*Tammivauvat 2008*

Kauhee lumipyry tuolla ulkona! Oon koko aamun tässä pähkäilly että uskallanko lähtee Henrin kanssa tonne myräkkään kun olin suunnitellu körötteleväni vanhempieni luokse täksi päiväksi. Toisaalta olis niin ihana päästä vähän liikkeelle täältä kämpästä, mutta toisaalta kyllä vähän jännittää toi huono ajokeli. En oo ikinä jännittänyt mitään säätä ajaessa, mutta jotenkin toi pikkuinen tuhiseva nyytti siellä takapenkillä vaikuttaa tähänkin asiaan.

Oonko mä ainut joka VIHAA siivoomista. Mä tajuun että mun pitää siivota koska mä oon päivät kotona ja meis töissä mutta kun mä siis vaan niin vihaan sitä puuhaa. Eilen imuroin, tampasin matot, pesin lattiat, pyyhin pölyt sekä pesin vessan ja keittiön. Oli pakko kun oli tulossa vieraita. Meillä mies laittaa ruoat mutta mulle jää ihan kaikki muu. Tiedän että palkinnoksi saan olla ton ihanaisen pojan kanssa päivät kotona, mutta saako silti kitistä ja valittaa siivoomisesta jos sitä vaan yksinkertasesti inhoaa sitä puuhaa. :ashamed:

Tänään sai taas vähän perspektiiviä asioihin. Kuulen yhdestä tutun tutun tutusta. Tämä nainen alkoi odottamaan esikoistaan ja meni ultraan. Ultrassa todettiin raskaus, mutta havaittiin myös syöpä. Naiselle tehtiin sektio heti kun lapsi oli niin vanha että sen selvisi kohdun ulkopuolella ja nainen aloitti taistelun syöpää vastaan. Lapsi syntyi marraskuussa ja pääsiäisenä tämä nainen oli hävinnyt taistelunsa. Tämän kuultuani kyllä sitä taas ajatteli että kuinka kiitollinen sitä pitää vaan olla joka ikisestä terveestä päivästä.

No, ehkä mä nyt sitten rohkasen mieleni ja lähden ajelemaan varovarovasti, kyydissä kun on kallis lasti. =)

Hokkis ja Henri
 
kauheeta :'( ihan paha olo tuli pelkästä ajatuksesta että itse joutuis nyt näistä lapsosista luopumaan.

Mutta toisiin asioihin.Kyllä Hokkis täälläkin kiukuttaa nuo kotihommat aika useinkin ja varsinkin vaikka kuinka siivoaa niin esikoinen pitää huolen että hommat ei lopu.Siksi olenkin lakannut stressamasta liikoja...kunhan nyt suurimmat liat on poissa niin tyytyväinen olen!
Tärkeintä on että aikaa riittää lapsille :D

Täällä on hirvee lumimyräkkä ja nyt laantumaan päin niin sain tytön ulos nukkumaan kun alkoi ihan kitinäksi menemään.Ei täällä sisällä vaan kunnolla nukuta kun tunnin verran ja ulkona menee hyvänä päivänä 4-5 tuntia...tosin tässä ilmassa 2 tuntia saa rittää vaikka onkin hyvin päällä.

Huomenna itsellä jälkitarkastus ja vauvalla lääkäri niin saadaan vähän niitä mittojakin sit :D tuntuu että kovasti on kasvettu kun vaippakokoakin saa vissiin vaihtaa kohta kolmoseen.Alkaa tavarat tulla vyötäröstä ulos kun oikein pahasti käy :LOL:

No mutta nyt mentävä lounasta vääntämään itselle

Hema Ja elli 2kk
 
Moi. Miekin oon täällä :wave:
Teidän juttuja oon aina lueskellut, ja kertoilen nyt meidänkin kuulumisia teille: :)

Albert Emil Hermanni: on siis meidän pojan nimi, eli ihan Alpertti vaan :)
Ikää nyt 2kk3vk ja painoa 5800g&pituutta 61cm. Potra poika on.

Meillähän oli Alpertilla se pissatulehdus silloin 9vrk ikäisenä, ja oli viikon sairaalassa. Estolääkitystä nyt syötellään, koska tutkimuksissa selvisi, että virtsateissä on takaisinvirtausta. Ekaks saatiin kefexin-antibioottia, mut ne lensi yrjönä heti aina pois, niin vaihdettiin sit lääkettä.Nyt menee ainakin 1-2v tuo estolääkitys, ja sit kontrolliin.
Masuvaivoja on kovasti, ja päivät huutaa melkein läpeensä, relatipat, cuplatonit yms. on kokeiltu, mut ei oikein mikään auta.

