HUHTIKUUN MASUJEN PINO

Lisko
Heippa.

Nukkumaan meno sujui paremmin kuin toissa iltana, ihan kumma olo oli kyllä siihen asti, et nukahdin ja vähän väliä tuntui, et alkaa supistaa, mut ei kuitenkaan, kai sekin teki kun ajattelin ja "tunnunstelin" tilannetta pitkään nukkumaan mennessäni. Pitäisi varmaan sinne neuvolaan alkaa soittelemaan kun tänään lähdetään porukoille ajelemaan viikonlopuksi (Niko ihan töpinöissään oli illalla kun kuuli, et pääsee mummolaan, itkukin siinä unisena pääsi kun oli mummoja jo ikävä :'( mutta tänään näkee jo ne :) ) Ei tartte siellä sitte päivystykseen soitella ja porukoita "pelotella" :/

Meillä on sellanen amme jossa Niko kylpee edelleen, on siis aika iso ja sellaisen ostan vauvallekin oman ja meillä on myös varastossa tuki, josta rouva80 kertoikin jo ja on kätevä, tulee varmasti nytkin tarpeeseen :)

Ja sängystä vielä: pinnasängyssä nukkuu alusta asti kuten poikakin, "pienennän" sitä peitolla jos tuntuu, et on vauvalle liian avara.

Raskausarvista jo kerroinkin, mutta nyt uutta tietoa, et tilasin kaverin kautta eilen sellaista rasvaa joka haalentaa entisiä raskausarpia ja estää uusien tuloa, ainakin kaveri siitä kovasti tykkäsi, saa nähdä onko minulle vaikutusta.

Minä olen ostanut vauvalle sellaisen fleecepipon, töppöset ja lapaset sekä ennenstään meillä oli vauvojen kypärämyssy, laitan sen alle jos tarve vaatii. Niin ja kun meillä on se lämpöpussi mihin puen vauvan, niin jalat ja kädet jää sinne sisälle, niin ei tarvii varmaan sit kovin paksuja lapasia ja töppösiä olla.

manzuliinille voimia inhottavaan tilanteeseen :hug: Ei voi kun ihmetellä ÄIDIN käytöstä, vaikuttaa kuitenkin niiiiiiiiin paljon nimenomaan lapsiin :/

Minusta muuten tuo maha on alkanut näyttää ns. poikamahalta :whistle: Lantio luut pullottaa ihan selvästi tuolta sivuilta ja maha alkaa vasta tuosta "sisemmältä" :) Pojan aikaan en oikein osannut sanoa, kun oli tuota ylinmääräistä vähän joka puolella, ei ottanut selvää :whistle: Moni sanoi silloin, et tyttömaha on, mut ite olin loppuajasta sitä mieltä, et poikamahahan se :) Katotaan siis kumpi tulee, sanoinhan etten täysin luota arvioihin vaan vasta kun näen :whistle: ;)

Lisko ja "pikku- neiti" rv 28+2
 
Perjantaita mammat!

Sain juuri siivottua. imuroin, pesin lattiat, järjestelin tavaroita ja pyyhin pölyt. Vielä on tiskaaminen edessä. Sitten voikin aloittaa hyvillä mielin viikonlopun. ;) Nyt hiukan selkää juilii kun olen niin kauan ollut jaloillani ja asennot eivät välillä ole mitkään parhaat siivotessa. :ashamed: Tämä onneksi menee yleensä nopeasti ohitse kun istuu tai on pitkällään hetken.

Me ostamme sellaisen ammeen pikkuiselle johon saa jalat. Onko tuo sitten pieni vai iso amme, en tiedä. :ashamed:

Pinnasängyssä meidän vauva nukkuu alusta asti. Ainakin näin olisi tarkoitus.

Keskiviikkona kävimme katsomassa tulevaa asuntoamme. Hyvin oli aikataulussa eli pääsemme maaliskuun lopulla muuttamaan. =) Oikein oli kaunis ja valoisa huoneisto. Ehkä hieman pienemmät huoneet kuin oli kuvitellut, mutta ei tuo mitään. Ja olen tottunut tällaisiin isoihin huoneisiin ni sekin voi tehdä tepposensa että äkkiseltään nuo näyttävätkin pieniltä. :whistle: En millään malttaisi odottaa että pääsisimme jo muuttamaan!!! :kieh: Olen suunnitellut jo vaikka mitä miten sisustan kämpän jne.

