***ELOMASSUT 2008*** joulukuussa

Ai niin tuosta imetyksen pituudesta mun piti kommentoida. Olen ajatellut imettää sinne vuoden ikään asti, kun saa antaa tavallista maitoa, niin ettei tarvitse alkaa erikseen korvikkeita ostella lainkaan. Vielä on maito riittänyt hyvin ja pääasiallisena ravintona vielä onkin, kun ei meillä nuo kiinteät oikein vielä suju.
 
Kiinteistä meillä on syöty rintamaitoon muusattua perunaa, jota on pakastettu jääpalapussiin, peruna-porkkanaa ja kuningatarta. Kiinteitä maistellaan aamupäivällä ja iltapäivällä. Koska maha on kestänyt niin olen antanut niin paljon kuin vain syö, mutta enimmillään on mennyt 4 lusikallista, tavallisesti vain n. 3 lusikallista ja pakastettua perunaa menee vain 2 kuutiota.
Ensi viikolla ajattelin tehtä peruna-bataatti -sosetta. Parsa- ja kukkakaalia en ihan heti maistata, meillä kun noita ilmavaivoja on edelleen ihan kiitettävästi ja ne helposti vain lisäisivät niitä.

Flunssa meinaa iskeä meihin kaikkiin, mulla ja miehellä on kurkut kamalan kipeenä ja äänet painoksissa. Daniel taas yskii vähän väliä. Onko muuten mitään hoitoa näin pienen yskään?

Imetyksestä en ota mitään paineita tai aseta itselle mitään tavotteita. Jos 6 kk ikäiseksi päästään niin hyvä ja jos siitä vielä jatkuu niin on extraa. Tällä hetkellä imetys on kuitenkin se pääravinnonlähde. Tissi maistuu vähän liiankin hyvin, varsinkin öisin. Edelleen heräilee noin 2 h välein syömään ja notkuu tissillä 30-45 min, jos irrottaa aikaisemmin niin huuto tulee :( Eikä hän välttämättä edes syö, hengailee vain ja nautiskelee.
Sain neuvon laittaa sänkyyn oma käytetty paita, jos tyytyisi hajuun. Pah! lussutti illalla vain paitaa, kun siitä ei mitään maitoa tullut niin kunnon huuto tuli ja heräsi kunnolla, piti aloittaa nukuttaminen uudelleen. Pari tuntia siihen vierähti, yritin vielä toistamiseen laittaa omaa paitaa, mutta sama juttu.

Nukkuuko teillä vauvat samassa huoneessa? Jotenkin en millään haluaisi vielä siirtää eri huoneeseen, mutta kohta sitäkin täytyy testata, jos sillä saataisiin kunnon yöunet. Pikku hiljaa alkaa väsyä tähän jatkuvaan yöheräilyyn, kun saataisiin edes ne 3 h yöunet takaisin tai se että vain käväisee tissillä.

Lauren-78 ja Daniel kohta 5 kk
 
Meillä on nukuttu alusta asti eri huoneessa ja jätkä nukkuu melkein läpi yön, kerran herää yleensä syömään ja senkin aamuyöstä. Nuo syömissessiot eivät myöskään kestä kuin maksimissaan 15 minuuttia, ei välttämättä sitäkään.

Minulla on itellä selkä tällä hetkellä varsin kipeä ja pari päivää oli niin, että pojan kantaminenkin tuotti tuskaa, mutta nyt on vähän helpottanut, kun mies on hieman enemmän kanniskellut ja jätkä on jonkin verran viihtynyt lattiallakin. Pitää taas jossain vaiheessa mennä hierojalle, sillä selkä on mitä ilmeisimmin todella jumissa hartioista alaspäin.
 
shihtzu ja muutkin, joilla nukkuu eri huoneessa. Onko teillä itkuhälyttimet käytössä vai nousetteko syöttämään vasta kun parkuu kunnolla vai miten? Mä nostan pojan tällä hetkellä tissille ehkä liiankin helposti, kun se on niin näppärää, ettei vain herää kunnolla. Osin tästä johtuen varmaan myös vaatii tissiä niin tiheään. Nostan siinä vaiheessa, kun alkaa kunnolla kähisemään sängyssään, ei kuitenkaan vielä huuda.
 
