Kiitos onnitteluista! Kieltämättä aika onnellinen fiilis. Nyt kun vauvan on saanut jo syliin asti jotenkin korostuu miten epäreilua on et toiset ei edes millään tule raskaaksi vaikka sitä hartaasti toivovat.
Ihanaa äitiyslomaa
luna ja tsemppiä loppurutistukseen!
Toivottavasti heikko olo menee ohi
moon stars ja tsemppiä sokerirasitukseen! On se vaan ällöä litkua.
Karmini toivottavasti saat selville syyn miksi niin paljon väsyttää vielä vaan.
Nyt sitä synnytyskertomusta. Yritin jo aiemmin kirjoittaa, mut Padi ei tehnyt yhteystyötä.
Lapsivettä alkoi lorahdella pe 11.7 illalla ja puolen yön aikaan oltiin sairaalassa näytillä. Mitään kipuja/supistuksia ei ollut, vauvan sykkeitä kuunneltiin ja kuvittelin pääseväni kotiin. Meidän sairaalasssa onkin sellanen tapa et otetaan osastolle jos vedet menneet, ainakin ensisynnyttäjät. Kuulemma muualla voi päästä kotiin, jos ei merkkejä synnytyksen etenemisestä ole.
Jäin yöksi sairaalaan ja vasta la päivällä ja illalla alkoi hiukan supistella. Aikaa kului eikä kohdunsuu alkanut aueta, eikä supistukset voimistua joten niitä vauhditettiin oksitosiini tipalla. Ensin pienellä annoksella jota lisättiin kun taaskaan ei mitään tehoa. No voin kertoa et keinotekoisesti tuotetut supistukset on ihan toista luokkaa kuin luonnollisesti itekseen tulevat! Sain ilokaasua ja lämpötyynyjä, kipu säteili tosi pahasti selkään ja reisiin. Jossain vaiheessa supistuksia tuli niin tiheästi ja kipeästi, et otin kätilön suositteleman epiduraalin.
Kohdunsuukin oli jo auennut 10cm ja oli aika ponnistaa, vauvan pää ei vaan millään tahtonut edetä, vaan jäi aina samaan kohtaan. Tuntui et ponnistusvaihe kesti ikuisuuden ja kipu voimistui. Vauvan sydänäänissä tapahtui jotain hälyttävää ja lääkäri kutsuttiin kätilön avuksi. Lääkäri teki päätöksen imukupin käytöstä, lapsi piti saada äkkiä ulos. Olin etukäteen toivonut ettei imukuppia käytettäisi eikä välilihaa leikattaisi. Nyt oli kuitenkin pakko käyttää imukuppia. Sain kohdunkaulan puudutteen, mikä ei mun mielestä puuduttanut yhtään mitään. Niin jumalaton kipu siitä tuli kun vauvaa alettiin kiskoa maailmaan!
Jälkikäteen pohdin olisinko sittenkin jaksanut ponnistaa kovemmin, ettei imukuppia olis tarvittu, mut tuskinpa. Olin toivonut ettei imukuppia käytettäis, koska ajattelin et lapsen päästä jää jotenkin kananmunan mallinen
, mut ei onneks jäänyt. Muutamia repeämiä tuli, mut ei sentään leikattu sitä välilihaa. Tikit hiersi aluks ja yksi ommel jopa lähti irti, mut suunnilleen viikon sisään olin jo hyvin toipunut.
Lapsivesien menosta syntymään kesti siis yli 30 tuntia ja synnytyksen pituudeksi oli merkitty alle 6 tuntia, joka lasketaan säännöllisten supistusten alkamisesta. Vauva syntyi sunnuntaina aamuyöllä ja keskiviikkona aamupäivällä kotiuduttiin.
Kotona on sujunut oikein hyvin, ainoastaan nyt on viime öinä ilmennyt itkuisuutta, koliikkia ilmeisesti
Jos joku pohdiskelee vaunuhankintoja, mä liputan kääntyvien etupyörien puolesta. Tosi näppärästi kääntyy ahtaassakin tilassa ja on kevyet.
Aika pitkä sepustus, mut niin oli synnytyskin! Kun kipu oli pahimmillaan, ajattelin et tämä on tasan ensimmäinen ja viimeinen vauva meidän perheessä, mut nyt jo voisin tehdä sen uudestaan. On se vauva vaan niin suloinen ja kaiken sen kivun ja tuskan arvoinen! :heart:
Tsemppiä kaikille loppuraskauteen ja avoimin mielin synnyttämään!
Jadelyn ja prinsessa 11vrk