Elovauvat 2014 <3 *helmikuussa*

Terve taas :) ja tervetuloa uusille :wave:

Tsemppiä vuotelijoille! Onneksi mabirris pääsit ultraan ja kaikki oli kuitenkin hyvin. Tuo on kyllä varmasti hankalaa esikoisen kanssa, jos ei voi nostella ja pitää muutenkin ottaa rauhallisesti.

Influenssarokotuksesta
Meillä ei ole ottanut kukaan perheestä influenssarokotusta minään vuonna en enkä siis nytkään aio. En muutenkaan halua ottaa mitään ylimääräisiä rokotuksia raskausaikana.

Raskauskuvaus
Ei ole kyllä tullut edes mieleen. Tavallaan olisi kiva muisto, mutta en oikein tykkään tuollaisista kuvaustilanteista. Hääkuvaakin stressasin aivan valtavasti. Tällä kertaa panostan kyllä vähän enemmän omien mahakuvien ottamiseen. Harmittaa niin paljon kun edellisessä raskaudessa ei tullut otettua kovinkaan montaa kertaa. Muutenkin meillä minä olen yleensä siellä kameran takana, joten itsestä ei kamalasti kuvia tule.

Tänään on ensimmäinen neuvolalääkäri. Jännittää vähän taas, millainen lääkäri on vastassa. Toivottavasti olisi sama kuin esikoisen lasten neuvolassa mutta epäilen että ei ole. Tehdäänköhän siellä jo sisätutkimus? Viimeeksi ensimmäinen neuvolalääkäri oli vasta 26+0 ja siellä tehtiin.

Me ei olla vielä hommattu eikä edes katseltu mitään tarvikkeita. Varmaan rakenneultran jälkeen vasta. Vaunut ajattelin kyllä pyytää miehen vanhemmilta jo. Ovat siis olleet siellä säilytyksessä reilun vuoden meidän remontin takia. Nyt niistä mainitsin ja anoppi sanoi niiden olevan siellä ullakolla. Siis kylmässä tilassa ovat säilyttäneet niitä :( Pitää saada ne nyt kotiin ja tarkastaa että ovatko vielä kunnossa. Siellä samassa paikassa on sit meidän matkarattaat myös mutta ne nyt ei onneksi ole niin arvokkaat kuin nuo Emmaljungan yhdistelmät. Nyt olen lähinnä keskittynyt hommaamaan äitiysvaatteita. Alkaa osa paidoista jäädä vähän lyhyiksi jo ja olisi kiva kulkea ihan siistin näköisenä eikä maha tursottaen.

mariet ja pieni 16+3
 
Viimeiset kolme ja puoli päivää pyörähti käyntiin tässä kaupungissa. Ahh. Pakkaamista siis taas lujasti tiedossa, stressitaso nousee vaan ylemmäs ja ylemmäs! Pitäis vaan hengittää ja luottaa siihen, että nuo miehet tuo täältä kaiken uuteen kotiin. Itse kun jään sinne päivystämään, koska muuttomatkaa on noin 100km suuntaansa, niin ei mun ole mitään järkeä lähteä tallustelemaan mukaan kun en kuitenkaan mitään jaksa nostella. Tää asunto kun jää meidän käyttöön vielä maaliskuun viimeiseen päivään asti, koska irtisanomista ei ehditty tehdä ajoissa. Joten pelkään että toi mies ja hänen isänsä on asenteella "no kyllähän nämä ehtii myöhemminkin hakea, ei se haittaa jos jotain jää", vaikka olen monta kertaa jo painottanut sitä, että haluan, että KAIKKI siirtyy heti uuteen kotiin. Inhoan pistää asioita muiden tehtäväksi ja itse vaan odotella :(

Masuun ei kuulu mitään erityistä. Paitsi että potkuja tuntuu nyt päivittäin! :heart: Möyrintää olen tuntenut jo muutamia viikkoja, mutta hentoiset potkut on nyt tän viikon aikana ilmestyneet.