Eilen olin siellä tähystyksessä vatsan vuoksi ja kaikki oli loistavasti!! Mitään tulehdusta ei enää näkynyt ja muutenkin tilanne on hyvä. =) Nyt saan lopettaa tuon kortisonin mikäli vain kykenen, sillä sen käyttöön ei ole enää mitään lääketieteellistä syytä. Vauvakaan ei kovin pahaa minusta tykännyt tuosta toimenpiteestä. Muutaman kerran vain potkaisi kovemmin. Tänään olin sitten toisen lääkärin luona Naistenklinikalla mutta samasta syystä. Lääkäri kirjoitti mulle nyt sairaslomaa äippäloman alkuun asti stressaavan työn vuoksi ja siksi ettei vatsani uudelleen ala tässä loppuraskauden aikana oireilla. Nyt on olo melkoisen helpottunut. Saan keskittyä vain itseeni ja ennen kaikkea tulevaan vauvaan!!

Menenpä tästä tiskaamaan!

miranda + masuli 27+4 :heart: <br><br>
 
heippa!!

tänään tuli äippärahapäätös :D :D ja sitten tuli ilmoitus siitä että milloin maksetaan se 140? kun en sitä pakkausta ottanut.
ihanaa aina vaan lähempänä äippälomaa :D :heart:

olen menossa sitten kun mies tulee niin kaupungille ostelemaan tulevalle pikkuiselle jotain kivaa kun yhessä lastenvaatekaupassa alet :heart:

täällä olikin vaikka mitä kirjoiteltu mutta palailen asiaan paremmalla ajalla..

HAUSKAA VIIKONLOPPUA
 
heippa kaikille.
varasin labrasta ajan sokerirasituskokeeseen.
nyt olisinkin kysynyt niiltä jotka olleet siinä,tuleeko kauhean paha olo?
kuulostaa vaan siltä,kun ei saa muuta aamulla kuin sen sokeriliemen ja kaksi tuntia pitää odottaa siellä...huh....
ja mulla kun on muutenkin aamulla sellainen olo,että pakko saada jotain suuhun.


 
Manzuliinille vaan äkkiä tänne vastaan, vaikka itse kuulun tuonne kesäkuun odottajiin, että kun itsellä aika paljon kokemusta. Meidän perheeseen kuuluu minä, mies, meidän yhteinen poika 2.5v sekä tämä touko/kesäkuussa syntyvä, sekä kolme lasta mieheni edellisestä suhteesta. Käyvät meillä samanlailla ku teilläki, ja vaikeuksitta ei todellakaan ole selvitty!!! Niin sanoisin vaan neuvoksi että sun miehes on pakko olla jämptimpi ja tehdä pelisäännöt exänsä kanssa, jotta teidän arki on mukavaa, ja myös sinulle sopiva, eikä sellaista et jokatoinen viik.loppu "kidutusta" se ei ole kenellekkään hyväksi! Valitettavasti sinä et voi muuta kun patistaa sitä miestäsi, itse siihen on aika hankala puuttua, varsinkin jos ei tule toimeen exän kanssa...siitä vasta meteli syntyy jos sinä sanot mielipiteesi asioista exälle, koska sitten varmasti tekee asiat mahdollisimman vaikeasti teille! Tottahan sillä sun exällä on oikeudet myös lapsiin ja näin ollen päättää asioista, vai onko exällä yksinhuoltajuus? Muutenkin aika hölmöä että pojat tulee teille klo 19...eivätkö he mene suoraan nukkumaan? Meillä lapset tulee neljän viiden aikaan, ja yleensä silloin syö ruuan vielä jos ei ole syönyt kotona jo. Kannattaa vaan olla tiukkana sille miehelle jos ei itse tajua asioita, koska se on oikeesti hirveetä jos yhteys ei toimi heidän eikä teidän välillä... Koittakaahan jaksaa:)
 
Jospa minäkin tänne kirjoittaisin kuulumisia. MEillä meinaan pestä vauvan poikien vannassa ja opettaa kyllä sen käymään suikussa isännän kanssa. Ja meillä on luultavasti puikkosängyn osto edessä kun entisestä on yläpuomi poikki osittain ja ruuvit on hukassa. Ellei nyt sitten jostakin löydy.

