Elovauvat 2014 <3 *helmikuussa*

Kaisa-Tuulikki: Tsemppiä sokerirasitus-kokeeseen.

Itselläni se on edessä perjantaina ja nyt jo huolestuttaa miten huonossa kunnossa olen aamulla, kun pitää olla niin monta tuntia syömättä. Tänä aamunakin heräsin huono oloisena, koska vatsa oli tyhjänä ja päivällä tuli todellinen heikotus taas, kun oli taas liian pitkä aika syömisestä. Viimeksi se juoma oli mukavan kylmää ja nyt toivon, että saan sitä samaa, koska menen samaan labraan. Minua myös pelottaa, että narahdan taas siitä kokeesta ja joudun sille ruokavalio-kuurille, vaikkakin nytkin pyrin edes vähän syömään niiden ohjeiden mukaan tai pahimmillaan insuliinille, koska en pysty itse pistämään neuloja itseeni. Jopa se sokerimittaukseen tarkoitettu pienen pieni neula aiheuttaa melkein tuskan hikeä ennen kuin saan painettua.

Minulla alkaa äitiysloma, vaikka ei sillä ajallisesti ole mitään merkitystä, koska olen nytkin kotona, 14.7. Onhan tuossa se hyvä asia, että on sitten vähän paremmat tulot, kun ei tää kotihoidontuella eläminen mitään rapeaa ole.

Täälläkään ei ole miehellä mahdollisuutta jäädä sairaalaan ja toisaalta meillä on koira ja lapsi, niin eipä sitä pystykään. Täytyy toivoa, että saadaan jostain hoitaja lapselle synnytyksen ajaksi, että mies pääsee sinne mukaan, yksin en halua sitä kokea. Pitää myös toivoa, että tälläkin kertaa sattuu mukavia huonekavereita, niin jaksaa olla sairaalassa. Viimeksi kyllä alkupäivät tuntuivat raskailta, koska en ollut vielä tutustunut näihin huonekavereihin, mutta he kyllä tunsivat toisensa. Mutta onneksi he ottivat minut sitten jutteluihin mukaan ja mukavasti viimeiset päivät sujuivat, varsikin kun meitä oli kaksi, joiden piti saada lapsille lisää painoa ennen kuin päästään kotiin.

Pahinta oikeastaan oli ennen synnytystä, kun jouduin osastolle odottelemaan synnytyksen alkua, koska lapsivedet olivat menneet, mutta tuntuvia supistuksia ei vielä ollut. Aamuyöstä, kun mies lähti kotiin ja mie jäin osastolla, tuli kyllä vähän itku, kun ajattelin, että olisin saanut alusta lähtien olla enemmän miehen kanssa. Hän kun pääsi vain vierailuaikoina käymään, toisaalta hän pystyi käymään vielä töissä, eikä siihen kulunut vapaita.

Omahoito-sivulle oli tullut tulokset siitä veriseerumi-testin ja nt-ultran yhteistuloksista ja jos oikein ymmärsin, vaikka aika selvät ne olivat, niin ei kyllä pitäisi olla pelkoa Down-syntroomasta. Suhdeluvutkin olivat paljon suuremmat kuin esikoisen kohdalla. Nyt voi ainakin sen suhteen olla rauhassa. :)

Peppi1981 14+1
 
Viimeksi muokattu:
Selvisin!

Syömättömyys ei sitten lopuksi tuntunut juuri missään, vaikka pelkäsin pahaa oloa ja litkukin meni alas pieninä kulauksia, lopussa alkoi kyllä tökkiä tosissaan. Heti sen jälkeenkään ei tuntunut misään ja ajattelin, että saan hyvin tehtyä paperihommia toimistossa odotellessa (olen samassa rakennuksessa töissä). 15 minuutin jälkeen iski kylmä totuus :D Ilmeisesti verensokeri lähti kovaan nousuun, niin tuli tosi huono olo. Istuin ainakin vartin vaan silmät kiinni ja yritin olla ajattelematta oksentamista, sitten pikku hiljaa ennen toista verikoetta alkoi olo helpottaa. Heti 2 tunnin näytteen jälkeen menin syömään eväitä.

