S
Sandeman
Vieras
Huomenia vaan,
Oltiin Päijänteellä purjehtimassa, kavereilla on sellainen kolmen hengen kilpavene. Oli kyllä kivaa, siitä voisi innostua jos olisi lähempänä nuo mahdollisuudet! Naama auringossa mutta muuten goreteksit ja kerrastot päällä, kun tuuli saattaa tehdä tepposia.
Mies oli jo viikonlopun kanalintujahdissa, saaliina kaksi teertä. Duunit ei anna myöden pidemmälle reissulle, ens viikonlopuksi lupaili lähteä mun kanssa sienimetsään, luultavimmin ottaa kuitenkin pyssyn olalle JOS sattuu lintuja tulemaan. Saa nähdä meinaako ottaa kaverin saksanseisojan lainaksi, ei ole sitä multa vielä kysynyt, mää kun olen allerginen sille. Helpompi silloin olis metsästää.
Poijaat olivat käyneet Heinäveden alueen tanssipaikassa (Tulenliekki) kaljalla perjantai-iltana, olivat sitä mieltä että kyllä meillä on asiat aika hyvin kun olivat katselleet sitä yleisöä. Kai se noilla syrjäseuduilla on aika kovaa se elämä...
Puhuin eilen kotona laparoskopiasta ja mahdollisuudesta tehdä se yksityisesti. Sanoin että vois ottaa vaikka pankista lainaa sitä varten. Mies sanoi että eihän tollasta varten tarvitse, kyllä se hoituu
. Noh, katsotaan mitä mieltä se Sööperi on, haluaisin kyllä päästä asiantuntijan käsittelyyn ja valita leikkaavan lääkärin, yksityisellä se onnistuisi. Ja saisi senkin asian pois päiväjärjestyksestä nopeasti! Mun tuurilla saan venata sen 6 kk tai enemmänkin kun kivut eivät ole (vielä?) pahat...