Tänään kävin poikien aikaset vauvan vaatteet läpi ja toin vanhemmilta pois pienet vaatteet aina 68cm saakka ja siskolle pistin jo 70cm-74cm pussiin kun sielä poju oli syntyessään niin isokokonen että se ei kovin kauaa pinempiin mahu. Ja saanhan ne takasin. Totesinkin että paljon tuota vaatetta on kahelta poijalta kertyny. Että toisaalta toivon että tämä tulokaskin olisi poika jotta ei tarttis ostaa aivan kaikkia sitten. Täytyy varmaan ottaa ja tyhjätä tuo komero mihin meinaan vauvan vaatteet laittaa jotta saisin pestä kaikki valmiiksi. Kun en ole koskaan aivan loppuun asti päässy yhtenäpalana niin en viittis jättää sitä viimesille viikoille nyt kun on aikaa. Haalari asian meinaan ratkasta niin että kevytpuvussa ja sitten villapuku alle ja loppu vaatetus sen mukaan että pikkunen ei palellu. Ja vaunuihin voin vaikka viltin laittaa makuupussiin jotta tarkenee ulkona nukkua.

Vointi on ollu hyvä. Toki välillä on supisteluja mutta harvakseltaaan. Vauva on aika hiljanen vaan mahassa loppujen lopuksi että iltaisn täytyy vähän tuuppia. Tosin tänäänkin oon ollu kokopäivän menossa niin tuo sitten nukkuukin.

Muuten mammoille hyvää viikonloppua. =)
 
Tehdäänkö sokerirasitus kaikille odottajille...?

Meidän vaavi oli koko eilisen päivän aika vaisu,liikkui,mutta hiljakseen.
Huoli oli suuri,heti mietti että nyt ei ole kaikki hyvin. :/
Tänään sitten ollutkin kova meno taas päällä,eli kaikki ok!

Onko muilla masukeilla hissunkissunpäiviä?


Pikasso&Poikanen 27+2
 
Tehdäänkö sokerirasitus kaikille odottajille...?

Meidän vaavi oli koko eilisen päivän aika vaisu,liikkui,mutta hiljakseen.
Huoli oli suuri,heti mietti että nyt ei ole kaikki hyvin. :/
Tänään sitten ollutkin kova meno taas päällä,eli kaikki ok!

Onko muilla masukeilla hissunkissunpäiviä?


Pikasso&Poikanen 27+2
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 19.01.2007 klo 20:08 Pikasso kirjoitti:
Tehdäänkö sokerirasitus kaikille odottajille...?

Meidän vaavi oli koko eilisen päivän aika vaisu,liikkui,mutta hiljakseen.
Huoli oli suuri,heti mietti että nyt ei ole kaikki hyvin. :/
Tänään sitten ollutkin kova meno taas päällä,eli kaikki ok!

Onko muilla masukeilla hissunkissunpäiviä?


Pikasso&Poikanen 27+2
eiköhän se tehdäjos kuulut riskiryhmään esim. Painoindeksi taikka suvussa on sokertautia. Mulle se on tehty kaikkien aikana koska kuulun riskiryhmään. Ja isälläni on aikuistyypindiapetes. Että senkin vuoksi sitä syynätään mulla ainakin tarkasti viakka ei sokerit oo ollu koskaan kohollaan.
 
Huomenta!

Heräsin vasta äsken kun rakas mieheni hoiti lapset aamulla.. oli kyllä niin autuasta.. oisin nukkunu viel pidempään, mut vauvali päätti herättää potkimalla rakkoa :)

Eilen saatiin pinnasänky kokoon.. enää puuttuu siihen patja.. sit laitettiin hoitopöytäkin valmiiksi.. enää puuttuu loput vauvan vaatteet jotka on mökillä.. pitää ne käydä hakemassa viikonpäästä.
Sittenpä alkaakin olla kaikki kasassa.. turvaistumenkin toin jo sisälle kun pesen siitä sen kankaan..

