K
K
Kastehelmi
Vieras
No niin.. Ja se on sitten taas maanantai ja 5 päivää töitä. Voi elämä. No, kai tähän on totuttava 
Kävin eilen vielä äidillä ja hermo meinasi mennä, kun hän paasasi (tai kertoi) koko ajan veljen lapsista. Lapsethan ovat ihania, mutta ihan koko ajan en niistä jaksaisi kuunnella. Luin siinä jotain lehteä ja sanoin, että ""Suvi Linden adoptoi Kiinasta ja hänen veljensäkin perhe on adoptoinut"". Äidin kommentti siihen oli, että ""hedelmätöntä porukkaa"". Hoh hoijaa.. Meinasi korvat tippua päästä, kun terveydenhuoltoalan ammattilainen päästää suustaan moisia sammakoita. Ilmeisesti hän ei oikeasti ymmärrä, miten yleinen ongelma lapsettomuus on nykyään. Olin taas entistä kiitollisempi, etten ollut sanonut asiasta mitään, kun tajusin, ettei hän ymmärtäisi..
Kävin eilen vielä äidillä ja hermo meinasi mennä, kun hän paasasi (tai kertoi) koko ajan veljen lapsista. Lapsethan ovat ihania, mutta ihan koko ajan en niistä jaksaisi kuunnella. Luin siinä jotain lehteä ja sanoin, että ""Suvi Linden adoptoi Kiinasta ja hänen veljensäkin perhe on adoptoinut"". Äidin kommentti siihen oli, että ""hedelmätöntä porukkaa"". Hoh hoijaa.. Meinasi korvat tippua päästä, kun terveydenhuoltoalan ammattilainen päästää suustaan moisia sammakoita. Ilmeisesti hän ei oikeasti ymmärrä, miten yleinen ongelma lapsettomuus on nykyään. Olin taas entistä kiitollisempi, etten ollut sanonut asiasta mitään, kun tajusin, ettei hän ymmärtäisi..
T
Tiitu
Vieras
Kastis kerkesikin aloittamaan uuden ketjun, mä kävin vielä huhuilemassa tuolla vanhassa. Ääh Kastehelmi, ikävää, että tuntuu siltä, että äidistäsi ei ole oikein tukemaan tuossa asiassa. Itse en ole myöskään kertonut näistä vaikeuksista / tulevista hoidoista vanhemmilleni tai miehen vanhemmille, tiedän kyllä, että tukea tulee molemmilta puolilta, jos kerrotaan. Jotenkin en halua, että he surevat sitä asiaa, toisaalta molemmat varmaan vaistoavat, että ongelmia on, ovat vaan niin hienotunteisia, etteivät kysele, eivätkä myöskään vihjaile mitään. Tietysti omilla vanhemmillani auttaa, että ensimmäinen lapsenlapsi (siskoni 8kk:n tyttö) pyörii jo jaloissa. Laitetaanpas tästä gallup pystyyn, kuinka moni on kertonut vanhemmilleen / miehen vanhemmille (epäonnisesta) yrityksestä?
Tulkaahan tytöt kertomaan kuulumisia!
Tulkaahan tytöt kertomaan kuulumisia!
S
Sandeman
Vieras
Meni hiukan myöhäiseksi tämä ilmoittautuminen viikonlopun jälkeen kun kökin kotona putkimiehen kanssa. Tyyppi rassasi keittiön röörit ja se meidän astis on kai räjähtänyt sen takai että putket oli tukossa. Great. Anyway, nyt yritän selittää asiaa vakuutusyhtiölle kun putkimies ei suostunut antamaan lausuntoa vaan sanoi että ""voihan se noinkin olla, ei sitä tiedä"". Great.
Perjantaina oli melkoiset hulabaloot, kaverin synttärit ja sen jälkeen Kalleen. Huh. Kun en tupakoinut (huom!!!!!!) niin punaviiniä tuli kiskottua tuplamäärä. Lauantaina meni lähes kaakelin halaamiseksi, mutta onneksi vain lähes. Eilen oli sitten kummityttö äitinsä kanssa kylässä). Hitsi että se on loistava tapaus!!!
Ja sitten Tiitun Ghen: kerroin äidilleni kun sain tietää endometrioomasta. Olin tosi peloissani ja hätääntynyt ja äiti sanoi että kaikki järjestyy. Kuten kaikkien äitien pitäisikin sanoa. Aika hukassa oli mammakin eikä tiennyt mikä endo on ja siinä yritin selitellä. Lopputuloksena on että olen ihan tyytyväinen että kerroin, äiti osaa olla hienotunteinen eikä liikoja kysele. Lisäksi mun Jorvin keikka oli sille helpompi kun tiesi mistä on kyse. Puhuin kaikille tosi avoimesti mistä oli kyse, enkä salaillut tyyliin ""niitä naistenjuttuja"", jotenkin mulle oli vaan helpompi kertoa että joo oli kysta ja se puhkesi ja siitä aiheutui kipu ja tulehdus. End of story. Voivoi jos joku ei pysty sellaisista juttelemaa tai kuuntelemaan, me ollaan kaikki ihmisiä ja vikoja löytyy vissiin kaikista. MUTTA tää oli vaan mulle helpompi tapa, kun oon muutenkin hölösuu.
Meidän ensikäynti aika on ens viikon tiistai, täytyykin kaivaa ne laput esiin. Ja muistuttaa miestä!!
Perjantaina oli melkoiset hulabaloot, kaverin synttärit ja sen jälkeen Kalleen. Huh. Kun en tupakoinut (huom!!!!!!) niin punaviiniä tuli kiskottua tuplamäärä. Lauantaina meni lähes kaakelin halaamiseksi, mutta onneksi vain lähes. Eilen oli sitten kummityttö äitinsä kanssa kylässä
). Hitsi että se on loistava tapaus!!!Ja sitten Tiitun Ghen: kerroin äidilleni kun sain tietää endometrioomasta. Olin tosi peloissani ja hätääntynyt ja äiti sanoi että kaikki järjestyy
. Kuten kaikkien äitien pitäisikin sanoa. Aika hukassa oli mammakin eikä tiennyt mikä endo on ja siinä yritin selitellä. Lopputuloksena on että olen ihan tyytyväinen että kerroin, äiti osaa olla hienotunteinen eikä liikoja kysele. Lisäksi mun Jorvin keikka oli sille helpompi kun tiesi mistä on kyse. Puhuin kaikille tosi avoimesti mistä oli kyse, enkä salaillut tyyliin ""niitä naistenjuttuja"", jotenkin mulle oli vaan helpompi kertoa että joo oli kysta ja se puhkesi ja siitä aiheutui kipu ja tulehdus. End of story. Voivoi jos joku ei pysty sellaisista juttelemaa tai kuuntelemaan, me ollaan kaikki ihmisiä ja vikoja löytyy vissiin kaikista. MUTTA tää oli vaan mulle helpompi tapa, kun oon muutenkin hölösuu.Meidän ensikäynti aika on ens viikon tiistai, täytyykin kaivaa ne laput esiin. Ja muistuttaa miestä!!
K
Kastehelmi
Vieras
Mä en ole siis kertonut kenellekään, koska ei ole tullut sellaista puhumisen pakkoa. Muutenkaan kukaan ei varmaan oikein uskoisi, kun ei tosiaan olla niitä lapsirakkaita ihmisiä. Ja mummin ja vaarin tuskaa tosiaan helpottaa veljen 2 lasta, sekä kolmas tulossa oleva. Eikä kukaan siis kysele meiltä asiasta mitään, ei ole kysynyt silloinkaan, kun kaikki oli hyvin. Töissä tulee jonkin verran vihjailuja, mutta niille voidaankin sitten yhdessä nauraa, että hoh hoijaa..
Mä olen aina tiennyt, ettei äidistä olisi tukemaan tässä hommassa. Me ollaan muutenkin niin eri aaltopituudella, tuntuu että ihan eri aikakausilta. Isä olisi parempi tukemaan, mutta en ole halunnut/jaksanut/viitsinyt/kokenut tarpeelliseksi kertoa. Toisekseen tässä tilanteessa isäkin varmaan olisi silmät soikeana, että järki käteen, tyttö - ei nyt enää lasta tuohon soppaan Parempi siis pitää mölyt mahassaan.
Miehen äiti olisi varmasti hyvä tukemaan, joten jos joskus koen tarvetta puhua, niin hänelle sitten Nyt on siis riittänyt tämä virtuaali-tuki..
Mä olen aina tiennyt, ettei äidistä olisi tukemaan tässä hommassa. Me ollaan muutenkin niin eri aaltopituudella, tuntuu että ihan eri aikakausilta. Isä olisi parempi tukemaan, mutta en ole halunnut/jaksanut/viitsinyt/kokenut tarpeelliseksi kertoa. Toisekseen tässä tilanteessa isäkin varmaan olisi silmät soikeana, että järki käteen, tyttö - ei nyt enää lasta tuohon soppaan
Parempi siis pitää mölyt mahassaan.Miehen äiti olisi varmasti hyvä tukemaan, joten jos joskus koen tarvetta puhua, niin hänelle sitten
Nyt on siis riittänyt tämä virtuaali-tuki..
J
Julia
Vieras
Töttöröö kaikille!
Luin taas juttunne ja on pakko sanoa, että aika vaikuttavalta tämä vuoden alku Tahkoojissa näyttää; kaikilla on jotakin odotettavaa ja valoa tunnelin päässä. Hino juttu. Niin kuin Kastehelmi sanoi kuviosta; ensin kovaa yritystä, sitten vähän luopumista ja taas nousua kun tulee apuja ja suunnitelmia. Niin se menee ja varmasti tulostakin on odotettavissa!
Sandeman, satuitko huomaamaan viime viikolla Iltalehdessä häähössötys-juttua? Onkos siellä Helsingin päässä koska ne häämessut? Meinaatko mennä ihastelemaan? Täällä Trella ne on helmikuun alkupuoliskolla. Oon käynyt pari kertaa, ennen omia häitä ja kaverille kaasona ollessani. Hirveesti kaikkee sälää ja ihan käyttökelpoistakin, mutta niin hemmetin kallista jos kaikkeen alkais.
Luin taas juttunne ja on pakko sanoa, että aika vaikuttavalta tämä vuoden alku Tahkoojissa näyttää; kaikilla on jotakin odotettavaa ja valoa tunnelin päässä. Hino juttu. Niin kuin Kastehelmi sanoi kuviosta; ensin kovaa yritystä, sitten vähän luopumista ja taas nousua kun tulee apuja ja suunnitelmia. Niin se menee ja varmasti tulostakin on odotettavissa!
Sandeman, satuitko huomaamaan viime viikolla Iltalehdessä häähössötys-juttua? Onkos siellä Helsingin päässä koska ne häämessut? Meinaatko mennä ihastelemaan? Täällä Trella ne on helmikuun alkupuoliskolla. Oon käynyt pari kertaa, ennen omia häitä ja kaverille kaasona ollessani. Hirveesti kaikkee sälää ja ihan käyttökelpoistakin, mutta niin hemmetin kallista jos kaikkeen alkais.
G
gissa
Vieras
Heippa!!
Taas tuli vähän taukoa, kun lähdin yllättäen torstaina Tukholmaan. Tulin lauantaina kotiin ja kotoa en yleensä täällä käy.
On tosiaan aika monella jänniä juttuja jo heti alkuvuodesta. Mulla tosiaan alkaa ensi kierrossa ne pistoshoidot ja se jännittää ihan älyttömästi. Siitä ei keskusteltu, että hoidetaanko kotipuuhailuina, vai inssinä, mutta se on mulle ihan sama. Mies ei taida olla ihan samaa mieltä
Tästä kierrosta ei voi tulla tulosta, kun ei olla yhtään puuhailtukaan. Mies on ollut paljon öitä pois, siis työn takia ja nyt olin itsekin sielä Tukholmassa. Lisäksi on työn vuoksi niin väsynyt, ettei jaksa edes seksiä harrastaa. En edes tikuttanut.
No nyt nuo huutelee mua lounaalle, pakko lopettaa...
Taas tuli vähän taukoa, kun lähdin yllättäen torstaina Tukholmaan. Tulin lauantaina kotiin ja kotoa en yleensä täällä käy.
On tosiaan aika monella jänniä juttuja jo heti alkuvuodesta. Mulla tosiaan alkaa ensi kierrossa ne pistoshoidot ja se jännittää ihan älyttömästi. Siitä ei keskusteltu, että hoidetaanko kotipuuhailuina, vai inssinä, mutta se on mulle ihan sama. Mies ei taida olla ihan samaa mieltä
Tästä kierrosta ei voi tulla tulosta, kun ei olla yhtään puuhailtukaan. Mies on ollut paljon öitä pois, siis työn takia ja nyt olin itsekin sielä Tukholmassa. Lisäksi on työn vuoksi niin väsynyt, ettei jaksa edes seksiä harrastaa. En edes tikuttanut.
No nyt nuo huutelee mua lounaalle, pakko lopettaa...
K
Kastehelmi
Vieras
Kiva kuulla gissan ja Juliankin kuulumisia.
Julia, mun mielestä häämessut oli Hesassa nyt menneenä viikonloppuna.
Sandemanin ensikäyntikin se lähestyy kovaa vauhtia. Mun on vaikea tajuta, että mä ""joudun"" sinne huomenna. Tätä ei ole todellakaan odotettu, tai tuli itse asiassa nopeasti kuitenkin. Jos elämäntilanne olisi toinen, niin sitten tätä olisi varmaan odotettu kuin kuuta nousevaa Jotenkin taas asia tuntuu konkreettisemmalta, eikä välttämättä parempaan suuntaan, kun asiaa joutuu taas miettimään. Onko Sandeman sun mies valmistautunut siihen, ettei purkkiin vemppaamista voi enää välttää?
Julia, mun mielestä häämessut oli Hesassa nyt menneenä viikonloppuna.
Sandemanin ensikäyntikin se lähestyy kovaa vauhtia. Mun on vaikea tajuta, että mä ""joudun"" sinne huomenna. Tätä ei ole todellakaan odotettu, tai tuli itse asiassa nopeasti kuitenkin. Jos elämäntilanne olisi toinen, niin sitten tätä olisi varmaan odotettu kuin kuuta nousevaa
Jotenkin taas asia tuntuu konkreettisemmalta, eikä välttämättä parempaan suuntaan, kun asiaa joutuu taas miettimään. Onko Sandeman sun mies valmistautunut siihen, ettei purkkiin vemppaamista voi enää välttää?
S
Sandeman
Vieras
Hih, Kastis, luulen että ukkeli ei vielä tajua, sillä on ollut niin kiire töissä ettei varmaan ole ensi viikon kalenteria vielä katsonutkaan, yrittää vaan pärjätä tämän viikon ohjelman kanssa.
Ei myöskään ole ""ehtinyt"" soittaa hääjuhlapaikkaan ja ruuvata hintaa. KELE! Mä sitten vaan yritän saada paletin kasaan ja äijä vaan mussuttaa kuinka kaikki on kallista. Itse vaan on hankkinut urheluvälineitä 2kk sisään yli 500 eurolla!! Kyllä on taas tärkeysjärjestys kunnossa:-((((.
Joo häämessut oli viikonloppuna, ei riittänyt kiinnostus sinne asti. Jotenkin tuntui että se kaikki hössötys olis jo liikaa. Yritän pitää jonkinlaisen kontrollin tässä ettei aivan riistäydy. Eilen juuri kielsin kaasoa huolehtimasta, askartelut jää minimiin. Kukkia kai pitäisi jotain kassella....
Ei myöskään ole ""ehtinyt"" soittaa hääjuhlapaikkaan ja ruuvata hintaa. KELE! Mä sitten vaan yritän saada paletin kasaan ja äijä vaan mussuttaa kuinka kaikki on kallista. Itse vaan on hankkinut urheluvälineitä 2kk sisään yli 500 eurolla!! Kyllä on taas tärkeysjärjestys kunnossa:-((((.
Joo häämessut oli viikonloppuna, ei riittänyt kiinnostus sinne asti. Jotenkin tuntui että se kaikki hössötys olis jo liikaa. Yritän pitää jonkinlaisen kontrollin tässä ettei aivan riistäydy. Eilen juuri kielsin kaasoa huolehtimasta, askartelut jää minimiin. Kukkia kai pitäisi jotain kassella....
