SYYSMASSUT '07 syyskuussa

Täällä kärsitään oksettavasta olotilasta, joka alkoi jo eilen illalla kun vauva melskasi niin paljon vatsassa. Onneksi se malttoi olla yöllä vähän rauhallisemmin ja sain nukuttua jopa kuusi tuntia. Nyt väsyttää kamalasti. Jospa lähtisi ulkoilemaan koiran kanssa niin piristyisi hiukan. Muuten olo on edelleen sama, eli ei tietoakaan supistuksista :( Eli odottelen tässä huomista ä-poli käyntiä, sanoin jo miehelle että otan tavarat mukaan ja viedään koira hoitoon ja sanotaan siellä että nyt me tultiin eikä lähdetä täältä mihinkään ennen kuin oman nyytin kanssa. En kyllä usko että paikat olisivat kypsyneet niin paljon tässä muutoman päivän aikana, että käynnistäisivät vieläkään, mutta saahan sitä toivoa.
Onnea synttärisankareille :flower: ja vauvan saaneille joita en vielä ole onnittellut.

Halinalle ja pikkuinen rv 40+2
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miiuli 77:
Onko teillä käsitystä kuinka kauan menee, että synnytys alkaa jos vauva on jo ollut kiinnittynyt jonkin aikaa ja nyt sitten myös laskeutunut??
Mulla oli yöllä ainoastaan muutama kivulias supistus ja siihen sitten jäi :headwall: miksi meidän vauva ei halua tulla : :eek:
Miiuli 77+ :heart: Pötkötti 39+5 :heart:
Se on ihan yksilöllistä.

Mulla on ollut viikosta 37 lähtien hyvin hyvin alhaalla ja kiinnittynyt. Samalla kun kiinnittyy ja tippuu alas niin ylhäälle tulee lisää tilaa joka helpottaa myös lapsen oloa vatsassa.
Joudutaan siis vain odottamaan tietämättömänä :hug:
 
=)

Eilen tuli värjättyä hiukset itse :D

Kampaajalle ei enää uskalla mennä ja se on niin kallistakin :kieh:

Olin kauheen väsyny eilen ja rupes pelottaa et jos syntyiski yöllä ja en sais nukuttua sitä ennen :eek: sitten rupes tulee kauheeta jännitystä hyvä kun henkeä sain vedettyä,niskatkin ihan jumissa...mies onneksi hiero niitä kun tuli kotiin.Kauheesti nyt alkanu pelottaa toi synnytys :$
MITENS MUILLA PELOTTAAKO?KUN PÄIVÄT LÄHENEE?

baby2003&masuprinsessa 40+1 |O
 
Onnea uusille vauvautuneille!!

Räpärällä, voimia pakkaamiseen ja muuttoon :hug:

Ja onnea Inka ja Pippurimamma!

Janita, täällä myös todella runsasta valkovuotoa. Onhan se tässä raskauden aikana ollut muutenkin normaalia runsaampaa, mutta tämä alkaa olla jo älytöntä.. Mietin viikonloppuna, että olisiko mukana tullut limatulppaa, mutta taisi olla kuitenkin joku muu klöntti :x

Eilen kävin neuvolassa. Taisi mennä jopa 10 minuuttia koko touhussa. Kaikki edelleen hyvin,
paino +700g/vko (yht. n 12 kg)
turvotus +
rr 125/83 (hiukan nousussa)
pissa puhdas
sf 37
sydänäänet kuului hyvin
Tarjontaa ei edes tutkinut, totesi vain, että turha on pientä kiusata, kun tiedetään miten päin hän on. Th vain neuvoi, että jos nyt ennen sitä sektiota alkaa supistella, niin heti pitää lähteä sairaalaan eikä saa jäädä kuulostelemaan millaisia supistukset ovat, että ehditään leikata. Mitään tuntemuksia ei siihen suuntaan kyllä ole, mutta mistäs sitä tietää. Ensi viikon keskiviikkona on vielä viimeinen neuvola. Torstaina pitää käydä sairaalalla labrassa verikokeissa ja sitten lapsivuodeosastolla sektioon liittyvässä tulohaastattelussa, jossa käydään tarkemmin läpi sen sektiopäivän ohjelma.

Vähiin käy aika ennen pikkuisen tuloa. Eilen tein jo listan, että mitä kaikkea pitäisi vielä ehtiä tehdä ennen sitä. Meinaa vain laiskottaa. Syöminen ja lukeminen kiinnostaisi paljon enemmän kuin esim viimeisen keskeneräisen huoneen siivous.

