IVF/ICSI Tammi/helmikuu Part II

Kuinka pitkään teillä on ollut punktion jälkeen tuntemuksia/vihlontaa/nipistelyä munasarjoissa! Miullahan toimenpide tai sen jälkeiset päivät ei olleet mitenkään kivuliaita, joten ihmetyttää miksi edelleen (punktio tehty kaksi viikkoa sitten) välillä vihlasee/nippasee sillä suunnalla... Ei mitenkään ilman syytä yht'äkkiä, vaan esim. joskus aivastaessa, niistäessä tai yöllä kylkeä kääntäessä. En tietty voi satavarmasti paikantaa tätä munasarjoihin, mutta siltä se tuntuu.
 
Helvetti kun nää sivut ei toimi ikinä silloin kun sitä eniten kaipais.

Täällä ei niin kovin hyviä uutisia. Kipuilu koveni pitkin iltaa ja vuotokin lisääntyi. Yöllä sitten alkoi ihan kunnon kivut (menkatx10) joskus hieman ennen kolmea. Heräsin niihin ja aikani kärvisteltyä nappasin kaks 500 mg para-tabsia. Ne helpotti sen verran, että sain taas nukahdettua. Heräsin sitten parin tunnin päästä vessaan, silloin olin jo ihan kivuton, todetakseni että yksi kunnon hyytymäklöntti oli tullut. Aamulla tuli vielä toinen. Se ei ollut semmoinen pelkkä veriklöntti vaan jotenkin vaaleampi. Kyllä täällä taisi mennä kesken :'(

Itketty on miehen kanssa kumpikin vuoronperään. Huomenna pitää soittaa polille et kuinka nopeesti pääsee ultraan. Lueskelin tuolta vauvan keskenmenopuolelta niin kaikki oireet ainakin on ihan klassisia. Testaamaan en viitti ruveta kun ei se hormooni varmaan vielä niin paljon ole poistunut.
 
Voi Siisami, iso :hug: . Mä melkein voin kuvitella miltä susta tuntuu (en varmaan oikeesti voi), kun jo omalla kohdalla olin niin itkuinen. Mutta silti sanon, että ei se välttämättä kesken oo menny, kun on kuitenkin vuotanu alusta asti. Niitä hyytymiä voi olla muistakin syistä. Voi kun saisit nyt varmuuden asiaan. Joo, kyllä se testi melko varmaan näyttää positiivista, vaikka olisikin ollut keskenmeno, turhaan testaat munkin mielestä.
Gerille: mullakin nyt vasta alkanu sarjat juilimaan, kun punktiosta 17 päivää tai jotain. Siis menkat meneillään ja ihan samoin yskiminen, aivastelu ja nauraminen sattuu. Ja tulee ihme hyytymiä.
Jos olis kuitenkin joku tulehdus, ni pitäis olla jotain muuta vuotoa ja kuumetta. Että on varmaan ihan normaaleja nää meen oireet.
 
Voi ei Siisami... :'( :hug:

Yksi kysymys teille kokeneemmille.. Mulla olis aamulla siirto ja tänä iltana alkaa Luget. Illalla laitan kaks ja aamulla yhden.. Ööhh.. Vähän ällöä laittaa luge ja mennä sitten muutaman tunnin päästä siirtoon.. Kiva lääkärinkin tonkia tiensä läpi siitä Lugemössöstä! :x

Ootteko te laittaneet Lugen siirtopäivän aamuna ihan normaalisti? Missä ajassa se sulaa tarpeeksi?

Toivottavasti se katetrin pää menee sitten hyvin Lugemössön läpi ettei alkio vaan jää puolitiehen.. tai jotain.. :|
 
Minä laitoin luget normaalisti aamulla ennen siirtoa. Itseasiassa vähän hävetti kyllä levitellä jalkoja, kun alapää oli ihan mönjässä :LOL: Mutta eiköhän ne lääkärit ole tottuneet, ja itse siirtokin sujui oikein hyvin. Tsemppiä sinulle kovasti huomiselle!

Minä oottelen kovasti ens viikon lääkärillä käyntiä. Mahdollisimman pian toivon pääseväni PAS.iin.Menkatkin loppuivat ainakin toistaiseksi, kunnon vuoto ei kestänyt kuin kaksi päivää. Kuvittelin että vuotaisi paljon pidempään, toisaaltaan kyllähän sitä tulikin kunnolla ne kaksi päivää.
Siisami, onko sinulla muuten mahdollista päästä päivystyksen kautta heti ultraan? Itse varmaan tekisin niin jo mielenrauhankin takia.
 
Voi Siisami :hug: - toivotaan kuitenkin, ettei kyse olis pahimmasta.

Raitis, Luget ihan normaalisti ennen siirtoa. Lääkäri putsaa kyllä paikat ennen toimenpidettä. Oma lääkärini empaattisesti vielä pahoitteli, että tuppaavat aina sottaamaan eli ihan tuttua heille.

PeePee - et tarvitse mitään ihmeempää mukaan toimenpiteeseen. Vessassa kehoitettiin käymään vielä just ennen punktiota eli ei tarvii pidätellä. Syömättömyydestä/juomattomuudesta oot ehkä saanutkin ohjeet - meillä aika oli 6 tuntia ennen punktiota, mutta täällähän oli juttua, että käytäntö vaihtelee eri paikoissa ja toisaalla suositeltiin syömään kevyt aamiainen. Jokainen tietysti tekee oman klinikan ohjeiden mukaan. Hyvin se menee!! :)

).( alkaa tosiaan häiritä nuo vatsan nipistelyt, pelottaa että kuukautiset siellä ilmoittelee itsestään. Vaikka ei miulla tommosta yleensä ennen menkkoja ole. Alan olla jo ihan hermoheikko - mitenköhän sitä huomisesta selviääkään...
 
Hei kaikki!! Mukava että plussapino kasvaa koko ajan! Se antaa toivoa tän epävarmuuden keskellä. Lisäksi joudun joka vko ainakin katsoon kavereiden pikkuisia nyyttejä, kun jotkut ei vaan tajua kuinka koville tää ottaa. Huh. Keskiviikkona Tuijan juttusille; jälkitarkastus ja PAS-suunnittelu. Alkioista olis kiva saada tietoja ja sen mielepide et onko tässä toivoo....jotain kannustusta tarvis. Mua on vieä sattunut hieman munasarjoihin kans toi harrastaminen kovempaa. Hiljaa ei satu onneksi.
Kai ne siitä toipuu???
Mä en valitettavsti pääse millään tapaamiseen kun oon töissä. Mutta haluan ja yrtän tulla seuraavaan...olis kiva kun ne jatkuisi ja pääsee aina ne jotka pääsee..

Voimahalaus! Ja onnenhalaus plussanneille!!!
 
Kiitoksia PeePee - tuon tekisin niiiiiiiin mielelläni :D

Pakko vielä kertoa. Mieshän on huomenna lähössä siis viideksi päiväksi kertausharjoituksiin ja oon ollu siitäkin vielä vähän suruissani. En siis muuten kärsi eroahdistuksesta, mutta testaus olis ollut kivampi kokea yhdessä. Tänään hän on sitten hellitellyt miuta; kokkasi sisäfilettä sieni-pippurikastikkeella ja teki jälkkäriksi vielä täytekakun! Hyvä ruoka, parempi mieli ;) Aika ihana mies :heart:
 
Gerille pidän peukkuja pystyssä plussan puolesta! Huomenissa punktioon menijöille tsemppiä, kyllä kaikki sujuu hyvin!

Saana, järkätään vaan uusikin tapaaminen, toivotaan että pääset sitten mukaan! Onneliinalle ja Katille laitoin juuri yv.tä tapaamiseen liittyen. Oliko muita tulossa? Eli Helsingissä tavataan ensi keskiviikkona klo 18.
 
:hug: Te olette ihania.

Annuli: En mä usko et ne ottaa mua päivystykseen kun ei ole kipuja.