Syömiset/nukkumiset: Alpertti nukkuu yöt hyvin, mut päivällä meillä ei juurikaan nukuta. Yöllä herää 1-2x syömään, ja heti jatkaa unia syönnin jälkeen. Päivällä tisutellaan 1-3h välein, yli kuukausi meni ennen kuin tissiä oppi syömään, ja nyt ei sit meinaa pullo kelvata mitenkään päin!
Miten paljon teillä muilla vauvat nukkuu? Kun miusta tuntuu että Alpertti nukkuu aika vähän, yöllä 8-9h, ja päiväunia 1-3h (nekin puolentunnin pätkissä ) eli yhteensä max 12h/vrk.

Oma paino: Mulla on paino tippunut synnytyksen jälkeen 19kg! Vielä 3 raskauskiloa siis jäljellä. Päivisin lenkkeillään ahkerasti. :)

Siinäpä pikaseen kuulumiset täältä, lupaan kirjoitella jatkossakin tänne, nyt kun sain lopultakin aikaiseksi :)

Katja ja Albert 2kk3vk
 
Terveppä terve :wave:

Täällä olis kans yksi tammimamma. Voiskohan viel ilmoittautua joukkoon? Lueskellut olen tällä jo pidemmän aikaan ja seurailin pinoanne jo raskauspuolella, mutta nyt vasta "uskaltaisin" mukaan :)

Josko muutama muukin vielä liityisi mukaan niin saatais uutta tuulta puhallettua tähän pinoon!!!!

Meillä siis poika, esikoisemme, joka syntyi 18.1, Nyt siis ikää "jo" 9viikkoa ja rapiat. Hyvin on alku sujunut, hieman mahavaivainen ollut meidän pikkuinen, mutta muuten on mennyt hyvin. Nukkuu yönsä parilla syötöllä , kovasti jo juttelee ja hymyilee ja... Tätähän nyt voisi jatkaa lähes loputtomiin :)

Nyt kutsuisi vaunulenkki.

Kuulumisiin :wave:

Kide
 
Tervetuloa vaan Kide.

Hokkis: et todellakaan ole ainoa siivoomisen vihaaja, täältä löytyy toinen. Meillä on ..lähes aina kuin mikäkin sikolätti :ashamed: Ei meillä siivota edes kerran viikossa, täytyy todella potkia itteensä tonne takalistoon vähän puhtia.

Mulla on painoa tippunut niistä 18 raskauskilosta 14. Paino jumitti samassa viikkoja, mut nyt oon jättänyt mässyn pois ja nyt on paino lähtenyt laskuun :D Vaikka kauhee salmiakkiaddikti olenkin, jotenkin vaan se himo on jäänyt pois.

Nukkumisesta. Poitsu menee nukkumaan siinä klo 00 ja herää klo 6, sitten syö ja menee takaisin nukkumaan. Yleensä nukkuu vielä kolmisen tuntia, joskus 4. Päikkärit on se 5 tuntia.

http://www.aijaa.com/v.php?i=1822789.jpg

Siinä joku kuva, nyt kun vihdoin sen osaan itse liittää :LOL:
 
Hokkis: Siivoamista inhoan minäkin eli et ole ainoa. :wave: Mutta inhoan myös sotkuista kotia, joten yritän pitää täällä suurin piirtein järjestystä yllä. Mies onneksi auttaa minkä töiltään kerkiää. Koira ja vaunut tuo sisään tosi paljon hiekkaa, joten täällä imuroidaan usein. Mutta muuten yritän olla ottamatta stressiä, pölyt pyyhitään silloin kun jaksetaan eli aika harvoin. :whistle: Sama juttu lattioiden pesun ym. kanssa, sitten pestään kun on ihan pakko.. :LOL:

Nyt tosin laitettiin asunto myyntiin, joten pakko pitää paikat supersiisteinä..Huoh. :whistle:

Hokkiksen tuttavan tarina tosiaan antoi taas perpektiiviä. Niin usein tulee valitettua pienistä asioista. :ashamed: :'( Pitäisi yrittää muistaa joka päivä miten onnellinen sitä onkaan kun on ihana terve poikavauva ja rakastava avomies. :heart: Sekä koira, asunto, työpaikka jne...

Painosta: Enää 1-2kg lähtöpainoon! B) Mutta enpä niistä jaksa stressata edes, pääasia että mahtuu omat vanhat farkut jne päälle. =)
 
Täältäkin ilmoittautuisi yksi tammimamma vielä mukaan pinoon! Meidän esikoispoika syntyi 5.1., pian siis tulee 3kk täyteen! :)

Meillä on elämä alkanut sujua oikein hyvin. Vatsavaivoista kärsittiin ensimmäiset kuukaudet, mutta nyt jo on alkanut helpottaan. Vyöhyketerapiasta oli suuri apu tässä asiassa. Myös jonkinlaista päivärytmiä on tullut. Poika sammahtaa yöunille yleensä klo 20-21 ja nukkuu 2-3 syötön kera noin aamukuuteen tai -seitsemään. Sitten aamulla ottaa pikkutirsat ja klo 10-11 lähdetään vaunuilla ulos ja poika jää kävelylenkin jälkeen vielä ulos nukkumaan 2-3 tunniksi. Iltapäivällä vielä lyhyempiä unia muutamat, joskus ottaa vielä toiset 2-3 tuntia kestävät unoset.

