<3<3<3TOUKOKUUN TUHISIJAT TOUKOKUUSSA<3<3<3

felicia
Onnittelut kaikille vauvansa saaneille :flower:

Eilen kävin neuvolassa ja vauva ei ollutkaan enää kiinnittynyt vaan pyöri siellä
ihan miten halusi. Pientä varoittelua sain, että vauva voisi vielä kääntyä
perätilaan, liikkeitä täytyy seurailla, ja jos epäilyä niin sairaalaan näytille.
On kuulemma harvinaista, että niin kävisi, mutta mahdollista. Johan vauva
onkin viihtynyt pää alaspäin, melkein puolestavälistä raskautta, aika huono
tuuri jos nyt oikeasti kääntyisi.
Synnytykseen liittyviä oireita ei ole ollenkaan, olo mitä mainioin :/
Tänään 39+4
 
Höpöliini Toivotaan, että meidän asukit pysyisivät ihan kohtuukokoisina :heart:

Älähän Niiksu rehki liikaa muuton kanssa :saint:

Mun piti tehdä tänään vaikka mitä, mutta ei jalat jaksanut. Tuli kyllä makoiltua ilta sohvalla =)
 
Huomenna ajattelin tuon pihan haravoida ja siistiä.. toivottavasti olis yhtä kivat kelit kuin tänää.
Siinä ainakin huomiseks tekemistä ja muutakin olis.. mutt tuo piha nyt on ett haluan sen kuntoon.
Ukko aamusta kotiin töistä.. on varmaan aika tööt. Nytkin sitä kiukutti lähtee töihin, mutt minkäs teet...
Masukki selvästi tykkää munkeista ja sipseistä... H*lvetti mitkä mässyt iski päälle, huhh :D no onneks ei joka päivä sentään....
 
Hyvää vappua kaikille!
Onnittelut vauvaantuneille :heart:
BV Toivottavasti pikkuinen pysyy vielä jonkin aikaa masussa kasvamassa. Koeta levätä mahdollisimman paljon, jos se auttaisi supisteluihin.
Omaa (.) Painoarvio vauvalla 2,8kg tällähetkellä, syntymäpainoarvio 3,3-3,5 kg.Väsyttää taas tosi paljon ja jonkun verran on suppareitakin, mutta ei vielä mitään sellaisia joilla synnyttämään lähtisi. Sokerittomalla linjalla täälläkin mennään, olen luvannut itselleni herkkuja sitten kun vauva on syntynyt :p

Ja kiitoksia uudesta pinosta myös minun puolestani :flower:

Mantelinkukka + vekara 36+4
 
Argh. Täällä ei tuu enään uni simmuun ku ois mukamas kaikkia oloja mut ei sit kuitenkaa. :kieh:
Selkää särkee vähän, heti enemmän jos sänkyyn meen. Maha on vähän sekasin piti käydä kakkimassa kesken unien. On ollu jopa vähän pahaolo mut ei mitään kuitenkaan niin vahvasti että ois sellai NYT pitää lähteä olo. Joten tulinpa sitten koneelle hengaamaan. On tää niin tylsää.. :/

Jonz&Tessu 40+2

*muoks* NYT on TOUKOKUU!! :D
 
Hyvää toukokuuta kaikille!

Onpa kiva että Jonz on vielä läjässä, en ole ainut jonka laskettu aika tuli ja meni :) Esikoinen heräsi 5.20 niinkuin normaalisti, paitsi eilen kävi joku moka ja heräsi vasta 7.20. Se oli niin luksusta, että jotenki vaan otti tänä aamuna ihan hulluna hattuun kun piti herätä niin aikasin eikä synnytyksestä taaskaan mitään merkkejä :( No, tänään olis menkkojen mukaan laskettu aika ja kaipa se viimeistään äitienpäiväntienoilla syntyy kun ya-kontrolli on 9.5. En ois jotenkin uskonu että tää loppuaika tympäsee näin pahasti. Kai se on sekin kun en esikoisesta loppuraskautta ollenkaan kokenut, niin en tienny mitä odottaa.