K
Kastehelmi
Vieras
No, miehelle seuraa sitten mukava ylläri siellä ensikäynnillä. Tuskin kehtaa alkaa siellä nikottelemaan, joten eiköhän sekin asia saada vihdoin pois päiväjärjestyksesta. Ja kumpi olisikaan nolompaa: se, ettei mies ""kehtaa"" toimittaa näytettä, vai se, että toimittaa sen normaalisti? Ihan vain siltä varalta, että jos alkaa jänistää..
Mä en tiedä joutuuko mies antamaan uuden näytteen (hyvin mahdollista, kun edellisestä on jo niin paljon aikaa) eikä sekään varmaan ilman mutinoita suju..
Tuttu tunne toi, ettei mies ""ehdi"" hoitaa asioita. Ja että rahat tungetaan ihan ihme""rakoihin"" ja sitten mussutetaan muista. Häämessut eivät olisi varmasti kiinnostaneet muakaan, menisi se ""hössötys"" varmasti täysin yli hilseen.
Hyvin huomaa muuten että on tullut vkl tehtyä töitä. Nyt täällä on sitten sellainen häly, ettei mistään tule mitään, ja kiinnostuskin on vähintään 0, jos ei jopa pakkasen puolella.
Mä en tiedä joutuuko mies antamaan uuden näytteen (hyvin mahdollista, kun edellisestä on jo niin paljon aikaa) eikä sekään varmaan ilman mutinoita suju..
Tuttu tunne toi, ettei mies ""ehdi"" hoitaa asioita. Ja että rahat tungetaan ihan ihme""rakoihin"" ja sitten mussutetaan muista. Häämessut eivät olisi varmasti kiinnostaneet muakaan, menisi se ""hössötys"" varmasti täysin yli hilseen.
Hyvin huomaa muuten että on tullut vkl tehtyä töitä. Nyt täällä on sitten sellainen häly, ettei mistään tule mitään, ja kiinnostuskin on vähintään 0, jos ei jopa pakkasen puolella.
K
Kata
Vieras
Ciao.
Juu ei ole meikäläisestä kuulunut..on elämä sen verran ahdistusta täynnä etten jaksa yhtään tutustua muiden tilanteisiin...sorppa vaan.. Ja ne jotka ei halua piiiitkää tilitystä kaikesta muusta paitsi vauva-asioista, älkööt lukeko...
Muutin lauantaina himasta kaverin nurkkiin, tuli sellanen tunne että jokin ratkaisu pitää alkaa tulla tähän tulehtuneeseen tilanteeseen. Nyt ahdistaa sitten potenssiin sata. Päätin jo viikonloppuna että vuokraan asap kämpän ja katellaan sitten ajan kanssa mihin homma menee, ja miten tää mun itsenäisyyden ja vapauden kaipuuni muuttuu. Nyt jos koskaan pitää nää asiat selvittää ettei myöhemmin tarvii mukulat kainalossa lähteä...mutta mutta. Mies soittelee ja kirjottelee, haluais että tulisin takaisin ja et etittäis parempi terapeutti, rakastaa niin että mä vaan itken ihan solkenaan kun luen sen juttuja, en edes pysty täällä töissä asiaa ajattelemaan etten tyrski täyteen ääneen..alkaa oikeesti olla hermoromahdus lähellä.
Pitäis sitä kämppää ettiä ihan tosissaan ettei tarvii jäädä ystävän minikaksioon, mutta suuri epäröinti nostaa aina päätään kun puhun miehen kanssa, onhan se siis oikeasti loistotyyppi ja rakastaa mua, mikä mua siis vaivaa??????????? Pitää kohta hakea jotain nitroja kehiin ettei sydänparka tee stoppia.. Apua.
Jotenkin tuntuu et kerran kun tälle tielle lähti niin tällä pitäis pysyä, ettei mee soutamiseks ja huopaamiseks. Jos nyt meen takas niin voihan olla et mun pääkopassa ajatukset ihan samassa jamassa taas muutaman päivän päästä. MUTTA mutta kumminkin.. en tiedä miten iso osa tuskasta on pahoillaan oloa miehen puolesta ja miten iso osa oikeesti totta, mutta en ole mitenkään varma mistään. Ajattelin itse että oman kämpän hankkiminen ja irtiotto selvittää ajatuksia, ja saan sitä yksinoloa ja vapautta minkä perään haikailen, ehkä sitten vielä on mahdollisuus uuteen alkuun uudelta pohjalta ja jos ei niin sitten ei. Mies taas haluais hinnalla millä hyvänsä yrittää vielä yhdessä, ja erilleen muutto tuntuu sille kaiken lopulta. Tuntuu että hajoan kokonaan kohta, tää tuntuu elämäni vaikeimmalta ratkaisulta, mutta en halua jatkaa kuin täysillä tai ei ollenkaan, nää sukanpyörittäjä ym. kuviot, nää musta kertoo että yksinolo vois tehdä hyvää, en mä halua kohdella toista niin miten viime vuoden loppu meni, hyvänen aika mulla oli parin kk suhde toiseen mieheen, myönnettävähän se on! Ja vaikkei nyt mitään ole ollut, en mä ole yhteydenpitoa silti saanut täysin lopetettua.
Mutta ei nää helppoja ole, ja kuka tietää mitä pitäisi tehdä? Tuntuu kauhealta särkeä toisen sydän, ja omakin siinä sivussa, mutta myös mä en vaan jaksa enää itseäni ja mun kehää kiertäviä ajatuksia. Huokaus.
Juu ei ole meikäläisestä kuulunut..on elämä sen verran ahdistusta täynnä etten jaksa yhtään tutustua muiden tilanteisiin...sorppa vaan.. Ja ne jotka ei halua piiiitkää tilitystä kaikesta muusta paitsi vauva-asioista, älkööt lukeko...
Muutin lauantaina himasta kaverin nurkkiin, tuli sellanen tunne että jokin ratkaisu pitää alkaa tulla tähän tulehtuneeseen tilanteeseen. Nyt ahdistaa sitten potenssiin sata. Päätin jo viikonloppuna että vuokraan asap kämpän ja katellaan sitten ajan kanssa mihin homma menee, ja miten tää mun itsenäisyyden ja vapauden kaipuuni muuttuu. Nyt jos koskaan pitää nää asiat selvittää ettei myöhemmin tarvii mukulat kainalossa lähteä...mutta mutta. Mies soittelee ja kirjottelee, haluais että tulisin takaisin ja et etittäis parempi terapeutti, rakastaa niin että mä vaan itken ihan solkenaan kun luen sen juttuja, en edes pysty täällä töissä asiaa ajattelemaan etten tyrski täyteen ääneen..alkaa oikeesti olla hermoromahdus lähellä.
Pitäis sitä kämppää ettiä ihan tosissaan ettei tarvii jäädä ystävän minikaksioon, mutta suuri epäröinti nostaa aina päätään kun puhun miehen kanssa, onhan se siis oikeasti loistotyyppi ja rakastaa mua, mikä mua siis vaivaa??????????? Pitää kohta hakea jotain nitroja kehiin ettei sydänparka tee stoppia.. Apua.
Jotenkin tuntuu et kerran kun tälle tielle lähti niin tällä pitäis pysyä, ettei mee soutamiseks ja huopaamiseks. Jos nyt meen takas niin voihan olla et mun pääkopassa ajatukset ihan samassa jamassa taas muutaman päivän päästä. MUTTA mutta kumminkin.. en tiedä miten iso osa tuskasta on pahoillaan oloa miehen puolesta ja miten iso osa oikeesti totta, mutta en ole mitenkään varma mistään. Ajattelin itse että oman kämpän hankkiminen ja irtiotto selvittää ajatuksia, ja saan sitä yksinoloa ja vapautta minkä perään haikailen, ehkä sitten vielä on mahdollisuus uuteen alkuun uudelta pohjalta ja jos ei niin sitten ei. Mies taas haluais hinnalla millä hyvänsä yrittää vielä yhdessä, ja erilleen muutto tuntuu sille kaiken lopulta. Tuntuu että hajoan kokonaan kohta, tää tuntuu elämäni vaikeimmalta ratkaisulta, mutta en halua jatkaa kuin täysillä tai ei ollenkaan, nää sukanpyörittäjä ym. kuviot, nää musta kertoo että yksinolo vois tehdä hyvää, en mä halua kohdella toista niin miten viime vuoden loppu meni, hyvänen aika mulla oli parin kk suhde toiseen mieheen, myönnettävähän se on! Ja vaikkei nyt mitään ole ollut, en mä ole yhteydenpitoa silti saanut täysin lopetettua.
