IVF/ICSI Tammi/helmikuu Part II

Moikka kaikki! :wave:

Meen heti omaan napaan, kun väsyttää aika paljon pitkän duunipäivän jälkeen ja tekee jo mieli nukkumaan... Täällä siis vielä muniksia kasvatellaan ens viikon punktiota varten. Tosi hieno fiilis, kun pääsi tähän vaiheeseen kaiken alkuhässäköiden jälkeen. Mulla on vaan yksi seurantaultra sovittu etukäteen tähän piikitysten ajalle ja tänä aamuna oli kuitenkin labra. Klinikalta soiteltiin iltapäivällä tuloksista ja kovasti tää henkilö kyseli aluksi, että mikä mun vointi on - siinä vaiheessa en tajunnut, että jotain noissa tuloksissa oli hassusti. Mulla on nyt sitten jokin hormoniarvo 4,04, kun hyvä arvo olisi jotain 1 tai vähän alle!! Siispä laskettiin puregon -annosta tälle illalle 100 yksikköön (tähän asti 150) ja huomenna on aamusta heti ultra-aika tilanteen selvittämiseksi. Eli kysymys teille viisaammille onkin: onko tässä nyt sitten tulossa jonkinlainen hyperivaara? Ensikertalaisena oon vähän pihalla näistä. Ja näin mä vähän arvelin siitä soittajan puheesta ja että siksi haluavat heti nähdä, mitä tuolla alhaalla oikein tapahtuu oikeasti.

Tietysti mielenkiintosta itsekin tietää, millasta kasvua siellä tapahtuu, kun ei ole minkäänlaisia tuntemuksia itsellä ollenkaan. Siis vielä. Onhan tässä vielä kasvatteluaikaa edessä...

 
Finttu: en osaa sanoa... :/ Meidän lääkäri kävi läpi alkioiden tilanteen just ennen siirtoa ja siinä vaan muistan hänen sanoneen, että sulatuksen yhteydessä saa soluista 50 % tuhoutua ja se ei haittaa, koska solut ovat vielä erikoistumattomia. Eli ymmärsin, et meidän kasisoluisesta neljä solua saisi tuhoutua sulatuksessa ja silti alkio voitaisiin vielä siirtää. Mutta on saattanut ymmärtää jotenkin väärinkin - sillä hetkellä oli melkö täpinöissään ja lisäks ihan karmea vessahätä, kun olin tosi tunnollisesti täyttänyt rakkoa :D

Löllykkä - mielihalut makeaan kuulostaa niin tutulle, miulla se vaan ei jäänyt punktiopäivään vaan tuntuu että samaa on jatkunut nää kaksi viikkoa!!
 
Täällähän on aivan hirmuisesti tekstiä, kun on viikonlopun ollut poissa! Hyvä, että juttua riittää!

Ensiksikin, Siisami, suuren suuret :hug: sinulle! Todella ikävä tilanne! Minkä ihmeen takia noin pitää käydä, kun kerran onnistuu raskautumaan... ei ymmärrä.

Pillipiiparille onnea plussasta! Ihanaa saada taas plussahanat auki!

Gerille megatsempit huomiselle! Kyllä sä oot melko varmasti plussannut. Tulethan huomenna kertomaan, kuinka kävi.

Kovasti onnea ja jaksamista kaikille punktiossa/siirrossa käyneille tai ko. toimenpiteitä odottaville! Lupaavaltahan monella teistä on tilanne kuulostanut.

Oma (.) luomukierto tosiaan menossa ja kp 12. Koitetaan pupuilla ahkerasti, vaikka en uskokaan raskautumiseen lääkkeettömässä kierrossa. Ensi kuun PAS:ia siis odotellessa. Meillä on 2 vkon päästä PAS:in suunnittelukäynti. Pakkasessa on ainoastaan 2 huurulaista, jotka haluan kyllä molemmat tällä kertaa siirrettäväksi. Toivottavasti molemmat selviäisivät sulatuksesta.
 