Raskauskuvaukseen en varmaan mee, mutta yksi ystävistäni on ammatiltaan valokuvaaja, niin hän saattaa jotain kuvia jossain vaiheessa ottaa :) Itse otan kyllä masukuvia jokaisen viikon aikana ainakin yhden.

mariet Kiva kuulla sustakin taas pitkästä aikaa! :)

Ja nyt aamupalalle ja pakkausrumba jatkuu! --->

Pinsuli ja himpula 16+4 <3
 
Hei! Minäkin uskaltaudun mukaan juttelemaan, ultrassa siis käyty ja terhakka pieni siellä majaili :heart: Viikkoja nyt 14+ ultran mukaan. Taysiin olisi tarkoitus mennä synnyttämään. Kuopus on nyt puoltoistavuotias vauhtiveikko. La. ultran mukaan 18.8. Menkkojen mukaan vähän myöhemmin, mutta mennään nyt ton ultran mukaan niin ollaan het paaaaljon pidemmällä muka ;)

Influenssarokotus otettiin koko porukka jo syksyllä, kun meillä yksi lapsista saa sytostaattihoitoja, niin ei oteta mitään riskejä. Kerran oon raskausaikana sairastanut influenssan ja sain sitten jälkitautina keuhkokuumeen ja olin kyllä tosi huonossa kunnossa. Että kyllä tuo raskaus heikentää vastustuskykyä aika tavalla :(

Livia :heart: muru 14+
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Fiinaliina
Hei vaan taas!

Tulin kertomaan ihanista ultrakuulumisista :heart: Laskettu aika aikastui melkein viikolla, eli LA on nyt 24.8 :) Mä olin aamulla vielä viikolla 12+2, mutta nyt oon jo viikolla 13+1, JEEE!!!! Masussa oli oikein aktiivinen tapaus ja ultraaminen kesti tosi kauan... Kaikki rakenteet mitä sieltä nyt erotti vaikutti olevan kunnossa ja niskaturvotustakin oli vain millin verran :) Olen mä onnellinen :heart: Ihanaa kun voi nyt keskittyä rauhassa tuohon masun kasvattamiseen ja sen mä aion tehdä :)

Amuniina & mukula 13+1 :heart:
 
Minäkin voisin pitkästä aikaa tulla jakamaan kuulumisia :) vauva voi hyvin ja kasvaa, ultrassa kaikki oli hyvin :) Pahoinvointia ja oksentelua edelleen, mutta ehkä vähän helpottamaan päin jo! Kovaa väsymystä kanssa ollut.

äitiysvaatteista: onko kukaan vielä hankkinut? Oon nyt yrittänyt käydä kirppareilla, mutta paha olo iskee melkein heti kun pääsee paikan päälle :/ itsellä ei enää mitkään housut mahdu jalkaan.. Paidatkin on jo liian lyhyitä :s rahaa ei kuitenkaan oikein vaatteisiin olisi, joten kirpparilla se on käytävä. Mites te :)

Candy + Napoleon 13+6
 
Minä en enää tavallisia housuja käytäkään vaan kaksia uusia äitiyshousuja. Yhdet viime raskauden äitiyshousutkin olisi mutta ei ole niin kivat. Huusin myös Huuto.netistä kaksi äitysneuletta ja ostin kaksi äitiysneuletta viikonloppuna kirpparilta. Eli käytettynä minäkin noita koitan haalia kun ovat aika hintavia. Lisäksi pitäisi hommata muutama pidempi toppi mutta ne nyt tässä vaiheessa raskautta voi olla vaikka ihan tavallisesta mallistosta kun maha ei ole vielä niin iso.

Onnea hyvistä ultrakuulumisista Livia ja Amuniina :)

Pinsuli, kyllä minä täällä käyn lukemassa melkein joka päivä, mutta kun ei heti ehdi kirjoittaa niin ei enää tiedä mistä aloittaa kun uutta tekstiä on niin paljon. Sit kun on hetkellisesti vähän enemmän aikaa niin ehtii keskittyä asiaan ja kirjoitata vaikka monta viestiä päivässä niinkuin tänään. Ja sit tulee taas monta päivää että hyvä kun ehtii koneelle istahtaa.
 