Mutta ei nää helppoja ole, ja kuka tietää mitä pitäisi tehdä? Tuntuu kauhealta särkeä toisen sydän, ja omakin siinä sivussa, mutta myös mä en vaan jaksa enää itseäni ja mun kehää kiertäviä ajatuksia. Huokaus.
K
Keijukainen
Vieras
Heipsan!
Tiitu, kiitos pikkup:stä, täytyy tosin sanoa että mulla jotenkin toimii toi testaaminenkin ennen menkkoja. Surua lainatakseni ""pääseepäs hullu piinasta"".
Ja ei sitä plussaa osaa edes odottaa. Tästä päivästä tuli siis kp eli kierrosta tuli 33 pv. Ilahduttaa että kuitenkin tunsin oviksen silloin ma, vaikka yleensä on ollut ti (en siis tikuttanut). Siksi silloin ""pakotin"" miehen seksiinkin, hihii!!
Iloinen olen että menkat tuli ja ehtii siis hyvin loppua ennen lapaa, noin viikonhan mulla vuoto kestää, tai 5-6 pv.
Kipuja oli eilen ja tänään eli inhottavaa mutta ei mahdotonta. Elättelen siis toivoa että endoa olisi vähän eikä niissä ""kriittisissä"" paikoissa. Ja tietysti että se saatais kaikki pois ja luomuplussa olisi mahdollinen.
Aniliini, jos piipahdat täällä, niin kerrotko vielä kertauksena sun lapasta? Miten kauan kesti toipua ja jouduitko olemaan sairaalassa yötä?
Yhdyn siihen että paljon on tapahtumassa kaikille. Hyvä juttu.
Miten Hertan kisuneiti sopeutui uuteen kotiin?
Kävitkö jo vt:ssä?
Kastehelmi, kurja toi sun äidin heitto. Mutta, niin se sanoi meidän äiti mullekin että kun on jo yksi lapsenlapsi (veljen ja vaimonsa) niin ei niitä enempää tarvita. Ett silleen...ja tietää kyllä yrityksestä.
Eli G-vastaus: Olen kertonut sekä anopille että mun vanhemmille. Ystäville en ole.
Tiitu, kiitos pikkup:stä, täytyy tosin sanoa että mulla jotenkin toimii toi testaaminenkin ennen menkkoja. Surua lainatakseni ""pääseepäs hullu piinasta"".
Ja ei sitä plussaa osaa edes odottaa. Tästä päivästä tuli siis kp eli kierrosta tuli 33 pv. Ilahduttaa että kuitenkin tunsin oviksen silloin ma, vaikka yleensä on ollut ti (en siis tikuttanut). Siksi silloin ""pakotin"" miehen seksiinkin, hihii!!
Iloinen olen että menkat tuli ja ehtii siis hyvin loppua ennen lapaa, noin viikonhan mulla vuoto kestää, tai 5-6 pv.
Kipuja oli eilen ja tänään eli inhottavaa mutta ei mahdotonta. Elättelen siis toivoa että endoa olisi vähän eikä niissä ""kriittisissä"" paikoissa. Ja tietysti että se saatais kaikki pois ja luomuplussa olisi mahdollinen.
Aniliini, jos piipahdat täällä, niin kerrotko vielä kertauksena sun lapasta? Miten kauan kesti toipua ja jouduitko olemaan sairaalassa yötä?
Yhdyn siihen että paljon on tapahtumassa kaikille. Hyvä juttu.
Miten Hertan kisuneiti sopeutui uuteen kotiin?
Kävitkö jo vt:ssä?
Kastehelmi, kurja toi sun äidin heitto. Mutta, niin se sanoi meidän äiti mullekin että kun on jo yksi lapsenlapsi (veljen ja vaimonsa) niin ei niitä enempää tarvita. Ett silleen...ja tietää kyllä yrityksestä.
Eli G-vastaus: Olen kertonut sekä anopille että mun vanhemmille. Ystäville en ole.
K
Keijukainen
Vieras
Kata, tsemppiä tilanteeseen. Rankalta kuullostaa. Kovasti teet pohdintoja ja myös miehesi kannalta mikä on hienoa. En osaa oikein sanoa muuta kuin että toivottavasti asiat järjestyvät mahdollisimman pian ja ehkä yksinolo tosiaan tekisi hyvää tuossa tilanteessa. Toki ymmärrän myös miehesi hädän että se olisi kaiken loppu. Voimia!!
T
Tiitu
Vieras
Voi Kata, tsemppiä kovasti. Ei varmasti ole helppo ratkaista, mitä nyt pitäisi tehdä. Ja loppujen lopuksi sinun on tehtävä juuri niinkuin oma sydän/järki sanoo. Voimia tilanteeseen!
N
nappi
Vieras
Anteeksi vaan tytöt, mutta nyt on ihan pakko tuppautua joukkoonne. Kata, saat suurensuuret sympatiat minulta. Elän täysin identtisessä elämäntilanteessa, mä en tosin oo vielä pystyny lähtemään pois. Voi kunpa joku tosiaan voisi kertoa meille, mitä ihmettä pitäis tehdä :'-(
Mieheni haluaisi myös, että me jatkettais ja yritettäisiin vielä... mutta millä ihmeellä nämä - kuten sinäkin Kata sanoit - kehää kiertävät ajatukset saa muille urille?? Meillä on (ilmeisesti vain mun näkökulmasta) isoja vaikeuksia parisuhteessa, enkä mä tiedä, miten mä voisin unohtaa kaiken menneen. Mulla on kanssa kova halu olla IHAN YKSIN.
Ja tosiaan, ainoa syy, miksi jatkaisin, on se, että tunnen aivan kamalaa syyllisyyttä siitä, että näen mieheni kärsivän. Se ei taas yrittämistä kovinkaan pitkälle voi kantaa. Mä niin toivon, että miehelläni olisi elämässään kaikki hyvin ja hän olisi onnellinen, mutta siihen yhtälöön mä en voi enää laskea itseäni mukaan. Tää on aivan hirveää.
Kata, olet todella ajatuksissani. Yritän kovasti tsempata itseäni ja sua... uskotaan että elämä kantaa ja me selvitään, tavalla tai toisella.
Mieheni haluaisi myös, että me jatkettais ja yritettäisiin vielä... mutta millä ihmeellä nämä - kuten sinäkin Kata sanoit - kehää kiertävät ajatukset saa muille urille?? Meillä on (ilmeisesti vain mun näkökulmasta) isoja vaikeuksia parisuhteessa, enkä mä tiedä, miten mä voisin unohtaa kaiken menneen. Mulla on kanssa kova halu olla IHAN YKSIN.
Ja tosiaan, ainoa syy, miksi jatkaisin, on se, että tunnen aivan kamalaa syyllisyyttä siitä, että näen mieheni kärsivän. Se ei taas yrittämistä kovinkaan pitkälle voi kantaa. Mä niin toivon, että miehelläni olisi elämässään kaikki hyvin ja hän olisi onnellinen, mutta siihen yhtälöön mä en voi enää laskea itseäni mukaan. Tää on aivan hirveää.
Kata, olet todella ajatuksissani. Yritän kovasti tsempata itseäni ja sua... uskotaan että elämä kantaa ja me selvitään, tavalla tai toisella.
K
Kastehelmi
Vieras
Voi naiset, Kata ja Neppi. Koittakaahan jaksaa. Näinä päivinä ei auta muu kuin uskoa siihen, että kaikki järjestyy. Ja niinhän ne asiat aina jollain tapaa järjestyykin.
Jos tuntee, ettei voi/halua elää toisen kanssa ja yhdessäolo ahdistaa, ei vaihtoehtoja paljon ole. Koskaanhan ei kuitenkaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan eikä väliaikainen muutto ja asioiden miettiminen omalla taholla tarkoita sitä, että asia olisi kerta kaikkiaan loppuun käsitelty.