Siisami olen todella pahoillani, tää elämä on yhtä arvoitusta...ja helv...tin epäoikeudenmukaistakin, toivon sinulle ja miehellesi paljon voimia surun käsittelyyn ja pitäkää toisianne hyvänä se lohduttaa... :heart: :heart: :heart:

Tervetuloa angelina :flower:


Hapsu; Eiks ne yleensä ota joitakin hormoniarvoja määrittäviä kokeita ja kokeita jotka voivat edesauttaa hyperin toteamisen?! Näin mä olen asian ymmärtänyt, mut älä huoli musta tuntuu et jos sun tilanne ois ollu hälyyttävä/arvelluttava niin ne ois sen kyllä sulle informoinut ja sun lääkitys ois todennäköisesti lopetettu kokonaan...mulla nimittäin clomit aiheutti nesteen kertymistä kohtuonteloon ja jouduin lääkkeen keskeyttämään. Mut toivotaan et sulla kaikki ois siel "alapiässä" kunnossa ja hoidot jatkuis etiäppäin ;) :heart:

Kaikille jaksuja... :heart: :heart: :heart:
 
Siisami olen niin pahoillani! Tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu! Mulla tuli kans keskenmeno 9kk sitten samalla viikolla kun sulla. Jaksamista! :hug: Mulla se oli vielä elämäni ensimmäinen plussa. Jos se olis jaksanut pysytellä sisälläni niin nyt meillä olisi pieni tuhiseva nyytti. Surullista ajatella miten asiat voisivat olla :'(
Koitetaan jaksaa!
Paljon plussatuulia ja tarrasukkia kaikille piinailijoille!

Angelina pp4
 




IVF-hoitolaiset tiistaina 12.2


Stella75: 1. IFV, punktio 28.1. pp 13 , testipäivä 13.2.


ronttuli08: 1.ICSI, IVF takana marraskuussa,pp 12


Päivi68: 1.ICSI, 1.IVF-hoito ollut syksyllä pp 12, testipäivä 14.2


geri: 1.ICSI, yritystä 03/05 alkaen pp 12 verikoetesti tulos 12.2


Ulpulummukka: 2. IVF/ICSI, pp 7 testipäivä ?


onneliina: 1.IVF, pp 5 testipäivä ?


Angelina: 2.IVF/ICSI, pp 4, testipäivä 22.2


Raitapaitainen: 1. IVF, pp1, testipäivä ?


PeePee77: 1.IVF, punktio 11.2, siirto 13.2 pp


Lumienkeli2007: 2.ICSI, punktio ja siirto vko 7


Löllykkä: 1.ICSI, (1.IVF.n 1.PASsista tyttö/06), siirto 13.2 pp


Taivaansilpoja: 1.ICSI, yritystä takana 6v., punktio 13.2, siirto 15.2

Kamilla: 1. ICSI, pistospäivä 12, punktio 15.2, siirto 18.2


Popsy: 1.IVF, punktio 13.2 ja siirto 15.2


Casa: 2.IVF, pistospäivä 7, punktio vko 8


Hapsu: 1.IVF, pistospäivä 7, punktio vko 8


marica: 1. IVF, takana yksi inssi, punktio vko 9


puoli-enkeli: 1.IVF tulossa, kp 7, 4 IUI odottaa




PLUSSANNEET


Tyyne (6. ICSI)

Miikkis (1.IVF)

Pillipiipari (1.ICSI)



OMAA NYYTTIÄ ODOTTAMAAN JÄÄNEET


kati 231 ( 1.IVF )

Chambon ( 2.ICSI )

Saana79 ( 1.IVF)

Annuli81 (1.ICSI)

Lenaki (4.IVF)

Finttu (1.ICSI)

Siisami (2.ICSI) km 5+1
:ashamed: [/quote]