No joo, pahoittelut, kauheeta valitusta heti "aamusta" (meillähän on jo lounas tekeillä kun herätään niin aikasin). Toivottavasti tänään joku pääsisi nyytin hakuun!

T.Beija ja maha rv 40+4
 
Niisku-Rouva :hug: Voin vaan kuvitella miten ottaa ukon dokaus päähän. Meillä on käyty aiheesta keskusteluja ja onneksi herra tajusi jotain. Mie kuukausi sitten sille sanoin, että EN ota humalaista miestä synnytykseen mukaan, mutta eipä tarvi sitten kyllä tulla sairaalaankaan meitä katsomaan. Ja että on turha kuvitella että antaisin IKINÄ anteeksi jos viinan takia jää oman lapsen syntymä väliin. Ei tuo ukko mikään alkoholisti siis ole, mutta sitten kun se ottaa (1-2 krt/kk), niin menee yleensä se pari päivää. Jos tuo nyt muutaman saunaolusen ottaa, niin ottakoon mun puolestani, sillä tuskin se lähtö nyt NIIN nopeasti tulee, etteikö yhden tai kahden kaljan huurut ole haihtuneet. Mutta siis ottaa nuppiin ihan taatusti, koita jaksaa :heart:

(.) supistelee yhä edelleen suht-säännöllisesti,mutta ei näillä vieläkään kyllä lähtöä tehdä... Ehkäpä lähden pihalle kantelemaan vaikka kiviä edestakaisin, että jotain tapahtuu... Vaikka kai se pitäisi ajatella, että "vauva syntyy, kun on valmis siihen". Minähän en siis ole yhtään malttamaton :whistle:

Beija ja Jonz: Alkakaahan nyt laputtaa siitä molemmat nyytin hakuun, hop-hop ;)

-pallomaha ja peikko 38+4 (tai 39+1)
 
Jee se on nyt meidän kuukausi!!! :attn: :wave: :D

Bad virgin: Toivotaan että pikkuinen jaksaa vielä majailla yksiössään tarvittavan ajan :hug:
Beija:: Kylläpäs teillä on aamunvirkku napero! :eek: Mihin aikaan hän yleensä menee nukkumaan illalla??
 
Juu nyt alkaa k*rpä laskemaan otasta. Mies tuli 2 jälkeen kotiin ja heräsi neidin kanssa tekemää aamupalaa. :D Jotain sentään menny perille. Olen siis sanonut että saa mennä ja olla ja juoda mutta aamulla nousee neidin kanssa ylös kun neiti herää. Asia on tietenkin toisin sillo kun en ole raskaana. Mutta haluan kunnon unet jos kuitenkin synnyttämään täytyy lähteä niin univelka siinä kohtaan on se vihollinen eihän siellä mitään jaksa tehdä väsyneenä. ;)

Eilen illalla tuli pari tosi kovaa supistusta ihan tuntui jo siltä että kohta on jotain pöksyissä. Meni kuitenkin ohi ja hyvä niin ei mies olisi ollut missään synnytys kunnossa :LOL:
 
Tänään on taas niitä päiviä kun tekis mieli maata peiton alla koko päivä, mutta tiettyhän tänään on kaikkien "vapaa"päivä paitsi mun :LOL: ettei tässä paljoa sängyssä köllitä. Enkä varmaan tee mitään ruokaa tänään mies saa tuoda. Eipä silti sitten kun näistä raskaushormooneista pääsee eroon niin tulee taas uudet hormooni onneks mulla imetys pitää menkat poissa niin kauan kuin imetän sen reilun vuoden ainakin sitten alkaakin taas iki ihana PMS!