Mullahan oli viime raskaudessa ruokavaliohoitoinen rd, ja olin ihan varma, että on nytkin, mun isällähän on myös diabetes ja senkin takia joudun aina rasitukseen näin aikaisin. Mutta vielä mitä, arvot olivat TODELLA matalat. Paasto 4,3, 1 tunnin arvo 5,7 ja kahden tunnin arvo 4,4. Eli reilusti rajojen alapuolella. Mikä tarkoittaa sitten toisaalta sitä, että rv24 tienoilla joudun uudestaan samaan rääkkiin. Jeejee. :kieh:

Kaisa-Tuulikki 12+5
 
Viimeksi muokattu:
Noniin elikkäs rakenneultra aikaistu nyt kahdella päivällä eli RU olisikin 31.3 :) Ei kyllä haittaa yhtään tuo.

Itse ajattelin tehdä kesäloman kanssa silleen että pidän sen juuri ennen äitiysloman alkua, koska luulen etten jaksa kesällä olla kuumassa keittiössä tekemässä töitä koko aikaa :) Ja muutenkin lomaa mulle ei kertynyt kuin noin 3viikkoa.

Nyt on mulle alkanut tulee noita kohdunkasvukipuja. Yhtenä päivänä koski niin paljon että en pystynyt sohvalta mihinkään liikkumaan. :/ Muuten oireita ei oo ollut kuin yletön väsymys.

Monski ja masukki 13+4
 
Mulla on ensi viikon ke sokerirasitus. Itsekin yritän noudattaa rd-ruokavaliota, mutta vähän lipsuu. Tänäänkin vedin kulhollisen jäätelöä hillolla. :ashamed: muista herkuista en edes kerro.. :O nyt on pakko pitää ukolle kuria, ettei kanna niitä herkkuja kotiin, kun yhdestä pienestäkin suupalasta lähtee kokonaan homma lapasesta.. :x

Huomenna on se kauan odotettu ultra! Oudon luottavainen olo. Johtuu varmaan siitä, kun perjantaina näki että pienellä on kaikki kunnossa! :heart: äsken kuuntelin sydänääniä ja hyvin kuului, kuului myös hirveä molske ja möyrintä. :D

Täällä on kaksi innokasta isosiskoa! Eivät millään malttaisi odottaa että vauva syntyy. Lastenhoitoavuksi ovat myöskin lupautuneet. :heart: saa nähdä sitten mitä todellisuus on kunhan vauva syntyy! :D

Muoks. Kesälomasta piti vielä sanoa. Mun pomo oli hyvinkin mielissään siitä, että haluan pitää kesäloman äippäloman alkuun. On kuitenkin sen verran raskas työ, että moni joutuu jäämään saikulle ennen äitiyslomaa.. Ajattelin jäädä kesälomalle juhannuksena ja "joudun" aloittaa äippäloman pari päivää varhennettuna, ettei tarvi juhannuksen jälkeen mennä enää töihin. ;)

mammuttisi ja Heikki 12+5
 
Viimeksi muokattu:
Milloin haette mahdollisen vauvavakuutuksen? Onko äidin bmi-raja vakuutusyhtiöissä yleisesti se <40, vai alempi? Tähän siis toivoisin apua teiltä, joilla on/on ollut alkuraskauden bmi ollut 35 tai enemmän. Nyt murehdin sitä, etten saa sitä... :( bmi 35,4.... :(
 
Minäkin kyselin esimieheltä kesälomista ja vihdoin sain vastauksen. Suositeltavaa kuulemma olisi jos en pitäisi kaikkia lomia nyt vaan säästäisin puolet äitiysloman jälkeen. En tiedä voiko työnantaja velvoittaa tekemään noin. Itse kyllä olin ajatellut pitäväni kaikki lomat ja ylityötunnit pois ennen äitiyslomaa. Täytyy varmaan kaivella se tes:si taas esiin... Äitiysloma kelan laskurin mukaan alkaa 3.7.

-tiiti 15+6-
 
Vieläkö tänne mahtuu mukaan? :wave:

Ei aiemmin tullut mieleen tulla surffailemaan vauva-foorumeita, mutta tänään kiinnostus heräsi.
Olen Tsiuh, kolmatta lasta odotan. LA 20.8. Ja Kättärille (KOS) tarkoitus mennä synnyttämään. NT-ultra takana ja valitettavasti myös sokerirasitus. Onneksi litku on nykyään parempaa kuin aiemmin. Aiemmat synnytykset 11/07 ja 06/10. Itselläni ikää 28 vielä vähän aikaa. Massu ei näy vielä ja omatkin housut ovat käyneet isoiksi pahoinvoinnin takia. Paino tippunut nyt sellaiset 9kg siitä mistä lähdettiin. "Onneksi" oli ylipainoa niin ei haitannut lainkaan.