Meillä nukkuu molemmat lapset vielä samassa huoneessa, vauva meidän vieressä ja esikoinen omassa sängyssä, josta ryömii aina jossain vaiheessa meidän muiden sekaan:)

Mä en osaisi nukkua ilman lapsia, kun kuuntelen muutenkin vielä että hengitteleekö normaalisti jne... nuo yöheräilyt on mun mielestä jännä juttu, kun nyt kun siihen on niin tottunut, niin ei ne enää jotenkaan väsytä... mä en edes muista miltä tuntuu nukkua monta tuntia putkeen =) esikoinen on nyt 1,5v eikä ole vielä yhtään yötä nukkunut niin ettei olisi tarvinnut mennä peittelemään tms. Kaikkeen tottuu.

Meilläkin muuten flunssaa, koko perheellä... paranemisia muillekin!
 
Meillä myös kaikki nukkuu samassa huoneessa ja tosiaan aamuyöllä kaikki samassa sängyssä. Esikko 2v4kk heräilee joka yö vähintään kerran niin siksi tämä järjestely sopii meille parhaiten. Itse en enää osaa nukkua ilman lapsia. Yöheräilyyn tottuu. Juuri kattelin meidän makkaria ,että kyllä tänne se kolmaskin sänky vielä sopii, kun alkaa vauvakuumetta pukkaamaan :) . Mulla oli esikon kanssa paineita tosta perhepedissä nukkumisesta ,kun kaikki kyseli ,että millois te laitatte vauvan omaan sänkyy ja huoneeseen. Aina sai selitellä ja perustella miksi näin meillä.
 
Heissan!

Jospa tännekin muutaman rivin kirjoittelisi, kun neiti on nyt päikkäreillä. Kiinteistä on ollut puhetta. Meillä menee vaihtelevasti kasvissosetta. Yleensäkin n. purkillinen päivässä. Annan aamu -ja iltapäivisin kasvissosetta (peruna-porkkana, peruna-kukkakaali tai kasvis) ja sitten olen aloittanut myös hedelmäsoseet. 5kk neuvolassa terkka "käski" aloittaa hedelmäsoeet myös. Sitä olen sitten antanut jälkkäriksi. Tyttö on syönyt omena-päärynää, pelkkää omppusosetta ja aprikoosia. Mistään soseista ei ole ainakaan vielä tullut näppyjä tai muuta allergista reaktiota. Puuroja varmaan vois aloitella myös. Velliä meillä ei olla syöty lainkaan, kun tyttö ei syö tuttipulloa. Soseiden aloitus yöuniin on ollut vaihteleva. Välillä nukutaan paremmin ja välillä huonommin.

Meillä tyttö nukkuu vielä meidän sängyssä, kun imetän. Olen ajatellut imettää niin kauan kuin maitoa vaan riittää ja tyttö syö. Epäilen kyllä, että tissistä vieroittaminen on hankalaa, kun tyttö on niin tissin perään. Ei siis syö tuttipullosta mitään, eikä syö tuttia... :/ Puolen vuoden iässä pitäis vissiin niistä yösyötöistä päästä eroon. Mikäköhän rumba siitäkin mahtaa tulla...huoh.

Mistäs muusta täällä on ollut puhetta...töihin paluusta, mutta siitä olenkin tainnut omalta osalta jo kirjoittaa.

