Elovauvat 2014 <3 *maaliskuussa*

Fiinaliina Joo mekin muutetaan. Tällä hetkellä asutaan kaksiossa ja ajateltiin, että nyt on kuitenkin vielä helpompi muuttaa kuin vaikka vuoden kuluttua, niin alettiin sitten asunnonvaihtopuuhiin. Haikeana ollaan, kun muutetaan pois tältä ihanalta tutulta alueelta, mutta ehkä uuteenkin alueeseen tottuu. Kaikki kävi niin äkkiä! Oma oli myynnissä 4 päivää ja siitä kun hyväksyttiin ostotarjous meni 4 päivää niin on jo meidän tarjous hyväksytty uudesta kodista! Kauppoja ja muuttoa odotellessa. Menee tosin vasta kesälle, eli heinäkuussa pitäisi muuttaa. Se vähän jännittää, että missä kunnossa olen silloin.. No kaikki menee varmasti ihan hyvin, näin luotan! Neliöön siis muutetaan, kun se oli mahdollista ja löytyi sopiva koti. Ei olla mitään innokkaita asunnonvaihtajia, joten helpompi jos ja kun tämä on nyt pidempiaikainen koti meille.

FB ryhmä voisi olla ihan kiva idea tosiaan myöhemmin :)

Ihani ultrakuulumisia ja lupauksia kaikilla. Meillä ultraan vielä kaksi yötä! Jännittävää on. Ultran jälkeen sitä taas ehkä ymmärtää, että on raskaana. Ehkä saatan antaa itselleni luvan tehdä pieniä hankintoja ultran jälkeen. Ne suuret hankinnat täytyy tehdä vasta kesällä kuitenkin.

Kuulostaa siltä, että olen onnekas, että paino ei ole noussut kuin n.80g/vko. Siltä se näyttääkin, kun masu ei ole kasvanut mitenkään megaisoksi vielä. Uskon, että sekin aika vielä koittaa, joten en jaksa olla huolestunut. Itse on muuten ollut vaikea huomata "vauvamasua", kun muutenkin olen ollut aina mahakas. Siis niin, että ne 5 ylimääräistä kiloa on aina ollut vatsalla.. En ole edes kuvia ottanut ja nyt mietityttää, että jääköhän se kaduttamaan myöhemmin.

No seuraavan kerran sitten ultrakuulumisia myös täältä!

Elythia + vauva ilman työnimeä 20+0
Appiukko muuten jo kuumotti, että työnimi on keksittävä... ehkä täytyy alkaa miettimään :) Miten vaikeaa sen nimen keksiminen sitten on, kun työnimeäkään ei saada aikaiseksi..
 
Heippa kaikille!

Onnea hienoista ultrakuulumisista kaikille tasapuolisesti!

Esterille paljon onnea ja pikaliimaa, jotta kyytiläinen pysyy matkassa.

Rakenneultrassa tänään käyty. Oli tosi ihana nähdä pikkuinen. Koko vastasi viikkoja 20+3 ja nyt mennään 19+5 viikolla. Kätilö sanoi, että puolentoistaviikon heitot ihan normaaleja. Kaikki näytti juuri siltä miltä pitääkin näillä viikoilla. Omaksi hämmästykseni saimme poikalupauksen. Tyttöolot olleet kovat, mutta ei ollut epäilystäkään kumpi on tulossa. Rehvakkaasti vauveli levitteli haaruksia ja näytteli sukukalleuksiaan. :D Kultaakin kalliimpi kimpale on tulossa ja mamma on ikionnellinen.

Muuten napa vain kasvaa. Edelleen kärsin tuosta inhottavasta aamuyrjöämisestä ja etovasta olosta. Jospa se vielä helpottaisi. Liikkeet tuntuu jo paremmin. Istukka on osittain etuseinänämässä, vaikuttaen joihinkin potkuihin. Huomenna koittaa arki puolentoistaviikon lomailun jälkeen.

Ikionnellinen Sammi 19+5 ja Anniina-Anselmi
 
  • Tykkää
Reactions: Fiinaliina
Onnea Esteri uudesta tärpistä, pidetään peukkuja että saat nyt ihanan joulutontun :heart:

On täällä vain paljon poikia tulossa, onnea vaan kaikille tuleville pikkumiehen äideille :) Olis se sukupuoli tietty kiva selvittää jo RU:ssa mutta silti mä mieluummin pidän itseäni jännityksessä loppuun saakka, hrrrr!

Aamulla salilla käydessä totesin että alkaa olla nuo suorat vatsalihasliikkeet tältä raskaudelta tehtynä. Kokeilin monia eri liikkeitä ja kaikissa tuli ikävä paine alavatsaan. Jalkaprässit menee vielä kun ottaa vähän leveämmän haaran. Selkää mä pyrin nyt treenaamaan paljon että välttyisin pahimmilta selkävaivoilta myöhemmin. Ja mä aion kyllä sinnitellä salilla niin pitkään kun mahdollista.

Vauvakuume on kova.. Mä saan hyrinäkohtauksen kun nään vaikka edes televisiossa jonku mikä vähänki muistuttaa vauvaa. Saati sitten kun nään livenä! Onneksi voin pahimmissa paineissa halia tuota kaverin puolivuotiasta joka on ihan syötävän sulonen :heart:

Täytyy alkaa syömään ja lähteä sitten vielä ulos kävelylle kun tuo aurinko paistaa niin mahtavasti :)

Amuniina & mukula 18+3 :heart:
 
Neuvolassa käyty. Verenpaineet 110/60, pulssi 69. Vauvan sykkeet pyöri 140 kieppeillä. Pyynnöstäni katsottiin hemoglobiini, oli 153! Ekassa neuvolassa 140, oli vähän noussut... Painonnousu +250g/viikko, yhteensä nyt 3,5kg, ekasta neuvolasta 1,8kg. Pissa puhdas. Siinäpä ne tärkeimmät. :)

Maanantaina rakenneultra ja tiistaina ylimääräinen lääkärinneuvola satunnaisten supistusten vuoksi.

Pink ja tirriäinen 19+2
 
No niin, täälläkin käytiin tänään rakenneultrassa ja kaikki on Sintillä hyvin. Oikea raggari, oli niin tiukasti kaksinkerroin lähes koko ajan, että oli kätilöillä tekemistä rakenteiden tarkastamisessa :D ei myöskään suostunut näyttämään kasvojaan vaan veti napanuoraa koko ajan kasvojen eteen. Sukupuolensa suostui ihme kyllä paljastamaan ja meillekin on poika tulossa :) nyt vaan täytyy ruveta miettimään nimeä, tytölle olisi ollut valmiina...
Tatjana & sintti 20+5
 
Onnea Tatjana poikalupauksesta! :flower: Eiköhän se nimi sieltä viimeistään syntymän jälkeen löydy :) Meillähän oli muka esikoisesta jo odotusaikana nimi valmiina, mut eihän poika näyttänytkään yhtään sen nimiseltä! Päädyttiin sitten aivan toisenlaiseen nimeen.

(.) Mun napaan kuuluu ihan hyvää. Liitoskipuja on ollut tällä viikolla enemmän, mutta nehän vaan tarkoittaa että kohtu kasvaa ;) Iskias vaivaa edelleen. Pahoinvointi on vähän tullut takaisin, päivittäin tulee äkillisiä huonovointisuuskohtauksia. Oksentaa ei oo tarvinut, mutta eipä mun alussakaan tarvinut. Ja kyllä huomaa jos muutaman tunnin kävelee kaupungilla, että loppupäivän on aivan poikki! Mammahousutkin alkaa jo puristaa siitä masuresorin kohdalta, pitää varmaan ostaa kokoa isommat :s

Ilmoittauduin muuten äitiysjoogaan! Jee! En malta odottaa huomista kun pääsen ekaa kertaa tunnille :) Ehkä se sopii mulle paremmin ku tuommoiset raskaat liikuntamuodot.

Himpulan liikkeitä en oo ehtinyt seuraileen juuri lainkaan, ja siksi varmaan tuntuu, ettei potkuja ole nyt paljon tuntunut. Mun pitää kuitenkin suureks osaks vielä makoilla, että liikkeet tuntuu kunnolla käteen asti. Mulla on koko viikon niin paljon touhua et iltaisin ja aamuisin vaan ehtii makoilla ja kuulostella. Mut kyllähän tuo nytkin tuolla tuntuu heiluvan kun tässä koneella istun :D

Pinsuli ja himpula 22+0 *poks* !! :heart:
 
Pinsuli mullakin on alkanut taas vähän pahoinvointi vaivata. Ei nyt ollenkaan siinä mittakaavassa kuin aiemmin, mutta kuitenkin. Tissit on myös taas kipeytynyt. Ajottuukohan joku hormoniryöppy näille viikoille...?

Täällä tuntuu liikkeitä mukavasti päivän mittaan, mutta ovat kyllä ihan erilaisia kuin esikoisesta. Ultrassa varmistui että istukka tosiaankin on tuossa edessä, joten se varmaan tekee tuon tunteen.

tiiti 21+1
 
Nyt se sitten jo alkoi eli nivuset ovat ihan kipeänä. Eilen, kun olin siivonnut lattialta esikoisen lelut, en meinannut päästä enää lattialta ylös, kun alapää oli niin kipeänä. Istuskelin vähän aikaa sohvalla ja vaikka tiesin, että olisi pitänyt ottaa loppuilta rauhallisesti, piti minun alkaa vielä siivoamaan keittiötä. Sen takia sitten pystyin kävelemään enää ihan pienen pieniä askeleita ennen nukkumaan menoa. Vaikka luulin, että yö olisi tuota kipua helpottanut, taaskin äsken vihlasi todella kipeästi, kun nostin jalat sohvalle. Kuinkahan sitä on kipeä sitten lopussa, kun nyt jo tuntuu, jotku liikkeet vaikeilta. :/

Itsekin olen vihdoin alkanut jopa päivällä tuntemaan liikkeitä. Mutta iltaisin ja aamuisin onkin sitten hiljaista ja vähän kerkesin jo huolestuakin tänään, mutta onneksi nyt päivällä on jotain tuntunut. :)

Peppi1981 ja Vilperi 19+3
 
Elythia, me taas ollaan ihan päinvastaisia muuttajia kun te :D Ollaan nyt parin vuoden välein aina vaihdettu asuntoa. Rempattu ja sit myyty, että saatu vähän lisää pesämunaa seuraavaan. Saa nähdä miten kauan tässä meidän talossa nyt viihdytään. Ollaan tätäkin remontoitu, niin varmaan kuitenkin arvioitutetaan tää sit kun pari vuotta alkaa olla täynnä.
Onnea uuteen kotiin, ihana alkaa sisusteleen uutta kotia! Tuleeko vauvalle oma huone?

Peppi, kurjiapas on kipuilut siellä olleet!

Ja taas poikalupauksia :heart:

Amuniina, täällä vauvat aiheuttaa lähinnä epäilyksen tunteita, että onko meilläkin oikeesti kohta tommonen :heart:

Pinsuli, kertoile sit millasta äitiysjoogassa olis itteekin kiinnostais =)

Nimestä
Meillä on tyttärelle etunimi jo valmiina, ollut jo pitkän pitkän aikaa :heart:

Liikkeistä
Huomaa, että vauva alkaa olla masussa jo aika pitkä kun liikkeet tuntuu niin laajalla alueella. Toisessa päässä masua potkutellaan jalkojen kanssa ja toisessa päässä tuntuu nyrkkien pauke.. hihi ;) Hyvä vaan, kun osaa käyttää kaiken tilan hyödykseen mitä on, kohta voi jo alkaa oleen ahdasta.

Masu
Täällä on vihdoin masu ottanut vähän kasvuspurttia. Nyt on soma kumpu tossa ja näkyy piukoissa paidoissa :)
 
Onnea munkin puolesta kaikille hyviä ultrakuulumisia saaneille!:heart:

Pinsuli mäkin käyn äitiysjoogassa, tai no vasta pari kertaa oon käyny ja oon tykänny kyllä kovasti. Mukavan rentoa ja venyttävää ja rauhoittavaa:)

(.) Tänne ei oikeastaan kuulu uutta, maha kasvaa ja liikkeitä tuntuu selkeemmin.
Säikähdin kovasti pari päivää sitten kun kaaduin ulkona kun nilkka nyrjähti alta mukulakivetyksellä kun kävelin vähän vauhdikkaammin kun oli mukamas kiire. Onneksi menin polvet ja kämmenet edellä ja sitten vasta suht pehmeästi kellahdin kyljelleen, mutta kyllä säikäytti:( Ehdin vain miettiä että "maha!".
Mutta onneksi sydänäänet ja liikkeet on tuntunu ihan normaalisti. Säikäytti vaan:/

Kivaa loppuviikkoa kaikille! Mulla on kans maanantaina rakenneultra, pitää koittaa tehdä jotain ajatuksia vievää koko vkonloppu, ettei ihan panikoituisi..

luna ja palleroinen 19+3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Pinsuli
Täällä saatu tänään rakenneultrassa poikalupaus,pieni esitteli vehkeitään hyvin auliisti ;) Kaikki muutenkin kunnossa,paitsi istukka oli takana edelleen mutta kohdunsuun päällä..Eli kontrolliin siitä viikolla 30+. Kyllä muuten jännitti tänään ennen ultraa :)

H keiju ja poitsu 20+1 <3
 
  • Tykkää
Reactions: Sammi
Vihdoin ja viimein ehdin koneelle. :) Rakenneultrassa oli kaikki hyvin ja molemmat kyytiläiset olivat tasaisesti kasvaneita (siinä 350 g molemmin puolin). Mitään poikkeavuuksia ei havaittu. Nyt, kun täällä on ollut paljon poikalupauksia (onnittelut kaikille ru:n käyneille) niin me saimme molemmista tyttölupaukset! :heart: :heart: Seuraava ultra meillä on rv 24-25 ja siitä kaksosten seuranta jatkuukin muutaman viikon välein. Loppua kohden vieläkin tiiviimmin. Kovasti tulee jo potkuja pitkin poikin vatsaa! :)

Omat olot ovat olleet suht hyvät viime viikkoina. Selkäkipuja (+harjoitussupistuksia) on alkanut tulla ja välillä närästää aikalailla, mutta muuten ei mitään suurempia. Vatsa on kasvanut reippaasti, painoa tullut maltillisesti 3-4 kg. Liikunta on jäänyt lähinnä rauhallisiin kävelylenkkeihin. Salia ja jumppia alkaa olla ikävä (laitoin jäsenyyden aiemmin poikki pahoinvoinnin vuoksi). Minkäslaisia ne liitoskivut muuten on..?

Vakuutuksista on ollut täällä puhetta... meillä vakuutukset otetaan joko Turvasta tai Pohjolasta. Näissä oli omien vertailujen jälkeen kaikista järkevimmät syntyvän lapsen vakuutukset.

Vaunuasiat ja muut hankinnat (lukuunottamatta turvakaukaloita) on vielä tekemättä, mutta nyt, kun ru:ssa on käyty niin johan luottokortti alkaa vinkua. ;)

Ei tässä tällä erää muuta... aurinkoista viikonloppua jo tässä vaiheessa! :cool:

Esikoista vailla ja tyypit 20+3
 
  • Tykkää
Reactions: Sammi
Liitoskivuista
Täällä kans samanlaisia liitoskipuja kuin monet on kuvaillu. Sitä lähtee aina liian rempseästi liikkeelle, kun ei muista ottaa rauhallisemmin, ja sitten AUTS! Erityisesti lantion seutu alkaa selvästi löystyä ja lonksua.

Onnea uusista poikalupauksista! Itsekin siis sain sellaisen, ja nyt on nimen kanssa kova miettiminen. Tai eihän asialla mikään kiire vielä ole, mutta olisi kiva edes pari hyvää nimiehdotusta saada paperille. Tytölle mulla olis monta niiiin ihanaa nimeä valmiina, mutta se yks ja ainut paras pojan nimi on jo käytetty: esikoisella :D

Muutoista
Mekin ollaan oltu kovin ahkeria muuttamaan. Ja muutot ei oo koskaan olleet sellaisia, että vaihdetaan paikkaa saman kaupungin sisällä, vaan aina ollaan vaihdettu kaupunkia, jopa maata, manteretta. Ollaan siis asuttu Australiassa, Saudeissa ja Itävallassa. Nyt ollaan luvattu toisillemme, että asumme Suomessa ainakin seuraavat 2 vuotta :)

Liikkeet!
Mahtavaa, ne tuntuvat jo niin selvästi! Varsinkin iltaisin ja öisin. :heart:

Elaisah 20+ ja murunen
 
Heippa vaan täältäkin. Ollaan oltu reissussa ja vähän muitakin kiireitä, niin en ole ehtinyt enkä saanut aikaiseksi kirjoitella.

Supistelut ovat helpottaneet ja tänään oli lääkärineuvola, missä todettiin kiinni oleva ja täysimittainen kohdun kaula, joten saan jatkaa elämistä ja liikkumista normaalisti, vaikka vähän supistaakin. Samalla myös ultrattiin, pikkuisen jalkoväliin ei kurkittu. Kovasti siellä sätkittiin ja heiluteltiin käsiä. Kuukausi olis vielä rakenneultraan.

Paino oli noussut vähän liikaa... Ei siitä terkka tai lääkäri varsinaisesti sanonut, koska varmasti tietävät, että tiedän sen itsekin. :D Mutta nyt kun tiedän, että supistukset eivät ole vaikuttaneet kohdunkaulaan, uskallan taas liikkua reippaammin, niin eiköhän se paino siitä tasaannu.

Kaisa-Tuulikki 18+1
 
Onnea tyttölupauksista esikoista vailla! <3 Ihanaa, että tytöillä oli kaikki hyvin :)

H keiju onnea poikalupauksesta! <3

Liitoskivut on ainakin mun käsittääkseni semmosia pistäviä ja nipistäviä kipuja tuolla nivusten ja lantion alueella. Ne tulee ihan yhtäkkiä kun liikahdat. Ei oo hirveen pitkäkestoisia, mutta aika kipeästi ne nipistää.

Hitsit kun sitä ei iltaisin oikein jaksa mitään. Iltapäivän puolelle kun päästään, niin mulla on niin inhottavat kivut vatsassa ja lantiolla, etten oikeen voi muuta kuin makoilla. Eivät ole supistuksia, mutta varmaan sitten niitä kohdun kasvukipuja, tai sitten muuten vaan rasituksen takia. Eilenkin käveltiin aika paljon, niin illalla olin sit ihan toimintakyvytön. Pitää selkeesti ottaa jo vähän rauhallisemmin, että pystyis koko päivän olemaan jaloillaan... :D

Pistin uudet masukuvat tältä päivältä tuonne loppupuoliskon ketjuun, käykää kurkkaamassa ja laittakaa itsekin kuvia, kumpaan ketjuun sitten vielä kuuluttekin! :) Niitä on niin kiva kattoo ja niitä tulee tosi vähän...

Pinsuli ja himpula 22+1 <3

Päivitetty!
 
  • Tykkää
Reactions: esikoista vailla
Esikoista vailla
Onnea tulevista tyttäristä:heart:. Kiva kun tulee lisää prinsessoja. Ovatkos he identtisiä, vai erimunaisia?

HKeiju, sinnekin poika :heart:

Pinsuli, mullakin masu kipeytyy aina illasta. Ei oo mitään supistusten tyylisiä (enhän mä tiijä mitä supistukset on mutta luulen, ettei kuitenkaan suppareista kyse), mutta inhottava vaiva kuitenkin. Ja just makoilu jalat suorassa siihen auttaa.

Elaisah, no tepäs ootte kanssa kunnon muuttajia! Voitatte jopa meidät mennen tullen ;) Mekin koitetaan nyt vähän rauhottua, kun lapsi saadaan, että olis sit lapsella semmonen kotikoti, eikä tarvi jatkuvasti olla muuttamassa. Saas nähä miten me vanhemmat siihen pystytään :D

Luna, millaista siellä siun äippäjoogaryhmässä on ollut?
 
  • Tykkää
Reactions: esikoista vailla
Fiinaliina tosi mukavaa on ollut, aluksi siellä istutaan ja keskitytään hengittämiseen ja sitten on tehty seisoma-liikkeitä ja lopuksi istumaliikkeitä ja lopuksi loppurentoutuminen. Paljon semmosia venyttäviä liikkeitä ja keskitytään yhdistään liikkeet ja hengitys. Toivon että tosta vois olla hyötyä synnytystäkin kun miettii, edes vähäsen, kun opettelee rentoutumista ja hengistystä ja omaa kehoa ja venyttelyä. Oon tosiaan vasta kaks kertaa ollu siä ja molemmat kerrat on ollu vähän erilaisia. Varmasti se voi olla vähän "tylsää" jos tykkää tapahtumarikkaammasta liikunnasta tai nopeammasta temmosta, mutta oon joogaillut ennenkin niin se oli aika tuttua. Ja kyllä tuossakin on joitain liikkeitä missä jalat meinaa alkaa tärisemään kun pysytään jossain asennossa pitkään :)
On myös hauskaa se kun siellä on niin eri viikoilla olevia odottajia, ja jotkut ihan viimeisillä viikoilla isojen mahojen kanssa:)
 
TatjanaL ja H Keijuonnea poikalupauksesta! Esikoista vailla onnea tyttölupauksista! Hienoa kuulla hyviä uutisia kaikilta!

Elaisah Meillä myös on tuo nimiongelma. Oli vaikea löytää sopiva nimi kuopukselle. Vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon, mutta ainakin silloin tuntui ettei mikään ole hyvä. Paitsi se yksi ja ainoa, joka tosiaan jo käytetiin. Tytöille olisi vaikka kuinka monta nimeä takataskussa.

Pinsuli ihana masu sulla on. Ehkä tässä joskus itsein voisi kuvaa napata.

Tänne on saapunut kevätflunssa ja pojalle vielä kuume saatu kaupanpäällisiksi. Viime yö meni tosi huonosti enkä seuraavan usko sen paremmin sujuvan. Vaikka poika nukkuisikin suht hyvin, niin itse valvon, vahdin, pärskin ja yskin. Tosi ihanaa. Onneksi on vapaapäivät edessä.

Hyvää ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

Sammi ja Anselmi 20+1
 
  • Tykkää
Reactions: esikoista vailla
Fiinaliina Muutossa vauvalle tulee oma huone ja lisäksi saamme vielä yhden ylimääräisen huoneen! Runsaasti tilaa siis myös tulevaisuuteen. Jos vaan aletaan viihtymään, meidän tarkoitus on asua uudessa kodissa mahdollisimman pitkään.

Rakenneultra on takana. Oli kyllä liikuttava kokemus tuo ultraus taas. Edelleenkään kun en juurikaan tunne liikkeitä ja en jotenkin itse tiedosta ja ymmärrä vatsan kasvua, niin ultraus tuo asian konkreettiseksi. Ihana pieni poika siellä köllötteli eikä millään haunnut naamaansa näyttää. Hän oli siis naama selkärankaani päin, kunnes onneksi vähän pyörähti, jotta saatiin kaikki rakenteet katsottua. Kaikki näytti hyvältä! Koko vastasi yhtä päivää vanhempaa kuin mitä on, mutta siis nämä heitot on niin vähäisiä olleet, että ihan linjassa mennään. Se, että liikkeitä ei juurikaan tunnu tuli nyt selitettyä, kun istukka on etuseinässä. Kuitenkin hyvällä paikalla, eli ei huolta. Vatsan kipuiluihinkin tuli todennäköinen selvitys. Juniorin pää painaa suoraan omaan virtsarakkooni, joten pieni määrä siellä saattaa aiheuttaa kovan hädän. Tämä saattaa aiheuttaa kohdussa supistuksen, näin ainakin sanoivat. Olen aina ollut huono käymään vessassa usein. Nyt kun muutaman päivän olen ravannut vessassa vaikka ei olisi ollut hätää, on supistelut vähentynyt olennaisesti. Mikä helpotus!

Äitiysjoogasta Katselin tuossa kursseja, olisipa ihana osallistua! Näytti olevan vain vähän huonoihin aikoihin työssäkäyvälle.. Täytyypä etsiä vielä vaihtoehtoja. Olen aiemminkin joogannut ja nyt se on jäänyt, kun menee joogatunnit kuntosalilla niin huonoon aikaan. Uskon, että se auttaisi kyllä synnytykseen ja sen jälkeenkin palautumiseen.

Ihana keväinen päivä taas tänään. Pitääkin lähteä ulkoilemaan ja nauttimaan kevätauringosta.

Ihanaa viikonloppua mammat ja masut!

Elythia ja juniori 20 + 4
 
  • Tykkää
Reactions: luna_82
Onnea tulevista tytöistä ja pojista :)

Oikein kun ajattelee, niin tuntuupa aika hassulta että mun sisällä majailee mini-ihminen :) Eilen mietittiin miehen kanssa että olisi aika kova pala jos lapsella olisikin kehitysvamma joka estäisi lapsen ns. normaalin elämän. Hetki menisi että asian kanssa olisi sinut, mutta kyllä siihenkin tietysti tottuisi.

Pari viikkoa vielä RU:aan. Nyt mä oikeestaan alan sitä jo oottaanki :) Ihanaa päästä näkeen mukula kun se on kasvanut jo niin paljon NT-ultrasta :)

Olo on välillä vähän kömpelö, nännit kutiaa aivan vietävästi ja rinnat vaan kasvaa. Ja tuo nännien kutina on välillä aivan sietämätöntä eikä rasvaaminen tunnu tehoavan yhtään..? Onko muilla kokemuksia tai apukeinoja?

Ensi viikolla tähän aikaa ollaankin jo jälkimmäisellä puoliskolla :D

Amuniina & mukula 19+1 :heart:
 
20+0 täälläkin. Tuntuu jännältä ajatella, että puolessa välissä ollaan. =)

Mutta vielä joutuu reilun viikon odottamaan rakenneultraa. En tiedä onko huolestuttavaa, mutta en oikeastaan jännitä sitä, onko lapsella kaikki kunnossa, koska Nt-ultrassa näytti kaikki hyvältä. Enemmän jännitän lapsen sukupuolta. Toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin, koska muuten kyllä tipun kovaa ja korkealta.

Peppi1981 ja Vilperi 20+0
 
Ultrassa käyty ja pikkuisella näyttäisi olevan kaikki niinkuin pitääkin! Oli tosi liikkuvainen! Pyöri kovasti. :) Painoa tällä hetkellä 330g. Jalkoväliään esitteli hyvin auliisti ja pieni poikahan siellä on! Jee <3<3 Mieskin on ollut yhtä hymyä. Päästiin sieltä ultraushuoneesta niin käytävällä tuuletteli. Hih, ihana. <3 Kahden tytön jälkeen pääsee ostaa vaaleansinisiä vaatteita. ;) Ajateltiin ottaa myös äitiyspakkaus.

Pink ja poika-tirriäinen 20+0
 
Täällä on ruennu liikkeitä tuntumaan päivittäin ja pikkuhiljaa taitaa liikkeet voimistuakkin! :)

Ahdistuksen tunteita on ollut aika paljon, milloin mistäkin ja taidan ottaa asian puheeksi seuraavassa neuvolassa rv 25. Edellisten lapsosten syntymän jälkeen olen ollut puoli vuotta alakuloinen, enkä ole jaksanut oikein mitään tehdä, hyvä että edes vauvan hoitaa silloin kun mies on ollut töissä. Silloin en ole asiasta neuvolassa puhunut, mutta nyt ajattelin jo etukäteen asiasta mainita, niin osaavat tentata kunnolla sitten synnytyksen jälkeen. Muuten tulee vastattua miten menee-kysymykseen vaan perinteisellä "ihan hyvin"-vastauksella ja sit mielessäni vaan toivon, et kysyis nyt jotain enemmän niin sais purettua oman pahan olon pois. Katsotaan nyt vaan, että saanko nytkään mitään sanotuksi, kun tiedän että kuitenkin alkaa itkettää ja sen vuoksi en halua asiasta edes sitten puhua..

rakenneultraan vielä reilu kaksi viikkoa aikaa! Ja mulla vähän sama kun pepillä, et en oikein osaa jännittää sitä, että onhan kaikki hyvin.. on vaan jotenkin niin varma olo siitä, et kyllä se vuokralainen ilmottaa, jos joku on hullusti. Enemmän tulee odotettua sitä, että saadaanko sukupuoli selville. :)

mammuttisi ja Heikki 18+4
 

Yhteistyössä