 
Miten teillä punktiossa olleilla on olotila ollut ennen toimenpidettä?
Mä olen huolissani kun tänään ei ole lainkaan niin tukala ja turvonnut olo kuin vaikka eilen, kävelykin sujuu paremmin..? Eilen illalla pistin pregnylin ja huomisaamuna punktio. Ei kai ne munikset vaan pääse karkuun..Kuulostan varmaan ihan hermoheikolta, mutta pelkään, että jotain menee vielä pieleen, niin lähellä nyt kun kuitenkin jo ollaan noita toimenpiteitä!
Ultrataanko muuten vielä ennen keräystä?

 
Kiva kuulla Raitis, että vaikutan siltä että olen selvinnyt negasta, aina ei kyllä siltä tunnu :D Mutta eihän tässä ole muuta mahdolisuutta kuin selvitä, ja eteenpäin katsominen auttaa kummasti sekä se että hoidot on piakkoin jatkumassa. Toivoisin että perjantaina näyttäisi siltä, että PAS voitaisiin tehdä jo tähän kiertoon. Jollei, siirto menee varmaan väkisinkin huhtikuun puolelle, koska nuo minun kierrot on yleensä sellaiset 30-32 pvaa. Riippuu varmaan taas siitäkin, tehdäänkö luonnolliseen vai lääkkeelliseen kiertoon. No mutta perjantaina saa tarkempaa tietoa:)
Angelina minä olen hoidossa Felicitaksessa, täällä itseasiassa aika moni muukin käynyt siellä hoidoissa.

PeePee huomennako sulla on siirto? Tsemppiä!
Tulehan Geri heti sitten kertomaan tulokset, toivottavasti on plussa!
 
hei!

Kirjoitan tätä viestiä jo kolmatta kertaa kun joka kerta tää kone temppuilee ja hävittää mun viestin. Hermo menee.

Lyhyesti siis.

Suuren suuret onnittelut plussanneille!!!! :heart:

Ja iso hali neganneille ja heille joilla on mennyt kesken, se on niiiin väärin :hug:

Minä alotan pistokset huomenna 125 iui per päivä ja synarelaa yhteen sieraimeen aamuin illoin. Pistokset tuttuja, ei siis jännitä, ainakaan hirveästi.
 
Annuli; Toivotaan et saisit perjataina vaihteeksi jotain positiivisia uutisia ja pääsisit jo tässä kierrossa passiin... :heart: :heart: :heart:

Marica; onnea pistosten ja sumuttelujen alotukseen.... :heart:

Stellalle, Päiville, Ronttulille ja Gerille Hirveesti+++++++++++ :whistle: Toivon et jokainen teistä plussaisi....jänskittää teidän puolesta ihan kamalasti... :heart:

(.) Tänään kp7 ja huomenna viimenen Menopur injektio ja sit 14.2 folli UA jossa selviää viimesen IUI:n ajankohta...Kaikille jaksuja... :heart:
 
huolehtii :Miten teillä punktiossa olleilla on olotila ollut ennen toimenpidettä?
Mä olen huolissani kun tänään ei ole lainkaan niin tukala ja turvonnut olo kuin vaikka eilen, kävelykin sujuu paremmin..? Eilen illalla pistin pregnylin ja huomisaamuna punktio. Ei kai ne munikset vaan pääse karkuun..Kuulostan varmaan ihan hermoheikolta, mutta pelkään, että jotain menee vielä pieleen, niin lähellä nyt kun kuitenkin jo ollaan noita toimenpiteitä!
Ultrataanko muuten vielä ennen keräystä?


Ihan samaa itse täällä pelkään, että munikset itsekseen sieltä poistuvat ennen punktiota. Otin viimeisen suprecur sumutteen eilen illalla klo 18.00 kuten hoitaja käski, kun sanoivat ettei mielelään yli 30 h pregnylin pistokseen, jottei tapahdu sitä spontaania irtoamista. Itsellänikän ei mitään huonoa olotilaa.

