IVF marras/joulukuu

No niin... tohtori soitti ja kertoi, että tammikuussa sitten teemme lyhyellä kaavalla isci:n. Mies sanoikin ettei ole kivaa kun kasvatan kananmunia munasolujen sijasta, ei niistä kukaan voi kuulemma päästä läpi.
Mutta nyt vietämme mukavan joulun välissä ja unohdamme hoidot hetkeksi.
 
:hug: ja halit darmalle...olis olllut niin kiva piinailla yhdessä :/
Mulla on h-hetki käsilllä ens viikolla. Munasolut on nyt kasvanut paremmin kuin aiemmin mut annoskin on kyllä ollut isompi. Huomenna on vielä toka kontrolli ja sitten tietää mikä päivä ens viikolla punktio tehdään. Ilmeisemmin se ajoittuu maanantaille. Nyt joudun käyttämään syranella-nenäsuihketta ettei munat lähet itelleen liikkeelle kun ovat kuulemma jo nyt niin hyvän kokoisia...Onko kellään muulla suihke käytössä?
Tsemppiä jokaiselle =)
 
Moikkamoi!

RobottiRuttunen: Kyllä sulle on tosiaan mahtunut kaikenlaista tähän hoitojaksoon. Oikein paljon tsemppihaleja huomiseen punktioon :hug:

Mulla oli tänään eka uä eikä viikonlopun vuoksi kuulemma toista tulekaan. Muniksia oli kehittynyt yhteensä noin 10, joista suurimmat oli 15-17 millisiä ja pari pienempää vasta kymppimillisiä.
Nyt vielä kasvatellaan viikonlopun yli. Tiistaina olis punktio aamuysiltä ja mahdollinen alkionsiirto perjantaina. Toivottavasti päästään sinne saakka...

Jaksuja joka pinolaiselle :heart:
 
Heippa,
Mä olen ollut täällä taustalla aika hiljaksiin.. surullisia tapahtumia ..vetää hiljaiseksi. Siis meillä täällä Suomessa, ja pikkukylässä JOkelassa.
Ensi viikolla keskiviikkona sain ajan ultraan, ja nyt siihen asti popsin noita zumenoneja. Ke päätetään sitten PAS ajankohta. Ilmeisesti sillon alottelen myös luget..
Herätelkääpä taas muistianne, että miten siitä limakalvosta saikaan parhaiten vastaanottavaisen tai, että siihen miikään kiinnittyisi?? Ruokavalio, vitamiinit auttaako mikään???
 
Moikka! Pidän peukkuja sinulle robottiruttunen! Toivottavasti punktio menee hyvin. Kris mä en usko, että on oikeastaan mitään keinoja limakalvon saamiseksi vastaanottavaisemmaksi - paitsi punaviini. ja terveelliset elämäntavat yleensä.
Ice78, kyselit kuulumisia - mutta et kertonut omia olojasi??? Mulla ei mitään - joten kertoo jostain. Se verenvuoto, jota minulla oli tässä parina päivänä vähän :LOL: oli sieltä toisesta reiästä....olen vissiin saanut jotain sisäisiä pukamia siitä viime viikon ummetuksesta...kiitos punktiokipujen. Ehdin jo innostua tiistaina, että olisi kyse kiinnittymisestä ...mutta oishan mun pitänyt tietää, että eihän se nyt ole mahdollista!

Ainiin ja myös minulla on kaikki 2 ivf:ää tehty orgalutran + puregon yhdistelmällä.
 
Tääläkin aika matelee, eikä oireita suuntaan eikä toiseen. Rupee ahistaan ku testaukseen ei oo viikkoakaan, vaikka satavarma on et nega pamahtaa. Vai kuinkas se testaus olikaan kun siirto oli ke, niin eikös testi päiväkin oo ke?
pp8
 
Elämänperhonen: omia oloja jotain epämääräisiä, mutta luulen että psyykkisiä :LOL: En tajua miks en öisin saa nukuttua, oisko hormonit syynä..Vähä höntti olo koko ajan ja lämmöt koholla ei muuta. Hyvä et selvis että mistä se veri tuli, mulla oli kans punktion jälkeen ummetusta mikä ei tod ollut kivaa. Milloin meinasit testata? Mie varmaan su isänpäivänä jos uskallan. Tänään pp7. Marime: Mulla ainakin veritesti määrätty pp12. Jaksamista kaikille!
 
