<3<3 The Esikoisesta Haaveilevat <3<3 vol.5

Gabrielle Oon mä joissakin kierroissa tikutellut ovista, ennen teroja ja terojen kanssa. Muistaakseni toisessa terokierrossa sain digillä hymynaaman! Mutta vasta kolmannessa terokierrossa aloin tunte paremmin mahdollisia ovistuntemuksia, varmaan johtuu siitä, että kierrot ei oo enää julmetun pitkiä ja se oviskin sieltä sitten putkahti esiin! Tässä kierrossa päätin, etten tikuttele, sais stressiä vähemmäksi ja seksistäkään ei tulis sit niin vauvanteko-puuhaa, vaan ois vähän rennompi fiilis tuolla makkarinkin puolella. Mutta kuinkas ollakaan syyllistyin tikuttamaan kp15 ja kp17. Viiva ei ollut yhtä tumma konrollin kanssa, mutta ei se kyllä kaukanakaan ollut samantummuisesta. Tuostakin päättelin, että ovis on ihan käsillä eli voisi hyvinkin olla kp18-19 ovisaika. Ja munasarjojen kipuilukin oli vahvimmillaan kp15-18 välissä, kp19 alkoi jo vähentyä. Ja sit noi kuivailemani limat viittaisi kans ovikseen. Näistä kaikista päätellen arvelisin siis oviksen tapahtuneen. Niin, ja noista kipuiluista ja limoista vielä sen verran, että limaa tulee joka tapauksessa kierron loppuun asti ja kipuilutkin jatkuvat loppuun asti, mutta lievänä ja menkkamaisena tunteena.
 
Taidan tehdä niin, että tikutan vielä tänään, niin näenpähän ainakin, onko testiviiva haalenemaanpäin. Jos on, jatkan terojen syömistä. Jos ei, myöhäistän teroja vielä tai jätän syömätt koko satsin tässä kierrossa. En todellakaan halua missata nyt ovista ja pilata mahdollisuuksia teroluteilla.
 
On tää yhtä arpomista koko touhu ja miehet ne ei vaan tajua mistään mitään :D Voisin hyvin viettää viikon miehenä ja katsella maailmaa heidän näkökulmasta, että onko se elämä todellakin niin vaivatonta, mitä miehet väittää :LOL:
 
Memelisa Voi muru :heart: En osaa edes kuvitella sinun tunteita tällä hetkellä. Olen niin pahoillani löydöksestä! Muista kuitenkin se, että positiivista tässä on se, että sait ainakin tietoa siitä, missä mennään ja saat oikeanlaisen avun! Se on toki pieni lohtu siihen nähden, että vauvakuume on kova ja takana pitkä taival pettymyksineen. Voi muru mulle tuli tosi paha mieli sinun tilanteesta :'( Miten miehesi asian otti?
 
Memelisa, täältä tuli kans yksäriä :heart:

"kuumeilija", höpöttele vaan :D mieki aika paljon höpötän täällä iteksii kun asiaa on niin hirveesti ja en jaksa alkaa muokkaileen viestejä! nyt vaan on ollu kova kiirus töissä ja mie käyn kyllä kurkkii täällä usein mutta sit aina joku tulee hillumaan tähä huoneesee niin pakko laittaa kaksplussa alasvalikkoon :D ja saakeli mä oon monesti miettinyt että voiku sais yhen päivän olla mies, meinaan mua ainaki kiinnostaa mitä mun miehen päässä välillä oikein liikkuu :D
 
Heippa tytsyt! Täällä mä vielä oon vaikkei olekkaan hetkeen kuulunut mitään...sorry!

Mulla alkaa usko taas pikkuhiljaa loppumaan tähän mun kroppaan ja sen toimintaan! Olen ollut nyt puoli vuotta ilman pillereitä ja mulla on menossa vasta kolmas kierto! :mad:

Mutta Tiuhtille suur kiitos noista lima-jutuista, mä tajusin että mullahan saattaa olla ovis juurikin nyt näillä paikkeilla. Siis jos on... Tais olla toissapäivänä kun multa irtos jonkunmoinen "limatulppa" ja eilen aamulla meinasin oksentaa, kun oli niin huono olo. Nyt tänään on pistellyt alavatsaa vasemmalta puolelta ja limaa tulee enemmän kun tarpeeksi. Eilen tein ovistestin, mutta se oli nega, täytyy kai tänään kokeilla uudestaan. Mua kyllä hiukkasen epäilyttää ne koko testit...

Jos mulla nyt kuitenkin ne menkat joskus alkaa, niin sitten varailen aikaa kyllä gynelle, en enää jaksa tätä pitkää kiertoa ja epätietoisuutta tapahtuuko kropassa yhtikäs mitään.

