Mulla alko synnytys klo 02 yöllä, kun heräsin supisteluihin. Ei ne nyt niin paljon kipeämpiä olleet, kuin minua pitkään vaivanneet supparit, mutta kuitenkin sen verran napakoita, että puolen tunnin pähkäilyn jälkeen hälytettiin kolmen vartin ajomatkan päästä lapsenvahti meille yöksi
03:40 olin sairaalassa ja 4 cm auki. Supistukset tuli koko ajan n. 3-6 min välein.
Synnytys oli kaikinpuolin rauhaisampi, kuin esikoiselta, jolta muistan vain hirmuisen vauhdin ja sen, etten ollut itse yhtään tilanteen herra tai siinä edes mukana.
Makoilin ja käveleskelin salissa, supistukset olivat tavallaan aika siedettäviä. Jotenkin ilokaasukin auttoi, ainakin siihen asti, että jokaisen supistuksen myötä tuli oksetuksen tunne.
05.30 kysyin jotain kipulääkettä ja sain perus ruiskeen pakaralihakseen. Melkolailla pitkän ajan kuluttua se jotenkin auttoi. Rauhoituin itse sänkyyn ja supistusten välillä torkahtelin, kunnes heräsin taas nappaamaan ilokaasua supistuksen tullessa. Mieskin sai lepäiltyä viereisellä sängyllä. Tässä vaiheessa alkoi tulemaan kovaa paineen tunnetta, muttei sentään ponnistustarvetta.
Seitsemän maissa aamulla olin aika kipeä ja kysyin kätilöltä kohdunsuun tilannetta ja kannattaisiko laittaa spinaalia tai epiduraalia. Olin 8 cm auki ja yhteinen päätös, ettei enää kannata mitään laittaa. Minua pelotti lähinnä kipu ponnistusvaiheessa, mutta kätilö kertoi puudutteiden auttavan parhaiten juuri supistuskipuun, eikä niinkään ponnistuksenaikaiseen. Uskoin.
Vuoro viahtui, uusi kätilö tuli 07.30, tutki kohdunsuun ja kysyi, haluanko jo synnyttää, jos puhkaistaan kalvo, joka ihan pullotti ja varmasti osaltaan aiheutti tuon kovenevan paineen tunteen. Halusin ilman muuta jo synnyttää. Kalvo puhkaistiin 07.41. Välittömästi seurasi kova ponnistuksen tarve. Kätilö veteli kiireesti vermeet niskaan ja huusi jostain kirjaajan. Käski pidätellä, mutta eihän sitä pysty, huusin vain, ettei onnistu. 07:46 oli koko tyttö maailmassa. Kaksi ponnistusta kesti, niiden välillä piti hiukan odotella, että kätilö leikkasi lisää tilaa

Eli toisen asteen eppari.
Ilmeiseti minulle tavaksi muodostuva loppuepisodi olikin sitten odotettavissa: istukka ei taaskaan irronnut. Eli nukutukseen, käsinirroitukseen ja kaavintaan. Esikoiselta oli sama kuvio.
Olo on hyvä ja reipas, vaikka hemoglobiini ihan pohjamutiin jäikin. Maitoa tulee taas ihan sairaasti, suihkuaa ympäriinsä. Tänään meni oma pumppukin rikki ja pieni prinsessa on ihan tukehtumaisillaan joka kerta kun yrittää syödä. Ei voi esim nukahtaa rinnalle, koska suu ja nielu on hetkessä täynnä maitoa. Huomenna haen sairaalalta pumppu tarvikkeet ja aloitan maidonluovutusharrastuksen