Uskoisin tai luulisin, Kata, että sun mies ""pelkää"", että tämä oli nyt tässä. Kunhan aikaa kuluu hieman (joskus jopa vko riittää ensishokin selvittämiseen), niin hänkin saattaa huomata, että kyllä tämä tästä. Pelkästään siitä, että näkee toisen kärsivän, ei voi jäädä tai tehdä asioita, joita ei koe pystyvänsä tai haluavansa. Niiden asioiden tajuaminen, siis että onko kyseessä oma halu vai toisen ""miellyttäminen"" on vain niin vaikea tajuta. Eikä niitä joskus näe, ennen kuin etäisyyttä on tarpeeksi tai aikaa kulunut.
Mä olin perjantai-sunnuntai niin syvässä suossa, että oksat pois. Iso osa asiaan oli sukanpyörittäjän kanssa tapahtunut episodi, joka tosiaan pysäytti mut ja pakotti miettimään elämää. Heräsin perjantaina tajuten olevani sellainen ihminen, joka en halua olla (enkä tarkoita mitään omaan mieheeni kohdistuvia juttuja, vaan käytöstä sukanpyörittäjää kohtaan - vaikea selittää. Ei siis tullut morkkista siitä, että mulla on ulkopuolinen suhde, vaikka varmasti pitäisi tulla) ja sitten sitä pitikin pureksia. Yllättävän nopeasti sain kuitenkin itseni raiteille sen suhteen. Asia ei kuitenkaan siis ollut mikään sellainen, että olisin ""tajunnut"", että haluan elää mieheni kanssa tms. vaan siis ihan toisia latuja. Tänään mies on kuitenkin ekaa kertaa pyytänyt apua tilanteeseensa (aikaisemmin ei ole kertonut ""mitään"", enkä ole voinut auttaa) ja jotenkin tiedän, että haluan auttaa. Se, johtaako se sen enempään, en osaa sanoa. Voihan se olla, että kun solmuun menneet käytännön asiat on hoidettu, lusikat menevät kuitenkin jakoon. Tai sitten eivät. En tiedä, enkä tee sen suhteen nyt mitään päätöksiäkään. Toistaiseksi ollaan vielä voitu asua saman katon alla, vaikka välillä ne mun menohalut ovat ihan jotain toista luokkaa.
Vapauden kaipuu on sellainen juttu, että jos se iskee, niin sille ei mitään voi. Parempi varmaan selvittää omaa päätään ja tunteitaan ennen kuin niitä lapsi(a) on olemassa. Asiat ovat kuitenkin kahden aikuisen kesken helpompia kuin aikuisten + lasten kesken. Se on aina niin ikävää, jos suhde ei kestä sitä selvitys-tilaa, mutta joskus se riski on otettava. Ja jos ei toista kohtaan tunne enää samaa kipinää, niin ei sillekään mitään voi. Ei, vaikka toinen rakastaisi kuinka. Jollekin voi riittää sellainen tavallinen ""harmaa"" elämä (riittää, että perusasiat ovat hyvin), mutta ainakin itse tunnun kaipaavan sitä todellista kipinää. Joskus varmaan liikaakin.
Koittakaahan Kata ja Neppi myös jaksaa. Kyllä se elämä kantaa.
Jos tuntee, ettei voi/halua elää toisen kanssa ja yhdessäolo ahdistaa, ei vaihtoehtoja paljon ole. Koskaanhan ei kuitenkaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan eikä väliaikainen muutto ja asioiden miettiminen omalla taholla tarkoita sitä, että asia olisi kerta kaikkiaan loppuun käsitelty.
Uskoisin tai luulisin, Kata, että sun mies ""pelkää"", että tämä oli nyt tässä. Kunhan aikaa kuluu hieman (joskus jopa vko riittää ensishokin selvittämiseen), niin hänkin saattaa huomata, että kyllä tämä tästä. Pelkästään siitä, että näkee toisen kärsivän, ei voi jäädä tai tehdä asioita, joita ei koe pystyvänsä tai haluavansa. Niiden asioiden tajuaminen, siis että onko kyseessä oma halu vai toisen ""miellyttäminen"" on vain niin vaikea tajuta. Eikä niitä joskus näe, ennen kuin etäisyyttä on tarpeeksi tai aikaa kulunut.
Mä olin perjantai-sunnuntai niin syvässä suossa, että oksat pois. Iso osa asiaan oli sukanpyörittäjän kanssa tapahtunut episodi, joka tosiaan pysäytti mut ja pakotti miettimään elämää. Heräsin perjantaina tajuten olevani sellainen ihminen, joka en halua olla (enkä tarkoita mitään omaan mieheeni kohdistuvia juttuja, vaan käytöstä sukanpyörittäjää kohtaan - vaikea selittää. Ei siis tullut morkkista siitä, että mulla on ulkopuolinen suhde, vaikka varmasti pitäisi tulla) ja sitten sitä pitikin pureksia. Yllättävän nopeasti sain kuitenkin itseni raiteille sen suhteen. Asia ei kuitenkaan siis ollut mikään sellainen, että olisin ""tajunnut"", että haluan elää mieheni kanssa tms. vaan siis ihan toisia latuja. Tänään mies on kuitenkin ekaa kertaa pyytänyt apua tilanteeseensa (aikaisemmin ei ole kertonut ""mitään"", enkä ole voinut auttaa) ja jotenkin tiedän, että haluan auttaa. Se, johtaako se sen enempään, en osaa sanoa. Voihan se olla, että kun solmuun menneet käytännön asiat on hoidettu, lusikat menevät kuitenkin jakoon. Tai sitten eivät. En tiedä, enkä tee sen suhteen nyt mitään päätöksiäkään. Toistaiseksi ollaan vielä voitu asua saman katon alla, vaikka välillä ne mun menohalut ovat ihan jotain toista luokkaa.
Vapauden kaipuu on sellainen juttu, että jos se iskee, niin sille ei mitään voi. Parempi varmaan selvittää omaa päätään ja tunteitaan ennen kuin niitä lapsi(a) on olemassa. Asiat ovat kuitenkin kahden aikuisen kesken helpompia kuin aikuisten + lasten kesken. Se on aina niin ikävää, jos suhde ei kestä sitä selvitys-tilaa, mutta joskus se riski on otettava. Ja jos ei toista kohtaan tunne enää samaa kipinää, niin ei sillekään mitään voi. Ei, vaikka toinen rakastaisi kuinka. Jollekin voi riittää sellainen tavallinen ""harmaa"" elämä (riittää, että perusasiat ovat hyvin), mutta ainakin itse tunnun kaipaavan sitä todellista kipinää. Joskus varmaan liikaakin.
Koittakaahan Kata ja Neppi myös jaksaa. Kyllä se elämä kantaa.
S
Suvi
Vieras
Heips!
Katalle tsemppiä! Niinkuin joskus Kastiksellekin sanoin, sanon samaa sinulle. Pieni ero voi tehdä hyvääkin. Mitään lopullisia ratkaisuja ei ehkä kannata ihan heti tehdä, ajan kanssa voi sitten miettiä tarkemmin, onko ero ainoa oikea ratkaisu. Voimia tosiaan sulle kovasti!
On täällä tosiaan erilaisia vaiheita kullakin elämässä, ja tämä lapsiprojekti on varmasti osasyynä asioihin. Toiset eroaa, toiset menee naimisiin. Elämä on melko kummallista!
Keijulle piti sanomani isopit negasta, en tainnut muistaa? Ja multa oli mennyt se sun testaaminenkin ihan ohi...
G: Äitini tietää meidän yrityksestä. Kerroin hänelle heti plussasta sen tultua ja sitten kun siinä kävi miten kävi, oli ihan kiva saada tukea ja lohdutusta. Ei olis varmaan tietoinen, jos ei noita olisi käynyt. On kyllä suhtautunut tosi hyvin sen jälkeen, mitään kyselyjä ei koskaan ole tullut, joskus olen itse maininnut lääkärireissuista. Olen siis ihan tyytyväinen, että hän tietää.
ON: Kp 24. Kohta pääsee testaamaan.
Jotenkin on kyllä sellainen olo, ettei ole tärpännyt, joten en tiedä sitten viitsiikö testiä tuhlailla. Katsotaan nyt.
