Helmikuun helmet 2014

Oma vasen ranne tosi kipeäksi tullut, olen vasenkätinen ja tiedän että vauvan kantamisestahan tämä. Ikävää silti. Lepoa ranteelle.

Päivä ollut kiva, sisko oli vauvaa hoitamassa, käytiin kahdessa kaupassa ja syömässä ravintolassa. Oli maistunut 75ml äidinmaitoa pullosta. Kylvetettiin myös vauva siskon kanssa. Nimeä mietitty miehen kanssa. Pesin vauvapyykkiä jonka sisko myös ripusti kuivumaan, ihanaa!

Vauvakirjaa olen täyttänyt.

Vauvauintiin olisi jännä mennä, mutta onkohan sellaista täällä...

Vauva katsoo joskus silmiin, katsoo myös itseään peilistä. Sain eilen hassuja kuvia kun asetin vauvan lähelle peiliä makaamaan. Katsoo hoitotason yläpuolelle liimattuja muumikortteja ja ripustettuja leluja mieluusti.
 
Parus, minä oon kans vasenkätinen mut kannan vauvaa oikeella käellä, jotta saan "paremmalla" käellä työjeltyä. Mulla menee käsivarsi kyynärpäästä ylöspäin kipeeksi, loppupäivästä on jo tosi työlästä esim. nostella vauvaa. Oon koittanu vaihtaa, et pitäisin vauvaa vasemman käen varassa mut ei onnaa, ei onnistu syöttäminen eikä mikään, pullo lentelee käestä :D

Meillä vauva luo katsekontaktia etenkin, kun syötän. Muutoin myös tuijottelee kasvoja, katselee silmiin. Mielikuva on, että esim. kuukauden iässä ei niin aktiivisesti hakenut sitä katsekontaktia mitä nyt. Kahto jos sattu tänne päin tuijottelemaan. Nyt viimeisen viikon sisällä on muiden sylissä ollessaan käännellyt päätään minua kohti, kun on minun äänen kuullut. Mutta ei aina näinkään, joskus esim. lattialla pötkötellessään tuijottaa mieluummin lamppua ku äitin naamaa ja vaikka kuinka höpöttelisin nii ne valot ja värit kiinnostaa paljo enemmän :D Sylissä ollessa välillä on katse myös yläviistoon, että en usko että sulla Sunya on syytä huoleen.
Tästä ei nyt varmaan mitää selkoa saanu, mutta pointti on tässä se, että tuon ikäselle on varmasti ominaista, että kahtelee sitä mikä sillä hetkellä tuntuu kiinnostavalta, joskus ne on äidin kasvot, silmät, joskus taas valot ja värit ! Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa... ;)
 
No tännehän on tullu paljon asiaa parissa päivässä. Jotenkin mennyt aika vaan touhuillessa ni ei oo koneelle kerenny :)

Meillä tyttö kattelee myöskin silmiin ja itteensä peilistä. Lamput on myös hurjan kivoja. Jos tytsy on jonku toisen sylissä, ni oon kans huomannu, että hakee katseella äitiä. On se vaan niin suloinen tapaus <3

Devisol D-vitamiini tippoja käytetään myös, mutta oon alkanu epäileen, että ne aiheuttaa meillä masuvaivat. Neuvolasta sitä varoteltiin, että saattaa alkaa tuntuun mahassa, koska ovat öljypohjasia, joten aattelin käydä ostaan vesipohjasia tippoja, jos sopis paremmin :) 2-vuotiaaksi asti annetaan tippoja!

Hormoninäppyjä on tollaki välillä ottassa ja kuivuuta oli jossakin kohtaa, mutta harjasin vauvaharjalla hellästi siitä kohtaa, että saan sitä karstaa pois ja laitoin öljyä ni lähti nopeasti pois.

Keittoliuostippoja laitan välillä yhdet tipat kumpaankin sieraimeen, jos tuntuu siltä että rohisee liikaa. Korvikkeesta johtuu se rohina.

