Toukomurut 2014 ~ Marraskuussa

Hellurei!

Täällä oli eka lääkärinkäynti ja NYT kuultiin ensimmäistä kertaa pikkuisen syke. Lääkäri meinas ensin että jos sitä ei heti löydy kun kohtu on sen verran takana. Mutta ensimmäisen kohtaan mihin se sen dopperin laitto kuulu mahtava syke :) Syke oli 147.
Samoin kohtu vastaa hyvin viikkoja 14.

Sain myös tuomion että mulla on hiiva :headwall: no onneksi sen saa nopeesti pois.

Onko teillä ollut hiivaa useasti nyt raskauden aikana?

Ensi viikolla onkin sitten toinen neuvolakäynti.

Ai niin se koti Dopperikin tuli. Tänään päästään kotona sitä testaamaan :)

Pinkku-84 ja Pallopää 14+1
 
No ensin paineli kohdun paikan ja oli jo ylöspäin matkalla ja tunsin mielestäni rajan itsekin. Mutta mahassa ei tosiaan ole muutoksia tullut (edelleen littana) ja esikoisestakin oli aikoinaan pieni (kuvista katsottuna maha tuli näkyviin viikolla 23). Muistelisin silloin, että sanoivat kohtuni olevan taaksepäin kallellaan, joka voi vaikuttaa sekin. Syynäsi läpi esikoisen neuvolakortin ja hänestä ekat sydänäänet kuunneltu vasta viikolla 18, kun ei näillä viikoilla neuvolaa ollutkaan.

Neuvolaan kuitenkin soitettu ja uusi aika saatu 18.11 aamulle, jolloin koitetaan uudestaan. Ilmoittelen viimeistään sitten, missä mennään.

Skaardie + Pottu 14+2
 
Nitta Rakenne on sitten samana päivänä kuin teillä, kunhan tuossa saataisiin nuo sykkeet sitten kuuluviin.

Kyllähän sitä olisi toivonut, että olisi tuon sydämen saanut kuuluville, mutta toisaalta helpottaa, kun ei ole ensimmäistä kertaa raskaana (osaa verrata aiempaan) ja kun on vain jotenkin sellainen olo, että ei tässä mitään hätää ole. En osaa selittää tuota oloa tarkemmin, mutta tosiaan tuolta tuntuu..

Ja täytyy myöntää, että netissäkin tuli surffattua ja muillakin oli näin käynyt, ettei sykkeitä ollut kuulunut neuvolassa, että ei tämä ihan tavatonta ole.

Ensi kerralle minulle on myös luvattu kokeneempi neuvoltatäti.
 
Hellurei!

Meillä onkin ollut tässä touhua ja tohinaa viime viikot kun mies oli melkein kaks viikkoa Kiinassa ja täällä itsekseni pyöritin arkea. Ylpeä olen itsestäni kun kaikki meni hyvin ja pärjäsin paremmin kuin hyvin. :)

Lääkärineuvola oli viime torstaina ja kaikki oli hyvin. Perjantaina oli sitten Nt-ultra. Olihan se ihana nähdä se pieni ihmisen alku siellä. Aluksi hän nukkui, mutta sitten kun hieman herättelimme niin tuli pieneen liikettä. :heart: Vauveli oli isompi kuin menkoista laskettuna joten Laskettu aika muuttui melkein viikolla ja on nyt 7.5.2014 (en saanut tabletilla punaista väriä, muuta jospa tämä eroittuisi).

Olotila on suht hyvä! Väsymystä on jonkun verran kun nukkuminen on vähän levotonta jostakin syystä. Palelua on myös koko ajan. Nämä "vaivat" voivat myös kyllä johtua kilpirauhasen vajaatoiminnasta, joka johtuu siitä kun minulta on leikattu kilpirauhaset kokonaan pois ja arvot ei vielä ole oikein kohdallan tämän raskauden suhteen.

Kyllähän tässä paljon mietityttää tämä pieni ikäero viimeisten kohdalla. Pikku neitihän täällä on vasta 8,5kk. Ja on jo melko aktiivinen tapaus! :)

Niin unohtui vielä laittaa että rakenneultra on 19.12.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt pitäisi kaikki olla listassa, uudet ja la-muutokset :D
Lirielin LA taisi puuttua?

Migreeniin sain katkasun päivystyksestä aamulla - samoilla lääkkeillä jotka mulla olis ollu kotonakin, mutta eipä se hukkareissu ollu kun virtsakokeesta löytyi tulehdus joka lähti nyt sitten viljelyyn ja parin päivän päästä saan tietää missä on tulehdus ja sitten oikeat lääkkeet. Seuraavalla kerralla saan ihan lääkärin luvalla ottaa noi lääkkeet jo kotona ekana kipupäivänä jollei panadol tehoa (ja jokainen migreenikköhän tietää ettei se tehoa kuin mainoksissa).
 
