40+ "So what"!! (vol.9) =)

Jääris no ei, kun nimimerkin vaihtoon, tuleepa meille hyvää aivojumpaa, niin pysyvät nekin vetreinä. =)

Lumisydän ei minulla ole ollut mitään negatiivisia oireita macasta, mutta eihän kaikki sovi kaikille kuitenkiaan. Voisitahan pitää vaikka vähän pidemmänkin tauon ja sitten aloittaa uudestaan ja katsoa poistuvatko oireet ja alkavatko sitten uudestaan.

Maanantaille tosiaan on päivittäjän paikka auki, voin sanoa, että ei ole kovin vaikeata, ihan tuo peruspäivitys. Omat atk taidota ovat hvyin rajaliset, silti on onnistunt minultakin :) . Kuvia en osaa vaihtaa, mutta onneksi meillä on niitäkin jotka osaavat sen tehdä, joten rohkeasti kokeilemaan :wave:
 
Ottis
Taavi166 Pahoittelut tädin tulosta :hug:.

Jääris Harmitus negasta, mutt aikaisessa olit eli ehtii vielä muuttua + :heart:.

Harppoen olen lukenut. Pitänee keskittyä illemmalla tai huomenna paremmin. Miehellä otti päällä eli höpöttelee koko ajan ja saan olla varuillani, ettei tule kurkkimaan. Mulla vähän sellanen olo, ett ovis oli tänään. 11 aikaan niin kovin nippaili, ett saattoi olla silloin ja nyt paikat ihan kuivat, joten se varma merkki Oilin vierailusta. Palataan :wave:!

Psst. Edellisestä pinosta linkkejäni poistin, mutt ei auttanut, Inia.
 
Iltapaivaa!

Mina innostuin siivoomaan koneelta kuvia ja nyt tama sutii ihan tosissaan, kaikki jumittaa. Tais olla liian iso omena purtavaksi...

Testi tehty-nega. Tati antaa nyt viheliaisesti odottaa itseaan. Luultavasti saapuu paikalle huomen aamuna ryminan kanssa. Mulla on ihan ihme juttu, etta menkat alkaa aina sunnuntai aamuna. Oli kierto suunilleen mika tahansa. Kai se tati aattelee etta kylla sen pyhapaiva olla pittaa ku se muija kylahan parayttaa...aika keljumainen akka kertakaikkiaan :LOL:

Mukavaa lauantaita joka torppaan toivottelee han :flower:

ja mahdotontako mites siella menee?
 
maanantai päivittäjä edelleen hakusessa :attn: :attn: Itsellä työtahti sellainen, etten voi lupautua päivittäjäksi. Voisin kyllä jakaa sen päivän, jonkun toisen kanssa. Se joka kerkeää ensimmäiseksi voi päivityksen tehdä. Pitää vaan muistaa laittaa ensiksi viesti palstalle, että päivitys meneillään ja sitten siihen samaan kohtaan lisätä ne kp ja poistaa päivitysteksti. Jolloin toinen päivittäjä tietää että listan päivitys meneillään, eikä täten turhaa työtä synny kummallekaan.

Eli haluaisiko, joku jakaa maanantain päivitystäkanssani?! :attn: :attn: Plussa päivitykset sitten lankesi meikäläiselle ja aivan amatööri.
Apua siis tarvitsen ammattilaisilta, jos hakaset ja jotain muuta väärässä paikassa, niin ilmoittakaa pls!

Solakka Silakka siirsin sinut hetkeksi taustalle !?

tervetuloa mukaan kuumeilemaan jästipää :) ehkä plussa tässä kierrossa pärähtää.

mimmimamma
 
Lumisydän hyvä hyvä, jos Maca antaa noin hywät limat ;) -mie haluan ja!!! :p

Laita sille miehellesi sitä Macaa ihan vaikka tavan arkiruokaan-lihamakaroonilaatikkoon!!!:D

..jaaaa..noista sauvvasista/leluloista..eihän niistä simoja tule, ei..

..mutta edesauttaa melkoisen varmasti simojen SAANTIA, mie olen tästä sata varma!!=)
..jokainen taplaa tietenkin tavallaan..avoimin, kirkkain silmin mie tätä asiaa nyt itse kattelen, että jospa hyvinkin meidän sänkykamarin puolella alkaisi sutina käydä!! :D

Itse asiassa..kun näytin miehelle, mitä kaikkea kiwwoo siellä kaalimato.comin sivuilla onkaan, hän innostui HETI ..
..hyvältä siis näyttäisi.