Sori, mä nyt löpisin taas vaan itsestäni...ahdistaa vaan niin...vaihteeksi... : /
 
Puputi Usko oman kropan toimintaan on todellakin lopussa :( Mä oon kans pitkäkiertolainen ja sain avuksi terolutit. Mulla kans vähän epäröivä olo ovistestien suhteen, kun limat ja muut oireet kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tsemppiä sulle! Ja eikun vaan varailemaan aikaa gynelle, saa ainakin mielenrauhan, missä mennään!

Mä varasin ajan gynelle ja sain ajan jo huomiselle! Nyt katotaan sitten limakalvon tilanne, munasarjat ja follikkelin tilanne. Ajattelin, että nyt on sopiva aika, kun epäilen oviksen juuri olleen tai tuloillaan. Ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka siellä oiskin yllätys :heart: Tai sitten saan ikäviä uutisia, ettei kaikki ookaan kunnossa tuolla alakerrassa ja putoon pilvilinnoista alas oikein rytinällä. Saanpahan mielenrauhan, vaikka vähän kustantaakin. Kylläpä helpottaa tieto, että huomenna pääsen tutkittavaksi, vaikkei se kyllä kivaa ole olla haarat levällään toisen sörkittävänä :rolleyes:
 
Laretzki
Nyt on viimeinekin asunto käyty katsomassa, mikä oli ihan täysin identtinen ensimmäisen asunnon kanssa. Tämän päiväinen talo oli paremmassa kuosissa yleisesti, mutta kämppä vaatisi ihan hirveästi remonttia (seiniin väriä, keittiön kaapit uusiks, sälekahtimet yms.), kun taas eilinen olisi vaan kamat sisään valmis. Vähän pelottaa että ehtiikö kämppä mennä jollekin muulle :/ Huomenna yleinen näyttö ja käydään siellä uudestaan. Eli tarjousta suunnitellaan, mutta en tiiä onko miehen tarjoukset liian alakanttiin, kun se ei ole valmis maksamaan täyttä hintaa, joka olis 89 000. Musta se on n70 neliön kämpästä, tollasella sijainnilla ihan äärettömän vähän, ainakin kun vertaan sitten siihen mitä asunnot mun kotokaupungissa maksaa. Noh, ei tässä auta kai kun laittaa kaikkien asioiden suhteen sormet ja varpaat ristiin ja vain toivoa.

Nyt olis tukka kuosissa, mutta ei se piristä samalla lailla kun aikasemmin. Tuntuu vähän masentavan ja oon jo nyt ihan kypsä tähän yksin olemiseen. :':)headwall:
 
Laretzki Toivotaan, että teidän tarjous menisi läpi! Pidän peukkuja. Yksin oleminen ei oo mitään herkkua. Voimia sinulle, kyllä se aurinko paistaa vielä sullekin :heart:

Nyt tulee taas vähän omanapailua lisää. Tein äsken ovistestin ja vähintäänkin yhtä tumma viiva kontrollin kanssa ellei jopa pikkasen vahvempikin :D Huominen gynekäynti tulee just sopivaan aikaan, saapahan 100% varmuuden, onko toi testi feikkiä vai onko siellä oikeesti nyt puhkeamassa munasolu :heart: Tänään välipäivä ja huomenna taas talletuksia kehiin, samoin lauantaina. Mies on jopa kotona lauantain, niin pitää houkutella se pupuilemaan jo päiväsaikaan. Luulis nyt onnistuvan, kun kerran "ruokitaan kädestä". Voi tätä onnellisuuden tunnetta, miten yks positiivinen ovistesti voikaan tehdä minut näin iloiseksi, että täällä yksikseni ollessa suupielet korvissa asti! Nyt ei voi muuta kuin toivoa, että huominen ultra todistaisi follikkelin olemassaolon...
 
Mun oli pakko tulla kertomaan, että sain juuri elämäni ensimmäisen haamujen haamun r-testiin, A-P-U-A. Ei se voi olla viivanpaikka, kun näen siinä punaista ja erotan viivan kyllä ilman tihrustusta. Ovis oli kp 15 ja nyt siis kp 26, hätähousu olen siis, kun dpo 11 testasin tänään. Päiväpissasta 2h pidättelyn jälkeen... Tämä on eka clomikierto ja mulla oli ovis niiden ansiosta ekaa kertaa sitten syyskuun..