Taidampa lähtee aamupalalle...

T: Gemini+masukki rv 29+4 :heart:
 
meil 5v kysy millon se uus veli tulee meille.. mie sanoin siihen että sit ko tuo siun yks pikkuveli täyttää ensin kaks...

no näitä supisteluja ja muuta jos jatkaa niin voipi olla että menee siihen asti eli maaliskuun alkuun, ihan helposti mut en tiiä jaksaako herra olla äidin mukana huhtikuulle...

kaikki muu kuin sairaalakassi on jo valmiina =)

sari ja vilpertti 28+4(kö?)
 
heippa kaikille!!

olin alemyynneissä eilen ja löysin uudelle tulokkaalle vaikka mitä kivaa.kaikki oli neutraaleja paitsi kahdet sukkahousut olivat sinisiä.mutta jos tyttö tulee niin mulla onneksi joka toinen kaveri saa nyt vauvan niin kyl ne jollekkin kelpaa..

ihanaa kun kaikki jo laittaa vauvaa varten kotia :heart:

mä olen ihan stressaantunut noista töistä.oli pomokin sitten siellä selittänyt kun olen vaan muuten vaan saikulla kun mua ei työnteko kiinnosta.mun mielestä se oli tosi kauniisti sanottu vaikka töissä ollessa olen varmasti aina reipas ja teen kaiken minkä pystyn.(en nosta mitään painavaa,muuten teen kaikkea niin kuin muutkin)mä en ole kertaakaan saanut pomolta mitään hyvää palautetta.ei minkään näköistä arvostusta sitä kohtaan mitä siellä teen.tosi reilua vielä moittia mua mun saikusta joka siis sen iskiaskivun takia kun muut vaan ryyppää 2vk ja on luvatta pois töistä koko 2vk ja heitä sitten työnteko kiinnostaa??olen ihan loppu tähän..otan yhteyttä kyllä pomon esimieheen kun lähden sieltä äippä/sairaslomalle.tahtoisi jo todellakin vaan rauhottua tähän loppuajan odotukseen ja nautiskella eikä enää tollasta kuunnella.odotan vaan sitä että stressi jo loppuis.koko raskauden olen stressannut töistä ja nyt alkaa mitta jo olla täysi.

mies lähti autoa pesemään ja poika päikyillä että taidan mäkin mennä lepäämään.tänään pitäisi nopeasti vähän siivoilla.

gismo ja pikkuinen 25+6
 
gismo kyllä ne pomot osaa olla välillä tosi v-mäisiä.. itellä niin onnellinen tilanne et oma pomo on ekaserkku jolla on itellä 2 lasta josta nuorin vajaa 3kk et työpaikalla ymmärrystä riittää eikä todellakaan missään vaiheessa oo tullu #&%?$!* niskaan.. en ole töissä ollut 2004 toukokuun jälkeen.. eli sillon odotin noita kaksosia ja olin saikulla viimeset 3kk..
Olipas epämääräisesti selvitetty mut jospa joku ees ymmärsi.

Tänään tulee miehen sisko ja sen mies meille ja ovat ainaki 3 yötä.. huhhuh.. ei jaksas toisaalta passailla vieraita mut minkäs teet kun mies oli vaan kutsunu ne meille.. kun sen siskolla on joku koulutus täällä alkuviikosta.. No onhan noi mun sisarukset täällä harvase päivä et tasapuolen nimissä pitää suostuu kaikkeen..

Tulipas taas paljon ja epämääräistä tekstiä.. kuhan lämpimikseni tässä kirjottelen..

Nyt jatkamaan vierashuoneen siivoamista.. plaah.. :p

T:gemini ja äidin rakon terrorisoija :LOL:
 
Moi!

