<3<3 The Esikoisesta Haaveilevat <3<3 vol.5

syysmyrsky Yleensä haalea viiva (=kontrolliviivaa haaleampi) on nega. Onko sinulla nyt mikä kiertopäivä menossa? Kehohan alkaa mun käsittääkseni tuottaa lh:ta heti uuden kierron lähtiessä käyntiin ja lh kohoaa koko ajan. Eli jos sait nyt haalean viivan, se viittaisi siihen, että ovis on vasta tuloillaan. Suosittelen lämpimästi tikuttamaan 2-3 kertaa päivässä, jotta bongaisit lh-huipun eli ovistikkuun tulee selvä plussa. Nuo liuskat on kyllä vähän huonoja sen suhteen, että joutuu itse arvioimaan viivan tummuutta. Joillakin ei koskaan tule yhtä tummaa viivaa kontrollin kanssa ja silti tarkoittaa positiivista tulosta. Normaalia on sekin, että joka kierrossa ei ovuloi eli jos plussaa ei saa jonkun kierron aikana, niin ei hätää. Nyt vaan tikuttelemaan useamman kerran päivässä! En tiedä, pitääkö paikkansa, mutta olen kuullut, että aamupäivästä ei kannata testailla (perustuu kai siihen, että tuolloin lh-arvo on huonommillaan tai yön aikana jotenkin vähentynyt elimistössä ja kohoaa taas päivää myöten?), vaan pikemminkin vaikkapa klo 12, klo 15 ja klo 20.
 
syysmyrsky Ja jos tikuttelet ovista useammassa kierrossa, pääset jyvälle siitä, miten viivan tummuus on sinun kohdalla! Yks hyvä vinkki on se, että jatkat tikuttelua kierron loppuun asti, jolloin viivan tummudessa pitäisi alkaa näkyä eroa eli plussan jälkeen sen viivan pitäisi alkaa haalentua. Tästäkin voi jotakin päätellä, miten omalla kohdalla liuskat ja viivan tummuudet toimivat. Sanotaan, ettei selvän plussan jälkeen kannata enää tikuttaa, mutta minä ainakin olen tehnyt niin ihan vaan siksi, että oppisin tuntemaan omaa kehoani paremmin.
 
syysmyrsky Testiviivan tummuus voi johtua monista eri tekijöistä, kuten pissan omasta henkilökohtaisesta "pitoisuudesta", kuinka pitkään on pidättänyt ennen testin tekemistä, ilman kosteudesta eli esim. teetkö testin kotona vessassa vai mökin huussissa (ilmalla on joku merkitys, mut en tiedä onko se toi kosteus... mut kuitenkin).
 
syysmyrsky, "kuumeilija" vastasikin aika hyvin jo, eli jos se viiva on haalea, niin se on negatiivinen, mutta aika todennäköisesti ovis ois tuloillaan! yksi mitä kannattaa tehdä nyt, on mennä ketjuun "kuvia ovistesteistä", löytyy täältä palstalta siis jostain ja siellä on paljon kuvia kun ihmiset on tikuttanut ja laittanut ne KP järjestykseen, josko sieltä löytyisi jotain hyödynnettävää tietoa? ja mieki suosittelen sitä, että jos ja kun alkaa viiva tummumaan, niin testaa kaksi kertaa päivässä, jotta ovisplussa ei mene ohi! meinaan se voi tosissaan se LH piikki olla joillakin tosi nopea ja jos tikutat esim. tänään aamulla ja seuraavan kerran huomen aamulla ja viiva on suunnillee yhtä haalea eli negatiivinen niin voi olla että jos olisit illalla testannut niin oisit saanut ovisplussan! eli mie kannatan testaamista kaksi kertaa päivässä jos vaan tikkuja ja halua riittä :) mielellään vaikkapa klo 10.00 ja 19-20.00 =) toivottavasti auttoi! :heart: tsemppiä! ja siis tosiaan kaikki vaikuttaa siihen miltä viiva näyttää, monissa testeissä on niin ettei saa testata esim aamuvirtsasta ja suositellaan testaamista klo10.00-20.00! :)