Moikka moi! Vieläkö mahtuu mukaan? :)
Tarviihan mun ny tännekki liittyy kun aiemmissakin olin niin tiiviisti kaksplussan odotusketjuissa mukana :)

Eli, tääl olis 25v vaimo ja kahden lapsen 01/09 tytön ja 01/10 pojan äiti Tampereelta.
Pikkuisen La on 17.8.14 :)

Ihanaa kun pikkuhiljaa alkaa olla jo virkeempi olo. Kauan se pahoinvointi, huimauksineen kestikin. Tosin vielä en pysty syömään lämmintä ruokaa, ruisleipää tms.

Miiuska rv 14+1
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa Livia ja Mia! :flower: Vielä molemmat Taysiläisiä, meitähän alkaa ollakin jo ihan kiva pötkö ;)

Äitiysvaatteista, jos mulla ei ole collarit jalassa, niin sitten on mammafarkut. En mäkään enää edes uskalla yrittää laittaa normaaleja housuja jalkaan, kun reidet ja peppukin on leventyneet niin paljon. Mulla on ylipäänsä aika pitkiä paitoja, siis tonne puoleen väliin peppua, niin ne eivät ole käyneet lyhyeksi :) Loppukeväästä hankin varmaan lisää itsekin, kirppareilta.
 
Minä otin syksyllä influenssarokotteen. Ja sairastin influenssan huomattavan lievänä viikko sitten. En näe mitään syytä olla ottamatta rokotetta. Eihän se rokote tosiaan 100% suojaa anna, mutta tauti tulee lievempänä. Pienen lapsen äitinä ja raskaana ollessa en todellakaan haluaisi sairastaa ollenkaan, kun sairaslomaa ei äidin roolista saa.

Raskauskuvauksessa kävin viime raskaudessa. Kuvaustilanne oli erittäin mukava ja rento, koska meillä synkkasi entuudestaan tuntemattoman kuvaajan kanssa niin hyvin. Kuvat ovat ihana muisto, kauniita ja herkkiä.

Mammmavaatteet (housut) olen ottanut jo käyttöön. Ne ovat niin paljon mukavammat päällä, kuin normihousut. Tosin vasta yhdet istuvat hyvin, kun on kuitenkin vielä niin pieni masu. Omiin housuihin voi virittää myös hiuslenkin napinlävestä napin ympäri, niin ei välttämättä tarvitse mammahousuja ollenkaan. Vähän poidempi paita päälle, niin viritys ei näy. Esim. H&M:stä saa edullisesti vähän pidempiä toppeja, niin ei vatsa vilku. Mammavaatteet ovat uutena sikahintaisia. Kirppikseltäkin saa hyväkuntoisia edullisesti. Kaikissa vaatteissa ja tarvikkeissa on pieni lisä hinnassa, kun edessä on liite "äitiys-" tai "imetys-"...


Mulla on ihan hirvittävä matkakuume... Lähes joka päivä käyn matkatoimistojen sivuilla kuolaamassa. Nyt yritetään ylipuhua appivanhempia mukaan lapsenvahdiksi. Toivottavasti he lähtevät, jotta pääsisi tästä harmaudesta ja kurasta hetkeksi pois imemään aurinkoenergiaa!

sushen 14+1
 
Just mietin, et tayssilaisia on ihan hirveesti. Tehän saisitte kokoon vaikka kuin kivan vauvaryhmänkin jo :)

Tervetuloa uusille, mukavaa kun edelleen liitytte seuraan!

Raskauskuvauksesta, mekun ei olla miehen kanssa naimisissa, niin toi raskauskuvaus olis ihana tilanne ottaa yhteinen kuva. Ja sit myöhemmin kun vauva syntyis niin menis vauvakuvaukseen:heart: olis ihana teettää ne sit semmosina canvastauluina ja asettaa ne kuvat rinnakkain seinälle :)

Vaatteista
täällä ei oo ollu vielä mammavaatteille tarvetta, mutta nytkun tuo masu on vähän esiin pompsahtanu niin varmaan kohta saa alkaa housuja kyllä hankkimaan. Kävin kattomassakin muutamia tossa ostarilla, mutta tuntuu et ne on sit jokapaikasta isonnettu. Istuvia on vaikea löytää!

Mariet
Mulla ainakin oli neuvolalääkärissä jo sisätutkimus.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!!
 