Nyt on muutenkin yllättävän tyyni olo. Lämmöt mä vielä sorruin alkuillasta mittaamaan ja ne oli 37,1. Näin hyvää tulosta mä en niistä olekkaan kertaakaan saannut :headwall:. Usko raskauden jatkumiseen on kyllä ihan nolla. Vuodot väheni heti aamusta ja nyt pärjää jo pelkällä pikkuhousunsuojalla. Toivottavsti siihen ultraan pääsis jo huomenna. Lugeja en kuitenkaan ole vielä uskaltanut lopettaa.

Geri: Paljon sulle plussatuulia. Eikös sulla ollut ihan lupaavia oireita?
 
:hug:

Omaa napaa:
minulla on huomenna pregnyl pistettäväksi, tutkin sitä ampullia ja huomasin, että viim.käyttöpäivä on jo maaliskuussa. Varmasti hyvää vielä.

mutta olen käsittänyt,että kuiva-aine on jauhetta?? minun ampulissani oleva aine näyttää kuin sulaneelta ja uudelleen jähmettyneeltä valkoiselta vaahtokarkilta tai kermavaahdolta, jossa on pursotushuippu. Onko muiden pregnyl samanlaista, vai pitääkö juosta huomenna apteekkiin kyselemään?

Tiedän, että tämä kuulostaa neurotisoinnilta, mutta en haluasi minkään menevän pieleen.

Kiitos jos joku kehtoo vastata.
:heart:
 
Casa,minulla oli Menopur Puregonin lisäksi. Yksi ampulli meni sitä päivässä kasvattelun aikana. Hyvin follit kasvoivat.

Ei mullakaan taida nykyisin olla mitään elämää, kun istuskelen sunnuntai-iltana vaan koneen ääressä :LOL: Ei edes mitään yritystä saada näitä asioita pois mielestä...
 
Taivaansilpojalle: Kyllä se pregnyl on ihan hyvää vielä. En tiä mitä siinä on, mut se ei todellakaan säily kauaa. Niinku useimmis lääkkeissä voi olla monta kuukautta se parasta ennen päivä, mut ymmärsin, et pregnyl ei säily kauaa. Ja oothan muistanu säilyttää sen viileässä? Se pilaantuu 12:ssa tunnissa lämpimässä.
 
Kerkesin vihdoin ja viimein koneelle...kiva kun on saatu taas uus ketju käyntiin, no mut pikaisesti luin jutut ja taas on tapahtunu vaiks mitä...

Siisami, Mä oon pahoillani tapahtuneesta, mut mä en halua uskoa et sulle ois tullu keskenmeno...mä en vielä luovu toivosta :hug:Älä sinäkään... Koita jaksaa... voima :hug: :heart:

Finttu; Hyvä tyttö, noin sitä pitää, persiit olalle ja maailma paranee... :LOL: Sun mieshän on totta tosian raskaana ku tollai on jo pahoinvointia...sun on nyt hommattava sille miehelles sellanen söpö odottajan paitis, jossa lukee et mut on tehty laboratoriossa... :LOL: jaksamista teille kummallekkin... :heart: :heart: :heart:

PiillipiiparilleONNEE TUHANNESTI, ihanaa kun tulee plussia, antaa toivoa meille kaikille.... :heart: Tarrasukkia biljoonittain...

Raitikselle; ymmärrän et tulos masentaa, mut sä et tarvia kun vain sen yhden alkion saamaan toivotun lopputuloksen...sä pääset siirtoon, älä huoli... :heart: :heart: :heart:

Geri; Geri on raskaana...mul on sellannen tunne... :heart:

Ulpulummukalle; Pikaista paranemista... ja +++++++++++++ :whistle: ja kaikkee tosi tahmeeta... :heart: :heart: Voima rutistus sinne....

Kaikille muillekkin tosi paljon jaksamista ja optimistista asennetta hoitoja kohtaan... :heart: :heart: :heart: :heart:

(.) Saas nähä kuis akan käy, tänään on toinen päivä menopuria ja ystävänpäivänä ois eka seuranta UA...ja sit viikolla 8:n 4 IUI... :p
 
Annuli + muut Helsinkiläiset - mä tuun kyllä mieluusti tapaamiseen, jos kelpuutatte tällaisen ivf:ää vielä odottavan siskon joukkoon. Ollaan pitkälti kaapissa tämän asian kanssa tosielämässä ja on kyllä tosi tarve puhua näistä asioista muiden niitä ymmärtävien kanssa.
(T. toinen joka istuu viikonloppua täällä palstalla...)
 
