Helmikuun hippuset 2012 **tammikuussa**

Hei helmimammat :wave:

Abrakadabralle vielä kerran onnittelut. Esikoinen syntyi 35 + 6 ja oli suunnilleen saman kokoinen 2500 g ja 46 cm. Joutui tosin olemaan parisen päivää kaapissa ja sitten lämpöpatjalla. Teillä meni sitten kaikki ihan hyvin?

Millanen tuo uikkareihin sonnustautuminen kuulosti hauskalta :LOL: Viimeksi uimassa käydessä tein strategisen päätöksen ja laitoin bikinit. Maha oli kauniisti näkösällä leikkausarpineen, mutta ainakin uimapuku mahtui päälle =)

Mulla on ollut ihan kohtuullisen vauhdikas viikko. Maanantaina kävin neuvolassa. Siellä oli sähköt pois, joten tietokoneet ei tietenkään toimineet eikä ultraäänilaite. Neuvolan täti yritti arvuutella painelemalla vauvan asentoa taas, mutta ei siihen tolkkua tullut. Sf -mitta oli aika pieni 29 varsinkin perätilavauvaksi. Yleensä perätilassa sf mitta menee yläkäyrällä. Verenpainetta oli liikaa (140 / 101) ja jouduin menemään tänään uudestaan neuvolaan. Nyt oli kotimittauksessakin aamulla jo enemmän paineita kun aikaisemmin 125 / 94. Verenpainetta oli taas neuvolassa liikaa ja vaikkei ollutkaan valkuiaista pissassa tai mitään muutakaan oiretta, jouduin menemään varmuuden vuoksi äitiyspoliklinikan päivystykseen. Siellä taas piti pissata purkkiin ja otettiin verikoetta ja vauvalta kuunneltiin sydänkäyrää. Verenpaine oli onneksi vähän siedettävämpi 135 / 94 ja kaikki muukin oli ihan kunnossa, joten ei ole raskausmyrkytyksestä kyse. Lääkäri katsoi vielä ultraäänellä ja totesi, että perätilassa on eikä tule varmaan kääntymään itse eikä käännöskään todennäköisesti onnistu, koska lapsivettä on normaalisti, muttei mitenkään liikoja. Eli suunniteltuun sektioon mennään. Vielä tosin synnytystapa-arviossa se varmistetaan ensi viikolla. Painoarviona oli 2500-2600 g. Ihan tuli deja vu olo, koska näin kävi viimeksikin. Verenpaineen ja perätilan takia lähetettiin äitiyspoliklinikalle juuri samalla viikolla ja siitä muutama päivä niin vauva syntyi. Toivottavasti tämä nyt ei ihan vielä syntyisi kuitenkaan. Mielummin menisin sitten suunniteltuun sektioon, kuin että synnytys taas alkaisi yhtäkkiä ja joutuisin kiireelliseen sektioon.

Vauvan liikkeet tuntuu kovasti ylävatsalla. Työntää kovasti päätään, varsinkin, jos istuu vähänkin lysyssä. Enimmäkseen Pikku E tuntuu möngertävän mahan vasemmalla puolella. Ultran mukaan siellä olisi kädet ja jalat ja välillä ilmeisesti jalka työntää kylkeen kovan pallukan. Toisinaan on maha vasemallata puolelta todella pinkeä ja ahdostava ja oikealla puolella tuntuu olevan kovasti tilaa. Hikkaa tuntuu päivittäin. Ei tosin takapuolessa kuten muutamilla :LOL: Enimmäkseen tuossa alavatsalla. Takapuolessa ja kohdunsuulla sen sijaan tuntuu potkuja ja työntämistä. Sekin on aika mielenkiintoisen tuntuista. Jotenkin tuntuu ne kohdunsuulle tulevat potkut jopa kivuliailta. Kunhan ei kypsyttäisi kohdunsuuta sillä tavalla.

Munkin pitäisi varmaan alkaa peseskelemään niitä pikkuvaatteita jo =) Sänkyä tässä vielä kovasti odotellaan. Pitäisi tulla ensi viikolla. Ehkä sitä uskaltaisi jo laitella sänkyäkin valmiiksi, kunhan se nyt vaan saapuu ensin. =) Käly antoi pussillisen tyttöjen vaatteita siinä toivossa, että Pikku E on tyttö. Saapa nyt nähdä sitten mikä tulee. Mekot ei oikein pojalle sovi :LOL:

Nyt tuli mies kotiin, joten taidan lopettaa. =)

Vennie ja Pikku E 35 + 2 :heart:
 
Viime yönä rv 33+4 heräsin 02.39 kipeään supistukseen kotona. 03.46 syntyi meidän poika!

Heti tiesin, että nyt tämä ipana tulee, teki niin kipeää! Tarrasin miestä kädestä seuravan supistuksen tullessa ja sanoin, että tää ipana taitaa tulla nyt. Mies soitti anopille, että hyppää taksiin ja tulee lastenvahdiksi, ja mä aloin pukemaan päälleni. 03.15 soitin matkalta Tayssiin, että nyt tullaan, tulisko joku ovelle vastaan, en ole kävelykykyinen.. Virolainen nainen ei ollut ymmärtää mitä tarkoitan, miksi jonkun tulisi tulla vastaan. No se ei jäänyt epäselväksi kätilölle joka oli vastassa, kippas mut vuoteelle ja sit mentiin. Yritti rauhoittaa että hengitä syyyvään äläkä vielä ponnista, ja mä vaan yritin saada suustani ulos sanat ”Tämä tulee sektiolla”. Kysäisi miksi näin, sanoin vauvan tilasta taikasanan ja sitten kätilö veikin mua juosten.

Hissillä neljänteen kerrokseen ja yhtäkkiä olen huoneessa noin kymmenen muun ihmisen seassa. Jokainen tekee jotain, yksi laittaa tippaa, toinen tutkii kohdunsuuta ja huutaa 3cm auki. Sisään pölähtää lääkäri joka ei tiennyt että sisätutkimus on tehty jo, ja ottaa uudelleen mittaa ja huutaa (30sec-1min äskeisestä), 7cm auki, nyt mennään!
Sängyllä toiseen huoneeseen, jossa ennätän juuri ja juuri siirtyä toiselle sängylle kun spinaali on jo tuikkastu nikamien väliin. Happimaski naamaan ja veitsi jo viuhui. 16 minuuttia siitä, kun kellahdin ovella ensimmäiseen sänkyyn, syntyy meidän poika. 2275g ja 44cm silkkaa täydellisyyttä.

Tänä aamuna klo 9 oli ensimmäinen leikkaus, ja poika hengityskoneessa teholla vahvasti rauhoitettuna, mutta niin hyvinvoivana kun vain mahdollista :heart:

ÄiteeX ja poikanen kohta 1vrk
 
Paljon Onnea koko perheelle Äittex!!!<3 ihan tuli taas itku ku luin sun tarinaa, ihanaa että kaikki meni hyvin, vaikka vauhdilla pikkuinen syntyi :)

Täällä poksui 35 viikkoo rikki, uskomatonta, että tässä mennään ja tänne asti päästy. Siitäkin vois pienet itkut taas tirauttaa.Muistelin just tossa kymmenen viikkoo taaksepäin ja kuinka se aika tuntui niiiin pitkälle.
Lisäksi vielä sain kerrankin nukuttua jopa 6 h yhteen putkeen, joten tästä tulee hyvä päivä :)

t. sini77 ja vaaveli 35 poks!
 
Onnea Äiteex! :heart:
Kiva kuulla että voitte hyvin, vaikka melko vauhdilla kaikki tapahtuikin.
Nyt sinne vaan paljon tsemppiä ja jaksamisia äidille ja pienelle.

Ihana yö täälläkin takana, vessakäyntejä vain 2, ja siinä välissä 5tuntia sikeää unta :)
Jospa tänään sitten sais jotain aikaiseksikin, perjantaina kuopuksen synttäritkin..

Oletko Vennie siis varma että vauva on perätilassa? Huih, kun kuulostaa sun kuvailemat tuntemukset vaavin liikkeistä ihan samalta kun mulla, vaikkakin mulla vauva rt ja potkuja ei alaosastolle tunnu.. Toivottavasti tuo mikä tuossa ylävattalla vaeltaa, on se peppu niinkuin olen ajatellut, eikä sittenkin pää :O

Huomenna vihdoin ois se neuvola, tulee taas asiaa sen mun kokemattoman neuvolatädin kiusaksi asti...