*muoksista, tässä vielä linkki ovistestien kuvaketjuun:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/995666-tanne-ovulaatiotesti-kuvia/
 
Viimeksi muokattu:
syysmyrsky Etkä todellakaan ole mikään idiootti!!! Nää asiat on niiiiiiiiin monimutkaisia ja ihmeellisiä, ettei koskaan voi tietää liikaa ja koko ajan vaan oppii uutta. Mulle nää asiat on uusia ja vasta tammikuisen km:n jälkeen oon alkanu "opiskella" näitä asioita ja oman kropan toimintaa. Enhän mä ennen tunnistanut edes ovisoireita, tai olen mä limoja huomannut, mutten oo tajunnu, millainen lima merkitsee mitäkin ja mitkä tuntemukset omassa kropassa kertovat follikkelim kasvua ja mitkä oireet taas itse munasolun irtoamista ja mitkä tuntemukset taas kertovat kropassani muniksen jo irronneen. Tänäänkin sain aivan uuden yllärin: munasolu irtoaa vasta perjantaina tai lauantaina, ja mä kun limojen perusteella luulin ovuloivani jo maanantaina - tiistaina. Eli ihan väärin olen omaa kroppaani lukenut :ashamed: Ja kannattaa muuten kirjata KAIKKI yksityiskohtia myöten ylös. Mä merkkaan kalenteriin joka päivän kohdalle kaiken, limoista, kipuiluista, mielialasta jne. Se on auttanut minua ymmärtämään itseäni ja olen oppinut paremmin tulkitsemaan kehoni toimintaa!
 
Viimeksi muokattu:
Laretzki
Ihanaa, saa pitää taas tauon tenttiin luvusta "hyvällä" syyllä kun tänne on tullut lisää tekstiä. :D. Että voi uskoa kuinka monimutkaisia elintarvikkeiden valmistusprosessit on, jäätelöstä ja maitojauheestakin oli varmaan 30 sivus tekstiä kummastakin, ja vielä yli 100 sivua koealuetta jäljellä. Huoh.
Viida: tosiaan on itselläkin tarkoitus aloittaa kunnon kuntokuuri, saisi tuota painoa vähän pudotettua ja senttejä toivon mukaan kiristettyä. Mulla on silleen kiva tuon salikortin kanssa, että mies maksaa sen mulle, kun saa työpaikkansa kautta työetuna itselleen salikortin ja puolisolle puoleen hintaan. Mies toimii sitten samalla tsemppaajana tässä mun urakassa, kun se on tekemisessä työn kautta kaikkien kivojen liikuntavempeleiden ja teknisten juttujen kanssa. Mä jaksan paljon paremmin liikkua apuvälineiden kanssa, esim. sykemittarin hankkiminen toi ihan uutta ulottuvuutta liikuntaan. Tänään olisi tarkoitus kokeilla joku lämpöspirals juttu ja huomenna pilatesta.

kuumeilija Ei mulla vasta ole menossa kuin kp 17 :D. Eli ainakin pitäs oottaa vielä 11 päivää vähintään ennen kuin ees voi aatella testailuja. Päätin tässä samalla, että jos tätiä ei ole näkynyt 23. päivään mennessä, niin sitten kokeilen. Meen silloin käymään opiskelukämpillä tuntien takia niin saa tehtyä rauhassa ja yllätettyä miehen jos yllätettävää on.
 
hiii kiitti vastauksesta! joo siis testi ajan tiesinkin milloin kannattaa testata ja testasin 12aikaan ja sain haalean viivan..normaalisti en oo saanu mitään kun ymmärsin aluks ihan väärin millai se kannattaa ylipäätään alottaa, mut täältä jostain luin mielestäni et jos ilmenee jotain testiin niin sit kannattaa testaa kaksi kertaa päivässä :) mut kiitos! mulla on kp7 nyt ja viimeks ovuloin kp12
 