Tsiuh ja Heppu 13+6
 
Luna, olipas loistava toi raskauskiekkosivu! Kiitos linkistä! Kiva, että sielläkin olo jo kohentunut =)

Livia, oikun ihana toi potilashotelli siellä tampereella! Sais olla muuallakin tommosia. Vaikkakin luule, että ensimmäisenä iltana kun mies sairaalasta joutuu lähtemään, jos kaikki on mulla ja vauvalla hyvin, niin menee varmaan varpajaisia viettämään ;)

Candy, saako kysyä mitä sä opiskelet ja missä?

Kesälomasta, meitsi ei pidä keslomaa. Todennäköisesti otan joko rahana pois tai sitten siirrän sinne mammaloman loppuun. Luulen kuitenkin, että otan rahana pois.

Te pienikokoiset, muut. Mä oon huomannu, että ihan normivaatteista kun ottaa isomman koon niin saattaa ihan hyvin mennä raskauden ajan, jos masu ei oo ihan valtava. Mullakin koko normaalisti xs-s paidoissa, eli kun vaan malli on semmonen niin normipaitoja varmaan voi ostaa. Housut on sit tietty erijuttu.
En tiedä oliko se vinkki täältä vai jostain muualta, mut ponnarilla saa kivasti lisätilaa farkkuihin;)

Tsiuh, oih, sielläkin kärsitty pahasta raskauspahoinvoinnista!
 
Viimeksi muokattu:
Mä oon kans tuota XS/S linjaa (tosin ekan synnytyksen jälkeen enemmän S kuin XS, koska tissit ja peppu kasvoivat niin paljon ;)), mutta sitten taas en tiiä yhtään viittisinkö ostaa M-kokoisia vaatteita raskautta varten... Hmm. Mutta siis mulla meni ihan raskauden loppuun asti lähes kaikki paidat normaalista vaatekaapistani, vaikka maha oli iso! Suurin osa mun paidoista on H&Mltä ja ne ainakin venyivät hyvin, ja ovat vielä nytkin käyttökelpoisia kun palautuivat muutaman pesun jälkeen takaisin normaaliin muotoonsa. En tiedä kestääkö ne enää toista raskautta... :D

Tervetuloa Tsiuh! :flower: Sut on päivitetty listalle :)

Ja candy aarrgh opiskelet yhtä mun unelma-ammateistani :D Noh, ehkä vielä joku päivä...

Pinsuli ja himpula 16+6 <3 Käsittämätöntä, että noin kolmen viikon päästä on jo puoliväli :O
 
Viimeksi muokattu:
Kävin nyt kuitenkin tänään hakemassa influenssarokotteen,kun soitin eilen neuvolaan ja kysyin asiasta.

Viime viikolla oli neuvolalääkäri, teki sisätutkimuksen ja kuunneltiin sydänäänet. Kaikki hyvin ja ja vauvan syke 150/min. :) Kauhisteli kun paino oli laskenut ekasta neuvolasta...no joi onhan sitä tullu oksennettuakin ja vieläkin mennään pahoinvointilääkkeillä.Niiden ansiosta olen saanut painoakin nostettua, kun ruoka pysyy sisällä.

Täällä alkais äippäloma 9.7, nyt ollut siis pari viikkoa töissä hoitovapaan jälkeen. Esikoinen otetaan tietenkin pois hoidosta kun jään kotiin ja vauva syntyy.Mites muilla joilla isommat hoidossa?

H keiju 15+0
 
Vaatteista, nyt on muutenkin normivaatteiden mallistossa, sellasta isoa mallia. Just mitä ei tulis mieleenkään kauheesti normaalisti käyttää, kun niissä näyttää niin tikulta, mut nyt raskaana ollessa on ihan hyvä, kun muodissa on paljon noita maksipaitoja.

Tällä hetkellä vaan ressaa ne housut. Että mistä ihmeestä löytäis siistit työhousut. Vielä onneks menee omat, mutta jos masu alkaa tähän vauhtiin turpoomaan niin kyl kohta ei enää mee, tai tuntuu vähintäänkin epämiellyttävältä.