Suffeli ja masumuru 35+3
 
Hui aika hurja kokemus ÄiteeX, mut huippua et kaikki meni hyvin! Ja hirveesti onnea sinne! :)

Mä oon nukkunu viime aikoina yöt todella hyvin.. ehkä yhesti alkuyöstä nousen vessaan ja sitte posotan tänne kympin paikkeille oikeestaan katkotta.. Tai no tietty joka kerta ku pitää asentoa vaihtaa nii käy hereillä mut siihen on nii tottunu etten laske sitä :D Ja sitte heti aamun eka fail, katoin tuosta pesukoneesta ottaessa et ikean lautasessa halkeama ja aloin sitte vääntämään sitä et meneekö se katki, no menihän se ja haljetessaan viilsi mulle tuohon ylämahaan tuollasen 10cm veriviillon >< Ku eilen taas leikkasin leipäveittellä käteen sellasen 2cm pitkän ja aika syvän haavan. Mikä mua vaivaa? :D Onko sitä vaa nii toholoppi nykyää et mekastaa mitä sattuu?

Mut nyt muroja nassuun ja viimesiä päiviä koulun penkille!
Tuulikka + Nöttönen 34+2
 
Hurjasti onnea Äiteex!
On kyllä ollut todella nopeaa. Rupeaa ihan jännittämään, kun mulla on tunnin ajomatka synnärille ja lapsenvahdin tulokin kestää ainakin 20 min. Tosin jos kiire tulee niin varmaan viedään esikoinen itse hoitoon.

Esikoisesta ei ollut mitään kiirettä, kun synnytys alkoi lapsivesien tihkumisella, tosin silloinkaan en ollut synnärillä kuin 12 tuntia, vaikka siis mitään kipuja ei sinne mennessä ollut.

Vauvan liikkeistä
Musta tuntuu, että täällä vaan liikkeet voimistuu viikkojen myötä, vaikka yleensä pitäisi ruveta rauhoittumaan kun tila vähenee. Välillä ihan tuntee pienen kantapään tai takapuolen ja tulee sellainen olo kuin joku yrittäisi tulla suoraan vatsanahasta läpi :)

Nicola81 ja Mönkiäinen 36+4
 
Äiteex hurjasti onnea!! Ihanaa, että kaikki sujui lopuksi hyvin. Pitääköhän tässä itsekin alkaa sitten miettimään sitä sairaalakassin pakkaamista... Vielä olis 4 työaamua jälellä ja sitten alkaa äitiysloma. Tänään särkenyt alaselkää eikä istumisesta oikein tule mitään, mutta eipä oo enää paljoa jälellä.

Line ja Nano RV 34 *poks*
 
Onnea älyttömästi ÄiteeX!!!! :heart:
Täälläkin itkeä tihrustetaan teidän puolesta.....Onneks kaikki meni kuitenkin hyvin. Pienelle miehelle paljon voimia, kuten myös vanhemmille.

Kävin minäkin maanantaina synnytystapa-arviossa äitipolilla (36+1). Tää vauveli ei ainakaan ihan heti synny. Alakerrassa ei ollu tapahtunu mitään..... Ultrassa kuitenkin nähtiin, et masumurmeli oli kuin olikin rt, vaikka jotenkin vinossa, eikä ollut laskeutunutkaan. Painoarvio nyt 3,1 kg ja laskettuna aikana 4 kg. No, en miä ajatellutkaan, et meille kauheen pientä vauvaa syntyisi, kun ei ittekkään olla pienikokoisimmasta päästä. Verenpaine oli hitusen noususuhdanteessa 132/90, kun kaks viikkoo sitten oli 110/85. Onkohan sillä mitään tekemistä asian kanssa, et vaavi on aika ylhäällä, joten hengittäminen on ajoittain vähän vaivalloista. Istuminen myös. Autolla ajo on varmaan tosi tyhmän näköstä kun pitää penkkiä laittaa kauheen taakse ja vielä selkänojaakin kääntää reilusti taka-asentoon.

Mullakin vauvan liikkeet on voimistunu, vaikka oletin vähenevän, kun viikkoja kertyy. Todellakin tuntuu välillä siltä, et vatsanahasta tulee joku läpi. Jokapaikassa muuten toitotetaan siitä liikelaskennasta. Kyllähän miä ymmärrän, että siitä saattaa ensimmäisenä huomata, jos joku on vinossa. Miä olen aika intuitiolla mennyt noiden liikkeiden suhteen. Mitään lappuja en oo täytelly, koska aika tasaseen tahtiin masusta tota muksintaa tuntuu. Onneks niin. Tossa liikelaskentakaavakkeessa sanotaan et liikkeiden vaihteluväli on 3-50 kertaa tunnissa. Jotkut liikkuu jopa 100 krt/tunnissa. Mun mielestä aika iso vaihtelu. Sitten kuitenkin sanotaan, et pitäis laskee, jos alle 10 liikettä tunnissa. Ja että normaali sikiö ei vähennä liikkumistaan loppuraskaudessa. Mun kaverille oltiin sanottu et vauvalla on tilaa vähemmän, joten liikkumisen vähentyminen johtui siitä (joutui tekemään liiketarkkailua kirjallisesti loppuraskaudessa) Tosin tästä on aikaa jo kohta 10 vuotta eli ajat ja systeemit on ilmeisesti muuttuneet. Ootteko täytelleet liiketarkkailukaavakkeita tässä/edellisissä raskauksissa?