Kysymyksiä teille muille: Mitä kaikkea vauvanne jo osaavat? Entä onko ilmaantunut ns. rintaraivareita? Meidän poika on nyt ehkä viikon ajan ollut jotenkin levoton rinnalla, rimpuilee, ähisee, välillä puhkeaa yhtäkkiä itkuun! Mistäköhän tälläinen voisi johtua... Olen miettinyt että onko maito alkanut tulla jotenkin hitaammin ja vauvalla menee siihen hermo vai mikä on... Toivottavasti tämä on vain joku ohimenevä vaihe. :/
Viihtyvätkö vauvanne sitterissä? Meillä ei oikein viihdytä, 5-10 minuuttia korkeintaan.

Nyt lähden poikaa viihdyttämään! :)
 
Minäkin kuulumiset voisin taas tähän väliin laittaa. Eli meillä oli tänään se 3kk neuvola =) Oletin että olis ekat rokotuksetkin antaneet tänään Antille mutta ei kun on vasta ens viikon perjantaina sen 3kk tasan =) Ekan rotarix satsin sai tänään, joka oli onneksi ilmanen täällä Kajaanissa =) Pituutta Antilla oli 61,5cm ja painoa 6200g, päänympärys oli 41,4cm. Hyvin siis kasvaa ja kehittyy pikkuinen poikamme :heart: Ja korvikkeelle meillä siis elellään, maissivelliä ollaan tässä jo jonkun aikaa annettu ja saadaan antaa edelleen ku pelkkä maito ei riitä. Ja korvikkeen määrä päivässä on sen verran suuri että noita d-vitamiini tippoja ei tarvi antaa ku se 1-2 tippaa päivässä =) Seuraava neuvola onki sitte 29.4 jollon saa ne ekat rokotukset.
van pitää lähteä pikkumiestä syöttämään, tuntuu ähisevän jo tuolla sitterissä :)

Tytsi & Antti poika :heart:
 
Heippatirallaa..
Tervetuloa vaan mukaan Kide sekä qwerko! Lisäsin teidätkin tuonne etusivun listaa ja jos haluatta antaa "lisää tietoja" niin laittakaan viestiä tänne niin päivitän nekin tuonne:D

Hyvä Gorthaur! Noin sitä pitää, kokeilemalla oppii, mut aijaa-sta ku laitat sen linkin tänne missä lukee et pieni kuva (onkohan se toinen linkki) niin kuva tulee näkyviin suoraa tähän sivulle pienenä. Ja sehän riittää vain ku sen teksin lisää tänne, ei tarvi käyttää tuota 2+ kuvan laitto linkitystä. Katjakin eiku kokeilemaan! Toi aijaa.com on helppo kuvien linkitykseen :D

Meillä Luca pian 3kk, viihtyy hyvin sitterissä kuin myös lattialla. Naureskele ja juttelee kovasti. Kylellee jo kääntyy sekä masulla ollessaan selällee kiepsahtaa. Lelut kiinnostaa kovasti, niihin tartutaan sekä heilutellaan yms. Mulla oma maito riittää hyvin, korvikettaa saa joskus silloin kun olen itse jossain ja nälkä yllättää. Pullokin kelpaa, onneksi.

Mulla raskauskiloja on vielä n.10kg jälellä :( Mutta jahka imetys loppuu niin viimestään aloitetaan kunnon ruokavalio kuuri. Lenkkeilemässä käyn jo nyt hyvään tahtiin, niin ei oteta paineita, vaikkakin noi kilot harmittaa! Mutta pois ne on tarkoitus kuitennin saada, mutta en halua imetystä sen takii riskeerata et alkaisin nyt kauhiasti laihduttamaan. Tietty herkkuja vois jo nyt alkaa karsimaan :ashamed: Dominokeksi riippuvuudesta olen kuitennin jo päässyt..

Mutta nyt taas kotihommii, joita riittänee täälläkin. Mä kyl aika siivousintoilija olen, mutta se ainainen siivoaminen kuitennin joskin pännii..Tykkäisin kuitenni et paikat ois puhtaat ja järjestyksessä, mut aika toivotonta tälläisessa jätkäsakissa...

Muksat viikonloput!