Laretzki Ootteko jo päättäny, laitatteko hintatarjouksen vetämään kumpaankaan asuntoon, mitä kävitte eilen katsomassa? Onko mitään uutta asuntorintamalla? Mites mies, onko innostunut? :D Mä tykkään kans tehdä testit ihan rauhassa ja oispa ihana yllättää mies töistä tullessaan. Joku oli tehnyt niin, että antoi miehelleen lahjan. Positiivinen r-testi oli laitettu lahjapaperiin! Minusta jotenkin ihanasti tehty vauvauutinen :heart: Sähän oot ahkera urheilurintamalla!!!! Nostan sinulle hattua =) Itse en oo yhtään liikunnallinen ja yhtä pakkopullaa lähtee liikkumaan :ashamed: Tietysti jos ois kaveri, jonka kanssa liikkua yhdessä, niin vois olla ihan toinen juttu. Ihanaa, että teillä on yhteinen saliharrastus miehen kanssa. Mulla alkaakin ens viikolla piinailuviikko, huh huh... nyt kun tietää follikkelin tuolla olevan ihan puhkeamaisillaan, niin odotukset myös sen mukaiset! Kunhan vaan ei terolutit nyt pistä koko hommaa paskaksi!!!!
 
kuumeilija mulla oli sama juttu kun sain ensimmäisen viivan ovistestiin pillereiden lopetuksen jälkeen, olin innoissani ku pikkulapsi karkkipäivänä! Jotenkin tuli sellainen olo, että jes! jotain siellä tapahtuu! :) Ja hienoa kuulla, että sulla on hommat kunnossa ja hoidossa. Tiedän tunteen, itseltäni on värkit myös ultrattu ja se helpottaa kummasti kun kaikki on kunnossa. :)

Memelisa pahoitteluni PCO diagnoosista ym. ikävistä uutisista, mutta älä luovuta! Leuka pystyyn! Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu! Päivä kerrallaan. :)

Ella88 kyllä mä siellä viivan näin! Varovaiset onnittelut sinne! :flower: :heart:

tiuhti osanottoni tädin johdosta! :( Tää kierto tulee olemaan sun kierto! Hurjaa plussapuhuria sulle ++++++++++++++++ :whistle: :heart:

Lare plussapuhuria myös sinne!! ++++++++++++++++++++ :whistle:

Pahoitteluni jos kaikille ei tule vastattua, juttua on tullu niin paljon! :)

ON nyt tuntuu, että täti on saapumassa huudeille... Menkkamaista jomotusta, hentoista tissikipua eli sitä normaalia. Olisin kyllä tyytyväinen jos täti ilmaantuisi paikalle sunnuntaihin mennessä niin silloin kierto pysyis siinä 30päivässä, tämä kun on ensimmäinen luomukierto. Voi miten kova kuume mulla onkaan! Kumpikin meistä ois ihan valmiita alkamaan yrityksen, mutta järki sanoo muuta. Huokaus. :|
 
Laretzki
kuumeilija: Tänään on yleinen näyttö siitä mikä mun mieleen olisi, niin käydään siellä (itseasiassa ihan jsut tarkotus lähteä). Miestä epäilyttää se putkiremontti vielä aikalailla, mutta se on sitten mun mielestä sama, että laitetaanko se 20 000 putkiremonttiin vai asunnonhintaan. On meinaa tässä nykysellä kadulla myynnissa yksi asunto (mies sopi siitä huomiselle näytön), mutta se on tosiaan sen 20 000 kalliimpi, eikä ees loppujen lopuksi niin paljoa isompi kuin tämä mun lemppari. Kyllä mä yritän sen taivutella että ainakin jätetään se tarjous. Mä niin tykkäisin siitä ekasta vaihtoehdosta, kun ei tarvitsisi kuin muuttaa sisään.
 