Meillä on alkanu tuleen jo melki rytmi tähän arkeen :) Tyttö syö viimesen kerran 22-23 aikaan ja alkaa siitä suoraan yöunille. Ekan kerran herätään siitä 05.30-06.30. Päivässä syödään parin tunnin välein, laskin että n. 8-9 krt. Päivisin toi tyttö ei melkein nuku ollenkaan, pikku päikkäreitä vaan vetää. Joskus harvoina päivinä saattaa nukkua 3 tuntia, mut aikalailla sillon jos ollaan autossa tms. Tää rytmi sopii mulle oikein hyvin :)
Oon myös alkanu laittaan tuota tyttöä mahalleen, että sais vähän reenattua niskaansa. Hetken siinä jaksaa nostella, mut sitten jo pyöräyttää ittensä kyljelleen :D

Huomenna ois eka neuvolalääkäri. Kiva päästä taas kattoon kuin paljon se paino on noussu ja pituutta on tullu. Edellisestä kerrasta on 3 viikkoa. Luulis kyllä tuon ruokahalulla sitä painoo tulevan ihan hyvään tahtiin :D Huomaa kun kanniskelee, että ei se ihan niin vähää enää painakkaan ^_^
 
miss_piggy
Pikaiset kuulumiset,

Meidän äijä on nyt 6 viikkoa ja 1 päivää vanha. Välillä hymyilee ja nauraa kun hänelle tekee samoin :D Mutta huiminta kehityksessä on se, että kun pistää mahalleen esim sohvalle, niin kohottaa itseään käsillä ylös ja nostelee jo päätään korkealle! Saman tekee sylissä jos pitää pystyssä rintaa vasten.
Ja tämä siis kaverilta joka vasta 6 viikkoa :) Tätini totesi, että eihän tuo ole enää vauva ollenkaan :p
Perjantaina neuvola jossa suun kautta eka rokote, tosin siirrän sitä jos on mahdollista että siitä tulee jotain sivuvaikutuksia, kun lauantaina meillä on ne kastejuhlat.
 
Meillä tytyli 6 viikkoa vanha. Samoten nostelee päätään mahallaan sohvalla tai sylissä ollessaan toooosi hyvin ja kannattelee pitkiäkin aikoja ! meille myös sanottu, etä on melko topakka pakkaus ikäisekseen! Juttua tulee vauvalla myös päivä päivältä enemmän, jokeltelee jo paljonkin.. Minun pieni vauva... kohta ookkaa enää nii pieni :D

6 viikkoa tosiaan synnytyksestä. En ees muista enää miltä tuntuu olla raskaana.. Paitsi välllä vois yrittää muistaa että enää en ole raskaana, en voi tekosyyn varjolla syyä mitä huvittaa...... Missä on mun motivaatio?

Ja ne tikit... Edelleen siellä!! No, on varmasti ehkäsypuoli ainaki kondiksessa ;) Torstaina tytyn eka lääkäri, taidanpa mainita nuista tikeistä.
 
Meillä sälli on myös vallan jänteväksi todettu tapaus. Ikää tulee huomenna tasan kuukausi ja jo pari viikkoa on sylissä mahan päällä lepäillessään kannatellut päätään ylhäällä pitkiä aikoja (alaslaskeminen ei toki ihan niin sulavasti tapahdu) ja nojannut kyynärvarsiensa varassa siinä päätään kannatellessaan. Ihme supermies. :D

Viime yö nukuttiin ihmeen hyvin. Illalla syötiin viimeisen kerran n. klo 22. Seuraavan kerran herätti syömään 01.30. Söi nopeasti ja jatkoi uniaan sinne 03.45 asti. :)

Eilen käytiin lastenvalvojalla ja nyt jäbän isi on viranomaistenkin mielestä jäbän isi. :D
Maistraatissa käytiin myös hoitamassa nimiasiat kuntoon.

Tänään on meidän perheessä apeat tunnelmat. Nuorempi koira lähtee nukkumaan ikiunta iltapäivällä. 3-vuotias koira on rikki paitsi molempien takajalkojen ristisiteistä, myös etupäässä on kremppaa. Saa lähteä nyt kun vielä pääsee omin jaloin eläinlääkäriin.
Kohtapuoliin lähden sen kanssa kahdestaan pitkälle metsälenkille viimeisen kerran ja sen jälkeen mies lähtee viemään koiran klinikalle. (Minä en poitsun kanssa sinne lähde, näissä hormonihuuruissa vain hysterisoin ja hätäännytän koirarukan. Saa mennä kuin mille tahansa eläinlääkärireissulle häntä heiluen.) :(
 
Täällä oli ensimmäinen neuvolalääkäri. Paino noussut kolmessa viikossa 3 440g --> 4 130g :) Pituuttakin oli tullut 3 cm lisää. Iso tyttö <3 Lastenlääkäri kun tarkisti tuota tyttöä ja jumppaili käsiä ja jalkoja, niin sano sen jälkeen, että on kyllä täydellinen tyttö ja niinhän tuo onkin :heart:

Otin Rotavirus "rokotteen" tai suun kauttahan se annettiin. Sivuvaikutuksista kun kysyin, ni joillekkin lapsille saattaa aiheuttaa pientä ripulia viikon verran ja pieniä vatsanväänteitä. miss_piggy, kannattaa ehkä ottaa toi rokote vasta ristiäisten jälkeen, jos niistä sattuukin tuleen teiän pienelle sivuvaikutuksia ni ei tarvii niistä sitten siellä kärsiä.