Joo, tän palstan kellonajat näyttää välillä ihan mitä sattuu... oon jo pitempään ihmetelly itsekseni asiaa.... Nyt näytti näköjään et kello ois 18.05 kun se oikeesti oli 16.05

T:Kääk ja masumurmeli 36+3
 
Viimeksi muokattu:
Äiteex onnea!!!!


Sit hei jotka ootte FB ryhmään halunneet huikatkaahan muistutus jos en oo laittanut ryhmä kutsua kaveripyynnön jälkeen. Muutto kun meneillään niin en aina välttämättä muista koneella teitä sinne lisätä.

Tänne ei mitää ihmeellistä muuten.

Eveny ja Tyyne 34+3
 
Tänään ollaan ulkoiltu paljon:) Aamupäivällä tytön kanssa tunnin verran ulkona lumiukkoa ja lumilinnaa tehden naapurin pojan kanssa. Sainpa samalla kolattua kävely väylän ovelle ja parkkipaikkani.
Illalla sitten köpöteltiin etana vauhtia koirapuistolle että tuo otus saa purettua energiaansa... Siellä se juoksikin sitten kovin paljon ja oli selvästi iloinen päästessään muiden koirien kanssa remuamaan. Meinas vaan välillä mennä enemmän painin ku juoksun puolelle..

Sairaalakassi pakkaamatta ja en ees tiiä mihin sen pakkaisin kun esikoista synnyttämään lähtiessä oli hoitolaukku omana kassina ja nyt tuo ipana tarvii sitä ite joten se on pois käytöstä. Kai mä lähdön hetkellä sitten tungen s.marketin muovipussiin kasan vääränkokosia vauvanvaatteita ja itelle hammastahanan mut unohdan harjan kiirees kuitenki...:D

Autoilustaps. Auton ratin takana muistutan lähinnä Homer Simpsonia koska maha estää ratin lähelle pääsyn...:D

Millanen ja Oiva 34+4
 
Onnea ÄiteeX ja poika :flower: Olipa todella vauhdikasta menoa.

Suffeli-81 kyllä se lääkäri eilen ultraäänellä varmisti perätilan. Pää on tässä ihan keskellä ja peppu sitten alhaalla. Olin kyllä ihan varma asiasta jo ennen ultraääntäkin, koska esikoinen oli myös perätilassa ja liikkeet oli silloin kutakuinkin samanlaisia kuin nytkin.

Sain ajan synnytystapa-arvioon ensi viikon tiistaille. Sillon olisi viikkoja 36+2. Käskivät varata aikaa kolme tuntia, jos vaikka käännetään. Vähän ihmettelin sitä, kun juuri eilen kävin samassa paikassa tutkittavana ja lääkäri sanoi, että kääntö ei olisi mahdollinen. Kummastelen kyllä miten pihalla sairaalassa oiekin ollaan. Eilen kun menin neuvolan lähetteellä äitiyspolille ja terkka vielä soitetti asiasta erikseen, siellä oltiin kuitenkin kauhean ihmeissään mitä teen siellä. Tänään taas kun mulle soitettiin aikaa synnytystapa-arvioon, kyseltiin onko mulla itselläni papereita mun edellisestä leikkauksesta. Ja kuitenkin terkka oli lähettänyt ne jo aikaisemmin ja kertonut siitä lähetteessä synnytystapa-arvioon. :headwall:

Uudelleenjärjesteltiin vaihteeksi makuuhuonetta vauvan tavaroita varten. Mies innostui kovasti siirtelemään huonekaluja paikastaa toiseen.=) Pientä tilanpuutetta on, koska meillä on yläkerrassa kaksi makkaria. Toinen meidän ja toiseen pitäisi parhaimmilllaan laittaa kolmekin lasta kerrallaan. Lisäksi lastenhuone on erittäin haasteellinen, koska siellä taitekatto ja lisäksi keskellä huonetta kaksi tolppaa :headwall: Ja matala huonekorkeus totta kai. Sinne kolmen lapsen tunkeminen on kyllä todellinen haaste.