Dremming Onneks oon saanu useemmankin viivan ovistestiin pillereiden lopetuksen jälkeen. Nyt terojen aikaan oon alkanu jopa bongailla myös ovisoireita, joskin vielä paaaaaljon opeteltavaa, että mikä oire tarkottaa mitäkin omissa kierroissa. Mut nyt tuli ekaa kertaa varmistettua follikkelin kasvu, sitä ei aikasemmin oo todennettu muuten kuin niillä ovistesteillä. Ja juurikin tuo tunne; jess, jotain tuolla alakerrassa tapahtuu! Se on hieno tunne. Ja todellakin helpottaa nyt tietää, että ainakin silmämääräisesti kaikki on reilassa. Vähentää stressiä ja voi ajatella, että kyllä se plussa sinne r-testiinkin vielä tulee, että se on vaan ajan kysymys! =) Mutta nyt sitten taas pelottaa, ettei vaan eilen aloitetut terolutit estä follikkelin viimeisiä kasvuja ja irtoamista... Gyne oli kyllä sitä mieltä, että se irtoaa. Mutta sitähän ei varmaksi voi sanoa... elelen jo nyt pilvilinnan korkeimmassa kerroksessa, josko nyt tärppäisi! Ei jaksais enää lähtee uuteen kiertoon, joka kesäkuussa oiskin jo YK20. Olikos sulla nyt siis mikä eka luomukierto? Teroluttien jälkeen? Anteeksi, minulta on mennyt ohi :ashamed:

Laretzki Tsemppiä näyttöön! Nyt miehes on kyllä pakko suostua jättämään edes tarjous! Tsempitykset :flower: Niin, sama se laittaako sen 20 000 putkiremppaan vai asunnonhintaan. Nyt miehelles kovasti intopuhureita :whistle:
 
Hey
"kuumeilija" veit sanat suustani! nyt vaan tuulta päin!:heart: kävin siis tämän kierron alussa (kp18) gynellä koska myös edellinen kierto oli 65 päivää..kaikki näytti muuten hyvältä mutta vasen munis pco tyyppinen. Oikea kuitenkin onneksi normaali joten olen kyllä tilanteeseen tosi tyytyväinen, pitkät kierrot vaan raivostuttaa. Gyne käski tulla syksyllä uudelleen mikäli tilanne ei muutu..sitten varmaan clomit/terot avuksi. =)

syysmyrsky tsemppiä testailuun! mitkä testit sulla on käytössä?

josta tulikin mieleen (varmaan on jo käyty tuhanteen kertaan tätäkin asiaa täällä läpi) mutta minkä merkkisiä ovistestejä käytätte?
itse alotin alkukierrossa testailun ja käytössä oli davidid, antoivat aina suht haaleaa viivaa.. sitten kokeilun vuoksi otin rinnalle myös pregchekit (joo tiedetään eri merkkisiä testejä ei saisi vertailla):ashamed: mutta pregchekit antoivat yhtä tummaa kuin kontrolli ja samasta lirauksesta tehdyt davidid aivan haaleaa..siinä vaiheessa ajattelin säästää mielenterveyttäni ja lopettaa testailut tältä kierrolta.:D

Laretulehan kertomaan miten meni näyttö! toivottavasti saisit puhuttua miehen ympäri ja pääsisitte pian muuttohommiin!=)

Dremming Anteeksi, multa on mennyt ohi vaikka varmasti on puhetta ollut, mutta koska teillä on tarkoitus alottaa yritys ihan toden teolla?
 
