*** ELOKUUSSA PLUSSAAVAT ***(syyskuuta suunnittelevat)

sintsu :hug: . Mulle kävi kans aikoinaan noin useamman kerran, kun esikoista tehtiin. Tosi pahalle se tuntuu, kun ensin on niin onnellinen siitä plussasta ja sitten kohta.. :( Se on niin väärin, että ensin saa aihetta iloita, sitten kohta joutuu pettymään niin kovasti.
Itse kävin asian vuoksi lääkärilläkin -tai yhdessä käytiin- mitään vikaa ei löytynyt, mutta antoi ohjeeksi, että pitäisi pitää muutama kuukausi yrityksessä taukoa. Sitten se tärppäsikin, heti eka yrityksellä sen kolmen kk:n tauon jälkeen.

marr :hug: myös sulle. On teillä kuitenkin vielä mahdollisuuksia! Eihän siihen vauvaan tarvita kuitenkaan kuin 1 terve siittiö.

Mulla on nyt kp20. Rinnat on arat, vatsa sekaisin, pissalle pitää yölläkin herätä, alamahalla tuntuu pallo varsinkin kun nukun mahallaan, väsyttää, lämmöt on koholla, pientä flunssaa. Eli oireita on. Tosin en yhtään usko niiden johtuvan muusta kuin lähestyvistä menkoista ja oikeasti flunssasta. Ovis meni myös flunssassa ja työasioita miettiessä, eli ei tullut sitä hyödynnettyä. Peitot heilu aikaisemmin - liian aikaisin. No, katsellaan.
 
Tulihan se täti sieltä :'( eli ei sitä plussaa sitten tässä(kään) kuussa tullut. Eli nyt siis kp 1/32 ja yk 8. Perjantaina sitten taas clomeja poskeen ja uusia ovulaatio- ja raskaustestejä osteleen. Tosin mulla aika turhia vissiin nuo ovulaatiotestit kun viimeksikin näytti jokaiselle viidelle päivälle plussaa eli tuo pcos hämää tuossa taustalla eikä se siis ole ollenkaan varmaa että se munasolu sieltä irtoaisi.

Nyt on niin surkee ja epätoivoinen olo
:headwall: Ei millään jaksais enää taas uutta kiertoo odotellla, varsinkin kun ne on aina niin toivottoman pitkiä
 
Lilianne Kiitos haleista. Ja eläähän ne siittiöt parhaimmillaan viikon, et jos sittenkin...

Pahalta tuntuu ja jotenkin alkaa jo valmiiksi ensi kerta pelottaa :ashamed: Nyt ei sentäs ollu niin paha kun ekallakerralla vaikka nyt jo mietin plussan tultua et uskallanko viedä lapsia uimaan jos siellä alkaakin vuotaa...Se ois oikeesti ihan hirveetä...Vaikka pakko myöntää et en uskonut nyt näin käyvän :headwall:
Huomenna sinne lekuriin kuulemaan "tuomiota" En tiedä sitten sanooko he tai tekeekö mitään...jännittää...

marr Ainakin jos alkaa laskee niistä miljoonista se 11% on kuitenkin aika paljon! Hiukan enemmän kuin yksi...
 
kapa ja uuteennousuun, harmi kun se tädin perhana sit löyti perille! Leuka pystyssä uuteen kiertoon! :hug:

Ja kapalle ihanaa Miamin matkaa! (kateellinen) :D Ja onnea asuntokaupoista!! :flower:
Oho, nyt vasta huomasin, että sehän olikin uuteennousuun, kelle noi olikin tulossa. Sorge! :ashamed:
 
Voiha täti, Uuteen Nousuun.. Voi omakotitalo ja Miamin loma kyllä kuulostaa hyvältä! Pitäkäähän toisianne hyvänä lämpimän auringon alla! B)

ON tää on täällä ihan täpönä!! Mahakin ruikulla, kun jänskättää. Tää on mun ensimmäinen todellinen kerta, kun jänskätän miten on käyny! Jänskättää, että jos joskus pärähtää se plussa, niin mitenkä sen ukolle sanoo... sillehän sen ekana haluan jakaa!!


BB:tä alan kattoon, mutta vaan tänään... koukkuun en aio jääjä! :kieh:
 
huomenta kaikille!

täällä kettuttaa siihen maliin että.. |O |O
tein aamulla testin ja päiväthän on nyt mun laskulla 30/30 ja negaahan se saakutin tikku näytti.. tai itehän mä muka taas näin siinäjonku ihme haalean viivan,mutta rakas mies palautti mut taas takas maan pinnalle(ellei vähän alemmasakin) eli ei tässä vissiin auta muu ku alkaa oottamaan tätin tuloa,on vissiin osote vähän hukassa sillä rouvalla,ku meinaa venyä kierto.. noo.. eipä se muu auta..
 