Nyt ottamaan tämän viikon mahakuvaa.

Vennie ja Pikku E 35 + 3
 
Onnea Äiteex!! :flower: Hirveän nopeasti pikkuinen syntyi!! :O Melkein jo itseä hirvittää, jos tuleekin yhtä nopee lähtö, tajuaakohan sitä lähteä ajoissa.... Teillä onneksi kaikki hyvin!?!

Limatulppaa bongattu täällä eilen illalla ja tänä aamuna!! Ei verta mukana, joten ei ole kai kokonaan lähtenyt, mutta jotain edistystä sentään!! Maanantainahan mulla oli synnytystapa-arviossa jo kohdunkaula kypsynyt ja poika on laskeutunut ja vissiin kiinnittynytkin, joten pian alkaa varmaan täälläkin jotain tapahtua... :p Harjoitussupistuksia tulee koko ajan (en oo kelloa seurannu kuitenkaan...), välillä tuntuu menkkajomotusta alavatsalla, mutta ei tee kuitenkaan kipeetä... Jännää, on tätä jo vähän odotettukin, että pääsisi tästä olostaan eroon, mutta toisaalta vähän hirvittää, että nytkö jo!! Pitää alkaa laittamaan paikkoja ihan kokonaan kuntoon, nyt ne on vähän puolivalmiita. Kasseja oon jo pakannu, mut täytyy nekin viel käydä läpi... HUI... :eek:

Undine ja pikku poika 36+4 :heart:
 
huomenta !
Ei varmaan taas oikeen ajatus juokse, ku tuli taas pyörittyä kolmeen ja nyt ihan kooma olo taas..Vitsit, jos tulee olee tällästä vauvan kans niin mite sitä oikeen jaksaa? Ehkä ne jotku hormonit auttaa kestään valvomisen, hope so..

Meilläki pitäs vielä tehä säätöjä makkaris ennen ku vauva syntyy, ollaan nyt nukuttu aika viileessä ja ku on vanha talo niin ikkunasta käy aika lailla veto varsinkin pakkaskelillä...Pitäs kääntää sänky niin, ettei tarvis imettää siinä ikkunan alla ja saada heti jotain rintatulehdusta ja ehkä muutaman asteen vois makkarin lämpötilaa nostaa, ettei vaaville tuu vilu.

Toinen ärsytys on pesuhuone ja sauna, aaarg! Todellaki toivon, ettei yli tuu yli kymmenen asteen pakkasia, kun jostain kumman syystä saunassa on aika tehokas tuo ilmastointi ja vaikka kuinka rullaa luukkuja kiinni niin silti sieltä tuulee kylmää ja sitte pesuhuone on tosi vilakka...Kivaa siellä sitte vaihtaa yöllä pienelle vaippoja ..Meillä ei vessaan mahu millään mitään vaipanvaihtopaikkaa eli pakko on melkeen pesuhuonees vaihtaa :/ Sitte vielä vettä saa juoksuttaa tosi kauan ennen ku se on lämmintä, joten luvassa mielenkiintoisia vaipanvaihto hetkiä yöllä... Kakkonen kun syntyi kesällä niin ei tarvinu tälläsiä miettiä.

Huomenna aamulla klo 8 neuvola ja toivon, et sais nukuttua ettei tarvi ihan koomaväsynä sinne hoippua...

sini77 ja vaavi 35+1
 
Viimeksi muokattu:
ÄiteeX Hurjan paljon onnea koko perheelle pikku-prinssistä :heart: !!!
Hurjan vauhdikasta toimintaa on tosiaankn ollut. Mie ihan pelkään, kun meiltä on täältä 40-50 min ajomatka sairaalaan, että kuinka ehditään.
Voimia kovasti pienelle ja parannuspuhalluksia!

Puhelinkin otti ja sanoi sopimuksensa irti. Tässä on jo pari päivää ollut lasten puhelimien varassa : / . Jospa huomenna saisi oman kuntoon- lähinaapuriin on melkein km matkaa, joten puhelin on ihan MUST!

Huomenna on luvassa sen sortin shoppailureissu, että otan autoon sairaalakassin varuilta mukaan :D Eilen kävin kävelemässä/köpöttelemässä 5km lenkin ja huh-hah-hei: liitoskivut vei kävelykyvyn melkeinpä koko illalta. Vessareissulla huomasin taas sitä ällölimaa, joten ei tässä enää pitkään jouduta kärvistelemään :D .