Saaru ja poijjaat
 
Heips,

Pitkästä aikaa "eksyin" tänne kaksplussalle. No, enpä ole tonne Mns-puolellekaan ehtinyt juuri kirjoitella, sen verran rivakasti menevät nämä päivät :)

Meidän tyttö on nyt 2,5kk. 2kk neuvolassa mittaa oli 59,2cm (52) ja painoa 5,7kg (3,835). Parin viikon päästä nähdään, kuinka paljon on kasvanut lisää.

Luonteeltaan tyttö on todella rauhallinen ja hyväuninen. Nytkin nukkuu tuolla vaunuissa jo neljättä tuntia. Rytmejä on alkanut jo ihan selvästi löytymään: iltaisin mennään nukkumaan n. klo22 ja aamusyöttö on 06-07 välillä. Sen jälkeen tyttö usein nukahtaa vielä pariksi tunniksi ennen kuin päivä alkaa virallisesti. Kolmen lapsen kanssa menee (kopkop) helpommin kuin mä kuvittelin, mutta paljon siitä on kiittäminen tytön helppoudesta. Saa nähdä millainen uhma sitten tulee, kun nyt ollaan rauhallisia :D

Rintaraivareita täällä ei juurikaan ole. Joskus, jos on ollut pitkä imetysväli ja rinta on ihan kivikova niin sitten mnee hermot, kun ei siitä oikein tahdo saada kiinni. Imettäminen sujuu hyvin ja kumeistakin päästiin eroon alle kuukauden ikäisenä. Pullosta tyttö ei suostu juomaan eli sen suhteen mä oon hyvinkin kiinni kotonaoloon, mutta ehtiihän tuota.

Tällä hetkellä sekä mä että vanhemmat lapset ollaan hyvin kipeitä :( Tai esikoinen alkaa olla jo voiton puolella, mutta mä ja kakkonen vielä köhitään. On sitten ollut tosi rankka flunssa. Mutta kiitollinen pitää tuon Hokkiksen jutun jälkeen olla että vaan näin pieniä juttuja sairastaa.

Tyttö viihtyy lattialla tai sitterissä hyvin. Jumppakaaressa olevia leluja katselee mielellään tai sitten seuraa katseellaan isoja sisaruksia. Päätä kannattaa hyvin ja sitterissä pynkee kovaa vauhtia istuvampaan asentoon. Sängyn päällä saattaa satunnaisesti päästä kääntymään kyljeltään mahalleen, mutta muutoin ei edes yritä kääntyä selältä kyljelleen. Tyttöä hymyilyttää ja naurattaakin välillä kovasti. Aika perusjuttuja siis :)

Tällaista nopeasti kirjoitettuna. Nyt puurottamaan nuo isommat ennenkuin tyttö herää.

Aurinkoista kevättä kaikille!

t.Jimena + tyttö (1301)
 
Katja87: Kysyit, että miten paljon meillä muilla vauvat nukkuu. Meillä Viola laittaa illalla nukkumaan siinä 22-23.00 maissa ja herää tissitteleen 2-3.00 maissa ja jatkaa unia tuonne 7-7.30 asti eli yöunia nukkuu noin 9 tuntia ja päivällä nukkuu kahdet päiväunet, jotka molemmat on kestoltaan 3-4 tuntia eli vuorokaudessa neiti siis nukkuu noin 15-17 tuntia. Joinakin päivinä voi nukkua vähän vähemmänkin, mut suunnilleen siis noin paljon nukkuu.

Kide: ja qwerko : TERVETULOA PORUKKAAN! :hug: Ihanaa, että tänne tulee uusiakin, että saatais tää pino pysymään kasassa! Täällä on tosi mukavia äitejä, joiden juttuja on tosi kiva lukea ja saa sit itekin purkaa ajatuksiaan tänne. Eli ei muuta kuin LISÄÄ ÄITEJÄ tänne tammimammoihin!!! :)

Gorthaur: Oikea söpöliini tuo teidän baby! =)

Me ollaant täällä oltu jo viikon päivät kipeänä: oksennustautia, ripulia ja kuumeilua. TYMPII! Tuntuu, että tää tauteilu ei mee ohi, varsinkaan keskimmäiseltä lapselta. Viola on onneksi pysynyt terveenä ja toivottavasti pysyykin terveenä. Taitaa olla sairaalareissu, jos vauva alkaa sairastaa.

meillä neiti viihtyy lattialla aika huonosti vielä, vaikka jumppakaaren alla yritänkin pitää, että ois leuluja mitä katella. Sitterissä viihtyy aika hyvin ja katseellaan isompia sisaruksia. Viola kannattaa päätä kannattaa hyvin, on laitokselta asti pidellyt itse päätä. Sängyn päällä on Viola joskus päässyt kääntymään kyljeltään mahalleen, mutta jumppakaaren alla ei edes yritä kääntyä selältä kyljelleen tai mahalleen. Kova on tyttö meillä hymyileen ja nauraan ja jokelteleekin välillä kovasti. Jospa se meidän neitikin alkaa kohta paremmin viihtyä tuolla lattialla, että oppii uusia taitoja (kääntymään mahalleen jne.) =)

Jaahas, nyt isompien lasten pariin, joten :wave: ja pärjäilkäähän mammat! =)

Tammiäiti ja Viola 2 kk :heart:
 
Maanantaita Mammat :wave:

Oltiinpa tipahdettu alas...

Kovasti on ollut juttuja lasten "taidoista". maidän kymmenviikkoinen viihtyy jonkin verran jo lattialla, seurailee meidän aikuisten touhuamista ja katselee ihmeissään värikkäitä esineitä siinä köllötellessään. Selällä ollessa kiepsahtelee välillä kyljilleen, ja mutaman kerran on jo mahaltaan kiepsahtanut selälleen. Välilllä yrittää kovasti eteenpäin punkea itseään ja hermostuu sitten täydellisesti, kun maisema ei vaihdukkaan :)

Kiloista oli kanssa juttua, siis omista kiloista, ja joku muukin tunnustautui Domino-fanaatikoksi, täältä löytyy toinen :ashamed: Yleensä en kauhiasti keksejä napostele, mutta jos dominoita on kaapissa niin voi sitä himoa!!!! Raskauskilot on onneksi kyllä jo lähteneet, 14 niitä tuli ja ne on historiaa, vaikka kyllähän tää kroppa nyt kovasti kiinteytystä kyllä kaipaisi, vaikka kilot onkin lähteneet. Aikasta paljon kyllä olen syönyt makeata synnytyksen jälkeen, mutta imetys ja vaunulenkit taitaa viedä sen verran energiaa, että kilot on pysynyt kurissa. Ja eikös se niin ole, että ensimmäisen lapsen jälkeen kilot lähtee helpoiten ja vaikeutuu sitten aina seuraavien raskaukisen myötä? No joo, älkää nyt suotta niitä kiloja kovin surko, kyllä ne sitten jossakin vaiheessa saa pois aivan varmasti!

Mulla olis yks kyssäri, mikä on mietityttänyt jo muutaman viikon ajan. Nimittäin poikamme raivarit aina kylvyn jälkeen? Kylvyssä olosta hän kyllä silminnähden nauttii, mutta kun hänet ottaa sieltä pyyhkeen sisään niin alkaa hirveä huuto! Onko kellään ideaa, mistä se voisi johtua?
Ollaan yritetty tehdä asioita monella eri tavalla esim. kuivateltu saunan lämmössä, tai sitten suoraan pukemaan, syötetty ennen tai annettu hieman aikaa ruuan "laskettua ennen kylpyä jne. Mutta nyt ainakin viiden viimeisen kylvyn jälkeen tulos on aina sama: ihan järkyttävä huuto. Kyllähän se sitten pikkuhiljaa rauhoittuu tutin ja sylin avulla, mutta aika ikävä juttu silti. Tulee itsellekkin ihan avuton olo, kun tuntuu, että mikään ei aluksi riitä :(

Nyt kuuluu sängystä ähellys...


Kuulumisiin
Kide
 
Hei pitkästä aikaa
Meillä typy kasvaa vauhdilla, 2kk neuvolassa 5110g ja 55,8cm (2700g ja 47cm) Hyvin on mennyt, ja jonkinmoista rytmiäkin jo on. Aamulla herätään n. 9 maissa, 1-1,5h seurustelua ja tissuttelua, sitten ulos missä meneekin 3-4,5h. Iltapäivä yleensä vaan syödään ja seurustellaan, illalla muutamat 0,5-1h unet ja sitten siinä 22 aikoihin yöunille. Yöllä herätään kerran tai kaksi syömään ja jatketaan samantien unia.

Meilläkin on aina silloin tällöin rintaraivareita. Meillä ne taitaa tulla silloin kun kauhea nälkä ja maitoa ei tule heti ja paljoa, joskus myös toisinpäin, niin että sitä tuleekin kerralla liikaa. Lisämaitoa on annettu alusta asti, edelleenkin menee se 1-2dl päivässä.

Mahavaivoja on jonkin verran, kokeiltiin disflatyl-tippoja muutama viikko, mutta nyt kun jätettiin ne viikko sitten pois, tilanne helpotti ja mahavaivoja ei tartte huutaa läheskään niin paljoa. Rupsuille pitää välillä huutaa..

Tyttö on alkanut nyt vasta viihtymään sitterissä ja silloinkin pitää olla viihdykettä, esim. äiti tiskaa =) Mutta helpottaa kummasti kun ei tartte koko aikaa pitää sylissä mitä on hereillä.