Mitenkäs ihmiset meinaa uutta vuotta viettää? Me ollaan ehkä menossa miehen kanssa ystäväni luo tuohon 15km:n päähän =) Olen kyllä ajokunnossa, kun pitää tytön luo päästä. Mummi on puhellut, että hän voisi tulla tyttöä hoitamaan ja olla yötä meillä. Mutta mikään ei ole varmaa vielä. Kiva olisi johonkin päästä iltaa istumaan. Vaikkakin ilman alkoa. En sitten yli vuoteen ole missään humpalla ollutkaan.

Bella-Lumia ja Linski 5kk1vko5vrk
 
nukkumisista: kahden kuukauden iästä asti poika on nukkunut omassa huoneessaan. itkuhälytin herättää, sillä joudun nukkumaan vähintään yks korvatulppa korvassa saadakseni unta ("vapaa" korva tyynyä vasten) ja ilman itkuhälytintä en heräisi vauvan "hälytykseen", sillä hänellä on kovin hiljainen itkuääni. katsomaan meen vasta kun tulee "käsky" eli joko itku tai sitten sellaiset hyvin merkitsevät "yskähdykset".

kiinteistä: aamuisin on syöty nyt puolentoista viikon ajan bataattiperunaa, mut peruna on pahaa, pelkkää bataattia kyllä menisi vaikka kuinka. yhteensä muusia menee jotain 10 pikkulusikallista. banaanimössöä on syöty sama aika iltapäivisin, sitä menisi jo puolikin banaania, muttei uskalla syöttää, kun sehän aikuisillakin kovettaa masua. pidetään kuitenkin määrä vielä noissa aika hillityissä, ja huomenna aloitetaan uudet maut: mukaan astuu porkkana ja omena :)
 
äiti lpr: neuvolahoitaja sanoi mulle kissasta kysyessäni, että allergia puhkeaa vasta yksvuotiaana, ei pikkuvauvana.

imetyksen kestosta: herramunjee, en mää sellasta oo ehtiny ajatella :D hmm, no ainakin puolivuotiaaksi, sillä olin jo tossa kuukausi sitten aivan varma, että nyt loppuu imetys, ku ei tissi kelpaa, mut sitten alkoi taas tissi maistua ja olin siitä niin helpottunut, että ihan vaan riemuitsen, jos imetys jatkuu puolivuotiaaksi. mut miten pitkään sen yli jatkettais, en tiijä. meillähän kyllä syödään jo kunnolla korvikemaitoa, on syöty jo, öö, kuukausi, sen verran usein ukko söisi ja tankkaisi, että mää nääntyisin puuhassa, jos tissillä mentäis.
päivä kerrallaan, sanoisin ;) päätöksiä teen sitten, kun on sen aika.
 
En miekä oikein siihen allergiaan usko.. ja tänään oltiin miun mummilla ja siellä oli hyasintti, eikä neiti reagoinu mitenkään.. varmaan ollu joku hetkellinen turvotus häiriö :eek:

Hyppykiikku, onko kukaan jo viritelly paikoilleen?? meillä oli esikoisella toi, mutta ei välittäny siitä yhtään, ja aatteelin et neitille ei laiteta ollenkaan, mutta nyt on alkanu pomppii sylissä ja sätkii välillä muutenki sylissä eikä välttämättä aina viihdy lattialla, ni aateltiin et vois sen kiikun laittaa.. emman ohjeissa lukee että n. 4kk iästä alkaen / sit ku osaa kannatella päätään hyvin. no molemmat on täyttyny mein neitillä, et ei varmaan oo estettä välillä hyppiä..?? Mielipiteitä kiitos =)
 
täällä ois yks äiti jolla on astma puhennut 10kk ikäisenä marsu altistuksen takia meillä oli marsu lemmikkinä isosiskoilla ja myöskin reagoinut ihottumalla mansikalle ja kanelille

meillä käytiin ennen joulua neuvolassa neiti oli 65.5cm ja 6330g oli silloin n.4.5kk
syödään purkkiruokaa n.4 purkkia päivässä 2 porkkanaperunaa ja 2 hedelmä sosetta siihen lisäksi tissi maitoa

esikoista imetin yksi vuotiaaksi asti sai sitten siirtyä suoraan tavalliseen maitoon ja tarkoituksena ois nytkin yrittää samaa
 
No heissan!