Katalle tsemppiä! Niinkuin joskus Kastiksellekin sanoin, sanon samaa sinulle. Pieni ero voi tehdä hyvääkin. Mitään lopullisia ratkaisuja ei ehkä kannata ihan heti tehdä, ajan kanssa voi sitten miettiä tarkemmin, onko ero ainoa oikea ratkaisu. Voimia tosiaan sulle kovasti!
On täällä tosiaan erilaisia vaiheita kullakin elämässä, ja tämä lapsiprojekti on varmasti osasyynä asioihin. Toiset eroaa, toiset menee naimisiin. Elämä on melko kummallista!
Keijulle piti sanomani isopit negasta, en tainnut muistaa? Ja multa oli mennyt se sun testaaminenkin ihan ohi...
G: Äitini tietää meidän yrityksestä. Kerroin hänelle heti plussasta sen tultua ja sitten kun siinä kävi miten kävi, oli ihan kiva saada tukea ja lohdutusta. Ei olis varmaan tietoinen, jos ei noita olisi käynyt. On kyllä suhtautunut tosi hyvin sen jälkeen, mitään kyselyjä ei koskaan ole tullut, joskus olen itse maininnut lääkärireissuista. Olen siis ihan tyytyväinen, että hän tietää.
ON: Kp 24. Kohta pääsee testaamaan.
Jotenkin on kyllä sellainen olo, ettei ole tärpännyt, joten en tiedä sitten viitsiikö testiä tuhlailla. Katsotaan nyt.
A
Aniliini
Vieras
Huomenia!
Katan tilanne kuulostaa kinkkiseltä, samoin Kastiksen viikonloppuiset mietteet, mutta eteenpäin tytöt, kyllä se elämä ihan varmasti hymyilee leveästikin vielä - ties kuinka pian.
Ihan mahtavaa, että ""tahkousasiakin"" on menossa (lähes) kaikilla tavalla tai toisella eteenpäin, mieleenkiinnolla ja suuren suurilla peukutuksilla seuraan taivaltanne, ja toivon sydämeni pohjasta, ettei se taival ole kenenkään kohdalla enää pitkä, vaan päättyy pian onnelliseen odotukseen! Yhteisesti siis PQ:ta mielettömiä määriä kaikille!!!!!
Ja tässä Keijulle laparaportti: Menin sairaalaan 7.30 ravinnotta (ed. illasta 22 en syönyt, enkä juonut mitään). Eka otettiin joku verikoe, sen jälkeen pääsin pukeutumaan sairaalan vetimiin (""leikkaussukkin, jotka ulottuivat varpaista nivusiin ja ""viittaan"", joka oli selästä kokonaan auki. Ei pöksyjä.) Sitten sänkyyn odottelemaan. En saanut rauhoittavaa esilääkitystä, koska en kokenut sitä tarvitsevani. Hoitsut putsasivat vielä kotona moneen kertaan ""buunatun"" napani ennen kuin kärräsivät mut leikkaussaliin. Oli erikoisen hullua maata (lähes) terveenä ja yläpää pelaavana sängyssä, joka työnnettiin toiseen päähän sairaalaa.
Leikkaussalissa vaihdoin makuupaikkaa (en saanut itse nousta, vaan hoitsut ""heittivät"" mut lakanan kanssa leikkauspöydälle. Jalat asetettiin kohti kattoa ja sidottiin remmeillä kiinni, peitto oli päällä, etten pöksyttömänä ""loistanut"" kaikkien silmille. Salissa oli kylmä ja ""nukkumatti"" oli hauska, siinä mieleenpainuvimmat muistikuvat ennen nukutusta. Eli kanyyli kämmenselkään, pään pyörälle laittavaa ainetta suoneen, josta olo muuttui humalaiseksi ja hassuksi, ei oksettanut, mutta huimasi, vaikka oli makuuasennossa. Sitten maski naamalle ja n. 1 1/2 henkäisyä ja kuulin jostain kaukaisuudesta nukkumatin toivottavan hyvää yötä - ja taju oli kankaalla.
Seuraavaksi heräsin heräämöstä jonkun läpsyttäessä poskille. Olo oli ihan tokkurainen, mutta en tuntenut kipua, ennen kuin pyysin luvan saada kääntyä. Milli kyljelle päin ja luulin mahan halkeavan. Sain heti särkylääkettä ja särky helpottui. Olin vajaa kaksi tuntia uninen ja tokkurainen, mutta sitten aloin virkoamaan. Kurkku tuntui inhottavalta hengitysputken jäljiltä ja jano oli kova, mutta suuta kostutettin pyytäessäni.
Pääsin huoneeseen, (ehkä klo 11) jossa nukuin, torkuin ja olin hereillä vuoronperään iltapäivään, jolloin sain kunnon ruuan. Sen jälkeen iski pissahätä, sh:n taluttaessa ja puoliksi kantaen pääsin vessaan, omat jalat eivät kantaneet siinä vaiheessa vielä juurikaan - hassu tunne. Pytyllä en osannutkaan pissata vaikka kuinka yritin, mutta sekin taito palautui pikkuhiljaa, kun join muutaman kannullisen mehua. Vasta kotona seuraavana päivänä pissaus tuntui entisenlaiselta. Sitä ennen pissa ikäänkuin vain valui pois, lihaksista ei ollut tietoakaan.
Lääkäri kertoi kierrollaan leikkauksesta, kovasti en hänen puheistaan muista...
Navan haava vuosi läpi siteiden, leikkauspaidan ja peiton, siihen laitettiin vain lisää lappuja päälle, kun vanhaa ei saanut poistaa ennen seuraavaa päivää.
Kotiin pääsin n. 16, sitä ennen iski järjetön hartiapistos, joka kuuluu asiaan sisäänpumpatun hiilidioksidikaasun poistuessa. Särkylääke auttoi hieman. Pistoksia tuli aika ajoin n. kaksi vuorokautta, voimakas sisään-uloshengitys tehosi kipuun parhaiten. Mies siis haki mut paikanpäältä, edellen taluttaen, olo oli vielä horjuva, mutta ihan hyvä pistoksia lukuunottamatta.
Saikkua sain koko viikon ja toipuminen oli nopeaa muutaman ensimmäisen päivän jälkeen, jolloin vatsalihakset tuntuivat niin surkastuneilta, etten sängystä päässyt omin voimin ylös ja kävely oli hidasta ja kumaraista. Haava(t) oli hieman kipeitä, mutta särkylääke ja suihkutus auttoi.
Kaikin puolin mukava (!!!!) kokemus, ei siis jäänyt mistään huonoa fiilistä, hartiapistos oli inhottavinta ja kipeintä koko prosessissa.
Tsemppiä sulle Keiju koitokseen (ja muillekin sitten, jos olette menossa), toivon, että saat samanlaisen ""tuomion"" kuin minä; hyvin lievä endometrioosi. Mutta lapasta kuitenkin oli mun kohdalla apua, vaikka vain pari pilkkua endoa poltettiin pois. Jos unohdin jotakin oleellista, kysy ihmeessä, täältä pesee vastauksia, jos vain suinkin tiedän!
Nyt töihin! =)
Katan tilanne kuulostaa kinkkiseltä, samoin Kastiksen viikonloppuiset mietteet, mutta eteenpäin tytöt, kyllä se elämä ihan varmasti hymyilee leveästikin vielä - ties kuinka pian.
Ihan mahtavaa, että ""tahkousasiakin"" on menossa (lähes) kaikilla tavalla tai toisella eteenpäin, mieleenkiinnolla ja suuren suurilla peukutuksilla seuraan taivaltanne, ja toivon sydämeni pohjasta, ettei se taival ole kenenkään kohdalla enää pitkä, vaan päättyy pian onnelliseen odotukseen! Yhteisesti siis PQ:ta mielettömiä määriä kaikille!!!!!