kuumeilija mä siis söin keltarauhashormonia siis ehkäisyyn, cerazetteja. Ne sekoitti mun kierron, saatoin vuotaa 2vk putkeen, viikko väliä ja taas viikko vuotoa tai sitte saatto mennä reilu 30vrk illman mitään... Pelkäsin, että ne sotki mun oman kierron kuukausiksi taikka jopa vuosiksi eteenpäin, mutta nyt vaikuttaa, että hyvin lähtis menemään. :) Niin ja tämä on nyt ensimmäinen luomukierto eli jännät on paikat. :)

Hey multakin menee ohi vähän sun vaikka mitä varsinkin nyt kun käyn täällä silloin tällöin kun ehdin. :) Mutta siis syksystä ollaan puhuttu, että jos silloin alottais, mutta lipsahduksia on sattunut jo nyt ja halu molemmilla on kova, että katsotaan nyt. Haluaisin jotenkin vielä nauttia myös kesästä ja menoista sekä ehkä muutamasta siideristä terassilla, joten se syksy ois sillä tavallakin mukavampi (älkääkä nyt käsittäkö, että ois tärkeämpää saada juopotella kuin yrittää sitä lasta, mulla vaan on ollu viimeks tällainen kunnon kesäloma useampi vuosi sitten ja jos tämä ois tällainen "viimeinen vapaa kesä"). :) Lapsi tulee sitten kun on tullakseen. Ei elämää voi suunnitella etukäteen. Tähänkin astiseen elämääni oon pystyny omasta mielestäni vaikuttamaan ehkä liikaakin...
 
Carne taisit kysellä tuolla aiemmin, et milloin aloitetaan yritys; ajateltiin siirtää se tuonne syksylle. Jotenkin se tuntuu helpommalta alkaa yrittäminen silloin. :) Aika ikävä "vitsi" sun mieheltä! :( Ne ei kans monesti ajattele mitä sanovat! Mulla onneks mies ei oo koskaan vedonnut mun ikään nimittäin mä oon 12vuotta miestä nuorempi... Enemmän se väittää olevansa epäkypsempi kuin minä (ja yhdyn siinä asiassa häneen täysin :D ). Mäkin olen "vasta" 23, mutta mäkään en usko, et elämä tästä tämän kummemmaksi muuttuu. Sama tehdä lapset nyt kun siihen on aikaa ja mahdollisuus, ittelläki ikää vielä jäljellä sitte ku lapset lähtee pesästä. Haluun mä joskus ehtiä rillutella tangomarkkinoillakin! :D
Sama juttu! Noh, jos nyt lämmittelen tuota vielä hetken aikaa ja annan sen tottua ajatukseen.. Vuosia en kyllä haluais odottaa..enkä usko että tarvitseekaan. Tänään töissä laitoin lasten vaatteita henkariin ja voi että ne oli taas niin ihania... mietin koko ajan, että tän voisin pukea sitten omalle pikku prinsessalle..ihania vaaleanpunaisia paitoja ja pöksyjä.. :ashamed:

Lareztki Kyselit aiemmin, että kirjoittaako kukaan blogia, niin mä kirjottelen, mutta oon vasta aloittanut sen ja en oo kellekkään kertonut siitä.. jos haluta niin voin laittaa osoitteen vaikka yksärillä :D

Ja joo, kaikenlaista kuumetta on päällä.. vauvakuume, eläinvauvakuume, sisustuskuume....mitä näitä nyt on! :whistle:

Toivottelen taas tervetuloa uusille!
Lueskelen huomenna kaikki viestit paremmin läpi.. tää oli vaan nyt taas tämmönen pikavisiitti. Hetken kun on poissa niin jää ihan jälkeen näistä jutuista :D
 