Anoppilan reissusta kotiuduttu, oltiin siellä joulun vietossa ja tänä iltana tultiin kotia. Kauhean kylmä täällä kun lähtiessä laitoin lämmöt tosi pienelle ja osan pattereista kiinni.... hrr... nyt on sitten aika kylmä kämppä :headwall:

Vähän oli liian pitkä ajomatka kun lapset tappeli suurimman osan ajasta, eivät meinaa jaksaa istua vaan paikoillaan, vielä kun oli pimeää mennen tullen. Pitäis jotain valoja sinne viritellä, otsalamput tms kaikille! :)

Mitäs pukki toi? ootte varmaan jo kertoilleet.... en ehtinyt vielä lukeen juttuja tarkemmin. Mä sain läppärin (kerättiin ennen joulua jo rahaa ja nyt oli suht hyvä tarjous) joten pystyy taas useammin käydä täälläkin!! :LOL:

Tissimaidolla olis kiva päästä sinne lähelle vuoden ikää niin ei tarttis pullojen kans alkaa sompaileen, oon nyt välillä pullosta antanut tai mies kun on hoitanut lapsia mun ollessa jossakin. Mutta jos maitoa vaan riittää niin sillä jatketaan. Soseita ei olla vielä syöty, nyt pikkuhiljaa vois alotella maisteleen.

Nyt alan valua sänkyä kohti ettei mee huominen nukkumiseksi. Ostettiin lauantaina kerrossänky tytöille ja huomenna kasataan se. Saa vähän enemmän tilaa niiden huoneeseen.

Hyvät yöt! mammaliini ja Tilda n.4,5kk
 
neitiperho
Oonpas minäkin. Täällä oon käyny vaan tarinoimassa omasta navasta enkä edes ole kommentoinut muiden juttuja mitenkään.
Miettinyt myös paöjon tuota neidin omaan huoneen siirtämistä. Lähinnä tietysti, että heräänkö varmasti sen huutoon (no eiköhän nyt lopulta siihen herää), kun itsekin vähän hätäinen toisinaan olen öisin. Vähänkin kun alkaa kinisemään niin nostan jo sängystään pois viereen, tissi suuhun niin tyttö jo nukkuu taas. Lähinnä pelkään myös sitä, että kerkeää herätä muka liian hyvin ja ei nukahda taas heti...joku mainitsi vaan samaa.
Täytyy kyllä myöntää, että viime yön perusteella aloin ainakin miettiä omaan huoneeseen siirtoa ihan tosissani. Neiti heräsi viime yönä sitten 1-2 tunnin välein. Ei sillä nälkä ollut, kunhan heräsi ja höpötti. Nyt sitten oonkin ihan silmät ristissä tässä. Kohta täytyis lähtee ajamaan Vantaalle koiran pentujen kanssa :/

Imetyksestä en osaa myöskään sanoa. Tyytyväinen olen, että sujunut edes tähän asti. Vielä nyt ei ole aikomusta lopettaa. Katotaa kuinka kauan pystyn siihen ja aikalailla sen mukaan menen jos maitoa riittää. Tosin (tietty nyt helppo taas sanoa) en ehkä osaa nähdä itseäni imettämässä vielä kun tyttö vuoden ikäinen. Niin katotaan vaan, tyttö täyttää kaksi ja tää mamma edelleen tunkee tissiä suuhun :D

Soseita olenkin jo aiemmin puhunut samoin työhön paluusta. Jotenka..nyt laittamaan naamaa sen näköiseksi, että kehtaisi nenän ulos työntää, huh. Siinä työtä onkin, varsinkin viime yönä hankittujen silmäpussien jälkeen.