Joe ja pieni 38+0
 
Kaikki ok muuten, mutta alapaine oli 92 eka mittauksella ja 91 toisella. Yläpaine oli 124 molemmilla. Ma pitää käydä neuvolalla tarkastuksella jos olen vielä raskautettu, ettei ihan satasta ala paukkua ja ke sitten se kontrolliultra polilla. Iskiashermokin on ruvennut nyt äytymään. Kuulemma pitää ottaa rauhallisesti, niinhän mie oon ottanutki koko ajan :D .

terkuin. roosakaisa ja pipaliini 38+6
 
Tuli vielä mieleen noista taxi matkoista synnyttämään mentäessä (pääkaupunkiseudulla ainakin)...
Kelahan korvaa sitten osan matkasta kun vaan muistatte pyytää kuitin.

Ja kertauksena...

- Taxin voi saada myös turvakaukalolla kun tilaa etukäteen auton, lisämaksu on 5,60?

- Synnyttämään mentäessä kannattaa sanoa määränpää ja että kyseessä on synnytykseen meno niin saatte auton heti varmasti ;)

Ja nyt ei kun odottelemaan milloin saa tilata auton :D
 
Niinhän se kaikki taitaa olla yksilöllistä raskaudessa :kieh:
Alkaa vaan keinot ja maltti loppumaan kun laskettu aika lähenee... ja hyvin todennäköisesti ylittyy.

Täällä ei ainakaan ole mitkään ässät auttaneet sitten yhtään. Energian tuhlausta!! :headwall:

Tsemppiä meille kaikille :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miiuli 77:
Niinhän se kaikki taitaa olla yksilöllistä raskaudessa :kieh:
Alkaa vaan keinot ja maltti loppumaan kun laskettu aika lähenee... ja hyvin todennäköisesti ylittyy.

Täällä ei ainakaan ole mitkään ässät auttaneet sitten yhtään. Energian tuhlausta!! :headwall:

Tsemppiä meille kaikille :D
Juu ei ne auttaneet täälläkään ja itse olin ihan hermona juuri ennen LAta, mutta nyt tilanne on helpottunut ja olen ikään kuin luovuttanut... tulee sitten kun tulee.
Oma mieli on paljon parempi kun ei stressaa, tiedän ettei se siellä enää kauan voi olla ;)
 
miikku78, kiitos ihanista runoista. Ihan tuli tippa linssiin ja pari kirjoitin ylös jos niitä käyttäisi sitten kun vaavi on syntynyt.

Miiuli 77, kovin yksilöllistä on tuo aika laskeutumisesta/kiinnittymisestä syntymään. Vauva-kirjan mukaa ensisynnyttäjällä menee keskimäärin 2-3 kiinnittymisestä, mutta joillakin laskeutuu vasta synnytyssalissa tai paljon aikaisemmin (keskustelua käyty synnytyspuolella). Itsellä vauva laskeutui vkolla 35 ja laskeutui vkolla 36. Vielä odotellaan ja 39 tasan, 2,5 vkoa nyt kiinnittymisestä. Eilen vauva painoi tosi alas niin että ihan sattui, tänään ei oo ollu samanlaisia tuntemuksia.

Varjo, me ollaan käytetty sohvan kulmaan FY Sprayta (eläinkaupasta). Hyvin pitää haju kissan pois ja oppi n. viikossa ettei sohvaan teroteta kynsiä. Haju ei ole epämiellyttävä, mutta sen verran vahva kuitenkin etten sitä pinnasänkyyn ruiskisi. Mielenosoituksellisesti kisu kyllä käy välillä edelleen sohvan kulmassa "venyttelemässä", mutta terotukseen kelpaa oma raapimapuu.

Supistuksista, mulla on ollut pieniä supistuksia alavatsalla ja menkkamaista jomotusta selässä + alavatsalla. Nyt oli n. tunti sitten yhtäkkinen selkäkipu, ihan kuin kramppi ja kesti n. 20-25 sekuntia. Voikohan se olla supistus? :/
 
Moi kaikille!

Ja ONNITTELUT kaikille vaavin saaneille..

Olen pitkään sivusta seuranneena lueskellut mitä täällä tapahtuu =) Todellakin hoohetki (la 17.9.)lähenee, jännittäviä aikoja elellessä. Olisinkin tiedustellut et onko kuinka moni TAYSiin menossa?