Meiän viime yö meni myöskin hyvin (niinku aina). Tytsy nukahti n. klo 23 ja heräs ekan kerran 7.15 :) ikää on meilläkin jo 6 vk ja 4 pv <3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Täällä pojalle tulee tänään ikään 4viikkoa, minne se aika rientää??.. Paino noussur hurjasti (syntymäpaino 4120g) ni nyt oli 4990g. Pituutta 58,5cm.

Saatiin masuvaivoihin hieromisohjeet, toivottavasti auttaa. Lisäksi ohjeena ettei syö kun max 2-3h välein päivisin. Kun syöminen mahentaa masukipua. Saa nähdä onnistuuko.. Saa kuitenkin tehdä ilta ja aamutankkaukset. (nukkuu 6h putkeen)

Täällä kannatellaan kans päätä, varsinkin rinnan päällä ollessa hallitsee laskemisenkin, pitää pitkiä aikoja. Laittialla ollessa ajat lyhyempiä ja ei saa niin korkealle kun lattia ei anna periksi.

Nyt mummun ja mofan luo syömään :)
 
Täällä vauva nukahtaa syliin (parhaiten pystyasennossa pää nojaten mun olkapäähän), tissille ja joskus omaan sänkyyn, jos laittaa hänet sinne todella väsyneenä. Vaunuihin nukahtaa aina heti kun hänet sinne nostaa, joskus jo pukiessa.

Maanantaina lähdin kuin lähdinin kaupungille ekaa kertaa vauvan kanssa. Ihan putkeen ei mennyt, mutta selvisimme hengissä. Laittaessani vauvaa autoon, en saanut turvakaukaloa millään vöihin. En siis millään. Ähersin ja lopulta itkua tuhersin, ja sain sen sitten kiinni. Mutta sitten uusi ongelma: miten saada vaunut kasaan? En ollut kertaakaan laittanut vaunuja kasaan, enkä muistanut myyjän ohjeita. Joten soitto ystävälle, jolla samanmerkkiset vaunut. Hän yritti ohjeistaa, mutta en vaan saanut. Ystävä kuuli mun epätoivon (ja itkun...) ja lähti kesken töistä pois ja tuli auttamaan. :heart: Kultainen ystävä! Päästiin sitten matkaan. No, kaupungilla parkkihallissa huomasin että käsilaukku oli jäänyt autotalliin! Ja ei siis lompakkoa mukana, saati vauvan tavaroita. Onneksi olin sopinut treffit kaverin kanssa ja puhelin mulla sentään oli matkassa, joten soitto hälle ja sain rahaa lainaksi. Huh. Muuten menikin sitte hyvin, imetys sujui kahvilassa mukavasti ja oli kiva käydä ihmisten ilmoilla!
 
Masuvaivaa täälläkin, odottelen etta vauva kakkaa. Aamulla siis alkoi vasta huuto/ähinä. Jota ei kestänyt kuin tunnin.

Vauva ollut liinassa nukkumassa, tosi kivaa kun tämä sitominen alkaa sujua. Tutti suussa ollut. Imetyksen päälle otin liinaan. Liberon 2-koon vaippaan siirrytty, mutta tuntuu isolta, kaupasta ajattelin vielä paketin pienempiä.

Viime yö oli ikävän maidon märkä. Liivinsuojat ei pitänyt ja taisin itsekin nukahtaa liivi auki. Vauva nukkuin suhteellisen hyvin kapaloituna.
 
Täällä vauva nukahtaa yöunilleen omaan sänkyyn, saattaa tovin vielä olla silmät auki mutta ei vaadi syliä kunhan tutti vain on suussa :D ekoille päikkäreille yleensä nukahtaa samoin mutta iltapäivästä ja illasta vaatii sen sylin, jotta ees torkkuisi.
 
Neuvolassa käyty, 26vrk ikää, 50cm ja 3215g, pieni poika kasvaa hyvin rintamaidolla. Nyt saman kokoinen kuin itse syntyessä. Ajatella, toiset synnyttää isompia vauvoja.