Mulla ei oo ollenkaan määrätty veritestiä, käskettiin vaan tehdä tavallinen testi. Ootko ice-78 hoidossa yksityisella vai julkisella? Viimeks oli niin et kun apteekin testi näytti plussaa, niin soitin hoitajalle ja sit vasta pääsin veritestiin. Testin teen varmaan torstaina, jos menkat ei sitä ennen ala.
pp9
 
No niin nyt on punktio takanapäin. Hyvin meni. Ei ihan hirveen kipeetä edes tehnyt. Sain kyl niin paljon kipulääkettäkin ja puudutus oli hyvä. Oikealta tuntui hieman enemmän ja hoitaja joutui painamaan aika paljon mahasta, kun ovario jotenkin ylhäällä. Mutta siis 10 munasolua saivat talteen. Joitakin eivät ottaneet ollenkaan, kun niin ylhäällä olivat ja pieniä. Koko reissuun ei menny kun 2tuntia. Nyt olo on ihan ok. Ei kipuja eikä muuta. Viikko pitäisi ottaa rauhassa.
Huomenna soitteleevat onko alkiot lähteneet kasvamaan. Maanantaina olisi sitten siirto, jos kaikki menee hyvin.
Hoitaja ja lääkäri ihmetteli, etten ole ollut yhtään kipeä. Punktion jälkeenkin olin melkein heti pystyssä. Sanoivat vaan, että korkea kipukynnys. Ite kyl sitä vähän epäilen.
Olinkin aika tyytyväinen, ettei omalle klinikalle päästy. Täällä oli paljon mukavampi henkilökunta ja jotenkin ystävällinen. Sai ihan rauhassa kysellä, eikä tullut oloa että "halki-poikki-ja-pinoon".
Tsemppiä muille piinailuun. Minä vielä jännitän, että päästäänkö piinailemaan. Se pessimisti vielä vaan nostaa päätänsä.
 
Hei Gardenia ja elämänperhonen, kiitos *Täytyypi sitten aukaista tuo punkkupullo, jos se jotai auttas. :LOL: Haluisi niin kovasti tehdä itse kaiken voitavan, jotta homma onnistuisi ja tuottaisi muutakin tulosta kun tuskaa ja pettymystä :ashamed:
 
Marime: yksityisellä ollaan Helsingissä. Plussatuulia sinne =) Robottiruttunen: hienoa että punktio meni hyvin. Mieki sain silloin tujut kipulääkkeet ettei paljon kipua tuntenut. Toivotaan että saatte monta hyvää alkiota =) Jaahas ja nyt kauppaan isänpäivän kakku tarpeita hakemaan B)
 
menkat alkoi, et se siitä sitten. Alkoi muuten just samaan aikaan kuin ekas icsi:ssä. Nyt on sellanen olo et en tiedä jaksanko näitä hoitoja enää. Pakkasessa on kaks huonoa ja ne tuskin kestää edes sulatusta, joten homma pitäs alottaa ihan alusta. No eipä se uus icsi kovin ajankohtanen oo ku meillä noi jonot on lähes vuoden.
Mut plussatuulia teille muille!!!
 
RobottiRuttunen: Hienoa, että punktio sujui hyvin! Toivotaan, että kaikki sujuu nyt tästä eteenpäinkin kaikki niin kuin pitää!

Pahoittelut Marimelle menkkojen alkamisesta :hug: Voimia ja jaksamista!

Ice-78! Onnittelut haamuplussasta! Ja pidetään peukkuja, että se siitä lähtee vahvistumaan oikein kunnolla. Ihanaa jos tänne tulis paljon plussia, antaa sit itsellekin uskoa.

Mulla on nyt ihan hyvät fiilikset siitä, että hoito on tulossa jo seuraavassa kierrossa, vaikka etukäteen mietitytti kovasti että jaksetaanko lähteä tähän rumbaan vielä vähään aikaan. Nyt vaan täytyy toivoa, että kierto ei venähtäis, ja päästäs aloittaa niin, että homma ois hoidettu jouluun mennessä! Toiveet alkaa olla jo nyt niin korkealla, mutta ne ehtiin tässä vielä moneen kertaan muuttua...

Plussia puhaltelen kaikille ja voikaa hyvin!
 
Marimelle iso lohdutus :hug: Toivotaan ice, että sun plussa jatkais kasvua. Miten teillä noin aikasten on testaukset? Mulle sanottiin, et testin voi tehä 16pvä siirrosta.

