Elovauvat 2014 <3 *helmikuussa*

Täälläkin hiljais eloa mukana, muiden kuulumisia olen vain lueskellut :)
Nyt tulin omaan napaan keskittymään, kun minulle kävi perjantaina niin, että suht iso koirani pääsi hyppäämään vähän vatsani päälle kun makasin. Siitä asti on vatsaan koskenut :( hädissäni tottakai neuvolaan soittelin että kun kipu alkoi sen jälkeen. Onneksi hätää ei ole jls ei ole vuotoa. Ja oloni helpottamiseksi pikku kaveri alkoi eilen illalla sydänääniä kuunnellessa pistää shown pystyyn. Potkuja ja liikkeitä kuului ja tuntui <3 myös nyt aamua töihin lähtiessä kaverilla oli joku jalkojen suoristelu jumppa menossa :)

<3 17+0
 
Moikka taas!

Vielä noista fb-ryhmistä. Mistäköhän johtuu, kun en löydä "Elovauvat 2014" ryhmää sieltä? Tarkoititko Peppi, että sieltä fb:n ryhmän etusivulta löytyy tietos liittymisestä?

En saa kännykällä muutettua tekstin väriä, mutta jos tämä huomataan niin mulle saa vaihtaa iäksi 33 v. Oli nimittäin eilen synttärit :)

Olette monet alkaneet tuntea liikkeitä tosi aikaisin. Itse en aiemmissa raskauksissa muistaakseni kummassakaan tuntenut kuin vasta noin rv 20- ja silloinkin ensin ihan helposti, vaikka istukat oli takaseinässä. Nyt np-ultrassa oli istukka etuseinässä, mutta sehän voi vielä siirtyä. Liikkeiden tuntemista odottelen kyllä, vaikka loppua kohden se ei aina olekaan enää ihan niin kivaa, kun saattaa jopa välillä olla aina kivuliastakin. Muistan noissa aiemmissa raskauksissa monesti iltaisin maanneeni sohvalla vasemmalla kyljellä odotellen, että tuntisin liikkeet. Sitten juonut mehua, kun vauva ei olekaan liikkunut noin puoleen tuntiin. Sitten taas huolissaan odottelut. Kyllä ne liikkeet on aina sieltä löytyneet enkä ole joutunut käymään äitiyspolilla tsrkistuttamassa tilannetta, mutta hetkellisiä sydämentykytyksiä kyllä aiheuttanut, kun ei ole liikkeet tuntuneet heti.

Te joilla on ollut hiivaa, oletteko itse oireiden perusteella aloittaneet lääkityksen vai oletteko olleet ensin yhteydessä neuvolaan ja onko hiiva ensin tutkittu/todettu ja sitten vasta aloitettu lääkitys? Taisin itse viime raskaudessa epäillä hiivaa ja kun soitin neuvomaan, sain vain ohjeen aloittaa lääkkeet tai siis sen voiteen.

Mulla neuvolalääkäri 7.3.
Mitäs teillä on ekassa lääkärissä tehty? Mulla ei ole mitään muistikuvaa, mitä siellä on aiemmin tehty. Sisätutkimus varmaan? Ja sitä vartenhan se tietysti on, että saa Kelan paperit matkaan.

Manssu ja tänään mukavasti rv 14+0
 
Manssu, kuten jo tossa edellä kerroin niin se on siis salainen se tän pinon fb-ryhmä, eli sitä ei näy fbhauissa, vaan sun täytyy tuolta tän pinon etusivulta katsoa ne ohjeet liittymiseen. En muista kenelle siitä pistettiin yksityisviestiä niin hän sit lisää sut siellä fbssä kaverikseen ja siihen ryhmään ;)

Mulla ekassa lääkärissä oli perus lääkärin ''haastattelu'' ja sit tehtiin sisätutkimus ja käytiin vähän läpi tulevaa ja lopuksi kuunneltiin sydänäänet.

Ensinmäinen, hui. Pelottavia tommoset! Mulle neuvolassa sanottiin, että nytkun vauva on vielä niin pieni ja hyvin suojassa siellä lapsivedessä niin kaatumiset ja töytäisyt ei oo vielä niin vakavia, mutta puolenvälin jälkeen saa sitten olla jo aika tarkkana niiden kanssa, kun vauva alkaa kasvaa hurjasti. Ihanaa, että tunnet liikkeitä :heart:
 
Manssu tämän pinon etusivulta löytyy tiedot facebook-ryhmästä. Elikkä tämän pinon ensimmäisestä viestistä. Tämä FB-ryhmä on salainen, eikä sitä näe kukaan facebookin käyttäjä, ellei ole saanut kutsua ryhmän ylläpitäjältä. Elikkä pistät täällä Kaksplussassa viestiä joko Madeialle tai Mörbidille, niin he neuvovat eteenpäin. Mutta tee se nopeasti, koska uusia ryhmäläisiä otetaan enää helmikuun loppuun!

Esikoista vailla, Länsi-Tampereelle muutettiin... :)

Nimistä, valvoin yöllä pari tuntia kun uudessa paikassa nukkuminen on aina vähän vaikeaa aluksi, ja yhtäkkiä vatsaa silitellessä tuli aivan täydellinen nimi mieleen! Tytölle. Nyt jos Himpula ei ole tyttö niin voi perse :D Se vaan tuli jostain aivan yllättäen ja tunsin oikein kuinka se nimi sopi Himpulalle. Keksin vielä niin, että virallinen nimi olisi vähän sellainen pidempi, mutta lasta kutsuttaisiin lyhenteellä. Ja tää lyhenne ei ole mikään tavallinen sille nimelle. Nyt oon ihan innoissani :D ! Miten maltan olla kertomatta sitä kellekään? Miehelle kyllä kerroin heti kun herättiin, ja hänkin tuntui ihan tyytyväiseltä siihen. Jos siis edes tulee tyttö :D

En oo kuunnellu pitkään aikaan sydänääniä, koska liikkeet tuntuu niin hyvin ja päivittäin. Esikoisestakin tuntui jo näihin aikoihin.

Mulla on muuten lääkärineuvola 7.3. Tiiän et mun ei tarvis laittaa näitä tänne ollenkaan mut :D Laitan silti! Ensimmäisessä lääkärineuvolassa tehdään sisätutkimus, kun joku tätä pohti. Joissain lääkärineuvoloissa myös ultrataan.

Pinsuli ja himpula 17+5 <3

Päivitetty.
 
Kuten Pinsuli jo ilmoittikin, niin fb-ryhmä menee tosiaan pian kiinni, joten sinne haluavat äkkiä viestiä tulemaan :)

Mulle voi päivittää rakenneultran 25.3

liikkeistä täällä on alkanut tuntumaan aika selkeästi jo liikkeitä, vaikka istukka onkin edessä. En muista milloin olisin aiemmista raskauksista tuntenut ekat liikkeet, ehkä näillä main myöskin. Sydänääniä kuuntelen dopplerilla kuitenkin usein.

nimistä tytölle olisi montakin nimivaihtoehtoa ja pojalle on tosi hankalaa keksiä. Meillä on siis jo kaksi poikaa ja tuntuu ettei mikään pojan nimi enää kelpaa.

äitiyspakkaus näyttää kivalta, mutta päädymme nyt rahaan, koska meillä on tallessa 2011 pakkauksen vaatteet ja tarvikkeet. Erityisen ihana on tuo vuodelaatikko, mutta pitää nyt iskostaa päähän, että en oikeasti tarvitse tuota pakkausta vaikka mieli tekisi se ottaa!! :p

Madeia ja Öpö 16+5
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä mitä tarkoitat Fiinaliina toisella pinolla, mutta uskon että aika moni hyötyy siitä, että linkitin uuden pakkauksen tänne. Teitä kanssamammoja ajattelin vaan, voi olla pikkusen helpompi kun ketjua lukiessa näkee selkeästi ja isolla mistä pakkauksen näkee :)
 
Viimeksi muokattu:
Anteeksi, kun kyselin fb-ryhmästä uudestaan. En tuolla ketjun etusivulla jostain syystä huomannut sitä ohjetta, miten ryhmään liitytään. Joo, olisi vähän tarkemmin pitänyt selata tekstiä ja avata ihan tietokone, että näkisin paremmin kuin tästä kännykän näytöltä.

fb:ssa kirjoittelu on niin paljon helpomman tuntuista itselle, että tulee varmaan aktiivisemmin kirjoiteltua, jos pääsen ryhmään. Tällä sivulla ei ole aiemmin tullut käytyä kovinkaan usein. Laitoin nyt viestin, josko liittyminen onnistuisi.

T. Manssu
 
  • Tykkää
Reactions: Pinsuli
Ei tarvitse Manssu pyytää anteeksi! Tuossa etusivun viestissä on paljon asiaa, niin voi olla vaikea bongata sieltä jotain tiettyä. Hyvä että sait nyt viestin laitettua, etköhän kohta ole jo ryhmässä mukana! :)
 
Hei kaikki!

Täältä vielä yksi Matti Myöhänen saapuu. Oon seurannut ihan alusta saakka keskusteluja, mutta en ole saanut aikaiseksi rekisteröityä tänne. Nyt tuli kiirus, kun olen kiinnostunut myös siitä fb-ryhmästä. Asiaan vaikuttanut myös huonovointisuus ja karsea väsymys. Tänään kotona flunssassa, niin jää aikaa ja jaksamista tähänkin :)

Olen siis 32v. LA on 26.8 ja toinen lapsi tulossa <3, synnytyssairaala JS

Huolittehan vielä joukkoonne ja täytyy laittaa yksäriä siitä fb:stä

Ps. Mun mielestä siinä edellisessä äitiyspakkauksessa oli parempi kevyttoppis, mutta muuten uusi pakkaus ihan kiva. Olisi saanut olla jotain punaistakin. Ei ole varmaan vuosiin ollut, mutta kyllä mä tykkäsin tuolla esikoispojallakin punaista pitää. EN kamalasta välitä noista turkoosinisinisistä vaatteista.
 
Tervetuloa beata_barbara! :flower:

Taas mulla tulee sitä helkkarin limaa. Tällä kertaa se ei taas ole kirkasta, vaan aivan keltaista ja niin niin niin niin NIIN paksua. Vatsaan ei satu, eikä lima haise pahalle. Ärsyttääää! Jostain syystä en saa soitettua lääkärille. Ugh.

edit: No nyt mä jonotan puhelimessa. Soitin neuvolaan ja sieltä käskettiin soittamaan terveyskeskukseen lääkärille kun voi olla tulehdus...Mua pelottaa :(
 
Viimeksi muokattu:
Me otetaan äitiyspakkaus, kun eka lapsi tulossa :) kiva saada penkoa sitä sitten.

Nimistä:
Meillä olisi jo pojalle lähes koko nimi valmiina :) tytölle ei olla keksitty vielä mitään! :S mutta rakenne ultran jälkeen onneksi pääsee miettimään nimeä kunnolla, kun on sukupuoli selvillä =)
 
Pinsuli, lueskelin heinäkuisten tai toukokuisten pinoa. Niin siellä oli jo joku jostain saanut selville, että 25pvä julkaistaan. :)
Tsemppiä noitten limojen kanssa, toivottavasti syy selviää. Oliko sulla mitään tuonkaltaista esikoin raskaudessa?

Beata_B tervetuloa!

Pakkauksesta, paljon siinä on noita ''retrovaatteita'' oranssia, ruskeeta ja turkoosia. Itse en just noista väreistä juurikaan välitä (paitsi turkoosi kevyttoppis on ihanan raikkaan oloinen), mutta toisaalta noi on kyllä kaikki semmosia neutraaleja värejä mitkä menee sit tytölle ja pojalle. Kivan kokoisia muuten noi ''talvikamppeet''. menee varmaan just talvella joku 68-74 cm niin saa noi villajutut käyttöön, musta ne on enemmän kuin hyödyllisiä.

ON:
Tasan 2 viikkoa rakenneultraan. Jännittää onko kaikki kunnossa!!
 
Hirveän vaikea keksiä. Itse tykkään kaikista luontonimistä ja mies ei yhtään. Muutenkin tyrmää mun ehdotuksia, joista itse pitäisin paljon. Noh, onhan tässä vielä aikaa. Voisi tänne laitella sellaisia kivoja nimiä joita ei itse kuitenkaan voi syystä X käyttää? Saataisiin muut vinkkejä :)

Mun sellaiset nimet joista pidän, mutta en voi laittaa omalle lapselle on: Lumi, Meri, Mai ja Elias. Jos ei parempia tule vastaan, niin ehkä sitten.. Luultavasti alan miettiä nimiä todenteolla vasta sen rakenneultran jälkeen, kun voi rajata nimien pähkäilyn vain toiseen sukupuoleen. Jos siis vauvis on suopea ja paljastaa kumpi on :)


Toi nimimerkkini on muuten vanhempieni vitsi minun nimeksi. Siis ennen kuin oli kastettu jne, niin vitsailivat että minusta tulee Beata Barbara. No, ei tullut.

-BB ja vauvis 14+0
 
Ei ollu tällaista esikoisesta, en ainakaan muista. Täällä istun nyt sit terveyskeskuksessa ja ootan et pääsen lääkärille. Sydän hakkaa ja huimaa. Ja just nyt Himpula ei tietenkään liiku yhtään...
 
Viimeksi muokattu:
Kaikki oli hyvin! Ihanaa kun vihdoin sain selvitettyä tuonkin asian :) Elikkä lääkäri teki ihan kunnon sisätutkimuksen, kurkkasi sinne ja sanoi että limaiset on limakalvot :)D) ja kohdunsuu oli punainen, mutta kunnossa. Vissiin vähän "reuna repsotti" siitä, mutta se oli kuulemma normaalia uudelleensynnyttäjällä. Himpulakin alkoi just potkimaan ennenku mut pyydettiin tutkimushuoneeseen :heart: Huh. Nyt siis tiedän että mun outo limavuoto on normaalia. Ihanaa, mikä huojennuksen tunne! Sain 10pvn Flagyl -kuurin, joka siis palauttaa sitä bakteeritasapainoa normaaliksi, ja hoitaa samalla hiivat yms. Ja kuulemma kannattaa toistaa kuuri pari viikkoo ennen synnytystä, niin vauva saattaa olla vähemmän itkuinen!
 
Huijui kun on tekstiä tullut viime kerrasta (viimeksi käynyt täällä sillon kun jotain kirjottelin), ihanan aktiivisia mammoja <3

Tervetuloa uusille!

PINSULI, tosiaan tervetuloa nyt sit Tampeen :) ja tosiaan ihana kun sait tuon limailun selvitettyä, itsellä samaa vaivaa ollut kaikissa raskauksissa. Inha vaiva jos sitä nyt siksi voi kutsua.

Täällä ei NIMIÄ ole vielä edes ajateltu, eikä kyllä mitään muutakaan kun lauantaina alotettiin se kylppäri/saunaremppa, jos elopeiggo ei potkuillaan itsestään ilmottelis eikä tuo masu olis vielä noin iso pallo kun se jo on niin en edes tietäs/huomais olevani raskaana. Vanhat pinnat on purettu, uudet levyt seiniin laitettu, vesieristyksen heräsin eilen aamuna neljän jälkeen tekemään loppuun ennenkun isäntä heräs ja lähti töihin jotta pääsi sitten eilen illalla aloittamaan uusien laattojen asennuksen. Saunan pinnat (seinät, katon ja vanhan oven puuosat) sain tänään käsiteltyä loppuun kun eilen kerkesi pelkät seinät tehdä. Sauna olis siis uutta lattiaa, lähteitä ja kiuasta vaille valmiina. Jokseenkin tuntuu tää remontin teko lasten ollessa kotona aika ihanan haastavalta. Lämmintä vettä kun ei tällä hetkellä saa ollenkaan kun varaaja on irti, pyykkikonetta ei voi käyttää ja suihkussakin täytyy käydä lasten kanssa muualla. Mutta eiköhän sitä jo ens viikolla ekat löylyt uudessa saunassa oteta. Isännän töissä käynti kun hidastaa vauhtia ikävästi mutta ei pidä antaa sen häiritä vaan täytyy ite koittaa saada päivällä edes jotain aikaseks lasten hoidon ohessa.

Nyt on kyllä vielä nuppi niin sekasin pintakäsittelyaineen kärystä että en yhtään muista mitä täällä on juteltu tai mitä meinasin kommentoida, eli taida suosiolla painua lasten kanssa ulos kuralätäköihin pomppimaan ja tuulettamaan aivojani raittiiseen ilmaan.

Hei vielä kun muistan edes jotain... vaivaako muita unettomuus? Mä kyl nukahan mutta unta ei riitä ku pariksi hassuksi tunniksi. Eräs hoitaja epäili et vois johtua toisesta kilppariarvosta joka on nyt tosi alhainen kun sitä isommalla lääke määrällä piti laskea että olisi hyvissä lukemissa raskauden kannalta... Mutta tiedäppä sitten mistä johtuu.

Chevymama ja elopeiggo, viikoista ei mitään tietoa :D
 
Ensimmäinen; Vauvamasuun kohdistuvat iskut on ikäviä.. Itse kaaduin toista lastamme oottaessa raskausviikolla 36 liukkaan kelin vuoksi. Ja kaaduin/lensin rähmälleni ihan kunnolla, vasemmalle kyljelle,polvi oli kipeä ja turposikin ja vasen olkapää särki aina ajoittain pitkään..olin neuvolaan menossa.. Järjetön huoli ja pelko,mutta vauvalla kaikki hyvin,liikkeet ja sydänäänet oli normaalit. Vielä seuraavalla viikolla ultrattiin uudestaan ja kaikki hyvin.
Vauva syntyi rv 40+4 täysin kunnossa :)

Pinsuli; hyvä että kaikki kunnossa! Mulla alkoi nyt uudestaan tuo kellertävä vuoto, jatkoin gynocapsin käyttöä,jospa se olisi vaan tuota epätasapainoa emättimen bakteereissa.
Täällä jää uudelleen synnyttäneillä tuo rv 28 lääkäri käynti pois :( vasta rv 36 on tuo synnytystapa ultra ja lääkärin tutkimukset.. Toki saa ajan lääkärille jos jotain ilmenee..

Meilläkin nimi sekä tytölle että pojalle valmiina,mulla on kyllä kovasti tyttö olo!

Viime vuotinen äippäpakkaus oli kivempi,tuon villahaalarin kyllä haluaisin..saa nähä otetaanko.

Aattelin että nyt uskallan jo iloita vauvasta ja on kerrottukin jo melkein kaikille,sitten nuo alavatsa kivut taas puottaa maan tasalle,mutta uskon niiden olevan vaan kohdun kasvuun liittyviä.
Te muut pienikokoiset mammat(mä oon vaan 154cm) onko teillä alavatsa ja nivus juimintaa,välillä kuin veistä kääntäis.. Mulle nla täti sanonut edellisissä raskauksissa että kohtu joutuisi kovemmalle kun oon pienehkö ja epäili kun ei harkka supistuksia oo koskaan ollut kunnolla että kohtu olisi tavallaan ylivenynyt eikä ehkä siksi kykene tuottaan supistuksia.
Mulla eka synnytyksessä supistukset lopahti ja sain oksitosiini tipan tuottaan supistuksia. Ja seuraavat kaksi synnytystä käynistettyjä,eli onkohan tuossa kohdun ylivenymisessä oikeasti perää..


pikku-uikku ja kyytiläinen 15+1
 
Viimeksi muokattu:
Blaah! Mä en halua tulla kipeeksi! Täysin vetämään olo ja aamulla kurkkussa tuntui kaktus. :( toivotaan että saa "lääkittyä" itteensä jotenkin..
Kaveri linkitti mulle kanssa ton äitiyspakkauksen, en tykkää niist oransseista vaatteista, mutta eiköhän ne sitten kuitenkin mene käyttöön. Ihan kivoja muuten, neutraaleita.

oma napaMä en oo kuullu vielä kertaakaan sydänääniä, avoimessa neuvolassa en oo käyny, kun aika on mulle niin huono. Istukka on tosiaan etuseinässä, joten liikkeitäkään en oo tiettävästi tuntenu.
Mulla on nyt kaks päivää olla perskankut ihan jäätävän kipeät, vaikka en oo mitään urheillukaan. Normisti kävelly vaan. Onko muilla mitään vastaavaa? Tuntuu että toinen lonkka on kipee tai jotain. Sellainen outo viiltävä kipu.

Hyvä, että Pinsulilla on kaikki kunnossa!
Mulla on tyttö ja poika nimiä mietittynä, mutta en tiedä mitä toi mies on niistä mieltä. Vielä ei oo mietitty yhdessä, odotetaan sitä rakenneultraa, josko siellä näkyis kumpi on tulossa.

Pitäis nyt heti laittaa viestiä sitä fb-ryhmää varten..

Helminni ja kakkiainen 14+6, huomenna poksuu!
 
Täällä myös kova aivoriihi pystyssä nimen suhteen. Tyttöjen nimiä olisi iso liuta mutta itselläni on kyllä tosi vahva poikaolo. Esikoiselle annettiin suoraan vaarin ja isovaarin toinen nimi etunimeksi ja hyvä nimi on ollutkin. Nyt sitten tuntuu ettei millään voi keksiä toista yhtä hyvää. Haluaisin perinteisen suomalaisen nimen jota ei ole suomennettu muista kielistä. Tuntuu että esikoiselle meni se ainoa sopiva.

Onko täällä muuten muita jotka EI aio selvittää lapsen sukupuolta ennen syntymää? Me ei tiedetty esikoisestakaan joten ajateltiin jättää yllätykseksi tälläkin kertaa. Tuntuu vain olevan niin itsestäänselvyys että kaikki nykyään tietävät.

-tiiti 16+6-
 
Heippa! Yritän muistella mitä olette kirjotellut.

Hiivasta joku kysyi, mulla kun hiiva alkoi niin neuvolassa otin puheeksi,hän sanoi että odota että lääkäri näkee. Lääkäri näki ja paikallishoitona tablettina. Kaksi kertaa kokeilin vielä uudestaam ja aina vaan jatkui. Nyt viime viikolla vihdoin lääkäri kirjotti mulle sen kolmen päivän paikallishoitokuurin ja se tuntuu auttaneen. Eli muutkin jjotka tästä kärsii, itsehoitona saa tehdä, neuvolasta olisi hyvä kysyä, ja ehdottomasti se kolmen päivän kuuri.

Ihana tuo uusi äitiyspakkaus, en siitä edellisestä niin tykännyt. Mutta kun kaksi tulee, olisi kiva saada kumpikin. Eli kaksosistahan saa sen kolminkertaisena, me otetaan kaksi pakkausta ja yksi rahana. Sille tulee tarvetta!

Nimistä puhuitte myös. Meillä on yhden pojan nimi päätetty kokonaisuudessaan, yhden tytön toinen nimi tulee multa. Toiset nimet tulee meiltä ja suvusta. Etunimistä halutaan sellaiset joihin ei päivittäin törmää. Mutta ei kuitenkaan mitään ihme vääntöjä. Aivan perusnimiä, joita meidän tutuilla ei ole. Sitten helpottaa nimien keksiminen jahka saadaan tietää kumpia tulee. Meillä toi pojan nimi on sellainen minkä olen miehelle joskus pari vuotta sitten sanonut ja kun saatiin raskaudesta tietää niin mies sano että sehän on ehdottomasti se.

Mmaria ja venyttävät 16+6
 
Moikka moi!

Tervetuloa jälleen uusille :)

Nimistä olette keskustelleet... Meillä ei ole vielä mietinnässä ollut mitkään nimet. Jouluna haudoilla käydessä mietittiin, että molempien mielestä olisi kiva käyttää suvussa olleita nimiä ja mahdollisesti sellaisia, joita löytyisi molempien suvuista. Molemmilla on ruotsinkielisiä sukujuuria ja sitä kautta ruotsinkielisiä nimiä, ne miellyttää meitä paljon. Pojalle olisi suvun kautta jo hyvä vaihtoehto, joka molempien suvusta löytyy, mutta ei ole mikään kovin yleinen. Tytölle ei ole vielä mitään mielessä. Meillä molemmilla on keskimääräistä harvinaisempi etunimi (varsinkin miehellä), joten halutaan jatkaa samaa linjaa myös jälkikasvulle. Annoja ja Villejä ei tule, vaikka nekin kivoja nimiä on! :)

Tuosta hiivasta. Minä kysyin ultrassa siitä ja hän sanoi, että hoida pois vaan. Olen nyt ottanut yhden tabletin paikallishoitona ja lisäksi sitä canestenin voidetta. Tuntuu, että se on poissa aina joka toinen päivä ja takaisin taas seuraavana.. En siis käytä enää voidetta säännöllisesti, ehkä käyn apteekissa juttelemassa tästä vielä lähipäivinä.

Liikkeitä en ole tuntenut vielä juurikaan. Joka yö herään siihen, että alavatsa on kipeä. Kääntyminenkin sattuu. Se helpottaa, kun käy pissalla, joten siihen se liittyy todennäköisesti. Muutenkin on ollut kipuja alavatsalla ja alaselässä, ei mahdottomia, mutta sellaisia "ärsyttäviä". Uskoisin, että kohta vatsa pullahtaa esiin ja kivut johtuu kohdun kasvusta. Tänään kävin vaa-alla ihan huvikseni.. Olin laihtunut melkein 1,5kg! Tai sitten vaaka valehteli... Mutta toisaalta edelleen mahtuu monet normaalit vaatteet, että tuo laihtuminen selittää kyllä sitä, että vaatteet edelleen mahtuu, vaikka pirpana kasvaakin :) Neuvolakäynnistä olen siis laihtunut yhteensä melkein 2,5kg! Että on todennäköistä, että neuvolakäynnillä parin viikon päästä ei ole tuo paino juurikaan muuttunut, hyvä niin.

Töissä ei ole vieläkään kukaan kysellyt, eli ei näy vielä ulospäin tämä tilani. On kuitenkin ihanaa, että pomojen lisäksi muutama työkaveri tietää. Yksi sellainen, joka on juuri palannut hoitovapaalta ja suunnittelevat toista lasta parhaillaan. Tai enemmänkin yrittävät. Meidän yhteinen salaisuus siis minun raskaus ja heidän suunnitelmat.

Tuo äitiyspakkaus on minun makuuni ehkä hieman miehinen. Pojille sopivia värejä ja kuoseja on enemmän. No haluan sen joka tapauksessa, vaikka tyttö olisi tulossa. Nuo oranssit ja ruskeat ei mun mielestä ole neutraaleja eikä ainakaan mun mieleen tytölle tai pojalle... harmi :( Onneksi on valkoisia ja muitakin värejä, mutta ihan yleisilmeeltään mun mielestä pojan pakkaus. Alan siis toivomaan poikaa, vaikka salaa olen haaveillut tytöstä :)

Tällaista minulle tällä kertaa, ihanaa lueskella muiden kuulumisia :)

Elythia ja pirpana 15+6 (huomenna poksuu!! Ja viimeksi laitoin ihan väärät viikot...)
 

Yhteistyössä