Oltiin "kylillä" liian pitkään, meinasi toinen rinta pakkautua, mutta rintapumppu pelasti tilanteen. Onneksi. Imetys on onnistunut tänään aamusta alkaen ilman rintakumia, hyvä me!
 
Vaunuihin nukahtaa itsekseen päiväpäikkärille, yöunille ja yöllä nukahtaa itse pinnasängyssä, toisinaan tutti suussa. Muille päikkäreille nukahtaa syliin.

Poika valvoo hurjan paljon päivisin, saattaa olla 4-6h herillä putkeen.

Pitäiskö niiden jo osata kääntyä kyljelteen?? ja jokeltaa?? apuva...

Olen ostanu ihania uusia vaatteita, meillä jää jo iso osa pienekis, pojalle menee vaan harva 56cm, muuten 62cm... Jasper ja Juniorilla on ½ hinnan päivät ja sieltä lähti jokunen vaate mukaan :) Mä olen btw aika neruroottinen noiden vauvan vaatteiden kanssa, ne pitää ola just hyvät ja siistit ja mun silmään nätit. Mies ei ees jaksa yrittää ymmärtää, mä laitan aina vaattet valmiiksi... Muita hulluja?
 
Meille tulee nimijuhlat, mutta itse fyysisiä kutsuja en "välitä" tehdä. Ajatella jos joutuisi ne vielä lähettämäänkin. Riittää kun soittaa ajankohdan tutuille. Kiva jos joku jaksaa vaivaantua.

Idea: Oman lapsen jalanpohja kopioituna kutsuun (värillä painetaan jälki paperiin, antaa kuivua ja tulostetaan, väri esim ruokaa, mustikkasose), jossa samalla joku loru ja kutsun tiedot. Säheltämistä ja askartelua saada malli, mutta helppo leikkaa liimaa ulostulo, plus voi laittaa jotain koristeita, esim reijittäjällä tehtyjä kuvioita eri väreissä.
 
Sunya, me tilattiin Vistaprintiltä. Siä on valmiita korttipohjia ja saa valita ite omista tiedostoista kuvan jos haluaa tai sit voi valita jonkun koristeellisen kortin :) sit voi muokata myös fontteja ja fontin väriä yms. Tosi helppo tehdä, toimitukseen meni ihan vaan pari hassua päivää ja hintakin oli edullinen. Mä tilasin 20 kpl kortteja ja tuli maksaan 23e toimituskuluineen :)

Tytsy nukahtaa milloin minnekin :D syliin, sohvalle, sänkyyn. Uni tulee si ku väsyttää. Jos nukahtaa esim. sohvalle, ni on helppo siirtää omaan sänkyyn ku harvemmin nosteluihin herää. Viime yönä oli melkoset yöunet, nukahti n. klo 21 ja heräsi ekan kerran syömään 6.15 :D päivän jaksoki taas sit ihmetellä ja kattella. Pikku unia otti päivän aikana :)

margareta91, en usko että tarvii kääntyä viel kyljelleen yms. Meillä ainoastaan pyörähdetään selinmakuulta kyljelleen, mut se ei kai oo viel ihan tarkoituksellista :D eikä lastenlääkäri ainaka maininnu eilen mitään sellasta että pitäis noita jo osata ^_^
 
Huh täällä nukahdettiin juuri unille. Masu vissiin vähän vaivaa kun kakkaa tekee mut mitään ei tuu. Ei kuitenkaan kitise tms ainoastaan kipristelee.
tissikin on alkanut ilmeisesti kiukuttamaan koska on pullosta jouduttu korviketta antamaan. Imee aamuisin ja päivisin, mutta illalla tulee ns. Raivateita ja pullo kelpaa vaan. Vaikka maitoa tississä oiskin. Illalla sitten pumppasin vähemmäksi ja yösyöttö meni pullosta äsken. Tissiäkin tarjosin, mutta ei näkyy enempi maistunut. Saaz nähä miten jatkossa käypi.
No ressiä en ota niinkuin neuvolassa neuvottiin :) Jospa tuota ite yrittäis nukahtaa taas ;) En tiedä mitä mahatautia itelle pukkaa, koska eilenkin kierteli mahassa aika "mukavasti" ja sama olo on nyt :/ Huomenna pitkä päivä oltava keskenään vaavin ja koiran kanssa kun ukko painaa pitkää päivää. Onneksi voidaan jo käydä pitkiäkin vaunulenkkejä niin päsee koirakin kuselle :D onni on myös takapiha ;)

Ristijäiset olis tarkoitus pitää toukokuun alussa.
 