Närästykseen on muuten ihan hirveän hyvä lääke Rennie, oon sitä ottanut ihan pahimpiin röyskyihin ja kuplimisiin. Se pieni paketti maksaa apteekissa jotain 3-4 € ja on eri makuja tarjolla.

Mulla ois neuvola tänään- en kuitenkaan pääse, kun miehllä on työterveyslääkäri ja oisin joutunu taas heräämään ennen kukon laulua viemään sen töihin(klo 4:30 syvä haukotus!), että oisin itse päässy neuvolaan kuopuksen kanssa, jolla on iskenyt joku riiviövaihe: ei kiitos.

T: luputupuna & heppuli 47+1 (ultran mukaan 47+4)

Muokattu& lisätty: Raskausviikkoja on kuitenkin 10 vähemmän 37+1 (37+4), vaikka tuntuukin hetkittäin olevan enemmän :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta =)

Mullakin alkaa ehkä olla jonkinlainen aavistus mitä ne supistukset voisi olla... Yöllä heräsin kuukautiskivun tyyppisiin mutta voimakkaaampiin kipuihin ja maha oli pinkeä. Välillä se olo meni pois ja sitten tuli taas takaisin. Nämä lienevät supistuksia? Vaikka on toinen tulossa on olo kun ensisynnyttäjällä, koska viimeksi ei ollut mitään ja sitten meni yhtäkkiä lapsivesi ja sitten jo leikattiin. Pari tuntia noita kesti ja sitten ne kai loppuivat, koska nukahdin. Siinä hereillä pyöriessä mietin kyllä, että mistä hitosta sitä tietää milloin on tosi kyseessä ja milloin ei... : / Ja lisäksi kun on vielä se perätila ja edellinen ennenaikainen synnytys juuri näillä samoilla viikoilla niin mietityttää enemmänkin.

Tänään ajattelin lähteä etsimään itselleni imetysrintaliivejä. Jos vaikka tulisi kiire niin ei tarttisi laittaa miestä asialle :LOL:

Vennie ja Pikku E 35 + 4
 
Onnea ÄiteeX pienestä nyytistä!

Neuvolassa aamusella käyty pitkästä aikaa. Reilusti yli kuukausi oli väliä viime käynnistä:)
Hb 128 =)
verenpaine 105/76
vauvansyke 135
sf-mitta 33
Neuvolassa ei muuta erikoisempaa.

Eilen illalla yllätyin ja jopa säikähdin joko vauva tulossa pihalle, kun tuli vihlaisuja tonne alavatsalle ja sisäreisiin ja nivusiin. Myös yhtä jaksoista jomotusta oli koko alaselän, alavatsan ja sisäreisien alueella. En tiedä mikä lie ollu, mut todella jo aloin miettii syntyykö toi vauva. Oli sen verran outo tunne. Nyt tänään sit kävelles vihlaisee kivasti tonne nivusiin/sisäreisiin ja ei kauhean kivalle tunnu.

Muutosta myös uutta tietoa. Huomenna muutetaa, tällä viikolla saatiin se rivitalo asunto:)

R & maha 35+6
 
Neuvolasta kotiuduttu! (rv 35+4)

Kaikki oli hyvin, äidillä ja masukkaalla :)
Painoa oli mulle edelliskäynnistä (joulua ennen) tullut kilo!
Luulin että enemmän, mut hyvä näin!
Puntarilla sanoin ääneen o-ou, kun terkka luki painon, niin sain mäkätysjäkätykset..
Terkan mielestä ei ole mulle raskauskiloja tullut yhtään ylimääräistä, ja kommentoi vielä sitäkin, että hänen mielestä kaikki kilot on tuossa massussa, ja jää suuriosa laitokselle.. Hope so! :D
Vauva on oikeinpäin!!!!!..huh, ja ei ole liian suuri kuulemma :)
Jos ei synny ennen vk40 niin saan ylimääräisen kokoarvio-ultran.
Tuon lupas mulle ihan sen takia etten loppu raskausaikaa nyt vaan jännitä vauvan kokoa..
Sisätutkimusta ei tehnyt, mutta eipä haittaa.
Seuraava käynti 2vkon päästä.
Vauvan pää on kuulemma alhaalla, ja hyvin asennossaan, mutta ei vielä kiinnittynyt.
Sain luvan normaalielämään! :D
sf-mitta oli nyt 34. Tasaisesti menee käyrä :)

Nyt leipomushommiin taas, huomenna kuopuksen synttärit :heart:
Ja jes! Ensviikolla sit shoppaileen esikoisen kanssa !!! :D