Pinsuli mäkin oon miettiny tota, että ihan kohta on jo puoliväli. Eli saman verran edessä mitä on takana. Ihan hullua!!! Joko siellä alkaa kaikki olla pakattuna?

H Keiju, mua ahdistaa jo valmiiks seuraava neuvola ton painon osalta, toivon totisesti, että olisin saanut sitä nyt hiukan edes nostettua. Ootko ollu sairaslomalla vai käyny töissä?

ON
Viikonpäästä täällä olis neuvola (sitä ei tarvi päivitellä, koska ihan vaan perusneukku), ihanaa kun pääsee kuuntelemaan sydänääniä. Ja sit neuvolan jälkeen ajateltiin mennä vauvaostoksille =)
 
Viimeksi muokattu:
Toinen neuvola takana ja rauta-arvot senkun tippuu vaan. Viimeksi hemoglobiini oli 110 nyt oli enää 101... :/ Oli myös eka neuvolalääkäri missä tehtii papakoe ja sisätutkimus. Mulla on kuulemma tosi lyhyt kohdunkaula, mutta se ei kuulemma kauheesti mitään vaikuta.
Kuunneltiin myös sydänääniä <3 Masukin sydän löi 145kertaa minuutissa. :)
Varattiin nyt sitten 3. neuvola aika ja se olisi sitten 20.3 :)
Sokerirasitukseen varaan tänään ajan jossain vaiheessa. Ilmoittelen sen ajankohdasta hieman myöhemmin.

Monski ja masukki 13+5
 
Mulla ei meinaa helpottaa tämä tietokoneen ääressä tuleva oksetus, joten kirjoittelut (ja lukemisetkin) jää aika harvaan... Mutta siis. Eka ultra oli viime viikolla, ja masussa kaikki hyvin. Yksi lunkki tapaus köllötteli siellä ja välillä vähän vilkutteli. Vastasi silloin viikkoja 11+5 ja virallinen la siis 29.8! Kohdunsuu oli vielä ihan normaali, mutta koska edellisissä raskauksissa se on kypsynyt aikaisin, tsekkaa lääkäri sen käsipelillä ensi viikolla ja rakenneultra varattiin jo viikolle 19+5 eli 8.4, jolloin kohdunsuu ultrataan. Supistelut ei oo lisääntyneet, ja nyt kun vanhemmat lapset on nukkunu yöt paremmin, en ole öisin suppareita edes huomannut niin kuin aiemmin... Jotenki vähän rennompi olo tuon kohdunsuun suhteen siis, toivottavasti ei kostaudu liikana rehkimisenä. Lääkärin ohjeena on lepäillä jo ennen kuin mitään hälyttävää havaitaan.

Vaatteista. Juhlavaatteina itse olen käyttänyt edellisissä raskauksissa mekkoja, jotka kiristyy heti rintojen alta ja laskeutuu sitten vapaasti; näitä voi käyttää monenkokoisen masun kanssa. Ja nykyään kun perusmuoti suosii pitkiä helmoja paidoissa, niin moni normipaita menee varmasti ihan raskauden loppuvaiheille saakka. Äitiyshousuja mun olisi pitänyt käyttää jo ainakin viimeiset 3-4 viikkoa, mutta kirpparilta en ole löytänyt ja uusia en ole viittiny ostaa ostaa, kun ensi viikolla pääsee mun mies hakemaan siskoltaan isot kassilliset lainaan. Niin että miehen toppiksilla olen yrittänyt pärjäillä... :D

Tsemppailut kaikille Shurilta ja Sankarilta, rv 12+5
 
Kiitokset tervetulotoivotuksista!

Vaatteista kävin Berliinissä joulun jälkeen ja otin silloin riskin ja ennakoin tulevaa. Ostin sieltä edullisesti mammavaatteita alennusmyynneistä, oli tosi paljon kivempia kuin mitä Suomesta saa ja paljon edullisempaan hintaan. Ostin parit housut ja yhden mekon. Mitään paksuja vaatteita en ostanut. Mulla on raskausajalle sopivia tunikoita yms valmiiksi mutta muutamia peruspaitoja täytyy käydä ostamassa.
Aiempien raskauksien aikana tilasin (C&A:lta), Marks and Spenceriltä (enää en löytänyt muita kuin alusvaatteita) ja Nextiltä (Next UK online store). Hyviä kokemuksia on kaikista verkkokaupoista. Lapsille on myös tullut tilailtua tuolta söpöilyvaatteita.
 