Hey Pitkät kierrot on oikeesti niiiiin persiistä :mad: Eikä siinä mun mielestä muuta ärsyttävää ole, mutta se ainainen kyttääminen millon menkat alkaa, saa olla monta viikkoa putkeen jonkinmoista rättiä housuissa. Raskautumista ajatellen pitkät kierrot on raivostuttavia, kun joutuu aina vaan odottamaan ja odottamaan, ei pääse uuteen kiertoon nopeesti. Mutta tuohan on HYVÄ asia, että toinen munasarja on normaali!!! Tilanne vois olla niinkin paha, että molemmat olis PCO-tyyppisiä, joten olen iloinen puolestasi ja siitä, että osaat arvostaa sitä normaalia munasarjaa. Eikö gyne ehdottanut jo nyt niitä teroja? Tämä on nyt vain minun mielipide, mutta käy ihmeessä hakemassa terolutit, jos tämäkin kierto venyy ja venyy. Pitkissä kierroissa voi ongelmana olla ovuloimattomuus ja se, että vaikka ovuloisikin (monesti ovis on tosi myöhään kierrossa) ja vaikka hedelmöitys tapahtuisikin, kohdun limakalvo voi olla jo "aikansa elänyt" eikä sen vuoksi suotuisa kiinnittymispinta. Mä olisin hakenut terolutit jo aikasemminkin, mutta kun en tajunnut :kieh: Ja tammikuisen km:n jälkeen marssin ruinaamaan terolutteja, niin kierrot kyllä heittelee, mutta pysyy suht normaaleina ja lyhyinä mun luomukiertoihin nähden, jotka oli siis kp34-60 välillä! Nyt kun kierrot on pysyny 27-40 niin minusta on tuntunut, että kierrot menee nopsaan ja jos tärppi ei käy, niin pääsee melkein heti uuteen kiertoon ja uuteen yritykseen :heart: Niin ja mä kävin ihan yleislääkärillä hakemassa terolut-reseptin, että ei välttämättä tarttee mennä gynelle asti maksamaan itseään kipeäksi :D Kyllä nyt on pakko alkaa "harjoittelun" tuottaa tulosta!!!! Mekin kerettiin harjoitella vauvan tekoa monta vuotta ennen itse yrittämistä ;)
 
Dremming Ootko ollu nyt miten pitkään ilman ehkäisyä? Ja mitä merkkiä söit? Sehän on hieno juttu, että näkyy jo valoa tunnelin päässä! Sulla on todellakin nyt jännät paikat ja pääset tutkailemaan, miten kroppa toimii luomusti =) Mä söin e-pillereitä melkein 10v ja päätin, etten enää ikinä pistä suuhuni mitään sellaista ehkäisymielessä, pisti ainakin mun kropan niin sekaisin kuin voi vaan olla :mad: Menkat kyllä tuli luomusti, mutta kierrot oli ihan mitä sattui välillä 34-60! Enkä tunnistanut ovista ollenkaan... en edes limoja tms.! Nyt paljon tsempityksiä ja äkkiä tuonne masun kasvattajien puolelle :heart: Ja eiks me jo tuossa aiemmin puhuttu, että nyt me naiset vedetään samaa köyttä ja päätetään yhteistuumin, että palstailijoille +++++++++++++++++ :whistle: :heart:
 
Carne taisit kysellä tuolla aiemmin, et milloin aloitetaan yritys; ajateltiin siirtää se tuonne syksylle. Jotenkin se tuntuu helpommalta alkaa yrittäminen silloin. :) Aika ikävä "vitsi" sun mieheltä! :( Ne ei kans monesti ajattele mitä sanovat! Mulla onneks mies ei oo koskaan vedonnut mun ikään nimittäin mä oon 12vuotta miestä nuorempi... Enemmän se väittää olevansa epäkypsempi kuin minä (ja yhdyn siinä asiassa häneen täysin :D ). Mäkin olen "vasta" 23, mutta mäkään en usko, et elämä tästä tämän kummemmaksi muuttuu. Sama tehdä lapset nyt kun siihen on aikaa ja mahdollisuus, ittelläki ikää vielä jäljellä sitte ku lapset lähtee pesästä. Haluun mä joskus ehtiä rillutella tangomarkkinoillakin! :D[/QUOTE]