Suffeli ja mm 35+4
 
Sini77 vinkkinä voisin sanoa että me esikoisen kohdalla (ja myös Oivan kanssa meinaan tehdä samoin) käytettiin öisin ja isoon osaan päivällä puhdistuspyyhkeitä vaipanvaihdon yhteydessä. Oli itestä helpompaa kun sai vaipan vaihdettua makkarissa eikä tarvinu lähteä valoja sytyttelemään pitkin taloa.
Me muutenkaan ei olla kovin usein yöllä vaippaa vaihdeltu. Tyttö ei kakannu öisin oikeastaan ikinä joten vaipan vaihtoa en nähnyt niin tarpeelliseks. "Yöunille" kun vauvana tyttö jäi n klo 23 ja aamusta vaihtoi sitten 2. syötön yhteydessä n. 7-8 aikaa ni se riitti meillä ihan hyvin:)

Puhuin tääl aiemmin siitä miten oon "pissannu huosuun" aivastaessa tai yskiessä...
No tänään kävi taas tämä lorahdus ja nyt kyl pitää todeta että EI se ole pissaa, vaan valkovuotoa :x Ennen se on tapahtunu keskellä päivää joten tämä reilu valkovalkovuoto koko raskauden aikana on jo ehtinyt tuhrata pöksyt joten tuotoksen analysointi on ollut hankalampaa....:D :cool: Mutta tänäänpä tuo tapahtui ihan äskettäin ja analysointi onnistui viellä:D:D:D

So "Dear Eki.Mahtaakohan lapsivettä tihkua väliin kun noin liruksi mennyt vai onkohan vaan "normaalia" raskaudenajan lirua vv:tä..... :confused: Terveisin 25.v tyttö ps. oon 167cm pitkä ja painan 90kg oonks läski? "
 
Höh..minä olevinaan kirjottelin tänne mutta enpäs bongannutkaan minun viestiä mistään! :O

Noh, yritetäänpäs uudestaan...

Äiteex; mahdottomasti onnea pienestä nyytistä koko perheelle! :flower: Vauhtia on kyllä ollut, mutta pääasia että loppu hyvin, kaikki hyvin...? :)

riikkunen, onnea uudesta kodista! :) Kiva kuulla että asiat järjestyi sillä saralla!

Huh, täällähän alkaa olla aika monella jo jännittäviä tilanteita kotonakin... :eek:)

Itsekin eilen reippailin ukkelia vastaan kun se pääs töistä niin jäinpä tuonne matkan varrelle odottelemaan; "J" ei todellakaan tykänny siitä minun 20 minuutin spurtista ja laitto semmoset supparit (??) päälle että matkan teko stoppas siihen. Loppuilta meni sitten ihan tosi hankalasti...vaikea kävellä ja vihlontaa vähän joka puolella. Että jos tämä yliaikaseks menee niin tiedänpähän ainakin millä konstilla rupeaa taatusti syntymään... :D

Sairaalakassia täälläkin ruettu jo pakkailemaan. Pistin mukaan paperille ne kamat mitä pitää muistaa ja sitä mukaa viivailen yli kun saan ne sinne kassiin asti. Ihan hyvä oman ja avokin muistin kannalta, jos käykin niin että sen pitää tuo kassi vaikka mukaan napata! :) Eipähän ole ihan niin pihalla kun on joku muistilappu kourassa... :LOL:

Vaunut ja hoitopöytä myös vihdoin kotiutuneet! Iiks, nyt alkaa jo ihan tosissaan jännittää tämän vaavin saapuminen! :heart: Isukkikin eilen tokas että "hei kohtahan se on jo täällä!" Minä että no niinpäs onkin, kappas vaan! :LOL:

Joo ja Rennie on ollut kuin karkkia täälläkin suunnalla...joka iltaa joutuu viimestään ottamaan ettei yöllä polttele. Ikävä vaiva mutta tuntuu nyt helpottaneen kun vaavi on hieman laskeutunut. :)

-Kääk-,minä sain neuvolasta myös sellasen liikeseurantalomakkeen mutta enpä ole seuraillut kun tuntuu muljuamiset niin hyvin tuossa. :) Se uv:n jälkeinen parin päivän hiljaiselo oli sitä kun "J" oli istuaallaan hetkisen, liikkeet tuntu niin eri tavoin. Tuossa se jääkaapin ovessa napottaa tuo laskentalappu, jos tulee tarvetta.