Äitiysvaatteista mulla on kans ollut jo pari viikkoa äitiyshousut käytössä tai sit kotioloissa joogahousut. :) eihän tuo vauvamaha vielä iso ole, mut työntää noita pläskejä ylemmä niin ei omat housut enää mahdu. Enkä viitti isompia normihousuja ostella, kun niitä äippähousuja kohta tarvii jo ihan oikeasti. Tänään oli ekaa kertaa työhousutkin korvattu äitiyshousuilla. :)

Kuvaus en aio käydä kuvauksessa. Oon niin epäkuvauksellinen kun olla vaan voi ja kiloja on ennestäänkin se kymppi liikaa (omaan hyvänolonpainoon), niin vois olla aika vaivautuneita kuvia. :D

Kerroin tänään pomolle jääväni äitiyslomalle heinäkuussa! Odotin äkäistä vastausta, mut mitä vielä! Pomo olikin niin hyvällä tuulella ja naureskeli vaan. :O no parempi näin. :)

Viikonloppuna kerrottiin myös tuleville mummoille vauvasta. Ja veljelleni laitoin viestiä että seistemäs enotettava olis kummia vailla syksyllä. Toinen oli ihan innoissaan. :) tämä on siis tosiaan mun 17v pikkuveljen seitsemäs enotettava jo! Molemmilla siskoilla kun on myös kaksi lasta. :)

nyt tietääkin jo sitten lähimmät ja faceen laitoin jo vihjeen "kerta kiellon päälle" johon miehen sisko vastasi "ei kahta ilman kolmatta ;)" :D jos sitten keskiviikkona julkistais ultrakuvan, jos sais vähän paremman kun se perjantaina saatu suttukuva..

mammuttisi ja Heikki 12+4

Muoks. Heikki kyllä muljuaa ihan selvästi jo. Varsinkin silloin kun syön, niin alkaa hirmu tsembalot. :heart: edelleenkään ei siis yksittäisiä liikkeitä tunnu, vaan semmoista epämääräistä liikehdintää. :D
 
Viimeksi muokattu:
Oi että mäkin haluaisin jo päästä liikkeiden pariin!! Esikoisen kanssa istukan ollessa edessä tunsin niitä vasta tosi myöhään, ehkä viikoilta 25+ lähtien. Ja senkään jälkeen en hirveän hyvin. Joku tais kysellä että onko esikoinen ollut rauhallinen mahan ulkopuolellakin, niin sanosin, että ei oo ehkä luonteeltaan villimmästä päästä, mutta vauvana oli koliikit sun muut, joten ei ollut mikään supernukkuja.

Mulle sopii enää yhdet ns. työhousut. Eilen kävin ostamassa mammahousut, joita voin töissä pitää. Onneks löysin yhden ainoan mallin, joka istu suht ok. Oli yllätys, että Hesan keskustan Stokkallakaan ei ollut kuin farkkuja, ei siis siistiä toimistotyöhousuja. Haluaisin löytää vielä jotkut rennot äitiyshousut, joita vois sit pitää synnytyksen jälkeenkin. Semmosia mammaverkkareita mulla on, mutta jotkut siistimmät, joilla vois käydä vaikka ruokakaupassa (tosin yleensä kävin niissä mammaverkkareissa). Esikoisen jälkeen se kroppa ei iha heti palautunut, vaan niitä mammahousuja sai kyllä pitää synnytyksen jälkeenkin tovin.

Tiedän, että kesällä voi olla tukalaa olla raskaana, varsinkin jos sattuu kuuma kesä. Mut oon niin kiero luonne, et ootan kesää, et voin sittenk ulkea vaan joku kaapu päällä ja varvastossut jalassa. :cool:
 
  • Tykkää
Reactions: mammuttisi
Neuvolalääkäri takana ja seuraava neuvola 24.3. Samana päivänä siis kun rakenneultra. Sisätutkimushan siellä tehtiin ja eipä paljon muuta. Seuraavalla neuvolakäynnillä kuulemma käydään jo Kelan asiat läpi. Nopsaan menee tämä aika :)
 
Np-ultra 13.2 meni mukavasti. Kaikki hyvin siellä. Sattui vielä olemaan tuttu täti vastassa, niin ei tarvinnut jännittää.