Käytiin tytön kummitädin kanssa naapurikaupungissa viime viikolla shoppailemassa ja tyttökin oli mukana. Kiltisti istui kaukalossa, välillä nukkui ja välillä tarkkaili ympäristöä. Pitäähän tytöt opettaa shoppaileen pienestä pitäen
:D

Mutta tämmöset pikakuulumiset tällä kertaa, ulkoa kuuluukin jo lupaavaa ähkimistä...
wilsson ja typy
 
meillä kovasti vielä rytmi vaihtelee mutta jotain järkeäkin on jo eli Elli nukahtaa yöunille 21-22 ja yöllä syö kerran 1-3 aikaan ja sit aamulla syö 5-7 aikaan toisen kerran.Yleensä 7 "noustaan ylös" ja sit on hereillä 1-2 tuntia ja ottaa tunnin unet ja 2 tunnin jälkeen menee pitkille päiväunille joita tulee 2-4 tuntia.iltasella sitten torkahtaa 1- 2 kertaa pikku-unille.
Oma maito riittää hyvin ja ei kyllä pulloa edes huoli.

Elli on löytänyt nyrkit ja kääntyilee kovasti kyljeltä toiselle ja on mahalleenkin kääntynyt.leluja katselee ja niihin tarttuukin ja vie suuhun.Parhaiten viihtyy sylissä mutta sitterissä jaksaa olla jonkin aikaa jos on virkeä.
Oikein hyväntuulinen ja pirteä vauva on.Päätä kannattelee mallikkaasti ja sylissä punkee koko ajan istumaan....tuettuna.

Rintaraivareita meillä on väsyneenä tai silloin kun tarjoan rintaa ja ei olekaan nälkä.Siitä suututaan ja kunnolla.
Itsellä on sellainen kummallinen homma käynyt että maito on aika lailla ehtynyt toisesta rinnasta :(
mutta onneksi toinen rinta sitten paikkaa puutteet ja tyttö kasvaa hyvin.
2.5kk iässä oli 58.5cm ja 5580g(49cm,4020g).
 
Kide: Ihmettelit poikasi raivareita aina kylvyn jälkeen. Kuullostaapas oikein tutulta, nimittäin meillä neitikin nauttii suunnattomasti kylvyssä olosta , mutta kun hänet ottaa sieltä pois niin alkaa hirveä huuto. Ollaan mieheni kanssa mietitty ja ihmetelty samaa kuin sinä eli mistä se johtuu. Oon syöttänytkin neitin aina ennen kylpyyn menoa eli nälkä ei voi olla ja märkä vaippakaan ei voi olla syynä (kuka sitä nyt vaipoissa kylpee :LOL: ) eli ne syyt, joista vauva voi yleensä huutaa. Mutta me ollaan tultu siihen loppu tulokseen, että vauva joko A) protestoi, kun ei saa olla vedessä enää tai B) vauvalla tulee vilu kylvyn jälkeen, vaikka hänet "paketoidaankin" hyvin pyyhkeeseen kylvyn jälkeen tai sit nää molemmat syyt vaivaa ja siksi vauva huutaa. Mutta tuttu tunne: olo meinaa olla itsellä avuton, kun kaikkensa tekee vauvan hyväksi, niin vauva silti huutaa... no, jospa se tästä helpottuu, kun vauva kasvaa.

Meilläkin on aina silloin tällöin niitä rintaraivareita. Varsinkin, kun neiti on herännyt pitkiltä päiväunilta ja on kauhea nälkä ja jos maitoa ei tule heti (neidin mielestä tarpeeksi nopeasti) tai sit rinta on kivikova maidosta ja neiti ei saa rinnasta otetta niin sekin voi hermostuttaa nälkäisenä. Mutta: onneksi maitoa riittää ja vauva kasvaa ja kehittyy vauhdilla. Meilläkään ei pullo kelpaa (yritän antaa vettä pullosta aina imetyksen jälkeen, että se ehkäisisi sammasta ja samalla löysyttäisi neitin mahaa kakkatouhuissa, mutta eipä meinaa vesi aina maistua) =)

Meillä ei Viola vielä kääntyile kyljelle tai mahalleen eikä osaa tarttua vielä leluihin, mutta odotan näitä aikoja innolla. Leluja kuitenkaan katselee tarkasti ja seirailee hymyssä suin isompien sisarusten touhuja. Muutenkin on oikein rauhallinen tuo meijän vauveli :xmas:

Tammiäiti ja Viola 2 kk :heart:
 
Heipä vaan hei!! Laiskuuttani kopsaan kuulumiset tuolta msn puolelta..
Ja tosiaan hyvää maaliskuun viimeistä päivää =) Kylläpäs se aika huristaa lujasti..