Tuossakin on toden totta puolensa! Jos kokee olevansa valmis vanhemmaksi nuorena (vanhemmaksi tulemiselle ei koskaan ole ns."oikeaa hetkeä", vaan vanhemmuuteen kasvetaan), niin ainakin nainen on hedelmällisimmässä iässä nuorempana - vanhempana raskautuminen voi olla jo haastavampaa. Ja nuorempana sitä ymmärtää lastaan paremmin, jos ymmärrät mitä tarkoitan! Kun esim. mun molemmat vanhemmat on yli 60v, niin arvatenkin saattaa, että etenkin äiti on niiiiin vanhanaikainen ja eihän se koskaan oo ymmärtänyt meininkiä, mikä oli silloin, kun minä olin teini (esim. tytöt ei hänen lapsuudessaan saaneet vierailla poikien luona, vaan pojat vierailivat aina tyttöjen luona tai säärikarvojen ajeleminen oli ihan kammottavaa äidin mielestä). Eikä se ymmärrä kyllä nytkään... Ja vanhempana jää sitten aikaa mennä ja elää, kun lapsoset on lentäny jo pesästä, vaikkakin sitten rilluttelemaan sinne tangomarkkinoille :D Mä meinaan kans haluun! Ja haluun myös matkustella sit myöhemmällä iällä, tosin haluun nytkin.
 
HEI TUO EDELLINEN VIESTI OLI TARKOITETTU SAMALLA TAVALLA KUIN TUO CARNEN LAINAAMA TEKSTI JA SIIHEN PITI MINUN KOMMENTOIDA! Kertokaa miten onnistun siinä, jos haluan siis lainata jonkun tekstiä ja kommentoida sitten siihen? Mä oon nyt vähän pöljä, kun en tajua :ashamed: Ja saman Dremmingin kirjoittaman viestin olisin halunnut lainata mitä Carnekin lainasi! Sori möhläykseni Dremming
 
Carne Eikö ookin ihanaa hipelöidä pieniä vauvan vaatteita!!!! :heart: Kaupassa käydessäni saatan mennä vauvanvaateosaston läpi ja hipistellä niitä... Sieltä löytyy kaikkee kivaa ja esim. Hello Kittyn vaaleanpunaiset töppöset oli niin mun mieleen, että oispa ollu ihana ottaa ne mukaan! Ollaan myö naiset SAIRAITA, kun kuumeillaan näin kovasti :D Mullakin matkakuume, vauvakuume, sisustuskuume ja mitä vielä.

Ella83 Edelleen näen siellä selvän plussan :heart: Mun mielestä on ehkä hitusen tummempi kuin eilinen testiviiva! Nyt jarrusukkia ja vauvaliimaa puhallan täältä :whistle:

Dremming ja Hey Tänne ilmestyy nopeaan tahtiin niin paljon tekstiä, ettei voi millään pysyä aina perässä! Jos aikoo lukea ajatuksella kaikki kommentit, niin pitää varata paaaljon aikaa. Joten nou hätä murut! Aina voi sitten varmistella ja kysellä. Mäkään en aina jaksa plärätä tekstejä montaa sivua taaksepäin ja etsiä jotakin, mistä muistelen ehkä joskus olleen tällä palstalla puhetta, vaan kysyn sit suoraan, et mites tää nyt olikaan.
 
Unohdin mainita tämänpäiväisestä gynekäynnistä sen, että sain terolutteja vielä 6kk lisää ja jos raskaus ei ala syksyyn mennessä, menen uudestaan gynelle. Tarkoituksena sitten olisi tehdä perustutkimukset eli minun hormoniarvot (3-4 arvoa) ja miehen sperma. Minua yllätti, ettei yksityisen kautta kustannakaan niin paljoa mitä odotin!! Jotain positiivista sentään :p Sperman tutkiminen tulisi kustantamaan n.100e ja minulta yhden hormoniarvon tutkiminen n.50e/arvo ja arvoja siis 3-4. Yhteensä siis n.300e. Sit jos tarvitsee tutkia myös torvien aukiolo, mikä lie kaikututkimus (termiä en nyt muista), se sitten kustantaa jonkin verran, mutta kuulemma tehdään sairaalassa kun noi muut yksityisillä klinikoilla.
 