Huomenna sokerirasitus aamulla. Ylipaino ja sukurasite syinä. Oon nyt muutenkin parin viimeisen viikon aikana opetellut karsimaan ruokavaliosta turhia sokereita, niinkuin ohjeeksi sain. Karkkiakaan ei kyllä suuremmin tee mieli, mikä on hyvä juttu.

Iltapäivällä sitten lääkärineuvola. Eli kaksi kärpästä samana päivänä. Mies kyseli, saako tulla mukaan. Eikös kaikkiin neuvolakäynteihin ollut isäkin ihan ok ottaa mukaan. Itelle ois tosi tärkeä, että ukko olisi mukana...

Sipuri ja Ymmi 14+2
 
Viimeksi muokattu:
Äitiysvaatteista: Minulla on vielä tallessa viime raskauden aikana ostamani vaatteet, joten en pidä kiirettä uusien ostamista. On yhdet farkut ja kaksi toppia, joilla saa myös jatkettua tavallistenkin housujen käyttöä, koska se mukavasti puristaa juuri lantion kohdalta, jolloin voi pitää vähän housuja auki, eikä ne tipu päältä. Niitä mie käytin viimeksi keskiraskauden aikana, kun olin töissä kesäapulaisena, enkä viitsinyt kysyä olisiko heillä ollut äitiyshousuja. Pidin raskauden salassa niin pitkään, kun vain oli mahdollista, enkä kertonut raskaudesta ennen kuin joku kysyi. Ne topit olivat kyllä todellinen pelastus tuossa asiassa. Nuo mie ostin paikallisesta vaateliikkeestä ja olivat suht hintavia, joten uusia äitiysvaatteita ei viitsi liikaa ostaa. Tietty jos näyttää, että yksillä housuilla ei pärjää, niin pitää sitten katsoa uudestaan. Minulla kun pitää olla suht leveät lahkeet housuissa, koska en pidä yhtään kapea lahkeisista, joten se rajaa aika paljon mistä äitiyshousuja voin ostaa. On minulla myös yksi imetyspaita, mutta aattelin katsoa sitten loppuraskaudessa ainakin pari lisää.

Peppi1981 14+0
 
Mun kaikki vanhat äitiyshousut oli aika kamalia, kahdet oli sellaset, että niitä ehkä kehtaa pitää. :D Eli hain jo pari viikkoa sitten kahdet lisää, mustat ja tummansiniset farkut, ne käykin sitten melkein joka tilaisuuteen.

Mulla on huomenna sokerirasitus. Yököttää jo ajatuskin. Ei se sokeriliemi niinkään vaan se syömättä oleminen. Ja perjantaina viimein se np ultra. <3 Jos kaikki on hyvin, voidaan viimein kertoa esikoiselle pikkusisaruksen tulosta.

Kaisa-Tuulikki 12+4
 
vaatteista Unohdin mainita sen, että olen pienikokoinen.. Kirppareilta tai netistä en ole toistaiseksi löytänyt koon 34-36 mammavaatteita -.- Kai se pitää sitten vaan H&M:mään marssia ja ostaa niitä pitempiä paitoja nyt aluksi :)

kuvaukset, en kyllä oo miettiny.. Jotenki ainaki tällä hetkellä nii valtava olo, että ei kovin hehkeänä tunnu.. Katotaan sitten loppuraskaudesta, jos on oppinut hyväksymään paremmin tän muuttuvan vartalon :)

Candy & Napoleon 14+0
 
Tsemppiä Kaisa sokerirasitukseen. Toivottavasti saat puhtaat paperit sieltä!

Millos se äitiysloma virallisesti alkaa. Onko se tasan kuukautta ennen laskettua aikaa? Eli la 1.8 loma 1.7 ??

Mites Pinsulin muutto etenee?

ON
Voi mikä saavutus. Oltiin eilen ensimmäistä kertaa (sitten marraskuun) miehen kanssa ulkona syömässä!! Ei oo pahemmin ravintolat houkutellu huonon olon takia. Mutta nyt kaikki pysyi sisällä jälkiruokaan asti ja vielä sen jälkeenkin. Vitsit miten ihanaa!!
 
