J
Jenni83 ei kirj
Vieras
Moikka piiiitkästä aikaa!
Aika menee aivan hirveetä vauhtia ja tuntuu, että on tohinaa koko ajan enkä ole kerennyt tännekkään kirjotteleen. Kevät, kun tuli niin piha hommissa olen ollut kaiken vapaa-ajan (pojan päikkäri aikaan) mutta tänään osui sade päivä (ja aattelin synttäri päiväni vaan loikoilla!) niin pääsinpä tännekkin rustaamaan!
Poika täyttää siis ensi viikolla 8kk.
Yö imetyksen lopetin pojan täytettyä 6kk. Päätin 6kk päivän aattona, että nyt loppuu!
Oli mennyt yöt ihan mahdottomaksi, saattoi kaivata tissiä yössä 3-4krt, eikä varmana ollut pojalla nälkä.
2 tai 3 yötä siinä meni, että hokasi, että tissiä ei tuu, mutta oli kyllä aika helppo lopetus. Ja yöt parani kerta rysäyksellä, 21-07 alettiin nukkuun ilman herätyksiä
Päivisin oli vielä tissillä kaksi-kolme kertaa. Ennen vappua lopetin sitten senkin, yhtenä tohina päivänä muistin illalla, että en ole imettänyt kertaakaan ja se oli sitten siinä. Poika ei ollut edes kaivannut tissiä. Musta oli kyllä tuntunut jo hetken, että ei sieltä tisseistä enää edes tule mitään. Ei ollut tissit kyllä edes kipeät, kun lopetin.
Vähän haikea fiilis jäi siltikin, vaikka välillä kärvistelin ton imetyksen kanssa, kun poika ei oppinut pulloon. Eikä tähän päivään mennessä ole tuttipullosta juonutkaan. Meillä on käytössä sellanen venttiili nokkamuki ja siitä juo ihan itse. Aluksi piteli sitä kädessään ja pureskeli. (harjoiteltiin siis tätä jo ennen imetyksen lopetusta) ja imetyksen lopetuksen jälkeen oppi juomaan kunnolla siitä, 6-7dl juo päivän aikana, plus puuroihin menee päivässä 2-3dl, että varmasti ihan riittävästi saa maitoa.
Täytyy sanoa, että on niin helppo lapsi ollut. Iloinen,hymyilee paljon ja syö todella hyvin.
Esikoinen oli ihan toista maata vauva-aikana...ja on edelleen NIIIIIN tempperamenttinen naisen alku, että tsemppiä vaan sillekkin miehelle joka sen vihille joskus vie ;D
8kk neuvola on meillä ensi viikolla, joten uusia mittoja ei ole ja viimeksi neuvolassa oltu 6kk ja silloin mitat oli 8530g ja 71,1cm. Äitin mössöposki! (pojan mitat oli samat mitkä esikoisella vuoden vanhana, hih)
Liiku ei meijän poika sitten mitenkään!
Istunut on osannut hienosti vähän päälle 6kk asti, mutta ei ryömi eikä konttaa.
Mahallaan palaa heti hermot. Istuessaan yrittää mennä kontilleen, mutta sitten tulee taka pakkia
On ollut kyllä alusta asti tosi rauhallinen kaveri, kun sai sen syntymääkin odottaa 2viikkoa yli lasketun
Mutta eiköhän se tästä jossain vaiheessa ymmärrä lähteä liikkumaankin.
Ihanaa kesän odotusta kaikille!!!!