Kyl täytyy sanoo, että tämä odotus on mennyt aivan älyttömän nopeasti..tiedä kuinka monesta muusta tuntuu siltä. Vointi on ollut niin hyvä et voin useammankin lapsen pyöräyttää jos se tosiaan näin "helppoa"... :LOL:
Vkoja rupee kyl olemaan sen verta et tiä vaik syntyiskin jo mut mitään enteitä ei kyl ole. Supistamisestakin vaikea sanoa mut kyl mahan pinkeilee muttei te kipeää =)

Mira-84 ja "oliver" 38+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja balik:
Alkuperäinen kirjoittaja Miiuli 77:
Niinhän se kaikki taitaa olla yksilöllistä raskaudessa :kieh:
Alkaa vaan keinot ja maltti loppumaan kun laskettu aika lähenee... ja hyvin todennäköisesti ylittyy.

Täällä ei ainakaan ole mitkään ässät auttaneet sitten yhtään. Energian tuhlausta!! :headwall:

Tsemppiä meille kaikille :D
Juu ei ne auttaneet täälläkään ja itse olin ihan hermona juuri ennen LAta, mutta nyt tilanne on helpottunut ja olen ikään kuin luovuttanut... tulee sitten kun tulee.
Oma mieli on paljon parempi kun ei stressaa, tiedän ettei se siellä enää kauan voi olla ;)

NIIN EIHÄN SE VOI KAUAA ENÄÄ OLLA

:eek: ?

No ennen lokakuuta pakko tulla ulos :LOL:
 
Täällä ahkerasti käynyt lukemassa ja pitää ilmoittaa näin viime tipassa noi mun oikeat tiedot. Eli la 23.9. mun ikä on 28 ja synnärinä Kys. Ultran mukaan odotellaan poikaa, mutta saapa nähdä kuka tuolta masusta sitten tuleekaan..
 
Onnittelut synttärisankareille! :flower:

Mitähänä ihme "asentosupistuksia" mulla on.. Viime yönä en ollu neljään mennessä nukkunut yhtään, kun supisteli kipeesti. Sitten käännyin selälleni, niin *pumps*, supistukset loppui kuin seinään! :eek: Sit pari tuntia siinä nukuin ja käännyin taas kyljelleni, niin alkoi supistella.. Outoa.. :/

Puolentoista tunnin päästä raahauduttava neuvolaan. Mieluummin ottaisin aamuaikoja, kun iltapäiväaikoja odotellessa vessattaa niin kauheesti, kun pitäis olla se neljä tuntia pissaamatta. Tuntuu, että nousee kauhee kupla ohtaan. :LOL:

-Bluedrama ja röllykän asukki 39+1 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mira-84:
Moi kaikille!

Ja ONNITTELUT kaikille vaavin saaneille..

Olen pitkään sivusta seuranneena lueskellut mitä täällä tapahtuu =) Todellakin hoohetki (la 17.9.)lähenee, jännittäviä aikoja elellessä. Olisinkin tiedustellut et onko kuinka moni TAYSiin menossa?

Mira-84 ja "oliver" 38+3
Mira, ykkössivulla on lista missä on kaikkien synnytyssairaalatkin.

Bluedrama; miksi sun pitää olla 4 tuntia pissaamatta? Ei meillä neuvolassa tarvii....

Huomenna laskettu aika; vauva ei vielä kiinnittynyt kunnolla, ehkä hieman laskeutunut. Mutta ei mitään enteilyjä edelleenkään, ei yhden yhtää supistusta. Mä olen ottanut saman asenteen kuin balik; tulee kun tulee. Yli kahta viikkoa ei yli anneta kuitenkaan mennä, eikä ykskään vauva ole masuun vielä jäänyt :)

Onnea syyskuun synttärisankarimammoille :flower:
Nyt päikkäreille, viime yö meni neljän tunnin unilla....

Junnu ja peanut 39+6
 
Siellä neuvolan vessan seinällä on lappu missä ohjeet pissinäytteen antoon ja siinä lukee, että vähintään neljä tuntia olla pissaamatta, että arvot olisivat kohdillaan. Ja näin meille koulussakin neuvottiin, kun harjoiteltiin pissanäytteen tutkimista.
En sitten tiedä, että tarviiko sitä oikeesti olla pissaamatta neljä tuntia. Ei oo tullut koskaan kysyttyä neuvolatädiltä! :LOL:
 
Ekaks onnea synttärisankareille!

Neuvolasta:

Rv. 40+0
Paino: 700g/vk yhteensä 12,2kg
RR 122/72
Pissa: puhdas
Hb. 120
Sf. 35
RT ei kiinnittynyt :/
Syke 130
Liikkeet ++

Ei supistuksen supistusta oo tullu..
:/ Että näillä mennään...
 
täällä taas pitkästä aikaa.

Koirista: miten olette ajatelleet tutustuttaa koiran ja vauvan? Hyviä vinkkejä kaivataan :/ Oon miettinyt, että mikä olisi kaikkein luonnollisin tapa tutustuttaa uusi laumanjäsen koiralle, että ei tulisi ylimääräistä draamaa tai muuta hössötystä tai jotta koira ei kokisi olevansa "ulkopuolinen" ja näin ollen alkaisi mustasukkaiseksi. On meinaan täysin minun koira ja todella läheisriippuvainen. Johtuu koiran rodusta, joka on sellainen, että leimaantuu yhteen ihmiseen. Tosin kyllä laumaviettiäkin löytyy ja pitää mielellään porukan kasassa esim. mökkeillessä. Jännä nähdä miten reagoi. Onneksi on jo 10 vuotta ja melko rauhallinen tapaus :heart:

Eilen haettiin vaunut ja matkarattaat vauvalle ja nyt kaikki alkaa olla valmista hänen syntymäänsä. Tuskin malta odottaa! Eilen kuulin ihania uutisia, että kaverini, joka on yrittänyt vuosia raskautua on viimein onnistunut. Hän kävi rankkoja ja kalliita hoitoja läpi. Sellaista ei toivoisi kenellekään!

No niin mutta nyt syömään makaronilaatikkoa! Jota muuten pitää varmaan pakastaa vauvan syntymän jälkeiselle ajallekin :)

Pampu ja Minime rvk 37+0
 
Neuvolakuulumisia;
pissa jälleen plussal eli lähti viljelyyn, viimeviikol ei mitään eli sahaa joka toinen viikko plussal ja joka toinen ei :( no huomenna saa tuloksen
Paineet kohollaan, varsinkin ala 88, ei vielä kertaakaan noin ylhäällä käyny ja mittas vielä 3xkertaa :eek:
sf 37 mut silti vaavi laskeutunut
Paino laskenu -100g mut silti mulle tullu tähän mennes 11kg.
Hemppa oli hieman noussu eli hyvä 135

Viimeyönä kärsin jälleen unettomuudesta, kuten saa lukea et moni muukin. Alotin puol 2 yöllä vessassa ramppaamisen ja nukahdin sit vasta 5 maissa ja kellohan soi 5.30. No, tulihan sitä pari koneellista laitettua pyykkiä pyörimään....
En uskalla mennä päikkäreille kun sit taas pian sen takii tarvii valvoa ens yönä. Tätä on nyt jatkunut pidempään et valvoo muutamana yönä ja sit taas nukkuu sen pari -kolme yötä suht hyvin putkeen.

Muuten olo on suht ok eli jännityksellä odotellaan syntyisikö meidän jommankumman synttäripäivänä vaiko haluaako ihan oman meidän välistä. Mulla 12, la17 ja miehellä 22 mut toivon et ei ihan niin pitkään tartte oottaa.

Jaksamisia kaikille =)
Terv. jaana ja masuasukki 38+3

 
Alkuperäinen kirjoittaja Pampu:
täällä taas pitkästä aikaa.

Koirista: miten olette ajatelleet tutustuttaa koiran ja vauvan? Hyviä vinkkejä kaivataan :/ Oon miettinyt, että mikä olisi kaikkein luonnollisin tapa tutustuttaa uusi laumanjäsen koiralle, että ei tulisi ylimääräistä draamaa tai muuta hössötystä tai jotta koira ei kokisi olevansa "ulkopuolinen" ja näin ollen alkaisi mustasukkaiseksi. On meinaan täysin minun koira ja todella läheisriippuvainen. Johtuu koiran rodusta, joka on sellainen, että leimaantuu yhteen ihmiseen. Tosin kyllä laumaviettiäkin löytyy ja pitää mielellään porukan kasassa esim. mökkeillessä. Jännä nähdä miten reagoi. Onneksi on jo 10 vuotta ja melko rauhallinen tapaus :heart:
Justiin meinasin että varmuuden varuiksi kirjuuttelen vähän aiheesta jos ei joku tiedä. :)
Sairaalaan kannattaa ottaa mukaan ylimääräinen käsipyyhe tai joku muu puhdas kankaanpala jota pitää vauvan vieressä että haju tarttuu kankaaseen. Päivää ennen kotiutumista pyydä että joku vie kankaan koiralle kotiin haistettavaksi. Sillä tapaa koira saa hajun lapsesta jo etukäteen ja on tutumpaa sitten kun kannat lapsen kotio. Meille esimerkiksi tulee sairaalakassiin käsipyyhe jonka mies tuo sitten mukanaan koirille kotiin kunhan se ensin hajustetaan sairaalassa.