Pinkku-84: mulle sanoi lääkäri, että kaikilla on enemmän tai vähemmän hiivaa raskausaikana mut sitä ei tarvi hoitaa, jos ei tule hillitöntä kutinaa.

Onko muilla univaikeuksia? Mä herään aina viiden aikaan enkä sitten meinaa enäö nukahtaa ja töissä tuntuu välillä vaikealta pysyä hereillä. Hyvää nukkuma-asentoa on välillä vaikea löytää, vaikka tyynyillä yrittäisi tukea.

Eilen hankin imetystyynyn, kun bongasin huuto.net:stä hyväkuntoisen Doomoo buddyn edullisesti. Sit oon innostunut ehkä vähän liikaakin harsoista ja pikkupikkuvaatteista, nyt sais joku pitää mut kaupoista poissa...

Choco coco & Ihme ja Kumma 14+1
 
Choco coco, täällä myös heräillään aamuyöstä ja sit töissä väsyttää. Tänään piti oikein nousta ylös kävelemään, kun meinasi väkisin nukkumatti viedä mennessään.

Mulla ei ole hiivaa ollut raskaudenkaan aikana, ekassa raskaudessa lääkäri epäili, että valkovuoto vois enteillä hiivaa ja sain jotain puikkoja. No ne puikot aiheutti niin hillittömän kirvelyn ja kuumotuksen, että käytin vain yhden ja lopetin siihen.

Ihanaa, mulla on sokerirasitus torstaina. Ai että mä oikein odotan sitä, että 12 tunnin paaston jälkeen pitää juoda jotain sokerilientä. Yöks.

Mulla on seuraava nla vasta 27.11. ja ru 27.12. eli pitkä aika odotella niitä -mut nyt voin pikku hiljaa alkaa kyttäillä, koska liikkeet alkaisi tuntua=)

Ollakovai..? ja 13+6
 
Univaikeuksista, niitä on ollut jo monta viikkoa. Ensin tietysti pahoinvointi valvotti ja nyt kun se tuntuu helpottaneen, heräilen muutaman tunnin välein muuten vain. On sellainen tuskastunut olo kun herään, yleensä liian kuuma ja asentoa tosiaan joutuu hakemaan. Tyynyjen avulla koetan minäkin pönkkäillä, koska osaan parhaiten nukkua sellaisessa kylkiasennossa, että jalka on siinä edessä, eli melkein puolittain mahallaan. Nythän se ei enää oikein onnistu, vaikka maha ei vielä niin pallo olekaan mutta tuntuu ikävältä olla edes osittain mahallaan.

Liikkeistä, minulla alkaa huomenna jo 16. viikko, eli 15+0. Liikkeitä ei kai vielä ole tuntunut, jotain kuplintaa kyllä mutta niistä nyt ei osaa sanoa onko ne mitä lie. Ensimmäisessä raskaudessa tunsin liikkeet hyvin varhain, mutta nyt istukka on kuulemma ihan edessä ja varmaan vaimentaa tuntemuksia.

Hiivasta, onneksi ei moista vaivaa ole koskaan ollut, täytyy koputella puuta ettei tulisikaan. Kavereiden kertomasta päätellen voi olla todella viheliäinen.
 
Univaikeudet.. Mä heräänmyös joka aamu puoli viiden viiden aikoihin. Yö on pätkittäinen.
Illalla nukahdan sitten esittämän aikaan sohvalle jos en pidä varaani. Tosin vuorotyö ei ole nyt hyväksi.. Illat kestää kymmeneen ja ei taho hereillä töissä pysyä.
No nyt on lääkärineuvola ohi.. Painosta natkuttivat niinkun aina.. Ja edelleenkään en ole lihava. Muuten kaikki hyvin. Sydänäänet jumputti 156.
Verensokereista: olin omaseurannassa ja arvot oli loistavia, tosiaan neljäs raskaus eikä ikinä sokereiden kanssa ole ongelmaa ollut, nyt yhtäkkiä pitää jatkaa omaseurannassa ja silti käydä myöhemmin sokerirasitus. Huoh mulla ei pysy se litku sisällä. ( neuvolatädillä on diabetes,johtuuko siitä).
Nt- ultra huomenna :)
 
Mie olen tuntenu liikkeitä viikon verran, edellisestä synnytyksestä tosin vadta 7kk aikaa... 3 päivää vielä jännätä hälyttääkö seulat, tuleeko puhelua??? Mulla on sokerinrasitus tammi-helmikuun vaihteessa, olen jokasesta käyny eikä koskaan oo ollu häikkää..
 