Meillä esikoinen 5v. jatkaa hoidossa ehkä yhtenä/kahtena päivänä viikossa. Se kaipaa kaveriseuraa ja virikkeitä, eikä meillä ole naapurustossa saman ikäisiä ja kaikki kaverit, joilla on saman ikäisiä on töissä ja lapset hoidossa. Kerran viikossa on sitten myös seurakunnan kerho. Saan sitten minäkin ainakin yhtenä päivänä nukkua päiväunia, koska todennäköisesti väsymys on taas karmeaa, jos toka nukkuu yönsä yhtä huonosti kuin eka. Varmasti kuulen asiasta arvostelua, mutta tää sopii meille, ja meidän ylilääkäri antoi asialle siunauksen, hän on tehnyt ihan samalla lailla. :D
 
Meillä myös esikoinen jatkaa päiväkodissa koska vaikka päivätyöstä jään pois niin koulu silti jatkuu normaalisti. Muutama hoitopäivä kuukaudessa riittäisi mutta en tiedä vielä miten pieniä sopimuksia tekevät täällä. Vähän kyllä kauhistuttaa kun ekat luennot ovat jo elokuun loppupuolella että olenko jo toipunut synnytyshommista.

Äitiysvaatteista: Ekaraskaudessa hankin vain kahdet äitiyshousut ja pärjäsin normaaleilla paidoilla. Olen pätkä joten normaalimittaiset riittivät hyvin. Nyt olen kyllä yrittänyt katsoa jotain kivaa keväistä äitiysvaatetta. Jos vähän mielikin samalla piristyisi.

Täällä siis jatkuu vieläkin oksentaminen. Ja tämä väsymys! Ei vielä tietoakaan energisestä keskiraskaudesta... Selailin vanhaa päiväkirjaa ja viikolla 18 olen esikoista odottaessa kirjoittanut että raskautta ei enää huomaa kuin vauvan liikkeistä. Eli parin viikon sisällä olisi jo helpotusta luvassa. Ehkä...

Kovasti odotan että liikkeet alkaisivat tuntua. Piristäisi varmasti sekin :).

-tiiti 16+0- Poks!
 
Fiinaliina tarkotus oli siis palata töihin maaliskuun alusta,mutta töissä muuttui tilanne.Yhden piti jäädä äippälomalle silloin kun minun piti alottaa,mutta jäikin saikulle aiemmin ja minua tarvittiin :) Nyt pari viikkoa töitä takana.Ilman lääkkeitä ei olis kyllä onnistunu.
Ei siitä painosta kannata stressata,vaikka ymmärän kyllä varsinkin jos oot ollu kovin hoikka ennestäänkin. Se paino kyllä kerkee nousta :)
 
Heippa kaikille,
täällä "mattimyöhäinen" ilmoittautuu mukaan. Olen ollut joulukuun puolesta välistä asti niin huonovointinen, että en ole jaksanut postata tänne mitään. Jonkun verran sairasloman aikana olen jaksanut lueskella palstaa. Nyt olen töissä jo jaksanut käydä, mutta yhteensä sairaslomalla vierähtikin yli 6 viikkoa. Pääasiasssa tuosta suurin osa ajasta meni sängyn ja vessan välissä. Vielä jonkin verran huonovointisuutta esiintyy vieläkin. Säännöllisellä syömisellä (kahden tunnin välein) saan huononolon pidettyä loitolla. Mutta eiköhän tämä elämä ala kohta pikkuhiljaa voittamaan ja pääsen tästä ensimmäisestä raskaudestani nauttimaan.

LA 8.8. / 31 v. / 1. lapsi / Kätilöopisto
Seuraava ultra 25.3.
 
Pakko oli tulla kirjoittelemaan, koska Tsiuh olen lähdössä pian Berliiniin ja toivonkin löytäväni kivoja mammailuvaatteita sieltä. Onko vinkkejä, missä kannattaa käydä?

Vielä olen käyttänyt normivaatteita. Paidat menee varmaan vielä pitkäänkin, mutta housuja/hameita/mekkoja ja varsinkin töihin sopivia pitäisi muutamat löytää. Ehkä siis tulevalta talvilomareissulta.

Edelliset päivitykset ei varmasti näkyneet Pinsulille, kun en kännykällä saanut värilliseksi. Mutta siis rakenneultra siirtyi 27.3.

Ja neuvoloita en taas nyt sitten muista. Perhevalmennukseen osallistutaan, se tulee kuitenkin ennen neuvolaa. Laittelen neuvolapäiviä, kun jaksan tarkistella ne kalenterista.

Olot on hyvät, ei tunnu raskaana olevalta. Paitsi yön jälkeen masu on tosi kipeä aina aamuisin, muita oireita ei oikein ole. Ja vatsanseutukin on pysynyt samassa jo jonkin aikaa. Juuri sen verran kiristää, että normaaleja housuja ei ole kiva käyttää. Muutamat väljemmät omistan ja ne on suurkulutuksessa.

Ainiin vielä äippäloma alkanee myös mulla 9.7, mutta ajattelin aloittaa sen jo saman viikon maanantaina, eli pitää pari loma- tai vapaapäivää sillä viikolla. Kesälomasta en vielä ole päättänyt, saa nyt nähdä.

Noh hyvät yöt kaikille ja tsemppiä oloihin..

Elythia + pirpana 15+0
 
Täällä ultra ohi! Masussa oltiin päiväunilla, mut mallikkaasti kuitenkin sivuprofiilia esitteli, että saatiin kaikki katsottua ja mitattua. :) :heart: vastasi kaksi päivää isompaa, muttei la:ta muutettu. Pituutta jo huimat 7,7cm, mikä on 0,9mm enemmän kun silloin perjantaina :O oli oikein söpöliini kyllä ja kolme kuvaa saatiin mukaan. :heart: rakenneultra on 16.4.

Meillä esikoinen aloittaa eskarin syksyllä ja kuopus jatkaa hoidossa saman ajan. Voisi kuopukselle tulla tylsää äidin ja vauvan kanssa kotona, kun on tottunut siihen että aina on sisko kaverina (paitsi hoidossa).

mammuttisi ja Heikki *poks* 13+0!!
 
  • Tykkää
Reactions: luna_82
Onpas mammutti ollu siellä jalkeilla myöhään! Ihanaa kun ultrassa kaik hyvi!

Petunia, tervetuloa mukaan. Kärsimystä sielläkin aiheuttanut tuo pahoinvointi. Täällä fiilikset olleet kutakuinkin samat.

H Keiju, miten kauan ne sun lääkkeet kestää?

Monski, onko sulla ollut mitään oireita tosta alhaisesta hb:sta?

ON
Tuntuu, että kunto on kyllä romahtanu sen pahoinvoinnin ansiosta/takia, kun töissä tuntuu pitkät päivät ihan mahdottomilta. Eilenkin silmissä sumeni ja oli pakko nostaa jalat ylös, kun alkoi huippaamaan niin paljon. Kellään muulla huimausta?
 
Fiinaliina otan vaan yhen lääkkeen/päivä ja se auttaa hyvin 8-10h, lopetan heti ne kun oksentelu ilman niitä loppuu. Vielä ei oo onnistunu,oon siis yrittäny välillä.
Mulla oli töissä siloin ekoina päivinä,että tuli tosi heikko olo ja kylmä hiki,oli pakkoo huilia vähän aikaa. Tais olla kanssa romahtaneeseen yleiskuntoon liittyvää :/

H keiju 15+1
 
Pakko oli tulla kirjoittelemaan, koska Tsiuh olen lähdössä pian Berliiniin ja toivonkin löytäväni kivoja mammailuvaatteita sieltä. Onko vinkkejä, missä kannattaa käydä?
Emme keskittyneet shoppailuun laisinkaan (vointi ei sallinut) ja kävimme vain Alexanderplatzin ympärillä olevissa liikkeissä. Jo mainitusta C&A:sta ostin mammavaatteita, muualta en jaksanut katsoa.. Olin sen verran huonovointinen, että pääasiassa vain kävelimme kaupungilla. Vähän meni reissu hukkaan sinänsä. Primarkiin sain itseni raahatuksi, siellä tosin ei ollut mammavaatteita, mutta sieltä olen aina löytänyt itselleni todella hyviä rintsikoita. Ja laatu on ollut hämmästyttävän hyvää.

Itse fanitan apteekissa myytäviä Vichyn tuotteita, ovat aivan huikeesti edullisempia Saksassa kuin Suomessa (kasvorasva täällä n. 28€, sieltä sain 13€). En tajunnut ostaa raskausarpivoidetta silloin ja nyt harmittaa.
 

Yhteistyössä