Kotiin tullessa (jos mahdollista ) tule itse ensin sisälle ja moikkaa koira huolella. Sillä on ollut kova ikävä. :) Itse ajattelin toteuttaa niin että mies saa kantaa lapsen sisälle, mä menen sen verran edellä mitä turvakaukalon irrottaminen ottaa aikaa. Meillä noi koirat on kanssa ihan ehdottomasti mun koiria kun olen niiden kanssa paljon harrastanut ja entuudestaan tiedän että ne on ihan pähkinöinä jos olen muutaman päivän poissa. Kun mies tuo lapsen sisälle ja ottaa siltä paksuimmat vaatekerrokset pois niin mulla on hyvää aikaa näyttää koirille että ne on edelleen tärkeitä.

Ja jatkoa ajatellen ihan ehdottoman tärkeää! Vauva tulee laumaan koiraa/koiria ylempään arvoasemaan. Ja jos koira on sen sorttinen että se herkästi yrittää niin se laumajärjestys pitää muistaa tehdä koirallekin selväksi. Meillä siihen joudutaan panostamaan vähän reilummin (on ihan "aavistuksen" dominoiva tuo pieni terrieri ), mutta helpomman koiran kanssa siinä ei luulisi tulevan ongelmaa kunhan vaan muistat huomioida sitä koiraakin jatkossa.

Johan tuli eläimellinen viesti :LOL: mutta nyt letut odottaa. Pitää mennä syömään.
 
Onnea synttärisankareille :flower:

Tänään oli viimeinen ultra. Tai siis sen piti olla viimeinen, mutta koska Juniori on hiukkasen "alamittainen", meillä on ensi tiistaina kontrolliultra polilla. Siellä katsotaan napanuoran virtaukset jne jutut. Tällä hetkellä Juniori painaa 2400-2700g, syntymäpainoksi lääkäri arvioi kolmisen kiloa. Lääkäri oli sitä mieltä, että syytä huoleen ei ole (pienikokoisuus kun on perinnöllistä ja sekä mies että minä olemme oleet juuri ja juuri kolmikiloisia syntyessämme ), mutta varmuuden vuoksi on hyvä käydä vielä yhdessä ultrassa.

Kohdunsuu oli vielä kiinteä ja kiinni. Juniori oli vähäsen jo laskeutunut, mutta ei ole kuulemma odotettavissa, että syntyisi ihan lähiaikoina. Eipä kyllä ole ollut supistuksiakaan. Parina yönä on kyllä ollut vatsa pinkeänä, mutta ei ole sattunut mihinkään, joten ovat varmaankin olleet ihan normi harjoitussuppareita.

Minulla on syyllinen olo ja stressikin, kun voin hyvin ja jaksaisin periaatteessa vielä olla koulussa. Jotenkin tuntuu, että lintsaan täällä kotona :ashamed: Huomenna olisi avomaan näyttökoe, jossa olisi mansikan istutusta ja mustaherukkapensaiden leikkaamista. Ihan vakavasti eilen harkitsin, että menen sinne (ja ei ole tuo ajatus vielä tänäänkään ihan kokonaan päästäni kaikonnut ). Mies on hiukka eri mieltä ja lääkärikään ei tuntunut innostuvan ajatuksesta... ääh, ärsyttää olla suorittajaluonne. Luulisi, että yhdestä burn outista olisin jo oppinut, että ihan kaikkea ei tarvitse tehdä, mutta taidanpa olla niin kovapäinen, että en opi. Sanokaapas nyt joku minulle, että äitiyslomalla pitää lomailla eikä olla koulussa... Ja minun kun piti niin keskittyä rauhoittumaan ja oleilemaan ja valmistautumaan henkisesti synnytykseeen ja äitiyteen. Päääääähhh.......