Ja tässä Keijulle laparaportti: Menin sairaalaan 7.30 ravinnotta (ed. illasta 22 en syönyt, enkä juonut mitään). Eka otettiin joku verikoe, sen jälkeen pääsin pukeutumaan sairaalan vetimiin (""leikkaussukkin, jotka ulottuivat varpaista nivusiin ja ""viittaan"", joka oli selästä kokonaan auki. Ei pöksyjä.) Sitten sänkyyn odottelemaan. En saanut rauhoittavaa esilääkitystä, koska en kokenut sitä tarvitsevani. Hoitsut putsasivat vielä kotona moneen kertaan ""buunatun"" napani ennen kuin kärräsivät mut leikkaussaliin. Oli erikoisen hullua maata (lähes) terveenä ja yläpää pelaavana sängyssä, joka työnnettiin toiseen päähän sairaalaa.
Leikkaussalissa vaihdoin makuupaikkaa (en saanut itse nousta, vaan hoitsut ""heittivät"" mut lakanan kanssa leikkauspöydälle. Jalat asetettiin kohti kattoa ja sidottiin remmeillä kiinni, peitto oli päällä, etten pöksyttömänä ""loistanut"" kaikkien silmille. Salissa oli kylmä ja ""nukkumatti"" oli hauska, siinä mieleenpainuvimmat muistikuvat ennen nukutusta. Eli kanyyli kämmenselkään, pään pyörälle laittavaa ainetta suoneen, josta olo muuttui humalaiseksi ja hassuksi, ei oksettanut, mutta huimasi, vaikka oli makuuasennossa. Sitten maski naamalle ja n. 1 1/2 henkäisyä ja kuulin jostain kaukaisuudesta nukkumatin toivottavan hyvää yötä - ja taju oli kankaalla.
Seuraavaksi heräsin heräämöstä jonkun läpsyttäessä poskille. Olo oli ihan tokkurainen, mutta en tuntenut kipua, ennen kuin pyysin luvan saada kääntyä. Milli kyljelle päin ja luulin mahan halkeavan. Sain heti särkylääkettä ja särky helpottui. Olin vajaa kaksi tuntia uninen ja tokkurainen, mutta sitten aloin virkoamaan. Kurkku tuntui inhottavalta hengitysputken jäljiltä ja jano oli kova, mutta suuta kostutettin pyytäessäni.
Pääsin huoneeseen, (ehkä klo 11) jossa nukuin, torkuin ja olin hereillä vuoronperään iltapäivään, jolloin sain kunnon ruuan. Sen jälkeen iski pissahätä, sh:n taluttaessa ja puoliksi kantaen pääsin vessaan, omat jalat eivät kantaneet siinä vaiheessa vielä juurikaan - hassu tunne. Pytyllä en osannutkaan pissata vaikka kuinka yritin, mutta sekin taito palautui pikkuhiljaa, kun join muutaman kannullisen mehua. Vasta kotona seuraavana päivänä pissaus tuntui entisenlaiselta. Sitä ennen pissa ikäänkuin vain valui pois, lihaksista ei ollut tietoakaan.
Lääkäri kertoi kierrollaan leikkauksesta, kovasti en hänen puheistaan muista...
Navan haava vuosi läpi siteiden, leikkauspaidan ja peiton, siihen laitettiin vain lisää lappuja päälle, kun vanhaa ei saanut poistaa ennen seuraavaa päivää.
Kotiin pääsin n. 16, sitä ennen iski järjetön hartiapistos, joka kuuluu asiaan sisäänpumpatun hiilidioksidikaasun poistuessa. Särkylääke auttoi hieman. Pistoksia tuli aika ajoin n. kaksi vuorokautta, voimakas sisään-uloshengitys tehosi kipuun parhaiten. Mies siis haki mut paikanpäältä, edellen taluttaen, olo oli vielä horjuva, mutta ihan hyvä pistoksia lukuunottamatta.
Saikkua sain koko viikon ja toipuminen oli nopeaa muutaman ensimmäisen päivän jälkeen, jolloin vatsalihakset tuntuivat niin surkastuneilta, etten sängystä päässyt omin voimin ylös ja kävely oli hidasta ja kumaraista. Haava(t) oli hieman kipeitä, mutta särkylääke ja suihkutus auttoi.
Kaikin puolin mukava (!!!!) kokemus, ei siis jäänyt mistään huonoa fiilistä, hartiapistos oli inhottavinta ja kipeintä koko prosessissa.
Tsemppiä sulle Keiju koitokseen (ja muillekin sitten, jos olette menossa), toivon, että saat samanlaisen ""tuomion"" kuin minä; hyvin lievä endometrioosi. Mutta lapasta kuitenkin oli mun kohdalla apua, vaikka vain pari pilkkua endoa poltettiin pois. Jos unohdin jotakin oleellista, kysy ihmeessä, täältä pesee vastauksia, jos vain suinkin tiedän!
Nyt töihin! =)
A
Aniliini
Vieras
Ai niin vielä pieni lisäys edelliseen: mulle sanottiin, että kotiin pääsee samana päivänä, jos pissaus sujuu ongelmitta. Mun kohdalla ei ihan ongelmitta mennyt, mutta kai se tarkoittaa sitä, että virtsa kuitenkin ""jotenkin"" poistuu, ei multa sen tarkemmin kyselty, kuin että tuliko..? )
Mukavaa tiistaita! Nyt on jo kiire......
)Mukavaa tiistaita! Nyt on jo kiire......
G
gissa
Vieras
Voi Kata, sympatiat täältä. Tiedän niin hyvin tunteen, kahdesta avoliitosta erottuani. Auttaisko sua, jos mietit, että näetkö itsesi nykyisen miehen kanssa vaikka 10-20 vuoden päästä? Mulle on tuota ajatusta pyörittämällä selvinnyt aika hyvin, että ei kertakaikkiaan voi jatkaa. Myös yksinolon tarve on ollut todella suuri, koska en ollut koskaan asunut yksin jne. Mulla myös oli TODELLA huono omatunto ja paha mieli, kun jätin avopuolison, mutta onneksi pysyin tiukkana. Nykyään kirjoitellaan aika paljon siitä, miten ihmiset eroaa, kun luulevat olevansa huonossa ja epätyydyttävässä suhteessa ja usein onkin kyse siitä, että ei olla omaan itseen tyytyväisiä. Pitäisi yrittää tehdä itseään onnelliseksi, eikä kuvitella, että se on puolison tehtävä. En siis tarkoita, että sulla ois näin, vaan ihan yleisellä tasolla.
Toivottavasti kaikki selkiää kuitenkin pian, ihan teidän molempien miehenrauhankin takia. Oli se sitten kumpi päätös tahansa.
Päivän jatkoja...
Toivottavasti kaikki selkiää kuitenkin pian, ihan teidän molempien miehenrauhankin takia. Oli se sitten kumpi päätös tahansa.
Päivän jatkoja...
T
Tiitu
Vieras
Huomenta! No niin, simppanäyte on viety Olihan se jotenkin koomista, mies oli nukkunut vähän huonosti (vaikkei myöntänyt jännittävänsä), siinä sitten ennen lähtöä kotoa kävi vemppaamassa, sitten purkki mun tissien väliin, että pysyy taatusti lämpimänä ja autoon 45 minuuttia ja oltiin tiskillä antamassa purkkia. No, nyt sitten vaan odotellaan. Kunpa sieltä löytyisi edes jotain eloa...
Mihinkäs aikaan Kastehelmi oli menossa sinne NK:lle? Tulkaahan tytöt taas linjoille ja mukavaa tiistaita kaikille!
Olihan se jotenkin koomista, mies oli nukkunut vähän huonosti (vaikkei myöntänyt jännittävänsä), siinä sitten ennen lähtöä kotoa kävi vemppaamassa, sitten purkki mun tissien väliin, että pysyy taatusti lämpimänä ja autoon 45 minuuttia ja oltiin tiskillä antamassa purkkia. No, nyt sitten vaan odotellaan. Kunpa sieltä löytyisi edes jotain eloa...Mihinkäs aikaan Kastehelmi oli menossa sinne NK:lle? Tulkaahan tytöt taas linjoille ja mukavaa tiistaita kaikille!
H
hertta
Vieras
Huomenia! Hauskalta kuullosti Tiitun simpanvientimatka, hyvä homma! Voimia Katalle, rankkaa on ;(.