Hmm...taidan lähteä ettimään tuolle hoitopöydälle nyt jonkun järkevämmän paikan kun olohuoneen lattia. :D

Mukavaa loppuviikkoa mammat! :flower:

- Lilu & pikkuäijiä 34+4 :heart: -
 
millanen, mulla ihan samaa vaivaa... :O :D Ajattelin että okei, nyt sitten alko tämä housuun pissiminen kun aivastin täsäs yks ilta ja housuun lirahti jotain (??)! Mutta se tais todella olla jotain ihan muuta kuin pissiä... :x

HAH, repeilin ihan tosissani tuolle sinun Dear Eki-viestille... :LOL:

Muutenkin, en tiedä onko muilla näitä vaivoja mutta tuntuu että tuo alapää elää jotain ihan omaa elämäänsä...toooosi kiva. :whistle: Mistäs minä kohta tiedän mitä sieltä tulee ja mihin pitää mitenkin reagoida. Voi hyvä raskausviikot, edetkää nyt niin nämä todella ihanat vaivatkin alkais jo helpottaa!!!!! :attn: :D
 
HIRMUISESTI ONNEA äiteeX !!!!! :heart: Niin se aika vaan kulunut kun ensimmäiset helmivauvat syntyvät.. Vastahan täällä yhdessä pohdittiin raskausoireita ja etsittiin apua pahoinvointeihin :D

Riikkuselle onnea myös uuteen kotiin! :flower:

Tuota dr.Ekiä kanssa täällä räkätin melkein ääneen yksinäni millanen ,ihan tuli teinivuodet mieleen :popcorn: Mutta joo,tota samaa oikein lorahtelevaa valkovuotoa täälläkin nyt bongailtu ja paljon.. Not nice..

(.) Kasvukontrollissa käyty täällä eilen ja kaikki siellä pienellä hyvin,pienihän hän on mutta tasaisesti kuitenkin siellä kasvaa,painoarvio nyt 2238g ja syntyessään tällä tahdilla laskettuaikana n.3,1-3,2 kg :)
Ens viikolla sitten lääkärineuvola,ihan en yhtään odota tuota ronklaamista kun koko alapää muutenkin on niin hellänä kuin villimpienkin orgioiden jälkeen :LOL:

MöhköMyy ja PikkuVesseli 34+3 (Voi kun osalla jo niiiiiiin mahtavat viikot!!!)
 
Hurrjan paljon onnea Äiteex! :flower: Päivittelehän kuulumisia, kun ehdit! =)

On se vaan niin jännä, nyt jo kaksi tästä pinosta synnyttänyt, eli eiköhän se meikäläisenkin aika joskus tuu! Vaikka viimesten joukossa taidankin olla :)

Millanen, mullakin lorahdellut tollain jotain ja alkuraskaudesta tottakai panikoin ja kävin lääkärilläkin varmistelemassa että valkovuotoahan se. No nyt kun oli kontrolliultra, niin todettiin että lapsivettä on 60%, eli varmaan on nyt sitäkin jo lorahdellut. :D Tosin eipä siitä lääkäri tai neuvolantäti mitenkään kauheesti maininnut, joten tuskin on mitään hätää tässä. Tiistaina ä-polin kontrollissa kyllä aion vielä kysästä asiasta.

Mietin kans tässä, et jokohan sitä kohta sairaalakassia pakkais. Ei sillä, että olo olis mitenkään sellanen, että synnytän hetkenä minä hyvänsä, mutta olispa sekin sitten valmiina :D Mulla kun tuppaa jäämään kaikki. Kuten _vieläkään_ en oo noita vauvanvaatteita silittänyt. Eilen jopa koottiin pinnis ja hoitopöytä paikoilleen, pinnikseen pitää vielä pari ruuvia löytää plus patja, pääsen sitten pistään senkin loppuun asti valmiiksi =)

Olin tänään tutustumassa synnäriin ja oli kyllä niin syvältä perseestä kun olla ja voi! Esittely meni suunnilleen näin "Meillä on täällä aina kauheet ruuhkat, joten kätilöt ei ehdi sitten kovin paljon neuvoon ja auttaan. Ammeeseen on aika turha haaveilla että pääsis, kun tosiaan on tätä ruuhkaa. Meidän tilat on vanhoja ja vähän huonoja, mutta on niissä muutkin synnyttäny. Ollaan muuten ihan perseestä". Ja nyt on hyvä mieli lähtee synnyttään kun se aika koittaa! :D No, toivotaan omalle kohdalle vähän rauhallisempaa aikaa, ettei joudu käytävillä puuskuttaan muiden mammojen kanssa rivissä :D

ringaa ja masumies 33+2
 

Yhteistyössä