Mutta oikein hyvää uutta viikkoa kaikille.
Neitiperho ja Iina 4kk 2vko
 
Huomenta kaikille

Poikanen aamu-unilla joten muutama rivi tänne =)

Tuosta imetyksestä en vielä osaa sanoa miten pitkää jatkan, varmaan tilanteen mukaan, miten sitä maitoa riittää ja miltä tuntuu sitten myöhemmin, jotenkin on sellainen olo että varmaan ennen vuoden ikää lopetan, tai sitten enää iltaisin imetän. sittenhän sen näkee.

Meillä vauva varmaan nukkuu samassa huoneessa niin kauan että sen voi siirtää tuonne yläkertaan. Alakerrassa kun meillä on vaan yksi makkari, ja nyt en ainakaan viitsi joka syötöllä kovin kauas kävellä.. Yöt on meilläkin muuttuneet jotenkin tosi levottomiksi, tuttirallia on vähän väliä, sen lisäksi 2-3 kertaa yössä haluaa syödä, ja sitten kun tulee sellainen sikeän unen vaihe ja hengittää ihan äänettömästi niin minä vähän väliä tarkkailen vieläkö se hengittää kun mitään ei kuulu.. unet tosiaan itelläkin aika vähissä tällä hetkellä :/
Sitten välillä on taas ihan hyviäkin öitä, jolloin poika nukkuu 12 tuntia yhdellä syötöllä ja minäkin ehdin juoda aamukahvin rauhassa. Näitä on yleensä aina silloin kun monta päivää olen kulkenut silmät ristissä. Onneksi.

Meilläkin on tosiaan hyppykiikku, en ollutkaan tajunnut että sitä voi nyt jo käyttää. Ajattelin että joskus sitten isolle vauvalle. =)

Ihmeissään oltiin eilen kun oli vissiin koko tähän astisen 'talven' kylmin päivä, taisi olla jopa -6 astetta pakkasta. Käytiin pitkällä lenkillä ja poika sen jälkeen vielä nukkui terassilla. Jotenkin aina hankalaa tuon vauvan pukemisen kanssa kun niin nuo säät vaihtelee, eikä täällä etelässä ole vielä pakkasiin tottunut.

Johan tuo poikakin tässä välissä heräsi, tutkii nyt leikkimatolla leluja. Meillä tuntuu että on jäänyt aamun ensimmäiset unet pois päiväjärjestyksestä. Ennen valvoi tasan tunnin, söi ja otti 1/2- 1 tunnin unet, nyt syö ja ehkä vähän köllöttelee tutti suussa sängyllä. Päivällä sitten nukkuu vasta kunnon unet.

Mukavaa viikkoa kaikille!
miranth ja poitsu 4kk 2pv
 
hei vaan pitkästä aikaa!!!
meillä on ollut netti poikki melkeen kuukauden, nyt saatiin taas toimintaan IHANAA!
4kk neuvolassa käytiin puolessa välin kuuta ja hyvinhän se poitsu kasvaa pelkällä tissillä
painoi jo 8830g ja pituutta oli 64,5cm kovasti kehuivat.
meillä kans porukka sairaana kahella on joku mystinen viirustauti kurkussa ja 40 asteen kuume ja silmätulehdus, kovasti oon tota vauvaa koittanut varjella ettei sille nyt tulis.
mää oon kans aatellut imettää niin pitkään et voin sit suoraan siirtää normaalille maidolle.
jaahas huuto kuuluu täytyypi mennä laittaan poitsu unten maille hetkeksi.
moido!
 
Hyppykiikusta haluun edelleen kuulla mielipiteitä, uskallanko jo laittaa!! :D

ja oottekos kuullu/kokeillu maissivaipoista??? varsinkin kestoilijat jos ette tykkää kuormittaa luontoa muovisilla vaipoilla reissussa ym.. Mie sain kaverilta paketillisen, oli ostanu omalle lapselle väärän kokosia.. Ne maatuu kokonaan ja kaikkee. meillä lähtee nyt kokeiluun!!

nyt syöttöpuuhiin!!
 