Juu, minä tosiaankin unohin koko kello homman, huomasin sunnuntaina tuossa kun mesessä kirjoiteltiin että pitäsköhän ne kellotkin siirtää =D Eipä tuo mitään erikoista meillä vaikuttanut, kai..

Tällä tapaa tällä hetkellä mennään meillä, eli heräillään 7-8 aamulla, sit ollaan tunti pari hereillä ja sit otetaan reilun tunnin tirsat ja sitten taas tunti pari hereillä ja sitten käydään kunnon päikkäreille pihalle, tuolloin useasti lähden lenkille tai kaupoille. Sitten heräillään ja ollaan ainakin se pari tuntia hereillä ja nykyään oon saanu nukkuun noin tunnin iltapäiväunet ja sitten jaksetaan pirteämmin iltaan, ja nukkumaan käydään 8 aikaan. Usein nukahtaa helposti, välillä sit itkien syliin vaan jos on päässyt yliväsyn puolelle.. Eli erittäin hieno päivärytmi mielestäni =) Syömisiä tähän en kirjoittanut koska Valtteri syö siis joka välissä ja ihan koko ajan =D no ei nyt ihan mutta melkein.. SItterissä poika viihtyy kyllä, aamusin laitan hetkeksi kun syön aamupalan ja sit päivällä jos tarvii sillon ku ruokaa laittelen, eli lähinnä keittiössä ompi tuo vehje. Leikkimatolla viihtyy hyvin, ja on ruvennut huitomaan kovasti leluja siinä yläpuolella ja vieressä olevia ja juttelee niille kovasti. Vatsallaan viihtyy erittäin hyvin ja varsinkin sillon kun laittaa jonkun lelun tai peilin siihen eteen nii rupee juttukin luistaan ja tulee hyvää niskajumppaa =) Kovasti Valtteri hymyilee ja pientä naurahdustakin rupee kehittyyn, unissaan on naureskellut muutamia kertoja, jo ihan pienestä asti =D Mutta kyllä kasvot taitaa olla kuitenkin vielä se lemppari "lelu" eli äitille ja isille juttelee ja naureskelee mielellään =D Masulta selällee on tosiaan muutamia kertoja kierähtänyt, ja juurikin niin että se pää taitaa viedä mennessään =D Selällä ollessaa on nyt ruvennut kyljelle yrittään, hienoa kyllä se siitä =) Huomenna sitten neuvolaan, jänskättää oikein mitä siellä sanotaan ja eka rokotuskin annetaan.. Siitä kasvusta eniten, kun th oli sitä mieltä että tää kaveri tarvii jo 3 kk iässä aloittaa kiinteet.. Saas nyt nähä, kyllähän sitä vois viä lykätä sit jos kasvu ok, mun mielestä..Lisämaitoa on nyt silloin annettu kun tuntuu ettei kertakaikkiaan tissi riitä, mutta ei edes päivittäin.

Muhun pisti lauantaina vissiin joku ötökkä, kun laitoin pojat pihalle jotta saisin imuroida rauhassa, ni sit pesinkin ikkunoita myöden kaikkia paikat =D HEH!! Nyt tarttis silittää viä verhot ikkunoihin, mutta taidampa lähteä lenkille ekaks =)

Oikein lystikästä päivää kaikille!!

-marjo- :)
 
Ja sitten vielä lisää, eli rinnalla meilläkin saa joskus raivareita, silloin kun maitoa pursuaa suupielistäkin ja sit joskus kun on kauan syönyt ja näyttäs siltä et rinta on yksinkertasesti tyhjä.. Ja myöskin sit kylvystä tullessa joskus menee iso herne nenuun.. SIihen en oo myöskään keksinyt mitään, heti käärästään lämpöseen pyyhkeeseen, ei pitäs keretä kylmäkään tulla.. No ehkä asia korjaantuu iän myötä.

Äskön tossa leikkimatolla valtteri nappas kivasti yhdestä lelusta kiinni ja meinas suuhun laittaa =) Hienoa, joka päivä jotain uutta..

Niin sitähän mun piti kysästä, kun tuntuu että poika kuolaa aikasta paljon ja jostain oisin kuullu että se tietäs hampaita? AIka aikasin jos jo rupeis tuleen..

-marjo-

Jaa juu katompa tuolta jonkun kuvan tähän vielä, hetkonen...
Eikä onnistu, siis voi kehveli sentäs!!

:kieh: En saa tuonne msn puolellekaan laitettua meinaa kuvia, nää on kai liian isoja ja minä en mitään pienennyksiä osaa.. muurrrrr!! Toiste sit =)
 
Hei!