:heart: Hortensialle osanotot hauvasta :heart:
se on kamala päätös tehdä ja vielä kamalampi tehdä se viimeinen lenkki :(

Meillä poika naureskelee, jokeltelee, yrittää jo mukamas lähteä liikenteeseen ja huitoo minkä kerkee :D kauhee pötkäle, vajaa 6kg viimeks neuvolassa.
Kaikki sujuu hyvin, ekasta rokotteesta väänsi vatsaa ja viikko rokotteen annosta huusi 2päivää yhteen putkeen. Viime yönä saatiin sentäs pari tuntia nukuttua..
 
Nimiäiskutsut askartelin itse. Sinellistä ostin korttipohjat ja muut vermeet. Kutsuun laitettiin arvausleikki Peppi Pitkätossun hengessä, laulun sanoja ja siihen liittyen poitsun kaikkien kolmen etunimen kirjaimet sekoiteltuna sikinsokin.
Aikaa moiseen ei näin jälkikäteen ajatellen kyllä hirveästi ollut, mutta eilen poitsun ollessa päikkäreillä saatiin miehen kanssa yhteisvoimin kutsut valmiiksi ja postiin. :)

Meillä jäbä nukahtaa joko tissille, syliin tai kehtoon (harvemmin kehtoon itsekseen, mutta kevyellä heijaamisella uni tulee suht helposti).
Mahavaivoihin ollaan kokeiltu Cuplatonta, josta ei mainittavaa apua ollut. Nyt sitten kokeilussa Disflatyl ja siitä ainakin kuvittelen olevan jotain hyötyä (ilma tulee helpommin ulos, samoin kakka), mikään ihmeaine ei kyllä sekään ole.

Me käydään sellaisia vähintään tunnin vaunulenkkejä päivittäin ja muutenkin liikutaan varsin paljon poitsun kanssa tuolla ihmisten ilmoilla. Alkuun kaikki kaupoille ja kylään lähtemiset tuntui kauhealta showlta, mutta nyt menee jo rutiinilla. :)
 
miss_piggy
Meidän poika nukahtaa vain tissille. Yleensä iltatissitys alkaa klo 20:30. Eka syöttö joskus klo 02:30-03:00, toinen joskus klo 05:00 ja sitte siitä muuttuuki hulinaks, eli joskus 06:30 alkaen syöttelen ehkä tunnin välein ihan vaan siksi kun poika ärisee, örisee ja mörisee koko aika aivan älyttömästi edelleen, korvatulpilla en osaa nukkua ja vain tissi rauhoittaa.

Yleensä otan meidän sänkyyn nukkumaan ekan syötön jälkeen kun jostain syystä nukkuu siinä rauhallisemmin kuin pinniksessä. Pinnikseen pitäiskin tehdä pari muutosta, kun ei ole laskettavaa laitaa, eli poistaa yksi laita kokonaan, ja laittaa alas joku tukipuu ettei sänky romahda, ja siirtää sitten kiinni meidän sänkyyn jotta helpottuis tuo yö-elämä.
Päivisin syötän edelleenkin noin 1,5 tunnin välein max. Poika vaan ei oo tyytyväinen jos ei saa noin usein ruokaa enkä jaksa kuunnella sitä huutoa.

No joskus kaveri kyllä nukahtaa päivätissillä myös viereen sohvalle tai syliin, mutta esim. jos pistät päikkäreille niin että laitat pinnikseen ja odotat nukahtaako, niin saat odottaa maailman tappiin asti. Tutista jätkä ei välitä just lainkaan. Jaksaa ehkä 5 min sitä lussuttaa ja sitten sylkäisee pois.

Kastejuhlat meillä on nyt lauantaina. Pojan nimeksi tulee Leevi Väinö Valfrid :) Kutsut tein itse, ostin korttipohjia tiimarista, ja samalla sellaisia tarroja joissa luki "kutsu" ja toisia tarroja jotka esitti sinisiä lastenvaunuja. Kummatkin laitoin kanteen, sisälle tulostin pienen vauvarunon pätkän ja liimasin kiinni, ja toiselle puolelle sitten itse kutsuteksti.

Mekin ollaan vaunulenkillä käyty joka päivä. Parvekkeelle poika ei ole vielä suostunut vaunuihin nukahtamaan..Huomenna neuvola ja selviää paino sekä pituus :)

piggy ja poju 6 viikkoa ja 3 päivää.
 

Yhteistyössä