Heips!

Täällä ei mitään uutta.
Kiinteitä tytsy saa aamupäivällä, iltapäivällä ja illalla puuro satsin. Soseista ollan syöty jo perunaa, porkkanaa, parsa- & kukkakaalia, maissia, kuningatarta, päärynää ja aprikoosia. Hedelmäsoseita annan yleensä jälkkäriks tai sit välipalaks. Määrät on aika pieniä, about ½prk kerralla. Puuro on ainut mitä söis vaikka kuinka paljon. =)

Mä en enää imetä ollenkaa, ni en voi siihen kommentoida. :D

Hitsi mua ärsyttää, aina kun on miehen vuoro herätä yöllä syöttää Aliisaa, ni tyttö herää vasta neljän aikaa ekan kerran. Mut sit ku on mun vuoro, ni herää ekan kerran 01-02 aikaan ja sit 04-05. :kieh:

En viel tiiä millon tytsy siirretään pois meijän huoneesta. Menee sitten isoveikan kanssa samaan huoneeseen, ni saa nähä koska viittii sinne siirtää. Varmaan sitte ku nukkuu yöt kokonaan. Mut sit pelottaa se, että jos esikko herää aikasin, ni menee herättää pikkusiskonki.

Olikohan muuta...Ei kait. Pitää lähtee koht kauppaa ostaa tarjoiluita, mul on huomen synttärit. Sit ollaanki jo lähempänä kolmeakymppiä ku kahtakymppiä. :| B)

Viikonjatkoja ja hyvää uutta vuotta!!! :wave:

HooÄs ja Aliisa 4½kk
 
Neiti oppi kääntymään viimein selältä mahalle OIKEAN kyljen kautta pari päivää ennen joulua. No on sitä jo odotettukin, kun ensimmäisen kerran kääntyi kolmen kuukauden iässä yhtenä päivänä monta kertaa ja sen jälkeen ei mitään. Nyt mennään kuin salama!!!

Onko teidän vauvoillenne tullu jo ensimmäiset hampaat?? Meilläpä neiti yllätti JOULUAATTONA :D Se sai "joululahjaksi" KAKSI hammasta alas!!!! Nyt ne näkyy jo oikein selvästi. Kyllä kitinää, huutoa ja syömisen kans takkuamista kestikin yli viikon ennen kuin hampaat puski ikeneestä läpi. Sen tietää, että tästä lähin on yhtä helv*** joka hampaiden tulon yhteydessä :'( 2 vanhinta lasta sai hampaat 6-6,5 kk iässä, kolmas lapsi sai ekat hampunsa 5,5 kk iässä ja Camilla päätti repäistä kunnolla, kun EKAT hamput tuli jo 4 kk 2 viikon iässä, huh.

Kädet täällä on huomattu siinä 4 kk iässä ja niitä tuntuu olevan mukava tuijotella pitkiäkin aikoja :LOL: Jaloista ei vielä paljon perusta.

Soseita meillä menee 2 purkkia perunaporkkanaa, kasvista tai maissiperunaa sekä vajaa puoli purkkia hedelmäsosetta kerran päivässä. Mä en tajua miten noi hedelmät ei uppoo sitten millään, mutta peruna laskee yhdessä hujauksessa. Luulis sen olevan toisinpäin.

Neiti käy kylvyssä 2 kertaa viikossa. Veteen laitetaan muutama tippa kylpyöljyä ja pitkät/paksut hiukset pestään vauvashampoolla. Pylly pestään joka aamu sekä kakan tulon yhteydessä. Kasvot pestään aamuisin. Rasvoja yms ei ole tarvittu, kun neidin iho on niin siisti. Joskus ehkä pari kolme kertaa oon lisännyt talkkia punoittavaan alapäähän.