Huominen aamu kertonee paljon... mua niiiiin jännittää :ashamed:
 
voi Puputi, ihana kuulla susta :heart: paska homma kun kierto venyy! kannattaa tosissaan mennä lääkäriin, jotta sun kiertos saataisiin tasaiseksi! älä turhaan pitkitä! :) ihan varmasti tavallinen terkkalääkärikin suostuu sinulle Terolutit kirjottamaan :) ja hei, vinkin annan!!!!!! kannattaa tikuttaa ovista kaksi kertaa päivässä, joillain saattaa huippu mennä tosi nopeasti ohi, antoiko testi minkäänlaista viivaa???? ja sit toinen juttu :) se limatulppa saattaa enteillä myös kuukautisia!!! mulla meinaan tulee ennen ovista ja ennen kuukautisia limatulppa :) toivotaan, että edes jompikumpi sieltä nyt tulis, ovis tai menkat, ja sit on se kolmas ja toivotuin tulos, PLUSSA :) tsemppiä nyt murunen :heart:
 
voi Ella83, ihanaa :heart: IHANAA! ota kuva meille :D siis nyt lähetän ihan hirveesti tarrasukkia ja liimaa ja kaikki saakelin vermeet tulemaan sinne, ja puhkun oikein kunnolla tulemaan viivanvahvistumisplussapuhureita ++++++++++++:whistle: saanko laittaa sinut haamuilijoihin?
 
ja "kuumeilijalle" isot tsempitykset huomista varten :) sie se sait sitte aikaseksi mennä ja katsoo mikä on kropan tilanne, josko mieki menisin kun YK9 starttaa, eli joo :D tuskin YK8 tai tää YK7 tuottaa tulosta :D manaan ne jo valmiiksi :ashamed: ja huomenna sitte eiku peitot heilumaan, tän on pakko tuottaa tulosta ;) ja miehä oon jo valmiiks sanonu ettei YK20 tuu!!!!!!!! meinaan jos saa noin komean ovisplussan niin sitte se on varma tärppi!
 
Ella83 Kyllä minä ainakin näin kuvassa haamuviivan!!!! WAU! Onnea onnea onnea :heart: Nyt pikkuiselle tarrasukat nassuihin ja paaaaljon vauvaliimaa! Monesko yrityskerta oli?

tiuhti_ Mä vaan ihmettelen, et miks nyt ei tuu yhtään limaa, vaikka ovisplussa tulikin? Oisko se sitten niin, että noi viikonlopun kipuilut kasvatteli vaan munista ja nyt kun se on hilkkua vaille valmis irtoamaan, kipuilukin vähenee lähes olemattomiin? Maanantainen kp18 limatulppa jos antoi ekan merkin, että kohta rytisee ja kunnolla. Joku tuossa mulle tästä kommentoi, että eka tulee limatulppa ja sit kolmisen päivää limaa, joista vika siis ovispäivä. Jos tuo ovisplussa pitää paikkansa, mulla voi olla samanlainen tilanne kuin tällä kommentoijalla (jonka nimim. en nyt tähän hätään muista) eli kolmas päivä limatulpan jälkeen ois huomenna ja silloin siis kp21. Voisko olla perää? :D Oli niin tai näin, huomenna gyne ja talletukset :p Voi kun yrityskerrat jäiskin tähän... mä en tiedä, miten jaksan henkisesti, jos TAAS tulee pettymys. Varsinkin nyt, jos oviskin olisi totta! Huoh, varpaat ja sormet ristissä. Nyt sinäkin varailemaan aikaa gynelle, ei kannata hukata yhtään aikaa, sen "virheen" itse olen tehnyt :ashamed: Mä päätän, että teillä jää nyt viimeiseksi yrityskerraksi, seuraava yrityskerta tulee teille kakkosen kanssa :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Ihanaa, että tekin kuumeilija ja syysmyrsky näitte jotain :heart:

Viime syyskuussa alkoi yritys, mutta kierrot heitteli joulun tienoilla melkein 60pv, niin tämä meneillään oleva yk on 7:s. Voi kun tuo tuosta lähtisi vahvistumaan!!!
 
Ella83 Taatusti viiva tuosta vahvistuu, nythän oli vasta dpo11 eli aika aikasessa vaiheessa tehty testi. Ja jo nyt kuitenkin näyttää plussaa, joten eiköhän pikkuinen ole tarrannut kiinni lujasti!! Eikös tuo dpo tarkoita aikaa oviksesta eteenpäin?
 
kuumeilija kyllä tää tässä päivä kerrallaan ja kun tuolla keskenmenon saaneiden joukossa on paljon niitä joilla on asiat ollu huonomminki että kai tässä vähän kiitollinenkin pitää olla. menkat on loppumaisillaan ja aion alottaa tänään ovistikuttelun,mulla on jättipaketti kaikkea tarvittavaa ja jos ei tästä kierrosta onnistu niin saa odottaa vähän vähemmällä yrittämiselle ja pannan puristuksella syksyä..

paljon plussa puhureita kaikille! :whistle:
 

Yhteistyössä