tiksu ja uffe-juniori (37 tasan)

 
Neuvolakuulumisia:
paino +-0kg...yht. n11,5kg
sf-mitta:31,5 cm..Lyhyempi,kuin viimeksi,sillä vaavi laskeutunut.
Ei turvotuksia, paineet hyvät
liikkeet:++

Joe 80Mulla oli pari päivää tosi klönttistä kellertävää vuotoa..Ei ollut kyllä valkovuotoa..Ihan kuin räkää väärästä päästä.Neuvolan terkkari sanoi, että oli varmaankin limatulppaa.Siinä ei ole aina verta seassa.
BluedramaMeidän neuvolan ohjeistus on ,että tuntiin pitäisi olla virtsaamatta ennen näytteenottoa.Kuulostaa aika hurjalta toi 4 tuntia.
Omaa napaa:kävely tuntuu lantiossa ja selkään sattuu :/ Varsinkin öisin on menkkamaista jomotusta...Onkohan kyse siis suppareista?Toivottavasti noi kivut avaavat kohdunkaulaa.Olen nyt jo aika kypsä tähän odotteluun ja olotilaan, vaikka laskettu aika melkein 3 viikon päästä ja pahimmillaan siis 5 viikkoa :/ Toisaalta eikös se, että limatulppa lähtee, enteile yleensä, että synnyttää max. kolmessa viikossa?
terveisin Miranda+masukki 37+1
 
Noista koirista ajattelin minäkin raapustella, vaikka aiemmin en ole kuin sivusta keskusteluita seurannut B)

Ite aattelin olla tekemättä koirille mitään sen kummempaa numeroa vauvasta. Mun koirat onkin kyllä sen luontoisia, että tuskin edes välittävät. Jos toisin ennakkoon jonkun rätin, niin luulen että alkaisivat vaan sillä leikkimään :LOL: :LOL:
Kun tulen kotiin niin tulen varmaan ihan normaalisti, niin kun kaupasta tulisin. Jo nyt olen opettanut että kotiin tullessa ei riekuta/pompita, vaan nätisti tervehditään (ovat isoja koiria, ikävämpi juttu jos mahaan pomppaavat). Mies saa tuoda vauvelin ja sitten koirat saavat nuuskia ja katsella, JOS kiinnostaa. Veikkaan kuiten, että se kiinnostus on minussa/meissä. Tietty katon vähän, että ei kovin kovasti tuupita pikkuista tai kovin kasvoja, esim. nuolla. Mutta luulen, että kun oon ite vaan rentona niin koiratki huomaa, että ei tässä tän kummempaa. Samalla lailla oon tuonu kotiin uudet pennutki, eikä oo ollu ongelmia.

Tää on vaan mun tyyli ja varmasti kaikkien kannattaa tehdä tutustuminen tavallaan, koirat on kuiten eläimiä ja omia persooniaan eikä niistä KOSKAAN voi mennä täysin takuuseen. Ihan loppuun en oo vielä miettiny tuota asiaa, en oo jaksanu oikein ressata vaikka la 17.9 :LOL: Sen näkee sitten!
Valmiiksi olen jo tosiaan totutellu koiria kuiten vähän rauhallisempaan, semmoiseen "vauvaystävällisempään" elämään ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja miranda74:
Varsinkin öisin on menkkamaista jomotusta...Onkohan kyse siis suppareista?Toivottavasti noi kivut avaavat kohdunkaulaa.
Mullakin on ollut nyt joka yö kohtuullisen kipeää jomotusta. Omalla kohdallani en kyllä niitä suppareiksi usko, koska jomotus on jatkuvaa ja tasaista, eikä kipu millään lailla aaltoile. Mutta toivossa elän minäkin että nuo kypsyttelisivät kohdunkaulaa/suuta!

Näin tosiaan unta että vauvani syntyy 20.9. Siihen olisi tänään tasan 2 viikkoa.... Iik! Saa nähdä kuinka käy.

Cassy ja vautsi 38+2 :heart:
 
Että teki hyvää saada aikuista seuraa ja sun pojus on IHANA!!! Innakin on ihan myyty ja sanoi tossa äsken, että IHANAA kun hän sai vähän hoitaa ja oli kaveri :heart:

Mä olen oikeasti ihan otettu, että muistit mua... Kiitos!!! Ja Matias kiittää mun kautta ;)

Otetaanhan pian uusiksi...?
 

Yhteistyössä