..niin ja miun O-testissä viiva jo pikkasen vahvistumaan päin..ei han vielä "häikäise" vahvuudellan, mut sinne päin kuisteskin B) ..
 
Ottis ystäväiseni, siul on hyvin nyt homma hanskassa:wave:..jokos te tänään jo kerran**tsipidii**..ja sileen ;) ..jos ette-kerran viel siis!!:D..ai niin, jokos lämmöt nousi?

..mie vähän luulen, että Oili pyyhältää tänne hieman aiemmin kuin kp15-16..olisikos tuossa..hmmm..veikaisinpa..kp13-14..katellaans miten arvaukseni kanssa käy =)
 
..tuli tossa mieleeni ja heti kuukletinkin, etta se kysta saattaapi myohastyttaa ja sekottaa menkkoja.
Jotta sepas kivaa sitten :(

Tama kiertohan alkoikin hyvin epamaarasesti parin paivan tuhruilla kunnes hanat aukes kunnolla ja aloin aluksi laskemaan tata kiertoakin ihan vaarasta paivasta.

...etta voipi olla paskamaisia tadin odotus paivia tiedossa...
 
Mur-Mur sinulla sitten tikuttelu alkanut, eiku odottamaan millaisteksi tämä kierto sinulle muotouu.

Ottis sinä olet siellä nyt vahvasti vaan RKTT.

Alan tässä katselemaan amerikan idolsia samalla, kun puuhailen tuolla keittiö hommissa :wave:
 
Söpö pikku surrrrrrutin ;) ..mie jo omaa olen kovasti pähkäilut-valinnavaraa kun tosiaan on!!

..ja en nyt ihan viitti usiaa kymppiä laitella..ehkä jotain 30eurosta, sillä saapi jo ihan kivan..koetan ettiä kuitenkin sellaista laadukasta lelua..ettei tule pettymystä sitten..
Ajattelin selaista silikonista, ne vaan pirskatin kalliita-huokein taisi olla jotain 40eurosta :/ ..
 
mur-mur: Harmi etten muista mistä tuo ostettiin.. joku nainen oli esittelemässä noita välineitä mun polttareissa ja sieltä sitte kaaso tilasi mulle, joten hintsustakaan ei ole hajua. Mutta kestävä vekotin kun naimisiin mentiin vuonna 2006.
 
Moikka pitkästä aikaa!
Täällä väsynyt opiskelija ilmoittautuu..=( Lääkelaskut eivät menneet ekalla läpi,mutta toisella sitten jo meni..Maanantaina ajattelin kuitenkin mennä korottamaan..=)
Minulla menossa kp3..ostin pitkästä aikaa ovistestejä seuraavaa kiertoa varten..
Oikein mukavaa iltaa kaikille!
 
voihh naiset teitä...minä olen tylsä....en yhtään innostu noista surruttimista. Exä osti joskus jonkun tekomunan josta en yhtään kiinnostunut, en kiinnostunut siitä yksinänin enkä halunnut että hän sillä mua survoo, se oli vaan YÄK mulle. Tykkään vaan kaikesta luomusta, you know.
Ai että Erkasta tuli Jääris ja sitten kohta Kaalimato :LOL:
 
:LOL: no nytpä vitsin murjasit vauvatoive 10 :LOL: :LOL: Juu yritän pysyä Jääräpäänä tässä ja koitan välttää noloja tilanteita ;) .

Taas on menkkajomotusta oikealla puolella :attn: . Pysyis nyt täti pois edes viisi päivää vielä niin tulis suht normaali kierto. Kauhee vilu iski äsken taas yhtäkkiä mut väsynystä varmaan taas kun oltiin aika kauan siellä synttäreillä ja lapset kävi ylikierroksilla kun kotiin tultiin niin että vasta äsken kkuopus suostui nukahtamaan! Jaa niin olihan siellä synttäreillä sellainen pieni ihana vauvelikin mutta pysyin kaukana etten paljasta kovaa vauvakuumettani.

Rominas :hug: :hug: :hug:
 

Yhteistyössä