Fiinaliina mäkin uskaltauduin vasta toissa viikolla eka kertaa ravintolaan syömään raskauden aikana:) Jotenkin sitä on helpompi ollu syödä kotona kun sit jos tulis paha olo niin ei ois missään ravintolassa tai automatkan päässä kotoa. Vaikka itellä se onni ollut etten oo kertaakaan oksentanut mutta paha olo on ollut kuitenkin. Mutta huomaa sen että olo on parantumaan päin.
Kelan sivuiltakin sen varmaan löytäs mutta ite käytän sellasta sivustoa kuin Raskauskiekko niin siellä sanotaan että se ois laskettu aika miinus 30 arkipäivää eli mulla kun LA on 18.8. niin viimeistään alkaisi 14.7.
Onkohan oikein? Tuolla voi sitten nähdä myös vanhempainrahakauden jne.

Niin joo ja masukuvamuistutus kaikille jotka innostuis niitä lisäilemään, lisäilin ite eilen uuden kuvan masukuvaketjuun:)
Nyt on kyllä vielä niin päivästä ja ajanhetkestä kii miltä vatsa näyttää, mutta odotan kyllä sitä ettei arvailun varaan jää..

Liikkeistä oon tuntenu välillä mielestäni _jotain_ mikä tuntuu tutulta viime raskaudesta, mutta mietin että jos istukka on edessä niin onkohan se vaan vielä mahdollista.
Niin ja mies piti kättä mahalla ja väitti kiven kovaa että tunsi jo jotain mikä varmasti oli pikkuinen, hih, eihän se varmaan oo mahdollista mutta söpöä silti:)

luna ja palleroinen 14+1
 
Fiinaliina kiitos kysymästä! Ihan hyvin, tämä päivä ja huominen aikaa pakata. Torstaista vielä puolisen päivää aikaa viimeistellä. Hihii! :p Vähän meinaa stressiä iskeä päälle, mutta välillä pitää muistaa rentoutua ja olla tekemättä mitään, niin se auttaa :) Ja tuosta äitiysvapaasta, laske kelan sivuilla vanhempainrahakauden laskurilla millon äitiyslomasi alkaa :) Mun alkaa 26.6.

Kaisalle täältäkin tsemppiä sokerirasitukseen! On se varmasti inhottavaa :/

Candy munkin vaatekoko on sitä 34/36 luokkaa raskausaikana, eikä niitä vaatteita tunnu tosiaan löytyvän oikein muualta kuin H&Mltä... :/ Mutta siellä on kyllä ihan hyviä mammafarkkuja, ne istuu ainakin mulle oikein hyvin. Tosin se resori oli loppuraskaudessa viimeksi jo liian pieni :D

( . ) Saisinkohan tänään kiinni uuden neuvolan terkkarin? Eilen tuuttasi kokoajan varattua soittoaikana -_- Alkaa stressaamaan kun ei ole taas mitään aikoja sovittuna...

Pinsuli ja himpula 16+5 <3
 
Taysissa taitaa olla ruuhkaa heinä-elokuussa ;) Ootteko muuten tietoisia, jotka Taysiin ootte menossa, että siellä on nykyään mahdollista yöpyä vauvan kanssa myös taysin vieressä olevassa potilashotellissa? Sinne saa isukkikin tulla yöksi, joutuu tosin maksaan yöstään, mut on se silti ihana olla ns. perhehuoneessa. Olin kuopuksen kanssa siellä yhden yön ja nautin niin täysillä, ruoka oli aivan mahtavaa, hotellin seisovasta pöydästä *kuola valuu* Tässä linkki Pirkanmaan sairaanhoitopiiri: Tietoa meistä: Kätilö nyt synnyttäjien apuna potilashotellissa

Mulla on kahdesta viimeisestä raskaudesta ollut raskausdiabetes, joka pysyi aisoissa ruokavaliolla ja liikunnan avulla. Tai loppuaikoina lähinnä ruokavalion, kun en supistelujen takia saanut kovin liikkua. Nyt oon mittaillut silloin tällöin sokereita, sokerirasitukseen meen vasta n. 26 viikolla, mutta syön nyt jo vähähiilarista ruokaa, niin ei pitäis sitten olla vaikeaa, jos arvot taas ylittyis.

Äitiysvaatteista on farkut jo käytössä, kirppikseltä ne parilla eurolla edellistä oottaessa ostin, kesäksi onkin jo valmiina äitiysmekot, caprit, shortsit... tulis jo kesä :heart: Kesälle on kyllä tulossa monet juhlat alkaen ylioppilas- ja rippijuhlista aina loppukesän häihin asti. Tekis mieli joku ihana juhlamekko ostaa, jota vois sit imetysaikanakin juhlissa käyttää. Aikas hintavia vaan ovat, mutta sais sen varmaan kyllä huutonetis myytyä, kun ei enää tarvi. Ehkä rakenneultran jälkeen uskallan sit tilata.

Liikkeitä ei kyllä tunnu tai ihan jotain pienen pientä kuplintaa/tönimistä oon muutaman kerran huomannut. ja vaikka ne olis jotain suolen ilmakuplia niin on miljardi kertaa kivempi aatella, että ne on vauvan liikkeitä :D

Livia :heart: muru 14+1
 
Viimeksi muokattu:
Livia toi potilashotelli kuulostaa kyllä mukavalta vaihtoehdolta, joltakin kuulin että sinne pääsee jos synnytyksen jälkeen voi hyvin, pitää toivoa:) Tuli nälkä kun luin ton lauseen seisovasta pöydästä:)
Mullakin tuntuu just semmosia pieniä "tönäsyjä", joo uskotaan vaan että ne on niitä, paljon kivempi niin ;)

Pinsuli tsemppiä pakkailupäiviin ja tervetuloa tänne seuduille:)

Kaisa-Tuulikki tsemppiä sokerirasitukseen, toivottavasti litku on oikein kylmää niin menee helmpommin alas. Mulla on sama edessä ensi maanantaina ja jännittää kyllä, toivottavasti menisi yhtä hyvin kun viimeksi.

cadyqueen mulla kans on raskausvaatteet mitä viime odotuksen aikana ostin niin H&M:ltä kaikki, oon noin kokoo 36. Netistä löytyis kyllä vaikka mitä, mutta en tiedä viittiikö sovittamatta tilata vaikka palauttaa sitten voikin. Sortsit ja farkut (farkkuja vois kyllä hankkia toisetkin) mulla jo onkin odottamassa, mutta mekoista ja hameista jo haaveilen sit kun kesä alkaa:)
 
Livia joo on siitä puhuttu täällä, että potilashotelli on avoinna myös synnyttäneille (thank god!). Toissavuoden elokuussahan oli ollu ihan hirvee ruuhka Taysissa ja iso osa synnyttäneistä oli nukkuneet vauvoineen osaston käytävillä... :s Aivan.Kamala.Ajatus. Mulle on ihan sama sinänsä oonko potilashotellissa vai osastolla, kunhan saan sängyn ja oman tilan. Mutta veikkaan tosiaan, että toi potilashotelli varmasti omalta osaltaan on vähentänyt sitä ruuhkaa!
...Paitsi toisaalta, onhan se ihan sama vaikka nukkuisi roskiksessa, kunhan vauva syntyy terveenä <3

Luna kiitos! Pari vuotta tosiaan asuttu nyt täällä eräässä Pohjois-Pirkanmaalaisessa pikkukaupungissa, jonne Tampereelta muutettiin, ja nyt on niin, niin, niin, niin, NIIN ihana päästä takaisin! Oon vihannut alusta asti olla täällä, mutta miehen koulu pakotti siirtymään :/ Joten nyt en voisi olla onnellisempi, että päästään takas ihmisten ilmoille! <3
 
Viimeksi muokattu:
Meidän kaupungin H&M:llä oli aika nihkeästi noita pienempiä kokoja. Ei edes 36 löytynyt kaikista housuista. Mutta no, mallitkin olivat sitten sellaisia, että päädyin tilaamaan netin kautta että sain kapealahkeiset. Päinvastainen ongelma siis kuin Pepillä. Huutonetissä on ainakin pyörinyt noita XS-X koon vaatteita eli sieltäkin kannattaa katsoa. Tosi vaikeaa kyllä ostaa mistään fb:n kirpparilta tai huutonetistä kun ei pysty sovittamaan. Minulle ainakin on aina se ongelma, että S vai M, 36 vai 38. Ja kun tämä kroppa tästä vissiin on muuttumassa aika paljon tulevien kuukausien aikana niin mistä sitä tietää ;)