Neuvolakuulumisia Kaikki hyvin :) Sykekin löytyi 155 vauhdilla pisteli menemään, mutta oli aika vilkaasti liikkeessä, kun yritti koko ajan karkuun ja voisin melkein väittää, että kun saatiin lopulta kunnolla kuulumaan niin jotain liikkeen tapaista tai ehkä vaan kuvittelin...

Onko muuten kellään tietoa veriseulan lukemista, että voiko niistä päätellä yksinään mitään? Sain tulokset mukaani, kun huomenna on ultra ja joo, huomennahan sitten tietää, mutta ei malttaisi odottaa :D "Varman" tuloksenhan sitten saa kun tuon yhdistää mittaustulokseen...

hiulu 12+2
 
Ne veriseulojen tulokset on henk.koht. ja niitä verrataan omaan ikään, niskaturvotukseen ja viikkoihin, joita sikiö vastaa... Eli valitettavasti pelkistä luvuista ei pysty päätteleen mitään..

Meillä oli NP-ultra. Kaikki hyvin, turvotus oli 1,4 ja seulat ei hälytelly yhtään mitään. Touhukas vaava, jolla sykkeet 160. Vastasi viikkoja 13+1, mutta LA ei muuttunut, kun niin pieni heitto oli.
Mä oon niin onnellinen ja mieskään ei olis halunnu töihin mennä. Lupasin, että tehdään jotain kivaa illalla, kun se tulee kotiin :)

kukkurukuu 12+5
 
Hiulu ne tulokset riippuu just vähän kaikesta, iästä, painosta, verikokeista ja Ultran tuloksista ettei oikein voi yksin päätellä. Nehän kirjaa ne koneelle, jolloin kone sen laskee... Näin mä ainakin käsitin :)
 
Ihana kuulla noita hyviä ultrakuulumisia!

Meillä on vielä kymmenen päivää odottelua ennen omaa aikaa - ja sydänääniäkään emme ole vielä päässeet kuulemaan. Kylläpä on odottavan aika pitkä! Toisaalta taas nää viikot tuntuvat menevän todella vaihdilla. Vastahan se kymppi meni rikki - ja nyt onkin jo 11+0.

Mulla oireina on edelleen ne samat jotka jo alussa tuli. Toinen rinta on kipuillut huomattavasti toista enemmän - nyt jo niin, että saatan käydä ihan lääkärissä näyttämässä sitä. Kaikki kuvotus ja mieliteot poikkeavat vain hyvin vähän normaalista - mutta väsymys on aivan kaamea. Jos joku muu on kärsinyt unettomuudesta, niin täällä on ihan päinvastaista vaivaa. Voisin nukkua kaiken aikaa ja senkin minkä olen hereillä olen jotenkin täysin saamattoman horroksen tilassa. Nyt yritän ihan tietoisesti alkaa nostaa aktiivisuuden tasoa - josko siitä kuitenkin olisi apua. Lisäksi mulla paino oikein hyppäs ylöspäin tän viikon alussa. En oikein tiedä missä vika, ihan hiukkasen aloin pelkäämään sokeria.

Mua alkoi kiinnostaa se toukouisille perustettu facebook ryhmä. Voisko siitä saada vielä uutta mainosta tänne palstalle?

Toisena - joku aiemmin kyseli vaatteista ja sai vastaukseksi todella kivan verkkokaupan linkin. Eli lisäksi kiinnostaisi nuo mammavaatteita myyvät verkkokaupat. Eli mistä te muut olette tilanneet talvitakkeja, tuubeja ja äitiyshousuja?
 
Viimeksi muokattu:
huomenna olisi neuvola.. wuhuu jo toinen... nyt kuullaan äänet ekaa kertaa <3 jep mie pääsen sokerirasitukseen kaksi kertaa vaikka koskaan ei ole sokereissa mitään ollut. osallistuin sellaseen tutkimukseen ni pitää kaksi kertaa käydä juomas litkut ja toteamas kun tulkee vähän huono olo.

iit84 ja arvoitus 12+3
 
seulasta, juu näin minäkin ymmärsin, että kone laskee sitten riskin - mutta ajattelin, että jos jossain ois olemassa jokin taulukko esim. mitkä on normaalirajat eri-iässä ja eri BMI:llä jne, että voisi itse vähän laskea :) Mutta ilmeisesti sellaista ei ole saatavilla? Noh, huomenna sen sitten näkee.
 

Yhteistyössä