Eihän sellaista huonoa tuuria kovin usein käy? että livistävät ennenaikojaan...
 
Mitäs tänne, munia täs vielä kasvattelen ja haudon :LOL:

Kaveria odottelen kylään. Hänellä on 4kk ikäinen suloinen vauvansa mukana :heart:

Hyvä PeePee, kun soittoa ei oo kuulunut! Kaikki siellä hyvin siis, pikkuiset voi hyvin ja jatkaa kasvua! :heart:

Popsy ja Taivaansilpoja sai tartutettua muhun saman pelon, mitäs jos munikset karkaa! :eek: Pistän tänään viimeisen Orgalutranin illalla, et kai se sitten estää muniksia irtoamasta ennen aikojaan, huomenna sit Pregnyl myöhään illalla.

gerin kuulumisia myös odottelen =) :wave:
 
Nyt sä säikäytit Taivaansilpoja! Mulle taas hoitaja nimittäin sanoi, että punktio on pregnylistä tasan 36 h ja se on kuulemma tarkkaa, pregnylin ottokaan ei saanut heittää yli 10 minsaa! Nyt epäilyttää! Toivottavasti munat kestää matkassa huomisaamuun!
Mites muilla, kuinka pitkä aika on ollut pregnylistä punktioon?
 
Huh, onpa eri käytäntöjä.. Mulle nimittäin määrättiin Pregnyl otettavaksi huomenna klo 23.15 ja punktio perjantaina klo 10.15, Väestöliitossa sanottiin et Pregnyl pistetään n.35 h ennen punktiota :eek: Hmm, kai se pitää tehdä sit niinkuin lääkäri määräs...
 
Eli siis suprecurin ja pregnylin väli ei saisi mielellään olla kuulema enempää kuin se 30 h, mulle tuli se 5h 30min näiden välille. Jottei tapahdu spontaania irtoamista.

minulla on punktio 11.30 huomenna, joten pistin eilen 23.30 eli tasan 36 h ennen punktiota. Tai no 23.33 taisin tuikata :D
 
PeePee77 OYSissa ollaan hoidoissa.

Minä en sitten jaksanut odottaa huomiseen asti tietoa siitä moniko on hedelmöittynyt.. 15sta 12 oli lähtenyt jakautumaan ja huomenna sitten tietää moniko on tippunut kyydistä pois. Ja sanoivat että olisivat jo soittaneet jos jotain häikkää olisi ollut.

Popsy Itellä ainakin tuntui kokoajan punktioon asti pientä kipua tuolla oikealla puolella. Ja alaselkä oli kipeenä. Vähän niinkuin olisi ollut menkka kipua.. Mutta silti kokoajan pelkäsin että sieltä mitään enään löydy..
 
Täällä itketään ja nauretaan yhtäaikaa: verikokeen tulos oli positiivinen! Oon ihan pihalla, tää ei tunnu ollenkaan todelliselta. Miehenkin onnistuin saamaan puhelimen päähän ja tuntui sielläkin olevan vähän senssit sekasin :) Kertausharjotukset loppuu perjantaina, sitten vasta päästään ihmettelemään tätä yhdessä. Hcg oli 69 joka kuulemma näillä päivillä (testi pp11) on oikein hyvä - varovaisen toiveikkaana siis olen.

Mahtavasti on lähteneet jakautumaan löllykkä!
 
Gerille hurjasti onnea!!!!!! Mahtavaa!!!!!!! :flower: :flower: :flower:
Ihanaa saada plussia pinoon!!

Popsy & Kamilla: Muistatteko.. viime viikolla mietin ihan noita samoja asioita ja moni sanoi, että luota vaan siihen, että jarru pitää ne munikset paikallaan jne.. Ei ne karkaa!
Mulla ei kans ollu mitään tuntemuksia (no vähän kipuja istuessa..) mut johtuisko se siitä, että ne sarjat on laskenu niin alas ettei se tunnu enää samalta kuin vaikka viikko ennen punktiota? Näin mä sen pähkin.

Eikös Pregnyl oo tarkoitus pistää 35-37h ennen punktiota? Mulla esim. ke-iltana 22.00 ja punktio pe-aamuna 9.30.

Kamilla hei.. Kun muokkaat Gerin alempaan listaan niin heitä mulle testipäiväksi 25.2. :)
 
Uusi ilmoittautuu mukaanne!:wave:

Mulla on siis 1. IVF/ISCI meneillään. Pitkällä kaavalla on menty.
Hieman taustatietoja: Mulla endoa ja lievää pco:ta ja miehellä hitaat simpat.

Olen pistellyt tähän asti gonal F:ää 150 iu päivittäin. Viime ultrassa näkyi vain 6 follia vasemmalla ja oikealla ei mitään toimintaan. No nyt olin tänään uudestaan ultrassa ja follit oli tehny kunnon loppukirin, että niitä olikin yhteensä jotain 15 ja oikeakin oli lähtenyt siis toimimaan :heart: Ja isoimmat oli jo 19 mm eli punktio aikaistuikin jo torstaille. Eli punktio siis 14.2 ystävänpäivänä :heart: . Tänään pistän 22.00 irrotuspiikin ja punktio siis torstaina 8.00. Eli siis 34 h välissä.

Paljon onnea kaikille plussanneille :flower: :heart:
Ja pahoittelut kaikille joilla ei hoito vielä tuottanut tulosta :hug:

Onnea PeePee77huomiseen siirtoon! Ja Taivaansilpojalle ja Popsylle punktioon!
 




IVF-hoitolaiset tiistaina 12.2


Stella75: 1. IFV, punktio 28.1. pp 13 , testipäivä 13.2.


ronttuli08: 1.ICSI, IVF takana marraskuussa,pp 12


Päivi68: 1.ICSI, 1.IVF-hoito ollut syksyllä pp 12, testipäivä 14.2


Ulpulummukka: 2. IVF/ICSI, pp 7 testipäivä ?


onneliina: 1.IVF, pp 5 testipäivä ?


Angelina: 2.IVF/ICSI, pp 4, testipäivä 22.2


Raitapaitainen: 1. IVF, pp1, testipäivä 25.2


PeePee77: 1.IVF, punktio 11.2, siirto 13.2 pp


Löllykkä: 1.ICSI, (1.IVF.n 1.PASsista tyttö/06), siirto 13.2 pp


Taivaansilpoja: 1.ICSI, yritystä takana 6v., punktio 13.2, siirto 15.2

Popsy: 1.IVF, punktio 13.2 ja siirto 15.2


Kuunkulta:1.IVF/ICSI, punktio 14.2, siirto ?


Kamilla: 1. ICSI, pistospäivä 12, punktio 15.2, siirto 18.2


Lumienkeli2007: 2.ICSI, punktio ja siirto vko 7


Casa: 2.IVF, pistospäivä 7, punktio vko 8


Hapsu: 1.IVF, pistospäivä 7, punktio vko 8


marica: 1. IVF, takana yksi inssi, punktio vko 9


puoli-enkeli: 1.IVF tulossa, kp 7, 4 IUI odottaa




PLUSSANNEET


Tyyne (6. ICSI)

Miikkis (1.IVF)

Pillipiipari (1.ICSI)

geri (1.IVF)



OMAA NYYTTIÄ ODOTTAMAAN JÄÄNEET


kati 231 ( 1.IVF )

Chambon ( 2.ICSI )

Saana79 ( 1.IVF)

Annuli81 (1.ICSI)

Lenaki (4.IVF)

Finttu (1.ICSI)

Siisami (2.ICSI) km 5+1
:ashamed: [/quote]

[/quote]

 

Yhteistyössä