UuteenNousuun ja Kapa :hug: ikävä et täti löysi perille. UuteenNousuun kyllä mustakin noi miamin loma ja omakotitalo kuulostas aika hyvältä ;) saatpahan samal muuta ajateltavaa, eihän sitä vaikka tiedä jos sit tärpääiskin samalla kun on muutakin kivaa tiedossa. Mun täti kerto et se alko oottaa esikoistaan just muuton aikoihin, olivat yrittäneet kauan ja sit ku oli muutakin mietittävää, niin tärppäskin :)

Ella ja Sanelma pahoittelut negoista! Pidetään nyt kuitenkin vielä lippu korkealla, eihän sitä koskaan tiedä.

Lilianne jännät ajat sulla rupee olemaan, oireet kuulostavat ainakin hyvältä, toivotaan et ovis oiskin tullut hyödynnettyä :)

 
Täällä ihan ihme vatsakipuja. Sellasta juilintaa alamahassa ja välillä vihloo ihan kunnolla, sekä painon tunne ja ajoittain aika menkka kivut, mutta pit'is alkaa vasta puolentoista viikon päästä. Ja kun en muista missä määrin näitä oli viime kierrossa... Täytyy yrittää pitää toiveet vaan matalalla, ettei tule taas NIIN suurta pettymystä.

Plussatuulia kaikille :whistle: :whistle:
Ja pahoittelut uuteen kiertoo suunnanneet :hug:
 
Mä en voi ymmärtää tätä, nyt taas ei juuri mitään tuntemuksia. Ihanku turvotus olisi lasehtinut hieman ja rinnat eivät taas arista niin paljoa. Tätiä ei tavattu vielä, mutta eipä olisi eka kierto että "oireet" loppuvat 2-3 päivää ennen tätiä ja sit se tulee kaikessa hiljaisuudessa.. Enää ei huvita testailla, eiköhän tää kierto ollut nyt tässä :attn: Kunpa ei sit turhia venyisi..
 


Hippuli-81..................kp 66/65...............................yk4
Eva-Q........................kp 42/28...............................
Ainoska.....................kp 39/32...............................yk1
Vuorovesi..................kp 31/26...............................
KS09..........................kp 31/44..............................yk2
kaapo80....................kp 30/28-30..........................yk4
Sanelma....................kp 29/30...............................
HooÄs........................kp 28/29...............................yk1
Ella-83.......................kp 25/24-46..........................yk10
HayLina.....................kp 24/29................................yk9
höyrypää...................kp 24/?.................................yk1
Danuli79....................kp 24/28-41..........................yk6
Selmiina.....................kp 24/30...............................yk3
Lilianne......................kp 22/28-32............................
Ansku-82...................kp 21/35...............................yk10
Cladoceran................kp 20/37-42..........................yk7
pata-ässä..................kp 19/28...............................yk2
Katinka-82.................kp 18/31-42..........................yk3
very important baby..kp 18/30-40...........................yk1
marrr.........................kp 16/32................................yk10
Kylkiluu......................kp 16/??................................yk1
JospaKuitenkinVieläYksi.........kp 10/?.......................yk 1
piprane ema..............kp 9/20-30............................yk2
Sintsu78....................kp 8/27-34............................yk 8
marjukka-82..............kp 6/25.................................yk2
Ilolintu.......................kp 5/28-30............................yk10
kapa..........................kp 2/32.................................yk8
UuTeEnNoUsUUn.......kp 2/28-34............................yk3



Taustalla


Dreaming86
Myrtle
wannabemama
Marta



Plussanneet



LillaMy83..................8.7.....(kp 24/25-30).....DPO 9......yk3
ÄitiysLomaIainen.....11.7....(kp 28/27-28)....................yk1
Minna77..................11.7.....(kp ???18/26-30)...............yk9
nan-nan-naa...........12.7.....(kp 19/28-30)....................yk1
Hemmi.....................26.7...
Neila........................28.7...
JääKyynel................31.7...
Quukkeli..................20.8...
Varanikki.................23.8.....(kp 30/28).........................yk4
Katyana...................25.8.....(kp41/??)..........................yk1
 
Hei, en oikeen tienny mihin ketjuun laittaisin tän viestin tänne vauvakuumepuolelle...Eli yritämme mieheni kanssa esikoista, ja olen seuraillut aktviivisesti tän vauvakuume-puolen ketjuja. Nyt meillä on yk 3, ja tänä aamuna alkoi nii paha ja allöttävä olo ettei tosi! Kädet ihan kylmänhikiset ja oksettaa koko ajan. Voiko tää olla jo raskauspahoinvointia? Nyt mulla on kp 24/30. Eli menkkoja odottelen alkavaksi ensi viikon alusta...Edellisissäkin yrityksissä olen kuvitellut "raskausoireet", mutta aina menkat on alkanu. Aikaisemmin ei tosin ole ollut yhtään tämmöistä oloa, nyt mua myös välillä on nipistellyt mahaa, enemmän oikeelta puolelta....Anteeksi vielä kun tuppauduin tänne, mutta osaiskohan joku sanoa että VOISKO tää olla sitä... :ashamed:
 