Syöntivälit on päivisin jotain 1,5-2,5 tunnin luokkaa ja öisin syödään noin 3 tunnin välein. Viime yö oli kyllä pitkästä aikaa historiaa, kun neiti syö KERRAN yöllä ja toinen kerta oli aamulla kuuden jälkeen!!! Voi kun olis joka yö noin, mutta ei.

Kuukautisia ei ole edelleenkään kuulunut, mikä on ihme, kun muiden lasten synnytyksen jälkeen jälkivuotoa kesti 4 viikkoa ja perään tuli menkat. Nyt ei mitään. No, eipähän tartte rättien kans takuta :LOL:

Ehkäisynä on kondomi, aina kun jaksaa vaivautua sen laittamaan.... Eipä se viitonenkaan miehen mielestä olekaan niin kamalaa, mutta ei tarttis ihan heti perään tulla. No, aika näyttää miten käy.

Nuhaa meidän perheessä on ollut kaikilla lapsilla reilun viikon ja nyt menossa jo ohitse, onneksi. Nyt mies on valittanu parina päivänä kurkkukipua ja kuumettakin on, mutta töihin se on silti mentävä, ei siinä muu auta.

Pitäis ruveta suunnittelemaan tytön lauantaisia 3-v. synttäreitä!! Leipomisvärkit toin jo kaupasta kunhan ehtis vain leipomaan vielä. Oikeet synttärit on nyt vipa päivä. Että mageet 18-v. synttärit tulossa, kun se aika koittaa (uutena vuotena) :LOL:

Uusi vuosi ollaan vain kotona perheen kesken. Muutama pieni raketti hommataan ja ammutaan ne jo hyvissä ajoin ehtoolla, että lapsetkin saa niitä ihmetellä!!!!

Mut nyt mentävä tekeen ruokaa ja vähän siivoilemaan.

Tatjana80 ja pikku prinsessa 4 kk 3 vko
 
Omassa huoneessa nukkumisesta: Meillä poika siis nukkuu omassa huoneessa ja aika kaukana minusta, samassa kerroksessa kylläkin ja herään aina kun jätkä alkaa kitisemään, joten ei ehdi kunnolla herätä kun olen jo luona. Herään aamulla siihenkin kun jätkä juttelee sängyssään leluilleen, vaikka ei suurta ääntä pidäkään. Itkuhälytintä en käytä kuin silloin kun itse olen alhaalla ja Alex nukkuu ylhäällä tai toisin päin, silloin en kuule kunnolla huutoa.

Meillä syödään nyt peruna-porkkanaa ja se on suurta herkkua, kamala jutustelu ruokailun aikana ja suu on koko ajan auki, että lisää pitää saada.
 
Moikka!

Joulu oli ja meni. Oltiin tosiaan lasten kans mummilassa, matkaa yhteen suuntaan n250km. I ei oikein automatkoista nauttinut... Mutta muuten reissu meni hyvin ja kilttejäm oltiin kaikki oltu :)
Oon nyt antanu parisen viikkoo aamupäivisin sosetta, perunaa ensin ja kun se ei maistunu lainkaan, niin porkkkanaa on nyt maisteltu. Muuta en viä oo antanu, kun ei täs kiire ole, eikä I oikein viä oo hokannu tota lusikalla syömistä.

Omaan huoneeseen siirtymisestä ootte puhunu. Mä ajattelin I:n siirtää sit kun nukkuu yönsä syömättä. Nyt syö kerran, joskus kahden ja neljän välillä. Sit aamulla seuraavan kerran, joskus viä torkutaan hetki, mutta yleensä siitä sit herätään.

Hyppykiikusta, mä en esikolla pitäny lainkaan, vaikka sellanen kyllä oli. Mutta nyt oon ruvennu miettiin, että koskas se olikaan kun sitä sai käyttää. I nimittäin tos jouluna alko sylissä pomppiin...

Lopuks viä 4kk neuvolakuulumiset:

6935g (6245g)
63,5cm (62cm)
41,4cm pipo (40,3cm)

Suluissa mitat 2kk3vko ikäsenä. Hyvinhän tuo neiti kasvaa :)

Emeelia ja I 4kk ja noin viikko päälle
 
ei tästä tule yhtään mitään. Aleksilla tänään 4kk neuvola ja tätsky siellä katto sen korvat ja edelleen todella märkänen ja punanen korva sillä. Koko ajan haroo ja yöt on yhtä valvomista. Kohta kun se tuolta partsilta herää niin päivystykseen suuntaamme :kieh: . Raivostuttaa ihan suunnattomasti kun ei saada pikkusta terveeksi.

Meillä alettiin nyt pari päivää sitten syömään lihasoseita ja aleksi tykkää niistä todella paljon. Eli meillä menee nyt syönnit seuraavanlaisesti: Aamulla aamupuuro, aamupäivästä kasvissose ennen unia, iltapäivästä lihasose ennen unia ja illalla iltapuuro. Ja tietysti näissä väleissä maitoo. ja syöttötuolissa ollaan syötöt syötetty sano kuka mitä vaan, ei viihdy sitterissä lattianrajassa joten helpompaa ja kivempaa meille kaikille.

Uusivuosi on vähän vielä mietinnässä. Mies on sillon iltavuorossa ja pääsee vasta yhentoista maissa, En ole siis vielä päättäny lähenkö mun vanhempien ja esikon luo vaunulle vai olenko kotona.. saa nähä..

Meillä aleksi nukkuu niin pitkään meitin huoneessa kun heräilee öisin. En aio nousta ainakaan näillä herätyksillä mihinkään kauas. Viime yönäkin heräiltiin tunnin välein, ei kivaa

Hyppykiikusta haluisin mäkin tietää?? Tai no jos jossain oli lukenu että voi 4kk iässä laittaa niin mitä sitä enää kyselemään. Eli siis hyppykiikku ostoksille.

Neuvolassa mitat olivat
pituus 65
paino 8140g
pipo 43,5

täti oli kirjottanu seuraavanlaisen tekstin "korvatulehduksessa. Yöt levottomia. Pari antibioottikuuria syönyt. Touhukas, tomera poika. Kääntyilee ja juttelee. Lelua tutkii. Soseita syönyt, hyvin maistuu"

Että sellasta. Nyt henkisesti valmistautuun päivystysreissuun :kieh: , siellä onkin kiva viettää tämä ilta

salah ja kipeä aleksi 4kk ja 13vrk
 
Nyt ei kerkeä muuta mutta tulin kommentoimaan hyppykiikku-asiaa.Meillä esikoisella oli se ja itse laitoin hänet siihen jo 4.5kk ikäisenä ja hän kyllä tykkäsi siinä pomppia.Taisi olla lähempänä 6kk kun ei enää pidetty siinä.En kyllä huomannut että siitä mitään haittaa jaloille olisi ollut.Hyvin oppi kävelemään 11kk iässä.
 
Poika kävi 4kk neuvolassa ja mitat oli
paino 8,58kg
pituus 67,2cm
pipo 43.8cm

Vauva ollu kaks viikkoa räkäsenä ja yskänen. Kuumeessakin oli ennen joulua. Koko sakki täällä sairastanau ja tuo 2v astmapoika on tosi ahtaalla väliin. Yöt menee risasesti ja ku olen itsekki ollu tässä sitkeessä taudissa jo 3viikkoa niin alkaa jo passata.

Vauva edelleen pelkällä rintamaidolla ja vielä aina kuukauden imetän pelkästään jos pärjää rintamaidolla pelkästään. Ja hyvinhän tuota kokoa on tullutki. Sitä en tiedä miten pitkään imetän yhteensä... sen näkee sit.
 

Yhteistyössä