Metsänhenki: Mulle on tehty sokerirasitustesti. Ensin on 12h paasto, jolloin saa vain vettä vähän juoda. Sitten aamulla labraan, jossa ensin otetaan paastoverensokeri ja sen jälkeen juodaan sokerivesi. On ihan ällömakeaa, 3dl taitaa olla määrä. Sitten odotellaan labrassa tunti ja otetaan toinen verinäyte, sitten vielä toinen tunti ja kolmas verinäyte. Mulla on sen litkun juomisen jälkeen tullut vähän oksettava olo ja sitten noin tunnin päästä heikottava olo. Oon joutunut menemään lepäämään. Mulle siis tehty kys. testi kaikissa 4 raskaudessa. Vähän inhottavaahan se on, mutta kyllä siitä selviää.

Mulla oli tässä raskaudessa kaksi arvoa koholla ja kävin osastolla verensokerin vuorokausimittauksessa. Ihan hyvät arvot olivat siellä, joten riittää pelkkä ruokavaliohoito. Painoarvio viikolla 27+1 oli 1,1kg ja meni ihan keskikäyrällä.

Mulle tuli tällä viikolla äitiyspäivärahapäätös. Saan saman rahan kuin edellisestäkin lapsesta. Ihan kiva, että se uusi laki koskee muakin, eli saan ekalta 56 päivältä suuremman päivärahan. Oon työpaikan kirjoissa hoitovapaalla elokuulle asti, enkä saa ekalta kolmelta kk:lta palkkaa.

Kaiken kaikkiaan raskaus on mennyt hyvin, alkaahan tuo maha kyllä olla jo aika lailla tiellä. Supistuksia ei onneksi ole ollut, niinkuin monella täällä jo tuntuu olevan. Ainoastaan kivuttomia mahankovettumisia on ajoittain.

No nyt täytyy lähteä jotakin syömään.

Chloe 28+3
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.01.2007 klo 12:30 Chloe kirjoitti:
Moi!

Metsänhenki: Mulle on tehty sokerirasitustesti. Ensin on 12h paasto, jolloin saa vain vettä vähän juoda. Sitten aamulla labraan, jossa ensin otetaan paastoverensokeri ja sen jälkeen juodaan sokerivesi. On ihan ällömakeaa, 3dl taitaa olla määrä. Sitten odotellaan labrassa tunti ja otetaan toinen verinäyte, sitten vielä toinen tunti ja kolmas verinäyte. Mulla on sen litkun juomisen jälkeen tullut vähän oksettava olo ja sitten noin tunnin päästä heikottava olo. Oon joutunut menemään lepäämään. Mulle siis tehty kys. testi kaikissa 4 raskaudessa. Vähän inhottavaahan se on, mutta kyllä siitä selviää.

Mulla oli tässä raskaudessa kaksi arvoa koholla ja kävin osastolla verensokerin vuorokausimittauksessa. Ihan hyvät arvot olivat siellä, joten riittää pelkkä ruokavaliohoito. Painoarvio viikolla 27+1 oli 1,1kg ja meni ihan keskikäyrällä.

Mulle tuli tällä viikolla äitiyspäivärahapäätös. Saan saman rahan kuin edellisestäkin lapsesta. Ihan kiva, että se uusi laki koskee muakin, eli saan ekalta 56 päivältä suuremman päivärahan. Oon työpaikan kirjoissa hoitovapaalla elokuulle asti, enkä saa ekalta kolmelta kk:lta palkkaa.

Kaiken kaikkiaan raskaus on mennyt hyvin, alkaahan tuo maha kyllä olla jo aika lailla tiellä. Supistuksia ei onneksi ole ollut, niinkuin monella täällä jo tuntuu olevan. Ainoastaan kivuttomia mahankovettumisia on ajoittain.

No nyt täytyy lähteä jotakin syömään.

Chloe 28+3

KIITOS!nyt tiedän sitten mitä odottaa.kuulosti vain aikoinaan sille,että paha olo siinä tulee,mutta koitan kestää :D
 
Heippa metsänhenki!