Ja Jomi Mikä sinun tilanne tällä hetkellä on?

Olen muuten huomannut, että näiden parin viikon aikana olen päässyt aika hyvin kiinni palstailijoihin. Alan jopa muistaa nimimerkkejä ja mikä kenenkin tarina on =) Alku oli kyllä hankalaa, kun kaikki niin uutta, mutta nyt hyvin päässyt sisälle.
 
Heipsan!

Kiva että joukkoon mahtuu, täällä ainakin kaikilla on sama päämäärä; tulla raskaaksi :) Kaveri oli ostanut mulle eilen kirjaston poistomyynnistä kirjan joka käsittelee raskautta päivä päivältä, ja voitte varmaan arvata että mähän ahmin sen heti läpi :) Sit kateltiin samaisen kaverin kanssa peliä illalla, mies oli yötöissä. Meillä mä hoidan ton lätkän seuraamisen muutenki, äijää ei niin kovin kiinnosta koko laji :rolleyes: Oli muuten tajuton peli, tuomarit ei kyllä hoitanu tehtäviään niinkuin piti. Silti Leijonat piti pään kylmänä ja sai sen yhden maalinkin! :) (Heti kun mä luovutin ja lähdin vessaan)

Kuume vaan nousee koko ajan, kun oon tosiaan nyt ihan varma että mies ymmärtää mihin ollaan ryhtymässä ja on ihan ok koko asian kanssa. En tosin vieläkään saa koko aikaa jauhaa vauvoista ja raskautumisesta ja siitä kuinka jos ja jos ja sitten kun jne :D Ja harmittaa silti hiukan kun on tosiaan vasta eka kierto ilman pillereitä niin omaa kroppaa on ihan mahdoton vielä tulkita. Koko ajan kuvittelen että nippailee alavatsasta ja on jotenkin ihan erilainen olo, mutta onhan se. Niinkuin olette täällä pillereistä höpisseet, ni pakko siihen todeta että mulla meni koko keho ihan sekasin niistä! :O Enkä tosiaan aio enää niitä suuhuni laittaa. Olin aina tosi kiukkunen jne ja saatoin vetää käsittämättömät pultit ihan pienistäkin asioista. Nyt kun on ilmeisesti hormonien vaikutus loppunut, niin mieskin on sanonut että en oo enää niin kiukkunen ja nykyään ollaankin paljon läheisempiä kuin ennen :)

Just kuulkaas tulin saunasta, oli ihanaa omassa rauhassa löylytellä kynttilän valossa ja rentoutua oikein kunnolla. Oon nyt ollu jonkun aikaa työharjoittelussa päiväkodissa, koska aion vaihtaa alaa ja uskokaa pois, se on ihan mielettömän rankka työ! :| Pienten lasten kanssa on toki ihanaa tehdä töitä, mutta koko ajan saa olla varuillaan koska joku kellahtaa selälleen ja koska joku lyö toista jne jne jne.. Mutta tykkään siitä hommasta ja aion nyt jotenkin päästä työkkärin kautta työvoimakoulutukseen lähihoitajaksi. Olis ainakin TÖITÄ.

Taas tuli romaani :D Mä oon niin kova kirjoittamaan muutenkin, mutta en oikein vielä osaa kommentoida teidän muiden juttuja. Yritän päästä näihin keskusteluihin syvemmälle, ni ei tulis ihan omaa napaa aina :)
 

Yhteistyössä