Tuollainen potilashotelli olisi ihana. Täällä ei ole edes isällä mahdollisuutta jäädä sairaalaan yöksi :( Kättärillä oltiin vauvan kanssa kahdestaan ensimmäiset 1,5 yötä kahden hengen huoneessa ja mies pääsi viimeiseksi yöksi meidän kanssa perhehuoneeseen. Sekin oli kyllä ihana vaikka ei mikään hotelli ollutkaan! Kuitenkin oma wc ja suihku oli siinä huoneessa niin ei tarvinnut juoksennella ympäriinsä siellä. Tällä kertaa toivon ettei kovin montaa yötä tarvitsisi olla kun kerta joutuu yhteishuoneissakin olemaan koko ajan. En vaan saa yhtään nukuttua jos siellä useampi äiti ja vauva metelöi.

Minulla alkaa äitiysloma kai 27.6. :) Miten meinasitte muuten muut tehdä kesälomien kanssa? Minä esitin töissä toivomuksen, että kesälomat siirretään hamaan tulevaisuuteen ja näin nyt todennäköisesti onnistuukin eli äippälomaan asti olisi tarkoitus töissä käydä.

Tällä hetkellä käydään pohdintaa esikoisen tulevasta syksystä. Päiväkodilta ehdoteltiin kaupungin kerhoa, joka olisi 2x viikossa 2,5 tuntia kerrallaan. Siksi siis nyt jo ajankohtainen kun hakuaika syksyn paikkoihin päättyy perjantaina. Jätetään nyt todennäköisesti kuitenkin hakematta ja pidetään poika päiväkodissa. Pitää nyt miettiä vielä sitä aikaa, jonka tulee siellä olemaan. Meinattiin itse jotain 2-3 päivää viikossa puolipäiväisenä tms. Päiväkodin mukaan se kuitenkin saattaa olla liian vähän ja ei pysy porukassa mukana ja siksi tuo kerho olisi kuulemma parempi. Onko kenelläkään kokemusta osa-aikahoidosta? Kyllä siellä minun mielestäni tälläkin hetkellä on lapsia, jotka eivät käy joka päivä hoidossa. Tuo kerho kuulostaa vaan niin pienimuotoiselta ja ankealta päiväkotiin verrattuna. Vielä kun pojalla on siellä paljon kavereita ja tutut hoitajat niin en näe mitään syytä alkaa vaihtamaan paikkaa. Niin ja esikoinen siis täyttää ensi syksynä 5 eli ei ole enää mikään ihan pieni sirppana, joka joutuu pysymään päiväkodissa kun äiti jää vauvan kanssa kotiin vaan itsekin sitä jo ehti kauhistella että eikö hän enää pääse päiväkotiin kun tästä tulevasta vauvasta kuuli ;)

mariet ja pieni 16+4
 
vaatteista: Niin, kaupasta löytyis jonkin verran pieniä mammavaatteita, mutta kun rahat on tiukassa.. Tänään taas kävin kirpparilla, ainoat mammavaatteet mitä sieltä löyty oli kokoa M-XL.. Mut sit löysin pari normaalia toppia, kokoa M! Ne oli tarpeeks pitkiä ja masusta ja rinnoistakin aikas hyvän kokosia :D on niin hassua, kun on tottunut niihin pieniin xs- toppeihin, että yhtäkkiä koko onkin M..

äitiyslomasta: Mä opiskelen, ja vikat luennot on siin toukokuun puoles välis, eli mun äippäloma alkaa siitä :D eipä taida kukaan ottaa raskasta mammaa kesätöihin ^^

liikkeistä: Voisin vannoo et ainaki viikon oisin jo tuntenu hentoja liikkeitä.. Välil niinku monta kerralla, välillä yksittäisiä "potkuja". Istukka on takaseinämässä.. Eikai se mikään suolikaan voi olla, ei kohdussa ole suolia :D

masukuvista: Menkää muutkin tohon alkupuolen vauvamasupinoon lisäilee kuvia, meitä on siellä jo muutama.. :)

Candy & Napoleon 14+0
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä