Kaisa-Tuulikki: Tsemppiä sokerirasitus-kokeeseen.
Itselläni se on edessä perjantaina ja nyt jo huolestuttaa miten huonossa kunnossa olen aamulla, kun pitää olla niin monta tuntia syömättä. Tänä aamunakin heräsin huono oloisena, koska vatsa oli tyhjänä ja päivällä tuli todellinen heikotus taas, kun oli taas liian pitkä aika syömisestä. Viimeksi se juoma oli mukavan kylmää ja nyt toivon, että saan sitä samaa, koska menen samaan labraan. Minua myös pelottaa, että narahdan taas siitä kokeesta ja joudun sille ruokavalio-kuurille, vaikkakin nytkin pyrin edes vähän syömään niiden ohjeiden mukaan tai pahimmillaan insuliinille, koska en pysty itse pistämään neuloja itseeni. Jopa se sokerimittaukseen tarkoitettu pienen pieni neula aiheuttaa melkein tuskan hikeä ennen kuin saan painettua.
Minulla alkaa äitiysloma, vaikka ei sillä ajallisesti ole mitään merkitystä, koska olen nytkin kotona, 14.7. Onhan tuossa se hyvä asia, että on sitten vähän paremmat tulot, kun ei tää kotihoidontuella eläminen mitään rapeaa ole.
Täälläkään ei ole miehellä mahdollisuutta jäädä sairaalaan ja toisaalta meillä on koira ja lapsi, niin eipä sitä pystykään. Täytyy toivoa, että saadaan jostain hoitaja lapselle synnytyksen ajaksi, että mies pääsee sinne mukaan, yksin en halua sitä kokea. Pitää myös toivoa, että tälläkin kertaa sattuu mukavia huonekavereita, niin jaksaa olla sairaalassa. Viimeksi kyllä alkupäivät tuntuivat raskailta, koska en ollut vielä tutustunut näihin huonekavereihin, mutta he kyllä tunsivat toisensa. Mutta onneksi he ottivat minut sitten jutteluihin mukaan ja mukavasti viimeiset päivät sujuivat, varsikin kun meitä oli kaksi, joiden piti saada lapsille lisää painoa ennen kuin päästään kotiin.
Pahinta oikeastaan oli ennen synnytystä, kun jouduin osastolle odottelemaan synnytyksen alkua, koska lapsivedet olivat menneet, mutta tuntuvia supistuksia ei vielä ollut. Aamuyöstä, kun mies lähti kotiin ja mie jäin osastolla, tuli kyllä vähän itku, kun ajattelin, että olisin saanut alusta lähtien olla enemmän miehen kanssa. Hän kun pääsi vain vierailuaikoina käymään, toisaalta hän pystyi käymään vielä töissä, eikä siihen kulunut vapaita.
Omahoito-sivulle oli tullut tulokset siitä veriseerumi-testin ja nt-ultran yhteistuloksista ja jos oikein ymmärsin, vaikka aika selvät ne olivat, niin ei kyllä pitäisi olla pelkoa Down-syntroomasta. Suhdeluvutkin olivat paljon suuremmat kuin esikoisen kohdalla. Nyt voi ainakin sen suhteen olla rauhassa.
Peppi1981 14+1
Itselläni se on edessä perjantaina ja nyt jo huolestuttaa miten huonossa kunnossa olen aamulla, kun pitää olla niin monta tuntia syömättä. Tänä aamunakin heräsin huono oloisena, koska vatsa oli tyhjänä ja päivällä tuli todellinen heikotus taas, kun oli taas liian pitkä aika syömisestä. Viimeksi se juoma oli mukavan kylmää ja nyt toivon, että saan sitä samaa, koska menen samaan labraan. Minua myös pelottaa, että narahdan taas siitä kokeesta ja joudun sille ruokavalio-kuurille, vaikkakin nytkin pyrin edes vähän syömään niiden ohjeiden mukaan tai pahimmillaan insuliinille, koska en pysty itse pistämään neuloja itseeni. Jopa se sokerimittaukseen tarkoitettu pienen pieni neula aiheuttaa melkein tuskan hikeä ennen kuin saan painettua.
Minulla alkaa äitiysloma, vaikka ei sillä ajallisesti ole mitään merkitystä, koska olen nytkin kotona, 14.7. Onhan tuossa se hyvä asia, että on sitten vähän paremmat tulot, kun ei tää kotihoidontuella eläminen mitään rapeaa ole.
Täälläkään ei ole miehellä mahdollisuutta jäädä sairaalaan ja toisaalta meillä on koira ja lapsi, niin eipä sitä pystykään. Täytyy toivoa, että saadaan jostain hoitaja lapselle synnytyksen ajaksi, että mies pääsee sinne mukaan, yksin en halua sitä kokea. Pitää myös toivoa, että tälläkin kertaa sattuu mukavia huonekavereita, niin jaksaa olla sairaalassa. Viimeksi kyllä alkupäivät tuntuivat raskailta, koska en ollut vielä tutustunut näihin huonekavereihin, mutta he kyllä tunsivat toisensa. Mutta onneksi he ottivat minut sitten jutteluihin mukaan ja mukavasti viimeiset päivät sujuivat, varsikin kun meitä oli kaksi, joiden piti saada lapsille lisää painoa ennen kuin päästään kotiin.
Pahinta oikeastaan oli ennen synnytystä, kun jouduin osastolle odottelemaan synnytyksen alkua, koska lapsivedet olivat menneet, mutta tuntuvia supistuksia ei vielä ollut. Aamuyöstä, kun mies lähti kotiin ja mie jäin osastolla, tuli kyllä vähän itku, kun ajattelin, että olisin saanut alusta lähtien olla enemmän miehen kanssa. Hän kun pääsi vain vierailuaikoina käymään, toisaalta hän pystyi käymään vielä töissä, eikä siihen kulunut vapaita.
Omahoito-sivulle oli tullut tulokset siitä veriseerumi-testin ja nt-ultran yhteistuloksista ja jos oikein ymmärsin, vaikka aika selvät ne olivat, niin ei kyllä pitäisi olla pelkoa Down-syntroomasta. Suhdeluvutkin olivat paljon suuremmat kuin esikoisen kohdalla. Nyt voi ainakin sen suhteen olla rauhassa.
Peppi1981 14+1
Viimeksi muokattu: