Allergiset kullannuput - vol. 2

Silencio: Minulle tulee bataatista sellainen hetkellinen limaisuus. Alkaa siis aivastuttaa ja nenä vuotamaan vetistä limaa. Tässä vaiheessa yleensä nappaan allergialääkkeen ja luikin pois keittiöstä siihen saakka, kunnes bataatit ovat kiehuneet. Oloni normalisoituu näin melko pian. Meillä niitä keitellään isompi satsi kerran kahdessa viikossa, joten jatkuvaa altistusta ei ole. Nykyisin osaan jo vältellä tilannetta ja yleensä mies keittelee niitä silloin kun en ole kotona. Ruokaa teen niistä kumihanskat kädessä, koska iho kosketuksesta tulee ainakin nokkosihottumaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Silencio:
Ieva: Kyllä me ollaan ostettu tuota Keijun kauramaitoa jo ainakin kuukauden ajan (siis ainakin Espoosta on ihan hyllystä löytynyt)! Pitäisikö kauppiasta pyytää tilaamaan?
Tänään olen menossa tuohon lähikauppaan, ja aion samalla pyytää kauppiasta tilaamaan ko. juomaa. Mä en ole nähnyt mitään Keiju -maitoja kaupoissa ja Raisiolta kun kyselin asiasta, niin sieltä kerrottiin, että riisijuoma tulisi Keiju -merkkisenä markkinoille vasta vuodenvaihteessa. Kaurajuoma on sitten ilmeisesti ollut markkinoilla jo aiemmin. Oliko teilläkin käytössä aiemmin gogreen -merkkinen juoma? Pysyikö juoman koostumus tismalleen samana, kun tuotemerkki vaihtui? Entä pakkauskoko ja hinta?
 
Ieva: En valitettavasti enää muista, oliko koostumus sama, koska lukaisin vain pikaisesti kaupassa, että käy esikoiselle. Hänellähän allergiat ovat jo niin lieventyneet, ettei tarkka tarvitse enää olla noiden sisältöjen ja jäämien kanssa. Eli meillä on nykyään käytetty kaikkia kauramaitoja, joita eri kaupoista löytyy. Mutta muistaakseni Keiju oli lähes euron kalliimpaa litrahinnaltaan kuin Oatly+, joten siksi ollaan eniten käytetty tuota Oatly plussaa. Tänään poika maistoi ekan kerran Nallen vaniljan makuista kauramaitoa ja tykkäsi siitäkin:)

Meillä kuopus on ollut kohta kaksi vuorokautta vatsataudissa, sääliksi käy pientä. Esikoinen toistaiseksi säilynyt tauditta ja minä ja mies kärsitty joistakin lievistä oireista. Keskiviikkona mies taas töihin, eli tähän meni sitten tämä loma:(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Silencio:
Ieva: En valitettavasti enää muista, oliko koostumus sama, koska lukaisin vain pikaisesti kaupassa, että käy esikoiselle. Hänellähän allergiat ovat jo niin lieventyneet, ettei tarkka tarvitse enää olla noiden sisältöjen ja jäämien kanssa. Eli meillä on nykyään käytetty kaikkia kauramaitoja, joita eri kaupoista löytyy. Mutta muistaakseni Keiju oli lähes euron kalliimpaa litrahinnaltaan kuin Oatly+, joten siksi ollaan eniten käytetty tuota Oatly plussaa. Tänään poika maistoi ekan kerran Nallen vaniljan makuista kauramaitoa ja tykkäsi siitäkin:)
Nyt oli meilläkin toiseen lähikaupoista tullut tuota Keiju -riisijuomaa. Koostumus ei kylläkään ollut mielestäni ihan prikulleen sama, kun äkkiseltään lukaisin, mutta pitää tsekata tarkemmin. Uskoisin, että tuokin kyllä meille käy. Juuh, ja hinta on näköjään noussut: gogreen maksoi 1,79e/0,75l ja tämä Keiju nyt yli 2e/0,75l.

 
Muistinkohan ollenkaan mainita että oli joulussa jotain kivaakin? Poika lähti joulupäivänä kävelemään ilman tukea. Pieniä matkoja on ennenkin mennyt mutta nyt sitten kävelee ihan oikeesti ja KOKO ajan. :p
 
Ieva: Keiju riisijuoma ja go green riisijuoma on vähän erilaisia.
Keiju:
vesi
täysjyväriisi (13 %)
riisi
rypsiöljy
trikalsiumfosfaatti
suola
stabilointiaine (karrageeni)
D2-vitamiini

Go green:
Vesi
täysjyväriisi (13 %)
kasviöljy
kalsiumkarbonaatti
trikalsiumfosfaatti
suola

Ite oon käyttäny tuota go greenin riisimaitoa muroissa ja ruoanlaitossa. Pelkästään en osaa juoda kun on mun makuun aika äklön makusta.
 
Heippa,pitkästä aikaa. En olekaan taas pitkiin aikoihin ehtinyt koneelle,kun yöt menee valvoessa niin ei jaksa päivälläkään mitään..Aina meinaa olla jollain lailla kipee tuo pienin neitonen,niin että ei ole päästy alottamaan uusia aineita.Paitsi siis kaura,se ei tainnut viimeksi mennä.Se siis sopii eli riisi,kaura ja mustikka.Niin ja joku kysyi,niin neocate menee maitona, ja refluksi tutkittiin ja poissuljettiin ph-mittauksella. Meillä rohina luokiteltu astmaksi tosiaan niinkun jo kerroinkin, mutta toki voi olla allergioistakjin ja jatkuvista infektioista.Maantaina alkaisi meilläkin lapsilla hoito,kaikki kolme siis päiväkotiin..huh,ihan pelottaa mutta jospa sitä sitten ite jaksais paremmin kun ois jotain "omaakin" elämässä...Käytiin tän viikon maanantaina tutustumassa,piti käydä joka päivä tällä viikolla niin eikös pienin tullut heti kipeäksi |O Että se siitä tutustumisesta..nyt vaan elän toivossa että paranee ennen maanantaita,kuumetta ei kyllä ole mutta röörit erittäin tukossa.

Kaniini,miten on hoito alkanut?
 

Yhteistyössä