Kissaneitiä ollaan ihmeltelty koko viikonloppu, on se tosi suloinen. Vaikka vielä tosi arka, ihmettelee uutta kotia ja ihmisiä, mutta tykkää silittelystä, puskee ja kehrää. Meillä oli koko viikonloppu vieraita (vaikka ei pitänyt olla) joten ei saatu oikein olla rauhassa kissan kanssa tai se meidän.
Oliko se Kastiksen aika tänään? Tsemppiä!
ISOP Keijulle ja PQ Suville!
Kissaneitiä ollaan ihmeltelty koko viikonloppu, on se tosi suloinen. Vaikka vielä tosi arka, ihmettelee uutta kotia ja ihmisiä, mutta tykkää silittelystä, puskee ja kehrää. Meillä oli koko viikonloppu vieraita (vaikka ei pitänyt olla) joten ei saatu oikein olla rauhassa kissan kanssa tai se meidän.
Oliko se Kastiksen aika tänään? Tsemppiä!
ISOP Keijulle ja PQ Suville!
K
Keijukainen
Vieras
Mielettömästi kiitoksia Aniliinille hyvästä ""laparaportista""! Kyllä mua jännittää kovasti kun ei ole koskaan nukutettu. Ja NKL:lla on jono leikkaukseen joten iltaakin saakka voi joutua odottamaan ruuatta ja juomatta vaikka sinne pitää mennä jo aamulla klo 7. Tietysti toivon että pääsen mahd.aikaisin mutta siellä on muitakin...
Kovasti toivon pääseväni illaksi kotiin ettei tarttisi jäädä sairaalaan yöksi.
Mulle tuli eilen kaikki informaatiot ja ohjeet kotiin ja siinä luki että sairaslomaa tulee 3-5 pv joten kai se riippuu lääkäristä. Itse haluan töihin vasta kun olen ihan kunnossa.
Aniliini, vielä intiimi kysymys: kuinka pian tuntui siltä että voi aloittaa tahkoomisen?
Hertta, onnea vielä uudesta perheenjäsenestä! Plussaa odotellessa on kuitenkin joku jota helliä ja sai antaa uuden kodin...
Tiitulle ja miehelle PQ simppojen suhteen! Koska pitäisi tulosten tulla?
Kovasti toivon pääseväni illaksi kotiin ettei tarttisi jäädä sairaalaan yöksi.
Mulle tuli eilen kaikki informaatiot ja ohjeet kotiin ja siinä luki että sairaslomaa tulee 3-5 pv joten kai se riippuu lääkäristä. Itse haluan töihin vasta kun olen ihan kunnossa.
Aniliini, vielä intiimi kysymys: kuinka pian tuntui siltä että voi aloittaa tahkoomisen?
Hertta, onnea vielä uudesta perheenjäsenestä! Plussaa odotellessa on kuitenkin joku jota helliä ja sai antaa uuden kodin...
Tiitulle ja miehelle PQ simppojen suhteen! Koska pitäisi tulosten tulla?
K
Kastehelmi
Vieras
Huomenta.
Aamulla lekurin kautta duuniin. Keuhkoputkentulehdus on sitkeässä, uusi antibioottikuuri kehiin. Ei se menoa silti haittaa
Kiitos Aniliinille lapa-kertomuksesta. Mulle on tehty 7 leikkausta, joten homma on periaatteessa aika tuttua. Vikasta on vaan jo vuosia, joten hommat ovat hieman unohtuneet. Ja tosiaan, useimmiten kotiinpääsyn edellytyksenä on se, että virtsa irtoaa, edes joten kuten. Oli leikkaus mikä tahansa. Jotenkin se lapakaan ei nyt innostaisi, mutta toisaalta.. olisihan se loistoa päästä siitäkin hommasta ja kuulla, että mitä tuolla sisuskaluissa muhii, vai muhiiko mikään..
Tiitun simppa-vientimatka kuulosti hauskalta. Toivottavasti tulokset, ja miellyttävät sellaiset, tulevat pian.
Tuo Tiitun (?) mainitsema ""tyytymättömyys itseen"" ajaa tosiaan usein eroon. Pitäisi aina tietää, mitä itse haluaa ja varsinkin mitä ei halua, mutta ei se aina ole niin helppoa. Joskus parisuhteessa on vikaa, joskus ""itsessä"" (jos niin voidaan edes sanoa). Oli syy mikä tahansa, jos paikalleen jääminen tuntuu pahalta tai vaikealta, niin sitten ei muuta kuin uusia tuulia miettimään. Ja joskus se oma onni löytyy sitten yksinolon kautta tai jonkun muun kanssa elämisestä. Ei voi tietää.. Voi kun joskus tietäisikin, että mitä tuleman pitää.
Ensikäynti aika on iltapäivällä. Kiinnostus on tosiaan 0 mennä sinne, ei jaksaisi taas alkaa sitä ronkintaa jne. Eikä miestäkään nyt hirveästi näyttänyt innostavan. Mä haluaisin, että multa otettaisiin tässä kierrossa proge uudestaan ja ensi kierron alussa haluaisin, että otetaan prolaktiini, fsh ja lh (joita ei ole koskaan otettu). Mutta mun halut ja lääkärin näkymys eivät välttämättä kohtaa, se on hyväksyttävä. No, kaipa ne asiat siitä suttaantuvat. Ja onpahan ainakin taas jatkosta jotain tietoa käynnin jälkeen..
Aamulla lekurin kautta duuniin. Keuhkoputkentulehdus on sitkeässä, uusi antibioottikuuri kehiin. Ei se menoa silti haittaa
Kiitos Aniliinille lapa-kertomuksesta. Mulle on tehty 7 leikkausta, joten homma on periaatteessa aika tuttua. Vikasta on vaan jo vuosia, joten hommat ovat hieman unohtuneet. Ja tosiaan, useimmiten kotiinpääsyn edellytyksenä on se, että virtsa irtoaa, edes joten kuten. Oli leikkaus mikä tahansa. Jotenkin se lapakaan ei nyt innostaisi, mutta toisaalta.. olisihan se loistoa päästä siitäkin hommasta ja kuulla, että mitä tuolla sisuskaluissa muhii, vai muhiiko mikään..
Tiitun simppa-vientimatka kuulosti hauskalta. Toivottavasti tulokset, ja miellyttävät sellaiset, tulevat pian.
Tuo Tiitun (?) mainitsema ""tyytymättömyys itseen"" ajaa tosiaan usein eroon. Pitäisi aina tietää, mitä itse haluaa ja varsinkin mitä ei halua, mutta ei se aina ole niin helppoa. Joskus parisuhteessa on vikaa, joskus ""itsessä"" (jos niin voidaan edes sanoa). Oli syy mikä tahansa, jos paikalleen jääminen tuntuu pahalta tai vaikealta, niin sitten ei muuta kuin uusia tuulia miettimään. Ja joskus se oma onni löytyy sitten yksinolon kautta tai jonkun muun kanssa elämisestä. Ei voi tietää.. Voi kun joskus tietäisikin, että mitä tuleman pitää.
Ensikäynti aika on iltapäivällä. Kiinnostus on tosiaan 0 mennä sinne, ei jaksaisi taas alkaa sitä ronkintaa jne. Eikä miestäkään nyt hirveästi näyttänyt innostavan. Mä haluaisin, että multa otettaisiin tässä kierrossa proge uudestaan ja ensi kierron alussa haluaisin, että otetaan prolaktiini, fsh ja lh (joita ei ole koskaan otettu). Mutta mun halut ja lääkärin näkymys eivät välttämättä kohtaa, se on hyväksyttävä. No, kaipa ne asiat siitä suttaantuvat. Ja onpahan ainakin taas jatkosta jotain tietoa käynnin jälkeen..
K
Kastehelmi
Vieras
Hitsi.. se juttu tulikin gissalta. Sori sekaannus. Mutta siis samaa olen lukenut minäkin. Ei kuitenkaan kannata ottaa huonoa omaatuntoa siitä, että mistä se mahdollinen vapaudenkaipuu johtuu, vaan koittaa pitää pään kasassa ja miettiä, miten elämä jatkuu. Faktahan kuitenkin on, että se jatkuu
Similar threads
- Siirappi
- Lapsen saaminen 3 4 5
- LUmikukka80
- Lapsen saaminen 2 3 4
- Keijukainen
- Lapsen saaminen 3 4 5
- Sandeman
- Lapsen saaminen 3 4 5