Eilen labran täti soitti ja kertoi, että 8 munasolua oli hedelmöitetty icsillä. Tänään enää 2 oli ykkösluokkaa, 2 kakkosluokkaa ja loput huonoja. Lopuissa oli kuulemma ylimääräisiä tumia, et niissä on joku kromosomivirhe ja niitä ei siirretä. Jotenkin masenti, et jos vaan kaksi hyvää. Eikä niistäkään viel tiädä miten kasvaa huomiseen. Sanoi se labra jotenkin niin, et on hyvä et viel huomiseen kasvatetaan et näkee onko niistä mihinkään. Mä oon niin varma, et tää menee mönkään. Kunnia kaikille niille, jotka tän useamman kerran on läpikäynyt. Tää ekakin tuntuu niin raskaalta. :'( Miten sitä jaksaa samaa rumbaa aina vaan uudestaan.
Eilen pari kaveria kävi ja tietty tuli puhetta lapsista, kun toisella kauhee vauvakuume. Toinen kaveri siihen, et alkakaa te tehä niit lapsii ni pääsee tuo niitä hoitamaan. Niinpä, alettu on ja oikein tekemällä tehty, eikä siltikään onnistu. Tää on niin p.erseestä. Varmaan tää isänpäivä vetää mielen maahan....

Tulipas taas valitettua.....sorry....
 
voi harmi marime voimia tulevaan mitä päätättekin ja ice-78 onnea haamusta toivotaan että vahvistuu ja pysyy loppuun asti sit omaa napaa eilen pätkähti plus ovulaatio testiin ohjeistus oli että tehdä testejä jo lauantaista vaikka ovis tuskin tulee ennen maanantaita tai aikaisintaan sunnuntaina mutta testaa varmuuden vuoksi mutta mun elimistö päätti että plus tulee nyt eli jo lauantaina kp10 siirtoa oli suunniteltu keskiviikoksi kp14 tai torstaiksi kp15 taitaa nyt sitten olla jo tiistaina eli kp13 nyt vaan jännitetään että kestääkö alkiot sulatusta jos kestää niin sitten päästään piinailemaan
 
Marime :hug: Paljon voimia ja jaksamista sinne :heart:

Ice-78: Lämpimät onnittelut haamusta :heart: Peukutan kovasti täällä, että viiva vahvistuu!

RobottiRuttunen: Paljon tsemppimieltä kyytiläisen odotteluun :hug:
Musta tuntuu, että tän koko prosessin helpoin osuus on tuo fyysinen puoli eli piikit ja punktiot - vaikka tosi inhottavia ovatkin. Ite vihaan eniten tätä henkistä rääkkiä - jatkuvaa odottamista, pelkoa ja turhautumista. Nytkin mua jännittää jo aivan tajuttoman paljon miten meillä käy, kun täälläkin muniksia olis se kymmenisen tuloillaan. Veikkaan, että 1-2 max selviää mahdollisesti siirtoon, mutta pakkasia ei varmaan tästä määrästä meille tule jäämään... (Kun noita tumavaurioisiakin oli viimeksi seitsemästä kuusi. Olivat kuitenkin niin pienin vaurioin, että nekin pakastettiin)

Tänään sitten irrotuspiikki iltaysiltä. Mulla on ollut niin kauheet ovisjomotukset vasemmalla puolella, että välillä tuntuu siltä, kuin solut alkais kohta poksahteleen itsekseen irti...


 
kiitoksia kaikille :hug:
Onneksi meillä on jo yksi ihana icsi-tyttö :heart: , niin kestää pettymyksen paremmin. Aivan on huono omatunto kun suree ns.menetettyä lasta, kun kerta jo yksi on olemassa. Mutta niin kuin yksi ihana ystäväni sanoi; että minullakin on ihan sama oikeus toivoa lisää lapsia kuin kaikilla muillakin. Vaikka ennen ajattelin niin, että kunhan yhden saan, niin enempää en toivo... Jatko hoitoa en jaksa tällä hetkellä ajatella.
kaneliomena onnea tulevaan punktioon ja tiina80 tulevaan siirtoon!
 
marime
meillä on yksi inssipoika joka sai alkunsa kolmannesta inssistä täytti viime kuussa kaks vuotta on kyllä tehokas lohduttaja kiipee halimaan jos äiti itkee, sille yritetään sitä siskoa tai veljeä leikki kaveriksi
 
Hei! Onnea Ice78. Aika pian uskalsit testata. Kylla makin meinasin nyt testata huomenna - onhan huomenna pp11. En viela tanaan voinut. Mitaan oireita mulla ei ole. Oliko sulla ice mitaan oireita plussasta?
Toivottavasati robottiruttusella oli siirtoon asti jokuinen sitkea vauvanalku!!! Mua pelottaa testata. Taas saa pettya kuitenkin.
 

Yhteistyössä