Siisami Voima :hug: sinulle ja miehellesi.

Huh huh.. Johan oli vilkas päivä. Mein pakkaslapsi täytti tänään 2v.

Senkään takia en ole oikein kerinny miettiin tuota huomista punktiota. Se olisi sitten klo 10 aamulla, OYSissa täytyy olla jo klo9 kun aloittavat esivalmistelut. Syödä tai juoda ei saa 2h ennen operointia. Papereiden lisäksi pyysivät ottamaan hieman evästä mukaan. Uskon että aamulla kun herään niin vessassa saan juosta kokoajan ja jännitys on huipussaan. Ja kun paikalle päästään niin uskon ettei jalat kanna ollenkaan.. Tunnen sen verran hyvin itseni. Mutta huomiseen.Tulen sitten kirjoittelemaan kuulumisia kun kotiudutaan ja jos voimat sallivat.
 




IVF-hoitolaiset sunnuntaina 10.2


Stella75: 1. IFV, punktio 28.1. pp 11 , testipäivä 13.2.


ronttuli08: 1.ICSI, IVF takana marraskuussa,pp 10


Päivi68: 1.ICSI, 1.IVF-hoito ollut syksyllä pp 10, testipäivä 14.2


geri: 1.ICSI, yritystä 03/05 alkaen pp 10 verikoetesti 11.2. (tulos 12.2)


Ulpulummukka: 2. IVF/ICSI, pp 5


onneliina: 1.IVF, pp 3


Raitapaitainen: 1. IVF, punktio 8.2, siirto 11.2 pp


PeePee77: 1.IVF, pistospvä 13, punktio 11.2 ja siirto 13.2


Lumienkeli2007: 2.ICSI, pistospäivä 13, punktio ja siirto vko 7


Löllykkä: 1.ICSI, (1.IVF.n 1.PASsista tyttö/06), pistospvä 12, punktio 11.2, siirto 13.2


Taivaansilpoja: 1.ICSI, yritystä takana 6v., pistospvä 11


Kamilla: 1. ICSI, pistospäivä 10, punktio vko 7


Popsy: 1.IVF, pistospäivä 10, punktio 13.2 ja siirto 15.2


Casa: 2.IVF, pistospäivä 5, punktio vko 8


Hapsu: 1.IVF, pistospäivä 5, punktio vko 8


marica: 1. IVF, takana yksi inssi, punktio vko 9


Inkaliini: 2.IVF


Toiveikas: 1.IVF/ICSI


risto: 1.IVF, PAS tulossa


puoli-enkeli: 1.IVF tulossa, kp 5, 4 IUI odottaa




PLUSSANNEET


Tyyne (6. ICSI)

Miikkis (1.IVF)

Siisami (2.ICSI)

Pillipiipari (1.ICSI)



OMAA NYYTTIÄ ODOTTAMAAN JÄÄNEET


kati 231 ( 1.IVF )

Chambon ( 2.ICSI )

Saana79 ( 1.IVF)

Annuli81 (1.ICSI)

Lenaki (4.IVF)

Finttu (1.ICSI)



[/quote]

 
Huomenna sit (toivottavasti...) vipa ultra ennen punktiota. Mielenkiintoista kuulla et onko annostuksen nosto saanut muniksia kasvamaan.. Toivotaan!

Raitikselle peukutukset huomiseen siirtoon ja PeePee:lle tsemppiä huomiseen punktioon!! :heart:
 
Sahrami, tottakai olet tervetullut tapaamiseen :wave: Pistän sulle vaikka yv.nä tapaamispaikan,kunhan se selviää.

Tsemppiä kaikille punktiolaisille ja siirtolaisen hakijoille! Tulkaahan kertomaan miten sujui.
 

Yhteistyössä