Viikonlopusta taas selvitty, meillä olikin mun siskon rippijuhlat eilen, eli siellä vierähti päivä. Kirkko jätettiin suosiolla väliin, mentiin vaan kahvittelemaan. Kahvia tulikin sitten juotua normaalia huomattavasti enemmän ja se sitten kostautuikin viimeyönä. Aamuyöllä Laura itkeskeli ja kitisi unissaan, ilmeisesti vatsaa väänsi, mutta rauhottui aina hetkessä. Itse kuitenkin heräsin joka äänähdykseen, eli en saanut kunnolla nukuttua... Muistaapahan taas pitää kahvin juomisen kurissa.

Tänään käytiin neuvolassa, hyvin oli taas kasvettu, paino menee hieman keskikäyrän alapuolella ja pituus menee ylempänä. Päätä kannatetaan jo hyvin ja sylissä koitetaan punkea istumaan. Lelua pitää kädessä jos se annetaan käteen, itse ei vielä käsillä koita leluihin tarttua.

Maija ja Laura
 
Tänään meillä Luca sitten pukersi ja punnersi ja pääsi kääntymään masullee. Siinä siten möllöteltiin ja kauhia menohalu ois ollunna. Jalat koulussa masun alla pakerrettiin. Hermot meni ja käänsi väliin takas selällee, niin ei aikaakaan ja uudellen masulleen mentiin :D Ihanata! Niin ne oppii..
Meillä ei kiinteitä vielä maistellakkaa, tisumaidolla pärjätää vielä hyvin. Saa meillä odottaa vielä, mut heti ku on tarvista niin aletaan maisteleen, mutta varmaa viimestää kuiten 4-5kk iässä maistatellaan.
Meillä kans kuolataan, ja molemmat nyrkit suussa. Mietittiin kans miehen kaa et voiko muka jo hampaita puskee.. saapi nähä..
nyt natistaa, pitää mennä, varmaa uni tulossa. Ei muuta ku kärppätutti suuhun ja harso kainaloo, niillä uni tulloo.. :heart:

Saaru ja Luca, keskiviikkona 3kk
 
Tiistaita kaikille! :)

Meillä myös poika kuolaa aika paljon ja nyrkkejä on syöty jo varmaan kuukauden verran. Ikää pojalle tulee perjantaina 3kk. Voisikohan jo näin varhain hampaita ilmestyä... Myös päiväunien nukkuminen on nyt muutaman päivän ajan takkuillut. Poika on selvästi väsynyt ja nukahtaa kun lähdetään vaunutteleen mutta sitten kun vaunut pysähtyy ja pitäisi jäädä kotipihaan jatkaan unia niin herätään. Ennen on nukkunut hyvin liikkumattomissa vaunuissa. Sisällä taas unet on semmosia puolen tunnin pätkiä vaan... :/ Toivottavasti tää on vaan joku ohimenevä vaihe. Jos vaikka tuo keväinen ilma pitää hereillä! ;) Toisaalta yöt on alkanu sujua oikein hyvin (vaikka ei niissä suurta ongelmaa ole ikinä ollutkaan) ja parina yönä poika on herännyt vain yhden kerran syömään. Olen kaikkien neuvolantätien ja suositusten vastaisesti nukuttanut poikaa välillä mahallaan. Nukkuu selvästi parhaiten ja pisimmät unet siinä asennossa. Ja olen huomannut että se auttaa ilmavaivoihin, kovasti paukuttelee mahallaan nukkuessaan! Kyljelläänkin nukutan, mutta poika kääntyy siitä helposti selälleen ja sit pelkään että tulee pulaus ja vetää sen henkeen. Miten muilla nämä nukkumisasennot?

Kääntymistä ei tunnu poitsu vielä edes suunnittelevan, tyytyväisenä köllii selällään. Mahallaan ei niin hyvin viihdy pitempiä aikoja. Paitsi siis nukkuessaan! ;)
 
Moi!

Täällä kans yksi mahallaannukuttaja :eek:
Päivisin nukutan aina sisällä mahallaan vähempien mahavaivojen vuoksi ja pikkuinen myös rauhoittuu paremmin mahalleen. Joskus illalla myös nukutan mahallaan, mutta käännän sitten siitä kyljelleen, kun pelkään nukuttaa vielä pitkää aikaa mahallaan. Olen jo muutaman viikon nukuttanut näin päin ja poika paljon tyytyväisempi nukkuja =)
Välillä mietin, että onko se kovin riskaabelia, mutta kun se tuntuu olevan pojan edun mukaista olen sitä jatkanut....

Kokonaisuudessaan vaikuttaa siltä, että nyt (ikää siis 10vkoa) vatsavaivat ovat kovasti paljon vähentyneet ja iltakäninät lähes loppuneet!!! Josko se tästä.
Kop, kop, kop... *koputtaa puuta*

Palaillaan


:wave:
 

Yhteistyössä