Helou ystävät! Luin piiiitkän pätkän viestejä ja taas ovat kuulumiset ihan sikin sokin päässä, kommentoin, mitä muistan.
Reissuista ja vieraista selvitty. Olipahan ihana vaikkakin rankka viikko! Olin aamusta iltaan tour guidena. Helsinki näytti parhaat puolensa. Eilen vein vieraat Tampereen lentokentälle. Mä olen aivan toivoton hyvästeissä ja itkin taas kuin vesiputous
Ehtii niin lyhyessäkin ajassa kiintyä ikään kuin uudelleen ja sitten iskee vastaan totuus, etten tiedä, milloin seuraavaksi nähdään. Eilinen oli sikälikin rankka päivä, että tuli kuluneeksi kaksi vuotta meidän esikoisen syntymästä, joten häntäkin muistin (kuten joka ikinen päivä) ja siis itkin autoa ajaessani kaikenlaisia asioita. Lotta oli hoidossa ja oli aika terapeuttista olla autossa seurana vain omat ajatukset ja musiikki. Jotenkin puhdistavaa.
Kiitos muuten ymmärtämyksestä taannoiseen vali, valiini! Puhuttiin asiat selviksi. Hihii, jotenkin koomista oli, että mies oli vähän myös näreissään tosin vain seksin puutteesta. ;-) Minä sitten siihen, että eipä ole juuri se puoli napannut, kun ei ole ollut hetken omaa rauhaa/aikaa, vaan tunne siitä, että koko ajan multa joku vaatii jotain. No, molemmat puolet on hoideltu nyt ja kaikilla hyvä mieli ja olo. Lähtivät vielä yhdessä stadiin käymään, joten saan olla yksin kotonakin. Huippua.
Tuli höpötettyä englantia taukoamatta koko viikko, joten yöllä unenpöppörössä aloin miehellekin puhua englantia, enkä edes tajunnut asian koomisuutta.
Se meidän napojen ympäriltä.
Riinuskan ystävän kuulumiset saivat kylmät väreet kulkemaan. Aivan kaameaa. MUTTA nyt on sentään hoidot aloitettu ja kaikki voitava tehdään. Hoidetaanko siellä vai täällä Lastenklinikalla?
Miten Riinuskan kurkku?
Ihania kuvia Vanesta, Mariskan pojista ja Elsasta! Samun tukka on niin huippu ja Vanen posket ja pulleat käsivarret, ah.
Sande kysyi Teutsikoista. Ei tarvii ottaa pois pohjapehmustetta tai siis me ei ainakaan otettu, siihen vaan niiden turvavöiden päälle. Mä en muuten onnistunut viime kesänä irrottamaan sitä kopan kantta vetskarista eikä onnistunut myyjäkään kaupassa, kun kysyin, vaikka hää olisi siinä uskossa, että irti lähtee. Joten mä sitten vain taitoin sen kopan alle päädystä, toimi niinkin. Tosiaan, neppareita ja himstikkeleitä on julmettu määrä. Tähän mennessä useimmille on löytynyt looginen käyttö. Mutta samaa mieltä, se manuska on aivan hanurista.
Katalla piti kommentoida, että sulla on paras mahdollinen asenne tohon Vanen pulloasiaan! Mitäpä sille voi, ei se ikuisesti kestä. Muistaakseni meillä tosiaan kesti parisen kuukautta ja sitten taas kelpasi pullokin.
Sujuvasti samaa aihetta sivuten. Ensinnäkin kiva kuulla Suvista ja Elsasta! Ja sitten vastaus kysymykseen: mähän olin ikään kuin puolivahingossa maratontäysimettäjä, kun luonnistui niin helposti. Kiinteiden maistelu aloitettiin vasta L:n ollessa 6 kk. Korviketta ei ole saanut vieläkään, toki lehmänmaitoaltistus on tullut vauvajogurtista ja nyt jo luonnonjugestakin. Muistaakseni sanoit, että Elsalla ei tule kakka ja mietit luumua. Onko vatsa siis selvästi kovalla? Ei kai kovin tavallista imetetyillä? Sen sijaan tavallista on, että kakkaa vain kerran viikossa tai vieläkin harvemmin. Ja ai niin, imetys ei estä viinittelyä kohtuudella. Näin tosiaan sanovat NKL:lta saadut kirjalliset ohjeetkin. Eikä tarvii pumpata pois maitoa, kun haihtuu siitä samaan tapaan kuin verestä. Kyse on marginaalisesta jutusta: jos itse olet promillen hiprakassa, myös äm:ssa on promille alkoa ja lapsen juotua maitoa, hänestä pitoisuutta ei enää kyetä mittaamaan. (Eli siis täysin eri juttu kuin sikiöaikana, jolloin lapsen alkopitoisuus olisi sama kuin mamman.) Joten jos tuntuu siltä, että lasillinen silloin tällöin auttaa pään lataamisessa, anna mennä.
Munkin mielestä Iines on ihana nimi! Ja Iiris muun muassa. Liputan Iinekselle! Kakkukeisarin kakuista en tiedä, mutta Katan tavoin hehkutan Kakkugallerian luomuksia. Meillä oli L:n ristiäisissä ja olivat kerrassaan upean näköisiä ja nameja.
Mä en lukenut käynnistysjupakkaa toiselta puolelta, mutta höh, musta siinä ei ollut mitään kummallista, että mies oli töissä. Eihän siinä heti mitään tapahdu. Ja ei kai miehet siellä osastolla saa rajattomasti edes olla? Synnäriinhän siirrytään vasta, kun tosissaan alkaa tapahtua. Ja miksi tuhlata isyyslomapäivä odotteluun? En mäkään herättänyt miestä silloin yöllä ennen kuin tiesin, että lähtö tulee. Ihan issekseni täällä kuljeskelin ja puuskutin pari tuntia. No juu, ei kai pitäisi asiaa enää edes tonkia. Sorppa.
Pakko katsoa tänään sekä viisuja että lätkää. Yritän saada jotain tolkullista aikaan ennen sitä, joten se on moro!