Mulle tehtiin sokerirasitus tällä viikolla eikä tullut mitään huonoa oloa. Se juoma on tosiaan n 3dl light-kokiksen makuista hapokasta nestettä. Ihan hyvää itseasiassa, kun on paastonnut edellisillasta :D Ainoa ärsyttävä tekijä tuossa testissä on se odotusaika, menee madellen...


t. Niinu + vaavi 29+6
 
Moikka!

Myös mie oon ollu rasitustestissä, eikä oo tullu yhtään huono olo, vaan yhdyn edelliseen, ikävintä on se odottelu siellä. Miulla oli kirja mukana, jota sitten lueskelin, niin meni aika nopeesti!

Tänää ollu pitkästä aikaa kiva ilma, pikkupakkasta ja aurinkoista. Meillä tosin oli vieraita, ettei ulos päästy, mut mennää illasta sit!

Vieraat olivat sitä mieltä, että ihan selvä poikamaha, kun ei sivuilla/takaapäin edes huomaa. Mutta niin oli esikoiseltakin ja muutenkin ihan selvät poikamerkit, mutta tyttöhän sieltä tupsahí :D Pitää vaan malttaa odottaa, että kumpi sieltä tulee!

Tää siirryttii uudelle viikolle, mutta en muistanu käydä aamulla puntarissa. Se alkaa kyllä varmaan lähennellä jo 80kg:a.. :ashamed: :whistle:

rouva80 ja "sisko" 28 tasan
 
Sokerirasituksesta... mulla ei tullu yhtään huono-olo eikä itseasiassa ollu ees nälkä.. söin ekankerran sillepäivälle vasta 12 aikaan..
Musta oli ärsyttävä se kun se litku oli niin hapokasta ihan kamalasti röyhtäytti..
Mulle muuten sanottiin ettei saa juoda vettä tuon 12h paaston aikana muuten mut jos on jotain lääkkeitä mitä pitää ottaa.. muuten saa vaan huuhtoo suun...

nyt ruuan laittoon... :p
 
Heippa taas pitkästä aikaa ja tervetuloa mukaan "uudet masut"!

Galluppeihin
veriryhmäA+
raskausarvistamulla tuli esikoisesta pienet arvet alamasuun, vaikka rasvailinki ahkeraan. Nyt en oo huomannu uusia. Tosin mulla on tullu ns.raskausarpia rintoihin, reisiin, peppuun jo sillon teini-iässä kun kasvoin ja kehityin... Ohuen ihon kun perinyt oon isältäni.
vauvakaukalostameillä Gracon autobaby; poika mahtui hyvin siihen n.1v.asti - keväästä kevääseen - "normaalikokoinen" vauveli...
olikohan jotain muuta...

Sokerirasituksessa kävin viime keskiviikkona... vähän jännäsin tuloksia, mutta kaikki oli kuitenkin OK =)
Salon sairaalassa juottavat muuten jotain väritöntä, makeahkoaa litkua... ei hyvää mut ei pahaakaan...

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

MiNiA ja masuvauva :heart: 28+4(kai?)<br><br>
 
nettipimenossa edelleen täällä! :'( isän koneella piipahdan pikaisesti.

kaikki hyvin,eilen oli vaan joka paikka kipeä ja tuo häpyluu on niin sairaan kipeä välillä että en voi tehdä mitään! :/
neuvola 30pvä, lääkäri ens kuun puolella jossain välissä.en ole kertaakaan vielä käynytkään.

maha on iso,ylimääräiseen ultraan saan varmaan sitten neuvolassa lähetteen,katsotaan vähän että mikä jättiläinen on tulossa ja miten päin on ym.
ens viikolla pitäisi netin toimia joten paremmin sitten kuulumisia
=)

GALLUPPEJA oli vissiin arvista? ei ole tullut tässä(kään) raskaudessa kuin rintoihin pari haalean,haaleaa.. tai vielä ei ole tullut edes niitä,entiset näkyvät hieman paremmin nyt!

Veriryhmä A-

Kaukalona oli tytöllä lainattu britaxin rock a tot deluxe, mikä oli ihan hyvä.
nyt ostetaan n.½v vanha Gracon autobaby

:wave: Anu ja pikkuinen rv27<br><br>
 

Yhteistyössä