Voin kyllä kuvitella että "yliaikaisia" alkaa tylsyttää..ois kyllä varsin epämielyttävä ajatus että tässä pitäs itse vielä pahimmillaan 4vkoa arpoa mikä päivä pääsee synnyttämään onneks ei oo sitä vaaraa. Alkaa jo halutakkin tästä mahasta eroon, että voi alkaa jo pikkuhiljaa keskittymään muuhun kuin tähän mahan räjähdykseen. :D Eilen tuli taas kyllä illasta paniikkiajatuksia vauvan syntymän jälkeisen jaksamisen kanssa musta tuntuu että mulle on tässä 9kk kauhisteltu että miten mä tulen jaksamaan alkaa kohta itsekkin uskoa ettei jaksa heh...vaikka helpoin osuushan se vauvan hoito on vaan toista on pitää samaan aikaan kämppää kondiksessa. Lapsia hoitaa vaikka sata heh jossei tarvis ikinä siivota. Tuo siivous onkin mun suurin v-käyrän nostattaja mä en vaan voi sietää että kämppä on aina kaaoksessa enkä mä jaksa kuitenkaan siivota näitä sotkuja tunnin välein.. :LOL:

Jos menis tänään vaan pihalle paistatteleen päivää vois vaikka vähän levitellä multaa jos sais nuo kukan siemenet joskus sinne laitettua.. :p

Nara ja himppu 38 (39)
 
Nyt on tosiaan TOUKOKUU :heart: :heart:
Vaikka taitaa meitä olla muutamia sitten vielä kesäkuun puolellakin odottelemassa ;)

Mä sain kauheet itsesyytökset Nupun arvioidusta koosta. Kun neukkutäti arvioi 35+4, että olisi nyt 3300 g :ashamed: Kun mä en ole pitänyt mitenkään ruokavaliostani huolta. Kun ei ole syömiset näkynyt omassa painossa eikä pissassa sokeria tms. niin olen aika paljon syönyt makeaa ja muutakin. Jos se kaikki on mennyt Nuppuun :ashamed: Vai olisiko meille jokatapuksessa tulossa isokokoinen vauva :|
Noh, ensi viikolla on tosiaan se ultra, että siellähän sitä sitten saa paremman kokoarvion ja turha kai sitä tässä vaiheessa stressata. Mutta karkit ja jätskit täytyy jättää pois :$
 
Ellu-80 Puolikasilta laitetaan poitsu sänkyyn ja nukahtaa sadun ja laulun jälkeen noin klo 20. Päiväunet saattaa kyllä olla 1-2,5h, että en tiedä onko tossa vika kun aamut alkaa niin aikasin. Jotenkin siitä on vaan tullu sellanen kierre, että itsekin tarviin ne päikkärit ja rauhallisen hetken, joten en ole noihin päiväuniin puuttunut. Vähän kyllä pelottaa että miten jaksaa noita aikasia aamuja sitten kun vauvakin on syntynyt.

Nyt lähen raivaamaan pihaa kun saan pojan päikkäreille.Jos vaikka joku supistus sattuis tulemaan.

 
Onnea Äityli07 tytön syntymän johdosta! :heart:

Olin tuossa kolme tuntia tekemässä pihahommia, on se vaan hullua kun ei voi olla tekemättä mitään vaikka roppa sanoo että ei jaksa! Ainakin tahti on kovin hidasta, mut hiljaa hyvä tulee! Ainakin on piha kivemman näkönen kun saanut sitä vähän siistimmäks.

Ja nyt grillaus-puuhiin. Täälläkin on siis aikaseen herätty, ennen seittemää joten ruoka-aika alkaa olla käsillä.

Mukavaa päivää kaikille!

Mokka ja Hikka 36+5
 
Onnea Äityli07 pikku prinsessan johdosta :heart: :flower:
Tuleekohan meidän pinoon vappuvauvoja :whistle:
Niisku-Rouva On se hyvä että mies heräsi tytön kanssa tekemään aamupalaa.
Snowball :wave: Meillä käytiin ihan sama keskustelu miehen kanssa. Vaikka eipä hänkään juuri alkoholia paljon käytä. Mitä nyt saunalonkeroa. Mutta ilmotin kyllä että varpajaisia pitää sitten viettää hillitysti. Vanhalta viinalta haisevana on turha tulla laitokselle. Tosin lähinnä minua hirvittää jos ne varpajaset järjestää miehen veli, joka on aika ajoin kova ottamaan. :/ Mies kyllä ymärsi pointtini ja lupasi että hillitysti otetaan ja talokin on tip top kun tulee hakemaan perheensä laitokselta :D
BV Äläppäs nyt liian aikasin laitokselle lähde. Meillä kun on sama LA. Tähdätään samana päivänä tuonne KOKS:iin. Eikös juu?
(.) Aamulla mies lähti melomaan kaverinsa kanssa ja tulee huomenna iltapäivästä. Minulla siis on koko päivä aikaa itselleni. :whistle:
Täytyy tästä suunnata kohta vanhemmille syömään. Äiti on leiponut mukkeja.
Mansikka juustokakkukin onnistui ja koristeetkin melkein. Tosi hyvää :p Vaikka itse sanonkin. Siis tuota kakkua teen Pavun ristiäisiin.

Tytti ja Papu 35+5
 
Onnea Äityli07 rinsessasta :flower:

Sompio juu ei noihin käsikopelo arvioihin kannata hirveesti luottaa vaikka voihan teille tulla iso vauva enkä kyllä usko että sun jätskin syönnit vauvaa kasvattaa. Sokeri kasvattaa vauvaa vain silloin kun äidin oma insuliinintuotanto on heikentynyt. Mullekin oli kokoajan tulossa iso vauva kunnes rv 36 olikin kasvu tyssännyt ku seinään. Ultran mukaan yhdessä välissä kolmessa viikossa olis tullut vaan 300g painoa vauvalle ja sitten taas viikossa 200g ota noistakin sitten selvää heh. Se on vaan niin jännä että samalla äidillä voi tulla melkoisella painohaitarilla noita lapsia itsellä on suurin paino ero 1kg lasten välillä.

Sain ne mullat levitettyä muutama ärräpää lensi kun kissat karkaili sinne tänne arhghg hyvä ettei oo nuo katit siellä mullan alla... :whistle: en tiiä pistikö joku ampparikin tota yhtä kattia..kuka käskee mennä räpeltämään niitä kai ne oppii?
 
Kävin "mitäs nyt?" palstalla ja sieltä bongasin tällaisen tiedon: Bad virgin on lähtenyt ambulanssilla sairaalaan koska oli tullut verta ja vauva tulee syntymään joko tänään tai huomenna! Hui! Toivottavasti kaikki menee hyvin!
 
Toivotaan että bad virgin:llä menee kaikki hyvin :heart:
ohnan silläkin onneksi jo aika hyvin viikkoja kasassa .

Viime viikolla tosiaan tuli kipeitä supistuksia vähän väliä ja varsinkin kun käveli edes muutaman korttelin, no eipä tule enään.. Vapputorillä käytiin ja käveltiin kaupungissa monta monta kilsaa.. eikä mitään.. eilenkin shoppailtiin ja kilsosa tuli, mutta ei mitään..
Vaavi siis ilmeisesti haluaa odottaa siellä.. Kovasti ainakin liikkuu ja potkii, ettei siellä mitä'ä hätää ole. Itse olen vain niin kärsimätön..

Mies lähtee taas yöski töihin ja jo sille vitsailinkin, että varmasti haluaa syntyä silloin kun olet musta parhaillaan 1.5 tunnin ajomatkan päässä :whistle:
Onneksi anoppi luvannut ottaa 3 vuotiaan tyttöni mihin vuorokauden aikaan tahansa hoiviinsa.

Mutta tuossa ystävieni kanssa pitsalla tajusin, että hei meille kellä vain voi olla nyytti sylissä parhaillaan muutamien tuntien sisällä siitä kun ei olisi arvannut tapahtuvan viellä yhtään mitään pitkään aikaan.. siis aika jännät paikat :eek: vai olenko mä ainut joka tän tajus vasta :ashamed: :whistle:

jaksamisia ja kärsivällisyyttä meille kaikille :hug: :wave:
ja HYVÄÄ VAPPUA!
 

Yhteistyössä