Tervetuloa Selmiina mukaan. :wave: Lisäsin sut jo tohon meijän listaan. =)
Mä en usko, että vielä tossa vaiheessa voi olla raskauspahoinvointia...Luultavimmin johtuu kuurista. Niissä on yleensä sivuvaikutuksina mahdollisuus pahoinvointiin. Mutta toivotaan, että plussan saat kun testailun aika tulee. :saint:

ON: Mä tilasin aamulla mammaksilta 10kpl herkkiä liuskoja. Toivottavasti tulevat huomenna postin mukana, niin sunnuntaina tai maanantai aamuna pääsen testailee. Jos täti ei ennätä kurvasta ennen sitä paikalle. :|
Toissa iltana kun en meinannu millää saada unta ja hetken makasin mahallani, ni kohtu tuntu sellaselta pallolta alla ja alko koskemaan sinne.
Mut jotenki koko ajan sillai jomottelee alaselkää, että voisin vaikka lyödä pääni pantiks, että huomen aamulla, normaaliin tapaan, vessareissulla menkat alkaa. :kieh:
 
Mä kävin siellä lekurilla ja se ei ollenkaan ymmärtänyt mua :kieh: Laitto lähetteen kättärille jossa kuulemma sitten voi asiasta jutella :headwall: Ja he voi sitten asiaa tutkia...
Pyysin kuitenkin et ottaa verikokeet jos niissä on jotain niin ei tarvitse sitten ihan niin kauaa odotella tai jos ei näy mitään niin ei tarvitse sen takia hermoilla...niitä sitten odotellaan ensiviikkoon :snotty:
Mut asia on kuitenkin laitettu eteenpäin joten jos ei ala mitään tapahtuu niin ainakin ollaan jonossa tutkittavaksi.Lääkäri oli kuitenkin aika lailla sitä mieltä et välttämättä mitään vikaa ei ole ja kun olen näin "nuorikin" niin yritetään nyt kuitenkin normaaliin tapaan :D
Ja mainitsi hän myös et onhan se yksityinen puoli myös...

Selmiina Tervetuloa mukaan kuumeilemaan :)

HooÄs ja muille jännäilijöille+++++++++ :whistle:
 
Selmiina terve tuloa joukkoon, toivottavasti pikavisiitille =)

Oon tänään kyllä huomannut, jotta vatsaa pistelee ja kipuilee samalla tavalla, kun esikoista odottaessa alkuraskaudesta, kun jotakin hieman enemmän tekee. Helpottaa sitten kun istahtaa alas "rauhoittumaan" Voikohan sitten tulla näin aikasin vielä? Sitä en tiedä...
Voi kun mä olen yrittänyt olla innostumatta ja miettimätää ja kehittelemättä näitä oireita mulle, mutta sitten ne iskee tällasina, jotta niitä ei voi olla huomaamatta ja panematta merkille.
Miten mä selviän 7. päivään?! :eek: :D

Noh, toivotaan parasta ja pelätään pahinta, ja yritetään pitää pää kylmänä... :headwall:
 
Täällä tuntuisi olevan ovulaatio joko ollut tai tulossa... ? Viimeisestä peittojen heiluttelusta taitanee olla jo nelisen päivää :( Mulla ollut lämmöt alle 36 ja tänä aamuna lähempänä 37. onko kaikki toivo jo heitetty hukkaan ? pari viimeistä päivää ollut oksettava olo lähes koko aika. Tänään tuli kunnon limat ja ovis testi minun mielestäni tummin muihin päiviin verraten ( minähän en koskaan ole selvää + saanut.. mut tummempi kuin esim. eilen.) Kokemuksia ?
 
Joo mulla nousi lämmöt 0.2 astetta jo kp 12 ja ovisplussat sain kp 13 ja 14. 14 oli niin tumma että varmaan oli juuri menossa/tulossa.. Tuon jälkeen lämmöt on tosiaan ollut koholla ja nyt eilen ja tänään noussut vielä lisää.. Aamulla sain jo 36.80 ja päivällä on mennyt yli 37:n. Ei noita lämpöjä voi tosiaa liikaa tuijottaa, yöheräilemisetkin yms voi vaikuttaa lukemaan. Mutta suuntaa voi antaa..

Kauhee väsymys mulla nyt on, nänniaristus taas lisääntymässä vaik aamulla ei ollu juuri yhtään.
Mietin vaan, että keitteliskö tädille huomenna aamukahvit, yleensä tuppaa alkamaan aamulla-aamupäivällä menkat..
 

Yhteistyössä