Viikon päästä tas uudet kujeet.
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti ja Echo
Biozell-
Hyvää itsenäisyyspäivän aamua Espanjan pääkaupungista! En pääse koskaan puhelimeltani kirjautumaan nimimerkillä tänne, joten käytän vierasnimimerkkiä hieman muokattuna.
Täällä on aika eri meininki, kuten odottaa saattaa, ja eilen muun muassa söin ateriani ulkona - siis ihan pihalla, auringossa. Se on koronaturvallisempaa ja toki aivan ihanaa pakkaselon tauottavana erikoisuutena. Auringon kirkkaus on aivan älytön, Suomen heinäkuun tasoa. Tänään meinasin illalla vain ostaa markettitapaksia ja katsoa Ylen itsenäisyyspäivän lähetystä (vaikkei niitä Linnan juhlia olekaan, uskon sen tuovan riittävän samankaltaisen tunnelman).
Kilsikka, ehkä voit tehdä kortit tuo ohjelma taustalla. Jos perinne muokkautuu hieman, niin toisaalta niin myös elokin.
 
vierailija
Pitkin päivää sadellut hissuksiin ihanaa pakkaslunta. Semmoista untuvan kevyttä höttöä. Ja kun oikein tarkkaan katsoo lapasiin osuneita lumihiutaleita, niin todellakin huomaa, kuinka kauniita ovat ja niin erilaisia!
Viikonloppuna kävin pienillä joulutorimarkkinoilla. Lähikoulun nuoret lauloivat ja soittivat joululauluja, myyntikojuja löytyi joka lähtöön, olipa paikalla Joulupukkikin - tosin ei poroineen vaan pikkuponeineen, joita perheiden pienimmät saivat käydä silittelemässä ja rohkeimmat uskaltautuivat jouluponin vetämien kärryjen kyytiinkin. Punaisia poskia, tonttulakkeja sekä iloista puheensorinaa pakkasen keskellä. Kotiuduttuani vaihdoin keittiöön ja ruokailuhuoneeseen uudet jouluverhot, joista olin haaveillut jo kauan. Ikkunaan laitoin vanhanaikaisen paperitähden, saa nyt loistaa siinä yötä päivää. Huomenna teen piparkakkutaikinan.
Sekä appelsiinisen suklaakakun. Nyt aloitan joululaulujen kuuntelemisen. On jo aikakin virittäytyä tunnelmaan ja rauhoittua ja ravistella harteilta arjen kiirettä.
Mukavaa ja joka päivä kasvavaa joulufiilistä teille kaikille!
-Tuulia-

 

Yhteistyössä